IG Travel Thursday: Kulttuurifestari Bättre Folk ja sairaan kaunis Hailuoto

Vapaapäivä se vain vilahti ohitse ja jostain syystä päiväkin jo ehti vaihtua huomaamattani perjantaihin. Mutta ei se mitään, osallistutaan IG Travel Thursday -kamppikseen silti! Eihän meillä kesällä kiire ole, eihän?

En ehkä muuten näin tarmokkaasti puskisi siihen liittyvää postausta perjantain puolella, mutta kun aiheeni käy siihen niin näppärästi. Tämän matkatorstain teema kun sattuu olemaan kotimaa. Viimeksi kirjoittelin festarikesästä. YlexPop saikin jatkoa viime viikonloppuna, kun kurvasimme katsastuksesta lopulta läpi päässeellä festaribussillani (aka Wolkswagen Golf) ystäväni kanssa kohti pohjoista.

Oulunsaloon päästyämme olikin hurjan häkellyttävä osio: lauttamatka Hailuotoon. Suomessa en ole ikinä lautalla päässyt matkaamaan ja ajatus tuntui jännittävältä. Ilmainen lautta, Suomessa! Saarelle päästyämme vuorossa oli hengästyttävän kaunis ajomatka länsirannalle Marjaniemeen pienten suloisten talojen täyttämien kylien läpi. Idylliä kerrakseen!

Koska olimme päässeet liikkeelle Jyväskylästä vasta ystäväni töiden jälkeen, olimme perillä lähes keskiyöllä. Suuntasimme suoraan campingiin ja pistimme teltan pystyyn. Päätimme suosiolla, että lauantai saa luvan olla pääpäivä. Mutta mikä Bättre Folkista teki niin mahtavan? Antakaa kun kerron.

1. Miljöö ja sen fiilistely
Hävettää, mutta oma yleissivistykseni oli sillä tasolla ennen reissua, etten oikein edes tiennyt mistä Hailuodossa on kyse. Jollain tasolla kai tiedostin sen olevan saari, mutta koko lauttatapaus tuli täysin uutena – häh, eikö sinne menekään siltaa? Ihmettelin myös, miten olenkaan onnistunut välttymään kuvilta  Hailuodosta. Tuntuu, että someaikakaudella kaikki on jo netin kautta niin nähty. Itse kuljin pari päivää vain häkeltyneenä alueen kauneudesta. Marjaniemen valtavan pitkä hiekkaranta ja sitä pitkin kulkevat pitkospuut, lähestulkoon lainkaan laskeva aurinko horisontissa, Hailuodon majakka ja herttaiset punaiset kalastajamökit. Niin kaunista!

IMG_05952. Meri ja uiminen
Tämä liittyy oikeastaan aika paljolti edelliseen. Näin pohjoisessa meressä en ole koskaan uinut, joten minulle Perämeressä pulahdus oli kokemus. Lauantaiaamuna heräteltiin itsemme meriveden viileydellä. Lisäksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä arviolta kolmen-neljän maissa lähdimme ihailemaan aamuöistä rantaa, ja matkalla seuraamme liittynyt yksin festariyötä viettämään jäänyt kasvatustieteilijä-Mika. Hetken rantaa ihailtuamme todettiin, että ei kai tässä muu auta kuin mereen mennä, joten vaatteet pois ja aaltoja kohti. Ystäväni mukaan olin kovasti haaveillut Pariisin kevään Arto Tuunelan uivan vastaan. Ihan realistinen toive, sanoisin.

3. Poikkikulttuurisuus ja vaihtoehtomeininki

Bättre Folkissa oli artistien ja bändien lisäksi kirjailijoita, mikä oli erikoinen veto. Kirjailijoiden kohdalla ei voinut tietää lainkaan, mitä on luvassa, sillä jokainen toteutti omaa tuotantoaan niin eri tavoin. Katja Kettu luki katkelman kirjastaan Yöperhonen Ihana Leijona -yhtyeen solistin Timo Kämäräisen soittaessa taustalla. Feministinä tunnettu Laura Gustafsson puolestaan poimi yleisöstä miehen ja naisen, ja pyysi heitä esittämään eri sukupuolirooleilla leikitteleviä dialogeja niin, että jokaisen kohdalla myös käännettiin roolit toisinpäin. Vaikutuksen erityisesti teki Finlandia-kirjailija Laura Lindstedt, joka luki pätkän romaanistaan ja sen jälkeen veti melkoisen performanssin bändin kanssa esittäen kirjansa kuvitteellisen punk-bändin solistia ja soittaen saksofonia. Naisella oli asennetta! Oneiron on ollut lukulistallani jo pitkään, ja nyt festareilta sen ostin matkaani mukaan.

Musiikin osalta ennen kaikkea tulin katsomaan Pariisin kevättä, joka veti varman keikan, kuten edelliselläkin kerralla kokoonpanon lavalla nähdessäni. Risto oli myös ihan hyvä, ja Mira Luoti oli mielenkiintoista nähdä lavalla soolona. Valitettavasti en vieläkään ole hänen biiseistään kovin vakuuttunut. Varma ja valovoimainen esiintyjä, mutta Vesala on onnistunut biisien suhteen paremmin. Ihana Leijona oli minulle uusi tuttavuus ja heidän musiikkinsa kuulosti tosi hyvältä! Upea oli myös sunnuntain bonuskeikka, kun Mirel Wagner esiintyi Hailuodon kirkossa. Upeaääninen nainen veti tyylikkään hillityn keikan kitaransa kera. Ja se kirkko – se on valtavan kaunis.

Aikaisimpina vuosina Bättre Folkilla näyttää esiintyneen sellaisia artisteja kuin Yona, Iisa, Aino Venna, Paperi T, Samuli Putro ja Olavi Uusivirta. Oi kun olisivat olleet tänäkin vuonna!

 

IMG_05974. Folk Öl
Enpä ole aiemmin törmännyt siihen, että festareiden virallinen olut on pienpanimo-olut ja vieläpä kohtuuhintainen sellainen. Sonnisaaren Folk Öl oli vieläpä juuri minun makuuni passaavaa, hieman sitrukseen taittuvaa, ja kustansi 6 euroa, mikä minusta on vielä järkevä hinta, siis Suomen mittakaavassa. Sen sijaan olin yllättynyt, että festarialueella ruokatarjonta oli aika vaisua. Kasvissyöjälle tarjonta oli joko ylihintainen, 12 euron pieni vuohenjuustosalaatti tai ranskalaiset. Bättre Folkin kaltaiselta festarilta olisin odottanut enemmän ruokahifistelyä ja vegetarjontaa.

5. Bättre Folkin koko

Festareilla silminnähdin nautti siitä, ettei ikinä tarvinnut jonottaa viittä minuttia kauempaa, oli kyse sitten bissestä tai bajamajasta. Hommat luistivat saumattomasti, kun ihmisiä ei ollut missään ruuhkaksi asti – mutta kuitenkin sen verran, että tunnelma pysyi korkealla! Toivottavasti pienimuotoisena Bättre Folk pysyy tulevaisuudessakin, sillä siinä piilee sen viehätyksen salaisuus. Onneksi näin tulee todennäköisesti olemaankin, sillä saarisijainnin vuoksi tuhansien ihmisten saapuminen ja majoittaminen on yksinkertaisesti mahdotonta.

Hieman kyllä ihmetytti, ettei leirinnässä ollut yhtäkään työntekijää ja opastuskyltit olivat aika onnettomia. Ei siis ketään tai mitään ohjaamassa telttojen sijoittelua, neuvomassa mistä löytyvät ennakkoon luvatut suihkut (vastaus: ei mistään, suljettu festariväeltä) tai vartijaa valvomassa. Lisäksi kaksi bajamajaa tuntui hurjan vähältä koko leirinnälle. Koska ketään ei paikalla ollut, olisimme voineet vain marssia leireilemään maksamatta mitään.

 

Nämä graffitit löytyvät Nelostien varrelta Kärsämäeltä.

Nämä graffitit löytyvät Nelostien varrelta Kärsämäeltä.

 

6. Festarijuontaja 
Enemmän tai vähemmän sujuvalla ruotsilla kaikki keikat spiikkasi aivan huikea, karismaattinen (omalla tavallaan) juontaja, jonka nimeä en kaikesta googlailuista huolimatta löytänyt. Hän mielessäni sinetöityi festareiden kasvoksi. Tähän samaan haluan myös mainita, että festareiden visuaalinen ilme muutenkin miellyttä ja kaikki grafiikat olivat hirmu tyylikkäät nettisivuja ja mainoksia myöten.Sunnuntaina lähtiessämme takaisinpäin lautat olivat täpötäynnä ja odottelimme maihin pääsyä pari tuntia. Onneksi kiirettä ei ollut, kunhan maanantaiaamuksi töihin ehti. Bättre Folk oli ihana, ihana festari, joille haluaisin ehdottomasti palata ensi vuonna, jos suinkin mahdollista. Hieman vastaava pienemmän porukan festari on Muuramessa järjestettävä Naamat, joka tänäkin vuonna jälleen myytiin loppuun, ennen kuin yhtäkään artistia oltiin edes julkistettu. Jos siis jollakulla lippu sinne löytyy ja siitä mieluusti luopuu, olen kiinnostunut! Nyt kuitenkin alan pakkaamaan festaririnkkaani kohti uusia seikkailuja, sillä tänään kutsuu Ruissalo. Tilaisin taivaan täydeltä aurinkoa Turkuun koko viikonlopuksi, kiitos!

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogiTravellover ja Muru Mou -matkablogi. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @laurapylv.

 

Festarikesä 2016 korkattu jo kolmesti – ja mitä onkaan vielä luvassa?

Tänä vuonna se viimein on: virallinen festarikesä! Ainakin minun osaltani.

Ne harvat festarit, joilla olen elämässäni ollut, ovat olleet ikimuistoisia. Olen festarityttö henkeen ja vereen, mutta minulle kesät ovat toistaiseksi olleet työnteon aikaa. On ollut hankala sovittaa ja saada vapaita festarointia varten, toissakesän olin Tansaniassa ja viime kesänä säästin ankarasti viimeisenkin sentin tulevaa vaihtovuotta varten. Suoraan sanottuna, en ole juuri hauskaa ehtinyt Suomen suvessa pitämään.

Tämä kesä on taas palautumista Suomen rytmiin ja hieman terveellisemmän elämäntavan hakemista Meksikossa ahdettujen tortilloiden ja lähes vuoden urheiluttoman elämän jälkeen. Vastapainona aion juhlia festareilla halki yöttömien öiden. Ja mikä parasta: takana on jo kolmet festarit ja edessä vähintäänkin yhtä monet!

Missä kaikkialla siis olenkaan ehtinyt piipahtamaan?

Park Fest 

Toukokuun 15. päivä korkkasin festarikauden yhden päivän festareilla Istanbulissa. Lippujen noin  28 euron hinta ei konkurssia tililläni tehnyt, varsinkaan kun illan pääesiintyjä oli peräti Azealia Banks. Parasta tietysti oli, että päivän vietimme yhdessä luonani tulleiden belgialaisystävieni Lukaksen ja Lisan kanssa. Päivän muita esiintyjiä olivat esimerkiksi Jain ja Riff Cohen, joista varsinkin ensimmäiseen olen ihastunut aivan valtaisasti! Oli toki muitakin, mutta näitä kolmea me tulimme nimenomaan katsomaan.

Park Festissä positiivisin yllätys oli festareiden pienehkö koko. Istanbulin kokoisessa kaupungissa olin valmistunut tungokseen, mutta alueella olikin kivasti tilaa. Jain sai aluksi vähän jäykähkön yleisön mahtavasti lopulta hyppimään ja tanssimaan mukana ja Riff Cohenin keikalla oli suorastaan maaginen tunnelma. Sen sijaan illan pääesiintyjä Azealia Banks oli pettymys.

Omaan kuin muidenkin fiilikseen varmasti vaikutti myös räppärin törkeä käyttäytyminen sosiaalisessa mediassa juuri keikkaa edeltävinä päivinä, minkä vuoksi vastaanottokin oli mahdollisesti aika nihkeä. Mutta muutenkin Banks vaikutti kovin vaisulta. Rääväsuulta olin odottanyt räväkämpää esiintymistä. Noin puolen tunnin keikan aikana hän vain patsasteli keskellä lavaa ja vähän vaisusti räppäsi. Mutta onneksi pettymys ei ollut suuri, kun aiemmat artistit puolestaan yllättivät positiivisesti ja lippujen hinnatkin olivat kohtuulliset.

Festareiden lempibiisit: Jain – Makeba, Azealia Banks – The Big Big Beat & Riff Cohen – A Paris

Nämä festarikuvat on ottanut taitava ystäväni Lukas de Man. Täytyy muuten mainita, että Azealia laittoi yhden hänen ottamistaan kuvista Instagramiinsa, eikä vaivautunut edes merkitsemään kuvaajaa, vaikka niin erikseen jälkeenpäinkin pyydettiin.

13242088_10154037998096708_2095060796_o-813234645_10154037998846708_2109745878_o-713234593_10154038003136708_2026073631_o-613210960_10154038002986708_929102263_o-113225035_10154038002941708_2011927963_o-513224346_10154037997911708_2019245562_o-4

Maailma kylässä

Maailma kylässä -festareille olen aina halunnut, mutta olen aina ollut samaan aikaan kyläilemässä maailmalla itse – esimerkiksi viime vuonna Pietarissa, toissa vuonna Tansaniassa. Tänä vuonna järjestin asian niin, että lentoni Istanbulista saapui Helsinkiin sunnuntaiaamuna, josta kirmasin Kaisaniemeen samoilla vauhdeilla. Ironista sinänsä olikin, että ensimmäinen ihminen, jonka tunnistin väkijoukossa, oli turkkilaistaustalainen kansanedustaja Ozan Yanar.

Festarit olivat aika pitkälti juuri sellaiset kuin aina kuvittelinkin. Samanhenkisten ihmisten kokoontuminen, jossa supermielenkiintoisista ohjelmista on suorastaan mahdoton valita. Samalla ehdimme treffata myös urbaanin seikkailijattaren Lauran kanssa. Herkuttelin tofunuudeleilla ja kevätkääryleillä, kuuntelin vangitsevaa live-musiikkia ja katsoin afro-tanssia. Mieleen jäi erityisesti Teho Majamäki & Travelogue Ensemblen keikka, joka oli mieletön fuusio musiikista eri puolilla maailmaa eri solistien kera. Voi kun olisimme olleet metsäfestareilla ja voineet vain kaatua nurmelle makaamaan, katselemaan taivasta ja kuuntelemaan. Katsokaa linkin videolta erityisesti noin 13 minuutin kohdalla alkava kappale. Taianomaista!

Lisäksi kävin katsomassa ystäväni Sannan (tutustuimme Istanbulissa löydettyämme toisemme Twitterissä, kaikkea sitä) juontaman paneelikeskustelun Turkin sananvapaustilanteesta, jossa keskustelemassa Turkin toimittajat ilman rajoja -järjestön Erol Önderoglu ja ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen. Nasrin Madanin naisten oikeudet Iranissa -keskustelu puolestaan oli vähän pettymys. Pienessä, ahtaassa teltassa ääni kuului jotenkin tosi huonosti ja minulta meni puolet ohi. Mutta, näin vielä lopulta ystävääni Emmaa, jonka kanssa tutustuimme ja viimeksi näimme Istanbulissa, joten päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut! Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan ja vähän pidemmän kaavan mukaan, sillä lähdin jo ajoissa kohti Mikkeliä, jossa seuraavana päivänä starttaisi kesätyöni. Oli hieman hektinen paluu Suomeen, sanoisin.

YleX-pop

YleX-poppiin lähdin Ylen ja Lahti Regionin kutsumana. Voi olla, etten pelkkään poppiin olisi ensimmäisen työviikon jälkeen, hädin tuskin Suomeen kotiutuneena lähtenyt matkaamaan Mikkelistä saakka. Kun ohjelmassa kuitenkin oli ruokaa, suppaamista ja muuta kivaa ennen varsinaisia keikkoja, ei tarvinnut juuri miettiä. Lisäksi sain tähänkin reissuun yhdistettyä rakkaan ystävän näkemistä, jonka kanssa ei olla edes ehditty yhteyttä hirveästi pitää ulkomailla oloni aikana.

Starttailimme päivän Seurahuoneen aamupalalta, josta jatkoimme matkaa suppaamaan Kitetirrille. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin. Päivän aikana kävimme syömässä Hello! -jenkkidinerissa, jonka vegeburgeri yllätti positiivisesti, vaikka mikään hampparifani en edes oikein ole. Sinne Storen kahvien kautta menimme YleX:n pressitilaisuuteen, jossa olisi ollut tilaisuus räpsiä yhteiskuvia esiintyjien kanssa, mutta tietysti juuri se ainoa, jonka kanssa otetusta yhteiskuvasta olin haaveillut – Antti Tuisku – oli se ainoa kiireinen, joka ei moiseen ehtinyt vaan katosi paikalta jo ennen pressin loppua. Höh!

Illan vietimme keikkoja kuunnellen. Antti Tuisku tietysti veti parhaan keikan ja ilmassa oli nostalgiaa. Viimeksi Antin olen nähnyt livenä muistaakseni vuonna 2003, 10-vuotiaana Jyväskylässä. Silloin jammailtiin En halua tietää -biisin parissa, nyt aika monen muunkin. Antin lantio pyöri, lavalta heiteltiin kesäkumeja, sanoitukset ovat toisinaan välillä vähintäänkin kyseenalaisia ja eturivin olivat valloittaneet noin 10-vuotiaat fanit. Vähän ristiriitaisia ajatuksia nousi mieleen. Mutta tätä tää on. (Mikä kukkahattutäti mustakin on tulossa?)

Nikke Ankarat, Benjaminit ja Eveliinat skippasin, koska heiltä en yhtään biisiä edes tiedä, eikä oikein kiinnostakaan. Venioria sen sijaan odotin innolla. Sugar Rush ja Na Na Na ovat aika tiuhaan soittolisotillani soineet kevään mittaan ja ensimmäistä kertaa jopa kesäkumibiisi Veniorin ja Tungevaag & Raabanin yhteistyönä syntynyt Stay Awake kuulosti korvaani mainiolta. Muuten ulkomaan tähtien duo Tungevaag & Raaban soitti sellaista musaa, että minulle väkisinkin nousi mieleen assosiaatioita ysäribiitteihin, auton takapenkkeihin ja wunderbaumeihin. He soittivat johonkin väliin Petru Nygårdin Pannaan Suomi kuntoon -biisiä ja toivon todella, todella, että heille on edes kerrottu mitä sanat tarkoittavat. Tuo on ehkä mauttomin ikinä kuulemani biisi, joten Norjan ja Ruotsin poikien pisteet tipahti samantien nollille.

Venior oli kuitenkin livenäkin mainio ja toivon, että tämä nainen pääsee vielä pitkälle – myös ulkomaan markkinoilla, koska sinne hän todellakin voisi kivuta.

Itse hieman tosin mietin, että koulujen päättäjäisviikonloppu ei välttämättä ole paras ajankohta festareiden järjestämiselle. Onhan sekin toki tapa juhlia saatua ylioppilaslakkia tai ylipäänsä loman alkua, mutta toi myös oman lieveilmiönsä: yleisöstä suuri siivu oli humaltuneita teinejä ja yksi jos toinenkin piti viedä kaverin tukemana yleisöstä pois. Vaikka itsekin löysin esiintyjien joukosta ne pari itseäni kiinnostavaa, ehkä ensi vuonna voisi olla vähän tasapainoisemmin tarjontaa eri-ikäisille. YleX on kuitenkin radiokanava 15-29-vuotiaille, mutta pääasiassa nämä artistit lienevät 10-20-vuotiaille.

Hyvä reissu joka tapauksessa, oli ihanaa päästä fiilistelemään taas Lahtea. Viime kesän kotikaupungistani mulla on vain ja ainoastaan lämpimiä ajatuksia.

Festareiden lempibiisit: Venior – Na Na Na, Antti Tuisku – Keinutaan, Antti Tuisku – Sata salamaa

IMG_9796-9IMG_9802-12

Mitäs sitten vielä onkaan luvassa? Nämä kolmehan ovat olleet vasta lämmittelyä tulevaan festarikesään. Vaikka festareita nämäkin ovat, mulla on pieni päähänpinttymä siitä, että oikeisiin festareihin kuuluu camping tai muu paikan päällä yöpyminen. Parhaat festarit ovat ne, joissa meininki ei pääty silloin, kun päivän viimeinen artisti lopettaa keikkansa.

Tällä hetkellä liput löytyvät takataskusta kolmeksi päiväksi jo Ruisrockiin. Hieman haaveilemme myös roadtripistä Ouluun Bätrre Folk -festareille, mutta tämä on vielä hieman auki. Tammerfesteillä esiintyisi Hurts, mutta sinne kanssani mahdollisesti lähtevä ystäväni ei vielä tiedä työvuorojaan. Samana viikonloppuna toisaalta olisi myös H2Ö Turussa, joka kiinnostaisi, mutta sinnekään kukaan ei ole vielä ilmoittautunut olemaan innokas lähtemään kanssani. Anyone, Tammerfest tai H2Ö? Jurassic Rockin aikaan näyttäisi minulla myös olevan vapaa viikonloppu, joten kun huudeilla ollaan, on sinne varmaan vähintäänkin mentävä perjantaina mentävä The Sounds ja Vesala kuuntelemaan. Niin ja se Flow, sekin kiinnostaisi ja olisi vapaa viikonloppu! Liput sinne vain ovat niin pahuksen kalliita, että tätä täytyy harkita vielä.

Tänä vuonna on käynyt tuuri ja vapaat viikonloppuni töistä osuivat juuri kaikkien niiden festareiden kohdalle, jonne halusinkin. Joten, päädyinpä sitten kaikkiin yllä mainitsemiini tai vain puoleen, tästä tulee mieletön kesä! Mihin festareille sä olet menossa?

 

Madventures-video: Mainettaan parempi Iran – Millaista on matkustusturvallisuus Iranissa naisen näkövinkkelistä?

Iranista puhuttaessa tuntuu, että maa assosioidaan automaattisesti naisiin ja naisten oikeuksien sortamiseen. Siellähän naiset kulkevat kaapuihin verhottuina, selkä kyyryssä ja alistunut katse kasvoillaan!

Niin varmaan juu.

En väitä, etteikö naisten oikeuksien parissa olisi Iranissa tekemistä. Itse varmastikin myös sohvasurffatessa olin pääasiassa tekemisissä liberaalimpien paikallisten kesken ja näkökulmani voi näin ollen olla hieman subjektiivinen. Toki olisi ollut hirmu mielenkiintoista päästä juttusille konservatiivista systeemiä kannattavan henkilön kanssa, mutta näin ei tällä reissulla kuitenkaan käynyt. Oma näkemykseni on, että vaikka systeemi joidenkin asioiden osalta sortaa naisia – esimerkiksi pukeutumisen tai valtion työpaikoissa saatavan ”asumislisän” pienuuden suhteen – yksilöinä ja perheenjäseninä naisia kunnioitetaan, suuresti. Kaikki tapaamamme miehet puhuivat naisista kunnioittavaan sävyyn ja niin miehet kuin naisetkin toivoivat huivipakon ja muiden pukeutumissäädösten poistumista. Näin muutoin moni Lähi-itää yleisesti koskeva ennakkoluulo ei pitänyt paikkaansa. Iranissa naiset saavat ajaa autoa ja suuri osa naisista on hyvinkin korkeakoulutettuja. Naiset ovat todella tietoisia omasta ulkonäöstään ja esimerkiksi nenäleikkaukset ovat kovassa huudossa. Metroissa vilisi valkoisia teippejä nenien päällä vähän väliä ja minultakin yksi sohvasurffaus-host kysyi, olenko käynyt nenäleikkauksesa. Näyttääkö nenäni tosiaan siltä, kysynpä vain? (toim. huom. En ole käynyt nenäleikkauksessa.)

Viimeisin Madventures-videoni kertoo nimenomaan turvallisuudesta naismatkailijan näkökulmasta Iranissa. Suoraan sanottuna en edes ymmärrä miksi me Suomessa pidämme Irania niin vaarallisena. Iran ja Irak ovat kaksi täysin eri asiaa, mutta minusta tuntuu, että ne sotketaan toisiinsa valitettavan usein. Tehdään se siis selväksi: Iranissa ei sodita. Viimeisin sota on ollut Iranin ja Irakin välinen sota vuosina 1980-1988. Iranissa terrorismi on ollut minimaalista, ainakin naapurimaihin verrattuna. Olemmeko mekin tosiaan vain Yhdysvaltojen sätkynukkeja ja uskoneet Bushin määritelmiä siitä, mitkä maat kuuluvat ”pahan akseliin” (The Axis of Evil)? Toisaalta, kyllähän  Kuubakin on näihin maihin niputettu, ja niihin turisteja virtaa turvallisuudestaan murehtimatta.

Me emme kokeneet mitään vaikeuksia tai ongelmia, vaikka naispuolisen ystäväni kanssa kahdestaan kuljimme. Toki vaatetukseen saa ja pitääkin kiinnittää huomiota, mutta se nyt on pikkujuttu, eikä vaadi paljoa vaivannäköä. Turvallisuuden osalta Iranissa ei kuitenkaan ole mitään pelättävää. Mekin Tehranissa kuljimme kahdestaan puolenyön aikaan kävellen, eikä minulla ainakaan ollut lainkaan turvaton fiilis. Parasta maassa oli ehkä se, että perään ei huudeltu eikä meitä tuijoteltu. Tämä tuli toisaalta jopa hieman yllätyksenä maassa, jossa turisteja on vielä suhteellisen vähän. Itse ainakin olin odottanut, että herättäisimme enemmän huomiota ja pitkiä katseita. Rauhassa kulkeminen oli juuri hyvä. Moni paikallinen halusi kyllä tulla juttelemaan, mutta kaikki saamamme huomio oli todella ystävällistä ja asiallista – ei lainkaan ahdistelevaa tai ärsyttävää. Suurin osa paikallisista oli lähinnä huolissaan siitä, mitä Iranista ja iranilaisista ajatellaan ulkomaailmassa. ”So, what do you think about Iranians?” oli kysymys, johon sai vastata lähes päivittäin.

Niin, ja viisuminkin sai lentokentällä aivan vaivatta sukupuolesta huolimatta. Käsittääkseni Saudi-Arabia on maa, jonne naisilla ei ole asiaa ilman miespuolista matkakumppania. Yleisesti ottaen minua kovin helposti alkaa ärsyttämään se, miten saman maanosan kaikki maat niputetaan samaan kategoriaan. Tähän olen törmännyt erityisesti Afrikan ja Lähi-idän maiden kohdalla. Ymmärrän toki, että kyse on ihan vain tiedon puutteesta, siitä että nämä maat eivät ole meille tuttuja ja se on täysin inhimillistä. Toivoisin kuitenkin vähän hienotunteisuutta sen suhteen, ettei heti oletettaisiin, että kaikissa Lähi-idän maissa naisia sorretaan ja kaikkien Afrikan maiden kaduilla köyhät nälkäiset mustat lapset kulkevat kaduilla odottaen valkoisia vapaaehtoistyöntekijöitä heitä pelastamaan. Nämä ovat todella mustavalkoisia ajatustapoja. Nämä maat ovat niin paljon muutakin – tai jopa jotain aivan päinvastaista.

Joka tapauksessa, nyt alkoi ajatus jo hieman karkailemaan. En osaa muuta tähän enää sanoa, kuin että Iran on turvallinen ja suosittelen siellä matkustamista, olit sitten mies tai nainen. Videosta löytyy kaikki tarvittava tämän lisäksi. Mitä muuten tykkäsit videopätkästä?

Edellisen Madventures-videoni tein terrorismista Turkissa ja se löytyy täältä. Lisätietoa kampanjasta, matkustusturvallisuudesta ja 4 M:n säännöstä löytyy osoitteesta http://matkustusturvallisuus.fi. Samaisesta osoitteesta Kirjeenvaihtajat-osiosta löytyvät myös muiden kirjeenvaihtajien tekstit ja videot.