Top 6 reaktiot matkaani

Viime viikkojen mittaan olen saanut jos jonkinmoista palautetta matkastani, niin kannustavaa kuin kauhistelevaakin. Osa lähinnä huvittaa ja osa jopa hivenen ärsyttääkin. Suurin osa onneksi on positiivista ja tsemppihenkistä. Tässä kuitenkin ehdottomasti yleisimmät. (Varoitus: Seuraava teksti tulee sisältämään yliannostuksen kliseitä.)

1. “Olet niin rohkea.”

Olenko? En tietääkseni ole lähdössä rauhanturvaajaksi Syyriaan tai valokuvaamaan pyörremyrskyn tuhoja keskelle sortuvia taloja. En aio selviytyä viikkoa autiolla saarella tai vaeltaa puolisulan jäätikön halki. Olenko vain rohkea, koska teen jotain mitä ei yleensä odoteta ikäisiltäni tai muilta samassa elämäntilanteessa olevilta?

 

2.” Mitä, yksin?”

Reaktio on lähes sama, kuin olisin juuri kertonut aikovani ajella hiukset päästäni ja lähteä Pohjois-Norjaan palvomaan puita. Toki kaverin kanssa lähtö toisi turvaa, ja vapaaehtoisen ilmoittautuessa meitä olisikin luultavasti ollut kuukauden päästä lähdössä kaksi reppureissaria yhden sijaan. Mielestäni olisi vain surullista jättää haaveensa toteuttamatta vain, koska kukaan ystäväsi ei tee sitä kanssasi. Niin tehneitä ihmisiä kohtaan en tunne mitään muuta kuin sääliä. Unelmat on tehty toteutettavaksi – hinnalla millä hyvänsä.

Ei maailma kuitenkaan ole läpeensä paha paikka, kunhan ei ole itse liian sinisilmäinen ja pitää maalaisjärjen matkassa. Vaikka matkustaisin yksin, se ei ole synonyymi yksinäisyydelle. Kyllä juttukaverin löytää takuulla joka maapallon kolkasta, vaikka sitten pitäisi ottaa mukaan elekieli sormin ja varpain. Yksin reissatessa olen myös vapaa kompromisseista ja voin toteuttaa (tai olla toteuttamatta) juuri niitä asioita, joita itse haluan. Yksin minun on myös pakko ottaa enemmän kontaktia muihin ihmisiin ja uskoisin, että näin kuulen useamman kiehtovan elämäntarinan kuin kaverin kanssa ikinä.

Toisaalta olen myös ajatellut, että matka on itselleni tietynlainen tulikoe. Koettelen rajojani elämässä yleensäkin, joten ehkä tämä on taas tietynlainen tapa yrittää todistaa itselleni jotain. “Selviänkö tosiaan ihan itse eri maailman kolkissa?” Jos selviän, se fiilis on takuulla huikea.

 

3. “Ja isi maksaa”

Kommentti, joka saa minut näkemään punaista enemmän kuin mikään muu – nimittäin ei muuten maksa. Tunnustan, että perheen viimeisenä kotona asuvana lapsena olen toki ollut koko elämäni ajan hieman eri asemassa verrattaessa vaikkapa viisihenkisen lapsiperheen lapsiin. En koe itseäni pilalle hemmotelluksi, mutta elämääni tyytyväiseksi kylläkin.

Koska tähän saakka olenkin elänyt melko lailla vanhempieni elättinä, matkan maksaminen nimenomaan itse tuntuu entistäkin suuremmalta asialta. Se, että olen  itse säästänyt tietoisesti, venyttänyt penniä, tehnyt kolmea eri työtä ja juonut baarissa vain vettä Suuren Matkan vuoksi saa minut tuntemaan hienoista ylpeyttä. Matkasta tulee entistäkin arvokkaampi kaikin eri tavoin. Moni muu saattaisi käyttää vastaavan summan rahaa täysin eri tavalla ja se on ihan hyväksyttävää. Ihmisiä on moneen junaan, mutta itse uskon joka sekunnin reissussa olevan kaiken työn arvoista. Loppujen lopuksi kaikkea kokemaani tuskin pystyy ikinä rahalla edes mittaamaan.

 

4.” Nyt on oikea hetki matkustella”

Toisaalta olen samaa mieltä kommentin kanssa, sillä elämäntilanteeni tosiaan on nyt otollinen vain lähteä ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Mutta miksi en voisi matkustella nyt ja myöhemmin? Yhden reissun jälkeen on kuitenkin yhä miljoonia jännittäviä paikkoja tutkittavana. Kuka käskee, että opintojen jälkeen on hypättävä oravanpyörään, tehtävä 30 vuotta (tai meidän sukupolvellemme ennemminkin 40 vuotta) samoja töitä ja jäätävä eläkkeelle haaveilemaan loma-asunnosta Espanjasta (koskaan sitä todennäköisesti toteuttaen) ja korkeammasta eläkkeestä? Eikö irtiottoa voi tehdä milloin vain? Voi.

 

5. “Onnenpekka!”

Joka kerta kuullessani tämän koen, etten ansaitse matkaani, vaikka onnella ei ole mitään tekemistä asian kanssa (vaikka sanoja ei tätä niin aina tarkoittaisikaan). Itse olen päätökseni tehnyt, asiat järjestellyt ja rahat ansainnut.

Käytän ennemmin sanaa hyväosainen, sillä A) elän maassa, jossa minun on mahdollista saada oma passi, mikä taas mahdollistaa vapauden ja tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia B) elän hyvinvointivaltiossa, jossa olen saanut töitä ja jonka palkkataso on korkea ja mahdollistaa matkustelun C) minulla on kaikki raajat tallella ja terveyteni muutenkin sallii matkustamisen, myös yksin.

Onnenpekkana minua pitäisivät takuulla he, joilla ei näin ole – ja sen minäkin nöyränä hyväksyn. Itse pidän itseäni onnenpekkana vain siksi, että olen ajoissa tajunnut matkustelun hienouden ja sen tuomien kokemusten arvon elämässä.

 

6. “Kunpa minäkin voisin…”

Miksi et voi? Ainoa henkilö, joka sinua estää, olet sinä itse. Työ- ja asuntoasiat, raha sekä ihmissuhteet ovat aina järjestettävissä, kyse on vain tärkeysjärjestyksestä. On toki muutamia poikkeuksia, jotka voivat olla todellisia syitä matkustamisen mahdottomuudelle:

* Sinulla ei ole passia, koska olet laiton maahanmuuttaja tai sinua ei ole virallisesti edes olemassa

* Olet todistajansuojeluohjelmassa ja matkustus voisi paljastaa peitenimesi

* Olet poliisin etsintäkuuluttama tai vankilassa, missä tapauksessa itseasiassa ole kiltti ja pysy siellä missä oletkin

* Olet sairaalahoidossa hengenvaarallisessa tilassa

Jos yksi tai useampi kohdista pätee sinuun, ok, myönnän, että matkustaminen voi olla hieman haastavaa. Jos ei, lopeta kitiseminen ja lähde reissuun!

2 vastausta artikkeliin ”Top 6 reaktiot matkaani

  1. Moikka! Oon lukenut sun blogia nyt pari päivää, ja tuntuu, kuin olisi nämä jutut ihan omista näpeistä tänne suollettu… Niin samanlainen tarina mullakin takana! Lähdin lukion jälkeen Etelä-Amerikkaan yksin, ilman espanjankielentaitoa tai muita suunnitelmia kuin yksi vapaaehtoishomma Argentiinassa, ja siitä se sitten lähti kasvamaan. Olin matkalla 6kk, tulin Suomeen vain ollakseni kesän töissä ja lähdin sitten takaisin. 7kk lisää ympäri Etelä-Amerikkaa, ja nyt olen muuttamassa Ecuadoriin ensi viikolla! :) Sieltä löytyi rakkaus ja sinne sydän ja sielu vetää….

    Tämä postaus on niin osuva, olen kuullut näitä luvattoman monta kertaa, ja aina tekisi mieli vastata kirjoittamallasi tavalla. Uskon siihen, että jos jotain oikeasti haluat, sen teet. Jos et, keksit aina tekosyyn.

    Aivan ihana blogi sulla, kirjoitat mukavasti ja jotenkin tunnen olevani niin samalla aaltopituudella! Olisi kiva jutella vaikka enemmänkin, mulle saa laittaa sähköpostia, ja tervetuloa vierailemaan myös mun blogissa, sieltä löytyy samoja maisemia ja paikkoja mitä sultakin!

    • Ihan ensinnäkin: kiitos tositosi ihanasta kommentista! Jotenkin tsemppasi itseänikin nyt kotiinpaluumasennuksen keskellä.

      Reissaaminen ei tosiaan ole niin pelottavaa tai vaikeaa kuin kuvitellaan. Oli itsekin hauska lukea tämä postaus pitkästä aikaa, onhan se täynnä ajatuksia ennen ensimmäistä isoa matkaani. Edelleen allekirjoitan tietysti kaikki, mutta onhan tämän postauksen jälkeen tullutkin oikeasti koluttua maailmaa jo melko paljon enemmän.

      Voi, Etelä-Amerikka. Sinnekin (Afrikan lisäksi) mun veri vetää edelleen, ja mun haaveissa on vaihtovuosi jossain päin lattareita. Pitää ensin yrittää saada toinen opiskeluvuosi jotenkin kasaan ja sitten oon takuulla jo taas aivan kypsä karistamaan kotimaan tomut jaloista :) Tämä kesä on aika hyvin jo todistanut, että ulkomailla asuminen voisi hyvinkin olla mun juttu. Mutta ne opinnot… Onneksi opiskelujenkin lomaan saa aika hyvin ujutettua juurikin vaihtovuotta ja harjoittelua ulkomailla.

      Ihanaa, että sä olet myös päässyt toteuttamaan unelmiasi! Ecuador oli hieno, itsekin aion ehdottomasti sinne vielä palata, kaksi viikkoa siellä ei tosiaankaan riitä. Mitä itse aiot siellä tarkemmin ottaen tehdä?

      Käyn kurkkaamassa sun blogia heti kun aikaa on hieman enemmän. Mullekin tietty saa heittää meiliä jos siltä tuntuu! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *