Rento rennompi Bali…

…ja suloistakin suloisempi kylä nimeltä Ubud.

Tänään alkaa vasta kolmas kokonainen päiväni Balilla ja kerrottavaa on silti jo valtavasti. Piti jo eilen (ja toissapäivänä…) kirjoitella, mutta enhän mä sitten millään ehtinytkään. Joten, istu mukavasti ja valmistaudu melkoiseen romaaniin ja kuvapläjäykseen. Luvassa on ainakin apinoita (pitkästä aikaa), reggaemeininkiä, harhailua riisipelloilla sekä kulinaristisia elämyksiä kissankakkakahvin parissa!

Keskiviikko-torstai välisenä yönä laskeuduin Indonesian maaperälle ja välittömästi tiesin viihtyväni täällä paremmin kuin hyvin. Lento oli keskiyön tienoilla perillä, mutta pimeydestä huolimatta Bali näyttäytyi kiehtovana ja hurmaavana saarena. Lentokentällä oli myös tähänastisen reissuni ensimmäiset hymyilevät virkailijat, jotka toivottivat mukavaa lomaa (ja kutsuivat mua nimellä, mitä ihmettelin pitkään kunnes muistin, että mullahan on nimikaulakoru kaulassa). Lisäksi viisumijonossa mun edessä oli muuan ruskettunut vetyperoksidihiuksinen keski-ikäinen täti (epäilen aussiksi), joka tanssi ja lauloi Gangnam Styleä. Kyllähän siinä nyt hyvä mieli tarttuu vähemmästäkin.

Ennen kuin jatketaan yhtään pidemmälle, pakitetaan vielä vähän takaisin KL:ään. Viimeisenä iltana nimittäin tapasin tosi kivan tyypin, Laran. Lara on mua muutamaa kuukautta nuorempi (käytännössä siis “vuoden”) aussi ja on ollut reissaamassa yli viisi kuukautta: 2kk vapaaehtoistyötä Keniassa ja Etiopiassa, 3kk rmatkustelua Euroopassa ja nyt jatkaa Kuala Lumpurin kautta ensin Kambodzaan kuukaudeksi ja sitten Balille. Nyt hän tosin jatkoi ekaa kertaansa reissua yksinään kaverin jäätyä Eurooppaan, mutta kuitenkin. Musta oli ihan huikeeta, että Lara oli ollut “näin nuorena” Afrikassa noinkin pitkään ja itsellenikin tuli valtava matkakuume lähteä sinne tarinoita kuunnellessa. Laran kanssa onneksi varmaan vielä nähdään tässä lähikuukausien aikana, vaikka itse lähdinkin jo jatkamaan matkaa. Viimeisenä iltana käytiin yhdessä syömässä Kylen, Laran ja belgialaisen Benin kanssa ja aamulla Kylekin lähti jatkamaan jo matkaa Thaimaaseen ja oma lentoni lähti illalla.

Viimeinen kuva, jonka räpsäisin KL:n Red Palmista, ihana paikka. Kuvassa myös Lara :)

Sitten takaisin Balille. Kentältä nappasin taksin (halusin etupenkille istumaan ja taksikuskit saivat makeat naurut kun olin taas ajatuksissani tunkemassa ensin kuskin paikalle, koska liikenne täällä on vasemmanpuolista) ja huristeltiin Ubudia kohti. Matkaa oli noin 28km, eli about tunnin verran. Kuski posotti menemään melkoista kyytiä ja yli puolet matkasta keskiviivan päällä tukkien siis käytännössä molemmat kaistat. Mua vähän pelotti vastaantulevien mopoilijoiden puolesta.

Kuskikaan ei tarkkaan tiennyt mun majapaikan, Pondok Frog Bungalowin sijaintia, joten ajeltiin ensin tien päähän Frog Innille, ja kuski väitti paikan olevan se. Sanoin kyllä, että tuskinpa vain, mutta komensi käydä kysymässä. Jaa vai että jätän rinkan takakonttiin ja lähden jonnekin pimeelle sivukujalle kyselemään? Enpä taida. Sanoin siinä sitten, etten muka uskalla mennä kujalle yksinäni, jotta saisin kuskin nousemaan autosta ja lähtemään mun mukaan. Toimi, ja  totesimme paikan olevan väärä. Taksille päin köpötellessämme meitä kohti alkoi hölkätä kulkukoira ja mun hälytyskellot alkoivat soida. Balilla koiria on valtavasti ja olen kuullut, että osa voi olla aggressiivisia. Lopulta mua naurattikin hirveesti, kun tämä koira tuli mun eteen, istahti, napitti mua silmiin ja alkoi heiluttaa häntää. Hirmu vaarallinen, tosiaankin.

Koiria tosiaankin on ihan kaikkialla. Osa on ystävällisen oloisia, osa tosi arkoja ja osa vähän äkäisiä, tosin nekin tuntuvat vain pelkäävän vieraita ihmisiä. Joka tapauksessa ei niihin kuitenkaan tee mieli koskea.

Kuski sitten soitti majapaikkaan ja hoksasi missä se on (toisessa päässä katua) ja perille päästiin. Ja voi pojat miten ihana paikka mua odottikaan! Olin netistä varannut etukäteen seuraavaksi kolmeksi yöksi kaikista halvimman majapaikan minkä vain löysin. Kokonainen valtava huone, vain minun, ikioma! Dormien jälkeen tuntui superluksukselta. Oma kylppäri, oma suihku! Sänky on niin leveä, etten yltä edes poikittain koskemaan sen laitoja. Lisäksi mulla on tähän sisäpihalle ihana pikku terassi, jolla tälläkin hetkellä tätä tekstiä naputtelen. Parasta on ehkä se, että tämä on paikallisen perheen sisäpihalla, ja mökkejä on vain kaksi, eikä toisessa ole edes asukkaita.

Terassi!

Torstaiaamuna nukuinkin sitten pitkään (kahteentoista), koska olin päässyt vasta neljän maissa lopulta nukkumaan. Kun vihdoin könysin mun huoneesta ulos, kuka mua tuleekaan vastaan: ESSI!!! Essi on siis kaverini, jonka kanssa tullaan reissaamaan seuraavat kolme viikkoa täällä Balilla, mutta Essi on ollut täällä Ubudissa jo muutaman viikon vapaaehtoistyössä opettamassa englantia. Tänään lauantaina työt ovat kuitenkin ohi ja nämä tytöt suuntaavat kohti uusia maisemia. Essin kanssa sitten lähdettiin kävelemään (sovin, että syön “aamupalani” vasta takaisin palattuani) keskustaa kohti. Matkalla nähtiin onnettomuuskin, kun kaksi skootteria ajoi vastakkain ihan meidän vieressä, juuri kun samalla puhuttiin Essin kanssa Balin villistä liikenteestä. Hui! Onneksi kummallekaan kuskille ei käynyt kovin huonosti, mutta säikähtihän ne melkoisesti, totta kai. Aika pian Essin pitikin lähteä takaisin töihin. Palailin itse samaa reittiä takaisin ja jumituin juttelemaan ihmisten kanssa. Yhden paikallisen jampan, Komangin, kanssa luettiin Balin Sanomat läpi, minä luin ja Komang tulkkasi. Pian selvisi, että Komang onkin taksikuski ja  hän lupasi viedä mut seuraavan aamuna katsomaan ja kuvaamaan riisipeltoja kylän ulkopuolelle. Seuraavaksi jumituin yhden tatuointiliikkeen luo höpöttelemään sen pitäjien, kolmen nuoren kaverin kanssa. He sitten kutsuivat mut mukaan paikalliseen baariin kuuntelemaan reggaebändiä samana iltana. Myöhemmin sovittiin, että Essikin liittyy seuraan :)

Ubudin kadut ovat täynnä toinen toistaan hurmaavampia pikkuputiikkeja. Mua niin harmittaa, ettei mun ole oikeastaan mitään järkeä ostaa mitään kannettavakseni melkein seitsemän kuukauden ajaksi.

Kylä on täynnä myös temppeleitä ja kiviveistoksia. Niitä todellakin on ihan kaikkialla.

Balin sanomalehti, joka kahlattiin läpi. Etusivulla mm. uutinen Denpasarin mellakkamielenosoituksesta.

Ubud tunnetaan erityisesti taiteilijoiden ja käsityöläisten kylänä ja sen todellakin huomaa. Tuntuu, että jokainen täällä osaa maalata tai veistää.

Kun vihdoin pääsin takaisin majapaikkaan, oli aamiaisen vuoro, haha. Paikan pitäjä (jonka nimeä en tosin tiedä) toi sen mulle oikein terassille asti ja tunsin itseni suorastaan kuninkaalliseksi. Hostellien marmeladipaahtoleipien ja murojen jälkeen mikä tahansa kelpaa, mutta eteeni tuotu balilainen pannukakku oli kyllä jotain taivaallista. Sisällä oli ainakin banaania ja päällä kinuskia, kookospähkinää ja…? Anyway, kyllä kelpasi! Päälle vesimelonia, kananmunaa ja teetä, nam.

Seuraavaksi suuntasin kohti Monkey Forestia, joka on Ubudin yksi tärkeimmistä “turistikohteista”. Se on noin 200m päässä majapaikasta ja yllätyin suorastaan miten hieno paikka se oli! Hieman skeptisesti suhtaudun kaikkeen, missä vierailee tuhansia turisteja vuosittain, mutta paikka oli todella seesteinen ja tunnelmallinen siitäkin huolimatta, että siellä oli kymmenittäin muita länkkäreitä. Apinoita tosiaan riitti ja myös luonto oli tosi kaunista. Kiviveistoksia oli kaikkialla ja keskeltä metsää löytyi myös pyhä temppeli. Erään rakennuksen alakerrasta löytyi myös upea taidenäyttely, jossa sain kulkea ihan kaikessa rauhassa muiden ihmisten keskittyessä syöttämään banaaneja apinoille. Kamerasta loppui tosin pian akku, mutta apinoita sain kuvattua juuri sen verran kuin halusinkin.

Porteilla myytiin banaaneja, joilla sai houkutella apinoita syliin, jotta sai ihastuttavia kuvia kotialbumiin. Sitten ihmeteltiin kun apinat pyytämättä loikkivat samojen ihmisten päälle ja yrittivät käydä päälle kun ruokaa ei herunut. Niih…

Kotimatkalla kävin syömässä (balilainen ruoka on on megahyvää ja näkymä ravintolan terassilta riisipellolle oli upea), sitten pikasuihku, Essi paikalle ja suunta kohti tatuointistudiota. Siellä tavattiin koko muu porukka ja vieteltiin etkot (sisällä oli vielä viimeisen asiakkaan tatuointi kesken haha) ja pian suunnattiin skootterikyydillä kohti baaria.

Baari oli ihanan tunnelmallinen ja bändikin mainio. Meidän seurueesta muutamat tarttuivat bongorumpuihin ja jossain vaiheessa itsekin päädyin soittamaan sähköbongoja (miten mä en oo ikinä ajatellutkaan miten cool soitin bongorumpu on?!). Ilta oli huikea! Tanssittiin, laulettiin, soitettiin ja saatiin monia uusia paikallisia(ja ulkomaalaisiakin) kavereita. Erityisen kiva ja herttainen uusi tuttavuus oli singaporelainen Chi. Huvittavinta taas oli, kun kävi ilmi balilaisen Benin asuvan todellisuudessa Tukholmassa! Hän on asunut siellä kohta jo kymmenen vuotta ruotsalaisen tyttöystävänsä kanssa ja puhuu sujuvaa ruotsia, joten jossain vaiheessa iltaa käytiin piiiitkä keskustelu ruotsiksi ja mä olin aika yllättynytkin siitä, miten nopeasti kieli palautui mieleen, vaikka sen käyttö on jäänyt lukion kakkosen jälkeen aika vähälle. Hyvä minä!

Vas. ylhäällä Wayan, minä ja Chi. Oik. alhaalla minä, Essi ja Ben. Muiden nimiä en osaa kirjottaa haha.

Tuota… mitä?

Oli siellä se bändikin!

Kolmen aikaan oli aika kömpiä nukkumaan. Herätyskello soi puoli seiskalta, koska oltiin sovittu Komangin kanssa lähtevämme seiskalta. Riisipelloille oli noin 20 minuutin matka ja auto jätettiin jonkin pikkukylän tien laitaan. Ja mitkä maisemat sieltä avautuikaan! Ihan nauratti, miten tällainen peltojen keskeltä kotoisin oleva maalaistyttö voikaan olla niin fiiliksissä, noh, pelloista. Komangin kanssa sitten lähdettiin kulkemaan pienenpientä polkua pitkin ja hyvin epämääräisiä porrasviritelmiä pitkin riisiviljelmien halki niiden toiselle puolelle. Olipa kivaa! Aamusta ei edes ollut niin kuuma, joten kipuaminen oli ihan inhimillistä. Välissä oli metsääkin ja viljelmien toisella puolella oli taas kylä. Kuljettiin kaikessa rauhassa ja fiilisteltiin. Mukavaa.

Kuski-oppaani Komang

Peltojen välissä oli pieni metsäkaistale, jolla oli jonkinlainen hökkelikylä ja pari surkean oloista pentua

Tämmösiä polkuja ja portaita pitkin kivuttiin peltoja ylös ja alas

Mä en todellakaan tajua miten sinne korkealle peltojen keskelle on saatu raahattua lehmä?

Kaikkialla missä on ihmisiä, on myös temppeli. Missään muualla multa ei kyllä ikinä olla yhtä luontevasti kysytty onko mulla menkat (etenkään miespuolisen suusta hahhah). Sillon nimittäin on temppelin sisälle meno kielletty.

Autolle palattuamme jatkettiin matkaa jonkinlaiseen Balin maataloutta esittelevään puistoon. Siellä näkyi lintuja, sivettikissoja, härkä, kasveja ja laihin hevonen, jonka olen ikinä nähnyt. Voi että mua suututti ihan hirveästi nähdä se – se oli jo ihan luuranko, kolme kaviota haudassa. Mä en ymmärrä, miten se ylipäänsä voi olla vielä elossa, niin kamalassa kunnossa se oli. Kaviotkin olivat melko reippaasti vuolematta ja silmät verestivät ja olivat ihan punaiset. Voi jos oisin tiennyt kuka on vastuussa sen hoidosta niin… Toinenkin hevonen siellä kyllä oli ja se oli ihan hyvässä kunnossa, luojan kiitos.

Syy miksi me sinne mentiin, oli mainitsemani sivettikissat. Ne ovat eräänlaisia näätäeläimiä ja Balilla (erityisesti täällä Ubudissa) niiden avulla tehdään maailman kalleinta kahvia ($350/kg), Kopi Luwakia (kopi = kahvi, luwak = sivettikissa). Ja arvatkaapa vaan miten! Sivettikissoille syötetään kahvipapuja. Kuten kaikki tiedämme, kaikki mitä me syödään, tulee myös ulos. Joten kun sivetit kakkii pavut kokonaisina ulos, ne otetaankin talteen. Niiden elimistön entsyymit antavat pavuilla täysin omanlaisensa maun. Keruun jälkeen pavut huuhdotaan, kuivatetaan auringossa ja hieman kypsytetään (ei liikaa, ettei maku katoa) ja niistä tehdään kahvia, kissankakkakahvia! Ja tätähän piti ehdottomasti päästä paikan päälle maistelemaan.

Tässä on sivettikissa.
Ja tässä on sivettikissan kakkaa.

Koko lysti maksoi 50 000 indonesian rupiaa (noin 4e) ja kakkakupillisen lisäksi eteeni tuotiin kahdeksan muuta pikkukuppia, joissa oli mm. vaniljakahvia, kaakaota, suklaakahvia, tavallista kahvia, sitruunateetä ja inkivääriteetä. Siinä sitten meni tovi jos toinenkin kupposia maistellessa, vertaillessa ja parasta makua etsiessä (vaniljakahvi!) Niin ja se kakkakahvi… No, sanotaanko vaikka, että nimensä veroista. Tulipahan testattua kuitenkin.

Mä tykkään siitä miten hehkeänä mä oon täällä vuorokauden ympäri.

Seuraavaksi ajeltiinkin takaisin mun majapaikalle, jossa söin aamupalan ja rentoilin. Uusi tuttavuuteni Wayan kävi hengailemassa mun kanssa hetken aikaa. Illalla lähdettiin ulos Essin viimeisen työpäivän kunniaksi. Mukana olivat myös Essin kolme työkaveria koululta. Ensin käytiin aivan ihanassa pikkupaikassa, jossa oli akustinen parivaljakko esiintymässä, josta jatkettiin eiliseen reggaemestaan, jossa oli mielettömän hyvä bändi esiintymässä. Bändi soitti The Doorsia, Johnny Cashia, Eric Claptonia, Lynyrd Skynyrdiä ja vastaavaa ja voi miten oli mukavaa. Näin tuttuja edellisillalta, tanssin Chin kanssa ja jutustelin bändin kanssa. Rentoa, kivaa, ihanaa, mahtavaa, kaikkea. Nyt ollaan mun luona Essin kanssa ja on aika jättää Ubud. Seuraavana kohteena pahamaineinen turistirysä Kuta Beach. Ihanat rannat ja humalaiset australialaiset, täältä tullaan!

6 vastausta artikkeliin ”Rento rennompi Bali…

  1. Vau! Muistelen oikein hyvin nuoruudesta juuri tuon, kun tapasi maailmalla muita maailmalla matkaajia ja sai inspiraatiota heidä aikaisemmista tekemisistään. Oikein hyvää matkaa eteenpäin.

  2. Ihana blogi, kiva lukea tätä lokakuisessa Suomessa. Pääsee hetkeksi pois tästä harmaudesta! Onnea reissuun!

  3. Oon ihan fiiliksissä tästä blogista! Olin just Barcelonassa ja odotin siellä kokoajan, että kun tuun Suomeen nii pääsen taas lukemaan tätä.
    Kiitos siis ihan hirveesti, oot upee kirjottaja! Taidan tän takia alkaa itsekkin kerätä rahoja kasaan…

    Terkuin, Elina (sieltä heppahovin leiriltä joskus aikaa sitten..)

  4. Voi, ihanaa saada tuollaista palautetta, niin ei ihan turhaan tule kirjoitettua! Ala ihmeessä, jo kahden viikon reissauksen jälkeen on sellanen fiilis, että en halua tulla ikinä pois : )

    Terkuin Laura, muistan kyllä ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *