Temppeliähky ja levottomat jalat

Eilen oli hassu päivä. Aamun koomailin hotellilla ja sitten lähdin liikenteeseen. Totesin, että museo meneekin kiinni jo tunnin päästä, joten sinne ei ollut järkeä mennä. Törmäsin liikennevaloissa mukavaan tyyppiin, balilaiseen (!) kehonrakentajaan Madeen, joka on tosin asunut Australiassa jo 22 vuotta ja siihen nähden puhui aika huonoa englantia. Mutta ei se mitään.Tuli hirmu kotoisa olo sen seurassa. Kummallakaan ei ollut suunnitelmia iltapäivälle, joten otettiin suunnaksi Wat Arun, jonne edellispäivänä en päässyt. Vastarannalla nimittäin oli jonkinlainen kuninkaallinen seremonia meneillään ja siksi joki oli suljettu. Temppelille päästäkseen piti kuitenkin päästä ylittämään joki lautalla, ellei sitten halunnut kiertää hirmuista matkaa taksilla.
Siel se on, tois puol jokke!

Wat Arun

Etsi kuvasta Laura. Maastoudun aika näppärästi :)

Näkymät huipulta Bangkokiin

Nuo portaat olivat ihan megapelottavat, askelmat oli niin korkeita ja kapeita.

Siinä se nyt vielä kerran pöjöttää.

Wat Arunin jälkeen lähdettiin suuntaamaan takaisin mun kotikatua kohti ja aateltiin käydä illallisella siellä yhdessä. Made oli hirmuisen mukava tyyppi ja hän vaati saada maksaa kaiken aina pääsy- ja lauttalipuista ruokiin, oikeen herrasmies (ja ihan ilman mitään taka-ajatuksia, oikeasti!). Hän osteli mulle matkan varrelta appelsiinimehua, vesipulloa, hedelmiä, maksoi illallisen ja sen jälkeen käytiin herkuttelemassa vähän vaikka millä katukojuilla, mm. kookospähkinäjäätelöllä (nam!) ja darian-hedelmällä riisin kanssa, joka oli tosi oudon makeaa, mutta hyvää. Lopulta mun oli pakko sanoa, että mä en vaan enää jaksa syödä mitään, olen ihan täynnä :D Illalla kymmeneltä sitten suuntasin juna-asemalle.

Juna osoittautuikin positiiviseksi ylläriksi. Yöaikaan se ei ollut edes kuuma, päinvastoin. Saronkia sai kietoa ympärille kaikkien ikkunoiden ollessa auki. Aika myös kului yllättävän nopeasti nukahtaessani samantien junan nytkähtäessä liikkeelle. Nukkumatin seurassa vietinkin yhteen putkeen 12½ tuntia, mitä hämmästelen melkoisesti. Tiedän kyllä, että mulla on hyvät unenlahjat, mutta silti…! Kuitenkin junan kolina on melkoinen eikä mun nukkuma-asento ollut mikään ergonomisin. Mutta ei harmittanut yhtään, menipä matka nopeammin. Lopulta se tosin venyi luvatusta 15 tunnista seitsemääntoista, ei mitään hajua miksi. Että valittakaa vaan siellä Suomessa VR:n puolen tunnin myöhästymisistä. Maisemat junasta oli kuitenkin välillä hienot! Hassua vaan on se, että päinvastoin kuin Suomessa, täällä bussi on nopeampi kulkupeli kuin juna. Välillä puksuteltiin pitkiäkin matkoja keskellä pusikkoa 40-50 km/h vauhtia.

Penkkien välissä oli mukavan iso jalkatila ja penkkejä sai vähän taaksepäin, mikä mahdollisti ihan jees nukkuma-asennon

Tsuku-tsuku!

Matkalla näkyi paljon pusikkoa ja vuoristoa

Perillä nappasin hassun taksin, se on jonkinlainen auton ja tuktukin risteytys. Etuosa on kuin autossa, suljettu kuskin koppi. Takana on kuitenkin katollinen lava, jonne matkustajat kipuavat. Kuski heitti mut ensin bussiasemalle, jossa ostin huomisaamulle lipun eteenpäin Chiang Khongiin (6½ tunnin matka, n. 6 euroa). Siitä jatkettiin matkaa mun hostellille, Thailandwowiin, joka osoittautui hirmu kivaksi paikaksi. Kävin kävelemässä illalla muutaman tunnin kaupunkia katselemassa, istuksin tunnin verran aivan ihanassa kahvilassa kirjaa lukien ja palailin illaksi jo takaisin. Chiang Mai on tosi kiva kaupunki, ihan erilainen kuin kaaosmainen Bangkok. Ei ikinä uskoisi, että tämä on Thaimaan toiseksi suurin kaupunki. Täällä on siistiä, idyllistä ja liikennekin soljuvampaa. Ja jos jonkinlainen ruuhkantynkä syntyy, täällä ihan tosi odotetaan vuoroa hermostumatta ja tööttäilemättä. Täällä myös poliisi hymyili mulle, huippua! Ehdin jo tottua tympeisiin naamoihin Bangkokissa niin, että hymyilevät ihmiset osaavat yllättää. Kävin ihailemassa taas muutamaa vastaantullutta temppeliä ja huomasin, etteivät ne enää jaksaneet ihastuttaa ja hämmästyttää niin paljon kuin Bangkokin vastaavat. Ehkä niihinkin turtuu kun niitä enemmän katselee. Yllätin jälleen itseni olemalla lähes ammattilainen kartan kanssa. Oon paras.

Yhdessä temppelissä kuhisi kymmenittäin noviiseja hoitamassa puutarhaa, imuroimassa temppeliä ja kiillottamassa esineitä

Chiang Mai on täynnä hirmu suloisia kauppoja täynnä ihania esineitä. Lisäksi kaupungissa on valtavasti tunnelmallisia pikku kahviloita ja ravintoloita, ja tietysti kylpylöitä. Hinnat ovat kuitenkin vain noin puolet Bangkokin hinnoista. Oon varma, että esimerkiksi äiti viihtyisi täällä paremmin kuin hyvin!

Etsi kuvasta yksi virhe

Wat Chedi Luang

Wat Chedi Luang

Nii!

Temppeli oli tosi kaunis iltavalaistuksessa juuri hetkeä ennen sulkemista

Alunperin meinasin viipyä Chiang Maissa kaksi yötä, mutta jotenkin junassa tuli fiilis, että tekee mieli liikkua. Joten, jos oikeasti suorastaan tekee mieli kököttää junassa/bussissa/missätahansa, siitä fiiliksestä on parasta ottaa kaikki ilo irti ja jatkaa matkaa pian. Eikä mulla ole mitään must do-juttua täällä, mulle riitti, että näin vähän millainen kaupunki tämä on. Huomenaamulla kello 7 suuntaan siis bussiasemalle ja suunnaksi Chiang Khong, jossa viivyn yhden yön. Sieltä olisi tarkoitus jatkaa jokea pitkin slowboatilla Laosin rajan yli Luang Prabangiin. Se matka viekin kaksi päivää ja yhden yön. Sitä en vielä tiedä, kauanko Luang Prabangissa viivyn, sen näkee sitten. Jotenkin nyt vain on hirmu levoton ja rauhaton olo. Ei malttaisi pysähtyä. Ehkä se sitten johtuu siitä, että Balilla tuli kökötettyä lähes paikallaan muutama viikko ja nyt tekee mieli edetä. Ehkä ihan hyväkin, koska joulukuun suunnitelmien muututtua (tai pikemminkin sellaisten tultua, tähän asti kalenteri on ollut ihan tyhjä sen osalta) aikataulu tiivistyy vähän marraskuun osalta. Toisaalta se on harmi, ja aikataulut aina ahdistaa jonkin verran. Asiat on kuitenkin pistettävä tärkeysjärjestykseen ja nyt mä todella ennemmin toteutan mun joulukuun suunnitelmat ja karsin/tiivistän aikataulua Laosin ja Kambodzan etapin osalta, kuin jätän joulukuun suunnitelmat toteuttamatta. Voi olla, että joudun jossain vaiheessa lentelemään bussien sijaan, jotta ehdin, mutta oon valmis sen verran sijoittamaan ja sitten elämään kengännauhabudjetilla, kunhan vaan mun suunnitelmat toteutuu! :)

Mulla on välillä ollut myös olen-huono-reissaaja-syndrooma, kun kartan kanssa köpöttely tai viiden päivän vaellusretket ei vaan olekaan jaksanut kiinnostaa (okei, vaellus ois ihan jees mutta toistaiseksi en ole uskaltanut sijoittaa moiseen hupiin ettei mun budjetti kaadu). Nähtävyyksiä, temppeleitä, muistomerkkejä, jee. Tosi luuseriolo löhötä hostellilla reippailun sijaan. Tänään kuitenkin sain rauhoiteltua itseäni luettua taas muutaman luvun mun matkaraamattua, Eat, Pray, Lovea, jossa pohdittiin kyseistä asiaa. Totesin, että saamari tämä on mun matka ja minähän teen mitä mua huvittaa. Jos mua huvittaa kököttää mun majapaikassa ja olen siten onnellinen, niin olkoon sitten niin.

Näiden avautumisten myötä on hyvä päättää tämä postaus tähän. Mä pistän nyt koneen pois ja menen kököttämään tohon alakerran baaritiskille. Respan täti käyttää mua koekaniinina, kun baarimikko testailee uusia drinkkejä, ja minähän en pistä hanttiin. Seuraavaa päivitystä… Chiang Khongista TAI Luang Prabangista!

4 vastausta artikkeliin ”Temppeliähky ja levottomat jalat

  1. Mun kokemuksella VR:n junat on ollut parhaimmillaan 3 tuntia aikataulusta ja matkan ei pitänyt edes kestään kuin noin 5 tuntia..

  2. Onhan noitakin sattunut, minullekin. Naurattaa vaan, kun täällä ajoissa olevat julkiset tuntuu olevan pikemminkin poikkeus kuin sääntö :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *