Elephants in paradise


Ihan näin alkuun: Luang Prabang on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.
Juuri kun ehdin kaivaa trumpettini esiin… :(

Sunnuntaina siis suunnattiin ulos, ensin Lao Lao Gardeniin (todella kaunis ja viihtyisä ravintola/baari, kuin valtava upeasti  valaistu puutarha), juteltiin ja pelailtiin pelejä. Täällä baarit vanhan kaupungin alueella sulkeutuu yhdeltätoista ja oltiinkin etukäteen kuultu, että keilahalli on tyypillinen jatkopaikka, sillä se sulkeutuu vasta kolmelta. Ahtauduttiin tuk-tukiin, 13 ihmistä kerrallaan, mikä oli mun mielestä melko hyvä suoritus ja kiidettiin keilaamaan. Ja keilahalli… voi, se oli melko tragikoominen paikka. Se ei ollut hohtokeilausta, vaan ihan tavallinen halli kirkkaine valoineen, jossa kuitenkin oli meininki kuin missäkin diskossa. Gangnam Style soi viiden minuutin välein ja ihmiset esittivät mitä mielenkiintoisempia tanssiliikkeitä. Itse keskityin ennemmin keilaamiseen, se oli kivaa. Rökitin muutaman kanadalaisen räikeästi ja pelasin hollantilaisten kanssa bingokeilausta, jossa joka kierroksella piti keilata eri tavalla: silmät kiinni, vasemmalla kädellä, pyöriä kolme kertaa ympäri ja keilata jne. Hauskaa se oli sekin.
Maanantaina oli laiska päivä. Aamulla laahustettiin Utopiaan, ravintolaan, josta kaikki puhuvat täällä – ja ihan syystäkin. ”Come for a drink, stay for a day” piti täysin paikkansa meidän kohdalla (tosin vaihda drink-sanan tilalle breakfast). Kunnon löhölinnoja ja ihana bambuterassi  jokinäköalalla, kyllä kiitos! Paikan kanadalainen omistaja tuli heti juttelemaan meille ja pahoitteli etukäteen, että meidän tarjoilija ”ei ole täysin toivoton, mutta…vähän vaan huono”.  Vähän olikin hässäkkää koko päivän, tuli vääriä tilauksia ja niitä sai odotella kauan, mutta eihän se lomalla haittaa. Lisäksi omistaja kertoi, että tänne saa tulla ihan vaan rentoutumaan, käyttämään wi-fiä ja lueskelemaan ilman mitään ostovelvoitteita – harvinaista nykypäivänä.Tulipahan rentouduttua ja luettua. Niin, ja syötyä,  koko päivä. Mukavaa. 
Rachel, minä, Manuk, Emilie ja Marieke aamupalastamassa Utopiassa
Illalla suunnattiin night marketia kohti. Se olikin valtava, täynnä kankaita taidetta, koruja, veistoksia ja vaatteita. Sain kuitenkin pidettyä sisäisen shopaholicini kurissa ja ostin ainoastaan pienen äärimmäisen suloisen pöllölaukun tuliaisena Nazin 3-vuotiaalle pikkusiskolle, jonka näillä näkymin tapaan joulukuussa. Käytiin illallisella Marikan ja Rachelin kanssa ja painuttiin kiltisti nukkumaan.

Taide täällä on upeaa. Harmi, etten oikein voi raahata mukanani mitään :(

Hirmuinen määrä söpöjä rintmerkkejä

Käytiin tosi kivassa paikassa syömässä, Coconut Gardenissa. Valot oli aika kivat.

Tiistai se vasta jännä päivä olikin. Mun ainoa Laosin must-do-juttu nimittäin toteutui: ratsastin norsulla!!! Otettiin paketti meidän guesthousen kautta ja hintaa koko päivän reissulla oli 35 dollaria, mikä on mun mielestä naurettavan halpa siihen nähden mitä kaikkea siihen kuului. Chiang Maissa jo katselin norsujuttuja, mutta siellä ei kyllä mitään irronnut alle 50 dollarin ja suurin osa paketeista olivat 75 dollaria. Meidän pakettiin kuului kyyti guesthouselta keskelle ei mitään, kahden tunnin trekkaus norsujen luo (josta tosin ei kerrottu meille mitään, joten mulla oli vaan flip flopit jalassa, nice…), tunnin norsuratsastus, käynti buddhaluolilla joen toisella puolen, norsujen uitto ja pysähdys viskikylässä. Mukaan reissuun lähtivät belgialainen Emilie, britti-James, Mark Kanadasta, Rory Etelä-Afrikasta sekä Flora ja toinen tyttö jonka nimeä en enää muista Hollannista.
Koko poppoo kasassa

Matkalla elefanttien luo.

Matkalla oli koulu, jossa oli hirmu suloisia lapseja. Ne oli ihan innoissaan kun kaivettiin kameroita esiin ja etummaisin tyttö totisesti hallitsi poseerauksen.

Reissu oli sanalla sanoen mahtava. Trekkauksen aikana juteltiin meidän paikallisen oppaan kanssa elämästä täällä, mikä oli tosi mielenkiintoista. Norsuratsastus oli ihan jees, mutta ei mitään verrattuna norsujen uittoon Mekong-joessa. Rohkenisin väittää sen olleen tähänastisen reissun ehdoton kohokohta. Vedessä eläimet eivät tuntuneet yhtään niin valtavilta ja pelottavilta kuin maasta käsin ja niiden päällä sai seistä ja hyppiä veteen. Yksi norsuista osasi tempunkin vedessä: äänimerkistä se viskasi niskassaan ratsastavan tyypin veteen. Kokemus oli ihan sanoinkuvaamattoman upea. Sitä on mahdotonta edes kuvailla tarkemmin, se pitää itse kokea. Huippua oli myös se, että päästiin ratsastamaan myös norsun niskassa, ilman mitään penkkisatulaviritelmiä. Paljon hauskempaaja norsuystävällisempää niin.
Olin iloinen myös siitä, miten hyvin norsuja kohdeltiin. Yritettiin valita paikka kysellen ihmisiltä, millä paikalla on hyvä ja norsuystävällinen maine ja mielestämme onnistuttiin. Norsut näyttivät kaikin puolin terveiltä ja tyytyväisiltä. Ohjaajat eivät käyttäneet mitään keppejä, vain äänimerkkejä. Poikanen kulki koko ajan vapaana tai talutettuna. Tietysti norsut tekevät paljon töitä, koska ratsastajia on päivittäin (norsuja oli kolme aikuista ja 3-vuotias poikanen), mutta onneksi uittoreissut tuovat vähän vaihtelua niiden työhön ja siitä tuntuivat norsutkin tykkäävät kovasti, ne suorastaan ryntäsivät veteen. Me olimme päivän viimeiset neljän aikaan, joten oli niillä onneksi koko ilta vapaata. Lisäksi norsut vapaa-ajallaan ovat ihan irrallaan, ilman kahleita ja ketjuja. Tietenkään en tiedä, miten norsut ovat koulutettu (mahoutit vakuuttivat kyllä, että ilman piikkejä ja keppejä, mutta you never know) ja miten niitä kohdellaan kun turistit eivät ole näköpiirissä, mutta mulle ainakin jäi ihan hyvä mieli sen osalta mitä näin. Rachel, Marika ja Manuk jättivät reissun välistä juuri siksi, että he pelkäsivät näkevänsä hakkaamista, keppejä ja surullisia norsuja – ihan suotta.
Löysin kaverin

Vauvanorsu, 3-vuotias sellainen

Welcome to the jungle!

Maisemat Pak Ou-luolilta

Luola täynnä buddhia

Norsu osasi tempun nimeltä ”shaking.”Se siis käytännössä kippasi meidät jokeen pyynnöstä.

Ihan liian jyrkkä mäki joka oli megapelottava tulla ylös. En käsitä miten norsut kykenivät siihen.

Työpäivä ohi! Vauva meni heti uinnin jälkeen piehtaroimaan hiekalle.

Kuka haluaa viskiä?

Illalla tultiin taas Utopiaan illalliselle ja iltaa viettämään. Täällä on liuta erilaisia pelejä, joita saa panttia vastaan lainata, ja niiden parissa vietettiinkin ilta. Korttipelejä, lentopalloa ja jengaa. Taas kömmin ajoissa nukkumaan, puolen kahdentoista maissa, ja omaksi yllätyksekseni heräsin jo kahdeksalta, ihan ilman herätyskelloa!
Nyt olemme tyttöjen kanssa taas Utopiassa. Syötiin aamupala muutama tunti sitten ja nyt odotellaan lounasta. Illalla saatan mennä joogaan jos siltä tuntuu. Huomenna olisi tarkoitus ottaa suunnaksi Vang Vieng, jonne on kuuden tunnin bussimatka.
Laos on tähän saakka ollut todella positiivinen kokemus. Maa vaikuttaa melko turvalliselta ja ihmiset ovat ystävällisiä. Ainoa ryöstötapaus josta täällä olen kuullut sattui eilen, kun eräältä kaverin kaverilta oli varastettu reppu vesiputouksilla. Reppu oli siis ollut vain penkillä omistajansa vieressä, kun joku tuli ja juoksi metsään repun kanssa. Hyvästi kamera, puhelin ja iPod. Onneksi passi ja rahat olivat gueshousen lokerokaapissa.
Meidän guesthouse Lemon Laos on mukava. Meidän huone on kyllä aika saastainen ja ovet pitävät hirveätä ääntä, mutta ainakin se on halpa (n. 2,5e/yö). Mun sängyssä taitaa myös olla bedbugeja, sillä mun jalat on täynnä pieniä punaisia pisteitä, jotka eivät ole hyttysenpistoja. Sen sijaan ilmapiiri ja porukka siellä on ihan loistava. Meidän tyttöjen lisäksi kuudenteen petiin on ilmestynyt joku about 40-vuotias ranskalainen mies, joka kuulemani mukaan on humalassa vuorokauden ympäri. Itse olen nähnyt hänestä vain hiustupsun peiton alta ja kuullut melkoisen kuorsauksen. Meidän huoneen ovea ei voi lukita mitenkään, joten porukkaa ramppaa eri huoneista käyttämässä meidän dormin vessaa, jopa seitsemältä aamulla. Ja kuten sanoin, kaikki ovet pitävät melkoista ääntä. joten kaikki heräävät siihen. Onneksi on lokerokaapit  yläkerrassa, joihin saa arvotavarat jemmaan.
Viimeinen huomio on se, että Laos on täynnä hollantilaisia (lääkisopiskelijoita kaikki, miksi?!), belgialaisia, englantilaisia ja kanadalaisia. Skandinaaveja en ole tavannut vielä lainkaan, mikä on tosi outoa. Muut tuntuvat törmänneen kuitenkin aika moniin ruotsalaisiin, mutta lähes kaikille minä tunnun olevan ensimmäinen suomalainen tapaus. Olenkin kuullut ihmettelyä, eivätkö suomalaiset reppureissaa. Reppureissataanhan me, mutta…? En tiedä miksei meihin sitten kukaan mukamas törmää.  Ehkä meitä sitten vain on loppujen lopuksi niin vähän, me pyöritään helposti vain muiden suomalaisten kanssa tai enemmistö vaeltaa Thaimaassa.
Siinä oikeastaan pohdinnat ja kuulumiset tältä erää, ensi kerralla saatan olla jo Vang Viengissä. Ruoka odottaaaaa!

Kategoria(t): Yleinen. Avainsanat(t): . Kirjoittaja: Laura. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *