Munkkien ruokintaa ja kurveissa kiljuntaa

Viimeinen päivä Luang  Prabangissa keskiviikkona meni aika itsensä hemmotteluksi. Päivällä käveltiin tyttöjen kanssa kaupungilla. Itseasiassa yritettiin etsiä kaupunginkirjastoa, koska oltiin kuultu siellä olevan päivittäin mahdollisuus pieneen vapaaehtoistyöhön. Parin tunnin ajan siellä on nimittäin tilaisuus, jossa pääsee puhumaan nuorten munkkien kanssa ja tarkoituksena on siis opettaa heille englantia samalla. Ei kuitenkaan ikinä löydetty perille, joten se sitten jäi. Harmitti vähän, mutta en viitsinyt jäädä vielä  yhdeksi yöksi kaupunkiin vain sen takia. Sen sijaan törmättiin paikalliseen taidekouluun, jonka yhteydessä on myös oppilaiden oma taidegalleria. Käytiin siellä hetki katselemassa ja taas harmittelin, kun en voi kantaa mukanani mitään. Jos mulla olisi oma koti, täyttäisin sen aasialaisella taiteella.

Tytöt menivät sitten vuokraamaan polkupyörät, itse jatkoin kävelyä. Kävin ostamassa bussilipun seuraavalle aamulle sekä hassut housut. Sade pääsi yllättämään ja menin sateensuojaan spahan ottamaan jalkahoidon. Luin itseasiassa pari päivää aiemmin southeastasiabackpacker.comista tämmöisen pätkän:

“Travelling, for many, can be a time for self reflection. Without sounding too corny,  backpackers, hippies and soul searchers over the years have used long-term travel as a means of  ‘finding themselves’. While for many people, this can be as simple as learning to relax and slow down into a day-to-day existence that is less routine-driven than the West, for others, it can be a real spiritual exploration to find deeper meaning in their busy lives.Yoga is the first step for many in discovering more about themselves and learning to calm the mind and emotions amidst the chaos of the outdoor world.”

Sillä hetkellä päätin, että hetkonen, jos luen jo Eat, Pray, Lovea ja Paulo Coelhoa, täytyyhän mun joogatakin. Selvittelin asiaa ja löysin mukavan joogapaikan Luang Prabangista. Joten, jalkahoidon jälkeen nappasin tuktukin kaupungin laidalle ja lähdin joogaamaan! Paikka oli keskellä kaunista puutarhaa katoksen alla ja meitä oli ryhmässä yhteensä kahdeksan ihmistä. Hintaa lystillä oli 30 000 kipiä, eli noin 3 euroa. Ja oli hienoa, tykkäsin kovasti ja aion varmasti reissun edetessä käydä joogailemassa aina jos vain mahdollista. Erityisen hienoa oli lopun rauhoittumishetkenä, kun valoja ei ollut missään ja ympärillä kuului vain heinäsirkkojen siritys. Lopuksi mun tuktuk-taki yritti huijata ja väitti meidän sopineen 50 000 kipiä, vaikka puhe ihan selkeästi oli 15 000 kipistä (yhteishinta edestakaisin 45 000 kipiä, josta 30 000 maksoin jo menomatkalla). Hänellä ei mukamas ollut antaa 5 000 kipiä takaisin kun tarjosin 20 000 kipin seteliä. Tuntui tyhmältä tapella noin 50 sentin arvoisesta summasta, mutta periaatteesta en antanut periksi, ja lopulta maksoin vain 12 000 kipiä, joka multa löytyi ilman että tarvitsin vaihtorahaa.

Illalla mentiin tyttöjen ja muutaman italialaisen jampan kanssa Utopiaan, ja pelailtiin eri pelejä. Mun lemppariksi on ehdottomasti noussut Time’s up, jossa jakaudutaan kahteen joukkueeseen, kirjoitellaan lapuille tunnettujen ihmisten nimiä ja sitten pelataan kolme kierrosta. Ekalla selitetään Aliaksen tapaan, toisella sanotaan vain yksi sana, jonka perusteella joukkueen jäsenten pitää yrittää arvata oikea henkilö, ja kolmannella on pantomiimi. Yksinkertaista ja mahdottoman hauskaa.

Opiskelijoiden töitä

Eräs koulun opettaja

Galleria

Nuoret munkit chillailemassa Mekongin äärellä

Opiskelijat kaiverruspuuhissa

Kävin vilkaisemassa Luang Prabangin kansallismuseota, mutta en ollut yhtään museofiiliksissä mennäkseni sisään

Viimeistä iltaa viettämässä Utopiassa, Time’s upin merkeissä

Seraavana yönä unet jäikin vähän vähiin kun kello herätti viideltä aamulla. Kömmittiin mahdottoman skarpin näköisinä nököttömään kadun varteen ja ostettiin riisiä, hedelmiä ja muuta syötävää kojuista.  Ohjelmassa oli siis almujen anto munkeille, aka munkkien syöttäminen! Tämä on siis joka-aamuinen rituaali, jossa munkit keräävät aamupalansa kantamiinsa astioihin kadun varrella olevilta ihmisiltä. Olihan se mahdottoman mielenkiintoista ja täysin unien uhraamisen arvoista.

Munkkien odottelua

Sieltä tulee eka!

Ja sitten niitä alkoi tulla sellaista kyytiä, että ihan hoppu tuli.

Myös paikalliset osallistuvat traditioon

Sen jälkeen suunnattiin tutkailemaan aamumarketin meininkejä. Muut kävelivät sen nopeasti läpi, itse sen sijaan jäin italialaisen Marcon kanssa valokuvailemaan lisää tunnelmia. Ollaan molemmat innokkaita wannabe-en-oikeasti-oikein-osaa-kuvaajia, joten meillä oli tosi hauska aamu yhdessä naureskellessamme toistemme ei ihan niin nappiin menneille otoksille. Tämän jälkeen napattiin läjä jännän näköisiä vartaita aamupalaksi ja mentiin joenrantaan syömään. Törmäsin aamulla myös ihan vahingossa Kyleen, jonka kanssa kierreltiin yhdessä Kuala Lumpurissa! Hän oli juuri saapunut kaupunkiin ja etsi guesthousea. Valitettavasti mulla alkoi olla jo kiire pakkaamaan kamoja kasaan, niin ei juurikaan ehditty kuulumisia vaihtaa.

Munkki mietiskelemässä

Ihana kissa meidän guesthousella, joka oli ihan kopio mun siskon Kuku-kissasta ulkonäöltään sekä luonteeltaan.

Tuo lintu kökötti myös aina guesthousen pihalla, en todellakaan tajua miksi. Se ei ollut mikään lemmikki, se vaan oli jostain syystä rakastunut tuohon mökkiin, jonka päällä se seisoi päivät pitkät.

Marketin jälkeen suuntasin guesthouselle ja pakkasin kamat.Luang Prabangista jäi tosi hyvä fiilis. Kaupunki kokonaisuudessaan on Unescon maailmanperintölistalla, minkä takia se on tosi siisti ja idyllinen, täynnä ihania ravintoloita ja kahviloita. Jos joskus vielä palaan tänne, haluan käydä puhumassa englantia munkeille ja käydä tsekkaamassa Kuang Si-vesiputoukset. Nyt oli kuitenkin aika jo jatkaa matkaa, etten jämähdä taas yhteen paikkaan ja vesiputouksia voin varmasti vielä nähdä muuallakin Laosissa. Eikä yhtään harmittanut jättää meidän kuudetta kämppistä, ranskalaista Laurentia. Hän on arviolta nelikymppinen ukko ja ihan pimeä. Humalassa vuorokauden ympäri ja nukkuu alasti. Kyllä, luit oikein, alasti, yhteisdormissa. Hän kuorsaa, sellaisella volyymilla josta kuka tahansa tosimies olisi kateellinen. Eilen hän tokaisi: “When you eat mushrooms you feel like a mushroom”. Juuri ennen lähtöäni hän heräsi ja pyysi mua ojentamaan kalsarinsa lattialta hänelle yläpetiin Tota joo… Au revoir.

Tuktuk tuli noutamaan mut sovittuun aikaan kohti bussiasemaa, josta minivanmatka Vang Viengiin alkoi. Matka oli aika kamala. Kivuttiin korkealle vuorille, tiet oli ihan järkyttävässä jamassa ja paku hytkyi ja pomppi niin, että pidempien ihmisten päät kolisivat katossa. Kaikista kamalinta matkasta teki se, että tiessä ei ollut yhtään suoraa pätkää, tie oli yhtä mutkaa toisen perään. Karmeudesta kertoo mm. se, että en kyennyt nukkumaan silmällistäkään matkan aikana ja että yhdessä vaiheessa aloin voida vähän pahoin. Näistä kumpaakaan en muista tapahtuneen juuri koskaan matkustaessani, ei edes Gilin pomppuveneen kyydissä. Onneksi matka ei ollut kuin kuusi tuntia ja välissä pysähdyttiin pari kertaa.

Vang Vieng pääsi yllättämään mut, positiivisesti. Paikalla on maine nuorten biletyspaikkana, joten odotin näkeväni katuja täynnä turisteja olutpullot kädessä. Päinvastoin – näin idyllisen tuntuisen kylän ja paljon paikallisia. Kaikkialla on hirmu leppoisa tunnelma, päiväsaikaan ainakin. Löysin mukavan bungalowin, jonka toisella puolella aukeaa maisema vuorille ja toisella puolella joelle. Takapihalla laiduntaa lehmiä ja pihalla vipeltää kanoja ja tipuja. Välittömästi kun näin bungalowin terassilla roikkuvan riippukeinun, päätin jäädä vaikka huone olisi millainen läävä. Huonekin on ihan ok, siellä on sänky, hyttysverkko, tuuletin ja pistorasioita – kaikki mitä tarvitsen. Hintaa 30 000 kipiä eli 3 euroa yöltä.

Täällä tosin näin ekat isot ällöttävät eläimet. Vessassa oli illalla valtava lisko. Siis todellakin valtava. Kaikkialla Aasiassa vipeltää pikkuliskoja seinillä ja se on ihan ok, mutta tämä yksilö oli jotain 40 senttiä pitkä. En mennyt sinne vessaan. Tänä aamuna aamupalapaikan vessassa oli valtava heinäsirkka. Sinne vessaan menin, mutta pidin tarkasti otusta silmällä.

Eilen illalla kävelin vähän kaduilla, kävin syömässä yhden sveitsiläisen kanssa, jonka kanssa oli ihan hirmu mielenkiintoinen keskustelu. Silvan on jo varmaan yli nelikymppinen ukko, mutta matkustanut koko ikänsä ja lisäsin taas aika monta paikkaa mun must-go-some-year-listalle (joka muuten on jo aika pitkä tällä hetkellä…). Lisäksi sain taas yhden mielenkiintoisen vapaaehtoistyövaihtoehdon. Vapaaehtoistyö on aina kiinnostanut mua, mutta se on tosi kallista monen organisaation kautta. Nyt kuitenkin olen saanut jo muutaman kontaktin, joiden kautta joku vuosi olisi mahdollista päästä auttamaan ilmaiseksi, ainoastaan oman ylläpitonsa maksamalla (mikä köyhissä valtioissa on puoli-ilmaista). Tarjolla olisi mm. norsujen orpokoti Sri Lankassa, luonnonsuojelua kansallispuistossa Etelä-Afrikassa tai lasten suojakoti Keniassa. Jos en ensi keväänä pääse opiskelemaan, ei taida hirveästi harmittaa… Ravintolan jälkeen menin istuksimaan toiseen ravintolaan katsomaan Frendejä. Hauska ilmiö täällä on, että ravintolassa toisensa perään on isketty telkkareita kattoon, joista tulee non stoppina  tietyn sarjan jaksoja. Frendien lisäksi  näin ainakin Family Guy-ravintolan. En edes muistanut miten mukavaa telkkarin katsominen on.

Aamulla heräsin taas ilman herätyskelloa kahdeksalta. Musta on tulossa aamuihminen, mitä ihmettä?! En tosin pistä yhtään pahakseni, sillä rakastan aamuja ja niiden tunnelmaa. Roikuin riippumatossa aikani lueskellen, kömmin aamupalalle ja nyt yritän keksiä mitä puuhaisin tänään. Voisi vuokrata pyörän (tai ruveta hurjaksi ja opetellla ajamaan skootterilla täällä, vuokra on 4 euroa/päivä ja tähän asti ensimmäisessä oikeanpuoleisessa liikenteessä Aasiassa se voisi olla mahdollistakin) tai ehkä kokeilla tubingia. Voi tosin olla, että sen jätän huomiselle, sillä jos Emilie tulee tänne tänään voitaisiin mennä yhdessä huomenna. Mutta saa nähdä, ideoita löytyy, joten enköhän mä jotain saa aikaiseksi. Ekana kuitenkin koitan keksiä miten jatkan matkaa Vientianeen. Näin nimittäin kyltin jossain, että mun seuraavaan kohteeseen, Vientianeen on kolmen tunnin bussimatkan sijaan mahdollista myös mennä kayaking-päiväretken muodossa (melonta taitaa olla oikea suomenkielinen sana?). Melontaa olen aikonutkin kokeilla täällä, joten mikä olisikaan parempaa, kuin yhdistää matka Vientianeen ja melonta?! Hintaa lystillä on 18 euroa, ei paha (pelkkä bussilippu tosin olisi vain 5e…). Nyt imaisen mun vesimelonipirtelön loppuun ja lähden liikkeelle, heippa!

Mun takapiha tällä hetkellä

Minun bungalowi ja minun riippumatto!

Nii, ei sitte poltella sitä pilveä. Tämmöne vinkki bungalowin ovessa.

Porukkaa tuubailemassa

Ps/ Unohdin  viime postauksessa kertoa, että kävellessämme norsujen luo kuljimme talon pihan halki, josta kuului musiikkia mielettömällä volyymillä. Ja mikä biisi sieltä tulikaan: Nightwishin Sleeping Sun! Kuvitelkaa miten absurdia. Olet keskellä Laosin maaseutua ja kuulet Nightwishiä?!

Kategoria(t): Yleinen. Avainsanat(t): . Kirjoittaja: Laura. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *