Vesileikkejä

Nyt on semmonen juttu, että en enää pysty pitää tätä sisällä. Pakko avautua vähän, halusitte tai ette. Nimittäin, nyt ois tiedossa… surffijuttuja!

Asia vaan on niin, että mä olen ihan hurahtanut.  Surffaus on ihan mahdottoman lystiä ja harvinaisen koukuttava laji. Ensimmäisestä tunnista lähtien on tullut sellaisia vau-fiiliksiä,  joita aika harvoin tuntee. Mulla ainakin kulkee aallonharjalla aika samat vibat selkäpiissä, kuin onnistuessani hankalassa tehtävässä estevalmennuksessa tai ylittäessäni massiivisen maastoesteen, näin jos ratsastukseen alkaa vertaamaan. Hassua musta myös on, että olen kerran kokeillut lumilautailua. Inhosin sitä sydämeni kyllyydestä. Aluksi pelkäsinkin, että fiilikset surffauksen suhteen tulevat olemaan aika samat, mutta onnekseni olin väärässä. Lautaillessa en vain pidä tunteesta, että jalkani ovat sidotut lautaan. En myöskään tykkää mustelmista, joita saan ahterini täyteen pyllähdellessäni kymmenen kertaa mäkeen yhden laskun aikana. Enkä varsinkaan tykkää pakkasesta ja  kymmenen kilon vaatekerran päällepukemisesta. Surffatessa kaikki tuntuu ihanan simppeliltä. On vain sinä, lauta, jalkahihna (tai miten nyt ikinä suomentaakaan fiksusti sanan leash) ja meri. Lisäksi wipe outin tullessa kaatuminen mereen ei satu. Ellet kaadu väärin ja onnistu saamaan lautaa päähäsi  tietysti. On myös ihanaa välillä istua tai kölliä laudalla ja tiirailla merelle aaltoja odotellen.

Surffaus on hyvinkin fyysinen laji ja mä tunnenkin itseni aivan kuin hakatuksi aamuisin sängystä noustessani. Etenkin melominen käy käsivarsiin, hartioihin ja yläselkään, mutta kyllä mulla reisissä ja vatsalihaksissakin tuntuu, että jotain on tullut tehtyä. Loppujen lopuksi surffauksesta 98% on melomista, 1% itse laudalla seisomista ja 1% kaatumista. Väliin saattaa mahtua myös rutkasti aaltojen odottelua surffipaikasta riippuen, joten surffaus vaatii kärsivällisyyttä. Ja paljon, paljon treenitunteja. Palkitsevana sitä kuitenkin pidän, sillä näinkin vähäisellä kokemuksella mikä mulla tähän saakka on (about vähän vajaa 10 kertaa), ahaa-elämyksiä ja vau-fiiliksiä on jo rutkasti, jopa ihan naurettavan pienilläkin aalloilla. Aaltojen ei tarvitse olla kymmenen jalkaa korkeita niistä nauttiakseen. Kehitys näin alkuun on aika nopeaa ja kauhulla odotankin sen taantumista.

Dedellä oli joku vieras, jota hän kuljetteli ympäri Balia muutaman päivän, joten vaihdoin opettajan Normaniin ja Norman on kyllä taivaan lahja maailmalle ja erityisesti mulle. Loistava opettaja isolla L:llä. Hän opettaa ProSurf-surffikoulussa, mutta on nyt muutaman viikon lomalla ja lupautui mua opettamaan aika reilulla kaverialella (surffikoulussa 2,5 tunnin surffaus on 45e, me ollaan oltu vedessä yleensä 1-2h kerrallaan about 8 eurolla). Norman puuttui heti ensimmäisestä tunnista lähtien ihan uudella otteella mun tekniikkaan (käsien asento, painopiste vielä alemmas, lisää joustoa polviin ja katse eteen) ja alkoi opettaa hyvinkin määrätietoisesti eteenpäin. Deden kanssa tuntui vähän siltä, että kunhan vaan laudan päällä pysyin niin kaikki oli hyvin. Ollaan harjoiteltu tekniikan lisäksi laudan kääntämistä istuen aallon saapuessa (se on muuten yllättävän vaikeaa, lauta on silloin tosi epävakaa ja käännöksen pitäisi olla nopea jos meinaa ehtiä ottaa tulevan aallon), laudan hallintaa meressä ”maasta käsin”, melomistekniikkaa ja koko ylävartalon käyttöä meloessa (en enää väsy heti kymmenen ekan vedon jälkeen, hurraa!) ja tänään viimein laudan hallintaa myös seisoen: vauhdin lisäämistä, jarruttamista sekä kääntymistä eteen ja taakse, toisin sanoen vasemmalle ja oikealle. Ennen kaikkea Norman on lisännyt mun itseluottamusta meressä valtavasti ja nyt uskallan jo kokeillakin vähän eri juttuja rohkeammin. ”Jos siirrän painopisteen nyt eteenpäin, laudan nenä saattaa kääntyä oikealle. Tai sitten päädyn mereen, kappas. Mutta ei se mitään, uudestaan!” 

En enää myöskään panikoi isompien aaltojen lyödessä vasten ja olen enemmän sinut meren kanssa. Jos lennän laudalta ja joudun ns. pesukoneeseen, entäs sitten (tosin onneksi näin ei ole käynyt kuin pari kertaa). Rentoudu, etsi pinta (ja lauta) ja ota tukea laudasta tarvittaessa. Itseluottamuksen luomiseen on tosin auttanut myös se, että rannan kohta, jolla nyt ollaan surffattu, on aika lempeäaaltoinen (kaikki aallot ns. broken wave) ja mukavan matala. Mä en vielä tunne oloani kovin mukavaksi vedessä, jossa jalat eivät yltä pohjaan kuin ihan rannassa ja se söi alussa vähän mun itseluottamusta, varsinkaan kun melomistekniikka ei ollut yhtään hanskassa ja olin aina ihan poikki melomisesta kun pääsin syvyyteen, jossa aallon pystyi jo ottaa. Tuossa matalammassa vedessä voi laudan kanssa kävellä mukavan syvälle ja jatkaa meloen, jos melominen alkaa käydä liian raskaaksi koko matkalta.

Tänään oli ehdottomasti paras surffi tähän saakka. Mentiin iltapäivästä neljän jälkeen mereen ja ihan huomaamatta hurahti kaksi tuntia vedessä ilman taukoja. Tänään tosiaan opin kääntämään lautaa ( front and backside turns/trimming) ja fiilis oli ihan huikea, kun tajusin, ettei mun enää tarvinnut ajatella tasapainoittelua laudan päällä, vaan kykenin jo miettimään vain sanoja ”oikealle”, ”vasemmalle”, ”nyt suorista…” Ja sen myötä myös ratsastin ekaa kertaa aaltoa pitkin, tiedättekö, sillai niinku sivuttain, eli ei rantaa kohti. Oli pikkasen siistiä! Vaikka se aika pikkuinen aalto olikin, mutta silti! Mä osaan jotain! Huikeeta! Ja parasta on myös se, etten enää tunne itseäni ihan hylkeeksi tai merimursuksi laudan päällä, haha. Surffin jälkeen katsottiin vielä upein auringonlasku moneen iltaan ja painuin hostellille suihkuun ja huilimaan.

Huhhuh, ihan hengästyy kaiken tän hehkuttamisen jälkeen. Ihan aloittelijahan mä edelleen olen, mutta kyllä se vaan on kivaa touhua. Yllätin itsenikin jo tänään selailemalla surffisivustoja, katsomalla surffivideoita YouTubesta ja pänttäämällä surffisanastoa, huonolla menestyksellä tosin. Toivotaan, että tämä kipinä myös säilyy! Seuraavana haasteena on oppia katsomaan ajoitus oikein ja itse tunnistamaan potentiaaliset tulevat aallot, ilman että Normanin tarvitsee hihkua vierestä ”ready, paddle, stand up, gooo!” Se on nimittäin yllättävän hankalaa. Varsinkin kun nyt Norman on jeesannut vauhdin kanssa ja mun pitää alkaa pikku hiljaa tehdä kaikki melominen ihan itse. Valmiiksi jo harmittaa, että Norman lähtee huomenna uuden vuoden viettoon Gilille ja Lombokille. Onneksi hän lupasi vielä huomenna surffata mun kanssa ennen lähtöä.

Norman muuten demonstroi mulle yksi päivä, miksi uiminen on sallittua vain punakeltaisten lippujen välissä. Käytiin liputetun alueen ulkopuolella, jossa oli virtauksia (Norman on hengenpelastaja ja elämäntapasurffari, joka tuntee meren paremmin kuin reppunsa sisällön, ainakin avainten jatkuvasta katoilusta päätellen, joten ihan turvallista oli) ja toden totta – vaikka pinnalle ei näkynyt mitään, virtaus oli niin kova, etten päässyt liikkumaan yhtään mihinkään suuntaan ilman Normanin vetoapua. Meri on vaan ihan mahdottoman voimakas ja jos ei sitä tunne ja osaa olla varovainen, voi käydä hassusti. Tämä vain tuki teoriaani ”älä ikinä surffaa yksinäsi…”

Muuta ihmeellistä ei tänne taida kuulua. Eilen käytiin Essin miehekkeen DD:n kanssa vauvajuhlissa ja ahdettiin napamme täyteen. Aussi-balilainen pariskunta oli siis viime viikolla saanut tyttövauvan ja kutsui nyt läjän kavereita juhlistamaan sitä. Vauvajuhlien jälkeen ilta jatkui barbecue-meiningillä DD:n kaverin luona ja siellä ahdettiin täydet mahamme vielä täydemmiksi. Joka ilta on tullut jossain pyörittyä, joten tänään lupasinkin itselleni vain pysytellä neljän seinän sisällä ja katsoa jonkun leffan (jokajouluinen lemppari Joulupukki ja Noitarumpu on vielä näkemättä!), jos vaikka saisi unirytmiä vähän kohdalleen…

Surffikuvia ei oikeastaan ole kun ei ole ketään kuvaamassa, joten saatte nyt tyytyä muutamiin muihin räpsyihin.

Siellä grillataan

Rendy syö, kalaa ja katkarapuja

Näitä kylttejä on kaikkialla. Ja iltaisin kävellessä nurkan takaa saattaa kuulua ”psst, miss, mushrooms?”

Bensaa skoottereihin myydään näpsäkästi vodkapulloissa. Nämä nyt sattuu olemaan ruotsalaisia, mutta olen kyllä törmännyt Finlandia-pullojenkin uusiokäyttöön.

Norman alias Norppa! Norppa on käynyt Suomessa jokunen vuosi takaperin, lumilautailemassa itseasiassa, ja mua naurattaa aina kun se sanoo jotain suomeksi. Mun lemppari on ”herranjumala!”, vahvalla indonesialaisaksentilla totta kai.

Päivän surffit takana ja happy face. On muuten harvinaisen epäedustava kuva musta, mutta menkööt…

Auringonlaskua

Aasia – mihin seuraavaksi?


Kutalta ei päivitettävää, joten tässä hieman muuta asiaa sen kunniaksi, että viimeinen viikkoni Aasiassa starttaa tänään. Hieman vajaa kolme kuukautta tuntuu yllättävän pitkältä ajalta reissun päällä, pidemmältä kuin tosiasiassa arvaisikaan. Näin ensikertalaiselle se tuntui oikein sopivalta ajalta saada ensikosketus tähän mantereeseen. Yhteensä kuudessa maassa tuli sen aikana käytyä Kaakkois-Aasiassa ja Aasia-lista sen kuin pidentyi, etenkin muiden reissaajien tarinoista inspiroituneena. Tähän kasasinkin listan, mihin maihin matkustaisin mieluiten seuraavaksi Aasiassa – toivottavasti ne myös tulevaisuudessa toteutuvat.

 6. Sri Lanka
Tätä en osaa sanoin selittää. Sri Lanka vain tuntuu todella hyvältä idealta, varsinkin kun maan sisäpoliittinen tilanne rauhoittui viimein viime vuonna ja matkustus olisi jälleen suht turvallista. Kauniita rantoja ja tähän saakka matkaamastani Aasiasta poikkeava, intialaisvaikutteinen kulttuuri – miksei?

5. Papuan saari (Indonesia/Papua-Uusi Guinea)
Yksi maailman harvoista paikoista, jolla voit vielä 2000-luvullakin tuntea kulkevasi historian tutkimusmatkailijoiden jalanjäljissä. Alkuperäiskansoja, pieniä kyliä viidakossa ja uskomatonta luontoa.  Sinne on pakko päästä!

4. Filippiinit
Googletat Filippiinit millä kielellä tahansa, löydät kuvahausta vain upeita palmujen varjostamia hiekkarantoja ja turkoosia kristallinkirkasta vettä – olen aika varma, että täältä löytyisi tämän tytön salainen unelmaranta. Kun haluan ensi kerran köllimislomalle uhkaamaan ihosyöpää, Filippiinit tulevat olemaan mun valinta numero yksi! Ellen olisi tutustunut Naziin, päätynyt Sulawesille sekä rakastunut Baliin ja palannut sinne, olisin joulukuussa ehdottomasti mennyt Filippiineille joulun viettoon.
3. Nepal (ja Tiibet)
Nepal oli myös mielessäni jo tälle reissulle, mutta lennot sinne olivat sillä hetkellä hieman liian kalliita budjettiini. Tätä en vain osaa selittää, palo päästä Nepaliin on vain ollut suuri jo kauan aikaa. Kaikki sen karuus yhdistettynä Himalajan vuoriston kauneuteen on vain jotain mahdottoman kiehtovaa. Tätä olen itseasiassa miettinyt mahdolliseksi Transsiperian jatkeeksi (kts. myöhemmät kohdat). Pekingistä olisi helppo jatkaa 2006 avattua Peking-Lhasa junarataa pitkin niin kutsuttua ”maailman kattoa” pitkin Tiibetiin ja sieltä myöhemmin Friendship Highwaytä pitkin Nepaliin. Tällä junamatkalla saattaisi olla erityisen hienot maisemat, sillä yli 4000 kilometrin pituisella radalla noustaan yli viiden kilometrin korkeuteen ja matkustajille onkin tarjolla lisähappea. Tiibetissä tietysti haluaisin nähdä Dalai Laman ex-asuinrakennuksen Potalan temppelin, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Lisäksi itseäni kiinnostavat Kiinan ja Tiibetin väliset suhteet ja mikä olisikaan parempi tapa tutustua aiheeseen kuin menemällä paikan päälle, moisista asioista kun on niin kuivaa vain lukea kirjoista.
Nepal ja kaunis Himalaja
Potala Tiibetissä
2. Myanmar (entinen Burma)
Maa, josta en ole kuullut keneltäkään mitään muuta kuin positiivista sanottavaa. Lähes viikoittain tapasin matkaajan, joka hehkutti Myanmarin upeutta ja erinomaisuutta. Tälläkin hetkellä seuraan Facebookin kautta Laosissa tapaamaani chileläistä kaveriani ripauksen kateellisena, sillä hän kävi juuri Myanmarissa ja suuntaa seuraavaksi Nepaliin. Suurin turismi ei ole vielä maata saavuttanut, sillä maan rajat ovat hiljalleen avautumassa. Edelleen viisumin hankinta on hieman pidempi prosessi muihin Aasian maihin verrattuna (ainakin eräs suomalainen kertoi odottavansa omaansa neljä päivää Vientianessa), eikä maahan pääse kuin lentäen (Bangkok on pääväylä, Kuala Lumpurista ja Singaporestakin päässee), mutta kaikki vaiva on kuulemma kaiken sen arvoista. Muuan iäkkäämpi sveitsiläisherra mainitsi Myanmarin tällä hetkellä olevan 60-luvun Kuuban kaltainen, tosin perusteluja tai tarkempaa selitystä tälle teorialle en enää millään muista. Sinne pitää siis päästä ja pian, sillä muutaman vuoden päästä tämä maa voi olla jo ihan erilainen rajojen avautuessa ja turismin kasvaessa.

1. Transsiperian junarata

Tämä kuuluu ehdottomasti kategoriaan matka on määränpää. Tätä reissua suunniteltiinkin ensin tämänkin reissun aloitukseksi, mutta tällöin Kilroyn maailmanympäryslentopaketti ei olisi ollut mahdollinen, sillä lähtö- ja paluumaan täytyy olla sama. Yksittäisinä lentoina ostettuina taas lennot olisivat maksaneet yli 5000e (Kilroyn kautta siis), joten se sitten jäi. Ekalla pitkällä reissullani en kuitenkaan ollut  vielä niin rohkea, että olisin lähtenyt vain menolippu kourassa matkaan, vaan halusin hommata edes mantereidenväliset lennot etukäteen -tosin ensi kerralla en takuulla enää näin tee, sillä vapaus lentää mihin ja millon vain tuntuu paljon kutkuttavammalta ajatukselta. Joka tapauksessa, Transsiperia on kuitenkin ehdottomasti listani ykkönen ja tämän haluan toteuttaa ihan ensimmäisenä heti kun rahat saan joku kaunis päivä kasaan. Maailman pisin yhtenäinen junarata Moskovasta Siperian ja Mongolian halki Pekingiin – yli 80 tuntia junassa istumista, välillä pysähtyen mielenkiintoisiin pikkukyliin. Voin jo kuvitella itseni karvalakki päässä seuraamaan Siperian karuja maisemia nauttien joutilaisuudesta. Mongolia kiehtoo myös valtavasti, paikallisessa jurtassa asuminen ja mongolianhevosilla ratsastaminen erämaassa olisi todellakin Kokemus. Tälle reissulle tosin mielelläni voisin ottaa kortinpeluukaverin mukaan, voisi olla junamatka vähän miellyttävämpi. Anyone?
Tuo juna suorastaan vaatii hyppäämään kyytiin, vai mitä?
Mongolia ja mongolianhevosia
Näillä ideoilla pidän itseni takuulla kiireisenä ensi vuodet (tai vuosikymmenet…). Varsinkin kun välillä pitää muistaa ehtiä palata Balillekin! ;)

(Kaikki kuvat tarjosi tällä kertaa Google. )

Merry X-mas boys and girls!

Rantaa, vähän surffausta, auringonpalvontaa ja mukavaa seuraa. Täydellistä.
Ihanaa joulua kaikille!
 Selamat Hari Natal!
Indeed. Onko mun tosiaan ihan pakko jättää Bali joku kaunis päivä? Entä jos ei vaan tahdo?!

Normanin kanssa vieteltiin päivä biitsillä. Kuten myös eilinen. Ja huominen. Ja varmaan ylihuominenkin. Ihanan yksitoikkoista!