Love called Bali


”Poika yritti kuunnella sydäntään, mutta sitä oli vaikea ymmärtää. Ennen se oli ollut aina valmis lähtemään, nyt se ei halunnut muuta kuin palata.” Paulo Coelho – Alkemisti
Ei, mulle ei ole iskenyt mahdotonta koti-ikävää ja en ole vielä tulossa maitojunalla takaisin Suomeen. Tämä likka on nimittäin takasin rakkaalla hiekkakikkareella nimeltä Bali! Saavuttiin Makassarista Nazin kanssa tänne maanantai-iltana. Lento oli puolitoista tuntia myöhässä, olin nälkäinen kuin mikä syötyäni pelkän aamupalan ja jumitettuani päivän postissa, sairaalassa ja apteekissa, mutta silti niin mahdottoman onnellinen nähdessäni tutun ”I love Bali”-kyltin lentokentältä Kutaa kohti kurvatessa taksilla.
Makassarissa ei tehty juuri mitään raportoimisen arvoista. Iltaisin istuskeltiin English Zonen tiloissa jutskaillen oppilaiden ja Mr. Lalan kanssa, päivät jumitettiin milloin missäkin. Yhtenä päivänä kiukuttelin Nazille kauan odottamani vesiputousreissun peruunnuttua auton omistavan kaverin tehdessä oharit ja raahasin sen ostarille shoppailemaan muutamaksi tunniksi mun kanssa. Saaliis oli lopulta yksi onneton hame. Siitäs sait, hah. Seuraavana päivänä olikin Nazin vuoro kiukutella mulle kun sairaalassa meni mun takia melkein koko päivä…
Nyt Balilla punkkasin ensimmäisen yön Nazin luona, aikomuksena etsiä mulle seuraavana päivänä rauhassa valoisan aikaan joku kiva halpa hostelli läheltä rantaa. Täällä saisin kyllä olla ilmaiseksi koko aikanikin, mutta en halua olla tilivelvollinen kenellekään tuloista ja menoistani saatikka olla riippuvainen yhdestä ainoasta avaimesta. Lisäksi kämppä on sen verran kaukana rannasta, että oma skootteri olisi aika välttämätön, eikä ehkä ole Nobelin arvoinen idea opetella ajamaan moista kapinetta Kutan liikenteessä, jota myös kaaokseksi kutsutaan. Tiistaina kuitenkin kävi hassusti ja Nazin kaveri lainasi skootterin ja meillä ei ollut kulkupeliä koko päivänä. Jumitettiin sitten kämpällä ja skootteri palautui vasta pimeän laskeuduttua enkä jaksanut ruveta tekemään enää muutto-operaatiota. Joten, Nazilla vierähti toinenkin yö. Käytiin tosin katsomassa hostellia, josta olin kuullut ja varasin sen seuraavaksi päiväksi. Illalla mentiin ulos ja istuttiin Skygardenissa muutama tunti. Kömmittiin kuitenkin nukkumaan ajoissa jo ennen puoltyötä. Tänä aamuna sitten muutin hostelliini Taman Ayun II:een.
Kutalla ei halvan ja kivan paikan löytämnen olekaan ihan yhtä helppoa kun muualla, omasta mielestäni ainakaan. Kuta on täynnä ausseille rakennettuja luksushotelleja uima-altaineen ja täysihoitoineen ja liian tyyriitä tämän reissaajan budjetille. Lonely Planetin suosittelemat reppureissaajamestat taas netin arvioiden mukaan kaikki ovat saastaisia, ällöttäviä, kuumia ja ikävällä henkilökunnalla varustettuja. Kelvollisimmat taas olivat ilmeisesti nostaneet reippaasti hintoja Lonely Planetin maininnan jälkeisen suosion seurauksena. Siispä en halunnut käydä edes katsomassa niitä. Netistä löytyy tosi huonosti halvempia hostelleja ja guest houseja, joten itse käytin taas puskaradiota hyväkseni. Nyt kun täällä aion pari viikkoa viipyä, halusin kuitenkin paikan jossa ihan oikeasti viihdynkin. Kävi tuuri ja ainakin tähän saakka paikka vaikuttaa täydelliseltä. Kahden hengen huone yhdeltä hengeltä on 100 000 rupiaa, eli 8 euroa. Huone on valtava, lähellä rantaa ja pääkatuja, ilman ilmastointia, mutta tuuletin on niin tehokas, etten sitä kaipaakaan. Sen sijaan mulla on lämmin (jopa kuuma!) suihku ja… jännitys tiivistyy… amme! Tämä tyttö köllii muuten tänä iltana ammeessa. Ja se on vieläpä ihan siisti, sellanen johon tekee jopa mieli mennä. Herranjestas! Hommaan sisältyy myös aamiainen, tosin sitä en ole vielä päässyt testaamaan.
Nazin vuokranantaja, Papa, oli muuten ihan mahtava, 70-vuotias vanha setä. Hän antaa tosi höperön kuvan itsestään ensi alkuun, mutta loppujen lopuksi taitaakin olla aika terävä tapaus. Paikallisessa mittakaavassa hän on melkoinen pohatta. Lystikästä tästä tekee se, että imperiuminsa hän on saavuttanut myymällä kaikenlaista turhaa ja tarpeellista krääsää pulju.netin tyyliin – vai miltä kuulostavat välkkyvät snapsilasit, Coca-Cola-tölkin näköiset radiot tai diskovalosuihku? Papa oli kuin pikkupoika lelukaupassa esitellessään mulle kaikkea mitä siltä löytyykään, ja uskokaa pois, tavaraahan sen asunnosta löytyy. Papa olisi hirveästi halunnut majoittaa mut asuntoonsa, siellä olisi ollut ilmastointi ja ihan oikea suihku ja vessakin. Jotenkin ei tuntunut kuitenkaan hyvältä idealta kun samassa asunnossa nukkuu myös hänen 26-vuotias poikansa ja 2-vuotias pojanpoikansa, joten valitsin ennemmin Nazin saunalämpötiloja hipovan kämpän. Sain sentään suihkussa käydä Papan luona naapurissa.
Laura in Wonderland. Papan kämppä näytti tältä.

Ja tässä ois itse Papa.

Kuvasaldo on nyt vähän köyhä kun kamera on jostain syystä pysytellyt aika visusti laukussa. Nyt kuitenkin lähden metsästämään jotain syötävää ja lähden ekaa kertaa rannalle katsomaan josko näkyisi tuttuja naamoja. Toivotaan, etten eksy matkalla, mulla kun oikeastaan ei ole mitään hajua mun hostellin tarkasta sijainnista kun skootterikyydillä tänne huristelin… Tiedän vaan, että lähellä kaikkea ollaan, haha.

3 vastausta artikkeliin ”Love called Bali

  1. Vähän ollu kaikkee pientä joo, ei mitään vakavaa. Ärhäkkää flunssaa, tulehdusta ja sen semmosta :) Ei onneksi mitään mikä menoa olisi sen enempää haitannut, tuntuu vaan, että ihan pelkkä flunssakin tuntuu kaks kertaa karseemmalta näissä hellelukemissa. Kiitos rakas :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *