Verta, hikeä ja kyyneleitä töissä – not!

Kohta alkaisi olla viikko takana Piscina Surf Housella ja täytyy sanoa, että kyllä elämä voi olla helppoa. Meiltä vapaaehtoistyöläisiltä odotetaan noin kolmen tunnin työpanosta päivittäin (jota vastaan saa ruoan ja majoituksen), mutta kun työntekijöitä on omistajaporukan lisäksi kolme ja vieraita nolla, niin töitä keksiäkseen voisi ihan yhtä hyvin alkaa juosta taloa ympäri. Delfin on vastuussa kokkaamisesta, Luna tekee oikeastikin kolme tuntia päivässä tietokonehommia ja minä… lähinnä tiskaan. Oon aika varma, etten yhtenäkään päivänä ole saanut kolmea tuntia kasaan, vaikka jokaikinen hyllykkökin kiiltelee puhtauttaan. Omistajaa Cesaria ei edes tunnu kiinnostavan mitä minä täällä teen, sillä Delfin on vastuussa siitä että hommat jakautuvat ja Delfin on tyytyväinen niin kauan kun keittiö on siisti. Onneksi lähipäivinä on edes tiedossa ulkosivun maalausprojektia niin tulee vähän hyödyllisempi olo. Saa nähdä mitä siitä tulee, kun sunnuntaina tulee vielä neljäs työntekijä Havaijilta. Lunaa tosin on ilmeisesti pyydetty pakkaamaan kimpsunsa siihen mennessä, mikä tuntuu vähän epäreilulta, koska hän on ollut täällä jo yli kolme kuukautta ja tekee huomattavasti enemmän duunia kuin minä. Cesar on tuntuukin arvostavan ennemmin täällä asustelevien luonnetta kuin työpanosta, Luna kun on vähän taipuvainen prinsessaoikkuihin.

Eilen lähti siis ruotsalaisporukka, mikä tarkoittaa sitä, että talo on tyhjä. Tuntuukin että työskentelyn sijaan talo on ennemmänkin kuin kommuuni, jonka toimivuuden eteen kaikki tekee oman osuutensa. Kun ruotsalaiset eivät ole sotkemassa, talo pysyy siistinä helposti, tiskiä on vähän ja vihdoin me saadaan päättää ihan itse mitä leffaa katsotaan.

Lobitos Beach  on siitä veikeä paikka, että pieniä hostelleita on  vain muutama ja kaikki vieraat täällä viipyvät vähintään viikon, suuri osa jopa kuukausia. Se tarkoittaa sitä, että täällä on suht tiivis reissareiden yhteisö, jonka sisällä kaikki tuntevat toisensa. Sunnuntaina tosin vietettiin jäähyväisiä naapuritalon tyhjentyessä monta kuukautta täällä asuneista saksalaisista. Jäähyväisjuhlissa Luna esitteli mulle paikallisen Andyn, jonka mukana ollaan käyty surffaamassa Lunan kanssa. Andy lainaa mulle longboardia, ihan ilmaiseksi, mikä tuuri! Lisäksi oon saanut apua ja vinkkejä siltä – ja vetoapua kun sitä on kyllästyttänyt kun en jaksa meloa yhtä kovaa kuin se. Se huikkaa mulle vaan, että ota nilkasta kiinni, nyt mennään. Ihan kuin hiihtohississä, hehe.

Nyt varmaan surffailut tosin jää vähän vähemmälle, kun yritän tosissaan keskittyä pääsykoekirjaan. Puolessa välissä mennään ja nyt on niin hyvä tahti päällä että enköhän tuon saa ekan kerran loppuun huomenna tai ylihuomenna. Tänään jo sivutkin irtoili kirjasta, hyvä merkki kai? Oli oikea valinta tulla tänne lukemaan – täällä tosiaan päivät ovat niin pitkiä ja tylsä, että jopa tuon kirjan lukeminen on ihan kivaa kun muutakaan ei ole. Lisäksi päivät ovat kuluneet mm. rannalla lojumisessa Project Toplessin merkeissä autiolla rannalla Delfinin kanssa ja riippumatossa lojuessa. Lenkkeilynkin oon aloittanut uudestaan, joka toinen päivä yritän käydä juoksemassa toukokuinen ExtremeRun mielessä, sinne kun on tainnut tulla lupauduttua lähteä. Iltaisin auringonlaskun aikaan on kiva juosta takaisinpäin rantaviivaa pitkin ja lopuksi käydä pulahtamassa meressä, kyllä on lenkkimotivaatio silloin ihan eri kuin päivän helteessä.

Helteestä puheenollen, täällä on kuuma. Housuja tai kenkiä ei ole tarvinnut saapumisen jälkeen rinkasta etsiä. Onneksi mulla on kolmet bikinit, koska ne on täällä käytännössä työunivormu. Ne päällä siivotaan, kokataan, uidaan ja nukutaan. Olin niiiiin iloinen kun vieraat lähti, koska me saatiin viimein meidän huoneeseen tuuletin! Yöt ovat olleet niin helvetillisen kuumia ilman sitä, että olen heräillyt tunnin välein ekat yöt. Lisäksi hyttyset kaluaa meidät eläviltä, joten olen nukkunut hiusharja kainalossa, koska sillä on hyvä puoliunessa raapia puremia, mulla kun on niin nysäkynnet. Viime yö oli ensimmäinen tuulettimen kanssa ja samalla eka, jolloin nukuin koko yön heräämättä välillä – ei kuumuutta, ei hyttysiä! Pliiis, ei vieraita enää, haluan pitää tuulettimen, jooko?

Viime päivinä ajatukset on myös palanneet yhä uudestaan Balille. En enää osaa päättää kumpaan mulla on isompi ikävä, Suomeen vai Balin biitseille. Varsinaista ikävää ei tosin vielä ole, mutta tiiättekö, semmonen fiilis, että ei paluukaan enää pahalta tuntuisi. Oonkin jo pohtinut mitä pimeitä hommia voisin ryhtyä toimittamaan uutta matkakassaa kerätäkseni, jotta pääsisin ensi uutta vuotta viettämään takaisin taas Balille, mutta en vielä keksinyt mikä se voisi olla. 

Tänne ei muuta, leppoisia päiviä, rentoa elämää, vieraita odotellessa riippumatossa ja silleen. Mulla on muuten muutama kuvakin, oho!

Ja näin Laura kävi vähän surffaamassa.  Jännä juttu vain, ettei mulla ole tietoakaan mistä tuo tarkalleen tuli, kunhan bongasin aika ikävän jäljen illalla.

Tää nyt on vähän vanhaa settiä, mutta ei mahda mitään. Sain ruotsalaisilta nyt vasta pari kuvaa Jungle Trekiltä, jossa siis tämmösellä porukalla tehtiin zip linet kolmantena päivänä.

Ah, nuo kypärät!

Ei mulla oikein muuta höpötettävää täällä ole. Mä jatkan heppavideoiden selailua Youtubessa ja kohta lähden taas kirmailemaan (lue: hikoilemaan ja puhisemaan) auringonlaskuun.

Paitsi että tsiikatkaas tämä! Luulin, että olin vain vainoharhainen pitäessäni bolivialaisia keskivertoa äksympänä jenginä, mutta joku muukin on tainnut tuntea itsensä vähän epätervetulleeksi, kattokaa vaikka TÄMÄ LINKKI Iltalehden sivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *