Jokiseikkailun jälkipyykkejä

Eilen oli vuorossa yksi juttu, jonka olen halunnut tehdä jo pitkään: koskenlasku! Se näyttää hauskalta ja kaikki sanoo sen olevan hauskaa. Joten, eilenaamuna kömmin aamutuimaan retkitoimistolle, napattiin märkäpuvut, kengät, kypärät ja pelastusliivit mukaan ja lähdettiin matkaan. Mun ryhmässä olivat myös pari chileläistyttöä, pari belgialaispoikaa ja yksi italialaismies.

Ja kyllä, se oli juuri niin hauskaa kuin odotinkin. Kumiveneessä meitä oli kuusi plus veneen takaosassa ohjeita antava opas. Koskien haastavuus ilmoitetaan luvulla 1-6, joista kuusi tarkoittaa todella haastavaa koskea ja yksi luonnollisesti taas todella helppoa. Kun kuulin, että meidän joki on tasoa neljä, mua vähän alkoi jänskättää, koska itse olin touhussa ensikertalainen, tosin niin oli moni muukin. Odotin suunnilleen pieniä vesiputouksia matkan varrelle, mutta huoli osoittautui turhaksi – joki ei ollut yhtään liian hurja, juuri sopiva. Mun ehdoton lempparikäsky oli “inside!”, jolloin kaikki syöksyivät veneen sisään polvilleen suojaan, esimerkiksi jos ylitettiin iso kivi tai jouduttiin rajumman tyrskyn sisään. Meidän opas Franklin itseasiassa osoittautuikin parhaaksi kaikista (joessa samaan aikaan meidän kanssa oli siis kolme muutakin venettä), koska se oli ainoa, joka tätä käskyä käytti. Muut oppaat eivät ja muista veneistä säännöllisin väliajoin porukkaa lensikin tämän takia jokeen, kun taas meidän veneestä ei kukaan tippunut vasta kuin lopussa, kun Franklin kiskoi meidät kaikki jokeen.

Tomerana kuuntelemassa ohjeistusta

Kuivaharjoittelua

Esiteltiin miten kanoottiin pelastaudutaan

Yhteensä vedessä oltiin noin puolitoista tuntia ja lystillä oli hintaa 30 dollaria. Mulla oli ollut aamusta vähän kurkku kipeä, mutta päätin etten anna sen nyt häiritä, minähän menen laskemaan koskea. Kappas sentään sitten kun palattiin takaisin kaupunkiin, huomasin miten lämpöä alkoi nousta. Tuli tosi heikko olo ja palailinkin takaisin hostellille huilimaan. Nukuinkin koko loppuiltapäivän ja iltaa kohden olo vain paheni, hikoilin ja palelin vuoronperään.

Illalla päätin kuitenkin liikkua johonkin edes, ettei mene ihan huoneessa kökkimiseksi koko touhu. Meninkin yhdille kuumille lähteille köllimään noin tunniksi. Sisäänpääsy oli kolme dollaria ja huh miten oli vesi kuumaa, aluksi ihan sattui kun sinne laskeutui! Ymmärsin myös miksi sinne suositellaan mentävän aamutuimaan: paikka oli tupaten täynnä iltakahdeksan ja yhdeksän välillä. Tosin oli siinäkin omanlaisensa tunnelmansa, koska porukka oli sekalainen joukko paikallisia ja muita turisteja. Kylvyn jälkeen olo oli kuin olisi saunassa käynyt.

Seuraavana päivänä olin itseasiassa ajatellut käyväni hyppäämässä benji-hypyn. Tai oikeastaan täällä sitä kutsutaan puentingiksi, koska se tehdään sillalta kohti jokea ja kiviä ja hypyn lopuksi ei kimmotakaan takaisin ilmaan vaan jäädään keinumaan sillan alla. Täällä se maksaisi 20 dollaria, eli ei juuri mitään. Aamulla oli vähän parempi olo ja äidille Skypessä vielä uhosinkin sen hypyn sinä päivänä tekeväni. Heikotus kuitenkin iski taas hetken päästä enkä lopulta päässyt edes huoneestani ulos pariin tuntiin, joten se siitä sitten. Höh. No, ehkä se on sellainen juttu joka loppujen lopuksi olisi kivempaa käydä joskus tekemässä kaverin kanssa. Olin kuitenkin iltapäivälle varannut vähän kevyempää aktiviteettia, ja koska se oli jo maksettukin niin sinne raahauduin.

Kyseessä oli siis kolmen tunnin ajelu ympäri lähiseutuja, Ruta de las Cascadas, eli vesiputousreitti. Käytiin siis katsomassa kaikki alueen vesiputoukset ja kuuden dollarin hintaan ihan mukavan kevyt päivänviettotapa, jossa näki alueen luontoa. Lopussa vähän tosin jo väsähdin ja kävelykin alkoi tuntua ylivoimaiselta, mutta selvisin takaisin hostellille lopulta.

Tuollaisella vaunulla käytiin katsomassa ensimmäisiä putouksia vähän lähempää

Zip lineä (joka täällä kulkee nimellä canopy) olisi päässyt kokeilemaan myös, mutta koska sen tein jo Perussa en välittänyt maksaa siitä 10 dollaria

Joen nimi oli Rio Verde ja kerrankin vesistö, jolla on osuva nimi: vesi tosiaan läheltä katsottuna kimmelsi vihreän eri sävyissä

Taustalla päivän isoin vesiputous, Pailon Mirador

Meidän kulkupeli. Sisällä soi lattaripoppi ja reggaeton ja tunneleissa saatiin kunnon diskovalot

Bañosin bussiaseman yksi sivu, joka on tosi upea!

Näkymä hostellin kattoterassilta

Eilisillan taas huilailin ja illasta kävin vain syömässä. Edelleen on kuumetta, ainakin hohkan edelleen niin että voisin luultavasti lämmittää talon talvipakkasilla. Rinkka on kuitenkin pakattuna jo ja parin tunnin päästä suuntaan kohti aamupalaa ja bussiasemaa, josta matka jatkuu kohti pääkaupunki Quitoa. Sinne ei onneksi ole kuin reilu kolmen tunnin matka, joka tuntuu nykyään samalta kuin Suomessa vajaan tunnin matka meiltä Jyväskylään. Quitossa on tarkoitus viettää pari yötä ja jatkaa leppoisempiin tunnelmiin takaisin rannikolle. Toivotaan, että siihen mennessä olen jo parantunut, olisi mukava pian kyetä syömään muutakin kuin keittoja ja lopettaa Buranan popsiminen. Sitä paitsi sairastaminen yksin on ihan mälsää: kukaan ei tuo sänkyyn ruokaan tai ole jakamassa itsesäälissä kierimistäsi. Pöh.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *