Olen finaalissa, niin ja Karibialla kans!

Huh mikä reissu on tullut tehtyä ja nyt viimein perillä. Ensin yö lentokoneessa, jossa kolmelta yöllä tarjoiltu illallinen ei oikein sijaa kunnon yöunille antanut. Koneen vaihto Miamissa, jossa miljoonat turvatarkastukset ja superepäileväinen passintarkastaja takasivat sen, että lopulta sain juosta portille, vaikka vaihtoon oli kaksi tuntia aikaa. Oikeasti, mitä ne tekee tiedoilla kuten ” miksi matkustat yksin?”, “mitä vanhempasi tekevät työkseen?”, “mitä itse teet?”, “mitä aiot opiskella?”. Melkein suusta pääsi jo siinä vaiheessa, että pommien rakentamista meinasin alkaa opiskelemaan, mutta sarkasmi ei taida olla paras ratkaisu Jenkkien rajalla. En ole ikinä ollut erityisen kiinnostunut Yhdysvalloista ja tämä pikapiipahdus lentokentällä tuki täysin mun mielipidettä.

Aamulla saavuin viimein kohdemaahan, joka on siis tällä kertaa Panama! Tunnustan, että maan valitsin sillä perusteella, että Sergio kehui sitä maasta taivaisiin. Googletin sen ja kuvahausta löysin ehkä kauneimpia rantoja ikinä. Seurauksena varasin lennot. Maahan laskeutuessani se oli ehkä edelleen ainoa tiedonjyväseni, ei ole tullut nyt oikein läksyjä tehtyä. Lisäksi tiedän Panaman kanavan ja panamahatut. That’s it. Menin vaihtamaan loput Perun soleni pois lentokentällä ja vasta tiskillä tajusin, ettei mulla ole hajuakaan mitä valuuttaa pitäisi pyytää. Niinpä vähän nolona kysäisin, että saisikos Panaman rahaa. Ai dollareita? Juu, juuri niitä! Kappas.

Lentokentältä menin suoraan bussiterminaaliin ostamaan lipun illalle ja jätettyäni rinkan säilöön menin viettämään päivän naapurissa sijaitsevaan ostoskeskukseen. Paikkahan oli ihan valtava ja sisältää noin 800 liikettä. Olin jo muutaman tunnin jälkeen ihan uuvuksissa, mutta kyllä mukaan tällä kertaa tarttuikin jotain, ihania farkkuasioita pari kappaletta, sandaalit ja toppi.

Toinen yö meni jäätävän kylmässä bussissa, jossa ei tosiaankaan saanut juurikaan nukuttua vaikka oli fleeceviltti, villasukat ja kaikki. Mä en käsitä miksi ne nupit täytyy vääntää kaakkoon. Kyllä vähemmästäkin uskotaan, että ilmastointi löytyy. Matka kesti kymmenen tuntia ja hintaa lystillä oli vähän vajaa 30 dollaria. Aamulla kuuden jälkeen saavuttiin väsyneinä mutta onnellisina matkan päättymisestä Almiranteen. Huristeltiin taksilla venesatamaan (1 dollari) ja veneellä varsinaiseen kohteeseen (4 dollaria), Bocas del Toroon, mikä on siis pieni saaristo keskellä Karibianmerta. Löydettiin kanadalaisen Bryanin kanssa tosi ihana hostelli rannalta, vähän pienemmältä saarelta syrjässä pääsaari Colonin sykkeeltä ja nyt odotellaan että päästään kirjautumaan sisään. Täällä takuulla kelpaa vajaa kymmenen päivää rentoutua. Vesi on ainakin niin kirkasta, että snorklaamaan on pakko päästä.

Sitten juttu, mikä oli superkiva ylläri kun napsautin koneen auki: Olen Supersaverin matkablogikisan finaalissa! Nyt siis kaipaan teidän lukijoiden apua ja ääniä enemmän kuin koskaan! Jos pidätte blogistani, toivon todella että pistätte ääniä tulemaan, sillä niitä tosiaankin tarvitaan – vastassa on tosi hyviä blogeja :)

Äänestämäänhän pääsee kuvaa klikkaamalla:

Wina trip with Supersaver!

Ja loppuun vielä linkki kolumniin, joka julkaistiin Kunnallislehdessämme eilen. Vähän mietiskelyä identiteetistä ja sen sellaista. 

Niitä kuvia ei nyt tullut vaikka viimeksi lupasinkin. Ensi postaukseen tuleekin sitten tuplana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *