Siis häh, loppuks se reissu muka jo?

Otsikko kuvailee aika lailla viime viikkoja. Kolme viikkoa jo takana Suomessa ja omassa sängyssä nukuttuja öitä karkeasti arvioituna noin viisi ja kotona on tullut lähinnä pyörähdettyä. Tuli kierrettyä Sulkavaa, Haveria, Tamperetta, Jyväskylää moneenkin otteeseen, Mikkeliä, Vantaata, Lappeenrantaa, Rantasalmea, Punkaharjua ja Turkua. Ei ole ollut tylsää!

Näistä kuitenkin lisää ensi postauksessa, jonka toivottavasti saan huomenna, tai tarkemmin sanottuna itseasiassa tänään rustailtua. Tiedossa ainakin joitain kuvia mun kotimaan matkailusta ja tarinaa mitä tässä onkaan tullut touhuttua.

Nyt kuitenkin tulin tänne vain kertomaan olevani elossa sekä heittämään linkin mun uusimpaan kolumniin, jossa on hieman ajatuksia kotiinpaluusta. Paluufiiliksistä meinasin kyllä kirjoittaa isommankin postauksen blogin puolelle, mutta sen tekoon vaadin paaaaaljon aikaa – ajatuksia kun on vino pino.

Maanantainahan siis palasin tosielämään ja aloitin työni paikallislehtemme kesätoimittajana ja näin kolmen työpäivän perusteella täytyy sanoa, että tämä työ tuntuu sopivan mulle paremmin kuin hyvin! Oon ihan superinnoissani kaikesta mitä pääsen tekemään, jopa kesätapahtumakalenterin monta tuntia vaatineesta kasailusta. Olin innoissani jopa ensimmäisestä jutustani, joka koski luvatonta jätekasaa, jonka tarkkaa sijaintia kukaan toimituksessa ei tiennyt eikä lukijavinkkikään ollut ainakaan liian täsmällinen. Siellä keskellä puskia ja puita metsän siimeksessä rämpiessäni kameralaukku olalla ja hiukset täynnä neulasia vähän hymyilytti. Tilanne oli oikeastaan aika koominen. Mutta hei, suunta on vain ylöspäin. Tästä se ura urkenee!

Jos haluatte olla tosi ihania, voisitte klikata myös tätä linkkiä ja sieltä “äänestä”-nappulaa. Autetaanhan mun isosisko perheineen Haniaan kesälomareissulle, jookos?

Nyt nukkumaan, pus!

Masu täynnä, rinkka täynnä ja tili erittäin tyhjä – Madrid!

Nyt, vihdoin ja viimein takaisin asiaan ja postaus viimeisestä kohteestani. Ensimmäinen Suomen viikkoni on ollut melkoisen vauhdikas (kuka sanoi, että Suomessa on tylsää?!) ja jotenkin tietokoneen ääreen saa ihan raahata itsensä. Nyt kuitenkin viimeinen aito ja oikea reissupostaus, mielessä on jo pari muutakin juttua ja niitä yritän tässä tällä viikolla toteuttaa mikäli lapsenvahtitouhuiltani ehdin.

Eräs lukija veikkasikin jo oikein: seuraava ja näin ollen viimeinen pysäkkini tällä reissulla oli Madrid. Se Espanjan pääkaupunki, kuten nyt siis viimein tiedän, heh. Palataan nyt kuitenkin vielä hippasen taaksepäin.

Panama Cityssä en tehnyt mitään erityisen spesiaalia, kuten etukäteen vähän arvelinkin. Reissuni viimeinen sunnuntaiaamuni menikin metsästäessä bussikorttia, joka lopulta meinasi osoittautua mission impossibleksi kaikkien toimistojen ollessa kiinni. Panamassa siis paikallisbussiin tarvitaan aina ladattu kortti, kyytiin astuessa ei ole mahdollista enää maksaa. Taksi lentokentälle olisi kuitenkin ollut 25 dollaria, joten olin valmis vähän näkemään vaivaa päästäkseni halvemmalla. Lopulta paikallisten avulla löydettiin kadulta poika, jolla oli mulle kortti myydä 10 dollarilla. Säästinpä ainakin sen 15 dollaria. En voi vieläkään korostaa tarpeeksi kuinka mukavia ihmiset ovat Panamassa!

Panamasta nyt vielä pitää loppuun mainita vähän juttuja, joita haluaisin kovasti joskus vielä tehdä. Sukeltaminenhan on ihan superhalpaa, ainakin Bocas del Torossa. Open water certificationin olisi saanut 250 dollarilla, joka on huomattavasti Aasiaa halvempi. Kumma juttu minun mielestäni, muuten kun hintatason erot Aasian ja Etelä- ja Väli-Amerikan välillä ovat aika isot. Meinasin jo tuon kurssin suorittaa, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin – mua kun ei loppujen lopuksi sukeltaminen ole oikein ikinä sen kummemmin kiinnostanut ja Bocasiin menin nimenomaan vaan rentoutumaan. Kurssi olisi ollut aika intensiiviset kolme päivää. Mielessä kävi myös extempore pikkureissu Costa Rican puolelle, sillä Bocasista bussi olisi ollut vain kuusi tuntia ja muistaakseni 35 dollaria. Passitilanteeni takia tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Yksi juttu on kuitenkin minkä ehdottomasti haluan joku päivä vielä tehdä: matkata veneellä Bocasista San Blasin saariston kautta Kolumbiaan. Kolumbian ja Panaman raja on takuulla ainoa tietämäni raja, jota ei voi ylittää maitse. Ihan uskomatonta! Siis raja, jolla ei mene tietä? Miten se on mahdollista? Ainoiksi tavoiksi jää siis lentäminen tai vene. Veneellä kokemus olisi takuulla ikimuistoinen, sillä reissut tuntuivat olevan aina noin 4 päivän pituisia sisältäen snorklauspysäkkejä ja pysäkin San Blasissa, joka on hieman Bocasin tapainen paratiisisaaristo Etelä-Panamassa. Reissu maksoi keskimäärin 350 dollaria sisältäen ihan kaiken. Joku päivä vielä sen teen!

Tämä tuntui olevan teema Bocasissa siellä ollessani. Meinasin siellä surffata vikaa kertaa, mutta aaltoja ei kuulemma ollut edes alottelijoille ja saarella monta kuukautta viettäneet surffaritkin pakkasivat lautansa ja lensivät takaisin Kaliforniaan. Niin mun tuuria.

Yölento meni nopeasti ja maanantaiaamuna heräsinkin Madridista! Se, että tiesi olevansa jälleen Euroopassa tuntui ihan sanoinkuvaamattoman oudolta. Metrolla ja Cercaniasilla (toisenlainen junasysteemi Madridissa) huristelin hostellille ja matkalla tajusin, että se sijaitsee ihan shoppailualueen ytimessä. Naapurissa oli Zara ja huoneen ikkunasta näkyi vastapäätä oleva nelikerroksinen Bershka. O-ou. Tämä tyttöhän oli sitten irti.

Hieman erilaiset olivat maisemat lentokoneesta Madridista kuin niiiiin vihreästä Panamasta.

Jos oisin päivää aiemmin saapunut kaupunkiin niin mä niin tietäisin mistä mut ois löytänyt. Harmillisesti kuitenkin saavuin tietysti juuri 6. päivä.

Eka päivä siis meni shoppaillen. Viimeisessä kohteessa kun viitsii jo pakata rinkankin niin täyteen kuin saa, kun sitä ei tarvitse enää kantaa muualle kuin kotiin. Lisäksi olin elänyt sen verran säästeliäästi viimeiset viikot, että sallin nyt itseni käyttää lopun lasketun  reissubudjetin Madridista, sillä muutenhan en reissun päällä juurikaan shoppaillut. Sääntönä oli, että jos jotain ostan, jotain pitää rinkasta myös heittää pois. Tosin Perustahan lähetin paketissa kaikki lämpöiset vaatteet pois ja silloin tuli osteltua siihen vähän enemmän.

Seuraavana päivänä lähdin mukaa hostellin ilmaiselle kävelykierrokselle kaupungille, sillä edelleen muistan Santiagon vastaavan, joka oli hirmuisen hyvä. Tämäkin oli ihan mukava, ei ehkä yhtä hyvä, mutta tulipahan käveltyä kaikki tärkeimmät rakennukset läpi.

Palacio Real-kuninkaanlinna

Joku monista, monista kirkoista.Tästä muistan tosin, että se on valmistunut vasta vuonna 1993 ja näin ollen on siis aika uusi.

Palacio Real on Euroopan suurin palatsi. Rakennuksena se on Versaillesiakin suurempi, mutta Versailles pääsee voitolle, mikäli kokonaispinta-ala otetaan huomioon, sillä sen valtava puutarha kyllä päihittää Palacio Real pikkuruisen pihan.

Tällaisiin paikkoihin tuskin yksinään kaupungilla kävellessä eksyisi. Tämän aukion yhteydessä avattiin kaupungin historian ja muslimien välistä yhteyttä.

Harvoin näkee kuvassa kolmen uskonnon elävän rinnakkain sulassa sovussa. Maassa juutalaisten Daavidintähti, sen takana muslimien pyhä muuri ja kaiken taustalla katolinen kirkko.

Vinkeitä taloja, joille löytyi selityskin. Muinoin veroja joutui maksamaan kuninkaalle sen mukaan, kuinka monta kerrosta talossa on. Tarkastajat eivät kuitenkaan saaneet tulla sisälle. Niinpä ikkunoita rakennettiin miten sattuu, jotta arviointi ulkopäin ei onnistuisi. Tässäkin talossa on todellisuudessa seitsemän kerrosta. Eipä uskoisi!

Madridin symboli on tämä karhua ja mansikkapuuta esittävä vaakuna (el oso y el madroño).  Puerta del Solin aukiolta löytyy myös tällainen veistos.

Madrid on siitä jännä kaupunki, että valtavasta koostaan huolimatta, se ei tunnu suurelta. Vain muutaman päivän kaupungissa viettävän turistin ei ole mitään syytä lähteä keskustan ulkopuolelle ja keskustassa kaikkialle pääsee jalan. Edes metroa ei ole tarvetta käyttää, mikä on mielestäni uskomatonta. Kun tuntee Gran Via-pääkadun, Palacio Realin sekä Plaza Mayor- ja Puerta del Solin-aukiot pärjää jo aika pitkälle ihan ilman karttaakin ja kaupungissa on myös hyvät opasteet. Itse en ainakaan juuri karttaa tarvinnut. Siinä missä kaikki tiet Italiassa vievät Roomaan, kaikki tiet Espanjassa vievät Puerta del Solille, joka on koko maan nollapiste ja näin ollen sieltä lasketaan kaikki etäisyydet.  Jos hieman kauemmaksi ydinkeskustasta haluaa, myös metrosysteemi vaikutti simppeliltä, ainakin mitä lentokentältä kaupunkiin ja toisinpäin kuljin.

Viimeisenä päivänä harhailin yksikseni pitkin kaupunkia, pääkohteenani Retiron valtava puistoalue. Siellä lueskelin, söin jätskiä (ja kuulin jätskisedältä, että olen oppinut espanjani Etelä-Amerikassa) ja tapasin mukavan muukalaisen nimeltä Oscar, jonka kanssa juteltiin (yli tunnin keskustelu, espanjaksi, hyvä minä!) ja nautittiin auringosta. Siinä vaiheessa kun jamppa alkoi hoilaamaan melkoisella volyymilla Besame muchoa, totesin, että minun on tosiaankin aika lähteä. Illalla tein taas shoppailuöverit ja lähdin tyytyväisenä nukkumaan. Madridiin saapuessani rinkka oli 11,5 kg, lähtiessäni painoa olikin jo 17,5kg. Mission accomplished! Piti nyt ottaa vielä kaikki ilo irti liikkeistä, joita Suomessa ei ole. Mun lemppareiksi nousi ainakin Bershka ja Stradivarius. Zara oli ainoa Suomestakin löytyvä liike, josta sallin itseni ostaa jotain, mutta hei, se on espanjalainen alunperin, joten eikö se ole ihan perusteltua? Erityismaininta myös El Corte Inglés-tavaratalolle, joka on oikeastaan Espanjan versio Sokoksesta. Ainakin kosmetiikkaosastolla turistit saivat passillaan 10% alennuksen ja kuitin lisäksi joka ostoksesta sai toisen lappusen, jossa oli ostosummastasi riippuen roima alennus seuraavaan ostokseesi. Itse sain ensimmäisen ostokseni yhteydessä 12 euron arvoisen alennuslapun, ei huono!

Lisäksi kun Suomessa tein vielä nettikauppaöverit, niin tuleepahan vaatekaappi uusittua – mikä tosin on ihan tarpeen, koska ennen reissua heitin melkein kaikki vaatteeni kirpparille ja palattuani tajusin, ettei mulla vain ole vaatteita jäljellä. Meinasin ottaa tänne kuvankin koko yhteissaaliista, mutta en tiedä kehtaanko… Överi mikä överi.


Hostellilta mulle vinkattiin eräs taidemuseo, jonka kattoterassilta on hyvät maisemat. Satuin kävelemään ohi sattumalta, joten olihan se sitten kivuttava.

Madrid muuten on Espanjan korkein pääkaupunki (655m). Titteli vähän huvittaa näin Etelä-Amerikan jälkeen, jossa tuo metrimäärä ei olisi korkeus eikä mitään. Lattareiden korkeimmassa pääkaupungissa La Pazissa (3 640m) ei sen sijaan naurattanut kävellä ylämäkiä, ei sitten yhtään. Oksentelevat turistitkaan eivät olleet täysin epätavallinen näky.

Palacio de Comunicaciones on mun ehdoton lemppari kaikista Madridin rakennuksista ja siksi onkin outoa, että se ei sisältynyt kävelykierrokseen. Onneksi kuitenkin kävin sen itsekseni tsekkaamassa, en pettynyt. Vuoteen 2007 saakka rakennus palveli postitoimistona.

Mä en edes tiedä mikä tämä on, sattui matkan varrelle ja oli ihan kiva

Retiro-puisto, joka oli muuten valtava.

Puistosta löytyy myös suuri tekojärvi, jolla paikalliset soutelevat veneillä


Kokonaisuutena Madrid oli ihan mielenkiintoinen. En ikinä ole ollut kovin kiinnostunut Espanjasta. Luultavasti se on johtunut siitä, että kaikki kaverini ja tuttavani menevät a) Malagaan b) Fuengirolaan c) Kanarian saarille ja kuten kaikki tiedämme, ne eivät ole mitään kulttuurin kehtoja. En minäkään matkoillani taidegallerioissa asu ja hukuta itseäni museoihin, mutta haluan kuitenkin nähdä myös paikallista elämää enkä vain bailata muiden turistien ja erityisesti muiden suomalaisten kanssa aamunkoittoon. Omien mielikuvieni mukaan edellämainitut eivät välttämättä omia kriteerejäni täytä, Kanariansaaret ainakaan joilla olen kerran käynytkin. Onhan Madrid turisoitunut myös, mutta siellä näkyy hyvin se espanjalainen elämäntapa, josta olen kuullutkin. Kaupunki on mukava sekoitus Latinalaisen Amerikan ja Euroopan elämäntyyliä. Aika on soljuvampaa ja elämänmeno laiskempaa, mutta ei yhtä suurella kontrastilla kuin Etelä-Amerikassa. Madrid tarjoaa mielestäni kaikille jotain. Siellä ei ehkä ole Eiffel-tornien ja Big Benien kaltaista The Nähtävyyttä, mutta tarvitseeko ollakaan? Sen sijaan kaupunki on erinomainen shoppailulle (trust me, todellakin testattu on). Sieltä löytää ihanan espanjalaisen keittiön, mutta myös ihan minkä maalaista ruokaa ikinä vain haluatkaan. Itse menetin sydämeni paellalle, tapaksille sekä churroille, joihin rakastuin jo Etelä-Amerikassa. Churrot ovat siis eräänlaisia uppopaistettuja pitkiä leivospötköjä, joita voidaan syödä niin aamupalaksi, välipalaksi kuin jälkiruoaksi ja usein ne tarjotaan kaakaon tai vanukkaan kanssa, johon niitä voi dipata. Nämä herkut ovat nimenomaan Madridista peräisin ja kaupungista löytyykin vain näille omistettuja leivospuoteja, jotka ovat usein auki aamuyöhön saakka. Siinä missä suomalaiset könyävät valomerkin jälkeen baarista grillille hampurilaiselle, madridilaiset suuntaavat churroille. 

Kaupunkia voisin suositella myös taiteen ystäville, vaikka itse en siihen ehtinytkään tutustua. Iltaisin galleriat ovat usein parin tunnin ajan ilmaisia, kannattaa tsekata nettisivuilta. Itse meinasin viimeisenä päivänä mennä Centro de Arte Reina Sofiaan katsomaan Picasson Guernicaa, mutta se olisi ollut ilmaiseksi auki vasta kello seitsemän ja olin sillä suunnalla ja kolmen maissa enkä malttanut tappaa aikaa tai tulla illalla takaisin taas. Niinpä voin iskeä sen kuvan tähän, kuvan tarjoaa Google, olkaa hyvät: 


Noin, nähty! Eikä edes tarvinnut vaellella pitkin kaikuvia käytäviä ja liian suuria huoneita tuntikaupalla! Muita (kuulemma) käymisen arvoisia taidegallerioita olisivat olleet Museo del Prado ja Museo Thyssen-Bornemisza.

Madridin tunnettua yöelämääkään en ikinä ehtinyt kokea, lennon jälkeinen jet lag oli ihan liian karmiva moiseen ja jotenkin odotin jo Suomeen paluuta ja ensimmäistä viikonloppua täällä, joten ei oikein huvittanut lähteä ulos jälleen kerran ventovieraiden tai puolituttujen kanssa. Madrid oli kaiken kaikkiaan hyvä johdatus espanjalaiseen kulttuuriin, tosin kolme päivää oli mulle ihan sopiva aika kaupungille. Seuraavana haluan ehdottomasti nähdä Barcelonan Espanjasta!

Seuraavaksi meinasin kirjoitella teille postausta ensimmäisestä vauhtiviikostani Suomessa, jonka aikana on tullut käytyä kuudella eri paikkakunnalla ympäri Suomea ja nyt mennään taas! Mä kun luulin, että mun reissu loppui jo… Seuraavaksi auton nokka kohti Lappeenrantaa, jossa leikin yksinhuoltajakotiäitiä lauantaihin saakka siskon ja siskon miehen ollessa työmatkoilla. Lapsiraukat.

KOTI!

Johan on viikonloppu takana!

Torstai-iltapäivänä saavuin siis Suomeen ja sisko kihlattunsa kanssa olivat vastassa lentokentällä. Olin siskolla yötä Helsingissä ja perjantaina jatkettiin matkaa kotiin. Kotona ehdin käväistä vain muutaman tunnin verran, kunnes pitikin jo mennä parin läheisen kaverin luokse iltaa viettelemään. Viikonloppu menikin sitten vauhdilla, tuli nähtyä perhettä ja suuri joukko kavereitakin lauantai-illan yllätyskekkereillä, joissa oli Suomi-teema. Mitä mä olen tehnyt ansaitakseni näin ihania ystäviä?

En nyt sanoisi, että varsinaista kulttuurishokkia tai muutakaan olisi tullut, loppujen lopuksi eivät asiat mihinkään seitsemässä kuukaudessa muutu näin pienellä paikkakunnalla. Viime kesän työpaikallani näytti edelleen olevan samat asiakkaat ja lauantai-iltana baarissakin ihan samat naamat edelleen. Toisaalta lohduttava ajatus, ettei täällä lopulta mikään muutu. Yksi siskoistani on laihtunut hurjasti, toisella taas on valtava vauvamaha ja isä ei syö enää pullaa. Siinä ehkä ne suurimmat muutokset.

Joitain hassuja juttuja ja huomioita olen kuitenkin tehnyt, kuten:
– ensimmäisinä päivinä hätkähdin joka kerta riemuissani kun kuulin ympärilläni suomea. Täällä on suomalaisia, missä?!
– Madridin kentältä lähtiessä Suomen lennolle yhtäkkiä havahduin miettimään olihan mulla viisumi kunnossa. Eihän sitä ikinä tiedä, milloin kotimaahan alkaa tarvita viisumia
– ensimmäisenä iltana sängyssä mietin, muistinhan lukita kaikki arvotavarat lokeroon. Siskohan ne voi vaikka pölliä, joo-o.
– vessassa joudun yhä erikseen miettimään mihin sen paperin saakaan laittaa. Pönttöön, oikeastiko? Ei enää roskikseen? Vau!
– pidän myös erittäin ylellisenä sitä, että julkisista vessoista löytyy vessapaperia. Ei enää paperirullia ahdettuna käsilaukkuun!
– hanavettä saa juoda, uskomatonta!
– jääkaappi on jumalainen keksintö. Ruokaa saa milloin haluaa, myös pienenä välipalana. Ei enää ravintoloita, hidasta palvelua ja ylisuuria annoksia pikkunälkään.
– Facebookista luin miten täällä nurmi on jo vihreää, on mahdottoman lämmintä ja aurinkoakin voi jo takapihalla ottaa. Ajattelin, että onpa mukava saapua Suomeen, kun on jo melkein kesä. Totuus oli aika karu. Täällä on kylmä! Nyt mulla on flunssa.

Saman tien perjantaina hyppäsin jo autoni rattiin ja voi miten olinkaan sitä kaivannut. Kyllä alussa huomasi, ettei ole hetkeen tullut ajettua, mutta äkkiä siihen taas pääsi jyvälle ja tänään ajaminen alkoi jo tuntua rutiinilta jälleen. Tänään myös kävin ratsastamassa siskon hevosella ja kyllä se vaan on se mun juttu. Ihanaa. Huomenna on tärkeä päivä: haen tammani sen ylläpitäjältä. En malta odottaa, että näen rakkaan Lissuni! Saa nähdä miten sujuu multa taas trailerin kanssa ajo, heh. Äiti onneksi lähtee mukaan pelkääjän paikalle.

Melko kiireisiä viikkoja on edessä. Nyt pari päivää kuskaillaan mun hevosta Suomen toiselle puolelle Sulkavalta  melkein Turkuun saakka, keskiviikkona on ekat pääsykokeet Tampereella ja viikonloppu menee Vantaalla kavereiden kanssa Extremerunissa (kyllä, jostain syystä olen luvannut lähteä juoksemaan. Tosin mä lupasin tsempata sitten vähän enemmän afterpartyissä). Seuraavan viikon olen siskon lapsia hoitamassa Lappeenrannassa ja maanantaina 27. päivä lupasin aloittaa jo aloittaa työt. Pääsykokeita on myös siellä seassa 1-3 riippuen siitä tuleeko mulle kutsuja niihin. Eipähän käy elämä täällä tylsäksi!

Tämä nyt oli lähinnä vain pieni päivitys, että elossa ollaan, Suomessa ja kotona viimein ja elämä on ihanaa. Tänään onkin edessä ensimmäinen yö ikiomassa sängyssä ja kyllä muuten takuulla nukuttaa. Madridista on vielä postaus tulossa ja luultavasti myös jotain kuvia lauantain juhlista. Monet lukijani ovat myös olleet huolissaan siitä, päättyykö blogi nyt kun matka on takanapäin. Vastaus on kyllä ja ei. Juttuideoita mulla on runsaasti vielä jemmassa, hieman koosteita matkan varrelta ja  ainakin postauksia on toivottu yksinmatkustamisesta, rahasta tien päällä, turvallisuudesta ja niin edelleen. Varmasti kirjoittelen vielä myös, miten kotiutuminen sujuu ja mitkä on fiilikset. Eiköhän lopulta blogi hiljene, koska “normaalin” blogin kirjoittamiseen mulla tuskin kiinnostusta on. Siihen nyt kuitenkin näillä näkymin on vielä aikaa!

Jos on postaustoiveita, niitä saa kyllä esittää ja toteutan parhaani mukaan!

Muistattehan myös, että Supersaverin matkablogikisan äänestys päättyy 13. päivä. Nyt olen sijalla 2. ja ykköseen on yli 50 ääntä matkaa, joten ääniä tarvittaisiin vielä hurjasti! Äänestämäänhän pääsee TÄÄLTÄ.

Nyt kuitenkin nukkumaan, kotiin tulin hetki sitten ja huomenaamulla aikaisin mennään taas!