Kaupungissa jälleen, pian jo kotona

Bocasin viimeiset päivät menivät leppoisasti ja lopulta koko siellä vietetty viikko tuntuu vain vilahtaneen ohi. Panama jätti kyllä sellaisen fiiliksen, että Väli-Amerikkaa pitää vielä päästä tutkimaan lisää! Jos olisin viipynyt Bocasissa yhtään pidempään, voisin hyvinkin kuvitella kiintyneeni paikkaan samalla tavalla kuin Baliin aiemmin. Mulla onkin pieni kutina, että tuolle saarelle vielä palaan joku kaunis päivä.

Toiseksi viimeisenä iltana tuli nukuttua vain pari tuntia, joten viimeinen ilta meni odotusten vastaisesti vähän vähemmän vauhdikkaissa tunnelmissa naapurin Raulin sohvalla leffoja katsellen, kuten aika moni muukin ilta. Iso telkkari, elokuvia, teknologian läsnäoloa, herranjestas! Perjantai-iltana hyppäsin yöbussiin, joka huristeli takaisin Panama Cityyn. Saavuin Bocasissa kavereideni suosittelemalle hostellille aamukuuden maissa ja nyt odottelenkin täällä, että pääsen kirjautumaan sisään. Täällä ei juuri suunnitelmia ole, sillä ainakaan mun taustatutkimuksen perusteella kaupungissa ei ole oikein mitään mua kiinnostavaa. Panaman kanava ja vanha kaupunki tuntuu olevan pääkohtetet, mutta kanava vain ei jaksa kiinnostaa ja vanhoja kaupunkeja on tullut nähtyä jo useampikin ja ne tuntuvat aina olevan melko samanlaisia. Taidan siis tyytyä kävelemään ja tutkimaan Marbella-kaupunginosaa, jolla hostelli sijaitsee ja huilimaan bussimatkan jäljiltä ennen huomista pitkää lentoa.

Torstaina tein pikkureissun Zapatilla-saarelle. Näin postikortin, jossa oli kuva sieltä ja päätin, että siellä on käytävä ennen kuin poistun. Paikka oli paratiisi myös paikan päällä. Mikä parasta, saari on autio! Ei ihmisiä, ei juurikaan rakennuksia. Voihan täydellisyys.

Tuona päivänä menin ja poltin kaulani. Siis viimeinen päivä ja tähän asti oon selvinnyt palovammoitta ja nyt sitten kärähti. Miten mä ylipäänsä onnistuin polttamaan kaulan, kysynpä vaan?!

Mun pyyhekin katosi, yli-innokas siivooja hostellilla Bocasissa sen kerran jo aiemmin nappasi, varmaan luuli hostellin pyyhkeeksi, kun omanikin on valkoinen, tosin I love Bali-tekstillä. Nyt se sitten oli taas hävinnyt ja jää mysteeriksi mihin. En kyllä mokomaa uutta enää osta, saronki olkoon mun pyyhe loppuajan. Saipahan lisätilaa rinkkaan! 
Kotiinpaluuseenhan on tänään jäljellä viisi päivää. Torstaina laskeudun Helsinki-Vantaalle jälleen. Ihan absurdia. Tähän saakka ajatukseen kodista, perheestä ja ystävistä on sisältynyt lähinnä iloa, mistä olen ollut itseasiassa positiivisesti yllättynyt. Lokakuussa jätin Suomen melko kyynisenä, suunnitelmana paeta niin kauas Suomesta ja suomalaisista kuin mahdollista. Nyt olen ilokseni huomannut, että ajatus paluusta on pääosin ollut mukava, toisin kuin aiemmin epäilin sen olevan. Yhtenä iltana Bocasissa kuitenkin paluu valkeni yhtäkkiä mulle, illalla istuskellessani laiturin päässä tähtiä katselemassa. Sen illan olo oli haikea, ellei jopa surullinen. Seitsemän kuukautta on mennyt loppujen lopuksi tosi nopeasti, vaikka reissun päällä se välillä tuntuikin loputtoman pitkältä ajalta. Pian kaikki seikkailu, ajattomuus ja huolettomuus ovat ohi. Suomessa odottaa taas pääsykokeet ja työt – mutta toisaalta myös kaikki ihanat ystävät, hevoset, kesä (nimenomaan Suomen kesä, ja sen loputtomat kesäyöt, joita erityisesti rakastan)… Ristiriitaista! Paluusta olenkin yrittänyt tehdä mahdollisimman mukavan mm. överi nettishoppailuilla. Palkitsin itseni omasta pihiydestäni ja pistin loput matkabudjettirahat palamaan. Viimeiset pari kuukautta olin supersäästölinjalla, koska olin vielä lähdössä Irlantiin kesätöihin, josta varsinaista palkkaa en olisi saanut ja jotain yritin saada jemmaan syksylle. Nyt kuitenkin mulla onkin enemmän rahaa käytössä kuin arvasinkaan, koska otinkin toisen, palkallisen työn vastaan Suomessa. Nyt oli siis aika vähän tyttöillä! Onhan se nyt kiva tulla kotiin, kun on monta avaamatonta pakettia odottamassa. Ainakin luvassa on uusi kamera, pitkä putki, kasa kauniita kenkiä ja mekkoja. Mun strategia on mielestäni loistava.

Karibia, minun lemppari jonne pitää ehdottomasti palata!

Niin tosiaan, tähän lähtöönkin liittyy pieni mutta… nimittäin jos pääsen lentokoneeseen kentällä huomenna! Oli jo aika lähellä, etten jäänyt Miamin kentälle, mutta sain lopulta puhuttua itseni koneeseen. Mun passin eka sivu, se kuvasivu siis, repsottaa pahasti ja on kiinni passissa enää muutamalla sentillä keskeltä. Sehän ei siis saisi repsottaa ollenkaan ja Aasiassa muistan kuulleeni jonkun tytön jääneenkin Laosin rajalle, koska sivu oli pari senttiä irti toisesta laidasta. Mä en tajua miten mun passi on tuohon jamaan päässyt, tosin onhan se vanha kuin mikä ja kuvassakin mä olen ehkä noin 10-vuotias – mikä tietysti aina jaksaa huvittaa viranomaisia ja portsareita. Joka kerta kun sen avaan, repeymä kasvaa hieman. Tsekkasin Panaman lähetystöstä paljonko Emergency Travel Document maksaisi, mutta mokoma paperi kustantaisi 120 euroa. Päätin sitten ennemmin kokeilla onneani huomenna. Olisi niitä kurjempiakin paikkoja jäädä jumiin kuin Panama ;)

Kotiinpaluun aika ja vene jo odottelemassa

Pakko muuten mainita tähän väliin. Mä oon usein saanut kuulla, että mulla on tosi vahva aussiaksentti, mikä on mun mielestä tosi huvittavaa. Itse en ainakaan sitä tunnista ja en edes ole kyseisen aksentin suuri fani, musta kun se on jotenkin tosi laiska. Tai no, yleensä kuvio menee näin: Amerikkalaiset, britit ja oikeastaan kaikki muutkin sanovat, että mulla on aussiaksentti. Aussit sanovat, että mulla on jenkkiaksentti. Kaikki tuntuvat kuitenkin olevan yhtä mieltä siitä, että humalassa mulla onkin yllättäen brittiaksentti. Eilen kuitenkin aussit luulivat mua aussiksi! Saako olla jo vähän imarreltu?

Ei mulla muuta höpinää nyt taida ollakaan. Taidan ottaa pienet aamupäiväpäikkärit, päätä särkee sen verran huonosti bussissa nukutun yön jäljiltä. Hostellin aulan sohvat sopii siihen tarkoitukseen ihan tarpeeksi hyvin, se on jo aiemminkin todettu. Huomenna tosiaan lennellään taas, 10 tunnin lento edessä Iberian siivillä. Osaatteko päätellä mihin siis mennään?

6 vastausta artikkeliin ”Kaupungissa jälleen, pian jo kotona

  1. Olen tylsä ja veikkaan että Madrid! Ja etköhän sie sinne koneeseen pääse, kaverilla oli kans se etusivu ihan sentin varassa ja se pääsi silti Amsterdamista Salt lake cityyn ihan nätisti :)

  2. Tylsä? Pah, miten niin? :D Mutta joo, bingo! Täällä ollaan, kaupunki vaikuttaa tosi kivalta ja täällä on ihana kevät, tuntuu että ihan heräsin kun tänne saavuin.

    Ja ei onneksi passista tullut sen kummempaa sanomista tällä kertaa, vähän arvellen pyörittelivät käsissä, mutta antoivat onneksi olla. Täältä Suomeen ei pitäisi olla enää mitään ongelmaa kun EUn sisällä ollaan jo.

  3. Lopetatko bloggaamisen kun reissu on nyt ohi? Olisi kiva kuulla miten”sopeudut” taas suomen kamaralle!;)

  4. Kyllä mun tarkoitus on pitää lukijat vielä kartalla mun kotiutumisesta ja fiiliksistä reissun jälkeen. Luvassa on myös teemapostauksia esimerkiksi rahankäytöstä matkalla, turvallisuudesta, yksinmatkustamisesta ja sen sellaisesta. Eiköhän lopulta blogi hiljene, mutta sen aika ei ole vielä :)

  5. Luin just sun koko blogin läpi, kesti pari tuntia.. Haha! Olen itse miettinyt ensi talvena lähteä kiertämään Aasiaa mutta nyt etelä-amerikka alkoi houkutella paljon enemmän!! ps. todella ihana blogi!

  6. Kiitos paljon! Siinäpä vasta pulma, Etelä-Amerikka ja Aasia kun on niiiin erilaisia. Toisaalta Aasia on varsinkin ensikertalaisreppureissareille helppo kohde, mutta Etelä-Amerikka vähän vähemmän tallattu, ainakin näin suomalaisnäkökulmasta. Upeita molemmat joka tapauksessa enkä itse ainakaan voi niitä pistää järjestykseen. Tsemppiä reissuun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *