Pientä seikkailua heti alkuun – Johannesburg vol. 1

Huh, ihan mieletön päivä takana! Tai kokonaisuudessaan molemmat edelliset päivät ovat olleet aika huikeita. Ei voi sanoa muuta kuin, että enpä voisi olla parempaan aikaan Johannesburgissa. Tunnelma täällä on ainutlaatuista. Jaan nyt parin päivän tapahtumat kahteen erilliseen postaukseen, sillä muuten tulee ihan valtavan pitkä tekstioksennus. Ensimmäisessä seikkaillaan Apartheid-museossa, ja toisessa Nelson Mandelan talolla Sowetossa. Huomenna lupaan julkaista toisen osan.

Jos nyt kuitenkin lähdetään nätisti kronologisesti etenemään, niin kelataan takaisin lauantaihin, jolloin laskeuduin Etelä-Afrikan maaperälle. Lennot meni hyvin ilman sen kummempia hässäköitä ja vieruskavereina mulla oli pari jamaikalaista oikeustieteiden opiskelijaa, jotka olivat tulossa jonkinlaiseen lakitiedon kilpailuun tänne. Niinpä he sitten pänttäsivät valot päällä koko yön sellaista tiiliskiven kokoista kirjaa muistiinpanoja tehden. Tosin tuskinpa olisin nukkunut sen paremmin ilman valojakaan.

Kentällä mulla oli neljä tuntia aikaa odotella Mikkoa, joten sen ajan käytin tiedonhakuun. Oikeastihan en tiennyt koko kaupungista yhtään mitään laskeutuessani, tunnustan. Infotiskin neidiltä sain hyvin vinkkejä ja valitsin meille hostellinkin, jolla oli pick up-palvelu kentältä. Juna olisi maksanut melkein kymmenen euroa, joten oli ihan näppärä ratkaisu. Ekana iltana ei tehty mitään sen kummempaa. Käytiin naapurin Chinatownissa syömässä ja siinäpä se.

Sunnuntaina päätettiin ottaa suunnaksi keskusta ja siitä jatkaa matkaa Apartheid-museoon.  Päärautatie- ja bussiasema Park Stationilla käytiin selvittelemässä miten Swazimaahan pääsisi, mutta kävi ilmi, ettei kukaan tiedä siitä yhtään mitään. Luovutettiin, ja alettiin metsästämään minibussia museolle. Siitähän vasta seikkailu syntyikin.

Jo'burgin keskustaa

Jo’burgin keskustaa

IMG_8122

Liput ovat puolisalossa kaikkialla.

Liput ovat puolisalossa kaikkialla.

IMG_8270

Johannesburgissa paikallisliikenne on yhtä kuin minibussit, jotka ovat pieniä pakuja, jotka ängetään täyteen ihmisiä. Kyydin saa, kun tien varressa nostaa kättä etusormi taivasta kohden ja se maksaa kymmenen randia eli noin 70 senttiä matkan pituudesta riippumatta. Paku myös jättää ihan mihin vain kunhan hihkaiset jääväsi pois. Rahat kerätään takaa eteenpäin, ja etupenkillä istuvan matkustajan tehtävänä on laskea ne ja jakaa vaihtorahat. Kuulostaa simppeliltä. Vaan sitten on simppeliys kaukana, kun pitäisi keskustasta matkata jonnekin muualle päin, koska kaikki pakut lähtevät eri puolilta kaupungia. Esimerkiksi tietystä kulmauksesta lähtevät pakut Rosebankiin ja toisesta Eastgateen. Paikalliset yleensä tietävät vain omalle asuinalueelleen lähtevien pakujen pysäkit, eikä muistakaan kuskeista juuri apua ole. Siinähän sitten metsästät oikeaan paikkaan menevän minibussin lähtöpaikkaa.

Minibusseja, melkoisen moderneja ja hyväkuntoisia sellaisia.

Minibusseja, melkoisen moderneja ja hyväkuntoisia sellaisia.

Meidän ongelmaksi koitui kuitenkin se, että kukaan paikallisista ei tiennyt mikä Apartheid-museo on (!!!). Kaikki sekoittivat sen Nelson Mandelan taloon, joka on Soweto-nimisessä valtavassa lähiössä n.15 km päässä kaupungista. Yksi kuski vihdoin ja viimein kuitenkin kertoi tietävänsä paikan ja niin hypättiin kyytiin. Tämä kuitenkin yritti tiputtaa meitä African Museon kohdalla pois. Se siitä tietämyksestä… Paku oli täynnä vanhoja rouvia, jotka kaikki tutkailivat vuoronperään karttaani arvuutellen missä museo on. Pian tajusimme olevamme joka tapauksessa matkalla sinne Sowetoon. Kuskille ei vain mennyt perille, vaikka sanoimme, ettei museo tasan ole siellä, vaan parin kilometrin päässä ydinkeskustassa. Meitä yritettiin tiputtaakin välissä motarin reunaan tyyliin “tuosta otatte taksin eteenpäin, pari kilometriä vain ja olette siellä”, mutta yksi rouvista esti ja sanoi auttavansa meidät perille. Kiitos siitä, koska jälkeenpäin hän sanoi sen kohdan olevan tosi vaarallinen, mihin meitä yritettiin jättää.

Niinpä sitten jäätiin pois kyydistä tämän rouvan kanssa Sowetoon, minne meidän ei siis tosiaankaan ollut tarkoitus päätyä. Kukaan muuhan ei kyydistä ollut matkalla sinne, joten meidän takia koko pakullinen tätejä matkasi pois kaupungista. Sääli, ettei edes päästy oikeaan paikkaan. Avulias rouva punaisessa puvussaan puolestaan esitteli meille “parhaan poikansa”, joka kulki kadulla litran kaljapullo sylissä ja ihmetteli, mitä teemme Sowetossa ilman “tour guidea”, on kuulemma niin vaarallista seutua tämä. Nii-in. Tännehän me juuri oltiin tulossa, huoh. Ongelma ratkesi lopulta sillä, että rouva soitti ystävänsä paikalle, joka heitti autollaan meidät museoon. Valtavan ystävällisiä ihmisiä. Multa meinasi kiitossanat loppua kesken kun niitä vuodatin museon parkkiksella. Mies ei edes halunnut maksua, mutta toki vaivanpalkkaa vähän annoimme. Matka-aika mokomaan museoon oli lopulta noin kolme tuntia.

Museo oli kuitenkin vaivan arvoinen. Siellä oli jatkuva näyttely maan historiasta, nimensä mukaisesti apartheidiin ja ihmisoikeuksien kehitykseen keskittyen. Lisäksi paikalla oli väliaikainen näyttely Nelson Mandelasta. Aika osuvaa ajankohta huomioon ottaen. Pysäyttävin oli kuitenkin museon sisäänkäynti: jo alussa vieraat jaettiin värillisiin ja valkoisiin. Museosta on vaikea edes kertoa sanoin, joten ehkä kaikista parasta, että annan kuvien ja kuvatekstien puhua tällä kertaa. Museon sisältä tosin ei kuvia saanut ottaa, siksi vähän niukasti kuvia sieltä.

IMG_8084IMG_8088IMG_8086

Museon sisäänkäynti, jolla värilliset ja valkoiset eroteltiin.

Museon sisäänkäynti, jolla värilliset ja valkoiset eroteltiin.

Alun kylttikuja oli myös melko pysäyttävä. Apartheidin aikaan kyltit olivat kaikkialla. Kaikki oli eroteltu värillisten ja valkoisten kesken.

Alun kylttikuja oli myös melko pysäyttävä. Apartheidin aikaan kyltit olivat kaikkialla. Kaikki oli eroteltu värillisten ja valkoisten kesken.

mv2

Apartheidin aikana ihmiset jaettiin virallisesti valkoisiin, värillisiin, mustiin ja aasialaisiin. Se määritteli käytännössä koko elämän.

Apartheidin aikana ihmiset jaettiin virallisesti valkoisiin, värillisiin, mustiin ja aasialaisiin. Se määritteli käytännössä koko elämän.

IMG_8098

IMG_8097

IMG_8101 IMG_8105 IMG_8100

IMG_8117

Mandelan väliaikaisnäyttely oli mukavan monipuolinen. Seinät olivat täynnä kuvia ja tekstejä, löytyi hänelle kuuluneita esineitä ja televisioruuduissa pyöri dokumentteja ja hänen puheitaan.

IMG_8114

Mandela kuoli torstaina ja jo sunnuntaina seinällä oli kyltti hänen kuolemastaan. Jostain systä ensimmäisenä hiipi mieleen ajatus, oliko moinen valmiina jo odottelemassa varastossa, koska päiväystäkään ei siitä löytynyt.

IMG_8108

Ulos oli tuotu kukkia ja sisällä puolestaan oli rykelmä kynttilöitä.

IMG_8113 IMG_8107

Museo oli todella hieno ja tiedonnälkäisinkin varmasti olisi melko ähkyssä moisen rykäyksen jälkeen.Itselleni infoa oli ehkä välillä liikaakin ja suosiolla skippasin nippelitiedot eteläafrikkalaisten kaivosmiesten oloista 60-luvulla ja muut vastaavat. Toisaalta huomasin, että museo ei iskenyt yhtä kovaa kasvoille kuin odotin. Ehkä odotin alitajuisesti jotain Phnom Penhin Tuol Slengin museon ja Killing Fieldsien kaltaista. Synkin osa museota lienee korkea huone, jonka katto on täynnä hirttoköysiä kuvastamassa kaikkia vankilassa hirttäytyneitä.  Apartheidissa kuitenkin kyse oli ennen kaikkea syrjimisestä ja ihmisten törkeästä eriarvoistamisesta ihonvärin mukaan. Kyseessä ei siis ole ollut kansanmurha tai vastaava – vaikka toki vankilassa moni itsemurhan teki ja poliisinkin aseen kautta moni koki kuolemansa. En millään tavalla tällä vähättele tapahtumaa. Totean vain, että odotin museon jotenkin vetävän vielä hiljaisemmaksi.

Mielenkiintoista kuitenkin on, miten suuri enemmistö lopulta oli ja on yhä mustia. Jotenkin itse kuvittelin valkoisia olevan enemmän. Todellisuudessa kuitenkin väestöstä 79% on mustia, 10% valkoisia ja loput värillisiä (mustien ja valkoisien jälkeläisiä) ja aasialaisia. Se myös näkyy katukuvassa. Valkoisia on oikeasti tosi vähän. Se tekee apartheidista vielä käsittämättömämpää. Miten niin pieni enemmistö edes kykeni moiseen rotusortoon? Käsittämätöntä.

Museon jälkeen päästiin meidän hostellin autolla takaisin, koska törmättiin päiväkierroksella olleisiin muihin reissareihin siellä. Olin kyllä tyytyväinen, ettei lähdetty kierrokselle – hintaa oli yli 40 euroa, ja porukka oli joutunut juoksemaan halki Mandelan talon ja museon ehtiäkseen nähdä kaiken. Meidän päiväbudjetti jäi noin kahteenkymmeneen euroon majoitus mukaanluettuna.

Seuraavana päivänä sitten matkattiinkin kohti Sowetoa, tarkoituksella tällä kertaa.

To be continued…

Hostellillakin Mandelaa muistetaan.

Hostellillakin Mandelaa muistetaan.

mv3

6 vastausta artikkeliin ”Pientä seikkailua heti alkuun – Johannesburg vol. 1

  1. Huh, tuo Apartheid-museo kuulostaa karulta, mut samalla äärettömän mielenkiintoiselta paikalta! Tuollaisten asioiden realistisuuden ja todellisuuden tajuaa varmasti paikan päällä paljon todellisemmin kuin kirjoista lukemalla…

    Mut hei, ihanan kuuloisia ihmisiä siellä kyllä on! :) Mahtavaa reissunjatkoa, täällä seuraillaan innoissaan tulevia reissukertomuksia! Vähän piristystä pimeyteen ja pakkaseen ;)

    • Oli kyllä! Toisaalta taas huokaisin helpotuksesta, ettei kokemuksena kuitenkaan ollut yhtä ahdistava kuin vaikkapa mainitsemani Tuol Sleng. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja havainnollistava. Oli ihan sääli, että museon koon ja valtavan materiaalimäärän takia ei kaikkeen jaksanut paneutua niin huolella kuin olisi halunnut. Parhaiten kuitenkin apartheidin jäljet näkyvät ihan paikallisissa ihmisissä – tunnelma täällä juuri nyt on käsinkosketeltava!

      Kiitos kovasti ja ihanaa joulun odotusta! :)

  2. Aivan uskomatonta nähdä konkreettisesti rotuerottelua esimerkiksi noissa kuvien kylteissä.

    Mielenkiintoisesti kuvaat reissua, jään taas odottelee lisää lukemista! :)

    • Totta puhut. Myös videomateriaali oli tosi mielenkiintoista, etenkin 60-80-lukujen propagandavideot.

      Kiitos paljon, lisää tulossa ihan pian! :)

  3. Kerrottiinko miksi rotuerottelun aikaan E-A oli rauhallinen ja viihtyisä, rikollisuutta ei juuri ollut. Nyt kun on demokratia, on maa todella väkivaltainen. Eikö 50 lapsen raiskausta joka ainoa päivä ole aika kova hinta jostain niinkin turhasta kuin vapaasta liikkumisesta?

    • a) Etelä-Afrikka oli apartheidin aikaan viihtyisä?
      b) Vapaa liikkuminen turha ihmisoikeus?

      Enpä taida edes vaivautua vastaamaan tähän kommenttiin tämän enempää. Aika huono jopa provoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *