Tofo, paratiisi Intian valtameren syleilyssä

Maputosta tie vei erittäin epämukavan kahdeksan tunnin minibussimatkan päähän Tofoon.

Tofo on tunnettu etelä-afrikkalaisten lomakohteena, jossa monilla perheillä on omat huvilansa. Lisäksi kylä tunnetaan sukeltajien ja auringonpalvojien mekkana. Valtavan pieni paikka on kyseessä, sillä kaikki on korkeintaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, kadut ovat kapeita hiekkateitä ja netti löytyy vain kahdesta nettikahvilasta.

Tofon päätie, ei ainakaan liian vilkas aamulla.

Tofon päätie, ei ainakaan liian vilkas aamulla.

Craft Market täynnä kauniita asioita.

Craft Market täynnä kauniita asioita.

Maisema hostellilta.

Maisema hostellilta.

Näkymä hostellin raflasta. Kelpaa.

Näkymä hostellin raflasta. Kelpaa.

Minulle paikasta tuli viikossa mahdottoman rakas. Tiedättehän, maailmassa on paikkoja joihin jättää murusia sydämestään. Tällaisia paikkoja itselleni ovat olleet Bali, Perun Lobitos ja Panaman Bocas del Toro. Tofoon näitä murusia jäi kokonainen kimpale.

Ai miksikö?

1. Maailman kaunein ranta

Uskotte varmaan, kun kerron lorvineeni rannoilla aika paljon viimeisen reilun vuoden aikana – melanooma, täältä tullaan! Joten uskokaa pois, että Tofossa on maailman kaunein ranta, tai ainakin top viiden sisällä liikutaan. Ranta ei koreile palmupuilla tai kookoksilla. Sen sijaan rantaviivaa riittää loputtomiin, vesi on kristallinkirkasta ja mahdottoman lämmintä ja mikä parasta, ruuhkaa ei tosiaankaan ole. Oman rantaspotin saa valita täysin vapaasti. Sukelluspuljuja riittää sen kokoiseksi kyläksi melkoisesti ja kuulemma pinnan alla on hienot näkymät. Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaista tarvetta päästä miljoonien vesilitrojen alle tuijottamaan kaloja, koska itseasiassa pidän mereneläviä vähän vastenmielisinä. Niinpä jätin sukeltelut muille ja keskityin rannalla löhöilyyn. Surffatakin Tofossa voi, mutta yksin oli vähän tylsää mennä, kun surffiseuraa ei ollut tarjolla. Elämä keskittyy Tofossa rannalle. Sen äärestä löytyvät niin ravintolat ja baarit (etenkin Dino’s Bar, johon kylän yöelämä melko pitkälti kiteytyy) kuin hostellit ja majatalotkin. Myös oman hostellini Fatima’s Nestin näkymät avautuivat suoraan turkoosille merelle.

IMG_0348

Nenäpisamien ja hiusten vaaleiden raitojen paluu, me like!

IMG_0342

Eräänä päivänä päätin haluta nähdä, mitä on niemen kärjessä. Rantojen etäisyyksiä on vain hieman hankala arvioida, mutta tuumasin ettei se voi olla kovin kaukana. Eipä… Tunti suuntaansa taivallusta pehmeässä rantahiekassa kävi jo treenistä.

IMG_0308

Intian valtamerestä tuli kertaheitolla toinen lempparini Karibian rinnalle. Niin lämmintä ja kirkasta vettä!

IMG_0345 IMG_0296

Tytöt uimassa.

Tytöt biitsimeiningeissä

2. Tunnelma

En ole ikinä ollut kovin kiinnostunut Jamaikasta. Tofo kuitenkin muutti mieleni. Rastafari-kulttuuri kylässä kiehtoi ainakin minua kovasti – rastoja,  reggaeta ja rakkautta. Vaikka paikassa oli reppureissareita sekä lomailevia perheitä, oli fiilis hyvinkin leppoisa, jopa unelias. Päivän saattoi hyvinkin viettää totaalisen mitään tekemättä ilman syyllisyyden ripaustakaan. Itse kykenin siihen monena päivänä peräkkäinkin, ongelmitta.

DSC01395 DSC01421

3. Ihmiset

Tofolaiset ovat mukavaa porukkaa, piste. Paikalliset mielellään näyttävät paikkoja tai lähtevät yhdille työpäivänsä päätteeksi. Tulen aina muistamaan keskusteluni Jamaikalle muutosta haaveilevan Samuelin kanssa, joka kysyi minulta kysymyksiä, kuten ”mitä tekisit miljoonalla” tai ”adoptoisitko mieluummin kiinalaisen vai venäläisen lapsen ja miksi?”

En ollut ainoa, oka halusi mönkijäkyydin.

En ollut ainoa, joka halusi mönkijäkyydin.

Viimeistä iltaa alkuperäisellä kokoonpanolla, ennen kuin puolet porukasta palasi kotiin jouluksi.

Viimeistä iltaa alkuperäisellä kokoonpanolla, ennen kuin puolet porukasta palasi kotiin jouluksi.

Afrikkalaislapset on loistotyyppejä.

Afrikkalaislapset on loistotyyppejä.

On totta, ettei Tofossa ole paljoa tekemistä ei-sukeltajille. Tarjolla on toki myös snorklausta, melomista, mönkijäsafaria ja ratsastusta. Itse en kokenut juurikaan tarvitsevani aktiviteetteja viihtyäkseni. Luin paljon, tutustuin mahtaviin tyyppeihin ja  unohdin ajan, jopa päivien kulun. Hukutin itseni loputtomaan kiireettömyyteen ja suunnittelemattomuuteen. Ystävystyin Tofossa hollantilaisten Michellen ja Marieken kanssa. Erityisesti reippailija-Michellen kanssa näkemyksemme Tofosta eroavat hieman, koska hän kuvaili elämää Tofossa näin: ”aamulla rannalle, illalla kännit, aamulla krapula ja takaisin rannalle jos krapula sen sallii.”

Tytöt hieroo kauppoja.

Tytöt hieroo kauppoja.

En toki väitä, etteikö yöelämällä olisi roolinsa Tofossa. Koska tekemistä ei ole, homma riistäytyy helposti alkoholipitoiseksi jo iltapäivästä. Hyviä kekkereitä riittää 2-3 kertaa viikossa, mutta muina iltoina meininki on rentoa ja ihmiset painuvat nukkumaan aikaisin. Naapurihostellimme järjesti pari kertaa reggaeillan nuotiolla, joista tykkäsin kovasti. Myös Dino’s Barin  Full Moon Party saapumisiltanani oli melkoisen ikimuistoinen. Mutta toisin kuin vaikkapa Balille, Tofoon ei tulla pelkästään humaltumaan halvalla alkoholilla. Vaikka halpaa Mosambikissakin tosin on: puolen litran pullo Manicaa maksaa 50-60 meticalia, eli halvimmillaan 1,20 euroa.

IMG_9110

Täysikuu oli huikean hieno Tofossa ollessani. Sääli, etten saanut järkevämpää kuvaa.

Täysikuu oli huikean hieno Tofossa ollessani. Sääli, etten saanut järkevämpää kuvaa.

Viikkoni aikana nautin pienistä asioista. Craft Marketilla kävelin lähes päivittäin ihan vain kauniiden asioiden katselemisen ilosta (ostin myös kauniita asioita, mutta näistä luultavasti lisää vasta Suomessa), tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellen. Parissa päivässä oppii tuntemaan aika lailla kaikki kylän keskeiset ihmiset. Aamuisin nautin heräämisestä aikaisin ilman herätyskelloa ja harhailusta torille ostamaan tuoretta ananasta. Nautin ajatuksesta, että päivän ainoa missio saattoi olla kuuden kilometrin päässä sijaitsevalla pankkiautomaatilla käynti, mikä hoitui tyypillisimmin liftaamalla. Viimeisenä päivänä tosin autoja ei kulkenut, joten flip flopeissani kävelin automaatille jalat rakkuloilla (tie oli liian kuuma paljaille jaloille) vain huomatakseni, että dormissani nukkuva Trishia saapui paikalle kaverinsa autokyydillä viisi minuuttia myöhemmin.

Paikallisten asumuksia taivalluksellani kohti pankkiautomaattia.

Paikallisten asumuksia taivalluksellani kohti pankkiautomaattia.

Kerran saimme Michellen ja Marieken kanssa kyydin mieheltä, joka oli kolme päivää aiemmin avannut ravintolan. Saimme myös paluukyydin ja maksuksi kelpasi lupaus tulla illalliselle. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, kun viimein menimme täyttämään lupauksemme. Mikä yllätys meitä odottikaan: piri-piri kanani oli täydellistä, tarjoilija oli mahdottoman herttainen (Michelle valitteli palaneita takareisiään ja kivuliasta istumista, joten tarjoilija tarkkakorvaisena toi istumatyynyn) ja meitä kohdeltiin kaikin puolin kuin kuninkaallisia. Toivoimme paljon salaattia ja paljon ranskalaisia, vaikka menun mukaan ateriaan sai valita vain riisin, ranskalaiset tai salaatin. Lopulta kaikkien annoksista löytyivät kaikki kolme lisuketta, minkä lisäksi pöytään kannettiin ekstralautaset salaattia ja ranskalaisia, ilmaiseksi. Lopuksi meillä maistatettiin jälkiruokia mielipiteitä kysellen. Kaiken päälle laskuun tuli  ”ensikertalaisasiakkaisen” viiden prosentin alennus. Söin ehkä yhden elämäni parhaimmista aterioista noin seitsemän euron hintaan.

Marieke tilasi ravun ja sai sellaisen, valtavan sellaisen. Hintaa noin kuusi euroa.

Marieke tilasi ravun ja sai valtavan sellaisen. Hintaa noin kuusi euroa.

Kaikki hyvä kuitenkin päättyy aikanaan ja näin kävi myös ajalleni Tofossa. Kun hollantilaiset sanoivat jatkavansa matkaa, totesin minun olevan parasta jatkaa matkaa heidän mukanaan. Itsekseni lähtemisestä ei olisi tullut yhtään mitään ja viikkoni olisi helposti venynyt kolmeen. Sellainen vaikutus Tofolla on ihmisiin: sinne vain jämähdetään. Muutaman ekan päivä meitä oli kamalan mahtava porukka kasassa hostellilla, joista Ben ja Dennis olivat yrittäneet lähteä jo neljänä aamuna. Kahtena aamuna he olivat jo istuneet Maputon minibussissa neljältä aamulla, mutta viime tipassa napanneetkin rinkkansa peräkontista ja jääneet vilkuttamaan chapan perävaloille. Itse en halunnut vilkutella perävaloille montaa aamua peräkkäin, vaan päätin ennemmin lähteä porukassa, jolloin Tofon jättäminen ei tunnu niin pahalta.

Neljän tunnin erittäin ahtaasti, haisevan lapsen vieressä ja kanan edessä vietetyn chapamatkan jälkeen seikkailu jatkui Vilankulosissa veneilyn ja saariston merkeissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *