Suunnitelmat uusiksi

Mosambikissa suunnitelmani heittivät täysin kuperkeikkaa. Ei sillä, että kovin tarkkoja suunnitelmia olisi alunperinkään ollut, mutta lenkki ympäri ei ollutkaan mahdollinen ihan turvallisuusseikkojen vuoksi.

Postauksesta tulee pitkä lähes kuvaton. Jos pitkä sepustus Mosambikin turvallisuudesta kietoutuen politiikkaan ja historiaan ei kiinnosta, skippaa seuraava osio ja hyppää suoraan loppuun, jossa lisää jatkosta matkani suhteen.

Turvallisuus Mosambikissa juuri nyt

Ennen Mosambikiin tuloa tarkastin ulkoministeriön turvallisuustiedotteen, kuten aina ennen uuteen maahan menoa. Siellä sanottiin näin:

“Sofalan maakunnassa on esiintynyt välikohtauksia hallituksen ja opposition joukkojen välillä viimeisten kuukausien aikana. Tämän vuoksi Save joen ja Muxunguen kaupungin välisellä tieosuudella, EN1 tiellä, käytössä on sotilassaattueet. Välikohtauksia on esiintynyt myös Nampulan maakunnassa. Tilanne Sofalan maakunnassa on epävakaa ja sinne matkaa suunnittelevien kehotetaan tarkistamaan sen hetkinen tilanne ennen matkaansa ja noudattamaan erityistä varovaisuutta. Suurlähetystö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista Sofalan maakuntaan.”

Sofala on siis maakunta keski-Mosambikissa. Ikävämpi juttu vain on se, että maa on pitkä ja kapea, minkä vuoksi etelästä pohjoiseen kulkee vain yksi valtatie, EN1. Tätä en oikeastaan tiennyt ennen maahan matkustusta, vaan optimistisesti ajattelin, että eiköhän maakunnan pysty jotenkin sivuteitse kiertämään ja rajanylityksen Zimbabween olevan ihan mahdollinen ajatus. Etelä-Afrikassa muitakin oli matkustamassa Mosambikin kautta Zimbabween tai pohjoiseen Malawiin ja Tansaniaan, joten eihän mulla käynyt mielessäkään pohtia plan B:tä.

Maputossa aloin kuulla ensimmäisiä huhuja paikallisilta, mikä todella on tilanne ja mistä on kyse. Siellä vielä kuitenkin rohkaistiin, että eiköhän ohikulku ole ihan ok, kunhan ei maakuntaan jää pyörimään sen pidemmäksi aikaa. Hieman pohjoisempaan Tofoon matkustettuani paikalliset vähän jo epäröivät kannattaako pohjoiseen mennä, mutta kehottivat tarkastamaan tilanteen vielä myöhemmin uudestaan. Välittömästi Vilanculosiin saavuttuani respan työntekijä tyrmäsi ideani samantien. Pohjoiseen ei ole mitään asiaa.

Pari hostellilleni pohjoisesta saapunutta belgialaista olivat kuulleet laukauksia bussissa istuessaan. Lisäksi kuulin espanjalaisen, saksalaisen ja israelilaisen miehen lähteneen kolme päivää ennen saapumistani pohjoiseen, eikä heihin oltu saatu edelleenkään mitään yhteyttä tekstiviestitse tai Facebookissa. Myöhemmin tajusin näiden espanjalaisen ja saksalaisen olevan Antonio ja Dan, joiden kanssa pyörin Johannesburgissa ja Tofossa. Eivätköhän he ole ihan ok, mutta tietysti mielikuvitus alkaa laukkailemaan, kun ei mitään kuulu päiviin. Toivotaan, että mitään ei ole sattunut ja syypäänä on vain huonot yhteydet.

Lisäksi googleteltuani otsikoita kuten tämä ja tämä vakuutuin viimein, että parempi kääntyä takaisin. Alunperin ajattelin, ettei selkkaus juurikaan koske ulkomaalaisia, mutta jos turistien suosimaan Intercape-bussiinkin on hyökätty, taitaa olla parasta ottaa uhka tosissaan.

Mistä oikeastaan on edes kyse?

Itsekin sain kaivella tätä monilta, koska kukaan ei tunnu tietävän tarkkaan. Paikallinen media ei juurikaan uutisoi hyökkäyksistä ja hallituskin kieltää osan väkivaltaisuuksista. Suomalaismedioissa en muista nähneeni yhtään otsikkoa Mosambikin levottomuuksista ennen matkaani, vaikka tilanne on ollut päällä jo yli vuoden. Onko joku muu bongannut mitään? Turismi on tänä vuonna ollut kuollutta. Rahaa tuovat eteläafrikkalaiset eivät uskalla enää matkustaa maahan, eivät edes etelässä sijaitseviin lomakohteisiin, koska informaatio kulkee huonosti ja ainoastaan huhut väkivaltaisuuksista maassa leviävät. Joulun ja uuden vuoden aikaan tavallisesti majapaikat ovat tupaten täynnä. Nyt matkustaessani olen saanut nukkua lähes tyhjissä dormeissa. Todellisuudessahan etelä on turvallinen. Vaarallinen alue on ainoastaan noin sadan kilometrin tieosuus N1:llä keski-Mosambikissa. Sääli vain, että tämän lyhyen pätkän takia liikenne pohjoisen ja etelän välissä on hankaloitunut. Armeijan saattueet ovat käytössä, mutta eivät ne silti saa hyökkäyksiä täysin kontrolliin.

Hyökkäysten takana on Renamo (Resistência Nacional Moçambicana), poliittinen puolue. Maan itsenäistyttyä 1975 Portugalin vallan alta Renamon ja sen päävastustaja Frelimon valtataistelu johti maan sisällissotaan, joka päättyi rauhansopimukseen vasta vuonna 1992. Renamo on kuitenkin tästä saakka ollut oppositiossa Frelimon pysyessä hallituksessa. Vuoden 2012 lopussa Renamon johtaja Afonso Dhlakama pystytti metsäleirin Gorongosan alueelle keski-Mosambikiin, jossa alettiin kokoamaan joukkoja. Tuolloin Dhlakama uhkasi “tuhota maan, mikäli hänen poliittisiin vaatimuksiinsa ei saada vastausta.”

Nyt siis hyökkäykset N1:n varrella ovat jatkuneet reilun vuoden ajan. En ole saanut tarkempaa selkoa siitä, mitä Renamo haluaa. Ympäripyöreästi tiedän vain heidän tavoittelevan tarkennuksia ja korjauksia vuoden 1992 rauhansopimukseen. Joidenkin mielestä kyse ei ole enää politiikasta lainkaan, ainoastaan rahasta ja korruptiosta.

Mosambikilaiset luonnollisesti ovat huolissaan tilanteesta. Kaksikymmentä vuotta sitten päättynyt sisällissota ja sen aikainen nälänhätä ja tuho ovat vielä tuoreessa muistissa. Kaikki politiikkaan liittyvä väkivalta saa kansan panikoimaan. Pahinta on se, ettei tieto kulje kunnolla, vaan väestö elää huhupuheiden voimalla. Tässä marraskuussa julkaistussa artikkelissa (suosittelen lukemaan!) eräs paikallinen kuvaa tilannetta näin: “Everyone is too terrified to talk to the media, so these stories are not being told. Forty children I know of have already been taken out of school and sent to Portugal and South Africa. We are afraid.”

Lopulta hyökkäyksiä ei edes ole ollut paljoa ja kuolleiden määrä ei ole mitenkään älytön, minun mielestäni. Huhtikuussa nainen ja neljä poliisia kuolivat ja kymmenen poliisia loukkaantuivat. Samassa kuussa viisi siviiliä kuoli aseistettujen miesten hyökättyä rekan ja bussin kimppuun. Kesäkuussa iäkkäämpi nainen loukkaantui vakavasti bussihyökkäyksessä ja lokakuussa seitsemän hallituksen sotilasta kuoli väkivaltaisessa yhteenotossa. Viimeisin hyökkäys internetin tietojen mukaan tapahtui 26.10., jolloin yksi kuoli ja kymmenen loukkaantui Renamon kapinallisten hyökättyä ajoneuvojen kimppuun. Epäilen tosin, että uutistoimattomia hyökkäyksiä on todellisuudessa paljon enemmän.

Itse haluan kyllä nähdä vielä vuoden 2014, joten en lähtenyt leikkimään hengelläni.

Mosambikille tilanne on huono. Väkivaltaisuuksilla on vaikutuksensa vahvasti myös maan talouteen. Ulkomaiset yritykset vetäytyvät maasta samaa tahtia turistien kanssa. Maassa kuitenkin edelleen rakennetaan yhteiskuntaa sisällissodan jäljiltä ja yli puolet koko 24 miljoonan hengen väestöstä elää alle dollarilla päivässä. Epävakaisuuksia tänne ei kaivata enää yhtään enempää.

Jotkut mosambikilaiset uskovat uuden sisällissodan uhkan olevan todellinen. Eräs mies puhui hieman liioitellen jo nyt “pohjoisen sodasta” tilanteesta minulle kertoessaan. Mail&Guardianin artikkelin mukaan sota on kuitenkin epätodennäköinen: Renamolla ei ole tarpeeksi resursseja laajaan vastarintaan eikä hallituksella halukkuutta aseelliseen taisteluun.

Ihmettelen vain, miksei mediassa aiheesta puhuta enempää. Hesarinkin sivuilta löysin yhden ainoan tynkäuutisen aiheeseen liittyen lokakuun lopulta. “How long will the situation in Mozambique stay under the radar before more effort is made internationally to avert a ticking time bomb from exploding? Or is it that people living outside the country and the region don’t want to know or care?” Näin kysyy Haru Mutasa Aljazeeran blogissaan

Mitäs nyt sitten?

Poliittiseen konfliktiin en tiedä vastausta, mutta oman reissuni jatkoon kyllä. Muutaman päivän olin hieman sormi suussa, mutta jonkinlainen idea syntyi sitten vähän kuin vahingossa. Alunperinhän halusin jatkaa matkaa Zimbabween ja haaveilin ehtiväni sinne uudeksi vuodeksi toista kertaa järjestettävään Vic Falls Carnival -festivaaliin, joka on siis kolmipäiväinen afrikkalaisen musiikin festari Victorian putouksilla, Afrikan suurin uuden vuoden vastaanotto. Reissu olisi pitänyt tehdä kuitenkin nopeasti ja etäisyydet ovat valtavia. Parhaimmillaan olisin ehtinyt sinne ottamalla halvahkon lennon Johannesburgista 31. päivä ja saapunut kahden aikaan iltapäivällä paikan päälle. Olisin siis ehtinyt vain viimeiseksi päiväksi. Yhden päivän festarilippuja oli yhä, mutta majoitukset näyttivät kaikki olevan täynnä. Lisäksi en pitänyt ajatuksesta, että saavun yksinäni uuteen paikkaan uutena vuotena, koska takuita mukavasta juhlaseurasta ei ole.

Uudella vuodella on jostain syystä aina ollut suuri merkitys minulle ja odotan vuoden countdownia oikeastaan enemmän kuin joulua. Ehkä siihen liittyy kaikki ne toiveet, odotukset ja lupaukset seuraavasta, paremmasta vuodesta.

Yksi uuden vuoden lupauksistani nyt onkin, että jonain vuonna vielä vietän uuden vuoden Vic Falls Carnivalissa, suunnitellen reissun kunnolla ja varaamalla liput ja majoitukset kerrankin etukäteen. Hauskinta se tietysti olisi suuremmalla porukalla. Sivuilla näytti myös olevan muutaman sadan dollarin paketteja, joihin sisältyi viikon reissu Johannesburgista festareille ja takaisin. Ei olisi huono idea ollenkaan hypätä moisen kyytiin.

Ideat alkoivat olla lopussa ja paluu Etelä-Afrikkaan samaa reittiä hyvin todennäköinen ja ärsyttävä. Tiedättehän, sitä ennemmin menisi ympäri nähden koko ajan uusia paikkoja.Mutta…

lento

…Michelle ja Marieke päättivät kuitenkin kidnapata minut mukaansa Kapkaupunkiin! Joten, koska muita ideoita ei ollut, varattiin porukalla lentoliput Johannesburgista Kapkaupunkiin maanantaille. Yllättävä käänne, mutta itseasiassa tykkään siitä, paljon. Samaa reittiä takaisinpäin piti mennä lopulta kuitenkin, mutta kivempaa se on porukalla. Alunperin en meinannut matkustaa Etelä-Afrikassa Johannesburgia enempää, sillä halusin nähdä “oikeaa Afrikkaa”, mutta käy tämä näinkin. Kapkaupunki on Sunday Timesin mukaan “place to be on New Year’s Eve” ja reitti sieltä Johannesburgiin kuulemma huikea. Matkan varrellahan on myös kuuluisa Garden Route. Uuden vuoden jälkeen tulee olemaan siis kaksi viikkoa aikaa matkata tuon halki Jo’burgiin. Lento tuli vähän yllätyksenä budjetilleni, samoin kuin pitkä paluumatka Kapkaupungista Johannesburgiin, joten kekseliäisyyttä lienee käytettävä paluumatkalle. Liftaukseen olen tykästynyt kovasti matkustusmuotona, joten voi olla että sitä käytetään paluumatkalla, ellei muita reppureissareita ole vuokra-autoilla liikenteessä.

Eilen matkustettiin koko päivä Vilanculosista Etelä-Afrikkaan. Bussi lähti Vilanculosista 3:30 aamulla kohti Maputoa, katolla kaksi vuohta, takakontissa kolme. Maputossa olimme perillä kolmen aikaan iltapäivällä, josta päätettiin saman tien puuduttaa takapuoltamme matkalla Johannesburgiin. Ennemmin viettäisimme kaksi yötä Johannesburgissa, kuin yhden Maputossa ja yhden Johannesburgissa. Rajan ylitys oli nopea ja simppeli, mutta sen jälkeen alkoi homma käydä jännittäväksi. Puolet minibussimme matkustajista hävisi johonkin rajalla, minkä kuski tajusi vasta läheisellä huoltoasemalla tarpeeksi kauan sitä jankattuamme. Jumitettiin asemalla varmaan tunti odottaen ihmisiä, jotka eivät tietenkään tienneet tulla sinne. Palattiin rajalle etsimään ihmisiä, ja noin kahden tunnin odottamisen ja ihmettelyn jälkeen päästiin jatkamaan matkaa.

Kuski alkoi valitella väsymystään ja meitä huolestuttaa. Tytöt keksivät matkalla, että voisimmekin jäädä matkan varrella olevaan Nelspruitin kaupunkiin joka olisi lähellä Krugerin kansallispuistoa. Soitimme hostellille ja vapaita sänkyjä löytyi kaikille kolmelle. Ainoa haaste oli siis enää pitää kuski hereillä vielä reilun tunnin ajan.

Pysähdyimme jälleen huoltsikalla ja Marieke osti kuskille kahvin ja huolehti tämän hereillä olosta jutustelemalla jatkuvasti etupenkkipaikaltaan. Kun vihdoin ja viimein pysähdyimme Nelspruitin keskustassa yhdeksän aikaan illalla, kuski nukahti rattiin välittömästi. Nappasimme taksin hostellille ja huokaisimme helpotuksesta. Monelta muut matkustajat pääsivät viiden tunnin ajomatkan päähän Johannesburgiin, emme tiedä.

Mosambikin minibussien jälkeen eteläafrikkalainen vastaava oli luksusta.

Mosambikin minibussien jälkeen eteläafrikkalainen vastaava oli luksusta.

Kuski oli vähän väsy.

Kuski oli vähän väsy.

Huomenna siis tie vie Johannesburgin kautta Kapkaupunkiin. Uutena vuotena on tiedossa Kinky Party eräällä viinitilalla. Liput olivat jo loppuunmyyty, mutta ironisesti onnekseni Marieken ja Michellen ystävä mursi jalkansa ja joutuu palaamaan Eurooppaan hoitoon. Niinpä tämä myi minulle lippunsa normaalihintaan ilomielin (n. 25e, muuten ihmiset kaupittelevat lippuja jopa 50-60e hintaan Facebookissa). 24 tunnin uuden vuoden vastaanotto, täältä tullaan!

 

 

 

6 vastausta artikkeliin ”Suunnitelmat uusiksi

  1. Mun mielestä on ainakin kiva matkablogieja lukiessa välilä saada tietoa paikanpäältä asiallisesti kerrottua tietoa politiikasta ym. Tässä on muuten hiukan pitempi versio hesarissa tosta Mosambikin jutusta
    (Ei kylläkään sisällä mitään mitä et jo tietäisi)

    http://www.hs.fi/ulkomaat/Mosambikin+rauhansopimus+irtisanottiin++Rauha+on+ohi+t%C3%A4ss%C3%A4+maassa/a1382411039119

    Muuten uutisointi on ollut näköjään aika perinteistä uutisointia Afrikasta eli nälänhätä, köyhyys, kehitysapu ja niin edelleen http://maailma.net/uutiset/afrikka/itaafrikka/mosambik

    • Kiva kuulla! Mielelläni vastaavista aiheista kirjoitan jatkossakin, mikäli jotain mielenkiintoista osuu matkan varrelle. Mediassa tosiaan annetaan tavallisesti ymmärtää, että Afrikka näyttäytyy kartalla lähinnä vain yhtenä suurena syöpänä tai globaalina ongelmana. Köyhä maanosahan tämä on, mutta on täällä niin paljon muutakin kuin nälkää ja sairautta. Tosi harmi.

  2. Ihanaa lukea näitä sun matkapostauksia, kirjoitat todella hyvin ja saat jopa tuollaiset politiikka- ja historia-aiheiset jutut kuulostamaan todella mielenkiintoisilta :D Oon vähän laiska kommentoimaan, mutta jokaisen postauksesi oon innolla lukenut. Mä oon suunnitellut matkustavani vuoden päästä joulu-tammikuussa Afrikkaan kun oon Kilimanjaron valloittamisesta haaveillut jo jonkin aikaa, ja Afrikka muutenkin kiinnostaa kovasti. Kiitos siis näistä sun Afrikka-postauksista ja koko blogista muutenkin, mahtavan inspiroivaa luettavaa :) Toivottavasti loppureissu menee mukavasti, ja hyvää uuttavuotta!

    • Kiitos ihanasta kommentista! Itsekään en ikinä koulussa ollut innostunut historiasta tai yhteiskuntaopista, mutta paikan päällä kaikki on niin paljon kiehtovampaa, kun menneisyyden vaikutukset ovat edelleen niin selkeästi näkyvissä. Matkustaessa maita ymmärtää paljon paremmin, jos ymmärtää myös niiden historiaa.

      Afrikka on ihana, joten toivon tosiaan että matkasi toteutuu! Itselläni on myös jo selvä reitti mielessä, jonka kuljen seuraavalla Afrikan-reissullani. Tuolloin kyllä aion takuulla matkata pidempään kuin vaivaiset kuusi viikkoa :)

  3. Olen sinua vuotta nuorempi, ja minulla oli välivuodelleni aika samanlaiset suunnitelmat kuin sinulla. Ilman kaveria kuitenkin jänistin ja jäin Eurooppaan, mutta nyt sinun loistavia tekstejäsi lukiessa on alkanut vähän harmittamaan. Ehkä minäkin pääsen kesällä sinun inspiroimana vähän kauemmaksikin! Hyvää loppumatkaa, toivottavasti jatkat kirjoittamista tulevaisuudessakin. Varsinkin hevosmatkoista tuntuu olevan harmillisen vähän juttuja, vink vink ;)

    • Kiitos hurjan paljon! Me ollaan vielä nuoria, kyllä maailman ehtii valloittaa vielä parinkin vuoden päästä. Eurooppakaan ei kuulostaa yhtään pahalta, pääasia on lähteminen ja mukavuusalueelta poistuminen. Pistetään korvan taakse :) Tsemppiä reissuun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *