Robben Island

Matkustaessa karsastan ”must see” -kohteiden listausta. Aikaa vastaan nähtävyyksien läpijuokseminen ei ole mun juttu. Siitä huolimatta Kapkaupungissa niitä kuului mun listalle, ja aiemmin mainitun Pöytävuoren lisäksi toinen näistä oli Robben Island. Etelä-Afrikan lähihistoria kiehtoi jo ennestään melkoisesti ja Mandelan poismenon myötä siihen uppoutuminen tuntui jo lähes velvollisuudelta. Olinhan jo ehtinyt tutustua Apartheid-museoon Johannesburgissa ja käydä Mandelan talolla ja muistotilaisuudessa. Kapkaupungissa piti selkeästi sulkea ympyrä, viimeistellä oppituntini tässä vankilamuseossa.

Mielenkiintoista musta on se, että koulussa en ole ikinä tykännyt historiasta. En tiedä johtuuko se siitä, että oppiaine sisältää meillä niin paljon Suomen historiaa (talvisodat, Pähkinäsaaren rajat ja nälkävuodet, blaaah) vaiko siitä, että luokkahuoneessa kirjojen sivujen kääntely ja opettajan yksinpuhelun kuunteleminen on vain tavattoman tylsää. Matkustaessani olenkin yllättynyt, miten ahneesti imen kaiken tiedon kunkin kansakunnan historiasta. Kambodzan Killing Fields ja Tuol Slengin vankilamuseo ovat edelleen mielettömimmät vierailemani historialliset kohteet. Mitä raakuuksia kansa onkaan kestänyt, vain 40 vuotta sitten! Mitä kaistapäisempi diktaattori, sitä uteliaampi olen, niin karulta kuin se kuulostaakin. En vain mahda sille mitään, että sodan ja rauhan kysymykset sekä konfliktin hallintaan liittyvät asiat ovat hirmu kiehtovia. Harmi on vain se, että tosi moni unohtaa tämän kaiken tapahtuvan ympärillämme vielä 2000-luvullakin, ei pelkästään median tyrkyttämissä Syyriassa ja Afganistanissa, vaan myös vaikkapa Keski-Afrikan tasavallassa,  Malissa ja Etelä-Sudanissa.

Mutta, palataan asiaan. Samantien kun lentoliput Kapkaupunkiin oli varattu, tiesin jo missä haluan vierailla aivan takuuvarmasti. Uskotte varmaan myös mikä pettymys oli, kun kaikki opastetut kierrokset vilkuttivat loppuunmyytyä kahden viikon päähän. Olin kuullutkin, että liput kannattaa ostaa etukäteen netistä, mutta että kahden viikon päähän? Tähän toki vaikutti paikallisten loma-aika summattuna Mandelan kuolemaan. Mutta silti? Saarelle lähtee neljä opastettua kierrosta joka päivä (klo 9, 11, 13 ja 15), eikä itsenäisesti paikkaan tutustuminen edes ole mahdollista.

Päätin kuitenkin urheasti yrittää onneani ja mennä edes fiilistelemään lähtörakennukselle. Infotiskillä menin kyselemään josko peruutuslippuja olisi tullut ja kappas vaan, tasan yksi kappale löytyi! Laiva lähtikin kymmenen minuutin kuluttua. Tuurini lippujen kanssa siis jatkui, heh. Reissu kustansi 250 randia (16,60e) ja sisälsi noin puolen tunnin lauttamatkan molempiin suuntiin, 45 minuutin opastetun bussikierroksen ympäri saarta ja 45 minuutin kävelykierroksen itse vankilassa. Aikaa kannattaa reissulle siis varata vähintään kolmisen tuntia.

IMG_9274

Lautat Robben Islandille lähtevät Waterfrontista, Nelson Mandela Gatewayltä.

IMG_9181

Niih, ei saa viedä pyssyjä saarelle!

IMG_9180

Lauttaa odotellessa pääsi saaren historiaan aika kattavasti tutustumaan jo lähtöterminaalissa.

Sit mennään!

Sit mennään!

Kierrokset olivat informatiivisia ja yllätyin siitä, miten paljon niissä kerrottiin Robben Islandin muustakin historiasta, eikä keskitytty niin tiukasti vain apartheidin aikaan. Bussikierroksen opas oli mahtava ja vitsaili lähestulkoon kaikesta – siitä miten saaren ainoa yksityisomistuksessa oleva rakennus, kirkko, olisi mainio sijoituskohde sijoittamista harkitseville, bussin lattialla olevista ”käärmeistä” ja nättien tyttöjen bonuskierroksesta varsinaisen reitin päätteeksi. Kierroksella myös käsitti aika näppärästi miten pienestä saaresta lopulta on kyse ja näki joitain eläimiä, lähinnä lintuja ja impaloita. Hylkeitä ei ilmeisesti saarella enää ole nähty vuosikymmeniin ja pingviinitkin palaavat takaisin saarelle vasta talviaikaan, joten niitä nähdäkseni ajoitukseni oli väärä.

Saarella nykyäänkin asuu vielä noin parisataa ihmistä. 1600-luvulla saarelle pääsi mantereelta jopa kävellen merenpinnan oltua matalammalla. Omaa koulua ei saarella enää ole vähäisen lapsiluvun vuoksi, joten lapset käyvät mantereella, yli puolen tunnin lauttamatkan päässä koulussa. Omaa poliisiakaan saarella ei ole, sillä paikan rikosluku on maailman pienimpiä. Ainoita rikoksia ovat kuulemma erittäin harvoin sattuvat pyykkinaruilta katoavat vaatteet.

IMG_9245

”Robbeneiland” on afrikaansia, apartheidin kieltä. Mulle oli muuten yllätys, että hollantilaiset ymmärtävät afrikaansia ja päinvastoin – mikä tietysti on aika luonnollista, onhan afrikaans syntynyt kolonialismin aikaan hollannista. ”Robben Island” itseasiassa tarkoittaa hylkeiden saarta hollanniksi.

IMG_9253

Ei paljoa pinguja näkynyt.

Ei paljoa pinguja näkynyt.

IMG_9209

Robben Island on näytellyt merkittävää osaa Etelä-Afrikan historiassa myös maailmansotien aikaan ja sen jälkiä oli näkyvillä siellä täällä. Saarella sijaitsi puolustus- ja tarkkailutukikohta, olihan se näppärästi kaupungin edustalla. Tosin, tämäkin tankkeri saapui saarelle Afrikan ajassa, kaksi vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

IMG_9205

En voi edes kuvitella, miltä saaren vangeista on pitänyt tuntua herätessään aamuisin ja nähdessään Pöytävuoren siluetin vastarannalla. Niin lähellä, mutta niin ulottumattomissa. Mandelakin on jälkeenpäin kuvannut Pöytävuoren symboloineen hänelle vapautta vankeutensa aikana.

IMG_9201

”The journey’s never long when freedom’s the destination.”

IMG_9197

Saarihan on ihan mahdottoman pieni, muutaman kilometrin pitkä ja pari leveä, joten tienviitat tuntuivat jo hieman liioittelulta.

IMG_9208Nelson Mandela on saaren tunnetuin vanki vietettyään siellä 18 vuotta 27 vuoden vankeudestaan. Robert Sobukwen tarina ansaitsee kuitenkin myös tulla kerrotuksi. Hänet vangittiin poliittisena vankina vuonna 1960, tämän ollessa 36-vuotias. Hän oli aktiivinen poliittinen toimija ja vastusti ”pass laws” -käytäntönä tunnettua lakia. Mustien piti siis käytännössä aina kantaa mukanaan asiakirjaa, jossa oli merkattuna alueet joilla tämä sai liikkua. Sobukwe protestina kulki passissaan ”kielletyllä alueella” ja päätyi pidätetyksi. Samaan aikaan Sharpevillessä oli mielenosoitus samaista lakia vastaan, mikä lopulta johti Sharpevillen joukkomurhaan. 69 sai surmansa.

Sobukwe oli ainoa Robben Islandin vanki ikinä, joka oli täysin eristyksissä koko vankeutensa ajan. Minkäänlaista kontaktia ihmisiin ei ollut. Miltähän tuntuisi puhua vuosien puhumattomuuden jälkeen? Vuonna 1969 Sobukwe pääsi kotiarestiin, mutta valvonta oli tarkkaa. Kuolemansa mies kohtasi 1978, kotiarestissa vailla vapautta.

IMG_9193

Robert Sobukwen oma mökki eristyksissä muista.

IMG_9241

IMG_9189En tiedä mitä tarkalleen ottaen odotin bussikierroksen jälkeiseltä 45 minuutin vankilakierrokselta. Koska kyseessä on korkeimman turvaluokan vankila, ehkä jotain shokeeraavaa, jotain joka jää vaivaamaan mieleen päiviksi – kuten vaikkapa Killing Fieldsien jälkeen. Vankila kuitenkin kaikesta huolimatta oli vain vankila, melko askeettinen, paljon sementtiä ja aitoja. Poliittiset vangit olivat valtion pahimpia vihollisia ja näin ollen heitä pidettiin vielä tiukemmin telkien takana kuin raiskaajia ja murhaajia. Faktahan kuitenkin on se, että ankeista oloista huolimatta ketään ei – ainakaan julkisten tietojen mukaan – kohdeltu varsinaisesti väkivalloin eikä kukaan saanut surmaansa vankilaoloissa. Hätkähdyttävintä oli lähinnä se, että kaikki nämä jopa kymmeniä vuosia saarella eristyksissä eläneet ihmiset olivat siellä vain poliittisten kantojensa vuoksi, yritettyään saada äänensä kuuluviin ja itselleen edes siivun ihmisoikeuksia.

IMG_9237

Maximum security prison poliittisille vangeille, valtion vihollisille.

IMG_9236

IMG_9211

Pakenemista ei tehty ainakaan liian helpoksi. Vaikka ihan kivan treeninhän siinä olisi saanut, ensin vähän piikkilankakiipeilyä, vartijoiden kanssa kilpajuoksua ja lopuksi sellainen kevyt 6,9 kilometrin uintilenkki mantereelle.

IMG_9212 Kierroksen piti entinen vanki, joka oli siis myös ANCin riveissä toiminut aktivistina. Hän kertoi vangitsemisestaan ja vankila-ajoistaan, mutta mielestäni tarinat olisivat voineet olla mielenkiintoisempiakin. Lähinnä meille kerrottiin oloista, miten alkeellisista astioista syötiin pelkistettyä ruokaa, miten nukuttiin ohuilla patjoilla ja miten suihkuja ja vessoja oli aivan liian vähän koko sellikäytävän viiden minuutin aamutoimille. Miten raskasta fyysinen työnteko oli ja miten saarella vankien lisäksi eristettyinä oli myös leprapotilaita. Vähän itsestäänselvyyksiä, tai ainakin ennalta-arvattavia juttuja. Uskoisin, että vierailijat kaipaisivat enemmän ihmisten tarinoita – jotain mihin samaistua paremmin kuin ympäripyöreään kerrontaan.

Oppaamme, entinen Robben Islandin poliittinen vanki.

Oppaamme, entinen Robben Islandin poliittinen vanki.

Koko sellikäytävän suihkutilat.

Koko sellikäytävän suihkutilat.

Mieleenpainuva pointti tosin oli tarina Mac Maharajista, ANCin aktivistista, poliittisesta vangista ja Nelson Mandelan ystävästä. Hän vapautui Robben Islandilta 1976 12 vuoden vankeuden jälkeen ja salakuljetti mukanaan Mandelan omaelämäkerran ”Long Walk to Freedom”. Liekö sattumaa, että hänestä tuli 90-luvulla Etelä-Afrikan ensimmäinen liikenneministeri?

Yksi kierroksen kohokohdista on tietysti itse Nelson Mandelan sellin ihmettely. Sellihän ei oikeastaan poikkea millään tavalla muista selleistä, eikä sitä tunnistaisi millään tavalla ellei opas kertoisi sen olevan juuri siinä. Paikalla ei ole kylttejä, ei suuria viittoja, ei mitään. Viime kesänä Obama pääsi tutustumaan selliin oikein sisältä päin, mutta me tavalliset tallaajat saimme tyytyä telkien takaa kurkisteluun.

IMG_9220IMG_9224

Poliittisten vankien osastot suljettiin lopulta vasta 1991 (”tavallisten” rikollisten vankila 1996) ja vuonna 1997 siitä tehtiin elävä museo. 1999 alkaen saari on ollut myös Unescon maailmanperintökohde.

Vaikka vankila ei ollu mikään wow-elämys, suosittelen sitä silti lämpimästi. Jokainen Etelä-Afrikan kävijä on mielestäni lähes velvoitettu uhraamaan ajatuksiaan muutaman tunnin ajan maan hirvittävälle historialle, joka oli totta vielä parikymmentä vuotta sitten.

Paatilla matka jatkui takaisin mantereelle.

Paatilla matka jatkui takaisin mantereelle.

IMG_9259

IMG_9273

Päivän viimeinen yllätys: Waterfrontin satamassa kölli merileijona!

Mikä on teidän mielestänne ollut kohde, joka on herättänyt erityisen paljon ajatuksia tai tunteita?

12 vastausta artikkeliin ”Robben Island

  1. Täysin uusi tuttavuus tämä kohde minulle! Ehdoton Etelä-Afrikan reissukohde, toivottavasti tuonne suuntaisin pian :)

  2. Voi vitsit! Mulla on kanssa joku outo kutina käydä kaikissa ”karmeissa” paikoissa vierailemassa matkustaessa. Jotenkin ne tarinat ja kokemukset iskee paljon enemmän kuin saviruukut museossa. Osasyynä varmasti palava mielenkiinto rauha- ja konfliktitutkimukseen ja muutenkin sotiin, ihmisluonto kun tuppaa olemaan aika sairas.

    Itselle Afrikka on vielä suuri tuntematon, olen vain hieman lukenut wikipediasta Apartheidista, mutta haluaisin vaihdon jälkeen tutustua paremmin mantereen historiaan, samoin Lähi-idän. Hyvä siis päästä seurailemaan blogisi kautta elämää siellä! :)

    • Kiva tietää, etten ole yksin kieroutuneen kiinnostuksenkohteeni kanssa – sen kun voi helposti käsittää hieman, noh, väärin.

      Ihan totta, Afrikasta löytyy toistaiseksi vielä suht vähän blogeja suhteessa vaikkapa Aasiaan, ja itse ainakin mielelläni niiden kautta tutustun maailmaan. Ehkä niitä vielä tulee lisää :) Hmm.. Ja Lähi-Itä. Siitä varsinkaan ei taida ainakaan liian paljon informaatiota netistä löytyä, ainakaan matkailun näkökulmasta.

  3. Mielenkiintoinen postaus ja muutenkin oon seurannu sun blogia jo pitkaan, kirjoitat tosi hyvin ja tykkaan muutenkin sun matkustusfilosofiasta :)

    Yks juttu joka mua jai vahan hairitsemaan naista sun Etela-Afrikan postauksista oli se, kuinka harmittelit aikaisemmin apartheidmuseon ja nyt Robben Islandin ”latteutta” verrattuna Kambodzan Killing Fieldseihin. Mun mielesta on vahan mautonta toitottaa vaa tommosten aarimmaisia tunteita herattavien kohteiden hienoutta; tulee vahan sellanen olo etta ainoastaan kunnon sosiaaliporno kelpaa. Ehka ymmarsin vaarin miten oot noi Etela-Afrikan kohteet oot kokenut, mutta musta ois hyva muistaa ettei ne nahtavyydet siella sita varten seiso, etta lansimaalainen turisti paasis vahan kauhistelemaan.

    • Kiitos paljon!

      Mietinkin pitkään kirjoitanko omia mielipiteitäni, koska en ole varma osaanko ilmaista itseni toivotusti ja tiedostan, että vertailu on aina vaarallista. Omista fiiliksistä on välillä tosi hankala kertoa miten jonkun kohteen on kokenut, varsinkin näin arkaluontoisten aiheiden suhteen.

      En mä sosiaalipornoa tai verilöylyjä kaipaa, ennemmin näkökulmaa myös siihen miten ihan tavallinen eteläafrikkalainen on apartheidin kokenut ja miten se ihmisten elämään konkreettisesti on vaikuttanut. Ei Nelson Mandela ja muut poliitikot ole olleet ainoita uhreja, keulakuvia ja symboleja kylläkin. Mä tiedostan tosin olevani tyyppi, joka mieluiten oppii asioita henkilökohtaisten tarinoiden kautta, joten ehkä siksi.

      Robben Islandista voisi ehkä saada enemmänkin irti, onhan siellä entinen vanki oppaana. Mutta kysyessäni mua askarruttaneita kysymyksiä sain jotenkin tosi ympäripyöreitä vastauksia, mikä oli vähän sääli. Mutta totta, ei tietenkään tällaiset museot ole länkkäreiden hämmästeltäväksi rakennettu, vaan siksi että tapahtunut ei unohdu ja pääse toistumaan.

  4. Näitä Etelä-Afrikka postauksia on ollut tosi mielenkiintoista lukea, itsekin toivon vielä joku päivä sinne asti pääseväni. Oon opiskellut kansainvälisiä suhteita juurikin siitä syystä, että konfliktit yms. on aina kiinnostaneet kovasti ja luen vapaa-ajallanikin just kaikkia elämänkertoja ja tositarinoita niin Kambodzaann kuin Pohjois-Koreaan, Sudaniin ja Afganistaniinkin sijoittuen. Mitä hurjempi, sitä kiehtovampi! :)

  5. Kiitti! Samoilla linjoilla ollaan ja mua harmittaakin tosi paljon, ettei Jyväskylässä voi kansainvälistä politiikkaa itsessään lukea vaikka sivuaineena. Mutta aina voi ottaa asioista selvää itse :) Pohjois-Korea on mulla myös agendalistalla, joku siitä kertova kirja ois tosi jees seuraavaksi.

    • Oho, tämä kommentti on syystä tai toisesta mennyt täysin sivu suun! Mutta kiitti vinkistä tosi paljon, pitääpä tuohon tarttua jossain vaiheessa :)

  6. Päivitysilmoitus: Robben Island - vanki numero 466/64 - Kohteena maailma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *