Keväinen Puola kutsuu

Kuten moni on varmaan sivupalkista bongannutkin, on ensi kuussa luvassa myös hieman Eurooppaa ennen lähtöäni Tansaniaan. Tosi jännää, sillä viimeksi varmaan olen matkustanut varta vasten Euroopassa silloin, kun vanhin siskoni asui vielä Saksassa, eli tosi kauan aikaa sitten. Toki viime toukokuussa pysähdyin Madridissa muutamaksi päiväksi, mutta se oli maailmanympärysrundini viimeinen stoppi ennen Suomea. Ihan selkeästi huomasi, ettei silloin enää osannut oikein ottaa kaupungista ihan kaikkea enää irti, kun kotiinpaluu oli jo niin nurkan takana.

KRAKOVA

Alkuperäinen kuva nightcitylights.deviantart.com

Mutta nyt on siis aika ihan oikeasti lentää johonkin Euroopan maahan ja takaisin, ihan huvin vuoksi! Onpas hassua. Lähdetään siis journalistiopiskelijoiden kesken ainejärjestömme Lööpin vuotuiselle kevätekskursiolle pääsiäiseksi. Itse satun olemaan hallituksemme kv- ja ekskursioministeri, joten mulla ei hirveästi vaihtoehtoja ollut sen suhteen lähdenkö mukaan vai en ja sehän sopi. Kohteesta äänestettiin jo ennen vuodenvaihdetta. Monista ehdotuksista Kroatia ja Krakova pääsivät viimeiselle kierrokselle ja lopulta jälkimmäinen vei voiton. Itse alunperin äänestin Kroatiaa, mutta olen tähänkin lopputulokseen tosi tyytyväinen. Krakovasta en kertaakaan ole kuullut pahaa sanottavaa keltään ja Auschwitz kiinnostaa hirmuisesti, mutta yksin tuskin tulisin Puolaan menemään.

Viime vuonna Lööppi matkasi yli kahdenkymmenen hengen voimin Kiovaan, mutta tällä kertaa meitä lähtee vain seitsemän. Toisaalta helpottaa omaa osuuttani jonkin verran – vähemmän ihmisiä hukattavaksi. Eilen varattiin ekskuvastaavaparini kanssa lennot ja hostelli ja nyt oon aika fiiliksissä. Lennetään itseasiassa Varsovaan, koska Krakovaan olisi ollut 150 euroa kalliimpaa. Junalla pitäisi kuitenkin päästä Krakovaan muutamassa tunnissa. Lisäksi viimeisenä päivänä ajateltiin jo aamusta mennä Varsovaan, jolloin päivän ajan ehtisi nähdä sitäkin kaupunkia.

Nyt vain pitäisi keksiä jokin media-alan vierailukohde Varsovasta ja Krakovasta ja ollaan valmiita lähtöön!

Onko teillä mitään vinkkejä Krakovaan?

Metsäleiri kaukana kaikesta

Olen hieman tietoisesti jemmaillut mun Afrikka-postauksia, jotta pystyisin viime reissua fiilistelemään viimeiseen asti ennen seuraavaa (josta muuten lisää ehkä jo huomenna). Pian kuitenkin viimeisiä viedään, sillä Kapkaupungin jälkeen vietinkin yllättäen kahdeksan päivää metsän keskellä kaukana sivistyksestä, vaikka tarkoitus oli viipyä vain muutama päivä ja mennä Jeffrey’s Bayhin surffaamaan.

Kapkaupungissa kuulin hollantilaisilta huhua, että Pletistä reilun parikymmennen kilometrin päässä Nature’s Valleyssa on ihana hostelli, Wild Spirit. Lähdin siis aamulla Kapkaupungista suuntanani vain tämä metsäleiri, toteutuksesta ei oikein tietoakaan. Bussit Pletiin maksoivat mun mielestä ihan liikaa, 30-40 euroa (450-550 randia), joten plan B oli etsiä minibussi – siitäkin huolimatta että mulle väitettiin että pitkän matkan minibusseja ei kaupungissa ole. Pah! Minibussiasema löytyi paikallisterminaalin vierestä. Tosin löysin vain yhden auton menossa Pletin suuntaan ja sekin sattui olemaan vain joku paikallinen joka oli tullut asemalle tarjoamaan kyytiä muillekin. Hinta oli kuitenkin mun budjetille sopiva, noin 13 euroa (200 randia) ja kyytiin oli jo tulossa pari muutakin, joten mikäs siinä. Odoteltiin muutama tunti, että autoon saataisiin joitain ihmisiä lisää ja pian taksi/bussi/auto/kimppakyyti, you name it, lähti matkaan.

Dormit usein tapaavat olla sellaisia pimeitä luolia, mutta Wild Spiritin huoneet oli ihanan valoisia.

Dormit usein tapaavat olla sellaisia pimeitä luolia, mutta Wild Spiritin huoneet oli ihanan valoisia. Lähimetsissä elää jonkin verran paviaaneja, joista kuuluisin on lauman valtava uros ”Oscar”. Itse en eläinten olemassaolosta tiennyt, kunnes yksi päivä luin sängylläni kaikessa rauhassa ja yhtäkkiä tunsin jonkun katsovan mua. Käännyin kurkkaamaan taaksepäin, ja parvekkeen ikkunan takana tuo valtava paviaani tuijotti mua suoraan silmiin. Voin kertoo, että oli aika mieletön hetki, siinä vaan tuijoteltiin toisiamme jonkin aikaa, minä ja villi paviaani, vain lasi meidän välissä.

Matkalla sain lainattua kännykkää sen verran, että sain soitettua hostellille. Heillä oli kuulemma pick up-palvelu Pletistä, mutta yhdeksän jälkeen se ei enää ollut mahdollista. Meidän saapumisaika oli arviolta yhdeksän ja kymmenen väliltä, joten se siitä sitten. Sain viimein maaniteltua mun kuskit heittämään mut hostellille saakka vedoten siihen, että lähdössä kesti niin kauan. Niinpä uusi soitto hostellille, josta varasin sängyn dormista.

Illalla ohitettuamme Pletin alkoikin suunnistaminen kohti keskelle-ei-mitään. Onneksi olin napannut ajo-ohjeet netistä, joten perille pääsy oli helppoa. Niin kuskilta kuin muilta matkustajilta tosin meinasi usko loppua kesken, kun lopulta ajelimme varmaan viidettä kilometriä pikkuruisella hiekkatiellä ja ulkona oli säkkipimeää. ”Honey, are you definitely sure we’re in the right place, it looks like it’s nothing out there” takapenkin ghettotytöt kyselivät multa. Mutta koska ajo-ohjeet yhä täsmäsivät, käskin jatkaa matkaa.

Näkymä aamuisin huoneen parvekkeelta. Metsää, vuoria, metsää...

Näkymä aamuisin huoneen parvekkeelta. Metsää, vuoria, metsää…

Lopulta tien päässä avautui valomeri ja päästiin perille. Näppärästi saavuin juuri illalliselle, jonka puhelimen tyttö oli jo luvannut mullekin varata. Hostellin koko yllätti, sillä vieraita oli sillä hetkellä kuulemma noin sata. Onneksi varasin paikan viimeisen sängyn etukäteen, sillä harvoin mitään etukäteisvarauksia teen lainkaan. Keskellä pusikkoa olisi ollut ikävää jäädä ilman yöpaikkaa.

Wild Spiritin päärakennus

Wild Spiritin päärakennus

Illallisen ja charity jamien jälkeen painuin pehkuihin oltuani aika poikki päivän matkaamisesta. Aamulla mulle vasta valkenikin, miten siistiin paikkaan olin saapunut. Wild Spiritistä ensinnäkin avautui upeat maisemat kansallispuistoon, vihreää metsää ja vuoristoa. Otin tavakseni aloittaa aamut ulkoilmasuihkulla, joka oli sijoitettu juurikin niin, että sieltä näki alas laaksoon. Maisemia ihaillessa unohtui veden kylmyyskin. Wild Spiritissä henkilökunta oli supermukava, ”enkeleiksi” heitä kutsuttiin ja lähes kaikki olivat vapaaehtoisia. Kaikki illallisten ruoka oli luomua (ja kasvisvaihtoehto oli aina tarjolla, vieläpä halvempaan hintaan), veden säästöön panostettiin ja parina iltana oli elävää musiikkia. Eläimiä löytyi, niin kissoja, koiria kuin hevosiakin. Ja mikä parasta: oma, rauhallinen huone joogaan ja meditointiin, jossa myös oli tarjolla joka aamu ohjattua joogaa.

Siis kuinka monessa respassa kasvaa puu tai on tuollaiset maisemat? Tuskin kovin monessa Wild Spiritin lisäksi.

Siis kuinka monessa respassa kasvaa puu tai on tuollaiset maisemat? Tuskin kovin monessa Wild Spiritin lisäksi.

Oleskeluni aikana sähköt menivät poikki vähän väliä ja netti toimi tosi huonosti, juuri ja juuri pääsi tarpeellisimmat tsekkaamaan joinain päivinä. Toisaalta se oli tosi vapauttavaa – päivien ajan vietin aikani siistien tyyppien kanssa hengaillen ja luin valtavan paljon. Toisaalta, kun varpaani tulehtui parin päivän jälkeen, ei hirveästi naurattanut. Jalka oli paketissa, eikä saanut kastua lainkaan. Hyvästi surffihaaveet Jefrrey’s Bayssa. Eipä hirveästi tehnyt mieli jatkaa matkaa rantakohteeseen, jossa ei voisi edes uida, surffaamisesta puhumattakaan. Niinpä päätin jäädä loppuajaksenikin Nature’s Valleyyn.

Tämä "talli" ei kyllä Suomen eläinlainsäädännön standardeja täyttäisi...

Tämä ”talli” ei kyllä Suomen eläinlainsäädännön standardeja täyttäisi…

...mutta onneksi hepat myös pääsivät laiduntamaan vapaina hostellin pihamailla.

…mutta onneksi hepat myös pääsivät laiduntamaan niin tarhassa kuin vapaina hostellin pihamailla.

Lisäksi lähes joka päivä satoi ja satoikin muuten kaatamalla. Toisaalta olin salaa vahingoniloinen – koska jalkani oli paketissa ja liikkuminen kivuliasta, en olisi muutenkaan päässyt vaeltamaan hostellilta avautuvassa kansallispuistossa kuten suunnittelin. Kun satoi, kukaan muukaan ei viitsinyt mennä, joten mulla oli hostellilla seuraa. Toisaalta taas vähäkään poutaisina hetkinä harmitti, sillä ihan lähellä olisi esimerkiksi ollut vesiputous. Polku sinne kuulemma oli kuitenkin tosi jyrkkä, mutainen ja märkä, enkä olisi edes putoukseen päässyt uimaan, joten lopulta koko putous jäi multa näkemättä.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin nautin kahdeksasta päivästäni Nature’s Valleyssa, vaikka tunnustankin, että viidennen päivän jälkeen olin jo aika valmis jatkamaan matkaa. Jalkani kanssa mulla ei kuitenkaan ollut oikein paikkaa mihin mennä tai mitä olisin ylipäänsä voinut tehdä, joten nautin luonnon rauhasta kirjoineni viimeiset päivät ennen paluutani Johannesburgiin. Saatoin sentään joogata yllin kyllin, jos en muuta.

Nuotiopaikalla iltaisin soiteltiin rumpuja ja jamiteltiin tulen äärellä.

Nuotiopaikalla iltaisin soiteltiin rumpuja ja jamiteltiin tulen äärellä.

Seudulla olisi ollut vaikka minkälaisia kissaeläinpuistoja, apinoiden suojakotia ja muuta, mutta itse en jotenkin vakuuttunut niiden eettisyydestä ja jätin välistä. Lähellä oli myös kuuluisa maailman korkein sillalta tehtävä benji-hyppypaikka, johon taas sairaalakäynnin jäljiltä mulla ei ollut varaa – muuten kyllä olisi houkuttanut valtavasti. Sen sijaan vietin parin eteläafrikkalaisen ja hollantilaisen kanssa ikimuistoisia iltoja slummien aaltopeltikattoisissa ”baareissa”, jotka kaikessa mauttomuudessaan ja sinisävyisissä loisteputkivalaistuksessaan olivat mielettömän sympaattisia. Lisäksi eräs päivä on jäänyt hyvin muistiin. Tuolloin Arnold ja Walter vei mut meren ääreen juomaan viiniä ja keräämään paheksuvia katseita keskellä päivää, ihan vain piristääkseen mun yhyy-en-voi-tehdä-mitään-tän-jalan-takii-angstia.

Meren ääreen oli noin 10 kilometrin matka ja siellä autollisten kavereiden kanssa käytiinkin pariin otteeseen.

Meren ääreen oli noin 10 kilometrin matka ja siellä autollisten kavereiden kanssa käytiinkin pariin otteeseen.

Good times. Ei voi muuta sanoa. Vaikka ajoittain tuli fiilis, että voisin kyllästyä kuoliaaksi keskellä metsää kykenemättä tekemään mitään, voisin silti palata Wild Spiritiin ihan heti. Inspiroivampaa hostellia ei tule ihan heti vastaan uudestaan.

 

 

 

Jos metsään haluat mennä nyt | #suomiretki

Aloitin mun suomiretkeilyn toissa viikonloppuna. Aika kesysti suuntasin tuohon parin kilometrin päähän Haukanniemeen, jossa olen silloin tällöin käynyt Pluton kanssa. Niemessä riittääkin peltoa ja metsää koiralle touhuttavaksi. Nyt kuitenkin nappasin kämppikseni koirineen mukaan. Sullottiin polttopuut, makkarat ja termospullot reppuihin ja pistettiin nuotio pystyyn. Pitäisi eräjormailla useamminkin!

Muuta sanottavaa ei tällä kertaa aamupäivästä ole, joten antaa kuvien puhua puolestaan.

IMG_9995IMG_9998

IMG_0008

Keskellä peltoa ja metsää helposti unohtaa, miten lähellä todellisuudessa kaupunkia onkaan. Takana Laajavuoren laskettelurinne ja hyppyri.

IMG_0003IMG_0016

Moona, Pluton tyttöystävä.

Moona, Pluton tyttöystävä.

IMG_0029 IMG_0061 IMG_00712

Tuuli niin kovaa, että meitä alkoi jo jännittää saadaanko tulta aikaiseksi.

Tuuli niin kovaa, että meitä alkoi jo jännittää saadaanko tulta aikaiseksi.

IMG_0130

Nuotiopaikan sijainti on tosi kiva, nimensä mukaisesti niemessä veden ympäröimänä.

Nuotiopaikan sijainti on tosi kiva, nimensä mukaisesti niemessä veden ympäröimänä.

IMG_0190

IMG_0161 IMG_0183IMG_01672

Makkaranpaistoapulainen.

Makkaranpaistoapulainen.

IMG_0230 IMG_0220Seuraavaksi aion tutkailla kaupunkimaisemia, kunhan taas tuo tämän päivän aikana satanut hillitön lumimäärä vähän sulaisi – kaipaan jo kevättä!