Maailma journalismissa – aina ei mene nallekarkit tasan

Mun on jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa aiheesta, joka toisinaan talven aikana pyöri mielessäni. Tässä vaiheessa kun opintojen eka vuosi alkaa hiljalleen olla paketissa, tuntuu seuraava avautuminen luontevalta.

Seuraavaksi siis asiaa maailmasta ja sen esilläolosta mediassa.

Huhtikuun alussa Helsingissä Kontoretin tiloissa järjestettiin Bloggers’ Residence-ilta. Tilaisuuden pääpointti oli kuulumisten vaihto ja toki myös uusiin bloggaajiin tutustuminen. Hieman oli myös ohjelmaa, josta jäi erityisesti mieleen SPR:n kehitysyhteistyötiedottaja Noora Keron puheenvuoro. Noora oli samana päivänä palannut Filippiineiltä työtehtävistään ja kertoi median toimintatavoista kehitysmaissa, niin Filippiineillä kuin muissakin asumissaan maissa.

Surullinen totuushan on se, että mediaa kiinnostavat kriisit ja suuronnettomuudet. Media on kyllä muutenkin taipuvainen kyynisyyteen ja negatiivinen uutinen ylittää uutiskynnyksen positiivista helpommin. Erityisesti ilmiö kuitenkin tuntuu ilmenevän ulkomaanuutisoinnissa. Ei uusien vessojen rakennus Etiopiassa tai opettajakoulutusprojekti Myanmarissa ole mediaseksikästä. Mun mielestä siitä pitäisi tehdä sellaista. Vaan miten saada ihmiset kiinnostumaan, siinä meille kaikille pohdittavaa.

IMG_0540

Okei, tämä jäätelökuva alkoi just tuntumaan vähän epäsovinnaiselta aiheeseen nähden. Mut ei voi mitään, koska se on nyt tässä. Syötiin siis illassa jätskiä. Nam.

Ensimmäinen ongelma ulkomaanuutisoinnissa on negatiivisen lähtöasetelman lisäksi se, että ulkomaantoimituksiin ei panosteta tarpeeksi. Lähteinä käytetään paljolti tietotoimistoja ja esimerkiksi Reutersin uutiset ovat vakiotavaraa. Tällöin tulkinta jää aihetta ei niin hyvin tuntevalle kotitoimitukselle. Pahimmassa tapauksessa uutiset lätkäistään sellaisenaan yleisön eteen ja tulkinta jätetään täysin lukijan itsensä vastuulle. Mitä useamman portin kautta tieto menee, sitä etäisemmäksi se jää ja tieto vääristyy. Samalla se vähäinenkin rivien väliin kirjoitettu empatia häviää. Uhrit muuttuvat vain luvuiksi, diktaattorien pelinappuloiksi.

Erityisesti empatia häviää samaa tahtia kun maantieteellinen etäisyys kasvaa. Vaikenemisen formaatti on varattu kehitysmaille, erityisesti Afrikalle ja Etelä-Amerikalle. Itse ilahduinkin kovasti, kun Helsingin Sanomat lähetti Maria Mannerin Brasilian kirjeenvaihtajaksi ja ensi vuonna Etelä-Afrikkaankin saadaan kiertävä kirjeenvaihtaja. Tosin siinäpä vasta onkin haaste – yhdelle ihmiselle tulee kyllä kiire uutisoida koko toisiksi suurimman mantereen tapahtumia eteläkärjestä käsin. Yle myös julkisti helmikuussa uudistavansa ulkomaantoimistustaan ja siirtävänsä toimituksen painopistettä aidosti Pasilasta maailmalle, joten innolla odotan miten kehitys edistyy. Sen myötä myös Yleltä lähtee kirjeenvaihtaja Brasiliaan. Muutoin Ylen yhdeksän kirjeenvaihtajaa ovat Tukholmassa, Berliinissä, Brysselissä, Moskovassa, Pekingissä ja Washingtonissa. HS:n kirjeenvaihtajat puolestaan ovat Tukholmassa, Brasiliassa, Berliinissä, Lontoossa, Pekingissä, Moskovassa ja Washingtonissa. Ei ole vaikeaa olla huomaamatta mitkä alueet ovat aliedustettuina. Mua toisinaan suututtaa niin paljon se, miten talous tätä maailmaa kontrolloi, myös ”riippumatonta” journalismia.

Aasian uutisointi vilkastui taannoin Vietnamin sodan (ns. ”ensimmäisen mediasodan”) myötä, mutta keskittyy edelleen ennen kaikkea talousmahteihin, kuten Kiinaan. Sentään ihmisoikeuskysymykset on usein nostettu esille Kiinasta ja Pohjois-Koreasta kirjoitettaessa. Venäjästä toki myös, mutta se on jo aivan oma tarinansa.

IMG_0542

SPR:n kehitysyhteistyötiedottaja Noora Kero ja kuvat Filippiineiltä esitystä havainnollistamassa.

Jos aiheista ei vaieta, ne saatetaan usein kehystää lukijoille tuttuun muotoon. Kohteilta ei sallita yllätyksiä, kehitysmaissahan kaiken on määräkin mennä pieleen. Afrikka näyttäytyy monille mannerta tuntemattomalle kartalla lähinnä kurjuutena, nälkänä ja sairautena. Latinalainen Amerikka on huumeita ja korruptiota, parhaimmillaan ehkä myös salsaa, sambaa ja tortilloja. Aasia puolestaan tuo monelle mieleen temppelit ja buddhat, eksoottiset ruoat ja skootteriruuhkat. Silloinkin kun oikeista asioista uutisoidaan, monet potentiaaliset lukijat karkoitetaan jo alkukappaleissa huolimattomalla taustoituksella. Ei kaikkien voi olettaa olevan kärryillä maailmanpolitiikan viimeisimmistä käänteistä, ja siksi erityisesti kaukaisista maista uutisoidessa tulisi jutut taustoittaa entistäkin huolellisemmin – näin myös vältettäisiin stereotypioiden pönkittyminen.

Konfliktiuutisoinnissa esimerkiksi toistuu usein roistot vastaan messiaat -asetelma, vaikka todellisuudessa ei mikään ole näin mustavalkoista. Eteläisten maiden uutiset kerrotaan usein isot nimet ja päälliköt kärkenä, mikä antaa väkisinkin mielikuvan diktaattoreista hallitsemassa suuria apaattisia massoja. Todellisuus on jotain ihan muuta: aivan takuulla kehitysmaissa käydään paljon rajumpaa yhteiskunnallista keskustelua kuin meillä Suomessa ja siitä sain jo esimakua eteläafrikkalaista ja swazimaalaista mediaa seuratessani viime reissulla. Vaikka tuolloin uutisointi keskittyikin vahvasti Mandelaan, oli esillä myös kolonialismin jälkipyykkiä, AIDS-keskustelua ja kiinalaisten taloudellinen mantereenvaltaus.

IMG_0546

Kaukaa haettua -blogin ihana Anna rupattelemassa Nooran kanssa.

Mitä siis yritän oikeastaan sanoa on se, että nallekarkit eivät mene tasan edes ulkomaan uutisten palstatilaa jakaessa. Yhä pienempi ja pienempi osuus ulkomaanuutisoinnista keskittyy Euroopan tai Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Joka päivä saamme kourallisen EU:ta ja YK:ta, halusimme tai emme. Tähän on syynä toimitusten rutiinit ja journalistien välinpitämättömyys hankkia kehitysmaahenkisiä uutislähteitä. Totta kai kiinnostuneet voivat näitä juttuja etsiä vaikkapa Maailman Kuvalehdestä tai ulkoministeriön julkaisuista, mutta eikö näitä teemoja pitäisi pyrkiä tuomaan myös suuren yleisön silmille? Vaikka se vessojenrakennus vuosi luonnonkatastrofin jälkeen ei olisikaan enää mediaseksikästä, eikö suomalaisten kuuluisi ainakin tietää mihin valtion kehitysyhteistyövarat tarkalleen ottaen menevät?

Tästä päästäänkin näppärällä aasinsillalla takaisin alkuun ja siihen mistä Bloggers’ Residencessä puhuttiin. Kehitysyhteistyön näkyvyyttä lisätessä blogit olisivat luonteva voimavara, ellei perinteinen media palstatilaa tarjoa. Sosiaalisen median teho on jo todistettu, joten miksi sitä ei voisi yrittää tässäkin tapauksessa valjastaa apuun. Matkabloggaajat näkevät matkoillaan monenlaisia todellisuuksia ja niistä kertominen on mun mielestä tärkeämpää kuin yhdenkään hotellin tai ravintolan hehkutus. Itse tutustun aina reissuillani mieluummin paikallisiin uusiin ystäviin, kuin jään travellerikuplaan hostellille pyörimään. Kuulen heidän tarinoitaan ja sen kautta heijastan matkakohteitani. Tiedän kuitenkin, että näistä tarinoista ja näistä todellisuuksista olisin voinut kirjoittaa niin paljon enemmän bloginkin puolelle. Maailma ei ole paha paikka, mutta ei se kyllä ihan reilukaan ole.

IMG_0549

Oli mukava ilta, kiitos kaikille!

Viime vuosina Madventuresin Riku ja Tunna sekä Arman Alizad ovat popularisoineet hieman kaukaisempiakin aiheita ja tuoneet kehitysmaiden arkea suomalaisolohuoneisiin, mikä on tietysti tosi hieno juttu. Vaikka varsinkin Armanin ohjelmassa nähtiin melko ääriesimerkkejä, ne kuitenkin ravistelivat katsojien mieliä.

Tämän postauksen myötä haluankin haastaa niin itseni kuin muutkin bloggaajat sukeltamaan seuraavalla reissulla pintaa syvemmälle ja kirjoittamaan näistä kokemuksistaan – eikä tosiaan tarvitse syödä apinan aivoja Amazonilla tai liittyä jengiin Rion favelassa, kuten edellämainitut sankarit. Tutustutaan vain ihan tavallisiin ihmisiin ja tutkaillaan mitä todellisuudessa niiden paratiisisaarten kulisseissa tapahtuukaan, joohan?

Niin, ja jos tosiaan kehitysmaauutisointi oikeasti kiinnostaa, suosittelen lämpimästi sivustoa maailma.net. Nettisivulla saa kätevästi filtteröityä uutisia maanosittain tai maittain ja aiheittain. Ulkoministeriön global.finland on tosi hyvä myös ja sivuilta pystyy lukemaan sähköisesti Kehitys-lehteä. Itse seuraan myös Afrikka-aiheita allafrica.comista ja toki BBC:n uutisointia tulee vilkaistua usein, koska aiheita pystyy selaamaan maanosittain.

Tämän postauksen inspiraationa ja yhtenä lähteenä on käytetty Ulla-Maija Kivikurun artikkelia mediakritiikin ja -analyysin oppikirjassa Sopulisilppuri: Mediakritiikin näkökulmia.

13 vastausta artikkeliin ”Maailma journalismissa – aina ei mene nallekarkit tasan

  1. Onko täällä raiskattua valkoista englantia puhuvaa naista – vai kuinkas se menikään ….

    Blogeissa on erittäin hyviä ja kriittisiä blogeja. Ne vaan eivät ole kovin suosittuja. Kertoo myös meistä blogienlulijoista.

    Itse tutustuin Balilla koruja myyvään tyttöön rannalla. Koulun käyttöön rahat. Sanoi hän. Tuskin, mietin minä ja annoin olla. Ja vaikka olisikin niin lapsen valjastamisen rahoittamaan koulunkäyntiä myymällä turisteille rihkamaa on vaarallinen tie.

    • Takuulla on ja se on tosi sääli. Itsekin tunnustan, että en itse tässä tapauksessa ole niihin törmännyt. Onko sulla jotain hyviä vinkata? Erityisesti mua kiinnostaa, löytyykö nimenomaan suomenkielisiä matkablogeja, joiden painopisteenä on eettinen ja tietoinen matkustaminen?

      Jep, lapset ja muut puolustuskyvyttömät ovat aina ne ekat uhrit. Kambodzassa mut myös silloin joskus yllätti kaupustelijalasten määrä, vaikka siitä olinkin kuullut etukäteen. En antanut rahaa, mutta syötiin sämpylät yhdessä kadulla. Uskon, että tällä keinolla rahat meni paremmin kohteeseensa.

  2. Todella mielenkiintoinen aihe! Itse huomasin todella hyvin tämän katastrofikiiman kun oltiin menossa Filippiineille ja Yolanda iski sinne. Oli kyllä aika räikeitä eroja paikallisuutisten ja niissä Suomen monen portaalin kautta julkaistujen juttujen välillä.

    Monissa uutisissa myös huomaa selkeästi kirjoittajan ”taustan”, mille kannalle kirjoittaja asettuu jutussaan ja minkä kautta tapahtumia sitten peilataan. Kuten kirjoitit, helposti asiat saavat todella mustavalkoisen sävyn, on hyvis ja pahis vaikka oikeasti kaikki on todella harmaata.

    En sitten tiedä johtuuko tämä myös lukijoiden ”laiskuudesta”, kiinnostusta ei ole ottaa selvää taustoista joten annetut puolet otetaan valmiina vastaan ja uskotaan esim. keltaisen lehdistön uutisjuttuja.

    • Niin mustakin! Nyt olen aihetta kaivellut enemmänkin tehdessäni ennakkotehtävää Tansanian kriisijournalismin kurssia varten ja kun laskin palasia yhteen tekemästäni haastattelusta, tuosta bloggaajaillasta ja lukemistani artikkeleista, mua alkoi kiinnostaa tämä tosi paljon. Kandiaihe tulevaisuuden varalle? ;)

      Sehän se, monelta jää mediakritiikki täysin ja jos aihe ei kiinnosta ennakkoon, ei lisätietoa kiinnostakaan kaivaa ja tarjottimella tarjottu asenne omaksutaan päivän lehdestä. Haluatko avata vielä tarkemmin miten ero näkyi suomalaismedian ja filippiiniläismedioiden välillä?

      Katastrofikiima, sana joka ansaitsis paikan sivistyssanakirjassa :D

      • Ensimmäinen ero uutisoinnissa oli se, ettei Suomessa tietenkään hirveästi eroteltu, MINNE Yolanda oli iskenyt. Filippiinit nähtiin yhtenä suurena katastrofialueena, jonne tietenkään omat vanhemmat ei halunneet minun matkustavan. Me oltiin menossa Palawanin saarelle ja paikallisuutisten sekä facebookin kautta tiedettiin, että Palawan oli säästynyt täysin vaurioilta. Käytin tuolloin esimerkkinä tutuille, että jos Rovaniemi palaa, ei Helsinkiä lähdetä evakuoimaan :D Mutta jos maa ja alue ei ole tuttu niin ei ne mittakaavatkaan.

        Suomen uutisissa puhuttiin jo sellaisena toteamuksena, että ”kuolleita tulee olemaan 10 000 ja tämä on siten pahin katastrofi Filippiineillä koskaan” kun samaan aikaan Filippiinellä oli laskettu vasta virallisesti hieman yli 100 kuollutta. Tuo kymppitonni oli lainattu erään pienen saaren joka oli kärsinyt suurimmat tuhot) poliisipäällikön lausahduksesta jolle ei ole mitään faktapohjaa, se oli vain kauhistunut toteamus järkyttyneeltä uhrilta. Ja sitten sitä toisteltiin kuin kanalauma ja jälleen tuota katastrofikiima-sanontaa lainatakseni, melkein odotettiin vesi kielellä, että tämä kuolinuhriluku täyttyy. Muutenhan tämä olisi vain yksi katastrofi muiden joukossa. Who cares?

        Kuukautta aiemmin oli Filippiinien toisessa osassa ollut myös todella paha katastrofi (en muista enää, oliko sekin taifuuni vai maanjäristys) missä kuoli paljon porukkaa. Mutta koska se tapahtui muslimivoittoisella konfliktialueella, tästä ei kukaan tohissut mitään, vasta Yolandasta. Vaikka Yolandakin iski alueille minne ei pahemmin turistit matkusta.

        Oli surullista myöhemmin El Nidossa ollessa kuunnella meidän guesthousen pitäjää joka kertoi menettäneensä 6000 dollaria kun ihmiset olivat vain kauhuissaan peruneet lomansa ja hän oli jo kerennyt varausrahoilla kunnostamaan mökkejään tulevaa kautta varten.

        Tähän loppuun sanon vielä kerran, että aivan mahtava aihe ja kiitos myös noista linkeistä, lähtivät heti talteen! Esimerkiksi itselleni Afrikka on aina ollut yksi suuri tuntematon läntti. Viime aikoina olen saanut sen jo uusien tiedonmurusten avulla jaettua Välimeren rannalla oleviin valtioihin ja Saharan etelän puoliseen Afrikkaan. Vielä on paljon tehtävää siis :D Tuossa Politiikan rauhan- ja konfliktin tutkimuksessa ei tietty saa hirveän ruusuista kuvaa alueesta kun tekstissä keskitytään tehtyihin ja mahdollisiin kansanmurhiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Hyvä/Paha-asetelmaa pitäisi omastakin päästä hälventää lukemalla alueen kulttuurista ja tavallisten ihmisten elämästä ei vain nähdä kansaa kuolevana massana.

        • Kuulostaa just siltä, miten median voi jo ennustaa toimivan. Tosi sääli. Myös Mosambikissa ilmeni nyt tuo turismikato, kun yhdellä valtatiellä sattui hyökkäyksiä ajoneuvoihin. Eteläafrikkalaiset peruivat kaikki lomansa jotka sijoittuivat lähinnä maan eteläosiin, vaikka nuo hyökkäykset olivat keskimaassa, katkaisten tien etelästä pohjoiseen. Mutta kun lehdessä lukee, että maassa on vaarallista jossain, niin se näköjään riittää. Saatiinpahan me nauttia paratiisirannoista kaikessa rauhassa.

          Kiitos paljon ja kiva jos linkit muitakin kiinnostavat! Tämän tyyppisistä aiheista siis uskaltaa kirjoittaa jatkossakin :) En itsekään väitä olevani Afrikka-ekspertti tosiaankaan, ja vasta nyt alkaa itselleenkin jotenkin maantiede hahmottua kun yhden reissun on sinne tehnyt. Sen myötä myös käsitti miten valtava manner se on ja sen vuoksi myös kulttuurisesti tosi rikas. Tosi usein tyydytään puhumaan vaan Afrikasta ja unohdetaan, että siellä on kuitenkin yli 50 itsenäistä ja erilaista valtiota.

          • Itse ainakin luen oikein mielelläni tällaisia informatiivisdia ja pohdiskelevia juttuja! :) Lisää vaan!

  3. Hyvä hyvä hieno kirjoitus

    Oon niin samaa mieltä että kirjeenvaihtajia pitäis saada lisää ulkomaille ja uutisointia lisätä paaaljon Aamulehden paperiversiossakin on joku vaivainen parin sivun ulkomaan osasto ja HS ja YLE mitkä on ehkä ne suurimmat ja isoimman yleisön saavuttavat niin ei nekään julkaise loppujen lopuks kauhean laajasti asioista

    Valitettavasti tää on vain nykyään mennyt siihen että yritetään saada mahdollisimman paljon klikkauksia uutisille ( varsinkin HS on mun mielestä muuttunu vähän likaa jo iltalehtilinjalle varsinkin uutisten otsikoinnissa ) ja se typistää uutisointia kun ajatellaan ettei ”pienemmät” uutiset kiinosta ihmisä

    Ootko muuten lukenut Satu Rommin Teetä ja Temppeleitä http://www.basambooks.com/kirja/9789522602039/teeta-ja-temppeleita/#.U0vKZVe5HHI

    Siinä käydään läpi hyvinkin kriittisesti matkailua ja sen eettisyyttä ja vaikutuksia ympäristöön ym.

    Toinen hyvä on Ulkomaankijeenvaihtajien kirjat esim Rauli Virtasen Saigonista Bagdadiin
    Niissä on ehkä aiheet yleensä sieltä vähemmän iloisesta päästä mutta asiat on paljon syvemmin ja laajemmin kerrottu jolloin niistä saa paljon paremman kuvan

    • Ihan samaa mieltä. Suurtenkin maakuntalehtien ulkomaantoimitus saattaa koostua yhdestä toimittajasta ja loppusisältö on STT:n vakitavaraa. Ei kovin hyvä.

      Lukulistalla itseasiassa on ollut tuo Rommin teos, mutta en ole vielä ehtinyt lukemaan. Pitääkin siihen tarttua lähiaikoina ihan kunnolla, samoin kuin tuohon Virtasen kirjaan. Kiitos vinkeistä! :)

  4. Ulkomaankirjeenvaihtajia voisi toki lisätä (mielestäni) – jos olisi vain hyviä sellaisia. Esim. Sami Sillänpää oli erinomainen Kiinassa, kuten Anna-Lena Lauren Venäjällä, kun taas tämä Hesarin nykyinen Kiinan kirjeenvaihtaja on aika hajuton ja mauoton. Tai sitten tämä blogistin mainitsema Maria Manner – tähän mennessä ihan pelkkää huttua, joka tuntuu just perus reissublogikamalta tai expattikuplassa asuvan kirjoittelulta, kun on vielä uudessa maassa asumisen honey moon-vaihe päällä. Hyvä matkakirjoittaminen on vaikea laji, kuten ulkomaanjournalismikin. Moni yrittää, mutta ei oikein osaa. Ne jotka osaa, jäävät usein huomioimatta. Oikeastaan matkakirjoittaminen ja ulkomaanjournalismi ei eroa muusta kirjoittamisesta. Samalla tavalla pitäisi osata kertoa hyvä tarina – oli kyse sitten ihmisoikeusrikkomuksista tai mistä tahansa. Esimerkkinä Robert Young Peltonin Viceen äskettäin kirjoittama ”The all American life and death of Eric Harroun”: http://news.vice.com/articles/the-all-american-life-and-death-of-eric-harroun

    • Sami Sillanpää kieltämättä on jäänyt itsellenikin mieleen, kirjoittaa edelleen hyviä juttuja. Maria Mannerin kirjoitustaitoihin en ota kantaa, mutta musta positiivinen muutos on jo se, että Latinalaiseen Amerikkaan ylipäänsä lähetetään kirjeenvaihtaja. Tietysti jos lukijoiden mielestä jutut sieltä ovat huonoja voi pohtia, meneekö resurssit hukkaan. Mutta mielipidekysymyksiä taitavat olla nämä. Hieman pintapuolisia uutisia on siltä suunnalta toistaiseksi tullut, toivottavasti saavat vielä vähän syvempää ulottuvuutta jatkossa.

      Ulkomaanjournalismissa itse koen ainakin haasteeksi sen, miten tehdä mielenkiintoisia tarinoita, mutta kuitenkin kertoa ilmiöistä ja asioista niiden oikeilla nimillä. Toisaalta yksittäistä suomalaista ei välttämättä kiinnosta juuri sen yhden kehitysmaassa asuvan tarina miljardien ihmisten joukosta (ellei tarina sisällä tarpeeksi sosiaalipornoa), mutta toisessa äärilaidassa taas sorrutaan puhumaan ulkomaiden ihmisistä massoina ja numeroina, mikä myös musta on väärin.

      Kiitos linkistä, vilkaisin ja näytti mielenkiintoiselta. Luen kunnolla paremmalla ajalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *