“Sillä ei ole onnellista loppua, eivätkä sen uhrit puhu”

Journalistiopiskelijoiden ainejärjestö Lööppi matkasi viime vuonna Kiovaan, jossa se vieraili mm. Tšernobylin ydinvoimalassa. Tänä keväänä suuntanamme oli siis Krakova ja yksi ekskukohteistamme oli Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleiri. Mietintämyssyissä onkin jo ensi vuoden kohde. Jos tarkoituksena on jatkaa tätä feel good-destinations -linjaa, miten olisi vaikka Pohjois-Korea?

Kuten suurin osa lukijoistani varmaan tietääkin, synkät ja karut paikat kiinnostavat minua – joskus olen miettinytkin, että mitähän se mahtaa musta tarkalleen ottaen ihmisenä kertoa. Killing Fieldsin ja Robben Islandin jälkeen sukellus Euroopan historiaan ja toisen maailmansodan tapahtumiin tuntui järkeenkäyvältä. Historia ei ikinä ollut mun lempiaineita koulussa, mutta matkustaessani tutustun kohdemaan lähihistoriaan enemmän kuin mielelläni ja parhaiten se onnistuu paikan päällä.

Auschwitz jollain tapaa jännitti, onhan se keskitysleireistä suurin ja tunnetuin. Samalla pelkäsin sen olevan myös se turistinoitunein. Saisiko kokemuksesta silti irti odotusten mukaisesti? Olisiko kaupallisuus ja paikan tunnettavuus ajanut museon varsinaisen tarkoituksen edelle?

1Arbeit macht frei -kyltti oli pienempi kuin etukäteen kuvittelin. Opastettu ryhmämme oli suurempi kuin odotin, oppaan mukaan itseasiassa suurin mitä hän on ohjannut. Kolmen tunnin kierros tuntui ennakkokuvitelmistani poiketen jopa liian lyhyeltä. Silti käynti oli avartava kokemus, ihan ehdottomasti.

23

“Viha rakensi tien Auschwitziin, mutta se päällystettiin välinpitämättömyydellä”

– Ian Kershaw, Hitler-tutkija

 

Kaikki ovat kuulleet Auschwitzista ja tietävät siihen liittyvän ajanjakson olleen synkkä kappale ihmiskunnan historiassa. Holokaustin aikaan, vuosina 1940-1945, Keski-Euroopassa suoritettiin maailman suurin joukkomurha, jonka aikana noin kuusi miljoonaa ihmistä tapettiin järjestelmällisesti, liukuhihnatyönä. 90% ihmisistä oli juutalaisia, loput poliittisia vankeja, romaneja, homoseksuaaleja tai muita syrjittyjä kansanryhmiä. Auschwitzissa surmattujen tarkkaa lukumäärää tuskin koskaan saadaan tietää ja arviotkin ovat vaihdelleet hurjasti. Arvio on kuitenkin vakiintunut 1-1,5 miljoonaan uhriin.

564

 

KL Auschwitz I -leirin pihat tuntuivat ihan liian hoidetuilta ja huoneet kliinisiltä niiden nähneisiin tapahtumiin nähden. Valtavan leirin ja kaikkien todisteiden seassa tuntui edelleen uskomattomalta, että holokaustilla on yhä kiistäjänsä.Yhtä uskomattomalta toisaalta tuntui kaiken säntillisyyden jälkeinen todisteiden vähyys.

 

109 8

 

Kierroksen melko alussa homma meinasi karata mässäilyksi. “Tässä on sali täynnä uhrien kenkiä, katsokaa! Ooh tuossa on huoneen kokoinen vitriini uhrien silmälaseja, ja tuolta löytyy kaikki ne kaasutölkit.” Sentään huoneessa, joka oli täynnä edesmenneiden hiuksia, oli kuvauskielto. Olihan se aika pysäyttävää, kieltämättä. Onneksi kuitenkin kierros muuttui informatiivisemmaksi kyseisen rakennuksen jälkeen.

 

14 13 12

 

Käytävät täynnä ihmisten katseita oli kuitenkin pysäyttävin. Kaikki ne merkatut päivämäärät, kaljut tai kynityt hiukset ja raidalliset pyjamat. Olin juuri lukenut “Poika raidallisessa pyjamassa” -kirjan, joka fiktiivisyydestään huolimatta oli tosi liikuttava. Kun ensin näin samaisen pyjaman kuvissa ja lopulta myös vitriinilasin takana, se jotenkin konkretisoi mielessäni kaiken.

 

19 18 711

 

Melkein viidenkymmenen kuvia räpsivän ihmisen seassa Auschwitzin julmuuksia oli välillä hankala kuvitella tapahtumapaikoilleen. Kierros eteni melko ripeästi, joten kaikkia kylttejä, tekstejä ja viestejä ei ehtinyt millään lukemaan, puhumattakaan siitä, että olisi saanut hieman omaa aikaa sulatella asioita niiden äärellä.  Itse huomasin lopulta kelaavani kaikkea kunnolla vasta näiden kuvien välityksellä. Kiinnostaisikin joskus vielä vierailla jollain pienellä, ei niin tunnetulla keskitysleirillä, jossa saisin vaeltaa yksin omaan tahtiini.

 

17 16 15

2920

 

Näimme tavalllisia vankien huoneita. Näimme kidutussellejä, joitka vaihtelivat ahtaista seisomaselleistä vähähappiseen selliin ja näännytysselliin. Korttelien 10 ja 11 välissä näimme myös Death Wallin, jonka äärellä SS-sotilaat toteuttivat julmia määräyksiä aseineen.

 

2122

 

Näimme kaasukammioita ja krematorioita, joiden kohdalla vierelläni kyyryssä kulkenut nainen itki.

Lopuksi siirryimme Auschwitz Birkenaun leiriin parin kilometrin päähän, joka oli se suurempi työ- ja tuhoamisleiri.

 

2425

 

Näimme suuren sisäänkäynnin, josta junat joskus vyöryivät raiteita pitkin kuljettaen mukanaan täpötäysiä vaunuja. Laiturilla matkan päättymisestä helpottuneet ihmiset jaoteltiin ja perheet hajotettiin. Osa ei edes koskaan tehnyt leirillä pakkotyötä, vaan jatkoi matkaansa laiturilta suoraan “suihkuun”.

 

30 28 27

 

“Holokaustin historia ei sisällä suurta opetusta, sillä ei ole onnellista loppua, eivätkä sen uhrit puhu”, toteaa Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian tutkijatohtori Antero Holmila Tiede-lehden artikkelissa. (Holokausti. Miten natsit loivat helvetin. 6/2011)

 

26 31

 

Kuitenkin parhaiten omat ajatukseni kiteyttää John Boyne kirjan “Poika raidallisessa pyjamassa” jälkisanoissa:

“Vain uhrit ja eloonjääneet voivat todella tajuta, miten hirvittävä tuo aika ja paikka oli; me muut elämme aidan toisella puolen, tuijotamme sen läpi oman turvallisen tukikohtamme suojista ja yritämme omalla kömpelöllä tavallamme käsittää sitä kaikkea.”

Auschwitz-vierailulle kannattaa varata koko päivä. Bussimatka yhteen suuntaan kestää noin tunnin. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta opastettu kierros (n. 3h) maksaa opiskelijakortilla 30 zlotya, eli n. 7.10e.

11 vastausta artikkeliin ”“Sillä ei ole onnellista loppua, eivätkä sen uhrit puhu”

  1. Minua hieman häiritsee tämä:
    “Samalla pelkäsin sen olevan myös se turistinoitunein. Saisiko kokemuksesta silti irti odotusten mukaisesti?”

    Ymmärrän mitä ajat takaa ja juttu on muulta osin hyvin kirjoitettu sekä kuvat laadukkaita, mutta…

    Onko oikein asettaa keskitysleirille ikäänkuin omia laadullisia odotuksia käynnin suhteen? Paikalle, jossa ihmiset kärsivät ja kuolivat. Eikö turismi ole se yksi parhaimmista tavoista kertoa mitä paikassa tapahtui. Jotta asia ei unohtuisi, vaan mahdollisimman moni vierailisi ja ymmärtäisi pahuuden.

    Ei anneta tuskaturismin ja yksilöllisten kokemusten etsimisen hämärtää kokonaisuutta.

    Vielä kerran. Erittäin kauniita kuvia.

    • Lähinnä tällä tarkoitan ennakkopelkoani siitä, että paikan funktio on saattanut turistimassojen ja ajan myötä muuttua niin, että uhrien muiston vaalimisen sijaan paikka olisi kaupallistunut. Museo oli kyllä säilynyt ja opas hoiti tehtävänsä hienosti. Silti mua hieman hämmensivät jotkut kanssavierailijat, jotka ottivat selfieitä nauravin kasvoin ja muita merkillisiä, muka hauskoja kuvaviritelmiä – musta se ei tuntunut ihan soveliaalta. Lisäksi ihmismassat ja tungos vaikuttivat siihen, että aikaa vaikkapa tekstien lukemiseen ei juuri jäänyt, ellei halunnut jäädä tientukkeeksi. Kiitos.

  2. Upeita kuvia. Jotenkin niin todentuntuisia, että silmätkin kostuivat näitä katsoessa ja lukiessa. Olen aina ollut kovin kiinnostunut Auschwitzistä ja halunnut sinne käymään, mutta nyt tätä tekstiä lukiessa en ole enää niin varma. Toki varmaan, jos siellä kulmilla tulisi liikuttua, niin menisin ihan paikan päälle.

    Ymmärsin ton sun kommentin turistinoituneisuudesta juurikin niin, että paikka olisi liian kaupallistunut ja sitä olisi jotenkin tehty ns. leffamaisemmaksi ja ehostettu liikaa. Toivottavasti näin ei ollut.
    Poika raidallisessa pyjamassa on mulle tuttu vain leffana, se tuskin kirjan jälkeen enää kolahtaa, mutta suosittelen silti!

    • Voin kertoa, ettei paikka ihan noin ahdistava ollut paikan päällä, koska ihmisiä oli tosiaankin paljon. Nyt jälkeenpäin ihmettelenkin miten edes onnistuin saamaan kuvia, joissa näyttää noinkin hiljaiselta. Suosittelen kyllä!

      Kiva, että jotenkin onnistuin ilmaisemaan itseäni.Näin kirjan jälkeen mua kyllä kovasti kiinnostaisi nähdä leffakin! Netflixissä näytti myös olevan Auschwitz-dokkari, joka pitää vielä tsekata.

  3. Tama olikin hyvin ajankohtainen postaus, kun taalla Israelissa juuri vietettiin maanantaina holocaust-paivaa.
    Kuvasi olivat hyvia ja vaikuttavia.
    Hyvin monet israelilaiset lukiolaiset tekevat luokkaretken Puolan keskitysleireille. Siita on usein keskustelua, etta onko se aiheellista tai liian rankkaa nain nuorille. Tuttavieni lasten kauttaolen kylla kuullut vaan positiivista palautetta.

    • Kiitos paljon. Kyllä uskon, että lukiolaiset ovat jo sen ikäisiä, että ymmärtävät näkemänsä ja osaavat sen käsitellä. Fida-lehdestä juuri huomasin myös, että helluntaiseurakunta järjestää nimenomaan nuorille suunnatun matkan Auschwitziin ensi kesänä. Itse olen sitä mieltä, että historiaa oppii paljon paremmin paikan päällä kuin kirjan sivuja selaamalla.

  4. Tää postaus toi aika elävästi mieleen myös oman vuosien takaisen reissun Auscwitziin. Nuo maisemat, krematoriot ja kidutussellit jätti kyllä semmoisen huonon olon, että seuraavanakaan päivänä ei meinannut hymyä irrota.

    Mutta silti olisin valmis käymään tuolla uudelleen, sillä joku noissa maailman kamalimmista hetkistä vähän turhankin elävästi muistuttavissa paikoissa kiehtoo. Ainakin omasta mielestä on hyvä välillä muistutella konkreettisesti itselle, mitä historiassa on tapahtunut, oli se miten kauheaa tahansa.

    Tää oli hyvä postaus, kiitti Laura!

    • Jep, itse myös olisin kaikesta huolimatta valmis käymään uudelleenkin. Mitä tuoreemmasta tapahtumasta on kyse, sitä karumpia tuollaiset paikat on. Jotenkin en usko, että vaikka 1700-luvulla sattuneet vastaavat karmeudet koskettaisi lähellekään samalla tavalla.

      Kiitos paljon!

  5. Mä kävin tuolla -11. Se oli ankea joulukuinen päivä ja koko mesta oli melkein tyhjä. Vaelleltiin paikalla tuntikausia, mut Birkenauhun ei ehditty. Krakovassa käytiin Schindlerin tehtaaseen rakennetussa museossa, sekin oli vaikuttava.

    • Tuollaisena päivänä vierailu olisi mun mielestä ollut parempi, rauhassa ilman väkijoukkoja. Tuo Schindlerin tehdas ja kuvauspaikat meitäkin kiinnosti kovasti, mutta ei sitten haluttu joka päivälle suunniteltua ohjelmaa. Olisi takuulla ollut tosi mielenkiintoinen sekin. Se saa odottaa ensi kertaan siis!

  6. Väärin. Ei ole suurin joukkomurha eikä edes julmin.Stalin, mao ja pol pot tekivät suuremman joista keskimmäinen julmimman. Näin se vaan tapahtuu, kun lukee yksipuolista historiaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *