Stone Townin kapeat kadut

Sansibarin sydän, Stone Town, hurmasi minut kertaheitolla. Jo laivalta asunnollemme kävellessämme muut saivat yliannostuksen huokailujani ja peittelemätöntä innostustani. ”Näillä kujilla voi vaan vaeltaa päämäärättömästi. Tänne olisi ihanaa eksyä!” hihkuin. Myöhemmin tosin selvisi Stone Townin olevan niin pieni, että eksyminen on käytännössä mahdotonta. Mutta silti. Jotain tosi kiehtovaa nuo kapeat kujat ja rapistuneet vanhat rakennukset kuitenkin pitivät sisällään. Voitteko väittää toisin?

IMG_4148

IMG_4124-2

Dar es Salaamin jälkeen ensimmäisenä kiinnitin huomiota katujen siisteyteen. Missä kaikki muovijätteet, juomapullot ja ruoantähteet?

IMG_4129-2

Osa rakennuksista oli viehättävästi rapistuneita, mutta kyllä korjaustöitäkin tehtiin. Jos kaupunki kuitenkin kokisi täydellisen ulkoasuremontin, ei sen tunnelma olisi enää entisellään.

IMG_4171

Tällä tytöllä oli kovin tuima katse.

IMG_4169IMG_4143IMG_4098

Nämä lapset eivät meitä kyllä vierastaneet, vaan päinvastoin: he ilmaisivat hyvinkin selvästi haluavansa tulla kuvatuiksi. Tämän jälkeen selattiin yhdessä kuvia ja kovasti muksut yrittivät sutia ja tökkiä kameran näyttöä, mutta eihän se mikään kosketusnäytöllinen ollut. Huoh, nykypäivän lapset, jopa Tansaniassa :D

Nämä lapset eivät meitä kyllä vierastaneet, vaan päinvastoin: he ilmaisivat hyvinkin selvästi haluavansa tulla kuvatuiksi. Tämän jälkeen selattiin yhdessä kuvia ja kovasti muksut yrittivät sutia ja tökkiä kameran näyttöä, mutta eihän se mikään kosketusnäytöllinen ollut. Huoh, nykypäivän lapset, jopa Tansaniassa.

Näitä katuja oli kiva kuljeksia yölläkin kaupustelijoiden poistuttua paikalta. Sansibar tuntui kaikin puolin turvalliselta yksinkin kulkea.

Näitä katuja oli kiva kuljeksia yölläkin kaupustelijoiden poistuttua paikalta. Sansibar tuntui kaikin puolin turvalliselta yksinkin kulkea. Pyöräilijöitä näkyi katukuvassa huomattavasti enemmän kuin mantereella.

IMG_4161Voi Sansibar. Tulen sinua vielä ennen elokuun loppua uudestaan tapaamaan.

 

Korruptiota kaikilla kielillä

Sansibarille lähdimme ennen kaikkea elokuvien perässä. Kuitenkin paikallisten kaveriemme ehdottaessa pientä roadtrippiä emme epäröineet hetkeäkään. Lauantaina siis vuokrasimme pari autoa, ahtauduimme kyytiin ja suuntasimme saaren pohjoisosia kohti biitsille.

Auton kyydistä oli hauska katsella maisemia ja maaseudun elämää. Ohi vilahteli säännöllisin väliajoin kuormia vetäviä härkiä ja aaseja, polkupyöräileviä ihmisiä ja jalkapallokenttiä kesken ottelujen.

Kovasti haaveilin myös itse ajamisesta, sillä olen aina halunnut oppia ajamaan vasemmanpuoleisessa liikenteessä ja paikallisen ystävän opastuksella tilaisuus olisi ollut täydellinen. Jonas kuitenkin tyrmäsi ideani heti alkuunsa. Kuulemma valkoinen ratissa tietää isoja lahjuksia teiden varsilla päivystäville poliiseille. Vaikka itse tyydyin takapenkkipaikkaan, emme poliisien ahneudelta silti välttyneet.

IMG_4189

Ensimmäinen pysähdys oli melko nopea. Poliisi tsekkaili ajokorttia aikansa ja Jonas sujautti sedälle yhden juuri ostamistaan Sprite-pulloista. Setä oli tyytyväinen ja matka jatkui. ”Näppärää”, tuumasin. ”Annetaan niille vaan limsaaa ja kaikki on okei.” Niinhän sitä olisi voinut luulla.

Biitsille kuitenkin päästiin, jossa ryntäsimme saman tien turkoosiin veteen kellumaan. Meri oli uskomattoman värinen ja niin lämmin! Aikamme uiskenneltuamme korkattiin Savannat, tilattiin sushia ja parkkeerasimme itsemme aurinkotuoleihin. Vaikka välissä taivaalta vähän tiputteli vettäkin, oli päivä kaikin puolin täydellinen.

IMG_4191

Paluumatkalla törmäsimme astetta röyhkeämpään poliisisetään, joka teki selväksi saman tien tekevänsä pitkää työvuoroa ja työn olevan kovin uuvuttavaa.  ”Miten te uskotte voivanne helpottaa tätä raskaan työn tekijää ja yhteisöä?” mies kysyi. Kaikista hävyttömintä oli mielestäni se, että tämä ei pelkästään tyytynyt jutustelemaan aiheesta Jonaksen kanssa swahiliksi, vaan selkeästi osoitti sanansa meille englanniksi. Limpparia yritettiin, mutta tämä setä olikin vaativa. Hän halusikin ruokaa. Meitä alkoi vähän jo huvittaa koko tilanteen älyttömyys. Siinä me seisoimme auton kanssa tien sivussa montakymmentä minuuttia poliisin vaatiessa meiltä ruokaa ja rahaa. Voi Tansania.

Pois emme päässeet, sillä poliisilla oli ajokortti jemmassa. Tämä myös jossain vaiheessa keksi, että ulkomaalaisten kuljettamiseen olisi tarvinnut erityisen luvan, kuinkas muutenkaan. Takana toiset poliisit uhittelivat toisessa autossa istuneita kavereitamme, jotka kysyivät ihan suoraan mitä he halusivat. ”Rahaako?” Päivi kysyi. Poliisi hymyili ja teki jotain pienen nyökyttelyn tapaista.

IMG_4190

Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että Jonaksen oli sujautettava 10 000 shillingin seteli (4,5e) isomahaisen sedän kouraan, jotta matka pääsi jatkumaan. Pitkään kyllä kuskimme pintansa piti, pisteet siitä. Lopuksi poliisi väläytti meille leveän hymyn ja huikkasi ”Karibuni Tanzania”, tervetuloa Tansaniaan.

Ei voi todeta muuta, kuin voi Tansania, voi korruptio.

Pari kertaa aiemmin olen joutunut turvautumaan setelin apuun aiemminkin. Rajavirkailijan väittäessä minua sairaaksi ja yrittäessä evätä pääsyni Laosista Kambodzaan ei juuri vaihtoehtoja ollut, sillä olin jo leimannut itseni ulos Laosista ja seuraavan rajan yli oli päästävä. Angkorin temppeleillä puolestaan katsoimme ehkä yhden upeimmista auringonlaskuista kielletyllä paikalla raunioiden yllä sujautettuamme ensin vartijalle hieman taskurahaa. Vääryyttä, tiedän, mutta enää sille ei mitään mahda. Kuitenkin näin suora lahjusten vaatiminen tuntuu tosi oudolta. Toimittajien vastaanottamat ”lounasrahat” tuntuvat jotenkin heti viattomimmalta sen rinnalla, että poliisit pysäyttelevät autoja rahaa tivaten – vieläpä turisteilta, englanniksi. Uskomatonta. Tai ei oikeastaan edes ole.

Koko perhe Sansibarilla!

Koko perhe Sansibarilla!

Oletteko te törmänneet ahneisiin poliiseihin tai muuhun korruptioon reissatessanne?

Tämän tekstipainoitteisen postauksen päätteeksi voin muuten vielä luvata illalle kuvapostausta Sansibarin Stone Townin kapeilta kujilta.

Juhannus Sansibarin elokuvafestareilla

Siinä missä perinteekseni on muodostunut uuden vuoden viettäminen ulkomailla, on juhannus aina kuulunut viettää Suomessa. Kuka nyt ulkomaille haluaisi silloin, kun kotimaan kesä on parhaimmillaan ja päivä pisimmillään? Tänä vuonna hämmennys olikin suuri: miten ihmeessä juhannusta vietetään Afrikassa?

Kuultuamme vinkin Sansibarin elokuvafestareista (Zanzibar International Film Festival – ZIFF) oli päätös helppo. Sinne oli päästävä.

IMG_4008 Ajatus Sansibarista tuntui muutenkin jotenkin absurdilta. Monelle tuolla paratiisisaarella on kaukainen kaiku ja se on pikemminkin Madagascarin tai Havaijin kaltainen tavoittamattomalta tuntuva unelma. Muistan lukeneeni artikkelia Sansibarista lentokoneessa matkalla Johannesburgiin viime joulukuussa. Silloinkin nuo valkeat hiekkarannat tuntuivat tosi kaukaisilta, vaikka olin jo matkalla samalle mantereelle. Sitten me vain tempaisemme ja lähdemme sinne viikonloppureissuun laivalla. Ihan kreisiä.

Sansibar ei tuottanut pettymystä, päinvastoin. Odotin paljon, sain enemmän.

IMG_4090 IMG_4089 IMG_4083 IMG_4051 Mitäkö odotin? Ehkä ennen kaikkea kauniita rantoja, palmuja ja rantahotelleja. Toki saarelta löytyy niitäkin, mutta minun Sansibarini oli lopulta jotain aivan muuta.

Jo laivalta maihin tähyillessäni tunsin hypänneeni aikakoneen kyytiin. Ei ollut vaikeaa kuvitella, millainen maisema löytöretkeilijöitä ja muinaisia valloittajia odotti joitain vuosisatoja sitten Sansibarille saapuessaan. Kaupungin siluetti ja rakennusten arkkitehtuuri viestivät heti, ettemme olleet enää Tansanian mantereella. Sansibar on erilainen, niin autonomiselta hallinnoltaan kuin kulttuuriperinnöltään. Jos minut olisi lennätetty paikkaan side silmilläni ja käsketty sijoittamaan itseni kartalle, en siihen varmaan olisi kyennyt, sen verran jännä oli tuo yhdistelmä afrikkalaista ja arabialaista perinnettä.

Lopulta minun Sansibarini oli Stone Townin kapeita, hämmästyttävän siistejä kujia, joiden varrella ihmiset istuskelevat, illallistavat ja jutustelevat ja joita pitkin kaapupukuiset muslimimiehet ajelevat skoottereillaan ja pikkupojat pyörillään. Joulun makuisilla mausteilla maustettua teetä ja kahvia. Värikkäisiin huiveihin kietoutuneita naisia. Turvallisuuden tunnetta ja ystävällisiä ihmisiä (tässä kohdassa Hanna ja Ella nauraisivat isosiskomaisesti hyväntahtoisuudelleni). Ihanaa katuruokaa sataman tuntumassa. Niin, ja elämäni ensimmäistä ruokamyrkytystä. Pitäähän sekin jokaisen vakavasti otettavan maailmankansalaisen jossain vaiheessa kokea. Minun kohdallani kauan sen saamisessa kestikin, mistä en toki valita.

Sansibarilainen kahvi oli tyttöjen mielestä viimein "oikeaa kahvia".

Sansibarilainen kahvi oli tyttöjen mielestä viimein ”oikeaa kahvia”.

Itse pysyttelin teessä, joka oli tositosi hyvää. Erityisesti tykkään siitä, että aamuteen saa pienessä kannussa ja sitä riittää useampaankin kupilliseen.

Itse pysyttelin teessä, joka oli tositosi hyvää. Erityisesti tykkään siitä, että aamuteen saa pienessä kannussa ja sitä riittää useampaankin kupilliseen.

IMG_4124 IMG_4117 IMG_4111 IMG_4103 IMG_4102 Festivaali oli hieno, vaikka lopulta emme kovin monessa näytöksessä ehtineetkään käydä. Juhlan ajaksi taide rantautui saarelle monella tapaa: elokuvanäytösten lisäksi löytyi taidenäyttelyitä, elävää musiikkia ja aihepiireihin liittyviä työpajoja. Elokuvista vaikutuksen teki albiinovainoista kertova, Noaz Deshen ohjaama White Shadow. Kauniita kuvia ja vaikuttava tarina, tosin pituutta ehkä ripauksen liikaa minulle. Silti suosittelen!

Ohjaajan kanssa juteltiinkin muutamaan otteeseen, tosin aluksi oikeastaan tajuamatta kuka on kyseessä. Tai siis, tiesimme tämän kyllä olevan ohjaaja, mutta vasta kun kävi ilmi elokuvan kiertäneen maailmalla läpi Venetsian elokuvajuhlat ja Sundancet tajusimme kuka oli kyseessä. Muutenkin tavattiin ohjaajia, tuottajia ja muita elokuvantekijöitä ympäri maailmaa, mikä oli tosi mielenkiintoista. Ja paljon nigerialaisia. Nigerialaisia kaikkialla.

IMG_4013 Elokuviin pääsi naurettavan halvalla, sillä yksi näytös kustansi 3000 shillinkiä (1,40e) ja koko päivän ranneke 10 000 shillinkiä (4,50e). Joka ilta linnakkeessa oli myös iltajuhla esiintyjineen, joista mieleenpainuvin oli varmaan lauantain pääjuhlan malilainen Habib Koité. Myös torstain Mzungu Kichaa oli ihan hauska.

Festarin miljöö oli mielettömän hieno, sillä iltamenot olivat vanhassa linnakkeessa.

Festarin miljöö oli mielettömän hieno, sillä iltamenot olivat vanhassa linnakkeessa.

Käytiin myös katsomassa yksi swahilinkielinen tansanialaisleffa, Bado Natafuta. Se esitettiin ulkoilma-amfiteatterissa tosi hienoissa puitteissa. Ikimuistoisen kokemuksesta teki kuitenkin aivan joku muu. Leffa oli ensinnäkin kiusaannuttavan huono aina näyttelijöistä, vaivaannuttavasta juonesta, kuvauksesta, musiikista ja leikkauksista lähtien. Siis varsinkin ne musiikit, en tajunnut niitä alkuunkaan. Suurin inhokki oli renessanssia henkivä keskiaikamusiikki, joka toistui aina mitä omituisimmissa kohdissa ja vaimennettiin loppukohtauksen ajaksi hiljaisemmalle niin, että huomasin melodian soivan takaraivossani vielä illallakin.

Hauskan leffaelämyksestä teki kuitenkin yleisö: ne reaktiot, aplodit ja vislaukset. Suurimmat hurraukset elokuva sai jos miespääosa kosketti naissankarittaren kättä tai vastaavaa. Itse puolestani en taas kertaakaan osannut nauraa oikeassa kohdassa. Sen sijaan kulttuurierot pistivät naurattamaan kesken leffankin. IMG_4044 Mandelasta kertova Long Walk to Freedom jäi edelleen näkemättä aikatauluongelmien vuoksi, samoin kuin Half of a Yellow Sun. Erityisesti jälkimmäistä kyllä odotin kovasti, sillä viime Afrikan reissulla luin samaisen romaanin. Mutta toisaalta, molemmat on helppo saada käsiin jälkeenpäinkin.

Päivi ja ystävät.

Päivi ja ystävät.

IMG_4138 Sansibar kyllä teki lähtemättömän vaikutuksen ainutlaatuisuudellaan. Sunnuntaisen ruokamyrkytykseni takia visiittimme venyi yhdellä yöllä, sillä pomppuisa laivamatka ei tuntunut hyvältä idealta vatsalaukun muutenkin ollessa solmussa. Maanantaina kuitenkin saavuimme takaisin kotiin Dariin ja tiistaina koitti paluu töihin. Lupasin kuitenkin jo itselleni, että takaisin on päästävä tuota mystistä saarta tutkailemaan ennen Suomeen paluuta, sillä nyt festivaalin takia näin itse Sansibarista vasta pintaraapaisun.

IMG_4132Lopuksi muuten vielä yksi juttu: kiitos tositosi paljon kaikille teille lukijoilleni! Aakkospostaukseni viikko sitten keräsi paljon kivoja kommentteja, mistä tuli hyvä mieli. Muutenkin kommentointi tuntuu vilkastuneen viime kuukausina melkoisesti ja toivon toki, että suunta on yhä vain ylöspäin. Arvostan suuresti aina, jos jätät jälkesi kommentin muodossa – bloggaaminen on heti paljon motivoivampaa, kun se ei tapahdu yksinpuheluna :)