Ngorongoron kraaterin epätodellinen kauneus

Toinen safarimme kohteista oli Ngorongoron suojelualue. Olimme tehneet kotiläksymme aika kehnosti, emmekä oikeastaan juuri tienneet millaisesta paikasta oli kyse. Olin kuullut huhuja jonkinlaisesta kraaterista, mutta sekään ei riittänyt etukäteen valmistelemaan meitä siihen, millainen kokemus meitä todellisuudessa odottikaan.

Lopulta valmistautumattomuutemme olikin eduksi. Eteemme avautuneet maisemat vetivät vieläkin hiljaisemmiksi, kun ei ollut etukäteen ehtinyt nähdä ainuttakaan kuvaa seudulta.

Aluksi nousimme ylös korkeuksiin, vain laskeutuaksemme hetken päästä jälleen alas kraateriin.

Aluksi nousimme ylös korkeuksiin, vain laskeutuaksemme hetken päästä jälleen alas kraateriin.

IMG_4864-21

Kraaterin ulkopuolella maasait paimensivat karjaansa, seeprojen laiduntaessa sulassa sovussa vieressä.

Kraaterin ulkopuolella maasait paimensivat karjaansa, seeprojen laiduntaessa sulassa sovussa vieressä.

Kuten aiemmin mainitsin, Ngorongoro ei ole varsinaisesti kansallispuisto, vaikka se aiemmin onkin kuulunut Serengetiin. Kraateri ja sen ympäristö on nimetty suojelualueeksi, sillä villieläinten lisäksi alueella laiduntaa maasaiden paimentama karja. Kuitenkin Ngorongoro kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, täysin ansaitusti.

Aikaisin aamulla lähdimme ajamaan majapaikastamme kohti Ngorongoroa. Matkaa kesti reilu tunti, minkä jälkeen menimme portin halki ja aloimme nousta korkeuksiin. Metri metriltä kietouduin tiukemmin makuupussin sisälle – ylhäällä oli jäätävää. Kukaan ei kertonut, että Afrikassa voi olla niin kylmä! Täysin oma moka tietysti, turha valittaa.

Ylhäällä pysähdyimme hetkeksi ihailemaan kraaterin ylle leviävää maisemaa näköalapaikalla ja olipahan maisemat! Kraateri on siis muinoin ollut suuri tulivuori, joka kuitenkin kaksi miljoonaa vuotta sitten lysähti kasaan jättäen jälkeensä valtavan, halkaisijaltaan noin kahdenkymmenen kilometrin kokoisen kolon ja hedelmällisen maaperän. Hetken maisemia ihailtuamme mekin viimein aloimme laskeutumaan alas kraateriin, jolloin kiitin hiljaa mielessäni, ettemme toteuttaneetkaan alkuperäistä ideaamme vuokra-autosta. Jyrkkää, mutkaista ja kapeaa tietä en minä ainakaan olisi suostunut alaspäin ajamaan, vaikka muutoin aika huoleton kuski olenkin.

IMG_4823-7 IMG_4821-6IMG_4878-25 IMG_4859-19 IMG_4848-14

 

Alhaallakaan alueen kauneus ei pettänyt. Savannin keltainen, vihreä ja taustan vuorten ja taivaan sininen yhdistelmä näytti upealta minne vain katsoikin. Kraaterilla vaeltelivat valtavat gnu- ja seepralaumat meistä juurikaan välittämättä. Välillä näköpiiriin eksyi muutamia puhveleita ja impaloita. Itselleni uusia bongauksia olivat myös näkemämme muutamat strutsit sekä hyeena, joka muuten on mielestäni jotenkin koomisen olemassaoloaan anteeksipyytelevän oloinen otus, eikä kyllä turhan kaunis sellainen. Parilla lammella ihmettelimme hetken suuria virtahepolaumoja, jotka nopealla vilkaisulla näyttivät kivillä ja hetken teki melkein mieli kirmata loikkimaan niitä pitkin.Toisiin aatoksiin tulin oppaamme Samin muistutettua jälleen kerran virtahepojen olevan todella vaarallisia, vaikka kasvissyöjiä ovatkin.

IMG_5207-137 IMG_5201-133 IMG_5185-126 IMG_5173-124 IMG_5162-119
IMG_5112-96 IMG_5104-92 IMG_5068-84 IMG_5037-70 IMG_5023-66 IMG_5013-62 IMG_5006-59 IMG_4985-50 IMG_4965-44 IMG_4958-42 IMG_4912-33

 

Päivän kohokohta oli luultavasti savannin kuninkaan, leijonan näkeminen aivan lähietäisyydeltä. Suuri uros torkkui päiväunilla aivan tien laidassa, joten käytännössä katselimme sitä aivan sen yläpuolelta. Tosin joissain ottamissamme selfie-kuvissa näytti aivan kuin olisimme ensin ajaneet sen yli – ei kovin julkaisukelpoista materiaalia. Myöhemmin bongasimme vielä kaksi leijonaa, uroksen ja naaraan, mutta molemmat nukkuivat todella kaukana.

IMG_5196-130

Hölmö gnu käveli torkkuvaa leijonaa kohti ihan itse.

IMG_5054-78

 

Norsuja ja kirahveja ei itse kraaterissa ole, mutta joitain elää suojelualueella kraaterin ulkopuolella. Ngorongoro on kuulemma erinomainen paikka myös nähdä todella harvinaisia mustasarvikuonoja, mutta itse emme olleet tällä kertaa onnekkaita niiden suhteen. Myös kaukana siintäneen soodajärven flamingoparvet jäivät meiltä käytännössä näkemättä etäisyyden vuoksi.

IMG_5155-117 IMG_5141-109 IMG_5040-71 IMG_5017-63 IMG_4907-31IMG_5224-145

 

Ngorongoro yllätti ja oli uskomattoman kaunis. Kaikki palaset vain olivat jotenkin kohdallaan kasvillisuudesta ja eläimistöstä lähtien. Vaikka aluksi mietitytti, oliko Serengetin skippaaminen tällä reissulla hyvä idea, kraaterin jälkeen ei kaduttanut tippaakaan. Ngorongoro oli erilainen luontokokemus aiemmin näkemieni savannien ja kansallispuistojen jälkeen ja näin ollen todella mieleenpainuva. Suosittelen!

16 vastausta artikkeliin ”Ngorongoron kraaterin epätodellinen kauneus

  1. Aivan käsittämättömän upeeta! Nuo kaikki maisemat ja eläimet on ku suoraan Avarasta luonnossa! :D

    • Haha, ihan totta, sellanen fiilis välillä melkein olikin. Ngorongorossa olikin kivaa, kun ei ollut mihinkään kiire ja meidän kuski antoi meidän katsella kaikessa rauhassa eläimiä touhuissaan ja kirmailemassa ympäriinsä. Kiitos!

  2. Huh, miten kertakaikkisen upeita maisemia! Voin vain kuvitella, miltä nuo näkymät ovat näyttäneet omin silmin nähtynä – kuvien perusteella saa luultavasti vain pienen aavistuksen Ngorongoron todellisesta kauneudesta :)

    • Aika oikeassa olet, ei kuvat ikinä anna oikeutta todellisuudelle, varsinkin kun nämä maisemat eivät muutamiin kuvaan mahtuneet mitenkään :)

    • Ihan totta, Ngorongoro on tosi kaunis juurikin siksi että se on jotenkin tosi freesi ja erilainen savannimeininkien jälkeen. Ai, en tiennytkään, jännää! Me ei oikeastaan nähty edes kuin yksi norsu tosi kaukaa tuolla.

  3. Siis voi tsiisus mitä maisemia! Nyt ekaa kertaa ehdin lueskella näitä sun Tansanian juttuja ajatuksella, ja vitsit on ihanaa kuinka hyviä oikeeta tietoa sisältäviä juttuja oot saanut aikaan, eikä pelkästään fiilistelyjä!

    • Voi, kiitos tosi paljon ihanasta kommentista, tuli tosi hyvä fiilis :) Hyvä tietää, että infopaketeillekin riittää lukijoita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *