Safarinoviisin aapinen

Itse olin melkoisen epätietoinen siitä, mitä todellisuudessa safari onkaan. Aiemmin olen käynyt vain päivän visiiteillä Swazimaassa Hlanen ja Mlilwanen kansallispuistoissa. Toiseen matkasin minibussilla ja hyppäsin mukaan game drivelle, joiden tiesin lähtevän parin tunnin välein. Toiseen puolestaan liftasin ja kävin pari tuntia ratsastamassa seeprojen seassa kahdestaan oppaani kanssa. Melko omatoimisia reissuja olivat nämä kaiken kaikkiaan. Vaikka savannin eläimiä olin ennakkoon siis jo liudan nähnyt, varsinainen ihkaoikea, yli päivän pituinen safari oli vielä toteuttamatta.

DSCN0422

(c) Päivi Lakka

Tee-se-itse -meiningillä vai matkanjärjestäjän kautta?

Olen reissaajana melko tee-se-itse -tyyppi ja niinpä ensimmäisenä mielessä oli sännätä Tansaniankin savanneillekin oma-aloitteisesti. Etelä-Afrikassa tapasin monia porukoita, jotka vuokra-autoillaan huristelivat ympäri maata ja kansallispuistoja. Vaan mitä en ottanut niinkään huomioon, oli se, että Tansaniassa tämä ei olekaan aivan yhtä tavallinen käytäntö. Miksi? A) Tiet ovat välillä todella villissä kunnossa hiekkoineen ja monttuineen B) Vuokra-autojen hinnat olivat kovin kalliita, eikä alennuksia juuri tuntunut heruvan pidempiaikaiselle vuokraukselle. Nelivetopeli vaaditaan moneen kansallispuistoon ja ne olivat heti jo myös kalliimpia. Lisäksi luovuttiin ajatuksesta tajuttuamme, ettei kellään ollut olemassa kansainvälistä ajokorttia. Lahjusrahat poliiseille olisivatkin olleet silloin jo aivan oma menoeränsä budjetissa. Useisiin kansallispuistoihin vaaditaan myös vähintään puiston oma opas mukaan, joten ihan itse savanneille harvemmin pääseekään.

Karu totuus iski pian vasten kasvoja: Safareja ei pysty reppureissaajan budjetilla tekemään mitenkään, se on vain fakta. Kallista lysti tulee olemaan joka tapauksessa, teki sen sitten itsenäisesti tai matkanjärjestäjän kautta – parhaassa tapauksessa itsenäisesti jopa kalliimpaa. Niinpä kallistuttiin valmiiseen reissuun, olihan meitä neljä ja saimme ikioman auton ja kuskin. Onhan siinäkin jonkinlainen ikioman roadtripin meininki.

Seepravauva ratsastaa! Eiku?

Seepravauva ratsastaa! Eiku?

Oman reissumme järjestimme hostellimme saksalaisomistajan kautta. Monessa opuksessa suositellaan ottamaan tarkasti matkanjärjestäjistä selvää varusteita myöten ja varoitellaan hajoilevista autoista ja oppaista, jotka todellisuudessa ovat dala dala-kuskeja tietämättä villieläimistä pätkän vertaa. Jälkeenpäin ajateltuna me ehkä hieman hölmöstikin luotimme tähän saksalaiseen, jotenkin eurooppalaisen kanssa asioista sopimisen helppous vei voiton. Diilikin kuulosti hyvältä, joten emme lähteneet sen enempää kilpailuttamaan toimistoja. Kun tapasimme oppaamme Samin päivää ennen lähtöä, olimme kuitenkin jo aika vakuuttuneita, että reissusta tulee hyvä.

Meillä kävi tuuri, sillä kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Suurin kiitos ehdottomasti siitä kuuluu Samille, joka oli aivan mahtava alusta loppuun. Sam on myös opiskellut wildlife managementia ja vetänyt safareita seitsemän vuotta, joten asiantuntevuus vakuutti ainakin meidät. Sam otti toiveet huomioon esimerkiksi malttaen antaa meidän katsella eläinten touhuja niin pitkään kuin halusimme. Bonuksena hän oli hauska tyyppi ja istui myös kanssamme iltaa majapaikassamme. Mitä muuta oppaalta voisi toivoa? IMG_4360-24 IMG_4351-20 IMG_4616-76

Mistä hinta muodostuu?

Safarien hintaa nostaa melkoisesti jo kansallispuistojen sisäänpääsymaksut. Esimerkiksi Ngorongoroon maksu on 50 dollaria per henkilö, minkä lisäksi autosta peritään lisämaksu. Tarangireen sisäänpääsy on 45 dollaria, Serengetiin summa on jo 60 ja Kilimanjarolle 70 dollaria. Myös voimassaolokäytännöt vaihtelevat: suurimmassa osassa puistoissa maksun suoritettuaan voi alueella viettää 24 tuntia. Sen sijaan esimerkiksi Kilimanjarolla maksu on vuorokausikohtaista, joten kahden päivän vaelluksella tulee sisäänpääsymaksu maksaa kahdesti. Näistäkin kannattaa ottaa selvää etukäteen.

Meitä ihmetytti alussa, onko paikallisilla itsellään varaa käydä katsomassa oman maansa luontoa. Selvisikin, että hinnat ovat huomattavasti halvemmat tansanialaisille itselleen. Esimerkiksi Kilimanjarolle heidän pitää maksaa 10 000 shillingin sisäänpääsymaksu, eli hieman alle viisi euroa. Hallitus kuulemma hivuttaa ulkomaalaisten hinnastoja jatkuvasti ylöspäin, mitä useat tapaamani turismin parissa työskentelevät kritisoivat. Kun valtio ottaa niin paljon välistä, eivät turistit ole innostuneita maksamaan enää suuria summia itse vaelluksista ja safareista matkanjärjestäjille ja oppaille. Kenian epävakaan turvallisuustilanteen vuoksi Tansaniankin turismi kärsii muutenkin juuri nyt ja Tansania on ennestäänkin kallein safarikohde Itä-Afrikassa, ellei gorillatrekkejä oteta huomioon. IMG_4421-38 Sisäänpääsymaksujen jälkeen hintaan vaikuttaa ennen kaikkea majoittuminen. Kansallispuistojen sisällä majoittumisesta täytyy maksaa leiriytymismaksu, joten edullisemmilla safareilla yövytään hieman puistojen ulkopuolella, mikä sopi meille mainiosti. Halvimmilla safareilla telttaillaan, mutta meille tarjottiin samaa hintaa, oli yöpyminen sitten teltassa tai lodgessa, joten oikea sänky vei voiton (ok, minä toivoin sitä, koska telttailu kuulemma on jäätävän kylmää, hrrr.) Kalliimmilla luksussafareilla onkin jo överit luksusteltat puistojen ytimissä. Meille oli luksusta jo omat vessat ja hyttysverkot. Kannattaa myös varmistaa ennen lähtöä, mikä kaikki kuuluu hintaan. Meillä oli all included-diili, eli kaikki ruokailut ja vedet kuuluivat hintaan. Käsittääkseni joillain safareilla voi joutua ostamaan itse esimerkiksi vedet.

(c) Päivi Lakka

(c) Päivi Lakka

Itse safari: Mitä siellä tehdään ja mitä pitää ottaa mukaan?

Safari tarkoittaa swahiliksi matkaa, mikä on aika kuvaavaa. Käytännössä kyse on lähinnä ajelusta ympäriinsä ja eläinten etsimisestä. Avautuva katto oli siinäkin mielessä näppärä, sillä istumiseen puuduttuaan pystyi verryttelemään yläilmoissa seisoskellen. En ala listaamaan tähän do’s and don’ts -listaa, koska oletan kaikille (ainakin suomalaisille, anteeksi yleistys) olevan aika selvää miten luonnossa toimitaan. Tiedättehän, “älä poistu autosta, älä mene liian lähelle eläimiä, älä roskaa tai tumppaa tupakkaa luontoon” ja sitä rataa.

Mutta yhdestä asiasta haluan mainita: safarille voi kyllä mennä ilman safarivaatteitakin. Meitä hieman jopa huvitti leireissä ja pysähdyspaikoissa näkemämme safarikansan vaatetus, joka tuntui olevan suoraan elokuvista kopioitua. Valkoisia kauluspaitoja, khakinvihreitä ja beigejä shortseja ja housuja, safarihattuja, vaelluskenkiä. Niin, todellisuudessahan auton sisällä istuessa ei vaatteiden väreillä niin väliä ole jos ei nyt ihan neonvihreään haalariin ole kietoutunut, ja itsekin suurimman osan ajasta olin sukkasillani tai paljasvarpain. Mutta jokainen totta kai tyylillään. IMG_4690-92 IMG_4687-90 IMG_4679-87 Vaatteiden värejä ja vakavastiotettavuutta tärkeämpää on niiden ilmastoon sopivuus. Varsinkin Ngorongorossa oli ylösnoustessa todella kylmä. Itselläni ainakin vaatteet loppuivat kesken ja lopulta kietouduin makuupussin sisään. Kerrospukeutuminen on avainsana, koska aamut ja illat voivat olla hyvinkin viileitä, kun taas päivällä voi aurinko paahtaa täydellä teholla.

Itselläni on kamerassa sen verran pitkä putki, että sen avulla pystyin tiirailemaan kaukanakin piileskeleviä eläimiä. Muiden tyttöjen mukaan myös lainaan saamamme kiikarit olivat ihan näppärät, joten niiden mukaanotto voi olla järkevää.

Illalla majapaikassa tarpeen tuli taskulamppu, sillä pimeässä leirissä puskan keskellä ei juuri eteensä nähnyt mökille kävellessä. Myös hyttysmyrkky on iltaisin tarpeen. Vessapaperirullaa kannan tavallisesti aina mukana päivärepussa, mikä kannatti tälläkin reissulla. Muutoin perusreissuvarustuksella pärjää, eikä sen kummempia tamineita matkaan kaivata avoimen seikkailumielen lisäksi. IMG_5120-102 IMG_4969-46

Milloin on paras aika?

High season on yleensä kesä-elokuussa, kuivakauden aikaan, jolloin eläimiä on helpompi nähdä matalan kasvuston seasta. Tietysti tämäkin on lajikohtaista. Tuolloin on myös (heinä-lokakuu) gnuiden ja seeprojen kuuluisa vaellus, “great migration”, jota massat saapuvat seuraamaan. Sen aikana eläimet siirtyvät Serengetistä Masai Riverin halki Masai Maran maille vihreämmän ruohon perässä. Marraskuusta huhtikuulle sama kuvio toistuu toisinpäin, mutta ilmeisesti verkkaisempaan tahtiin, koska tuolloin ei sen perässä alueelle niinkään matkusteta.

Pieni piikki turismissa on myös joulu-tammikuussa, mutta yleensä maalis-toukokuussa hiljenee rankimpien sateiden ajaksi. Toisaalta hinnat laskevat, mutta eläimet ovat yleensä hajallaan juomapaikkojen ja ruoan määrän kasvettua. Sadekaudella tiet voivat olla myös huonommassa kunnossa ja jotkin alueet saavuttamattomissa. IMG_4818-5 IMG_5216-141

Erikoissafarit: Mitä haluat nähdä?

Tavallisten safarien lisäksi Afrikasta löytyy laaja kirjo vaihtoehtoja niille, jotka haluavat nähdä tiettyjä eläimiä tai etsiä niitä muuten kuin autolla ajellen. Klassisimmat safarireitit löytyvät Pohjois-Tansaniasta ja Serengetin ohella Kenian Masai Mara on melko turvallinen vaihtoehto, mikäli mielii nähdä paljon eri eläimiä. Kenia ja Tansania usein varastavatkin huomion Itä-Afrikan safariskaalassa, mutta myös vaikkapa Ugandan Queen Elizabeth National Parkissa on kuulemani mukaan laaja eläinkirjo.

Sen sijaan  suuria kädellisiä sukulaisiamme etsivän kannattaa suunnata Ugandan Bwindi Impenetrable National Parkiin tai Ruandaan Parc National des Volcansiin, jotka ovat ainoita paikkoja koko maailmassa, joissa voi trekata uhanalaisia vuorigorilloita, jotka Dian Fossey teki työllään tunnetuiksi. Myös Kongon Demokraattisessa Tasavallassa gorilloita vielä on, mutta turvallisuustilanteen vuoksi rajan sille puolelle meno on ehdoton no no, olkoonkin, että se olisi Ruandan hintoja puolet halvempaa. Kongon kansallispuiston nettisivuilla kerrotaan juhlavasti sen olevan jälleen auki turisteille ja trekkauksen turvallisuudesta saa vihiä vain sivupalkin pikku-uutisessa, jossa muistetaan kapinallisen luotiin kuollutta vartijaa. Jokainen voi itse punnita, onko hengen riskeeraus muutaman sadan dollarin arvoista.Gorillatrekkaus on kallista, mutta kuulemma täysin hintansa arvoista. Ugandassa lupa maksaa 500 dollaria, Ruandassa 750 dollaria. Aikaa gorillojen luona on tunti.

Hieman edullisemmin voi myös trekata pienempiä, mutta geneettisesti läheisimpiä sukulaisiamme simpansseja. Hyviä paikkoja tälle on esimerkiksi Kibale Forest National Park Ugandassa, Nyungwe National Park Ruandassa tai Gombe National Park Länsi-Tansaniassa, joka lienee simpansseistaan kuuluisin tutkija Jane Goodallin ansiosta. Simpansseja ja gorilloita lukuunottamatta muita apinoita kyllä takuuvarmasti löytyy lähes kaikista kansallispuistoista, ainakin oman kokemukseni perusteella.

Flamingoja löytyi Ngorongorostakin. (c) Päivi Lakka.

Flamingoja löytyi Ngorongorostakin. (c) Päivi Lakka.

Linnut eivät itseäni ole ikinä suuresti kiinnostaneet, mutta lintubongareillekin tietysti löytyvät omat hot spotit. Lake Nakuru National Park Keniassa on esimerkiksi kuuluisa flamingoistaa ja pelikaaneistaan. Merielämästä kiinnostuneet nauttivat todennäköisesti eniten Sansibarin ja Pemban snorklaus- ja sukellusmahdollisuuksista ja merikilpikonnaprojekteista. Toisaalta mantereella on myös Saadanin kansallispuisto, joka on ainoa laatuaan merellisen sijaintinsa vuoksi. Joskus hiekasta rannalta on kuulemma bongattu leijonan tassunjälkiäkin.

Erikoissafarit: Miten haluat nähdä?

Autolla ajelun lisäksi on muitakin tapoja eläinbongailuun. Itse olen käynyt katsomassa hevosten sukulaisia ratsain ja tätä suosittelenkin lämpimästi. Tansaniassa kuitenkin ratsastussafarit ovat todella kalliita ja usein vaihtoehtoina on vain pitkät, 5-10 päivän reissut. Hintalappu näille reissuille on useamman tonnin. Jonakin päivänä minäkin vielä sellaiselle haluan. IMG_5249-154 Muutaman tunnin kävelysafarit tuntuvat kuitenkin olevan aika tavallisia ja niitä on tarjolla todella monessa puistossa. Meitä on pitkään houkuttanut ajatus kanootilla hitaasti lipumisesta krokotiilejä ja virtahepoja seuraillen, joten tällainen venesafari on ehkä joskus vielä toteutettava. Tämä olisi mahdollista esimerkiksi Selous Game Reservissä, Arusha National Parkissa ja Saadani National Parkissa Tansaniassa. Myös yöajelua järjestetään monissa paikoissa, jolloin voi olla parempi mahdollisuus nähdä petoja saalistamassa. Vieläkin erikoisempia tapoja on: Kuumailmapallolla voi kohota esimerkiksi Serengetin tai Masai Maran ylle. Lake Turkanalla puolestaan on mahdollisuus jopa kymmenpäiväiseen kamelisafariin, jolla tosin itse matkanteko lienee villieläimiä oleellisempaa. IMG_5241-151

Mitä me maksoimme?

Meidän safarimme maksoi 160 dollaria per päivä, yhteensä siis 320 dollaria eli noin 233 euroa. Lonely Planetin mukaan “budjettisafarit” asettuvat 150-200 dollarin päivähintaan, kun taas keskihintaiset kustantavat noin 200-250 dollaria ja luksussafarit 250-800 dollaria tai jopa enemmän päivältä. Hintaluokkamme oli siis tasoa budjetti, mutta mielestämme majapaikkamme ja saamamme palvelu oli erinomaista. Hinta-laatusuhde osui todellakin kohdilleen, ellei jopa laatu hinnan yläpuolelle.

Sellainen tietopaketti tällä kertaa. Jäikö jotain puuttumaan tai yllättikö jokin?

8 vastausta artikkeliin ”Safarinoviisin aapinen

  1. Erinomainen ja informatiivinen teksti kaikin puolin. Näitä tekstejäsi lukee oikein mielellään!

  2. Nää sun tietopaketit on kyllä hyviä on aina kiva lukea matkailun käytännönjärjestelyistä ja kuvat on kanssa tosi hyviä : ) Mutta että eläinlapsia KÄÄK ne on poikasia pentuja tai vastaavia : )

  3. Kiitos Afrikka-kuumeen ruokkimisesta! Oikein hyvä, että käsittelit pääsymaksuja, oppaiden ammattitaitoa ja muita seikkoja, jotka selittävät, mikä siinä maksaa ja miksi vastuunsa kantavan matkanjärjestäjän organisoimiin retkiin päin kannattaa kallistua.

    • Olepa hyvä! Ihan totta. Monelle safari voi olla once in a lifetime -tilaisuus ja mikään ei pilaa sitä tehokkaammin kuin järjestelyt, jotka eivät vaan toimi. Hyvä opas kyllä paikkaa aika tehokkaasti ja on mielestäni melkein tärkeintä koko reissussa – kuitenkin päivät hänen kanssaan aika tiiviisti vietetään.

  4. Kiitos kun jaoit taas mahtavia kuvia ja juttuja! Mainitsit tuolla kamerastasi, niin saanko kysyä, minkälaisella putkella kuvaat. Olen itse lähdössä lokakuussa 3 kuukaudeksi Namibiaan ja E-A:kaan ja kauhea kuume uuden objektiivin suhteen… Sulla on tosi hyviä kuvia niin kiinnostaisi todella :)

    • Kiitos vain itsellesi kivasta kommentista! Mulla on Canon EF 70-300mm f/4-5.6 IS USM eli tämä: http://www.rajalacamera.fi/canon-ef-70-300-4-5-6-is-usm-objektiivi.html

      Kyllä tämä putki toivomisen varaa jättää myös, mutta on pidemmistä putkista melkeinpä edullisin ja itse omani aikoinaan käytettynä tosi halvalla omakseni lunastin. Valovoimainen putkihan tuo ei ole, tarvitsee siis päivänvaloa jonkin verran (mikä kyllä safarilla yleensä toteutuu kivasti, ellei iltahämärässä ajele) ja välillä tekee vähän epäskarppia jälkeä ja tarkennuksen kanssa saa olla tarkkana. Mun käytössä ollut tähän saakka ihan passeli ja jos sillä osaa kuvata niin jälkikin on ihan jees, mutta kyllä haaveissa on jo upgreidaus laadukkaampiin, (megakalliisiin…) putkiin – sitä siis saadaan varmaan odottaa vielä aika kauan. Ihan hyvä harjoitteluputki se on mulle kuitenkin ollut,

      Jos kalustoa ennestään yhtään jo on, siis vaikkapa ihannetilanteessa esim. 35-millinen ja 100-millinen, niin se täydentyisi parhaiten kiinteällä 300-millisellä putkella. Mulla kun tuo telezoomi on ollut kittilinssin lisäksi ainoa, niin halusin vain yhden joka toimii “vähän kaikkialla” kun pitää hieman lähemmäksi päästä – ja reissatessa muutenkaan ei kiinnostaa kovin monia objektiiveja mukana kantaa. Tottahan se kuitenkin on, että telezoomien kuvanlaadussa on toisinaan toivomisen varaa. Mutta jos siis pääasiassa omaksi iloksesi kuvaat, niin takuulla kelpoputki on tämäkin. Kannattaa ehdottomasti katsoa käytettyjen tarjonta, sillä tuota uusien 500-600 euron hintaa en kyllä tuosta maksaisi. Omani sain taannoin 120 eurolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *