Fifty shades of blue – Vanjärvi, Itä-Turkin sydän

Jo lentokoneesta asia kävi selväksi: Itä-Turkin juttu ovat vuoret ja valtava, sinisen eri sävyissä kimmeltävä Vanjärvi.

Ensivaikutelma oli muutenkin varsin mielenkiintoinen. Laskeutuessamme pieni kaupunki näytti enemmän pienoismallilta kuin mikään muu kaupunki aiemmin, kerrostalot säntillisissä riveissään taivasta kohti kurottaen. Koko kaupunki kiemurteli järven rantaviivaa mukaillen, vuorijonot karuine maisemineen ympärillään. Lentokoneessa olimme tietääksemme ainoat ulkomaalaiset keräten turkkilaisten uteliaita katseita. Istanbulissa monet paikalliset ihmettelivät mitä ihmettä me Lauran kanssa olimme Vaniin menossa tekemään. Vasta koneessa itsekin aloin oivaltaa, miten keskelle tuntematonta tällä kertaa oltiinkaan matkalla.

1IMG_7913Lentokenttä oli sympaattisen pieni ja kyytimmekin löytyi nopeasti. Ensimmäisen päivän ohjelma rakentui käytännössä täysin järven varaan, mihin olimme oikein tyytyväisiä.

Vanissa muutaman vietetyn päivän aikana kieppui päässäni muuan ajatus: Miten maailmassa onkin valtavan paljon paikkoja, joista emme ikinä ole kuulleet tai lukeneet lehtien sivuilta. Vaan miten maailmankartalle saisikaan lisää muita hienoja paikkoja? Maailman polkuja tallatesssani olen puolivahingossa eksynyt mitä upeimpiin maisemiin, joista en ole koskaan kuullutkaan. Miksi ihmeessä niistä on niin hankalaa saada tietää jopa vuonna 2014, kun tieto muuten leviää salamannopeudella netissä?

IMG_7853 SEhkä Vanjärvi ei ole yhtä maatamullistava löytö kuin Machu Picchu tai yhtä trooppinen kuin Sansibarin rannat. Silti se on kaunista seutua, ja sen rantoja kiertävä kulkija saa takuulla nauttia järven rauhasta aivan yksin tarvitsematta tapella omasta biitsipaikastaan.

Järvi on oppaamme mukaan maailman 16. suurin ja Turkin suurin 120 kilometrin pituudellaan. Se sai alkunsa muinoin tulivuoren purkauksen jälkimainingeissa ja nykyään sen vesi on varsin mineraalipitoista. Järven uimarit saavat siis varsinaisen terveyskylvyn. Tosin kuulemamme mukaan paikalliset loukkaantuvat, mikäli järveä järveksi kutsuu, sillä heidän suussaan Vanjärvi kulkee nimellä meri. Mereltä se täysin näyttikin rannalta horisonttia tähyillessä.

IMG_7830 IMG_7818Meren keskellä lepää neljä saarta, joista suurimmalla Akdamar-saarella mekin vierailimme. Suuri se ei silti ollut, mutta karuine kallioineen varsin viehättävä. Saaren päänähtävyys on armenialainen Pyhän Ristin kirkko, jota mekin olimme tulleet ennen kaikkea katsomaan.

2Vanha kivikirkko oli pieni ja kunnioitettavan vanha, olihan se rakennettu vuosina 915-921 kuningas Gagik I käskystä. Sisällä oli rapistuneita,mutta silti muotonsa säilyttäneitä seinämaalauksia, ulkona puolestaan kohokuvioita niin Raamatun tapahtumista kuin kuningas Gagikin elämästä.

43

Oikealla Daavid ja Goljat, vasemmalla kuvia kuningas Gagikin pojista.

Oikealla Daavid ja Goljat, vasemmalla kuvia kuningas Gagikin pojista.

Mekin kiersimme kiltisti kirkon läpi ja kuuntelimme tarinat, mutta lopulta suuntasimme kohti järveä missionamme vain upottaa viimein varpaamme mineraaliveteen. Vesi ei ehkä ollut lämpimimmästä päästä ja liukkailla mukulakivillä kulkeminen vaati hieman tasapainottelua. Mutta harvoin näkee yhtä kirkasta, eri värissä aaltoilevaa vettä. Vanjärvi oli keskipäivän auringon alla kaunis.

6

Laura ihmettelemässä veden kirkkautta.

7Postaus on kirjoitettu yhteistyössä Turkin kulttuuri- ja matkailutoimisto kanssa. Olin heidän vieraanaan Vanissa, mutta kaikki mielipiteeni  ja postausaiheeni ovat omiani.

Türkiye’nin Hazineleri – Turkin aarteet

Pohdintaa Turkin stereotypioista ja Vanin karusta kauneudesta.

Kuinka moni on joskus katsonut Nelosen Matkaoppaat-sarjaa?

Minä olen. Sarjan ”matka aurinkoiseen Alanyaan” ei valitettavasti anna kovin imartelevaa kuvaa Turkista. Suljetut all inclusive-hotellit, shoppailuparatiisit ja turisteille rakennetut rannat eivät minua houkuta lainkaan. Tunnustankin, että Turkin etelärannikon maine Kanariansaarten pikkusiskona on hieman päässyt vaikuttamaan omaankin mielikuvaani.

Miten väärässä olen ollutkaan. Tai ehkä pikemminkin kapeakatseinen. Turkkihan on valtava maa, jossa riittää vähemmän tallattuja polkuja pilvin pimein. Van oli varsinainen malliesimerkki tästä. Varsinkin suoraan Istanbulista sinne matkanneelle kaupunki oli täydellinen vastakohta Euroopan ja Aasian puristuksissa olevalle metropolille. Ihmehän tuo ei ole, kestihän lentokin Istanbulista itään kaksi tuntia. Turkin kokoa ei kartalta hahmota.

Ensisilmäykseni lentokoneen ikkunasta hetkeä ennen laskeutumista Vaniin.

Ensisilmäykseni Vaniin hetkeä ennen lentokoneen laskeutumista.

Mennyt vs. nykyaika.

Mennyt vs. nykyaika.

Kuinka moni on kuullut Turkin matkojen suurimman riesan olevan tyrkyttävät kauppiaat?

Tuttu juttu – siis ainoastaan teoriassa. Käytännössä ei sitten lainkaan. Istanbulin kokoisessa, 14 miljoonan asukkaan kaupungissa ei kauppiailla moiseen ole aikaa ja turistibasaarit on helppo kiertää kaukaa. Muitakin ostospaikkoja löytyy kyllä. Vanissa puolestaan kauppiaat esittelivät tuotteitaan hämmentyneinä paikalle tupsahtaneista turisteista, tippaakaan tyrkyttämättä. Ymmärtääkseni etelärannikolla myös osataan suomea jo varsin laajalla skaalalla. Me törmäsimme ainoastaan Istanbulin turistialueella mieheen, joka osasi sanoa ”moimoi”. Muuten saimme tilata ruokamme englanniksi, ja oikeastaan Vanissa sitäkään ei aina ymmärretty. Turkin tai kurdin pikakurssi olisi tullut tarpeeseen.

IMG_8616IMG_8613Entäs sitten ne turkkilaiset miehet? Eihän Turkissa voi naiset itsekseen matkustaa ilman, että joku mies kampeaa päälle tai vähintään viheltelee perään?

Höpöhöpö. Suoraan sanottuna tätä väitettä ihmettelen kaikista eniten. Paljon lipevämpiä miehiä olen tavannut ihan toisissa maailman kolkissa. Istanbulin kaduilla ei ihmisiä juuri vastaantulijat kiinnosta, eikä edes silmiin katsota, oli toinen mies tai nainen. Vanissa paikallisia kyllä vieraat kiinnostavat, mutta vain ja ainoastaan uteliaisuudesta. Turisteja ei kaduilla juuri vilise, joten kotimaamme ja vierailumme syy kiinnostivat monia. Tervehdystä ja nimen kysymistä ei voi kutsua ahdisteluksi, eihän? Jokaikinen tapaamamme turkkilainen oli valtavan ystävällinen ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi kotimaahansa. Myöskään kukaan ei kieltäytynyt valokuvasta, päinvastoin: ihmiset jopa usein pyysivät meitä ottamaan kuvan.

Tähän väliin muuten pieni lukuvinkki: Omalle lukulistalleni ainakin nousi Reeta Pakkisen viime vuonna ilmestynyt teos ”Kotona Istanbulissa”, joka nimenomaan kertoo turkkilaisarjesta ja kumoaa stereotypioita ulkosuomalaisen kertomana.

Miehiä kyllä näkyi kaduilla huomattavasti enemmän kuin naisia, eikä naisten esimerkiksi sallittu mennä teetupiin.

Miehiä kyllä näkyi kaduilla huomattavasti enemmän kuin naisia, eikä naisten esimerkiksi sallittu mennä teetupiin.

Toisena päivänä ajelimme pois kaupungista katsomaan miltä näyttää maaseudulla kaukana kaupungin vilinästä.

Toisena päivänä ajelimme pois kaupungista katsomaan miltä näyttää maaseudulla kaukana kaupungin vilinästä.

IMG_8052Luuliko joku muukin lisäkseni, että Turkissa syödään lähinnä kebabia?

Huhupuhetta. Kieltämättä kasvissyöjänä olin hieman huolissani siitä, mitä vajaan viikon aikana söisin, mutta huoli oli täysin turha. Vatsani sain täyteen joka ikisellä aterialla, ja vieläpä mainioilla sellaisilla. Ruokakulttuurista pidin kovasti, mutta vielä enemmän juomakulttuurista. Pitkin päivää pikkulaseista hörpätyt teet pikkujakkaroilla istuen on konsepti, johon voisin tottua – ja jossa näen teehuoneidean potentiaalia Suomessakin. Lisäksi hieman jogurtin ja piimän sekoitukselta maistuva ayran toimii maidon tilalla ruokajuomana. Mukavaa vaihtelua oli myös se, että idässä alkoholia ei suurimmassa osassa ravintoloita tarjoilla lainkaan

Iltateet vilttien alla päivän päätteeksi.

Iltateet vilttien alla päivän päätteeksi.

Niin, Van oli jännä kohde, jossa moni suomalainen ei ole käynyt. Turkin seikkailuilleni se toimi mainiona lähtölaukauksena. Istanbulissa olimme vain yhden kokonaisen päivän, ja sinne haluaisin ihan ehdottomasti palata seuraavaksi, ja mahdollisimman pian. Haluaisin käydä ihmettelemässä Pamukkalen luonnonaltaita ja kohota korkeuksiin kuumailmapallolla Cappadociassa. Parhaiten Turkkia – niin Vanin ympäristöä kuin muitakin seutuja – luultavasti tutkisi autolla huristellen omaan tahtiin.

"Tuntemattomaan ja takaisin." Bloggaaja omalla reviirillään.

”Tuntemattomaan ja takaisin.” Bloggaaja omalla reviirillään.

Itse tupsahdin kaupunkiin siitä juuri mitään tietämättä. Kolmessa päivässä sai jo laajan kokonaiskuvan paikan mahdollisuuksista, mutta tutkittavaa olisi riittänyt helposti pidemmällekin ajalle. Van-järvi keskiössä ja vuoret ympärillä tarjoavat hirmuisesti mahdollisuuksia luontoseikkailuille sekä hetkille, jolloin tekee mieli vain istua alas fiilistelemään sitä, miten upeita maisemia maapallo onkaan täynnä. Linnoja, palatseja ja kirkkoja riittää historiasta ja rakennuksista innostuville ja crazy catladyt (lue: matkaseurani Laura ja minä) pääsevät valloilleen viimeistään paijatessaan pörröisiä Vankissoja. Reissussa pääsimme todistamaan myös kahta uskomattoman hienoa auringonlaskua, niin vuorten kuin järvenkin horisontin taa.

IMG_8484

Laura (Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi) ja kissa, joka tosin ei ole varsinainen Vankissa, vaikka valkoinen onkin.

Laura (Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi) ja kissa, joka tosin ei ole varsinainen Vankissa, vaikka valkoinen onkin.

IMG_7857 IMG_7823Joten, 1) heitetäänhän stereotypiat romukoppaan ja pidetään mielessä, että meistä suomalaisista ja Suomestakin kulkee kummia ennakkoluuloja maailmalla, jotka eivät aina pidä paikkaansa. 2) muistetaan, että Turkki on paljon muutakin kuin rantalomia ja shoppailua. Paikallinen kulttuuri on mahdottoman rikas ja luonto kaunis. Tutustuttaisiinko niihinkin?

Team Suomi.

Team Suomi! :)

Postaus on tehty yhteistyössä Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimiston kanssa. Olin heidän vieraanaan Vanissa, mutta kaikki mielipiteet ovat  täysin omiani.

Laura 10 vee ja Turkki

Taisin kyllä luvata Afrikkapostauksia tulevaksi, mutta sain niin herkullista kuvamateriaalia, etten malta olla julkaisematta, ikäänkuin pohjustuksena tuleville turkkikirjoituksille. Muistattehan, kun mainitsin viime postauksissa käyneeni lapsena Alanyassa? No, niihin aikoihin jo filmikamera räpsyi kiitettävään tahtiin ja niinpä saatiin myös Laura 10-vee lomatunnelmissa ikuistettua.

Nämä kuvat on tosiaankin melkein tasan kymmenen vuoden takaa. Huh. Oli korkea aika tulla Turkkiin uudestaan. Näiden kuvien ja maahan paluuni voisi toki kuvitella symboloivan tietynlaista ympyrän sulkeutumista, mutta väittäisin asian kyllä olevan täysin päinvastoin. Tämän  reissun myötä voin vain todeta, että Turkkia on ehdottomasti tultava tutkimaan lisää väljemmällä aikataululla!

 

imageimage

imageimageimageimageimageParhaillaan köllin valkoisten lakanoiden välissä huikean kauniissa Vanin kaupungissa, jossa on vierähtänyt viimeiset kolme, ohjelmantäyteistä päivää. Huomenaamulla lennän takaisin Istanbuliin, jossa tiedossa on yksi vapaa iltapäivä, ennen maanantain lentoa takaisin Suomeen.