Kolin majesteettinen hiljaisuus

Reilu viikko on jo vierähtänyt, vaan vieläkään en ole ehtinyt kunnolla istua alas ja tuumata rauhassa, mitä viimeisen neljän kuukauden aikana oikein tapahtuikaan.

Ei sillä, että vielä haluaisinkaan. Kiire ja tohina on ollut siinä mielessä ihan hyväkin asia. Varsinaisen ajattelun on voinut jättää pois päiväjärjestyksestä kokonaan. Afrikka-postauksia on vino pino tulossa, mutta toistaiseksi haluan vielä tuumata niitä pari päivää, sysätä Tansanian tarinat vielä hieman tulevaisuuteen. Blogihiljaisuus ei kuitenkaan voi ikuisuutta kestää. Tajusinkin aivan juuri, että minullahan on edelleen julkaisematta kuvia Kolin kansallispuistosta reissulta, jonka teimme juuri ennen Suomesta lähtöäni. Niinpä suljetaan ympyrä ja jatketaan niillä ennen Afrikan seikkailujen jatkumista.

17 18  20 Olen kasvanut konkreettisesti metsän keskellä. Maaseudulla luonto on aina ollut melko itsestäänselvyys ja siellä olen teinivuosinani tykännyt liikkua lähinnä vain ratsain, muutoin en nenääni juuri metsään työntänyt. Kuitenkin kun sen keskellä on kasvanut, ei siitä ihan heti eroon pääse. Kolilla vasta huomasin, miten olinkin jo hieman ikävöinyt luontoa ja sen tarjoamaa rauhaa.

196Kolille saavuttuamme kävimme heti ensimmäisenä iltana hieman kurkkimassa Ukko-Kolin kallioilta Pieliselle avautuvaa maisema, joka oli aivan kivenheiton päässä hotelliltamme. Jatkoimme matkaa vielä Akka-Kolin huipulta kohti Paha-Kolin kielekkeitä, jossa meidät yllätti lumituisku. Toiveikkaina jäimme kuitenkin paikalle tuiskun ajaksi, mikä lopulta kannatti: pian pilvet väistyivät ja järvelle avautui uusi, selkeämpi näkymä. Täytyy myöntää, ensivaikutelmamme Kolista olisi voinut olla paljon huonompikin.

1245Tässä vaiheessa minun on ehkä pakko paljastaa jotain, mikä on kaikkia mantereita kolunneelle reissaajalla melkeinpä noloa. Koli oli ensimmäinen Suomen kansallispuisto, jossa vierailin. Niin, aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, sen oivalsin itsekin.

Toisena päivänämme pyrimme pääsemään liikkeelle ajoissa, jotta ehtisimme koluta polkuja mahdollisimman paljon. Suunnaksemme otimme aivan aluksi Tarhapuron vesiputouksen. Polut on mukavan selkeästi merkitty, mikä tekee lopulta kartastakin lähes tarpeettoman. Putous löytyi nopeasti ja pian löysimmekin itsemme kiipeilemästä sen päältä. – tosin allekirjoittanut puoliksi panikoiden jään luistaessa tassujen alla niin paljon, että olin varma meidän vähintäänkin murtavan luitamme hetkenä minä hyvänsä. Pääsimme kuin pääsimmekin lopulta ylittämään putouksen ja fiilis oli kuin voittajalla, tosin ei kovin kuivalla sellaisella.

8910

7Tarhapurolta matka jatkui kohti Mäkrän huippuja, joita kivutessa pääsi jo sykekin nousemaan. Kipuaminen oli kuitenkin vaivan väärti, sillä Mäkrän huipulta eteemme avautui ehkä koko puiston oma suosikkimaisemani. SInne istahdimmekin kalliolle hetkeksi vain katselemaan ja tankkaamaan välipalaamme.

11121315

16Viime keskiviikon (3.9.) Helsingin Sanomissa oli juttu, jossa kerrottiin Suomen uudesta matkailuvaltista, hiljaisuudesta. Kiinalaisryhmä kiersi ympäri Itä-Suomea tutustumassa maamme luontoon ja sen tarjoaman rauhaan ja luontoon. Ei ole vaikea arvata, miten juuri Koli päätyi heidän vierailulistalleen mukaan. Onhan se aivan uskomattoman hieno.

Rauha ja hiljaisuus ovat asioita, joita minäkin nostan Kolista esiin. Kaikkien lähtövalmistelujen hektisyyden keskellä pari päivää luonnon keskellä ystävän seurassa tulivat enemmän kuin tarpeeseen. Poluilla emme tavanneet yhden ainuttakaan muuta retkeilijää, mistä tuli varsin etuoikeutettu olo. Kallioilla saimme katsella maisemaa pitkiäkin jaksoja täysin keskenämme. Edessä avautuva järvimaisema tuntui arvokkaalta ja majesteettiselta, ja hiljaisuus niin vallitsevalta, ettei sen äärellä edes halunnut muuta kuin hengittää sen tahtiin. Ei mikään ihme, että samainen maisema on inspiroinut vuosisatojen saatossa monia kansallistaiteiljoitamme aina Sibeliuksesta Juhani Ahoon ja Eero Järnefeltiin.

Vielä toisenakin päivänä oli Ukko-Kolin kallioille päästävä, ihan vain sanomaan maisemalle hyvästit – toistaiseksi. Lopuksi kiersimme takaisin autoa kohti Uhrihalkeaman kautta, johon on historian kuluessa liitetty monia tarinoita.

2124232225Vaan eipä Suomen kauneus lakannnut meitä hämmästyttämästä kotimatkallakaan. Vai mitäpä sanotte tästä näystä, jonka ääreen piti pysähtyä hetkeksi vain tuijottamaan? Suomalaiset kesäillat on melkoisia.

26

4 vastausta artikkeliin ”Kolin majesteettinen hiljaisuus

  1. Ihan mielettömän upeita kuvia! Kolissa on vain sitä jotain ja Suomen maisemat ovat kyllä parhaimmillaan henkeäsalpaavan upeita :)

    • Kiitos kovasti! Joo, ei yhtään hassumpi paikka paneutua tarkemmin Suomimatkailuun, asettaa riman samantien melko korkealla :)

  2. Todella upean näköistä! Noloa on minustakin tunnustaa, etten minäkään ole Kolilla koskaan käynyt. Nuuksiossa ja UKK-puistossa sentään, mutta kieltämättä Suomen puistoja olisi voinut koluta joskus vähän enemmän. Patikointikärpänen vaan puraisi vasta Suomesta lähdettyä.

    • Mullehan tämä oli ihan ensimmäinen Suomen kansallispuisto ikinä, joten en tosiaankaan tuomitse :D Mulla vähän sama, Suomen siisteyttä itse en oikeastaan oivaltanut ennen kuin kävin katsomassa maisemia vähän muuallakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *