Türkiye’nin Hazineleri – Turkin aarteet

Pohdintaa Turkin stereotypioista ja Vanin karusta kauneudesta.

Kuinka moni on joskus katsonut Nelosen Matkaoppaat-sarjaa?

Minä olen. Sarjan ”matka aurinkoiseen Alanyaan” ei valitettavasti anna kovin imartelevaa kuvaa Turkista. Suljetut all inclusive-hotellit, shoppailuparatiisit ja turisteille rakennetut rannat eivät minua houkuta lainkaan. Tunnustankin, että Turkin etelärannikon maine Kanariansaarten pikkusiskona on hieman päässyt vaikuttamaan omaankin mielikuvaani.

Miten väärässä olen ollutkaan. Tai ehkä pikemminkin kapeakatseinen. Turkkihan on valtava maa, jossa riittää vähemmän tallattuja polkuja pilvin pimein. Van oli varsinainen malliesimerkki tästä. Varsinkin suoraan Istanbulista sinne matkanneelle kaupunki oli täydellinen vastakohta Euroopan ja Aasian puristuksissa olevalle metropolille. Ihmehän tuo ei ole, kestihän lentokin Istanbulista itään kaksi tuntia. Turkin kokoa ei kartalta hahmota.

Ensisilmäykseni lentokoneen ikkunasta hetkeä ennen laskeutumista Vaniin.

Ensisilmäykseni Vaniin hetkeä ennen lentokoneen laskeutumista.

Mennyt vs. nykyaika.

Mennyt vs. nykyaika.

Kuinka moni on kuullut Turkin matkojen suurimman riesan olevan tyrkyttävät kauppiaat?

Tuttu juttu – siis ainoastaan teoriassa. Käytännössä ei sitten lainkaan. Istanbulin kokoisessa, 14 miljoonan asukkaan kaupungissa ei kauppiailla moiseen ole aikaa ja turistibasaarit on helppo kiertää kaukaa. Muitakin ostospaikkoja löytyy kyllä. Vanissa puolestaan kauppiaat esittelivät tuotteitaan hämmentyneinä paikalle tupsahtaneista turisteista, tippaakaan tyrkyttämättä. Ymmärtääkseni etelärannikolla myös osataan suomea jo varsin laajalla skaalalla. Me törmäsimme ainoastaan Istanbulin turistialueella mieheen, joka osasi sanoa ”moimoi”. Muuten saimme tilata ruokamme englanniksi, ja oikeastaan Vanissa sitäkään ei aina ymmärretty. Turkin tai kurdin pikakurssi olisi tullut tarpeeseen.

IMG_8616IMG_8613Entäs sitten ne turkkilaiset miehet? Eihän Turkissa voi naiset itsekseen matkustaa ilman, että joku mies kampeaa päälle tai vähintään viheltelee perään?

Höpöhöpö. Suoraan sanottuna tätä väitettä ihmettelen kaikista eniten. Paljon lipevämpiä miehiä olen tavannut ihan toisissa maailman kolkissa. Istanbulin kaduilla ei ihmisiä juuri vastaantulijat kiinnosta, eikä edes silmiin katsota, oli toinen mies tai nainen. Vanissa paikallisia kyllä vieraat kiinnostavat, mutta vain ja ainoastaan uteliaisuudesta. Turisteja ei kaduilla juuri vilise, joten kotimaamme ja vierailumme syy kiinnostivat monia. Tervehdystä ja nimen kysymistä ei voi kutsua ahdisteluksi, eihän? Jokaikinen tapaamamme turkkilainen oli valtavan ystävällinen ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi kotimaahansa. Myöskään kukaan ei kieltäytynyt valokuvasta, päinvastoin: ihmiset jopa usein pyysivät meitä ottamaan kuvan.

Tähän väliin muuten pieni lukuvinkki: Omalle lukulistalleni ainakin nousi Reeta Pakkisen viime vuonna ilmestynyt teos ”Kotona Istanbulissa”, joka nimenomaan kertoo turkkilaisarjesta ja kumoaa stereotypioita ulkosuomalaisen kertomana.

Miehiä kyllä näkyi kaduilla huomattavasti enemmän kuin naisia, eikä naisten esimerkiksi sallittu mennä teetupiin.

Miehiä kyllä näkyi kaduilla huomattavasti enemmän kuin naisia, eikä naisten esimerkiksi sallittu mennä teetupiin.

Toisena päivänä ajelimme pois kaupungista katsomaan miltä näyttää maaseudulla kaukana kaupungin vilinästä.

Toisena päivänä ajelimme pois kaupungista katsomaan miltä näyttää maaseudulla kaukana kaupungin vilinästä.

IMG_8052Luuliko joku muukin lisäkseni, että Turkissa syödään lähinnä kebabia?

Huhupuhetta. Kieltämättä kasvissyöjänä olin hieman huolissani siitä, mitä vajaan viikon aikana söisin, mutta huoli oli täysin turha. Vatsani sain täyteen joka ikisellä aterialla, ja vieläpä mainioilla sellaisilla. Ruokakulttuurista pidin kovasti, mutta vielä enemmän juomakulttuurista. Pitkin päivää pikkulaseista hörpätyt teet pikkujakkaroilla istuen on konsepti, johon voisin tottua – ja jossa näen teehuoneidean potentiaalia Suomessakin. Lisäksi hieman jogurtin ja piimän sekoitukselta maistuva ayran toimii maidon tilalla ruokajuomana. Mukavaa vaihtelua oli myös se, että idässä alkoholia ei suurimmassa osassa ravintoloita tarjoilla lainkaan

Iltateet vilttien alla päivän päätteeksi.

Iltateet vilttien alla päivän päätteeksi.

Niin, Van oli jännä kohde, jossa moni suomalainen ei ole käynyt. Turkin seikkailuilleni se toimi mainiona lähtölaukauksena. Istanbulissa olimme vain yhden kokonaisen päivän, ja sinne haluaisin ihan ehdottomasti palata seuraavaksi, ja mahdollisimman pian. Haluaisin käydä ihmettelemässä Pamukkalen luonnonaltaita ja kohota korkeuksiin kuumailmapallolla Cappadociassa. Parhaiten Turkkia – niin Vanin ympäristöä kuin muitakin seutuja – luultavasti tutkisi autolla huristellen omaan tahtiin.

"Tuntemattomaan ja takaisin." Bloggaaja omalla reviirillään.

”Tuntemattomaan ja takaisin.” Bloggaaja omalla reviirillään.

Itse tupsahdin kaupunkiin siitä juuri mitään tietämättä. Kolmessa päivässä sai jo laajan kokonaiskuvan paikan mahdollisuuksista, mutta tutkittavaa olisi riittänyt helposti pidemmällekin ajalle. Van-järvi keskiössä ja vuoret ympärillä tarjoavat hirmuisesti mahdollisuuksia luontoseikkailuille sekä hetkille, jolloin tekee mieli vain istua alas fiilistelemään sitä, miten upeita maisemia maapallo onkaan täynnä. Linnoja, palatseja ja kirkkoja riittää historiasta ja rakennuksista innostuville ja crazy catladyt (lue: matkaseurani Laura ja minä) pääsevät valloilleen viimeistään paijatessaan pörröisiä Vankissoja. Reissussa pääsimme todistamaan myös kahta uskomattoman hienoa auringonlaskua, niin vuorten kuin järvenkin horisontin taa.

IMG_8484

Laura (Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi) ja kissa, joka tosin ei ole varsinainen Vankissa, vaikka valkoinen onkin.

Laura (Urbaani viidakkoseikkailijatar -blogi) ja kissa, joka tosin ei ole varsinainen Vankissa, vaikka valkoinen onkin.

IMG_7857 IMG_7823Joten, 1) heitetäänhän stereotypiat romukoppaan ja pidetään mielessä, että meistä suomalaisista ja Suomestakin kulkee kummia ennakkoluuloja maailmalla, jotka eivät aina pidä paikkaansa. 2) muistetaan, että Turkki on paljon muutakin kuin rantalomia ja shoppailua. Paikallinen kulttuuri on mahdottoman rikas ja luonto kaunis. Tutustuttaisiinko niihinkin?

Team Suomi.

Team Suomi! :)

Postaus on tehty yhteistyössä Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimiston kanssa. Olin heidän vieraanaan Vanissa, mutta kaikki mielipiteet ovat  täysin omiani.

5 vastausta artikkeliin ”Türkiye’nin Hazineleri – Turkin aarteet

  1. Juurikin näin! Aika samalla tavalla meidän ajatukset nyt juoksevat tuon reissun suhteen. Kuinka yksi televisio-ohjelma voikaan antaa väärää mielikuvaa koko maasta ja luoda aivan vääriä stereotypioita. Onneksi stereotypiat ovat luotuja rikottaviksi. Kuitenkin, kaikki suomalaiset ovat sinisilmäisiä ja vaaleahiuksia ja olet Laura juurikin sellainen :). Oi että, ihana Turkki!

    • Niinhän siinä helposti käy, kun samat paikat on tutkittu ja samat keskustelut käyty. Nimenomaan, yleistämiseen ei pitäisi koskaan lähteä mukaan, siinä helposti menee aivan mönkään :)

  2. En ole katsonut matkaoppaat-sarjaa mutta kirjastossa joskus lueskelen matkaopasehteä kiinostavia paikkojahan siinä esitelllän ja hienoja kuvia (minkätakia sitä oikeastaan luenkin) mutta kovin kiiltokuvamaisen kuvanhan se antaa

    Sterotypiat on kieltämättä aika vahvassa oikeastaan kaikkialla Ewan McGregorin ja Charley Boormanin kirjassa: halki euroopan ja afrikan monet afrikkalaiset piti afrikan läpi ajoa vaarallisena ja hulluna touhuna mitä se ei tietenkään ollut

    Mutta
    ”Luuliko joku muukin lisäkseni, että Turkissa syödään lähinnä kebabia?”
    Toi kuulostaa kyllä jo aika kovalta : D vai onko toi vain kärjistetty esimerkki ?

    • Näinpä, helposti matkalehtien jälkeen unohtaa, että pakettilomailijoiden suosimistakin kohteista voi löytyä mielettömiä kulttuuri- ja luontojuttuja jos vähän vaivautuu ottamaan selvää. Itse inhoan tosi paljon juuri Afrikkaan liittyviä stereotypioita, aivan kuin ihmiset edelleen eläisivät ainoastaan viidakoissa ja pikkukylässä täysin vailla sivilisaatiota. Kaikki sinne matkustavat ovat jollain tapaa ” tosi rohkeita”, vaikka kyllä mua paljon enemmän jännittää viikonloppuaamun grillijonossa Suomessa.

      Vähän ehkä kärjistettyä, mutta ei nyt täysin tuulesta temmattuakaan. En mä nimeltä ainakaan osannut mainita juuri muuta kuin kebabin ja dönerit, vaikka toki tiedostankin, ettei se nyt koko totuus ole – eihän mekään syödä vain karjalanpiirakoita ja juoda koskenkorvaa :D

  3. Päivitysilmoitus: 2014 oli yllätysten vuosi - Tuntemattomaan ja takaisin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *