Bloggaajaporukka Itämerellä kruisailemassa

Toissa viikonloppuna suuntasin viikonloppureissulle Tukholmaan hiljattain uudistuneen Silja Symphonyn kyydissä. Seuranani matkaan lähtivät Archie gone Lebanon-blogin Inka miehensä Karimin kanssa, Pingviinimatkalaiset Milla ja Juuso sekä hyttikaverini, Marimente-blogin Mari. Kauaa en meriltä malttanut poissa pysyä, sillä edeltävä risteilyni oli vain pari viikkoa aiemmin ollut journalistiopiskelijoiden risteily, tuolloin tosin eri laivalla. Kontrasti oli kuitenkin melkoinen, mikäli yhtään aavistatte millainen onkaan paatti lastattuna parikymppisillä opiskelijoilla. Bileristeilyillä onkin tullut käytyä, lähinnä siis Tukholman edustalla kääntyen. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen laatuaan, jossa tarkoituksena oli ihan oikeasti nauttia laivan muistakin kuin alkoholiravintoloiden palveluista ja viettää päivä Tukholmassa. Voin myöntää, että puhisin innosta jo viikkoja etukäteen – kaltaiselleni rähjäreppureissarille tällaiset matkat on aina aika spessuja. Ilmeisesti niinkin innosta, että tohinoissani varasin Onnibus-liput Turkuun vain tajutakseni päivää ennen, että toisin kuin joukkiristeilymme, tämä risteilyhän lähtee Helsingistä. No, tekevälle sattuu ja aina ei onnistu.

IMG_9690-93IMG_9660-76

Hyttikaveri Mari :)

Hyttikaveri Mari :)

Ja voi, tällä reissulla kyllä laivan palveluista otettiinkin koko ilo irti. Ensimmäisenä iltana kävimme testaamassa italialainen Tavolàta-ravintola, jonka ateria ei tosin ollut tämän reissun suosikki. Toisaalta, mitä muuta voi odottaa, kun tajuaa tilattuaan riisipalloja, ettei edes tee mieli riisiä… Samaisessa ravintolassa järjestetty aamupala oli sen sijaan Aamupala isolla A:alla ja se Inkaa lainatakseni “alkoi skumpalla ja päätty aikamoiseen ähkyyn.” Sen voimalla kyllä jaksoi illalliseen asti, ei juuri lounasta Tukholman kamaralla osannut kaivatakaan. Kuitenkin koko ruokaosion kruunasi laivan joulubuffa, joka oli Hellapoliisin käsialaa. Olen ihan reilun vuoden sisään oikeastaan alkanut syömään kalaa ja buffassakin erityisesti lohi oli mielettömän hyvää.

IMG_9684-92IMG_9662-78IMG_9672-85

Suklaamousset ovat mun heikkous. Buffan jälkkäripöydästä löytyi myös esimerkiksi raakakakkua ja päärynäsiiderihyydykettä.

Suklaamousset ovat mun heikkous. Buffan jälkkäripöydästä löytyi myös esimerkiksi raakakakkua ja päärynäsiiderihyydykettä.

IMG_9778-131

Italialainen Tavolàta-ravintola.

IMG_9774-129

Yöelämä oli kuitenkin ennallaan ja aika sama meininki taitaa laivoilla olla aina, oli kyse lähes mistä risteilystä hyvänsä. Ensimmäisenä iltana erkaannuin muista loppuillasta, ihan vain hieman löytöretkeilläkseni omin päin laivassa. Niinhän siinä kävi, että lopulta päädyin yön tuntemattoman sankarin seurassa todistamaan toisen kerroksen hyttikäytävillä tapahtunutta ostoskärryrallia etsiessämme saksalaisten rekkamiesten hyttibileitä. Ei löydetty näitä huhuttuja kekkereitä, mutta silti hetkeä myöhemmin olinkin jo ylimmän kerroksen yökerhossa.  Kauaa en siellä kuitenkaan jaksanut, vaan suuntasin pian hyttiämme kohti ehtiäkseni nukkumaan edes muutaman tunnin ennen satamaan saapumista.

Laivan Atlantis-baarissa sain eteeni parhaimman drinkin pitkään aikaan.

Laivan Atlantis-baarissa sain toisena iltana eteeni parhaimman drinkin pitkään aikaan.

Unten maille mars!

Unten maille mars!

Paluumatkan iltana käytiin lisäksi yläkerran allasosastolla saunassa ennen illallistamme. Miesten saunat olivat valitettavasti täynnä, joten kannattaa olla skarppina mikäli sinne mieliin. Me taas saimme nauttia hyvinkin hiljaisesta naisten saunasta.

Toisena iltana myös jatkettiin buffan jälkeen Bon Vivant-viinibaariin lasillisille. Itse päädyin kokeilemaan glögiä, joka toimi mainiosti buffan jälkkäripöydän jälkkärinä. Ainoa mikä jäi harmittamaan oli se, etten ole sushin ystävä ollenkaan. Kaikki kun kehuivat vuolaasti erityisesti laivan suht hiljattain avattua sushiravintolaa.

IMG_9701-104IMG_9709-106

Reissu oli kaikinpuolin aika lailla sitä mitä odotinkin: rentoa yhdessäoloa bloggaajaystävien kesken, hyvää ruokaa ja rentoutumista. Tuli ihan oikeaan saumaan kaikkien koulutöiden palautusten ja tenttien sumaan. Kiitos Inka, Karim, Mari, Milla ja Juuso seurasta!

Kyllä, matkabloggaajat tykkäävät testata kaikkea, siis ihan kaikkea. Esim. miten pääsee kiipeämään pyöreänmuotoiseen ikkunaan.

Kyllä, matkabloggaajat tykkäävät testata kaikkea, siis ihan kaikkea. Esim. miten pääsee kiipeämään pyöreänmuotoiseen ikkunaan.

Sininen hetki ennen auringonnousua.

Sininen hetki ennen auringonnousua ja paluuta Helsingin satamaan.

Matka tehtiin yhteistyössä Tallink Silja Oy:n kanssa.

9 vastausta artikkeliin ”Bloggaajaporukka Itämerellä kruisailemassa

    • Mukavaa olikin! Laiva yllätti, olin kyllä kuullut tästä mystisestä paatista, jossa on ostoskatu keskellä, mutta en aavistanutkaan miltä se varsinaisesti näyttäisi.

  1. Ai jai, huippua tulla fiilistelemään näiden postausten kautta tuota reissua! Ja vieläkään ei ole kyllä pahemmin tarvinnut mennä buffettiin tuon jälkeen, sen verran täyttävän herkullinen kokemus oli! :)

    • Hahhah, mä olen kyllä syönyt melkoisesti sen jälkeenkin, siitä piti huolen visiitti vanhemmilla risteilyn jälkeen. Mutta nooo, joulunalusaikana saa syödä!

  2. Heh, hauska tosiaan fiiliistellä! Ja kieltämättä buffa toimi hyvänä tankkauksena ja vatsan venytyksenä joulua varten… ;)

  3. Päivitysilmoitus: Päivä Tukholmassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *