Uusia tuulia: Tuntemattomaan ja takaisin on nyt myös VLOGI

Matkamessujen jälkeen olen vähän etsinyt itseäni bloggaajana. Tähän saakka olen tehnyt – ja tulen varmasti myös tekemään – melko tyypillisiä reissupostauksia, joiden pääfunktio on ollut lähinnä lukijoiden viihdyttäminen ja omien ajatusteni alas kirjaaminen. Hiljalleen on kuitenkin tullut olo, että haluan tältä jotain muutakin. Haluan myös vaikuttaa, kertoa tärkeistä asioista ja tuoda hieman tuntemattomampiakin juttuja ihmisten tietoisuuteen. “10 lempinähtävyyttäni Lontoossa” tai “5 syytä pitää välivuosi” -tyyppiset pintaraapaisujutut eivät ole niitä, joista haluan tulla muistetuksi, eivätkä edes maisemafiilispostaukset superlatiiveineen eri paikkojen ihanuudesta. Matkamessuhumussa lisäksi alkoi hieman ahdistaa suunta, johon matkabloggaaminen on menossa. Oli ihanaa nähdä tuttuja, jakaa jälleen kuulumisia ja päästä kärryille mitä tässä virtuaalimaailmassa tapahtuu. Samalla kuitenkin tuli fiilis, että tästä on tullut kilpailuhenkistä, mitä se ei mielestäni aiemmin ole ollut. Käyntikorttisirkus alkoi jo viime vuoden puolella ja monella bloggaajalla oli kalenteri täynnä tapaamisia koko messuviikonlopun yli. En voi heitä syyttää, painatinhan itsekin elämäni ensimmäiset käyntsärit ja peräti pari tapaamistakin loisti kalenterini sivuilla. (Tosin välihuomautus: toinen “tapaaminen” oli kahvituokio Rauli Virtasen kanssa, mikä oli kyllä mun messujen kohokohta!)

Viikonloppu kuitenkin herätti ja sai miettimään blogini kehityssuuntia. Ensinnäkin, pääpainopiste on edelleen kirjoitetussa blogissa ja tulen edelleen jatkamaan samanlaisia reissupostauksia kuin tähänkin saakka. Lisäksi kuitenkin haluan tehdä lisää teemapostauksia aiheista, jotka ovat reissuiltani jääneet mieleen pyörimään. Esimerkiksi naistenpäivän kunniaksi tekemäni postaus maailman naisista sai mielestäni tosi positiivisen vastaanoton, mistä olin superiloinen. Jotenkin nykyinen nettimaailma on saanut minutkin jo uskomaan, että ihmiset haluavat vain nopeasti luettavia, pinnallisia juttuja joissa skumppa virtaa ja raha palaa. Ei kai pitäisi koskaan sortua aliarvioimaan muita näin, tiedostan sen nyt. My bad.

Lisäksi päätin, että haluan valjastaa blogini itseni kehittämiseen. Kuvaaminen ja kirjoittaminen sujuu jo ihan kivasti, joten miksi en alkaisi tehdä videoita? Koulussa olemme opetelleen kuvaamaan ja editoimaan ja toimittajien työssä nykyään kaikki mahdollinen monimediaosaaminen on ihan mieletön etu. Monet mediatalot haluaisivat tehdä videoita ja tarmoa riittäisi, vaan aika harvalla todellista taitoa. Siksipä koin, että oman videokanavan luomiselle ajoitus on nyt täydellinen. Vlogin kautta kerron vaihtokuulumisia syksyllä alkavan Meksikon vaihdon saralta, mutta kanavallani tulee olemaan myös reissufiilistelyvideoita. Syksyllä haluaisin kokeilla, miten matkablogin voi pukea journalismin muotoon. Käytännössä siis tunnustelisin, miten tällaiseen matkablogikanavaani istuisivat hieman yhteiskunnallisemmat ilmiöjutut, joihin haastattelisin myös paikallisia. Katsotaan mitä tästä tulee, ainakin tosi jännittävä matka minulle itselleni!

Alkuvuoden blogini on ollut valitettavan syrjässä. Edellisen reissun juttuja on ollut hankala kirjoittaa. Haluan ne purkaa jokseenkin kronologisessa järjestyksessä, mutta kirjoitusprosessi on tökännyt ensimmäiseen lauseeseen tiedoston avatessani. Ai miksi? Koska maasta, josta en tykännyt, on vaikeaa kirjoittaa. Olen syntinen, enkä pitänyt Italiasta, ja lievä syyllisyys siitä hankaloittaa kirjoittamista entisestään. Toisekseen, olen ollut alkuvuoden uskomattoman kiireinen. Otin melkoisen haasteen vastaan ja päätin painaa kolmetoista kurssia, eli lähes 70 opintopistettä pelkän kevään aikana. Voitte kuvitella, että niiden esseiden naputtelun jälkeen ei paljoa enää muuta jaksa rustailla. Nyt kuitenkin kevät kuluu ja sen myötä taakka hieman helpottaa. Pari reissuakin on ihan kulman takana, niistä lisää ihan ikiomassa postauksessaan pian.

Tämän postauksen idea nyt kuitenkin oli lähinnä kertoa että jee! mulla on nyt ikioma Youtube-kanava, jonne alkaa hiljalleen virtaamaan kaikenlaista uutta settiä. Yritän aina uusista videoista kertoa myös täällä blogin puolella, mutta parhaiten niistä kartalla pysyt tilaamalla kanavani ja tykkäämällä sivustani Facebookissa. Olkaa armollisia: vaikka olenkin koulussa videoita tehnyt, ei se todellakaan tarkoita että erityisen pro olisin ja tämä kanava on nimenomaan treeniä varten. Palautetta, rakentavaa kritiikkiä, ideoita ja toiveita otan kuitenkin enemmän kuin mielelläni vastaan! Alta löytyy myös ihkaeka vlogipostaukseni, jonka viime yönä aavistuksen hermostuneena vapisevin sormin nettiin latasin. Jospa seuraava olisi vähän vähemmän vakava ja pikkasen rennompi.

Mitä tykkäätte uusista kehitysideoistani?

Journalistiikan opiskelu, yksi elämäni parhaista päätöksistä

Vaikka lukion jälkeen pidin välivuoden, oli minulle koko ajan selvää mikä suuntani on sen jälkeen: halusin päästä yliopistoon lukemaan journalistiikkaa. Olin jo abikeväänä käynyt Tampereella pääsykokeita kokeilemassa hädin tuskin kirjoja avaten, mikä oli ihan hyvä veto: ihmismäärän ja motivaation kokeminen paikan päällä antoi melkoisesti lisäpuhtia seuraavaan vuoteen, kun tosissani sisään halusin. Pääsykoekirjat kulkivat rinkan pohjalla kaikki seitsemän kuukauttani reissussa, mutta nekin mokomat menivät juuri tuolloin vaihtumaan ja äitini sai lopulta lähettää uuden minulle Australiaan. Perussa tarkoituksella hakeuduin Lobitokseen surffihostelliin muutamaksi viikoksi vapaaehtoistöihin. Muutaman tunnin työnteon jälkeen oli näppärää vetäytyä rannalle pänttäämään Mediayhteiskuntaa. Moni kotona voivotteli. Eikö ole kurjaa olla siellä paratiisissa ja opiskella? Takaisin näpäytin mieluummin opiskelevani siellä kuin keskellä Suomen räntäloskaa. Tuo kirja tulikin luettua noiden viikkojen aikana rikkinäiseksi saakka.

IMG_1643-6

Suomeen palattuani Tampereen yliopiston pääsykokeet iskivät vasten kasvoja lähes samantien ja menivät huonosti. Sen sijaan Jyväskylän pääsykokeisiin saamastani kutsusta iloitsin valtavasti ja päätinkin, että sitä tilaisuutta en enää mokaa. Pidin lupaukseni ja kesäkuun lopulla postilaatikosta kurkkasi hyväksymiskirje.

Huvikseni hain myös Aalto-yliopistoon opiskelemaan dokumentaarista elokuvaa, mutta tiedostin tietysti koko ajatuksen hulluuden. Tälle linjalle nimittäin otetaan vuosittain noin neljä opiskelijaa. Turun yliopiston mediatutkimus oli varasuunnitelmani, mikäli journalistiikkaan eivät ovet avautuisikaan. Pääsykoe oli todella helpon tuntuinen ja aika hauskakin. Esseetehtävän lisäksi piti esimerkiksi analysoida valkokankaalta näytettyjä elokuvakohtauksia eri vuosikymmeniltä. Jälkeenpäin olen kyllä ollut tyytyväinen, ettei tarvinnut tuohon kouluun lähteä, vaikka sisään pääsinkin. Toki sisältö olisi ohjannut oikeaan suuntaan ja journalistiikkaan olisin jatkanut yrittämistä, mutta olisihan tuo ollut hieman hukattua aikaa kiertoreitillä harhaillen.

Tässä siis oma tarinani. Tiedän, että olen ollut tosi onnekas tietäessäni mitä haluan lukion jälkeen ja päästessäni haluamaani kouluun silloin kun oikeasti sisään halusin. Mikä parasta, ala tuntuu näin toisena opiskeluvuotena edelleen omalta, enkä voisi tällä hetkellä kuvitellakaan opiskelevani mitään muuta. Näin yhteishakujen aikaan moni nuori miettii omaa suuntaansa, ja mahdollisesti pohtii journalistiikkaa yhtenä vaihtoehtona. Siispä ajattelin raottaa hieman verhoa journalistiikan opintoihin. Millaista se yliopistossa on? Millaiset olivat pääsykokeet? Entä miten opiskelu poikkeaa ammattikorkeasta, ainakin näin yliopistolaisen mututuntumalla arvioituna?

Ota mukava asento. Kun minä pääsen vauhtiin yhdestä lempiaiheestani opiskelusta kertoessani, jutun loppu ei tule aivan heti.

Journalistiikan pääsykokeet

Journalistiikkaa voi opiskella vain kahdessa yliopistossa, Tampereen ja Jyväskylän. Toki jos ruotsi sujuu, voi myös hakeutua Helsingin yliopiston Soc & Komiin. Helsingin yliopistosta löytyy myös viestinnän oppiaine, mutta se ei suoranaisesti toimittajan ammattiin valmenna. Ammattikorkeissa ala kulkee journalismin nimellä ja näistä suurimmat linjat löytyvät Turusta ja Helsingin Haaga-Heliasta. Tampereen journalistiikka on huomattavasti suurempi oppiaine, sillä sinne otetaan vuosittain noin 60 uutta opiskelijaa. Meille Jyväskylään on nyt parina viime vuonna otettu 16 uutta opiskelijaa alempaa korkeakoulututkintoa suorittamaan. Hakiessani vuonna 2013 hakijoita oli yhteensä 599, pääsykokeisiin kutsuttiin arvioni mukaan noin sata ja sisään otettiin tuo 16. Siispä meille oli 37 hakijaa yhtä paikkaa kohden. Viime vuonna hakijamäärä oli aavistuksen pienempi niin, että yhtä paikkaa haki 32 nuorta.

Pääsykoemateriaaleja eri vuosilta. Nykyinen Mediayhteiskunta, Tampereen aiemmat Kuneliuksen Viestinnän vallassa (edelleen klassikko, jota joutuu pakosti jollain kurssilla lukemaan) sekä Johanna Sumialan Median rituaalit. Jyväskylässä oli aiemmin Kunelius sekä Johanna Vehkoon Painokoneet seis! Tele-visioita -kokoelmateoksen luin mediatutkimuksen pääsykokeisiin. Journalismi ajassa puolestaan hiljattain julkaistiin eläköityneen professorimme Raimo Salokankaan kunniaksi.

Pääsykoemateriaaleja eri vuosilta. Vasemmalla nykyinen pääteos Mediayhteiskunta. Tampereelle luettiin ennen sitä Kuneliuksen Viestinnän vallassa (edelleen klassikko, jota joutuu pakosti jollain kurssilla lukemaan) sekä Johanna Sumialan Median rituaalit. Jyväskylässä oli aiemmin myös Kunelius sekä Johanna Vehkoon Painokoneet seis! Tele-visioita -kokoelmateoksen luin mediatutkimuksen pääsykokeisiin. Journalismi ajassa puolestaan hiljattain julkaistiin eläköityneen professorimme Raimo Salokankaan kunniaksi.

Kuulostaa raa’alta, mutta ei mahdottomalta. Todellinen motivaatio ja palo alalle kyllä tulee pääsykokeissa esille. Tampereella ja Jyväskylässä tosin on eri systeemit, vaikka pääsykoekirja onkin sama, Esa Väliverrosen ja Janne Seppäsen Mediayhteiskunta. Kirja on mukavan selkeä ja helppo sisäistää ilman koukeroisia teorioita, joten siitä tuskin ainakaan sisäänpääsy on kiinni, mikäli kirjan on huolella lukenut. Tampereelle pitää lisäksi lukea artikkeleita, joiden painoarvo on kokeessa yllättävän suuri. Lisäksi kokeessa todennäköisesti jaetaan lisämateriaalia, niin Tampereella kuin Jyväskylässäkin. Tampereella kaikki hakijat pääsevät kokeisiin ilman erillistä kutsua, mutta koe on ainastaan kirjallinen ja melko raskas. Jyväskylään sen sijaan kutsutaan ylioppilastodistuksen perusteella ja koe sisältää niin kahden tunnin kirjallisen kokeen kuin 15 minuutin ryhmäkeskustelunkin. Muistaakseni me jouduimme keskustelemaan aiheesta, joka liittyi journalismin riippumattomuuteen, talouteen ja politiikkaan, mutta tarkempaa aiherajausta en enää muista. Uskoisin kuitenkin, että tässä ennen kaikkea mitataan keskustelutaitoja ja argumentointia ennemmin kuin teoriatietoa. Tänä vuonna pääsykokeisiin kutsutaan peräti 180 ihmistä, mikä on jo ihan mukava kasvu aiempaan. Itsehän en suoraan lukiosta hakiessani edes päässyt Jyväskylän pääsykokeisiin, vaikka omistakin papereistani laudatureja ja eximioita löytyy.

Opiskelu – käytännönläheistä journalistiikka ja akateemisempia sivuaineita

Yliopisto on monelle synonyymi kaikuville luentosaleille, satojen sivujen tiiliskivikirjoille, teorioille ja kuiville professoreille. Tenttejä, esseitä, loputtomia kirjastossa vietettyjä väsyneitä tunteja. Monelle yliopisto voikin symboloida juuri tätä, mutta itse olen todennut journalistiikan opiskelun tarjoavan muutakin. Meidän opiskelu on aika varmasti sieltä epäakateemisimmasta päästä ja tunnustan, että toisen vuoden alussa koinkin pientä alemmuuskompleksia akateemisissa ympyröissä, joka tosin on nyt hiljalleen karissut sivuaineopintojen myötä. Me opimme paljon käytännössä, pienissä ryhmissä, ihan itse tehden ja matkalla mokaillen. Parasta on suoran palautteen saaminen opettajalta ja opiskelukavereilta kaikista töistä. Palaute myös kasvattaa kritiikinsietokykyä, mikä on aika tärkeä juttu. Toimittajalla kun saa olla melkoisen paksu nahka.

IMG_1624-1

Fuksivuonna tehdään pääasiassa journalistiikan opintoja. Niihin kuuluvat niin hieman teoriapainotteisemmat viestinnän perusopinnot yhdessä puhe- ja yhteisöviestijöiden kanssa kuin hauskoja aineopintojakin. Perusopintojen paketti sisältää niin johdantoa viestintätieteiden tutkimukseen, viestinnän vaikuttavuutta, media-analyysiä ja -kritiikkiä, mediamaiseman murrosta ja median historiaa, työelämän viestintää sekä median normeja ja etiikkaa Julkisen Sanana Neuvoston päätöksiä analysoiden. Tarkoituksena on herätä kriittiseen ajatteluun ja opetella akateemisen opiskelun aakkosia. Varsinaisista aineopinnoista lysti varsinaisesti vasta alkaa, kunhan aavistuksen puiseva kielenhuollon kurssi on paketissa. Syksyn uutistyön kurssilla opetellaan sanomalehtityön perusteet kirjoittaen, taittaen ja hieman kuvatenkin ja lopulta Keskisuomalaisella pari päivää harjoitellen. Kevään radio- ja televisiotyön kursseilla lähestulkoon täysillä tehoilla kuvataan, äänitetään, editoidaan ja raahataan painavaa kuvauskalustoa ympäri kaupunkia. Joka viikko tulokset katsotaan porukalla luennoilla ja saadaan palaute. Juuri paremmin ei voisi oppia. Kivaa on myös se, että kaikki pääsevät tekemään kaikkea. Aiemmin opiskelijoiden on pitänyt valita, erikoistuvatko he printtiin vai sähköiseen mediaan. Nykypäivän hengessä nämä aidat on kuitenkin kaadettu ja jokaisen tulee hallita kaikki median välineet opintojensa lopuksi – myös se some.

Toisena vuonna monet tekevät monimediakurssin, jolla lennätellään videohelikopteria päin seiniä ja pidetään ikiomaa hyperlokaalia mediaa. Tämän jälkeen on mahdollista hakea neljän kuukauden pituiseen monimediaharjoitteluun, johon koulullamme on parin median kanssa sopimus. Muutoin toinen vuosi on aika pitkälti sivuaineiden aikaa, mahdollisesti myös pakollisten ruotsin ja englannin kurssien alta poistekoa. Itse olen tehnyt Intercultural communication –sivuaineopintokokonaisuutta ja se onkin parhaillaan meneillään olevaa kahta kurssia (Media and Online Cultures sekä Migration and Transition in a Global World) vaille valmis. Lisäksi teen yhteiskuntatieteiden Living with Globalization -kokonaisuutta. Sitä varten olen opiskellut mm. globalisaatioteorioita, kehitysyhteistyötä, YK:n roolia rauhan ja turvallisuuden kontekstissa, sekä tutkinut seminaarikurssilla globalisaation vaikutusta sukupuolten väliseen tasa-arvoon nykypäivän Ruandassa. Tämä semmakurssi ja sitä varten tehty pitkä tutkimusessee oli kyllä raskain yliopistoaikainen juttuni, jonka olen tähän mennessä tehnyt, mutta kova työ palkittiin vitosen arvosanan napsahtaessa rekisteriin. Lisäksi kurssi oli tosi tehokasta harjoitusta viimeisen vuoden kandityötä varten. Tällä hetkellä menossa ovat myös esimerkiksi englannin pakollinen, melko turhalta tuntuva kurssi, ajankohtaisjournalismi televisiossa (televisiotyön jatkokurssi), Foreign reporting, Ethics of Global Responsibility ja Immigration Policy. Ekasta vuodesta saakka matkassa ovat kulkeneet myös espanjan opinnot, jotka ovat nyt kuutta kurssia myöhemmin edenneet valmentavalle kurssille.

IMG_1629-3

Tässä piilee mielestäni yliopiston vahvuus. Sivuaineilla leikkimällä tutkinnosta saa muokattua täysin omannäköisensä. Lienee melko selvää, että omilla sivuaineillani pyrin ulkomaantoimittajan uraa kohti. Taloustoimittajaksi haluava valitsisi taloustieteitä, politiikan toimittajaksi haikailevat puolestaan valitsevat yhteiskuntapolitiikkaa, valtio-oppia tai sosiologiaa. Kulttuurifanit löytää usein esimerkiksi kirjallisuuden opintojen parista ja urheilutoimittajiksi haluavilla on Jyväskylässä spesiaalitilaisuus erikoistua, sillä Suomen ainoa liikuntatieteellinen löytyy täältä. Vaikka ammattikorkeassa käytännön opiskelua on vieläkin enemmän, kyllä mekin saamme riittävät taidot journalistiikan kursseilta ja substanssiosaamisen sivuaineiden kautta.

IMG_1625-2

Journalistiikan yksi todella suuri etu on se, että oman alan kesätöitä pääsee tekemään fuksivuoden jälkeisestä kesästä lähtien, mikä tietysti tehostaa opiskeluakin, kun kosketuspintaa työelämään löytyy jo toisesta vuodesta alkaen. Itse olin paikallislehdessä yhden kesän jo ennen opintoja, fuksikesän jälkeen sain uskomattoman tilaisuuden lähteä koulumme harjoitteluohjelman kautta Tansaniaan tekemään tv- ja freelance-työtä ja ensi kesäksi menen Lahteen Etelä-Suomen Sanomiin. Meillä on myös muutama ohjattu harjoittelu-/kesätyöpaikkaa Keskisuomalaiselle, Ylelle ja Helsingin Sanomille, mutta loput etsivät paikkansa itse. Nämä kesätyöpaikat voi raporttia vastaan hyväksilukea opintoihin kuuluvaksi harjoitteluksi, joten me aika harvoin teemme harjoittelua enää erikseen lukuvuoden aikana. Tosi näppärää mielestäni. Omaksi harjoittelukseni hyväksiluin jo ennen opintojani viettämäni kesän Kangasniemen Kunnallislehdessä.

Mutta entä ammattikorkeakoulu?

AMK-opiskeluista en osaa paljoa muuta osaa sanoa, kuin että opiskelussa on takuulla vieläkin enemmän käytäntöä ja tietysti viestinnän ja journalistiikan akateemisen tutkimuksen ulottuvuudet puuttuvat. Sivuaineita ei voi opiskella kuten yliopistossa. Lisäksi harjoittelujen edessä AMK- ja yliopisto-opiskelijat ovat melkoisen epätasa-arvon edessä. Journalistiliiton TES määrää, että meille on maksettava harjoittelu- ja kesätöissä vähintään reilut 1700 euroa kuussa, kun taas ammattikorkealaiset tekevät harjoitteluitaan usein täysin palkatta – mutta tämä riippuu täysin mediasta. Opiskeluajoissa on tietysti myös eroa. Yliopistossa tehdään journalistiikan kandia kolme vuotta ja päälle maisteria kaksi vuotta. Ammattikorkeassa koko tutkinto kestää nelisen vuotta.

IMG_1632-4

Opiskelijaelämä on niin paljon muutakin kuin opiskelua

Minulle opiskeluaika on ollut myös omien mielenkiinnon kohteiden ja muutenkin oman itseni tutkiskelua. Journalistiikan opiskelijoille muodostuu tosi vahva ammatti-identiteetti jo opintojen alkuvaiheessa ja meillä tietynlainen me-henki on tosi vahva. Saamme liittyä Journalistiliiton jäseniksi ja näin ollen saamme samantien pressikortin ja kuukausittaisen Journalisti-lehden. Kyllähän tällaiset tekijät pönkittävät ammattiajattelua melkoisesti.

Kuitenkin tosi iso tekijä taustalla on opiskelijajärjestö, meidän tapauksessamme Lööppi ry, Tampereella Vostok. Lööppi järjestää kaikenlaista, niin koulutustilaisuuksia, sitsejä ja muita bileitä kuin reissujakin. Syksyn traditioita ovat esimerkiksi valtakunnallinen journalistiopiskelijoiden risteily, Journalistiliiton opiskelijaseminaari jossain päin Suomea sekä viestintätieteiden laitoksen pikkujoulut. Keväisin suunnataan sekä ulkomaan ekskursiolle että hieman rähjäisemmälle reissulle maakunnan räkälöihin pubibussilla. Itse olin viime vuoden myös Lööpin hallituksessa kansainvälisyys- ja ekskursiovastaavana, ja näiden tapahtumien suunnittelu oli myös tosi hauskaa.

Satunnaisesti on myös tiedossa kaikkea muutakin hauskaa. Olemme käyneet Pasilan Ylellä semmailemassa journalismin riippumattomuudesta ja istumassa Sarasvuon studioyleisössä. Tiistaina suuntaamme Mtv3:n suoraan vaalitenttiin. Parhaillaan käynnistyy myös yhteistyö vuoden journalistisen teon palkinnolla palkitun Faktabaarin kanssa, ja pääsemme mukaan tarkistamaan poliitikkojen laukomia faktoja näin vaalien alla. Itse osallistuin myös viime syksynä Nuorten Journalistien verkoston järjestämään Nordic Youth Journalism Meeting -seminaariin Helsingissä monen muun pohjoismaalaisen journalistiopiskelijan kanssa. Puhumattakaan kesästäni Tansaniassa, joka oli täysin kouluni ansiota ja yksi upeimmista kokemuksistani ikinä.

Jos ei varsinainen oman alan opiskelijajärjestö nappaa, on yliopistopiireissä tarjolla kyllä muutakin. Itse olen esimerkiksi Jyväskylän YK-yhdistyksen hallituksessa toista kauttani, tällä hetkellä varapuheenjohtajana. Ylioppilaskunta järjestää jatkuvasti jotain rientoja ja sporttiset löytävät vaikka mitä yliopistoliikunnan parista. Kaikki oman oppiaineen ulkopuoliset kontaktit ovat aina plussaa, erityisesti toimittajan työssä, jossa verkostoituminen ja kontaktit ovat ensiarvoisen tärkeitä.

IMG_1646-7

Itse kannustan kaikkia hakemaan rohkeasti kouluihin ja tavoittelemaan unelmiaan, myös niitä mahdottomankin tuntuisia.  Mikäli Jyväskylän yliopiston journalistiikka kiinnostaa, voi täältä lukea lisätietoa valintamenettelyistä ja pääsykokeista. Mielelläni myös vastailen kysymyksiin, mikäli sellaisia tekstini herätti.

Tasa-arvon osalta maailma ei ole valmis

Muistutin eilen poikaystävääni lähestyvästä naistenpäivästä. “Viimein siis se päivä, kun voin ostaa sinulle burkan?” A tuumasi. Meille tämä oli vain vitsi, hauska heitto. Eihän A edes ole muslimi kuin korkeintaan paperilla. Minäkin tyypillisesti olen se itsepäisempi, komenteluun taipuvainen osapuoli.

Kaikkihan me tiedämme, että kaikkialla näin hyvin asiat ei ole. Aivan liian monissa perheissä ympäri maailmaa burkan pitämisestä, lastenhoidosta, koulussa käymisestä tai lyömisen vääryydestä ei edes keskustella. Tyttönä oleminen voi käydä niin sietämättömäksi, että vanhemmat saattavat päättää kasvattaa tytärtään osittain poikana taatakseen tämän turvallisuuden – kuten vaikkapa Afganistanin bacha posh -ilmiö osoittaa.

IMG_1682-1

Itse en ole koskaan määritellyt itseäni sen kummemmin enkä termiä feministi erityisesti punninnut. Tasa-arvon puolestapuhuja olen ollut aina, oli kyse sitten varallisuudesta tai sukupuolesta. Tiedostan kuitenkin, että viime kesänä vietetty aika melko ehdottomien feministien kanssa asuen teki tehtävänsä. Tutkani on käynyt tarkemmaksi ja päiväkahvikeskusteluissa älähdän entistä herkemmin. Myös Ruanda inspiroi valtavasti. Siellä nimenomaan naisten tekemä työ rauhan ja yhteiskunnan rakennuksen eteen on ollut valtavan merkittävää, minkä perustella voi päätellä, että naisten osallistuminen konfliktinratkaisussa olisi mielettömän tärkeää myös nykyisin vallitsevissa kriiseissä. Jututtamieni ruandalaisnaisten omanarvontunto ja itsevarmuus oli aivan uskomatonta, vastaaviin asenteisiin harvoin olen kehitysmaissa törmännyt.

IMG_6944-5

Viime aikoina esillä on ollut runsaasti ainakin Intian joukkoraiskaukset maassa kielletyn dokumentin myötä sekä Turkin naisten oikeuksia vaativat mielenosoitukset, jotka ovat seurausta bussissa kuolleen tytön tapauksesta. Naisiin kohdistuva väkivalta on surullinen ilmiö, jonka laajuutta on mahdotonta arvioida ja jonka kitkeminen on hidasta. Kuitenkin – väkivaltaa millään tapaa vähättelemättä – suurinta osaa maailman naisia koskee jokin muu epätasa-arvon muoto. Suuressa osassa Afrikkaa naisilla ei ole maan omistusoikeutta. Etelä-Aasiassa naiset eristetään navettoihin tai erityisiin huoneisiin kuukautisten ajaksi. Missään muualla minulta ei yhtä rennosti olla kysytty kuukautiskiertoni tilaa, kuin balilaisen temppelin ovilla. Menkat ja temppelit eivät vain käy. Myös koulutus tarjotaan todennäköisemmin perheen pojille, tai vähintään he koulusta varmemmin valmistuvat. Poliittinen vaikuttaminen on monissa maissa naisille mahdotonta, omasta vartalosta päättämisestä puhumattakaan. Itä-Afrikassa ei tytön mielipidettä kysellä ennen ympärileikkausta. Aasiassa puolestaan voi lapsen puoliso olla päätetty jo syntymästä saakka.

IMG_3934-3

Euroopassa tasa-arvon suhteen ollaan jo pitkällä, ainakin kehitysmaihin verrattuna. Silti meilläkin vallitsevat yhä tietyt sukupuolinormit, joihin kaikkien odotetaan mukautuvan täyttääkseen “normaalin” määritelmän. On feminiininen ja maskuliininen, pehmeä ja kova, tunteikas hoivaaja ja päättäväinen urajyrä. Otsikoissa vilisee yhä nais-etuliitteitä. Vaikka puhutaan paljon itsenäisistä, vahvoista naisista, jotka toimivat johtotehtävissä ja jakavat tasaveroisesti kotityöt miehensä kanssa, emme voi väittää etteikö tiettyjä odotuksia yhä olisi, vaikkei se enää hameen pitoa tarkoitakaan.

IMG_5721-4

IMG_4774-132

Ette uskokaan, miten usein minulta kysytään, miten pärjään yksin maailmalla, kun olen näin nuori ja nainen.

Voin uteliaille kertoa, ettei sukupuolellani ole ollut selviytymiseni kannalta mitään merkitystä ja että kysymys on mielestäni hieman hölmö. Järjenkäyttö, ongelmanratkaisukyky ja kielitaito on sallittua, oli mies tai nainen. Korkeintaan naiseudellani on minulle henkilökohtaisesti ollut positiivinen vaikutus. Naista autetaan todennäköisemmin, kun lentokoneen hattuhylly on kovin korkealla ja käsimatkatavarat liian painavia. Nainen mahdollisesti koetaan miestä vaarattomampana yövieraana paikallisen perheen luona. Tietysti nainen voi maailmalla seikkaillessaan saada myös negatiivista huomiota puoleensa, mutta itse olen tältä välttynyt, onneksi.

23

IMG_9945-49

Tässäkään en vähättele vaaroja, jotka voivat vaania naismatkailijaa ulkomailla. Vaikka minulla ei juuri nyt hihassani olekaan tieteellistä tutkimusta epäilyni tueksi, arvelisin kuitenkin miesten joutuvan ongelmiin ulkomailla naisia useammin. Tässä tapauksessa ainakin stereotypia on valitettavan usein oikeassa: miehet usein ottavat suurempia riskejä.

Lopuksi haluan vielä hieman kirjoittaa samanaikaisesti niin hauskoista mutta myös surullisista naisihanteista. Kun länsimaalaiset käristävät itseään rannalla ihosyövän uhalla, indonesialaiset käyvät lääkärillä ihonvalkaisuissa saavuttaakseen muinaisten kuninkaallisten kaltaisen lumenvalkean hipiän. Myös Tansaniassa törmäsimme supermarketeissa hämmentävän pitkiin hyllyihin, jotka notkuivat ihonvalkaisutuotteita. Mihin ihmeeseen tarvitaan valkaisevaa deodoranttia?

IMG_4689-2

Vartalon ihanteista saa toisinaan melkoista tilannekomiikkaa aikaan. Ette uskokaan, miten loukkaannuin saadessani ensimmäisen kerran Afrikassa puolituntemattomalta kommentin lihavuudestani. “You’ve gained some weight since I last saw you. You’re enjoying life fully, aren’t you”, kaveri hymyili. Toki tiedän, etten ihan nollakokoa ole ja kurveja minulta löytyy tietyistä paikoista, mutta että ihan lihava? Tämä on toistunutkin, ja myöhemmin osasinkin “You’re fat” -kommentit ottaa hymyillen vastaan, ehkä hieman väkinäisesti, mutta ainakin kulttuuriin hieman paremmin sopivasti. Monissa Afrikan maissa kun kilojen kertyminen on kaunista siinä missä meillä niiden kariseminen. Siellä päärynänmuotoinen vartalo ja uhkeat mammat ovat seksikkäintä, mitä kuvitella saattaa. Tosin länsimaisten arvojen leviämisen voi jo huomata, sillä varsinkin suurkaupungeissa rikkaampi nuori eliitti panostaa kuntosalikortteihin ja tiukkoihin farkkuihin.

IMG_3123

Farkuista puheen ollen: Tansaniassa minulle selvisi vasta viikon työskenneltyäni TBC:llä, etten saisi pitää farkkuja töissä. Toinen työntekijä arasti minulta kysyi, miksi en käytä hametta, naiset kun kuulemma vain niitä tai mekkoja saavat pitää. Kukaan vaan ei siihen saakka minulle raaskinut asiasta sanoa, koska minua kuulemma länsimaalaisena koskivat eri säännöt. En oikein tiennyt miten tähän olisit pitänyt suhtautua: toisaalta, en halua mukautua sukupuolisidonnaisiin sääntöihin, mutta toisaalta, haluan mukautua paikalliseen kulttuuriin niin kauan kun se ei ketään vahingoita. Lopulta pidin aika tasapuolisesti molempia, niin farkkuja kuin hameitakin.

IMG_4153

Maailmalla on helppoa usein myös järkyttää uusia ystäviä kertomalla esim. poikaystävästä jota ei ole, yksinmatkustamisesta tai kokkaustaidottomuudesta.

Kaikessa sukupuolten välisessä eriarvoisuudessa, niin väkivallassa, syrjimisessä, naisihanteissa ja sukupuolistereotypioissa on kyse asenteista. Muutosta ei tapahdu ja tekoihin ei ryhdytä, ennen kuin sukupolvien ajan kyteneitä ajatusmalleja saadaan puretuiksi ja uudelleenrakennetuiksi.  Politiikalla voidaan saada aikaan alku, mutta lopulta kaiken ratkaisevat tavalliset kansalaiset, niin miehet kuin naisetkin.

Ihanaa naistenpäivää kaikille upeille naisille!

(Jos muuten haluatte lukea yhdestä erityisen vahvasta naisesta, on Voimassa julkaistu ystävieni tekemä juttu Tansaniassa tapaamastamme Mama C:stä eli Charlotte Hill O’Neilistä.)