Kevät toikin reissuja tullessaan

Alkuvuonna kevään reissusaldo näytti vielä vähän säälittävältä.Tammikuun puolessa välissä palasin Istanbulista Suomeen ajatuksenani, että seuraavan kerran Helsinki-Vantaa todennäköisesti kutsuu vasta elokuussa vaihtoon lähtiessäni, mikä hieman kyllä masensi. Suuri haaveemme lähteä elektronisen musiikin Transahara-festareillekin keskelle Marokon aavokkoja tyssäsi raha- ja aikaongelmaan. Mistä lähtien opiskelija on muka ollut niin kiireinen, ettei pariksi viikoksi voi aavikolle lähteä, kysynpä vaan! Mutta, elämällä on tapana yllättää ja niin se teki nytkin. Kevään kaksi reissuani, olkaa hyvät:

1. Pietari

IMG_1660-2Tänne tupsahdimme tänään! Kolin kylpyläpostauksella voitettu viikonloppuloma Sokos-hotelleille poltteli hieman ja mieli janosi kotimaan ulkopuolelle. Tallinnan ja Pietarin välillä valinta oli selvä ja viisumiväännön jälkeen päädyimme pääsiäisen viettoon itänaapuriimme. Koskaan en megakiinnostunut ole Venäjästä ollut (paitsi Transsiperian junaradasta!), mutta mielestäni siellä käynti kuuluu jo ihan suomalaiseen yleissivistykseen ja viime aikoina ujo kiinnostus Pietaria kohtaan on kasvanut. Nyt kun tuli hyvä sauma lähteä, oli tilaisuus käytettävä. Lisäksi täällä hotellilla kelpaa nollata ja kerätä akkuja oikein kunnolla, sillä kevät on ollut ihan mielettömän raskas koulun osalta ja tulee olemaan melko intensiivinen vielä muutaman viikon ajan. Tällä pienellä viikonloppubreikillä en aio kiirehtiä yhtään tai hötkyillä nähtävyyksien perässä, vaan ihan vain kuljeksia jos siltä tuntuu. Sunnuntaina palataan Suomeen, mutta eiköhän sitä ennen jonkinlainen yleiskuva kaupungista saada. Ja alakerran kylpylä… sinne on huomenna päästävä!

2. Istanbul

IMG_1011-1

Kyllä, taas! Istanbulilla ja minulla alkaa olla mielenkiintoinen suhde. Tuohon kaupunkiin päädyn aina vähän jotenkin vahingossa, suunnittelematta ja yllättäen. Näin myös nyt, sillä reissuun kuulin lähteväni noin viikko sitten ja reissu tulee olemaan 16.-20. huhtikuuta. Tämä reissu onkin kolmas Istanbulin reissu yhdeksän kuukauden sisään. Kyseessä on Eurooppanuorten kansainvälinen konferenssi, jonka aiheina on demokratian tila Euroopassa. Workshoppeja on myös esimerkiksi vihapuheesta, flashmobin järjestämisestä tai onnistuneen somekampanjan vetämisestä. Toivottavasti vapaa-aikaakin riittää sopivasti. Alunperin jäin hakuprosessissa varasijoille, joten siksi lähtö tulee vähän pikaisesti – ja siksi se on myös vieläkin mahtavampaa!

Miltäs teidän reissukevät ja -kesä näyttävät?