Päivä 6: Päivä jona opin, ettei Sodankylä olekaan kaupunki

Tiistaina olivat suunnitelmamme jälleen minimissään. Päivän ainoa tavoite oli päästä Äkäslompolosta Raudanjoelle, joka sijaitsee noin 50 kilometriä Sodankylästä Rovaniemen suuntaan, joten meidän oli määrä kulkea reittiä Äkäslompolo-Kittilä-Sodankylä-Raudanjoki. Varsinaisena kohteenamme oli Visatupa-hostelli, jossa olimme kaavailleet viettävämme pari viimeistä yötämme rentoutuen täysin vailla huolta huomisesta.

Äkäslompololta lähtömme meni melko myöhään ja liikkeelle lähdimme vasta kahden maissa. Hostellin väeltä saimme kyydin peräti Kittilään saakka (suurkiitos siitä!) ja vielä myöhäisemmäksi varsinainen liftauksemme meni jäätyämme risteyksen huoltoasemalle lounastamaan. Lopulta nökötimme tienvarressa neljän maissa. Tässä risteyksessä hauskinta luultavasti oli se, että jo ensimmäinen auto olisi meidät kyytiinsä ottanut. Emme kuitenkaan lähteneet, sillä vain noin 10 kilometrin matka olisi vienyt meidät vain huonommalle pelipaikalle maantien varteen. Risteysalue ja siinä hiljentävät autot ovat huomattavasti parempi diili. Sääli, että poliiseille lienee liftareiden poimiminen kiellettyä. Muutoin Kittilän poliisit melko varmasti meidät olisivat kyytiinsä ottaneet, sen verran iloisesti he meille tuulilasin läpi huitoivat ohi ajaessaan.

IMG_3315-2

Tässä risteyksesssä kävi myös ilmi, että Levi-Ylläs-hoodeilta jatkaminen oli jo ihan paikallaan, sen verran osui tuttuja naamoja kohdalle. Ensin kohdallemme pysähtyi meille pari päivää aikaisemmin Rovaniemi-Levi-kyydin antanut mies, joka valitettavasti oli vain menossa aivan lähelle tuttujen luo turisemaan. Heti perään eteemme hurautti Lapin Luontoelämyksen Raija, joka tuumasi heittävänsä meidät paremmalle kohdalle noin kilometrin päähän, sillä heti risteyksen jälkeen monet näyttivät kääntyvän omakotitalojen pihaan. Raija tiesi mistä puhui: uudella sijainnilla ensimmäinen auto nappasi meidät kyytiin.

Sodankylään siis pääsimme varsin kivuttomasti ja kovin turvallisenkin tuntuisesti. Alkumatkalla aiemmin ohitsemme ajaneet poliisit ajoivat meitä vastaan, ja taustapeilistä huomasimme heidän kääntyvän peräämme. Melko pitkään ajelimmekin poliisisaattue perässämme, emmekä vieläkään tiedä kääntyivätkö he tarkoituksella peräämme tunnistettuaan tutut tyypit kyydissä, vai oliko tuo vain silkkaa sattumaa.

IMG_3309-1

Sodankylässä meidät tuli noutamaan Maarit, jonka monet varmaan tuntevatkin Pää pilvissä -blogista. ”Sen kerran kun joku eksyy Sodikseen, niin minä kyllä keitän kahvit”, Maarit oli aiemmin sanonut ja lupauksensa lunasti. Hän näytti meille Ilmatieteen laitoksen alueen Tähtelässä, jossa kävimme ihmettelemässä valtavaa satelliittiantennia. Ei meille vieläkään täysin selväksi käynyt, mitä sillä oikeastaan tehdään, mutta ainakin jotain revontuliin liittyvää. Tulipa ainakin nähtyä.

IMG_3332-3

 

Sodankylästä on aiemmin mieleeni tullut vain Maj Karman samanniminen biisi (ja ilmi kävi, ettei biisissä mainittavaa Seita-baariakaan enää edes ole) ja elokuvajuhlat (tänä vuonna 10.-14.6.). Eipä yleissivistykseni kasvanut hirmuisesti tästäkään visiitistä, mutta oivalsin ainakin miten pienestä paikasta on oikeastaan kyse. Olin ajatellut Sodankylän olevan ihan selkeä kaupunki (onhan joku Pieksämäki ja Kemijärvikin), mutta asukkaita siellä on vain reilut 8000. Lääniä sillä kyllä riittää, mutta se ei ole näemmä oikeuttanut kaupungin titteliin. Wikipedia sentään osasi jälkeenpäin kertoa Sodankylän olevan pinta-alaltaan Suomen toiseksi suurin kunta Inarin jälkeen. Titteli se on kai sitten sekin.

Maarit oli jo aiemmin vinkannut paskasta nähtävyydestä, jota odotin kuin kuuta nousevaa. Jo nimi ”Poromiespatsas” kuulosti enteilevältä – tämän on oltava hyvä. Sodankylän verkkolehdestä löytyi myös upeaa spekulointia siitä, kuka patsaan poromies onkaan. Artikkelissa epäillään miehen olevan täkäläisiä, sillä hänellä on ”korkeahkot poskipäät ja jämäkkä kallonmuoto, joka kuitenkin on sirohko, ei lainkaan leveä.” Lukijavinkkejäkin henkilöllisyydestä otetaan vastaan, huikeaa! Haistan tässä suorastaan tutkivan journalismin raon. Lisäksi jutussa kerrotaan näin:

”Poropatsas seisoo Sodankylä-talon edessä jo viidettä vuosikymmentään. Tyypillinen näky kesäisin ja usein muinakin vuoden aikoina on patsaan ympärillä häärivät matkailijat, jotka yksin, pareittain tai ryhmissä asettuvat taideteoksen ääreen kuvattavaksi.”

Niin, pitipä meidänkin se kuva sitten saada, vain me, poro ja mysteerilappalainen. ”Tää on niin noloa”, Maarit mutisi komentaessani hänetkin kuvaan. Sodankylän paska nähtävyyshän on ehdottomasti kuvattava itse suosittelijan kanssa.

IMG_3341-4

Pakko muuten kertoa, että vastaehdokaskin oli, mutta Sodankylän liikuntahalli sai tällä kertaa tyytyä perintöprinsessan viittaan. Onhan se huvittavaa, että sivistyslautakunnan kuntalaisille järjestämän nimikilpailun voitti niinkin luova ja lennokas idea, kuin ”Sodankylän liikuntahalli”. Ei mitään areenoita tai tärkeiden setien nimiä. Lyhyt ja ytimekäs sen olla pitää. Iso peukku!

Maaritin luona kahvittelun jälkeen jatkoimme tien varteen, jossa iltakahdeksan maissa alkanut odottelumme venyi tähän saakka pisimmäksi, peräti 55 minuuttiin. Työliikenne oli mennyt aikoja sitten, eikä näin myöhään näköjään Rolloon menijöitä enää vilissyt. Huoltoasema täyttyi lähinnä basson äänistä ja alaikäisen näköisistä kuskeista. Lopulta mukava vanha setä poimi meidät matkaansa ja päivämme oli pelastettu. Pääsimme perille Raudanjoen Potkuriparkkiin, jossa eteemme kohosi upea, suorastaan uljas ilmestys. Potkuriparkin Martta-patsas oli niin ruma, että oikein karvat nousivat pystyyn. Olimme ajatelleet, että tuossa pikkupaikassa ei nähtävyyksiä ole, paskasta sellaisesta puhumattakaan. Mutta siinä se oli ja päivämme oli kruunattu! Aivan mahtavaa! Pian Visatuvan isäntä Janne haki meidät risteyksestä hostellille ja kokkaamamme illallisen, viisukarsintojen ja saunan jälkeen nukuimme kuin tukit. Päivä oli varsin 5/5.

IMG_3354-5

Äkäslompolo–Raudanjoki

Matkattuja kilometrejä: 174 km

Kyytien määrä: 3

Matkustusaika: 7,5h (välissä kaikenmoista, esim. lounastauko ja pysähdys Sodankylässä)

Liftausajat: 15 min & 55 min

Majapaikka: Visatupa

Päivän sitaatti: 1) ”Jos ulkona kuuluu rapinaa tai näette jotain ikkunassa, niin se on ihan vaan poro, ei sen kummempaa” (Visatuvan isäntä meille)

Reissumme on toteutettu yhteistyössä Suomen Hostellijärjestön kanssa. Saamme yöpyä ilmaiseksi heidän verkostonsa hostelleissa ja näin ollen myös kaksi yötämme Visatuvalla ei kustantanut meille mitään.

Päivä 5: Kovin ovat Lapin kylänraitit hiljaisia toukokuussa

Leviltä Ylläkselle näytti matka sen verran lyhyeltä, että senkin päivän ajattelimme ottaa suhteellisen rennosti. Levin liikenneympyrä näytti huolestuttavan hiljaiselta, mutta toisaalta olimme aika luottavaisin mielin, että näin lyhyelle etapille kyyti varmasti löytyy. Olimme aika lailla oikeassa: liikenneympyrän jälkeiseltä sijainniltamme eka kyyti löytyi noin kymmenessä minuutissa yhdeksännen ohi ajaneen auton pysähtyessä kohdallemme. Pääsimme Kittilän risteykseen, josta auto otti kyytiin ihan muutamassa minuutissa. Melko menestys, ellen sanoisi.

IMG_3134-4IMG_3144-5

IMG_3680

Kuskimme oli mahdottoman mukava ja vei meidät 7 Fells Hostellille saakka. Auton kurvatessa pois pihasta tajusin puhelimeni jääneen takapenkille. Poroja nähdessämme olin innostuksissani sen sinne viskannut kaivessani kameraa repustani, ja sinnehän se sitten jäi kun loppumatkan tärisin vain näkemästämme. Onneksi tiesimme miehen määränpään ja meinasimme hostellin omistajan kyydillä lähteä perään. Emmepä sinne saakka ehtineet, kun kymmenessä minuutissa mies ajoi takaisin pihaan puhelmeni tuoden. Maailmassa on sitten ihania ihmisiä. Tosin en usko, että näin kävisi kovin monessa muussa maassa.

Äkäslompolon kylällä meillä ei juurikaan suunnitelmia ollut, ainoaksi tavoitteeksemme oli muodostunut kuuluisalla Jounin kaupalla käynti, mutta sekin oli nopeasti hoidettu. Meitä piristi erityisesti sisäänkäynnillä jaettu ulkomaalaisille printtu ostosopas, jossa esiteltiin suomalaisia elintarvikkeita ja opastettiin esimerkiksi juustohöylän käyttöön. Kaupalta matka jatkui kohti Yllästunturia, joka oli vielä lumen peitossa. Sitä me pian lähdimmekin kipuamaan ja lähestulkoon toivoimme omistavamme lumikengät. Tunnin kapuamisen jälkeen kuitenkin saavutimme yhden hiihtohissin pään, nousimme sen päälle tikkaita pitkin ja nautimme ostamistamme eväistä. Olisi voinut lounaan nauttia huonommissakin maisemissa. Alastullessa kovasti toivoimme, että olisimme tajunneet napata edes pari Jounin kaupan muovipussia joilla laskea rinnettä alas. Mutta harvoin sitä tulee juostua tunturin hankia pitkin alas, joten olihan sekin ihan hauskaa.

IMG_3157-1IMG_3172-2IMG_3191-4IMG_3207-6

Intensiivinen reissaustahti alkoi jo hieman tuntua ja siksipä illan koomailimme hostellillamme ja itse taisin ottaa parin tunnin päikkäritkin. Tähän aikaan vuodesta Levi ja Ylläs ovat äkkiä nähty. Missään ei ole ketään lukuunottamatta muutamia paikallisia, jotka eivät ole kirmanneet kevätloman viettoon muualle. Lumi on sen verran jo sulanut, että talviaktiviteetit eivät enää pyöri, mutta esimerkiksi tulvien takia kesäaktiviteetitkaan eivät vielä pääse käyntiin. Esimerkin mukaisesti loputkin palvelut sulkevat ovensa. Niukanlaisesti on ravintoloita ja majapaikkoja auki, eikä edes huskypuistoihin tai Samilandiaan pääse. Äkäslompolossa on tasan yksi ruokapaikka auki ja Jounin kauppakin sulkee toukokuussa joka ilta jo kuudelta.

Toisin kuin voisi luulla, meille tämä on käynyt aika kivasti. En muutenkaan välitä turistiryysiksestä, enkä tosiaankaan edes haluaisi nähdä kun Levin pikkuruisen kylän kaikki 25 000 vuodepaikkaa ovat täytettyinä. Toki haluan täällä vielä käydä kosket laskemassa ja saamelaisjutut kokemassa, mutta ensikokemuksena tämä on varmasti just hyvä.

Entäs ne paskat nähtävyydet? Levillä jouduimme sitä hieman pohdiskelemaan, sillä siellä juuri niitä ei ole, ei hyviä eikä huonoja. Päädyimme kuitenkin liikennetympyrän halkokasaan, sillä niiden määrän laskemisesta on käsittääksemme joskus järjestetty kilpailuitakin. Äkäslompolossa voiton vei, mikä muukaan kuin Jounin kauppa, osittain jo siksi, että julkkiskauppias Sampo oli lähtenyt lomailemaan Kroatiaan.

IMG_3129-3IMG_3194-5

Levi–Äkäslompolo

Matkattuja kilometrejä: 65 km

Kyytien määrä: 2

Matkustusaika: 1h 10min

Liftausajat: 10min ja 3min

Majapaikka: 7 Fells Hostel

Päivän sitaatti: ”Kyllä minä vaan ymmärrän takatäkäläistä sielunmaisemaa!” (Suvi sen jälkeen, kun rovaniemeläinen matkailuyritys alkoi seuraamaan häntä Instagramissa, mitä ilmeisimmin Jounin Kaupassa otetun kuvan ansiosta.)

Reissumme on toteutettu yhteistyössä Suomen Hostellijärjestön kanssa. Vaikka 7 Fells Hostel ei tähän verkostoon kuulu, saimme sielläkin yöpyä ilmaiseksi.

Päivä 4: Levitunturin valloitus ja mönkijäseikkailuja

Sunnuntai on lepopäivä, tuumasimme ja päätimme pitää tuolloin tukikohtamme visusti Levin toukokuisen uneliaassa kylässä huilien näin liftauksesta. Muutoin kyllä levosta ei ollut oikein tietoakaan, ainakaan fyysisessä mielessä. Mieli kyllä lepäsi silti, niin hieno päivä meillä oli.

Olimme sopineet etukäteen meille hieman ohjelmaa Levin matkailun kanssa ja niinpä treffasimme Lapin Luontoelämyksen Raijan, jonka aikomuksena oli viedä meidät Levitunturin valloitukseen – lumikengillä. Vaikka muutoin Lapin mailtakin lumet ovat jo sulaneet, rinteistä sitä vielä löytyy. Tosin Raija kyllä epäili tämän olleen kevään viimeinen lumikenkäily, mutta saa nähdä miten käy. Ajoimme autolla ensin ylös lähelle kotaa, josta jatkoimme matkaa lumikengin kohti huippua. Matkalla tuli kyllä kuuma, mutta pidimme välillä huilitaukoja, ettei nyt aivan hiki päässä ja veri suussa tarvinnut tosiaankaan kiivetä. Huipulla avautui odotetustikin melkoiset maisemat. Raija esitteli meille lähimaisemat ympäröiviä tuntureita, vesistöjä ja majapaikkoja myöten, mukaan lukien luksusmökit joissa itse Putininkin tiedetään yöpyneen.

Aikaisemmin olen lumikenkäillyt ainoastaan Tampereella, tuolloinkin hieman niukalla hangella lumijalkapalloa pelaten. Siinä mielessä tämä oli tosi erilainen ja uusi kokemus. Oli jännää päästä testaamaan lumikenkiä in action, oikeissa olosuhteissa kunnon hangessa ja rinteessä. Yllätyin suorastaan miten hyvin teräspiikit pitivät ylä- ja alamäissäkin, joten alaskin sai lompsia aika huolettomasti ilman liukastumisen vaaraa. Alaspäin mentäessä kuljettiin myös lumiharjannetta pitkin, jossa myöskin kengät toimivat mainiosti. Sauvoista taas sai kivasti tukea, ovathan kengät äkkiseltään jalkaan laitettuina aluksi hieman huterahkonkin tuntuiset. Tuumailinkin lopuksi, että olisipa mielenkiintoista tehdä pitempikin reissu lumikenkäillen, jokin kaukaisempikin määränpää kiikarissa – ja vaikkapa yöpyen ulkosalla revontulia ihaillen, kuten Raija kokemuksistaan kertoili. Kesällä puolestaan ihan ehdottomasti haluaisin kokeilla koskenlaskua autonrenkaalla, aivan kuin Laosin Vang Viengissä tuubaillen konsanaan.

Lopuksi hörpimme kuumaa mehua rinteen kodassa ja paistoimme makkarat samalla turinoiden. Saimmepa siinä tulen loimutessa kuulla saamelaistarinankin.

IMG_3630IMG_3632IMG_3685

Tämän alkulämmittelyn jälkeen päivämme jatkui Kinos Safarin kanssa Joffen johdolla. Vuorossa oli hieman vauhdikkaampi ohjelma, nimittäin mönkijäajelu. Tästä olin myös tosi innoissani alusta saakka, enkä joutunut pettymään. Suvi-Tuuliaa hieman jännitti ensi alkuun, sillä hän ei ollut koskaan moisen menopelin kyydissä ollut, ajamisesta puhumattakaan. Vaan kyllä hänkin melko innosta puhkuen paikalta poistua, itsensä ja pelkonsa voittaneena ylivoimaisesti. Go Suvi!

Kinos Safarilta saimme kaikki varusteet, joten viimasta ja kylmästä ei tosiaankaan tarvinnut huolehtia. Lähinnä Michelin-ukkoja muistuttavina kömmimme pakettiautoon, jolla matkasimme noin 10 kilometrin päähän Könkäälle ja vaihdoimme pakun mönkijöihin. Eipä mennyt kauaakaan, kun jo kruisailimme pitkin Könkään metsiä.

Mönkijäajelu oli aivan yhtä hauskaa kuin muistelinkin. Itse olen niillä jonkin verran ajellut, mutta silti siihen ei kyllästy koskaan. Lisäksi uudet maastot tietysti aina ovat kymmenen kertaa jännempiä, kuin Savon kotikulmat. Me ajoimme yhdellä mönkijällä, mutta vaihdoimme välissä kuskia. Puolivälissä reissua pidimme pienen evästauon Levitunturi taustallamme kohoten. Erityisen hauskaa varmaankin kaikkien mielestä oli löytämämme mutainen, vesilammikkojen täyttämä pehmeä tienpätkä, jolla päästiin hieman testaamaan mönkijää niissä oikeissa olosuhteissa. Voin kertoa, että Könkään metsistä poistui pari melko mutaista ja kuraista tyttöä.

Safareita tehdään myös jängille sekä hieman haastavampiin maastoihin, joissa kuulemma lähestulkoon aina joku mönkijä joudutaan jossain vaiheessa kiskomaan vinssillä takaisin maalle. Olisipa hauskaa testatakin joskus omia ajotaitoja hieman haastavammalla lenkillä. Eipä siinä, kyllä minulle pitkät suorat, reippaampi vauhti ja lentävä sora kelpaa oikein hyvin myös. Talvella puolestaan safarit tehdään moottorikelkoilla, mutta se on minullekin ihan vieras juttu. Lisäksi kaiken muun ohella Kinos Safareilla on Suomen pohjoisin SUP-lautavuokraamo!

IMG_2071IMG_2076IMG_3633IMG_3631

Päivä päättyi mitä sopivimmin Kylpylähotelli Levitunturin kylpyläosastolle. Satuimme Leville juurikin kylpylän 25.5. saakka jatkuvan vuosihuollon aikaan, joten auki oli vain kuntoiluallas ja poreallas. Melko harmi, sillä aitojen yli kurkkimamme mukaan kylpylä on aikamoinen. Nautiskelimme kuitenkin aikamme suihkuosaston parista saunasta ja lilluimme jonkin aikaa porealtaassa. Rentoutui siinäkin vallan mainiosti vauhdikkaan päivän jälkeen.

Tämän päivän myötä kuultuani myös muista Levin aktiviteettimahdollisuuksista, kumosin omat epäilykseni siitä, että Lappi on vain talvi-ihmisiä varten. Itse en juurikaan välitä lumesta, talvesta ja kylmästä ja olen mieltänyt Lapin vain laskettelijoiden mekaksi ja siksi sitä tähän saakka vältellyt. Nyt jo haaveilenkin ruskaretkestä Lapin metsiin vaeltamaan, koskia laskemaan, huskyja tapaamaan ja ihan erityisesti saamelaiskulttuuriin tutustumaan. Nythän olemme hieman huonoon aikaan liikenteessä, sillä tulvien takia vesiaktiviteetit eivät ole mahdollisia ja huskypaikat ja Samilandiakin pitävät oviaan kiinni keräten energiaa kesäkautta varten. Toisaalta, lumikenkäilystä tykkäsin tosi paljon ja varmasti tykkäisin myös moottorikelkkailusta, joten ehkä vielä pitäisi antaa Lapin talvellekin tilaisuus – täytyyhän ne pohjoisen revontuletkin kerran elämässään nähdä, eikö?

Päivä Levillä

Matkattuja kilometrejä: 0 km liftaten (ellei lumikengillä ja mönkijällä taitettuja lasketa)

Päivän sitaatti: ”Ylläksellä minäkin alan pelata pelikonetta!” (Minä Suvi-Tuulian voitettua 23 euroa kylpylän aulan pelikoneesta.)

Päivän aktiviteetit toteutettiin yhteistyössä Levin matkailun kanssa. Retkemme toteuttivat Lapin Luontoelämys ja Kinos Safaris. Ajatukset ja mielipiteeni ovat silti täysin omiani.