VLOGI 3 // Suuria uutisia – kevään 2015 suunnitelmat selkenevät

Muistatteko kun viime videossa mietin, että pitäisi löytää elämälle joku tarkoitus ja jotain järkevää tekemistä kevääksi 2016, kun en voi valmistumistani nopeuttaa millään tapaa? Nyt näyttää siltä, ettei tarvitsekaan lähteä Intiaan meditoimaan tai Balille downshiftaamaan, vaan keksin lopulta aika fiksunkin ratkaisun tähän pulmaan. Kevät kuluukin toisella puolella maapalloa, videolta selviää tarkemmin missä.

Olen melkein alkanut miettimään, että mun pitäisi pian kirjoittaa ja tarjota jonkinlaista pdf-opasta muille opiskelijolle. Sen nimi olisi ”Näin hyödynnät yliopistojen ulkomaan vaihto- ja harjoittelusysteemiä viimeistä apurahaa myöten”. Mä alan olla pian tässä lajissa nimittäin aika ammattilainen. Tansanian, Venäjän, Meksikon ja tämän tuoreimman mukaan liittyneen maan niputtaminen kandin tutkintoon alkaa olla jo ihan kiva määrä. Ja kun nämä paperit saan ulos, voi kierros alka alusta maisterivaiheessa – voilá!

 

Liftaus, katoava kansanperinne?

Minulta on useasti jo kyselty, voisinko kirjoittaa liftauksesta. Olen lupaillut jotain rustaavani, mutta jälkeenpäin oivaltanut olevani vielä aivan liian noviisi. Keltanokaksi vieläkin vähän itseni tunnen kohdattuani kokonaisia mantereita peukalokyydillä ylittäneitä konkareita. Nyt kuitenkin viimein tuntuu, että liftattuja kilometrejä on sen verran takana, että olen kykeneväinen aiheesta kirjoittamaan jotain ihan järkevääkin.

Eka liftauskokemukseni tapahtui vähän vahingossa. Olin Swazimaassa ja halusin päästä kansallispuistoon, jossa olin kuullut olevan mahdollisuus päästä ratsain katselemaan eläimiä aivan lähietäisyydeltä. Julkisilla ei päässyt perille saakka ja keskipäivän kuumuus kävi tosi tukalaksi kävellessä. Niinpä pistin peukalon pystyyn ja sainkin nopeasti kyydin ilmastoidussa autossa paikallisessa mittakaavassa rikkaan oloiselta herralta. Tämän jälkeen  satunnaisesti liftailin lyhyitä etappeja Mosambikissakin, yleensä juurikin kauppareissuja auton lavalla tai vastaavia.

Ensimmäisen kerran pidempiä matkoja liftasin vasta viime joulu- ja tammikuussa, kun matkasimme poikaystäväni kanssa Milanosta Istanbuliin. Liftaus Italiassa ei ollut ehkä helpoimmasta päästä ja Venetsiassa odotimme ensimmäistä kyytiämme peräti viisi tuntia. Monesti myös kielimuuri teki matkoista aika jänniä, sillä kuskeina oli milloin albanialaisia, milloin romanialaisia. Kreikan ja Turkin puolella kyydit tuntuivat olevan hieman helpompia saada ja ihmiset uskoamattoman vieraanvaraisia, sillä päädyimme parin kuskin kotiinkin illallisille ja toisen luona olimme yötäkin. Erään pariskunnan kyydissä puolestamme päädyimme Bulgariaan, vaikka olimme matkalla Turkkiin. Sattuuhan näitä.

IMG_1282-1

IMG_0846-2

Nyt lopulta eka oikea ainoastaan liftaten tehty reissu oli Lapin matka, joka sinetöi mieltymykseni peukalokyyteihin matkustusmuotona. Tähän astisista kokemuksistani Suomessa liftaaminen oli ehdottomasti kaikista helpointa, mikä pääsi täysin yllättämään.

Miksi liftaus?

Liftaajia valitettavan usein pidetään vain siipeilijöinä. Toki ilmaisten kyytien avulla säästää suuren summan rahaa, mutta en usko sen olevan kenellekään ainoa syy liftata. Liftaaminen on oikeasti hauskaa, jopa koukuttavaa. Siitä tulee helposti pieni päänsisäinen peli. Hiljalleen alkaa helposti laskemaan ohi ajavien autojen määrää, saatujen kyytien lukumäärää eri väleillä tai odotukseen kuluneita minuutteja. Seuraavan kyydin aina yrittää saada hieman nopeammin kuin edellisen tai yhä pidempiä välejä yrittää päästä vain yhden kuskin kyydissä – tai välillä päinvastoin. Joskus eteneminen mahdollisimman monen kuskin kyydissä, pieni pätkä kerrallaan on yllättävän hauskaa. Liftaaminen on jännittävää. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Odotammeko tienposkessa monta tuntia, vai pysähtyykö jo seuraava auto kohdallemme? Pääsemmekö edes määränpäähämme? Onko seuraavalla kuskillamme jokin mieletön elämäntarina kerrottavanaan? Tietäisiköhän hän jonkin erikoisen lounaspaikan?

Lftaten matkustaminen on jo itsessään sen verran mieluisaa, että reissu ei muuten hirveästi aktiviteetteja tai tekemistä kaipaakaan. Kuskit ovat usein myös paikallisia ja osaavat kertoa alueista lisää. Lapissa ainakin opimme melkoisesti eri kuntien eroista hyvine ja huonoine puolineen, mitä tuskin tavallisena turistina olisi tullut tehtyä. Itse koen liftaamisen vastavuoroisena: liftaaja saa kyydin ja kuski seuraa, mitä varsinkin pitkää matkaa ajavat arvostavat. Mikäli joku kuski pitää sitä siipeilynä, ei häntä onneksi kukaan pakota pysähtymään liftarin kohdalle. Liftaamisen hienous mielestäni piileekin ennen kaikkea juuri siinä, että kaksi toisilleen ennalta tuntematonta, eri maailmoista tulevaa ihmistä kohtaavat ja voivat oppia toisiltaan jotain täysin uutta.

IMG_3464IMG_3511

Liftarin kyytiin poimimista voi pitää myös empatian eleenä, sillä harvoin tien varressa tapaa lääkäreitä tai lakimiehiä. Useimmiten kyytiin nousee opiskelija, inttipoika, työtön tai muutoin taloudellisesti tiukilla oleva. Itse aion ainakin antaa hyvän kiertää. Olen saanut kohdata niin monia ystävällisiä ihmisiä, joiden kyydissä olen päässyt kulkemaan tuhansia kilometrejä, että koen olevani sen jo velkaakin. Tulevaisuudessa aion antaa kyydin joka ikiselle harmittoman näköiselle liftarille, jonka tien poskessa näen – jos vain minulla ikinä omaa autoa sattuu olemaan.

Miten liftataan?

Liftaamiseen ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa, mutta joitain vinkkejä voi toki jakaa. Ensinnäkin, kaikista parasta on liftata kahdestaan. Harvalla on kolmelle tilaa, mutta yksinään vieraan kyytiin nouseminen on aina suurempi riski, varsinkin naisille. Yksinäiset miesliftarit voivat myös herättää enemmän epäluuloa autoilijoiden silmissä, kuin kaksin kulkevat. Uskon, että minä ja ystäväni Suvi-Tuulia olimme aika ihanteellinen liftauspari: harmittoman ja aika tavallisen näköisiä, ei millään tavalla provosoivia. Epäilen, että ulkomaalaisperäisen poikaystäväni kanssa liftaaminen Suomessa olisi voinut olla hieman hitaampaa, sillä moni olisi voinut vierastaa tämän eksoottista ulkonäköä. ”Suomalaisten kohdalle kyllä pysähdyn, mutta ulkomaalaisia en olisi kyytiini ottanut”, eräs kuskikin sanoi suoraan. Italiassa ja Kreikassa puolestaan molemmat menimme paikallisistakin.

IMG_0885-1IMG_1613_1024

Matkatavaroista ja niiden määrästä olen saanut monenlaista palautetta. Toisaalta, tavaraa ei koskaan pitäisi olla matkassa liikaa, jotta kyytiläiset tavaroineen mahtuvat vaivatta, eikä kyyti jää siksi saamatta. Lapissa saimme eräältä kuskilta kuulla, että rinkkamme kannattaisi olla pienempiä, kun taas toinen totesi, ettei edes ottaisi kyytiinsä ketään, jolla selkeästi ei ole pidemmän reissun matkatavaroita mukana. Hänen mielestään liftaaminen kuuluu nimenomaan reissaajille, kauppamatkalaiset kulkekoot kotiinsa bussilla.

Liftaajien kannattaa aina kiinnittää huomiota omaan ulkonäköönsä. Täysin mustiin ei kannata pukeutua, sillä se voi antaa epäilyttävän vaikutelman (tosin tähän itsekin aika usein tulee syyllistyttyä). Silmiä ei kannata piilottaa aurinkolasien taakse, sillä moni kuski varmistuu kyytiläisten harmittomuudestaan nopean katsekontaktin jälkeen. Viime reissulla moni mieskuski heitteli hieman kaksimielistä kommenttia siitä, miten kaksi neitokaista tienposkessa kyllä kyydin saisi nopeasti hieman vaatekertaa vähemmällä. Varmasti saisikin, mutta me kyllä pidimme visusti tuulitakit päällämme. Tiedätte kyllä miksi.

IMG_3550IMG_3680

Liftatessa kannattaa aina käyttää pahvia, johon on kirjoitettu määränpää tai ainakin toivottu ilmansuunta. Usein kuskit kyllä ymmärtävät pysähtyä kohdalle myös, vaikka voivat tarjota vain lyhyemmän kyydin lähemmäs lopullista määränpäätä. Tussi siis aina rinkan sivutaskuun mukaan, pahveja kyllä saa dyykattua tien päällläkin huoltoasemilta, kerrostalojen roskiksista tai kaupoista.

Katsekontakti on liftatessa yllättävän tärkeä juttu ja siksi liftaajien pitäisi pyrkiä sopivan lähelle ajorataa. Kun kuskiin saa katsekontaktin ja hieman hymyilee, voi tämä muuttaakin mielensä ja pysähtyä. Ainakin katsekontaktin myötä jokainen kuski joutuu noteeraamaan ihmiset tien sivussa ja hetken harkitsemaan asiaa. Lisäksi tien varressa nököttäminen on paljon hauskempaa, kun saa hieman palautetta, hymyjä, peukkuja ja olankohautuksia kuskeilta. Suuri osa ei aja ohi ilkeyttään, vaan ihan vain siksi, että he ovat menossa eri paikkaan ja moni sen myös käsimerkeillä ilmaisee. Kommunikointi autoilijoiden kanssa on ehkä liftaamisen suola. Onpa kyytejä tullut lopulta saatua tanssien, käsiä huitoen, osoitellen, vienosti hymyillen tai jopa saippuakuplia puhallellen. Osoita olevasi hyvä tyyppi, se kyllä palkitaan.

IMG_3071-2

Missä liftataan?

Tärkeintä hyvälle liftauspaikalle ovat seuraavat seikat: 1) Autoilija näkee liftaajat mahdollisimman kaukaa 2) Alueella ei ajeta liian kovaa 3) Autot joutuvat väistämättä ajamaan mahdollisimman läheltä liftaajia ja näin ollen huomioimaan heidät 4) Auton on helppo pysähtyä ottamaan liftaajat kyytiin. Tärkeintä on, että autoilijalla on mahdollisimman paljon aikaa vakuuttua kyytiläisistä ja tehdä pysähtymispäätös. Ehdottomasti paras paikka kyytien saamiseen ovat vilkkaat huoltoasemat. Risteysalueella kuskit ajavat todella hitaasti ja parkkipaikalla on naurettavan helppoa pysähtyä. Moni saattaa nähdä liftaajat parkkipaikalle tullessaan, mietiskellä asiaa tankkaamisen ajan ja lopulta napata ihmiset kyytiin lähtiessään. Kahdeksankympin alueella kyytejä voi vielä saada, mikäli kyseessä on suht hiljainen maantie ja sopiva pysähtymispaikka on selkeästi katsottuna, mutta satasen alueella voi olla jo aika toivotonta. Moottoriteillä liftaaminen on myös Suomessa kiellettyä.

IMG_0845-1

Lapissa liftaamiseen moni suhtautui todella skeptisesti – me itse mukaan luettuina – koska liikenne hiljenee sitä mukaa mitä pohjoisemmaksi mennään. Loppujen lopuksi hiljainen tie ei automaattisesti tarkoita pitkää odotusta. Vilkkaalla tiellä autojen on helpompaa vain ajaa ohi ottamatta mitään kontaktia tien sivussa seisojaan ja ajatella, että seuraava auto heidät varmasti poimii. Laumakäyttäytyminen tarttuu, ja auto toisensa jälken ajelee ohi asiaa sen kummemmin ajattelematta. Sen sijaan hiljaisella maantiellä kuski näkee liftarit jo kaukaa ja saattaa heidät poimia osittain jo säälistäkin, sillä hän tietää että seuraavan auton odotukseen voi mennä tovi. Pohjoisessa yleinen mentaliteettikin voi vaikuttaa. Maaseudulla toisista välitetään enemmän, yhteisöllisyys on tärkeää eikä vieraisiin suhtauduta yhtä epäluuloisesti. Vaikka en etelässä olekaan liftannut, voisin väittää pääkaupunkiseudulla liftaamisen olevan hieman työläämpää. Huono sää voi myös joskus olla onnenpotku: moni kuski voi tuntea myötätuntoa ja napata sateessa värjöttelevän matkalaisen kyytiinsä. Joskus taas ei – been there, done that.

Kaupungista poispääsy varsinkin ulkomailla on usein se vaikein juttu, koska parhaat liftauspaikat harvoin ovat lähellä keskustaa. Paljon hyviä vinkkejä parhaista liftauspaikoista (ja julkisista jotka niiden ohi kulkevat) löytyy Hitchwiki-liftausyhteisöstä, kannattaa kurkata!

Turvallisuus

Moni saattaa jättää liftaamisen kokeilematta ihan vain pelon takia. Totta kai liftaamisessa on omat riskinsä. Niistä pitää olla tietoinen ja jokainen kuski täytyy joka kerta arvioida huolella. Kuitenkin kieltäytyminen kyydistä on täysin ok ja olen itsekin niin tehnyt. Kieltäytynyt olen rekoista, jotka olisivat ottaneet vain jommankumman liftareista kyytiin sekä kyydistä, jonka etupenkillä istunut matkustaja oli selkeästi humalassa. Epämääräisiä kuskeja ei ole vastaan tullut, mutta kyllä niillekin osaisin ei sanoa.

thumb_IMG_3725_102410930995_1002174113168572_8460164984064629964_n

Hyvä käytäntö olisi painaa mieleen auton rekisterinumero ja vaikka kirjoittaa se talteen puhelimeen heti kyytiin noustua, mutta itse olen toivottoman huono tässä. Jos todella varman päälle haluaisi pelata, voisi tämän numeron vaikka lähettää aina kaverille, jotta joku olisi tietoinen matkasi kulusta. Itse tunnustan, että minulla kulkee matkassa aina äitini vuosia sitten minulle antama turvasumute, jonka ainakin pyrin pitämään suunnilleen käden ulottuvilla epäilyttävien tilanteiden varalle. Onneksi en ole koskaan joutunut edes harkitsemaan sen käyttämistä.

Arvotavaroiden kanssa kannattaa myös käyttää järkeä. Ihan maasta riippuen kannattaa harkita, mitä kaikkea elektroniikkaa repustaan kuskille vilauttelee. Taisinpa Lapissakin pienen valkoisen valheen livauttaa ja väittää, ettei minulla mitään kameraa ole, puhelimella kun niin hyviä kuvia nykyään saa. Jälkeenpäin kyllä mietin, että se taisi olla hieman liioittelua. Eiköhän Suomessa kuskit jotain muuta kahdesta tytöstä haluaisi, kuin heidän kameroitaan, jos he pahoilla aikeilla olisivat liikenteessä.

IMG_0915-2

IMG_2737-3

Lopuksi

Vaikka meitä on moneen junaan, loppujen lopuksi valtaosa ihmisistä on oikeastikin tavattoman ihania ja liftatessa voi tutustua mielettömiin persooniin. Liftatessa tietysti yksikin huono kokemus on huonompi juttu ja voi käydä kalliiksi, jopa kohtalokkaaksi. Itse kuitenkin ajattelen, että parhaat seikkailut usein vaativat pienten, harkittujen riskien ottoa ja päätösten tekemistä. Mikäli alkuun hirvittää tuosta noin vain maantiellä vieraan ihmisen kyytiin hyppääminen, kannattaa ensin kokeilla huoltoasemia. Ihminen on helpompi arvioida auton ulkopuolella, kun voi vaihtaa hieman enemmän kuulumisia ennen lähtöä. Mekin saimme yhden kyydin suoraan huoltoasemalla lounastaneelta rouvalta kysymällä, mihin hän on menossa. Omalla aktiivisuudella pärjää kaikista parhaiten.

Vaikka joskus voi hieman alkaa turhauttaa ja koko idea liftaamisesta tuntua toivottomalta, tärkeintä on pysyä sinnikkäänä ja olla luovuttamatta. Tien päällä asioilla on yleensä tapana järjestyä. Kyydin kyllä saa, kun itse vilpittömästi niin uskoo.

Oletko itse koskaan antanut liftaajalle kyytiä tai liftannut? Pelkäisitkö liftata? Miksi/miksi et?

Päivät 7–8: Rentoilua Visatuvalla ja lifti Lapista Jyväskylään

Viimeinen täysi päivä reissussa vierähti Raudanjoella Visatuvalla. Pieni ylpeys hiipi jo mieleen: me tehtiin se! Vaikka seuraavana päivänä joutuisimmekin ottamaan julkisen kulkuneuvon Lapista Jyväskylään, silti olisimme ainakin muut etapit taittaneet peukalokyyditse. Kaiken lisäksi meidän aluperin tekemämme joustava suunnitelma lopulta piti, kaikkialle pääsimme ihan niin kuin salaa toivoimmekin.

Loppuun jätetty vapaapäivä Visatuvalla tuli tarpeeseen, sen verran jatkuvalla sykkeellä oli viikko reissattu lähes joka päivä liikkuen. Maaseutusijainti takasi sen, ettei edes mahdollisuutta hötkyilyyn ollut. Hitaan aamun jälkeen suunnittelemamme maanteillä samoilu venähti sateen ansiosta, joten nautiskelimme mitääntekemättömyyden tunteesta aina iltaan asti. Ihan hyvä niin, Suvi-Tuuliakaan kun ei lomaa ole nähnyt vuosiin.

Visatupa on muuten tosi kiva. Varsinkin ulkomaalaisille voi olla melkoinen elämys päästä päiväksi tai pariksi keskelle suomalaista maaseutua. Aamupala (koko reissun parhaat muuten, lyö aika monen hotelliaamupalankin) nautitaan perheen kodin tuvassa ja nuoremman isännän Jannen puheista ymmärsimme, että mukaankin maatalon touhuihin halutessaan pääsee. Meille maaseudun tyttöinä maatilatouhut olivat sen verran tuttuja, että meille  hienoin juttu oli ihan vain hetkeksi pysähtyminen ja hiljaisuudesta nauttiminen.

Pihapiirin toisesta rakennuksesta löytyy dormeja ja yhteinen oleskelutila, mutta me pääsimme yöpymään yhdessä paritalon huoneistossa. Paritaloja on kolme, ja huoneisto tuntui ihan omalta mökiltä. Löytyi keittiö omien ruokien kokkailuun, olohuone ja telkkari viisukatsomoa varten, makuuhuone hitaisiin aamuihin ja sauna. Uskoisinkin, että hostelli sopii niin reppureissajille, jotka kaipaavat dormeja ja yhteishenkeä, mutta myös omien porukoiden välietapiksi. Ainakin muistan kuulleeni paikan olevan talvisin moottorikelkkailijoiden suosiossa, sillä se osuu hyvin reittien varrelle.

IMG_3368-1

IMG_3397-14

Pyöräily tai soutelu kuulosti houkuttelevalta, mutta me lopulta kuuntelimme lähinnä kattoon ropisevaa sadetta. Kesäiltaisin rantasaunan mahdollisuuskin on, mutta me olimme vähän liian aikaisin liikkeellä – onneksi oma sauna pelasti. Illalla teimme pienen lenkin lähimaastoissa. Nakkasimme eväät ja juomat reppuun ja etsimme sopivan rannanpätkän, jolle istahtaa niitä tuhoamaan. Day well spent, sanoisin.

Visatuvalta jäi sellainen fiilis, että maaseutumajoitus saa ihan liian vähän huomiota Suomessa. Itse en juuri koskaan ole omalla autolla liikenteessä, joten näissä harvemmin on tullut käytyä, mutta enpä niistä paljoa ole kuullutkaan. Muutenkin olisi paljon miellyttävämpää tukea pienempiä perheiden pitämiä yrityksiä, kuin suuria ketjuja tai muutoinkin massoja vetäviä kaupunkihotelleja. Meidänkin visiitistämme jäi fiilis, että Visatuvalla toimintaa pyöritetään rautaisella ammattitaidolla eikä ihme, onhan majoitustoimintaa samalla paikalla ollut jo sukupolvien ajan, yli 30 vuotta. Meidän liftausreissustamme kuullessaan ei isännän ilmekään värähtänyt, vaan hän kertoi vastaavan tarina miehestä, joka liftasi Lapista Raudanjoelle kymmenessä tunnissa. Nopea nettiyhteys ilmestyi mökkiimme ennen kuin ehdimme pyytääkään ja kasvissyöjällekin löytyi aamupalatarjontaa.

Tiedättekö te muuten vierailun arvoisia suomalaisia maaseutumajoituspaikkoja, jotka ovat persoonallisia ja joukosta erottuvia?

IMG_3376-5IMG_3372-3IMG_3389-9IMG_3379-7 IMG_3377-6 IMG_3373-4

Seuraavana aamuna olimmekin täydessä valmiudessa viimeisen päivän urakkaan. Tahdonvoima oli suuri, kun aamulla kahdeksan maissa asetuimme typötyhjän maantien varteen, tavoitteena päästä illaksi Jyväskylään. Satuimme bussipysäkille juuri samaan aikaan, kun Rovaniemelle suuntaava bussi kurvasi paikalle ja pysähtyikin kohdallemme. Hieman haikeasti kieltäydyimme ja mietimme, tuliko nyt tehtyä vallan typerästi. Odotuksesta voisi tulla pitkä. Mutta kuinka väärässä olimmekaan! Heti ensimmäinen auto saapui paikalle kuuden minuutin tyhjyyden jälkeen ja nappasi meidät kyytiimme. ”Tänään pitää ehkä lotota, on näköjään onnenpäivä kun tällaisia tyttöjä kyytiini sain!” kehaisi vanha mies ystävälleen puhelimessa. Tarjosipa hän meille Rovaniemellä aamukahvit ja -munkitkin, ennen kuin jäimme Ouluun päin menevän tien varteen.

Tien varressa kohtasimme ekan vähän hämärämmän tapauksen, oikeastaan kaksikin. Iso kuorma-auto pysähtyi kohdallemme, kertoen voivansa ottaa vain yhden kyytiin. Ei kiitos, me tulemme yhdessä tai emme ollenkaan. Kuka tietää, voihan oikeastikin jollain olla vain yksi paikka tilaa ja vilpitön halu tarjota kyyti, mutta kyllähän tällainen kuitenkin aina epäilyksiä herättää. Toinen outo tapaus oli hieman erikoisen näköinen mies, joka ajoi ohitsemme perässään ikivanha asuntovaunu, jonka sivuovikin oli sidottu naruilla kiinni. Hän ajoi ohi, mutta hieman kauempana kääntyi tienvarressa ympäri, edelleen siis asuntovaunu perässään, melko vilkkaalla risteysalueella. Kun tajusimme hänen ajavan uudelleen ohitsemme ja kääntyvän näköpiirissämme olleessa liikenneympyrässä jälleen meitä kohti, päätimme olla liftaamatta tähän kyytiin ja vain kääntää selkämme tietä kohti. Kovin hiljaa hän ohitsemme lipui, mutta ei onneksi pysähtynyt. Totta kai aina voi vain kieltäytyä kyydistä, mutta onneksi tätä tilannetta ei tullut lainkaan.

10930995_1002174113168572_8460164984064629964_n

Ihan parissa minuutissa kuitenkin kohdallemme pysähtyi keski-ikäinen nainen nahkarotsissaan, kertoen itsekin liftanneen paljon nuorempana. Nainen ajoi kovaa, mutta vakaasti. Kun Suvi-Tuulia kertoi minun inhoavan radiosta tulevaa biisiä sydämeni kyllyydestä, nainen väänsi volyymit täysille. Pidin hänestä.

Oulusta saimme seuraavan kyydin noin kymmenessä minuutissa, mutta vain läheiseen Rantsilaan saakka. ”Pääasia, että reissu etenee”, tuumasin ja hyppäsin kyytiin ennen kuin Suvi ehti sanaa sanoakaan. Olimme ehkä vähän eri mieltä siitä, kannattaako vilkkaalta sijainnilta jatkaa vain muutamakymmentä kilometriä eteenpäin, jos seuraava sijainti on todennäköisesti hiljaisemman maantien varressa, mutta lähdimmepä kuitenkin. Suvi-Tuulian pelko onneksi ei toteutunut ja seuraava, peräti päivän ja koko reissun viimeinen kyyti irtosi vartissa. Ennen sitä omituinen asuntovaunu mies ajoi jälleen ohitsemme ja meitä alkoi toden totta jo hieman epäilyttää. Mitä se meistä tahtoo? Jälleen ohi ajettuaan tämä kääntyi seuraavasti risteyksestä oikealle, ja kohta näimmekin yhdistelmän vasemmalla puolellamme parkkeerattuna bensa-asemalle. Sotasuunnitelmakin oli jo valmiina siihen mitä teemme, kun se seuraavan kerran ajaa ohitsemme ja jos se peräti pysähtyy.

Onneksi sitä ei tarvinnut toteuttaa, sillä ihana Kirsti pysähtyi kohdallemme ja otti kyytiin, vaikka auto pursusi tavaraa. 72-vuotias nainen oli matkalla Utsjoelta Hämeenlinnaan pienellä punaisella autollaan ja lupasi viedä meidät Jyväskylään saakka. Teräsmimmi kertoi omista itsenäisistä liftiseikkailuistaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin, olihan hän asunutkin eri puolilla Eurooppaa. Mielestäni oli myös mahtavaa tutustua Utsjoella työskentelevään äidinkielen ja ranskan opettajaan. Ihan huikeaa, että 70-luvulla maailmaa kiertänyt reissunainen on lopulta päätynyt Suomen pohjoisimpaan kolkkaan. Asunkohan minäkin lopulta siellä Inarissa, kuten eräs aiempi kuskimme arveli? Ikinä kun ei tiedä, mihin elämä heittelee.

En mielelläni ihmisiä luokittele tai pistä paremmuusjärjestykseen, mutta Kirstistä tuli lempikuskini kertaheitolla. Sitten isona haluan olla yhtä cool kuin hän. Mikä olisikaan ollut parempi tapa päättää tämä reissu. Lisäksi noin puoli tuntia ennen perille pääsyämme sain sähköpostin, jossa kerrottiin pääsystäni mukaan koulumme kurssille, jonka ekalla varasijalla  olin keikkunut jo viikkoja. Hauskaa siitä teki se, että kurssi pidettäisiin Pietarissa, alkaen kahta päivää myöhemmin. Se siitä lomaviikosta sitten.

Kirstin kyydissä pääsimme Suvi-Tuulian kotiovelle saakka Jyväskylän keskustaan. Olo oli väsynyt ja hieman epätodellinen, mutta kiitollinen ja onnellinen. Usein hoen siitä, miten reissuilla maailmalla tapaa uskomattomia, ihania ja ystävällisiä ihmisiä, mutta kyllä Suomessakin osataan.

Reissupäiväkirja päättyy Lapin seikkailumme osalta tähän, mutta luvassa on vielä pari postausta ainakin liftaamisesta ja hostelleista, olihan tämä matka tutkimusretki näihin kahteen. Niin, ja varmaan siitä Pietaristakin. Loppuun lisään vielä terveisiä Lahdesta! Uusi kotikaupunkini on tehnyt viikossa hyvän ensivaikutelman ja nyt taidankin suunnata lisää sitä tutkimaan.

Raudanjoki–Jyväskylä

Matkattuja kilometrejä: 642 km

Kyytien määrä: 4

Matkustusaika: 10h 40min (kahvitauko ja lounastauko mukaanluettuina)

Liftausajat: 6min, 2min, 10min ja 15min

Majapaikka: Visatupa ja KOTI!

Päivän sitaatti:  ”Ehkä mun henkinen koti onkin Lapissa.” (Suvi-Tuulia)

Reissumme on toteutettu yhteistyössä Suomen Hostellijärjestön kanssa. Saimme yöpyä ilmaiseksi heidän verkostonsa hostelleissa ja näin ollen myös kaksi yötämme Visatuvalla ei kustantanut meille mitään.