Uuden seikkailun alku on tässä

Takana 4 tuntia bussissa Mikkelistä lentokentälle.

Edessä 3 tuntia 10 minuuttia Helsingistä Lontooseen, 2 tuntia 25 minuuttia Lontoosta Madridiin.

Välissä 14 tuntia ja unet Madridissa ja huomenna matka jatkuu 11 tunnin 40 minuutin lennolla Mexico Cityyn.

Ihan uusi seikkailu on taas alussa. Sinänsä jännä fiilis, koska aika monelle nuorelle vaihtolukukausi ulkomailla on ensimmäinen pidempi pätkä ulkomailla. Monelle se on ihan uudenlaista kasvun aikaa: opetellaan toimimaan vieraalla kielellä, yritetään päästä kulttuurishokista eroon, hankitaan uusia ystäviä ympäri maailmaa. Aika monelle vaihto tarkoittaa myös reissausta ja ankaraa juhlimista.

“Kuuma hiekka polttaa, sua viidakkoon kutsuu.
Seuraa tarkkaan, seikkailuun! Ota viesti vastaan, jo kaukomaa kutsuu.
Me laivaan noustaan, ja huolet karkoittuu.
Sä tiedät silloin, on aika matkailun.”

Minulle toki vaihtoon sisältyy myös näitä. Opettelen uutta kieltä, haluan tietysti tutustua uusiin ystäviin, enkä väitä etteikö kulttuurishokkiakaan voisi tulla – sitä kun ei ikinä tiedä. Kuitenkin huomaan, että oma suhtautumiseni on jälleen aika eri kuin aiemmilla pitkillä reissuilla. Maailmanympärysmatka oli itselleni se kasvattava matka, jonka aikana itsenäistyin ja imin itseeni itseluottamusta ja rohkeutta, ehkä vähän liikaakin, kun jälkeenpäin miettii. Tansaniaan lähdin viime kesänä intoa puhkuen maan, mantereen ja kulttuurin takia, harjoittelu ja sieltä saatu työkokemus ei ollut minulle niinkään se avainasia. Olin vain niin innostunut Afrikasta, että sinne oli päästävä.

Nyt kuitenkin on fiilis, että tältä reissulta haluan oppia ja omaksua kaikki taidot, mitä ikinä mahdollista. Meksikoon päätyminen oli puolivahinko, sillä maasta en ole ikinä ollut mitenkään poikkeuksellisen kiinnostunut. Halusin vain päästä espanjankieliseen maahan, ja tämän yliopiston kurssivalikoima vaikutti kiinnostavimmalta. Nyt on fiilis, että tässä on mieletön tilaisuus. Takaisin tullessa haluan puhua edes jokseenkin sujuvaa espanjaa. Olisi mahdottoman siistiä oppia vaikka salsaa tai surffausta, jotain mitä Suomessa on mahdotonta opetella. Myös opintojen suhteen motivaatio on korkeammalla koskaan, sillä tiedossa on tositosi mielenkiintoisia kursseja, joiden tapaisiakaan ei ole tarjolla Jyväskylässä. Olen yrittänytkin mielessäni toppuutella itseäni ja muistuttaa, että opiskelutahti voi olla aika tiivis suomalaiseen löysäilyyn verrattuna ja espanjaksi opiskellessa saan kyllä tehdä älyttömästi töitä – helpolla en tule pääsemään millään. Samalla myös toivon, että lukukauteen mahtuisi edes pari breikkiä, että pystyisin joitain reissu-unelmiakin toteuttamaan kaiken puurtamisen lomassa. Omia lomia kun ei kannata hirveästi ottaa, sillä tunneilla on 85 prosentin läsnäolopakko.

“Jalat osuu uudelle maaperälle, siellä mistä tuun, kävelin pahki seiniä
Täällä törmäilen ihmisiin, lasken repun, lasken roolit, vihdoin saa riittää näytelmä
Vaikken tunne täältä ketään, tulin tänne tuntemaan, tuntemattomaan
Ei mitään hävitettävää, tai hävittävää
Mullon mun jalat kädet, sydän ja pää, ja matka sopivasti kesken”

Lentokentälle tullessani itketti ja nauratti. Oli kamalan kiitollinen fiilis. Menneellä viikolla taas huomasin, miten ihania ihmisiä olen elämässäni onnistunut hankkimaan ympärilleni. Söin eväitä, jotka äiti oli pakannut kassiin, ihan kuten lähes joka ikiselle reissulle jo kymmenen vuoden ajan. Nauratti myös miten typerältä tuntui vetää isoa tuliterää matkalaukkuani perässä. Uskollinen kolme vuotta matkassani aina kulkenut rinkka sai tällä kertaa jäädä kotiin, siihen ei millään puolen vuoden tavaramäärää saanut pakattua. Lopuksi vielä olin lentää selälleni ihmetyksestä törmätessäni kentän aulassa serkkuuni, joka on samalla lennolla Lontooseen!

Nyt on kuitenkin aika suunnata koneeseen. Blogikin tästä viimein aktivoituu pienen kesähiljaisuuden jäljiltä. Meksiko, täältä tullaan!

IMG_3741-1

Tätä postausta kirjoittaessa soi: Karkkiautomaatti – Seikkailuun ja Ellinoora – Ei hävittävää (AEIOUAO)