Kolme vuotta sitten elämäni alkoi

Tasan kolme vuotta sitten lähdin ensimmäiselle suurelle seikkailulleni, josta kaikki muut ovat saaneet alkunsa. Enpä arvannut silloin, mihin kaikkialle vielä seuraavina vuosina päätyisinkään. Erityisesti mikäli olet blogini uudehko lukija, tässä tarinaani hieman pähkinänkuoressa.

9. lokakuuta 2012 seisoin Helsinki-Vantaalla portilla numero 40. Ruudulla vilkkui Singapore, boarding. Olin juuri soittanut viimeisen puheluni rakkaalle ystävälleni ja olo oli sekava yhdistelmä uskomatonta onnellisuutta, riemua ja vapauden tunnetta, sisältäen kuitenkin ripauksen haikeutta.

Olin 18-vuotias, keväällä päättänyt lukioni ja lähdössä seitsemän kuukauden maailmanympärysmatkalle – yksin. Ajatuksena oli seikkailla välivuosi maailmalla, tehdä perinteiset aikuistumisriitit mitä nyt ulkomailla tavataan tehdä ja palata toukokuussa Suomeen kiltisti pääsykokeisiin ja opintoihin. Tiesin, ettei johonkin Juaniin tai Jamesiin kannata rakastua toisella puolen maapalloa, koska halusin kuitenkin pitää unelmistani kiinni ja opiskella toimittajaksi. Vanhemmat olivat kauhuissaan, kaverit kyselivät miten mä uskallan. Itse puhisin innosta ja naureskelin epäilijöille, joiden mukaan tulisin maitojunalla parin kuukauden päästä takaisin. Näin jälkeenpäin olen kyllä todennut, että en ainakaan turhan pienin suunnitelmin välivuotta viettänyt. Isosti unelmoiminen on kuitenkin aina ollut mun juttu, ja siitä piirteestäni olen yrittänyt pitää kiinni tähänkin päivään saakka.

602405_469191393133516_1001837469_n-1530271_483439235042065_1474608319_n-1

IMG_3783-1

Aikaisemmin olin Euroopan ulkopuolella käynyt ainoastaan siskoni luona Meksikossa sekä joskus lapsena lomareissuilla Egyptissä, Tunisiassa ja Turkissa. Ainoat ilman perhettä tehdyt reissut olivat uusivuosi kaverin kanssa Berliinissä ja lyhyt vaihtojakso lukioaikana Göteborgissa. Enpä olisi tuolloin arvannut, etteivät seikkailut tosiaankaan jää tähän välivuoteni maailmankiertueeseen. Hieman pessimistisesti olin kai ajatellut, ettei opiskelijana kuitenkaan ole varaa enää reissailla, vaan sitten opiskellaan ja valmistutaan.

Kaikkea muuta.

Täällä sitä istutaan Afrikka-luennolla Meksikossa, lukuisia siistejä seikkailuita rikkaampana ja monia edessä odottamassa. Tavallaan koen, että olen samalla matkalla edelleen. Samanaikaisesti olen tavattoman kiitollinen, että minulla on ollut takanani aivan uskomattomia tilaisuuksia ja mahdollisuus sekä opiskella täysipäiväisesti ammatillisista haaveistani ja tavoitteistani tinkimättä sillä kunnianhimolla kuin alunperin halusinkin, mutta silti olen kyennyt matkustamaan, seikkailemaan ja näkemään maailmaa. Halleluja akateeminen vapaus. Lisäksi maailma on inspiroinut minua myös tulevaisuuteni suhteen ja hieman muuttanut suunnitelmiani. Esimerkiksi alkuperäisen naiivin ja romanttisen ajatuksen matkatoimittajuudesta hautasin jo Aasian etapillani. Ei kovin paljoa hotelliarvostelut ja maailman parhaan rannan etsintä kiinnostanut nähtyäni, mitä maailmassa todella tapahtuu.

IMG_4516-1

IMG_0115-1

IMG_0426-1

Palattuani Suomeen keväällä 2013 valmistauduin pääsykokeisiin, menin kesätöihin ja pääsin kouluun. Syksyllä koitti journalistiikan opintojen alku ja muutto Jyväskylään. Pimeys alkoi kuitenkin tympiä nopeammin kuin arvasinkaan, ja jo joulukuun alussa löysin itseni Nelson Mandelan muistotilaisuudesta Johannesburgista, valmiina kuuden viikon eteläisen Afrikan reppureissuun. Viittä kuukautta myöhemmin asuinkin jo Tansaniassa työharjoitteluani tehden. Hupsista.

27-1IMG_4965-44-1IMG_5829-23-1IMG_7184-1

Syksyllä 2014 pääsin ensimmäiselle blogimatkalleni Turkkiin ja vahingossa menin ja rakastuin maahan, mikä tuli täysin puskista ja odottamatta.  Vuodenvaihteessa vielä seikkailtiin liftaten Italiasta Kreikan kautta Istanbuliin muutaman viikon ajan, vain palatakseni bumerangina Istanbuliin seminaariin jälleen huhtikuussa. Myös Pietariin päädyin hieman sattumankaupalla kahdesti tuon samaisen viime kevään aikana, omalla reissulla sekä koulun kautta.

Viime kesäksi päädyin Lahteen, minkä jälkeen olenkin löytänyt itseni täältä Meksikosta. Tänä vuonna vietän joulua ensimmäistä kertaa Suomessa vietettyäni edelliset Balilla, Mosambikissa ja Roomassa. Tammikuun lopulla matka kuitenkin jatkuu Istanbuliin kevääksi. Eikä vielä tiedossa ole tarkalleen edes täältä ja Turkista käsin tehtävät reissut. Huh!

IMG_0379-1-1IMG_0729-1IMG_0885-1IMG_1207-1IMG_1113-1

Vaikka blogini onkin perustettu jo keväällä 2012, tämä päivä on henkilökohtaisesti minulle perustamispäivääkin tärkeämpi. Silloin alkoi mun uusi elämä ja elämäntyyli, josta en päivääkään vaihtaisi pois.

Vielä loppuun lista maista, joissa on tullut kolmen vuoden aikana seikkailtua. Toivotaan, että seuraavatkin kolme vuotta ovat yhtä reissurikkaita!

Singapore, Malesia, Indonesia (x2), Thaimaa, Laos, Kambodza, Australia, Chile, Argentiina, Bolivia, Peru, Ecuador, Panama, Espanja (x2), Etelä-Afrikka (x2), Swazimaa, Mosambik, Puola, Tansania, Burundi, Ruanda, Turkki (x3), Ruotsi, Italia, Kreikka, Venäjä (x2), Meksiko.

IMG_5861-43-1IMG_4168-1

Loppuun vielä kysyn teiltä lukijoilta, niin uusilta kuin vanhoiltakin näin kolmen vuoden kunniaksi: Mistä haluaisitte lukea lisää? Onko tiettyä maata tai kaupunkia, josta olen jättänyt jotain olennaista kertomatta? (On kyllä, tiedän sen itsekin. Tulossa ainakin asiaa Pietarista, Italiasta, Kreikasta, Turkista, Ruandasta… Lista on pitkä!) Mitkä teemat ja aihepiirit teitä kiinnostavat? Enemmän reissufiilistelyä ja vähemmän tiukkaa tietoa ja yhteiskunnallista asiaa vaiko päinvastoin? Valmiita postausideoitakin otan vastaan mielelläni ja toteutan parhaani mukaan.

Muistakaahan, että helpointa blogin päivittymisen seuraaminen on Facebook-sivusta tykäten. Lisäksi mut löytää Instagramista ja Twitteristä samaisella nimimerkillä @laurapylv. Hiljattain olen myös aktivoitunut Snapchatin puolella ja siellä näkyy se sensuroimattomin versio arjesta täällä Meksikossa. Snapchat-tunnukseni on myös samainen laurapylv.

 

57 vastausta artikkeliin ”Kolme vuotta sitten elämäni alkoi

  1. Olet ollut mulle aina suuri inspiraatio, vaikka en jalanjäljissä lukion jälkeen lopulta saanutkaan aikaiseksi pongahtaa maailmalle. En ole kuitenkaan katunut opiskeluani: nyt kun valmistun kandiksi, niin taitaa seikkailut vähän räjähtää käsiin.

    Arvostan erityisesti kantaaottavaa ja ymmärtäväistä otettasi: ei niitä kuuluisia hotelliarvosteluja, vaan luotausta siitä yhteiskunnasta, jota tutkiskelet. Satut myös nyt seikkailemaan ultimaattisessa ”pakkopäästä”-maassani, mikä ei haittaa yhtään :D Olisi mukavaa lukea Meksikon arjesta sekä juuri noista yhteiskunnallisista viboista, joita siellä koet ja huomaat.

    • Oi että Sunna, kiitos tosi paljon ihanasta kommentista. Muistan myös sut jo kaukaa, olet mielestäni ollut yksi ihan ensimmäisistä lukijoistani, jotka ovat matkassani pysyneet tähän päivään saakka, hurjasti kiitos myös siitä :)

      Seikkailut ehtii aloittaa ihan milloin vaan! Mua ainakin provosoi tosi paljon, kun keski-ikäiset tädit nyökyttelevät hyväksyvästi nuorena tehdyille reissuille, koska ”sitten vanhempana ei enää voi, kun on työt, perhe ja muut velvollisuudet”. Pyhpah, sanon minä. Mä ainakin olen päättänyt reissata sekä nuorena että vanhana. Tästäkin on älyttömästi mielettömiä esimerkkejä, parhaimpana ehkä kaikki perheet, jotka ovat lähteneet vuoden reppureissuille ja muksut kulkee matkassa mukana. Voi että miten houkuttelisikin uusi välivuosi kandin jälkeen, mutta mulla venyy jo nyt kandi neljään vuoteen, joten ehkäpä taidan hoitaa opinnot alta pois samoilla vauhdeilla, varsinkin kun tämä vuosi vierähtää sentään ulkomailla.

      Yhteiskunnallisia luotauksia siis lupaan jatkossakin. Arjesta on ainakin tulossa oma videonsa, kunhan sen saan tässä editoitua.

  2. Vau – mikä reissunainen! Luen sun blogia aika satunnaisesti, mutta tykkään sun kirjoitustyylistä. Mä luen aina mielellään henkilökohtaisia ajatuksia reissusta, enkä niinkään faktaa (tietysti faktaa myös etenkin jos kyseessä jokin todella erilainen kohde). Keep up the good work :)

    • Kiitos paljon Anna!! Mun mielestä blogien pitääkin olla sopivasti henkilökohtaisia ja persoonallisia, opaskirjat ja matkailulehdet ovat tiukempaa infoa varten ja siksi myös omani aion pitää jatkossakin ”sopivasti kotikutoisena”. Näin siis teen jatkossakin. Ihanaa loppuvuotta!

  3. Oon seurannut sun blogia melkein alkuajoista asti ja tykkään niin hulluna aina sun kuvista! Kerrot myös kaikista kommelluksista ja tapahtumista niin elävästi, että tuntuu kun olisi ollut mukana menossa, kiitos siitä! :) Ainoana toiveena on, että jatkat samaan malliin!

    • Huippua kuulla, että oot pysynyt matkassa tänne saakka! Ja kuvakehut erityisesti lämmittää mieltä, koska mulla on aina ollut itselläni vähän alemmuuskompleksi niistä. Ei ole kummemmin eri putkia joilla kuvata eikä erityisiä kuvaakalahjojakaan, oon aina jotenkin pitänyt itseäni enemmän kirjoittajana. Mutta blogi ilman kuvia on hieman ankea, joten ne ovat aina olleet vähän sellainen välttämätön juttu. Kiitos siis hurjan paljon, teen parhaani jatkossakin! :)

  4. Sun blogi on pelastus niinä aamuina, kun ei suoraan sängystä haluakaan ruveta opiskelemaan. Ekaa kahvikuppia kuluttaessa ehtii insprioitumaan ja piristymään! Ihan mahtavaa että meillä oli mahdollisuus tavata – olen silleen hyvällä tavalla kateellinen ;) . Pidä unelmistasi kiinni ja muista myös pitää itsestäsi huolta!

    • Iida, tuhannesti kiitos ihanasta kommentista <3 Tosiaankin olen iloinen että tutustuttiin Pietarissa, Jyväskylässä nähdään taas kunhan sinne taas palailen! Näin teen, teethän säkin?

  5. Löysin blogisi ensimmäistä kertaa ja sait kyllä heti uuden lukijan! Kirjoitat sujuvasti ja kuvat ovat ihania :) Vaikka Eurooppaa olen jo kohtalaisesti kolunnut ja piipahtanut myös Lähi-Idässä, en ole vielä päässyt varsinaisille kaukomatkoille. Saan varmasti ideoita ja inspiraatiota blogistasi!

    Mikä on lempparimestasi Etelä-Amerikassa? Mitä suosittelisit ensimmäiseksi kaukomatkakohteeksi? Itseäni ovat kiehtoneet kuvat ainakin Mexicosta ja myös Afrikka kiinnostaa kovasti!

    • Kiitti Saana! Mun taas melkein pitäisi tehdä toisinpäin – toisinaan melkein hävettää, miten huonosti tunnen Eurooppaa tai miten vähän siellä on tullut reissattua. Mut tervetuloa blogin pariin, mä käyn kans kurkkaamassa sun blogia!

      Etelä-Amerikassa vaikutuin eniten Boliviasta, se oli niin erilainen maa muihin verrattuna ja luonto oli upea. Se on myös ehdottomasti halvin maa reissata, mun mielestä aika samaa hintaluokkaa Kaakkois-Aasian maiden kanssa. Mutta Bolivia ei ehkä ole sitä ”perinteisintä” lattarimeininkiä, vaan se on vähän suljetumman tuntuinen yhteiskunta. Perussa vietin kuusi viikkoa ja siitä myös tykkäsin paljon (Machu Picchun vaellus on jotain, mikä ei unohdu ikinä), mutta Ecuador puolestaan oli mukava pienuutensa vuoksi. Toisin kuin Peru, Ecuador oli helpompi ottaa haltuun, kun etäisyydet oli lyhyitä. Kolumbia ois mun haavelistalla, oon aika varma että tykkäisin siitä tositosi paljon ja sitä kaikki kehuvat.

      Eka kaukomatkakohde riippuu ihan siitä mitä reissulta haluaa ja miten kauas omasta mukavuusalueesta on valmis lähtemään. Itse aloitin reppureissailut Aasiasta, koska se oli ikäänkuin ”helppoa”. Aasia on edullinen, turvallinen ja reppureissareita Kaakkois-Aasian akselilla vilisee kaikkialla, joten reissuseuraa ja vinkkejä on tarjolla joka tuutista. Tällä systeemillä oli helppo ja turvallinen fiilis ikäänkuin ”opetella” reppureissausta. Nykyisin taas nimenomaan välttelen tällaisia alueita, joihin kaikki muutkin suuntaavat, koska mä haluan reissuillani päästä kiinni vähän siihen millaista siellä oikeasti on ja ketä paikalliset siellä on – mä en reissaa vaan temmeltääkseni muiden reppureissaajien kansa, vaikka välillä hauskaa sekin toki on. Lattareissa joitain jännittää kieli ja ymmärrän kyllä – mäkin sen kolme kuukautta ekalla reissullani suunnistin ilman sen kummoisempaa espanjan osaamista (alkeiskurssin olin käynyt) ja välillä oli vähän eksynyt olo. Jos siis mahdollista, niin opettele edes vähän espanjaa ennen Lattareihin menoa. Meksiko on hieman poikkeus, koska Jenkkien läheisyyden takia varsinkin nuoret kyllä puhuvat englantia aika kivasti. Mut Meksiko voisi olla kans ihan toimiva ensimmäinen kaukaisempi reissukohde siinä mielessä, että se ei ole aivan köyhimmästä päästä, vaan keskiluokkainen maa, joten ero ei ehkä tule aivan niin suurella kontrastilla. Silti kuitenkin täältä löytyy biitsejä, aurinkoa ja vähän eksoottisempaakin meininkiä, on salsaklubeja ja mieletöntä ruokaa. Tää on vaan niin älyttömän iso maa, että tän halki reissaamiseen tarvittaisiin vaan runsaasti aikaa.

      Afrikka on ihana, sitä suosittelen kaikille. Sinne reissatessa tarvitaan vaan roima annos kärsivällisyyttä. seikkailuhenkiä ja ei liian korkeita odotuksia, jotta voi yllättyä iloisesti. Etelä-Afrikka on länsimaisin maa ja näin ollen helpoiten lähestyttävä (ja Kapkaupunki on yksi mun lempparikaupungeista ikinä) ja siitä on helppo vaikka jatkaa naapurimaihin. Yritän aina myös toitottaa kaikille Ruandaa, se on tehnyt muhun suuren vaikutuksen. Älyttömän ystävällisiä ihmisiä, tosi siisti ja organisoitunut maa, jossa panostetaan paljon esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoon ja luonto on mieletön. Ja toisin kuin monet voisivat luulla, Ruanda on nykyisin Itä-Afrikan yksi turvallisimmista maista.

      • Voi mikä perusteellinen vastaus, kiitos paljon!! On aina paras saada vinkkejä joltain, jolla on oikeasti omakohtaista kokemusta useammastakin paikasta. No, etköhän sä ehdi vielä Euroopassakin matkustella! Nauti nyt siellä maapallon toisella puolella reissaamisesta.

        Vaikka en olekaan reppureissaillut vielä, on mullakin kammo ns. reppureissaajapaikkoja kohtaan. 18-kesäisenä tämä muiden turistien kanssa riekkuminen olis varmasti kiinnostanut enemmän, mutta nyt pian 24-vuotiaana tuntee itsensä jo jotenkin vähän vanhaksi (hah). Siksi tuo Aasia on epäilyttänyt, vaikka toisaalta Aasiassa reppureissannut ystäväni hehkutti Vietnamia sen kauneuden ja koskemattomuuden takia ja myös siksi, että paikalliset eivät hymyile turisteille vain rahankiilto silmissä, kuten kuulemma Thaimaassa tuntuu olevan tapana. Lattarit tosiaan kiinnostaisivat eniten, ja eiköhän tuo italialainen poikaystävä lähtisi joka tapauksessa mukaan, niin hän saa sitten hoitaa kommunikaatiopuolen

        Kiitos paljon vinkeistä vielä! Jään innolla pohtimaan seuraavaa matkakohdetta!

        • Joo, ymmärrän kyllä. Juurikin tuolloin 18-19-vuotiaana muiden nuorten kanssa rymyäminen oli oikein jees, mutta ei muakaan enää juuri kiinnosta. Aasiassa mua kyllä kiinnostaisi Myanmar, se voisi olla aika upea. Lattarit on ihania, suosittelen tositosi paljon! Kyllä mäkin selväsin silloin sen kolme kuukautta espanjaa juurikaan osaamatta, joten varsinkin poikaystävän jeesillä varmastikaan ei ole ongelmaa :)

  6. Muhun iskee ainakin eniten fiilistelypostaukset! Paikalla ei valttamatta ole kauheasti valia kunhan jutuista valittyy omat ajatukset ja paikallinen elama. Tietty faktaakin saa latoa poytaan, mutta ma ainakin hyppaan helposti yli suuremmat infoplajaykset ellei kyse oo sitten jostain erikoisemmasta paikasta/aiheesta josta ei juuri puhuta. Afrikan jutut kiinnostaa aina! Ja yleisesti ottaen paikat jossa ihmiset harvemmin reissaa :)

    • Kiitos Jasmin kommentistasi! Mun mielestä fiilistelyhenkisten postausten kirjoittaminen onkin paljon hauskempaa kuin tietojättien. Kiva kuulla, että Afrikka kiinnostaa – jotenkin tätä olen aina miettinyt, että kiinnostaako se edes ketään, kun se ei ole yhtä tunnettu ja suosittu kuin muut maanosat :)

  7. Eipä tässä kai voi sanoa muuta kuin kliseistä, jatka samaan malliin :)
    Mulle ei ole niin suurta väliä onko juttu fiilistelyä vaiko asiapitoista, kumpiakin on oikeastaan hyvä olla, niin pysyy taspaino hvvänä.
    Myös melkein pelkästän kuvia sisältävät ”kirjoitukset” on hyviä.
    Tykkään myös lukea matkakavalmisteluista ja suunnittelusta.
    Ja tietysti yhteiskunnalliset ei suoranaisesti matkailuun liittyvät asiat käy kanssa.

    Pietarista on myös kiva kulla juttua lisää.

    • Kiitti Osku! Apua, matkavalmistelujen ja suunnittelujen osalta en ehkä edes kehtaa kirjoittaa, kun omalta osaltani se on aina sellaista kevyttä kaaoksenhallintaa, heh. Pietarista on tulossa, kunhan muut juttuideat saan purettua alta pois :)

  8. Hurjasti reissuja sulla onkin kolmeen vuoteen mahtunut! Samastun tarinaasi, vaikka itellä reissutahti ei ehkä ihan noin tiheä olekaan (tai sitten itsestä vaan tuntuu, että reissuja on liian harvassa vaikka tosiasiassa niitä onkin useampi vuodessa ja ties minne päin maailmaa :D). Tykkään blogissasi juuri siitä, että nuo hotelliarvostelut ja muut kaupalliset epäolennaisuudet loistavat poissaolollaan ja avaat myös reissattujen paikkojen yhteiskunnallisia asioita. Vitsi kun itekin jaksaisi panostaa siihen enemmän!

    Mua kiinnostaisikin tietää ammattihaaveistasi tarkemmin – millaista journalistiikkaa haluaisit tehdä ”isona” ja miksi? Itse olen lähtenyt opiskelemaan kansainvälistä kehitysyhteistyötä juurikin sen seurauksena, että maailmalla hilluessa on edes hiukan nähnyt, mitä siellä oikeasti tapahtuu, ja etenkin ympäristöasioihin on kova halu vaikuttaa edes jollain tasolla. Lisäksi tietty tuollainen ammatti takaa sen, että matkustelu ja oppiminen ei niin halutessaan lopu koskaan :)

    • On joo, ei sitä itsekään tajua aina ennen kuin tekee tällaisia yhteenvetoja. Samanaikaisesti kun tuntuu, että Jyväskylässäkin on tullut oltua aivan tarpeeksi tässä muutaman vuoden sisään. Minkäs levottomille jaloille mahtaa.

      Hei tää olikin jännä postausidea! Koska toimittajat ja toimittajaopiskelijathan rakastavat puhua itsestään ja alastaan, on jokin tällainen vähän käväissyt mielessä, mutta olen ajatellut, ettei vastaava itsekeskeinen pohdinta ketään kiinnosta kuitenkaan. Ulkomaanjournalismi tähtäimessäni siis alaa opiskelen, mutta kansainvälisillä uutisilla ei työllisyys ole kovin kummoista. Siksi rinnalla haluaisin opiskella myös kansainvälisiä suhteita, sillä se voisi avata vähän muitakin ovia, ellei journalismi jostain syystä otakaan tuulta purjeisiinsa. Vaikka sydämeltäni olenkin ehdottomasti toimittaja, tiedostan jo nyt olevani vähän valikoiva sen suhteen minkä tyyppistä journalismia olen halukas tekemään – klikkihuoraus ja lukijoiden nuoleskelu ei ole mua varten. Tärkeämpää mulle ois se, että koen tekeväni työtä, jolla on merkitystä. Mutta tästä voisin tosiaan ehkä tehdä kokonaisen postauksen! :)

  9. Huh, jopas oot ehtiny kolmessa vuodessa opintojen ohella moneen paikkaan! Hatunnoston ansaitset – itsellä ei olis ollut rohkeutta lähteä viettämään välivuotta ulkomaille, vieläpä yksin. Mun rohkea teko oli 4kk vaihto Bulgariassa. :)

    • Mä oon aina ollut aika meneväistä sorttia :D Kiitos! Voi, Bulgariaan mekin eksyttiin vähän vahingossa yhdeksi yöksi matkalla Kreikasta Turkkiin, kun liftin antaneet kutsuivat kylään. Silloin mullakin heräsi kiinnostus maata kohtaan. Jos nyt saisin valita minkä tahansa Euroopan sisäisen reissun, se ois ehdottomasti kuukauden reppureissu Bulgariaan ja Romaniaan :)

  10. Aika tiivis tahti reissulla, mutta näin se pitää ollakin! Upeat kuvat! Minä olen haaveillut tietysti Boliviassa käymisestä, mutta olen kuullut, että Copacabana on kallistunut pilalle.

    • Mä en muista, että Boliviassa mikään olisi tuntunut laisinkaan kalliilta, maa oli ainakin tuolloin ihan naurettavan halpa, varsinkin verrattuna inflaation runtelemaan Argentiinaan, josta olin juuri tullut. Copacabanassa taisin pari yötä viettää, ihan kiva, mutta ei supervaikutusta tehnyt. Enemmän nautin La Pazin vilinästä ja Salar de Uyunin nelipäiväisestä jeeppireissusta luonnon ääressä. Ja onneksi Copacabanaan ei ole pakko mennä, jos se on jo liian turistoitunut :) Mutta suosittelen Boliviaa tosi lämpimästi, ihana ja tosi erikoinen maa. Kiitos!

    • Voi apua, tässähän ihan punastuu täällä ruudun toisella puolella. Katsotaan mihin tässä vielä päädytään, mutta toivottavasti unelmat toteutuvat yksi kerrallaan :) Kiitos Sanna ja ihania reissuja sullekin!

    • No oon tosiaankin, vähän odottamattakin! Muuttaa tosiaan, Suomen laissa pitäisi pistää joku pitkä reissu kaikille nuorille pakolliseksi. Maailma opettaa niin eri tavalla kuin koulunpenkit :)

  11. Ihana muistelupostaus! Ja upeita fiiliskuvia :) Huh, oot ihan reilusti ehtinyt reissaamaan! Piti laskea omat kolmen vuoden maat, enkä tainnut päästä kuin puoleen sun määrästä :P

    • Kiitos Terhi! Olisi tosin melkein pitänyt laskea mukaan myös reissussa vietetyt päivät, viikot tai kuukaudet, koska loppujen lopuksi maiden määrä ei kerro vielä mitään, enkä hirveästi välitä eri maiden ”keräilystä”. Mulle tärkeämpää on niissä saadut kokemukset ja uudet ystävät. Mutta en tietenkään pistä pahakseni, että eri maitakin on kertynyt tuo määrä kuin on :)

    • Todellakin! Usein multa kysytään miten mä kykenen reissaamaan niin paljon. Järjestelykysymys, sanon minä. Ei välttämättä tarvitse olla edes rikas, jos jotain vaan tarhtoo tarpeeksi :)

  12. Ah, mä niin ihailen teitä rohkeita ja määrätietoisia nuoria, jotka menette ja teette asioita! Itse olin nuorena nynny, rohkeus ja määrätietoisuus ovat tulleet vasta aikuisena. Vanha en ole onneksi vieläkään, ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan :).

    Sulla on tosi kiva blogi, ja luen mielelläni persoonallisia, paikallisväriä ja yhteiskunnallista pohdintaa sisältäviä postauksia. Mä en muuten näkisi, että matkailutoimittajuus välttämättä sulkee ns. asiajournalismia pois. Itse teen matkailujuttuja, mistä pidän kovasti, mutta haluan kirjoittaa myös muusta, mm. yhteiskunnallisista asioista. Toimittajan työssä on mun mielestä parasta se, että voi syventyä aika monenlaiseen hommaan. (Matkailutoimittajille ei kyllä riitä töitä, että siinäkin mielessä tuo yhteiskunnallisen / politiikan toimittajan uravalinta on huomattavasti fiksumpi :)).

    • Sinäpä sen sanoit, parempi edes myöhään kuin milloinkaan ja niinkuin tästäkin postauksestakin huomaa, kyllä muutamassakin vuodessa ehtii melkoisesti jos elämän priorisoi niin.

      Oikeassa olet, eihän mikään estä matkajuttuja tekemästä kaiken muun ohella. Niitä mun mielestä mielenkiintoisia matkajuttuja on vaan välillä hankala myydä, moni matkalehti tyypillisesti julkaisee aika paljon samanhenkisiä juttuja suomalaisten perinteisemmistä matkakohteista. Mä taas tykkään vähän enemmän off the beaten track -matkailusta, mutta tietysti niille jutuille on vähemmän kysyntää. Mutta työnsaannin takia varsinkin on ihan jees, ettei matkakirjoittaminen enää ole se ainoa unelma :D

  13. Elämä on yksi mahtava, suuri seikkailu, ja maailma sen ponnistuslauta. ♥

    Afrikasta kiinnostaa aina lukea, mutta nyt täytyy myöntää että kaikessa maailmanympärimatkan kiiressä edelliset on jääneet lukematta. Siellä me ei kuitenkaan vielä olla käyty, ja on alkanut vähän kutkuttaa sekin manner…

    • Todellakin! Ruandasta ja Burundista en ole oikeastaan ikinä ehtinyt kirjoittaa mitään, niistä ainakin on tulossa jotain. Tansania postauksia löytyy toissa kesältä melkoinen kasa Tansania-tägin alta, sieltä kannattaa kurkata. Sansibarista olen ajatellut myös vielä kirjoittaa muutaman sanasen lähitulevaisuudessa. Mutta painetaan mieleen! Ikinä en ole kirjoittanut mitään yleisesti ottaen -postausta manteereeseen ja siellä reissaamiseen liittyen, sen voisin ehkä joskus toteuttaa :) Mulle muuten kävi aivan sama: maailmanympärysreissulla jäi Afrikka käymättä, ja siksi seuraavat reissut veivätkin sinne. Ihana mantere, suosittelen! <3

  14. Olen niin tätiosastoa sun rinnalla ja kadehtien katson, miten olet lähtenyt maailmalle nuorena ja todella toteutat haaveitasi ja unelmiasi. Olen valinnut toisenlaisen tien, sen missä on ollut ensin tutkinto, sitten talo ja jossain vaiheessa iskenyt pakottava halu kiertää maailmaa. Mutta onneksi ei ole vain yhtä oikeaa tapaa elää.

    • Ihan totta, ei tosiaankaan ole vain yhtä tapaa tai kaavaa elää. Itsekin inhoan, miten monet minua usein reilusti vanhemmat toteavat, että on hyvä matkustaa nyt, koska myöhemmin ei voi kun on työ, mies, talo ja opintolainat. Pyhpah, sanon minä! Miten nuo seikat muka matkustelua estäisivät? Ei ehkä yhtä huolettomasti lähdetä kuukausien reppureissuille ja matkustustavat voivat tietty muuttua, mutta kyllä matkustaa voi mielestäni aika monessa eri elämäntilanteessa. Ja kuten itsekin sanoit, kaikista parasta lienee se, että matkustelun voi myös aloittaa minkä ikäisenä vain! Olethan säkin kyllä melkoisen litanian eri maita kolunnut, eli ei yhtään huonosti mielestäni :)

    • Voi että, hauskaa että nämä ovat vielä muillakin mielessä, ajattelin että nämä ovat unohtuneet kaikilta jo kuitenkin :)

  15. Vau miten upeita reissuja olet tehnyt ja miten rohkeasti olet nuorena lähtent yksin huikeille matkoille. Mulle oli aikoinaan jo iso juttu, kun lukion jälkeen lähdin Espanjaan au pairiksi :). Ehdottomasti jokaisen pitää kulkea omaa polkuaan ja elää oman näköistä elämäänsä ja toteuttaa omia unelmiaan. Ja juu, kyllä vanhempanakin pystyy reissaa. Itellä, miten vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tekee mieli päästä reissuun.

    • Kaikki vastaavat kokemukset, asuminen ulkomailla oli se sitten reissaten, töitä tehden tai opiskellen, on hirmuisen tärkeitä, mun mielestä jo ihan oman identiteetinkin löytämiseen. Ihan totta, reissata ehtii ihan milloin vaan, kunhan vain päättää lähteä, se on tärkeintä :) Aika monihan lähtee vasta eläkepäivillä ekoille pitkille reissuille tai asumaan ulkomaille.

    • Täytyy olla kyllä tosi kiitollinen, että on ollut mahdollista reissailla. Pistän korvan taakse, näistä tulossa lisää! Maaliskuussa itseasiassa on tulossa uusi Rooman reissu, joten silloin varsinkin lisää juttua piisaa :)

  16. Ihana kirjoitus, ihanat kuvat! Niin se maailma vaan vie kun sille sydämensä antaa. <3

    Itseäni kiinnostaa kovasti aina lueskella vaihtareiden/ulkosuomalaisten arjesta, varsinkin, kun se arki on vielä aika uutta ja kirjoittajastakin kiinnostavaa. Siispä Meksikojuttuja! :-)

    • Voi, kiitos Lotta! Ja oot kyllä niin oikeassa, ei riitä pikkurillit millään, maailmaa pitää kahmia suorastan molemmin käsin. Hauska kuulla! Jotenkin kun tuntuu, että elämä on täälläkin loppujen lopuksi aika tavallista. Pitää mietiskellä mitä muita vaihtarijuttuja tässä tekisikään. Ainakin opiskeluista ja kursseista täällä on ollut mielessä jo pidemmän aikaa kirjoitella :)

  17. Vau, paljon olet jo ehtinyt! :) Ihania kuvia matkan varrelta, oli mukava lukea tätä postausta. Toivottavasti elämäsi jatkuu rikkaana matkailun suhteen :) Lähdenkin kurkkaamaan lisää kuvia sun Instagram-tililtä!

  18. Huh mitä kaikkea sun kuluneisiin vuosiin onkaan mahtunut! Aivan kateellisena ja huuli pyöreenä luin tota listausta maista, missä oot käynyt :) Voi kun itsekin pääsisin jossain vaiheessa nauttimaan tästä ”akateemisesta vapaudesta”, pitäis vaan saada jostain miehelle lomaa vakiduunista, koska yksin en uskaltaisi lähteä :p Nyt on vielä vauvakin tulossa ensi vuoden puolella, joten pitää tyytyä vähän maltillisempaan reissailuun. Joskus kyllä olisi tarkoitus lähteä koko poppoolla ulkomaille pidemmäksi ajanjaksoksi, sitä on suunniteltu jo kauan! Sopivaa tilaisuutta odotellessa..

    • Joo Suomen yliopistosysteemi on kyllä huikea siinä mielessä, että asioita vähän järjestelemällä pidemmätkin reissut onnistuu aika kivasti ja lisänä vielä kaikki työharjoittelu- ja vaihtomahdollisuudet ulkomailla. Mäkin laskeskelin, että kolmannen vuoteni lopuksi olen tehnyt 13 kuukautta opinnoistani ulkomailla, mikä on ihan mieletöntä siihen nähden, että kyseessä on kuitenkin täysin suomalainen tutkinto ja saan kaiken hyväksiluettua siihen. Totta, elämäntilanteet kun on vähän erit niin se tietty aina asettaa eri lähtökohdat tietynlaisille reissuille. Lähtekää ihmeessä kun tilaisuus sallii, nyt on tosi monet bloggaajat kirjoittaneet paljon lastenkin kanssa reissaamisesta, nimenomaan pitkistäkin reissuista, joten eiköhän sekin mahdollista ole kuin pieni vähän kasvaa. Onnea hirmuisesti perheenlisäyksestä!

    • Niinhän se on, vähän turhankin helposti siihen hurahtaa eikä siitä sitten vaan pääse millään eroon :D Lattarit on kyllä iso sydän. Aasiasta nyt ei varmastikaan hetkeen ole juttua luvassa, kun niistä seikkailuista on jo sen verran aikaa, että pitäisi melkein uusi reissu sinne suunnille tehdä – mikä ei ole suunnitelmissa ainakaan toistaiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *