Salsaa ja mojitoja: Tänään kutsuu Kuuba

Kaikki minua Twitterissä, Instagramissa tai Snapchatissa seuraavat sen jo tietävätkin: tänään matkaan Kuubaan!

Voitte varmaan vain arvailla, miten innoissani olen? Suomessa jo päätin, että tuossa saarivaltiossa on päästävä käymään nyt jos koskaan, sillä maa muuttuu nopeasti. Kilpajuoksu Kuubaan on muutenkin melkoinen – kaikki vaihtarimme reissaavat sinne, tietysti. ”Äkkiä, ennen kuin jenkit ehtivät”, kuhisee kulisseissa.

Meidän oli tarkoitus sinne parin suomalaisystäväni kanssa suunnata vasta marras- tai joulukuussa. Viime lauantaina istuimme alas katsomaan kalenterejamme ja varaamaan lentoja ja kappas – yhteisen ajankohdan löytäminen oli mahdottomuus. Tuumattiin kuitenkin, että seuraavalla viikolla viiden päivän päästä lennot olivat halpoja ja kalenteri tyhjä. Siispä ei muuta kuin extempore-reissuun, mikäs sen parempaa!

Kuuba on kyllä äärimmäisen mielenkiintoinen, ristiriitojen maa. On rantaa, palmupuita ja drinkkejä – mutta myös kommunismin tuoma nurja puoli. Kaupan säätely, sananvapauden puute (Press Freedom Indexissä Kuuba on sijalla 169/180 – Suomi ensimmäisenä) ja tietoteknologian surkeus ovat vain muutamia valtion heikkouksia. Onkin vähän surullista, että turistit ryntäävät suljettuun, muusta maailmasta eristäytyneeseen maahan ”ennen kuin muut turistit pilaavat sen ja tuovat kapitalismin tullessaan”, kun taas kuubalaiset itse toivovat avoimia ovia maailmalle enemmän, kuin mitään muuta.

thumb_IMG_5129_1024

Maan sulkeutuneisuus tuli ensimmäisen kerran vastaan, kun lähdin etsimään majapaikkaa ensimmäisiksi öiksi Havannassa. Sohvasurffauksesta tietysti lähdin ensimmäisenä liikkeelle, mutta pian selvisi, että kyseinen aktiviteetti on maassa laitonta. Turistit eivät saa yöpyä paikallisten kodeissa ilman valtion lupaa – joka tietysti maksaa kuukausittain. Kuitenkin couchsurfingin kautta sain erääseen paikalliseen nuoreen naiseen yhteyden, joka buukkasi meille huoneen ystävänsä kodista. Kodissa (”casa particular”) majoittuminen siis maksaa, mutta onpahan ainakin jonkinlaista sohvasurffausta. Hostimme myös noutaa meidät suoraan lentokentältä, mikä on aivan mahtavaa. Seuraavat huoneet varaamme paikan päältä, sillä käsittääkseni majoittajien puskaradio ja verkostot ovat varsin laajat.

Reissu tarkoittaa todennäköisesti myös kymmenen päivän vierottautumista internetistä ja sosiaalisesta mediasta. Käsittääkseni netti löytyy lähinnä hotelleista, joissa wifi kustantaa melkein kymmenen euroa tunnilta. Hieman turhan arvokasta lystiä, ja toisaalta pieni lakko voi tehdä ihan hyvää nettiriippuvaiselle sielulleni. Siispä, lupaan kasan kuvia Instagramiin ja vaaaaaaltavan MyStoryn SnapChatiin koko reissun ajalta yhdessä rysäyksessä heti Meksikoon palattuani sopivasti synttäreille 25.10. Mediahiljaisuuteni aikana voitte vaikka kurkata juuri julkaisemani My Day -videoni Meksikon arjesta ja lisäksi olen ajastanut tiistaille yhden postauksen, jossa hieman sivutaan suomimatkailua. Käykäähän siis tiistaina kurkkaamassa!

Matkani ja sometaukoni aikana tehän voisitte vaikka kertoa, mikä Kuubassa kiinnostaisi ja minkälaisia postauksia te sieltä haluaisitte lukea?

Ja psst! Mikäli haluat tietää seuraavat reissukohteeni mm. marraskuulle ja maaliskuulle, siirry SnapChatin puolelle! Heitän sinne aivan näillä näppäimillä MyStoryyn pieniä paljastuksia tulevasta, ja snäpit näkyvät siellä 24 tunnin ajan.. Minut löytää nimimerkillä @laurapylv.

10 vastausta artikkeliin ”Salsaa ja mojitoja: Tänään kutsuu Kuuba

  1. Vau, Kuuba on todellakin nyt aika kuuma peruna ja alkukesästä kyttäiltiin myös Italiasta sinne halpoja lentoja, mutta idea jäi vaan ajatuksen tasolle – toistaiseksi.

    Välillä on varmaan ihan tervettä ja jopa suotavaa vierottautua virtuaalimaailman syövereistä ja katsella sitä oikeaa maailmaa omilla silmillä eikä kännykkä kädessä. Palatessa kerkeää sitten sometella varmasti tarpeeksi :)

    Mua kiinnostaa kuulla ainakin casa particularissa yöpymisestä, uskon että varmaan tuutkin kirjottelemaan siitä kokemuksia reissun jälkeen. Antoisaa matkaa ja nauttikaa täysillä! :)

    • Niinpä, ja mekin aika osuvaan aikaan taidettiin sattua, sillä joidenkin paikallisten mukaan jo marraskuussa maahan alkaa tulla suoria lentoja Jenkeistä ja laiva Miamista. Oli kyllä ihanaa huilia nettielämästä ja kaikki kanavat tulvi siihen malliin palatessa, että oisin vain voinut jäädä somepimentoon Kuubaan ihan mielelläni. Casa particulareista juttua tulossa!

  2. Eikä, et usko miten paljon mä haluaisin lähteä Kuubaan! Mun sukulaiset käy siellä about kerran vuodessa lomalla tanssimassa salsaa (:D) ja mä katselen aina kaiholla niiden kuvia ja kuuntelen niiden juttuja Kuubasta! Siitä taitaa olla viitisen vuotta kun ne ekan kerran siellä kävi ja jo parin vuoden jälkeen ero entiseen oli kuulema ihan silminnähtävä, että voi vaan kuvitella miltä siellä näyttää seuraavan vuosikymmenen kuluttua. Hyvää reissua sulle!

    • Hahh, hauskaa, nimittäin juurikin salsaturistitätejä ja -setiä näkyi paljon Kuubassa. Varmasti maa muuttuu nyt vauhdilla – toivottavasti myös paikallisten näkökulmasta myönteiseen suuntaan. Kiitos näin jälkikäteen, reissu oli hieno! :)

  3. Oi ihanaa! Toivottavasti tulee mahtava reissu!
    Mulla Kuuban matka odottaa tasan kuukauden päässä. :-) Mua kiinnostaa myös lukea yksityismajoituksista ja turvallisuudesta, esim. uskaltaako ottaa mukaan järkkärin? Tai kannettavan ja tekeekö sillä edes mitään? Miten länsimaisiin naisiin suhtaudutaan? Mä matkustan osan matkaa ryhmässä, osan yksin. Ja vielä yksi tärkeä: haiseeko siellä joka paikassa sikari? Saan siitä todella helposti päänsärkyä ja jo etukäteen pelottaa miten selviän.
    Ai niin ja vielä hyttyset! Onko paljon ja pitääkö läträtä jotain myrkkyjä. Kiitos jo etukäteen!

    • Oi, sinäkin suuntaat sinne, ihanaa! Jees, kirjoittelen majoituksista ainakin oman postauksensa. Turvallisuudesta sanon jo samantien että todellakin, Kuuba on yksi turvallisimmista maista Euroopan ulkopuolella, jossa oon ollut. Kansalaiset on peloteltu kovilla tuomioilla niin huolella, että kaduilla saa kulkea järkkäri kaulassa vaikka keskellä yötä – okei, ehkä hieman kärjistys, ehkä tuota en sentään tekisi yhtikäs missään, mutta kuitenkin. Turistien ryöstämisestä nimittäin saa vielä pidemmän linnareissun kun kuubalaisen. Lisäksi kamerat ja poliisit valvoo vähän kaikkialla. Saksalaiskaverilta oli ryöstetty laukku, ja poliisi sai miehen samantien kiinni ja tyyppi päätyi kaltereiden taa viideksi vuodeksi.

      Mulla oli kamera ja läppäri mukana, eikä ollut mitään hätää. Paikallisetkin sanoo, että Kuuba on varsin turvallinen. Läppärillä et sinänsä tee mitään, koska nettiä ei ole. Tai on, hotelleissa, mutta kalliita, joten me annettiin koko netin suosiolla olla. Riippuu siis jo siitäkin, missä majoitut. Mulla oli läppäri vaan sen takia mukana, että sain päivittäin muistiinpanoja kirjoiteltua (pullamössösukupolvelle kun kynä ja lehtiö ovat jo kovin kaukaisia… :D) ja videomatskuja siirrettyä talteen muistikortteja täyttämästä. Olit länsimaista tai muualta, aika rauhassa saa olla ja itsekin tästä yllätyttiin, kun kolmen naisen kesken reissattiin ja näistä pari hyvinkin elovena-blondia. Epäilen, että valtio muutenkin rajoittaa turistien ja paikallisten kanssakäymistä, niin vähän huomiota saatiin osaksemme, verrattuna jo ihan vaikka Meksikoon. Lisäksi kuubalaiset itsekin on tosi vaihtelevannäköistä porukkaa, on afrikkalaisorjista polveutuvia aivan mustia ihmisiä, lattareiden näköisiä, ja myös espanjalaisvalloittajien jälkeläisiä, jotka saattavat olla ihan luonnostaankin blondeja. Ehkäpä myös siksi vaalea hipiä ei niinkään hetkauttanut, kun sitä on omastakin takaa :)

      Ei haissut sikari, tosin mulla on tosi huono hajuaisti ja toisinaan peräti nautin passiivisesta tupakoinnista. Mutta aika vähän katukuvassa sikarit muutenkin näkyivät, joten ei huolta. Hyttysiä ei ollut paljon, ihan muutaman vain bongasin lähinnä Viñalesissa ja mä en ainakaan kaivannut yhtään myrkkyjä. Mutta jos olet erityisen herkkä hyttysten pistoille, niin sit ehkä kannattaa napata purkki mukaan, eihän se paljoa paina. Ihanaa Kuubaa sullekin!

  4. Niinkuin jo moneen kertaan sanottu ei Kuuba ole vielä pitkään aikaan muuttumassa mihinkään.Samoin kuin jenkit eivät ole siitä tekemässä suosikkilomakohdettaan.Asia varmasti avautuu kävijöille viimeistään useamman käynnin tai muutamien kuukausien maassaolemisen jälkeen….

    • Ei mikään maa parissa vuodessa muutu, sehän on selvä. Mutta toki katukuva muuttuu väkisinkin, jos Havannaan saapuu monta tuhatta amerikkalaisturistia enemmän kuin tällä hetkellä. Nytkin oli turismin kääntöpuoli näkyvissä jo nykyisenkin niukan turismin seurauksena. Meitä yritettiin kusettaa vaikka kuinka monta kertaa ja miespuoliselle saksalaiskaverilleni joku yritti kaupata tyttöystäväänsä petipuuhiin. Itse ainakin koen Kuuban ennemmin ilman näitä ilmiöitä, jos vain mahdollista. Epäilen, että ensi alkuun voi tulla ryntäys, kun Yhdysvalloista viimein pääsee helposti matkaamaan ja innostus on suurta, mutta eiköhän se hiljalleen sitten tasoitu. Pelkään myös sitä, että kuubalaiset itse odottavat ihmeitä tapahtuvaksi lähivuosina, mihin en itse millään kyllä usko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *