Takinkääntäjä täällä hei

“Jenkit eivät ole ikinä mua kiinnostaneet ja tuskin sinne tulee lähdettyä moneen(kymmeneen) vuoteen.”
(Laura 19v blogissaan 23.3.2013)

Ja kuinkas sitten kävikään.

Sivupalkistani löytyviä tulevia reissujani vilkuilleet ovatkin voineet bongata, että kauaa en Meksikossa malta maleksia. Mutta mielestäni tämä 10-10-10-linja on oikein kiva: 10 päivää Kuubassa, 10 päivää Meksikossa koulun penkillä, 10 päivää taas reissussa. Sitten onkin koulua jäljellä enää kolmisen viikkoa ja voikin lähteä kahdeksi viikoksi reissuun, jos vaan rahatilanne sen sallii. Kyllä kannatti istua kököttää tunneilla kipeänäkin, sillä nyt koulun lähestyessä loppuaan voi poissaoloja rapista vaikka kuinka. Ja lopun lähestyessä olenkin jo lomien tarpeessa, näin kaksinkin kappalein.

Tällä kertaa minua kutsuu siis Yhdysvallat ja lentokentälle suuntaan jo parin tunnin kuluttua. Yllätin hieman itsenikin tällä valinnalla, koska kuten ylhäältä voi päätellä, en ole koskaan tuntenut minkäänlaista vetoa amerikkalaisen unelman perään tai osavaltiokeräilyyn. Jostain syystä eräs päivä makasin sängylläni, tuijotin kattoa ja päässäni kieppui kaksi sanaa: San Fransisco. En tiedä mistä ihmeestä ajatus tuli, mutta tuli fiilis, että sinne olisi kiva mennä, siitäkin huolimatta että en kaupungista juuri mitään tiedä. Muutamaa päivää myöhemmin ostin lennot, järkevän hintaiset kun olivat.

Olen viime päivinä kehitellyt jo lennokkaan teoriankin tälle yllättävälle mieliteolle. Yleensä minua kiehtovat kehitysmaat ja mahdollisimman eri meininki kuin kotimaassa. Kun asuukin jo valmiiksi lattarimaassa, yhtäkkiä länsimaisempi naapuri vaikuttaa mielenkiintoisemmalta ja eksoottisemmalta kuin eteläisemmät, samankaltaisemman kultturin jakavat Guatemalat ja Hondurakset. Käy järkeen, ehkä.

GoldenGateBridge_BakerBeach_MC

Joka tapauksessa, lentoja verratessa huomasin, että tulee saman hintaiseksi ottaa paluulento eri kaupungista kuin lentää takaisin San Fransiscosta, joten klikkasin Google Mapsit auki ja totesin Los Angelesin olevan aika mukavan matkan päässä. Klik vain, ja paluulento lähtikin Losista. Tuleepa nähtyä kerralla hieman enemmän kuin yhden kaupungin verran. Aikaa minulla on kuitenkin ruhtinaalliset kymmenen päivää, joten humanistimatikalla se tekisi viisi päivää per kaupunki. Uskoisin sen olevan ihan kivasti molempien kaupunkien haltuun ottamiseen.

Parasta tällä reissulla on ehkä se, että pitkästä aikaa lähden tien päälle aivan yksin. Viimeksi olen tainnut olla itsekseni viime huhtikuussa Istanbulissa, mutta sekin oli seminaarireissu, jolla tiesi tutustuvansa uusiin ihmisiin paikan päällä, joten sitä ei ehkä lasketa. Sitä ennen olen haahuillut yksinäni luultavastikin Ruandassa kesällä 2014. Jo on siis aikakin! Molemmissa kaupungeissa minua odottavat sohvasurffaushostit ja joitain paikallisia kontakteja, jotka ovat lupautuneet esittelemään kaupunkeja ja yöelämää. Voilá!

Koska suunnitelmia ei ole laisinkaan, toivon että mulla tulee olemaan reilusti aikaa myös ihan vain olla ja rentoutua, lueskella ja kirjoitella blogia. Pueblassa ei vaan ehdi, kun koko ajan olen menossa, ja varsinkin näin reissujen välissä kouluhommaakin piisasi. Ei siis muuta kuin kuulumisiin, yritän jatkaa Kuuban jutuilla piakkoin! Vinkkejä Friscoon ja Losiin otan myös mielelläni vastaan.

Kuva: “GoldenGateBridge BakerBeach MC” by Christian Mehlführer, User:Chmehl – Own work. Licensed under CC BY 3.0 via Commons.