Vaihto-opiskelijana Meksikossa tunsin itseni jälleen ysiluokkalaiseksi

On aika pistää viime lukukauden fiilikset yhteen pakettiin ennen kevään opintojen alkua. Muistatte ehkä, miten motivaatiota ja kunnianhimoa puhkuen lähdin Meksikoon. Opinnot Pueblan UPAEP-yliopistossa vaikuttivat valtavan mielenkiintoisilta ja olin vakaasti päättänyt ottaa opinnot tosissani. Ei juhlimista ja rellestämistä, kuten vaihdossa yleensä (ja koska olin ajatellut sen vaihtokokemuksen kokea myöhemmin Erasmus-vaihtarina Istanbulissa), vaan pänttäystä, espanjan oppimista, lukematta jääneiden kirjojen kahlaamista, itsestä huolta pitämistä ja mindfulnessia.

No eihän siinä kuitenkaan niin käynyt. Mitä ihmettä oikein kuvittelin?

Jo ensimmäisten viikkojen aikana kävi selväksi, että suomalaisen yliopisto-opiskelijan näkökulmasta opinnot meksikolaisessa korkeakoulussa tuntuvat aika pelleilyltä. Meininki oli toisinaan kuin peruskoulussa konsanaan ja koin vahvoja flashbackeja 2000-luvun alkupuolelle.

Kurssini

Mutta opiskelukulttuurista lisää lopussa. Tämä vuosi on opinnoissani pieni syrjähyppy, sillä journalistiikan sijaan opiskelen kansainvälisiä suhteita niin Meksikossa kuin Istanbulissakin. Näistä opinnoista saatavan laajan sivuaineen myötä haluan pitää ovet auki mahdollisille jatko-opinnoille kv-suhteiden ja kv-politiikan parissa kandidaatin tutkinnon jälkeen. Toimittajan hommia kyllä haluan ensisijaisesti tehdä, siitä ei ole epäilystäkään, mutta median nykytila ei lupaile liikoja tulevaisuuden työmarkkinoille. Plan B ei liene huono idea. Ja toisaalta, ulkomaantoimittajan työssä tietysti on ihan plussaa tietää mistä kirjoittaa – ja juuri se on työ, jota eniten haluaisin tehdä., ainakin tällä hetkellä.

Meksikossa valitsin ensi alkuun seitsemän kurssia. Siellä kaikki kurssit kestävät koko lukukauden, joten variaatiota kouluviikkoihin ei juurikaan ole. Seitsemän kurssin kanssa päivät olivat aika työllistettyjä, joten alun alkaenkin tiesin tiputtavani jotain pois niin, että minulle jäisi jotain vapaa-aikaakin. Lukujärjestykseen päätyivät seuraavat (jos ei yksityiskohtainen selostus kursseistani kiinnosta, hyppää tämän yli):

  • Negociación internacional y resolución de conflictos – Neuvottelu ja konfliktinhallinta
  • África – Afrikka
  • Relaciones internacionales – Kansainväliset suhteet
  • Español intermedio – Keskitason espanja
  • Derechos humanos – Ihmisoikeudet
  • Política internacional contemporánea – Nykypäivän kv-politiikka
  • Servicio social

Niinhän siinä lopulta kävi, että seitsemästä kurssista tiputin kolme viimeisintä pois. Ihmisoikeuskurssi oli yhteinen oikeustieteiden ja kansainvälisten suhteiden opiskelijoille ja näin ollen painottui aika paljon kuivaan lakitekstiin ja Meksikon lainsäädännön pykälöihin – ei erityisen relevanttia tietoa minulle. Política internacional contemporánea osoittautui keskittyvän pääasiassa Euroopan poliittiseen historiaan, joka käydään läpi Suomessa lukion historian tunneilla. Kertaus ei toki olisi ollut pahitteeksi, mutta keksin kyllä parempaakin tekemistä neljän viikkotunnin ajalle.

Servicio social oli hieno, vaihtareille kehitelty kurssikokonaisuus. Kyseessä oli siis vapaaehtoistyö jonkin paikallisen järjestön hyväksi. Suurin osa opetti englantia lapsille tai köyhän lähiön aikuisille, mutta osa meni myös orpokotiin. Vaihtoehtojen joukossa oli myös esimerkiksi sairaalan syöpälasten kanssa työskentelyä. Vapaaehtoistyötä oli neljä-viisi tuntia viikossa paikasta riippuen ja lisäksi kurssiin integroitiin kahdeksan tuntia opetusta meksikolaiseen kulttuuriin ja maan epäkohtiin liittyen.

Itse ilmoittauduin mukaan ja kävin tutustumassa orpokotiin, jossa minun oli määrä työskennellä. Kuitenkin vasta paikan päällä kävi ilmi, että he halusivat meidän työskentelevän joko iltapäivisin tai viikonloppuisin, sillä lapset ovat koulussa aamupäivästä. Minulle taas tämä oli mahdottomuus, koska iltapäivisin minulla oli kaikki muut kurssini ja viikonloppuni halusin pitää vapaana matkustelua varten. Siispä jouduin tästä valitettavasti myös luopumaan, mikä oli vähän sääli. Opetustyöhön minusta ei taas ole, kärsivällisyyteni ei riitä siihen millään.

IMG_5704-6Loppujen lopuksi neljä kurssia oli ihan hyvä lukumäärä, mutta aika helpoksi elämä kävi niiden kanssa. Jokaisesta sain kuusi opintopistettä. Lisäksi maan omalla kielellä opiskelusta yliopistomme kielikeskus antaa kahdeksan opintopistettä, joten koko lukukaudelta minulle pitäisi tulla 32 opintopistettä, mikä on varsin hyvin – etenkin siihen nähden, että mulle jäi fiilis että juuri mitään en kyllä tehnyt niitä ansaitakseni.

1) Relaciones internacionales oli johdantokurssi kansainvälisiin suhteisiin ensimmäisen vuoden opiskelijoille, jotka ovat pääasiassa 17-19-vuotiaita. Kurssin sisältö oli hieman sillisalaattia tarjoten pieniä palasia alan eri puolista. Kävimme läpi erilaisia hallintomuotoja (parlamentarismi, kommunismi, autoritarismi, totalitarismi, mitä on demokratia), kansainvälisen talouden perusteita, kansainvälisten suhteiden perusteorioita (realismi, liberalismi), kansainvälisten suhteiden historiaa ja maailmanpolitiikan eri aikakausia sekä tiettyjä maailmanpolitiikan tapahtumia hieman niitä analysoiden (Kuuban kriisi, Jugoslavian hajoamissodat, Ukrainan sota).

Vaikea sanoa, miten hyödyllinen kurssi oli. Monia asioita tiesin ennestään, mutta toki moniin asioihin sain myös teoreettisemman näkökulman. Opettaja puhui hitaasti, joten tällä kurssilla opin myös paljon espanjaa, erityisesti hyödyllistä sanastoa ja käsitteistöä. Kurssiin sisältyi neljä välikoetta, jotka olivat pääasiassa monivalintakysymyksiä. Vasta loppukokeessa piti vastata kirjallisesti viiteen eri kysymykseen parin kappaleen verran. Loppuarvosanaksi kurssista sain 9.1.

2) Negociación internacional y resolución de conflictos oli mielenkiintoinen, mutta helppo kurssi. Opettaja oli suosikkini, vaikka hänellä olikin hieman hankala aksentti. Alkukurssista kävimme läpi erilaisia neuvottelutaktiikoita läpi, ja niihin liittyen meillä oli noin kymmenen kysymyksen monivalintakoe, josta sain parhaan arvosanan koko luokasta yhdellä väärällä vastauksella. Kertonee luokan ja opetuksen tasosta jotain, sillä itse en edes ymmärtänyt kokeeseen luetusta materiaalista kaikkea, kokeessakin jouduin joitain sanoja varten käyttämään sanakirjaa. Ehkä olin ainoa, joka ylipäänsä tekstin oli lukenut, kuka tietää. Sen jälkeen luimme kirjaa Negociando con el diablo, josta analysoimme jokaista kappaletta parin luentokerran verran. Joka kappaleessa oli esimerkkitapaus, esimerkiksi Churchillistä neuvottelemassa natsien kanssa tai Mandelasta neuvottelemassa valkoisten kanssa mustien oikeuksista.

Loppukurssista pidimme jokainen lyhyen, melko epämuodollisen esitelmän jostakin konfliktista, jota ei ole saatu ratkaistua ja esittää vaihtoehtoratkaisu ja neuvottelumenetelmä. Itse pidin esitelmäni armenialaisten kansanmurhasta vuonna 1915, jota Turkki ei edelleenkään tunnusta tapahtuneeksi. Esitelmän oheen piti myös kirjoittaa noin viisisivuinen essee, ainoa jonka jouduin koko lukukauden aikana kirjoittamaan espanjaksi. Siitä huolimatta, etten kurssilla aina kyennyt seuraamaan opetusta, tuntui kurssi helpolta ja professori vähän turhankin rennolta. Arvostin häntä kyllä suuresti, hän oli tosi fiksu ja kykeni vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, mutta olisi hän voinut vähän enemmän opiskelijoiltaan vaatia – varsinkin kun kyse oli neljännen vuoden opiskelijoista. Arvosanaksi sain tältä kurssilta 9.5.

IMG_5700-5

3) Kolmas kurssini oli espanjan kielikurssi, jonka valitsin tukemaan kielen oppimistani. Ajattelin, että arjessani tulen kuitenkin käyttämään suullista espanjaa, joten olisi hyvä opetella kieltä myös kirjallisena, kielioppia ja oikeinkirjoitusta. Opettaja yritti kuitenkin olla moderni ja keskittyä nimenomaan suulliseen kielenkäyttöön. Häntä ei kiinnostanut kielioppi lainkaan, eikä hän puhuessammekaan korjannut meitä, vaan oli iloinen kun sitä puhuimme, oli se sitten oikein tai väärin. Voitte arvata, että tuolla kurssilla en kyllä mitään oppinut. Arvosana kurssilta oli 9.8.

4) Neljäs kurssini oli África, joka saamistani ennakkotiedoista poiketen olikin englanniksi. Opettaja oli melko suomalaismentaliteettinen nainen, joka opetti aina kahvikuppi kädessä, eikä ikinä hymyillyt. Hänelle oli käytännössä aivan sama mitä tunneilla teimme, niin kauan kun tunneilla ei ollut hälinää ja poissaolomäärät eivät ylittyneet. Itse kurssi oli sisällöltään pettymys. Opettaja oli todella älykäs ja tunsi Afrikan erittäin hyvin siihen nähden, että hänen erityisalansa on oikeastaan Lähi-Itä. Kuitenkin koko lähes koko kurssin ajan kävimme Afrikan muinaishistoriaa, alkaen tuhansia vuosia sitten. Opettelimme kuninkaallisten ja heimojen nimiä, niiden liikkeitä mantereella ja muinaista kulttuuria. Loppua kohden siirryimme orjakauppaan, valkoisten valtaan, kolonialismiin ja Afrikan maiden itsenäistymiseen. Nykypäivää ja mantereen nykytilaa käsittelimme viimeisten kahden luennon ajan. Todella sääli. Mielestäni muinaishistoriaa olisi voinut käydä vain hieman alussa, siirtyä saman tien 1900-luvun tapahtumiin ja loppukurssi käsitellä nimenomaan siitä, mitä mantereella tapahtuu juuri nyt. Afrikan nykypolitiikka ja nyky-yhteiskunta jäi aika tuntemattomaksi tämän kurssin raameissa. Kurssilla meillä oli viisi koetta: kolme välikoetta, loppukoe ja maantiedon koe jossa piti osata kaikki mantereen maat, pääkaupungit, vuoret, joet ja järvet. Lisäksi pidimme esitelmän jostain maasta – minulle osui Mosambik – ja tehdä maahan liittyen 5-7-sivuinen essee. Itse kirjoitin naisten roolista Mosambikin sisällissotien jälkeisessä rauhanrakennusprosessissa. Ai miksikö? Koska olen viime keväänä kirjoittanut jo yhden esseen naisten asemasta rauhanrakennuksessa, joten pystyin kopioimaan puolet vanhasta esseestäni ja liittämään siihen uuden osion tapausanalyysia. Afrikka-kurssista sain loppuarvosanakseni 10, sillä osallistuminen UPAMUNiin korotti arvosanaa yhdellä automaattisesti, ja kokeiden perusteella arvosanani oli hieman yli 9.

 Mikä ihmeen UPAMUN?

UPAMUN oli koulumme oma kolmipäiväinen Malli-YK-seminaari, joka oli kansainvälisten suhteiden opiskelijoille pakollinen. Muiden kurssien opettajat vapauttivat vaihto-opiskelijat tästä pakosta, mutta relaciones internacionales –kurssin opettaja vaati myös minua ja toista vaihtaria kurssillamme osallistumaan. Ja vaikka ei olisikaan, olisin osallistunut silti. Malli-YK on siis tietynlainen YK-stimulaatio, voisi jopa sanoa roolipeli. Jokainen delegaatti edustaa jotain maata tietyssä neuvostossa. Itse edustin Nigeriaa turvallisuusneuvostossa ja aiheinamme oli ISIS, sen pysäyttäminen, kemikaaliaseet Syyriassa ja humanitaarinen apu Eurooppaan pyrkiville pakolaisille. Nigerian delegaattina pyrin kantamaan huolta erityisesti terrorismin leviämisen estämisestä ja onnistuin puhumaan muut Afrikan valtiot kanssani taistoon Boko Haramia vastaan. Sattuuhan sitä.

IMG_5667-1

Malli-YK on aika raskas rysäys, mutta palkitseva sellainen. Taustatyö on tehtävä huolella, muuten siitä ei nauti lainkaan. On tutustuttava omaan maahansa, käsiteltävään aiheeseen ja YK:n aiempiin päätöksiin aiheesta. Lisäksi on tutustuttava muihin delegaatioihin ja yritettävä ennakoida heidän kantojaan, jotta voi jo päätellä potentiaalisia liittolaisia tai konflikteja. Itse kuitenkin innostuin tästä sen verran, että maaliskuussa odottaa Roomassa seuraava Malli-YK osana Suomesta lähetettävää delegaatiota, johon hieman hetken mielijohteesta hain, ja ihme kumma pääsin! Kyseessä on Harvard World MUN, Euroopan suurin ja maailman toisiksi suurin Malli-YK, joita myös MUNien olympialaisiksi kutsutaan. Olen yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Viiden päivän seminaariin kuuluu myös joka päivä iltaohjelmaa ja onpa ohjelman sekaan ujutettu jopa virallinen tapaaminen paavin kanssa. Huh! Tulen edustamaan Mosambikia Afrikan Unionin neuvostossa ja onneksi olemme täällä pareittain, joten aivan yksin ei tarvitse seminaarihuoneessa hikoilla.

IMG_5698-4

Meksikolainen opiskelukulttuuri eroaa melkoisesti suomalaisesta

Meksikossa opiskelu on helppoa, jopa silloinkin kun opetuksesta ei edes aina kaikkea ymmärrä. Siksi ehdottomasti kannustaisinkin kaikkia sinne vaihtoon lähtijöitä ottamaan kurssinsa espanjaksi, jotta edes kielenopiskeluun saa lisätehoa tunneilta, sillä itse kurssien sisältö ei välttämättä aina anna niin paljon kuin odottaisi. Opiskelutahti tuntuu suomalaiseen verrattuna tehottomalta ja hitaalta. Koko lukukauden kestänyt kurssi käytäisiin samoine sisältöineen suomalaisessa yliopistossa parissa kuukaudessa. Tunneille ei juurikaan tarvinnut lukea muuta kuin joitain yksittäisiä kappaleita tai artikkeleita, mutta yhtäkään kirjaa kannesta kanteen ei vaadittu lukemaan. Kaikki kokeet olivat pääasiassa monivalintakysymyksiä tai oikein-väärin-kysymyksiä. Yhtäkään esseetä en kokeessa joutunut kirjoittamaan.

IMG_5710-7

Kerran ääneen ihmettelin, miten kursseilla opetellaan niin paljon pientä nippelitietoa; vuosilukuja, nimiä, yksittäisiä tapahtumia. Tiedot eivät aina tuntuneet lainkaan relevanteilta ja paikallisilla opiskelijoilla tuntui puuttuvan kyky yhdistellä tietoaan kokonaisuuksiksi. Koin olevani jälleen yhdeksännellä luokalla peruskoulussa. Ystäväni selitti, että kansainvälisissä suhteissa vuosiluvut ja tapahtumat ovat tärkeitä osata ulkoa, koska pienikin poikkeavuus niiden kulussa olisi voinut kirjoittaa historian täysin uusiksi. Ehkä tietysti niinkin, mutta itse koen, että yliopistossa tärkeintä on opetella laajoja kokonaisuuksia, analysoida niitä, kriittiselläkin otteella. Meksikolaisessa yliopistosysteemissä ei kannusteta kriittiseen omaan ajatteluun tai pohdintaan. Asiat opetetaan ja ne tulee vastaanottaa sellaisenaan.

Läsnäolo tunneilla oli ehdottoman tärkeää, ja niistä pidettiin kirjaa. Tunnit alkoivat aina nimenhuudolla. Itse kampesin tunneille sairaanakin, sillä olin laskenut käytössäni olevat poissaolotunnit melko tarkalleen reissujani varten. Yleensä poissa sai olla noin 12 tuntia, mikä tarkoitti kuutta kertaa, eli kolme viikkoa. Siispä pystyin ihan hyvin tekemään kaksi kymmenen päivän reissua Kaliforniaan ja Kuubaan.

Meksikolaisessa järjestelmässä kandidaatin tutkintoa vastaava ”Licenciatura” kestää viisi vuotta. Mikäli he siis mielivät maisterinkin tehdä, opintojen kokonaiskestoksi tulee seitsemän vuotta. Yliopisto aloitetaan nuorena, 17-18-vuotiaana, ja homma hoidetaan yhdessä putkessa, toisin kuin Suomessa, jossa opiskelijat harhailevat, eksyvät ja lopulta ehkä puolivahingossa valmistuvat. 25-vuotias lääkäri oli ihan normijuttu, vaikka se minua vähän ajatuksen tasolla kauhistuttikin. Jos täysin rehellisiä ollaan, en myöskään ole varma miten valmiita ”diplomaatteja” kansainvälisistä suhteistakaan valmistuneista opiskelijoista tulee. Vaikka kandidaatin tutkinto kestää peräti viisi vuotta, tuntui minusta välillä, että neljännen vuosikurssin opiskelijat olivat opintovuosiinsa nähden hämmästyttävän pihalla maailmanmenosta. Mutta kaikki tietysti pyrkivät Yhdysvaltojen, Englannin, Saksan tai Espanjan suurlähettiläiksi, tietysti. Välillä kävi mielessä, ettei kaikilla tainnut olla ihan jalat maan pinnalla tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, varsinkin siihen nähden että harva opiskelija oli koskaan ollut päivääkään minkäänlaisessa työssä.

IMG_5696-3

UPAEP oli yksityinen koulu, johon sisälle pääsee rahalla. Kuten valitettavan usein maailmalla, omilla kyvyillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen suhteen, mitä alaa kukakin opiskelee. Suomessa tottuu helposti siihen, että vaikkapa lääketieteiden tai oikeustieteiden opiskelijoita väkisinkin katsoo hieman yläviistoon ihaillen – ”vau, tuo tyyppi ei ole mikään turha tapaus.” Meksikossa moisen ajatusmaailman voi unohtaa. Muutama toki pääsee sisälle kykyjensä avulla stipendin kautta, mutta muiden sisäänpääsy on tullut isin lompakon kautta. Karua, mutta totta. Näin ollen isi on monen tulevaisuuden suhteen ottanut vallan omiin käsiinsä. Usein kysyin uusilta tuttavilta, miksi he halusivat tulla opiskelemaan kv-suhteita. Muutaman kerran sain vastaukseksi seuraavan: ”En minä tätä valinnut. En ollut oikein varma mitä opiskelisin, niin vanhempani päättivät että tulen tänne opiskelemaan tätä.”

Opettajat olivat kyllä mukavia, siitä suuri kiitos koululle. He vain saisivat vaatia enemmän, hieman haastaa opiskelijoita omaan ajatteluun ja ylipäätään itsenäiseen opiskeluun lisää.Alakoulun tasolle opiskelijat tuntuivat vajoavan silloin, kun heidän odotettiin tekevän jotain. Puskaradiossa kulki esseiden pimeä kauppa ja noin kuuden euron hinnalla sai jonkun tekemään viisisivuisen esseen toisen puolesta. Kokeissa oli normi, että takarivissä istuvat googlasivat vastaukset tai kopioivat ne kaverin paperista. Ensimmäisten kokeiden aikaan homma tuntui pöyristyttävältä, varsinkaan kun en usko opettajien olleen sokeita sille, ainoastaan välinpitämättömiä.

Vaikka tekstini ehkä vaikuttaa varsin pessimistiseltä, olen silti tyytyväinen vaihtooni Meksikossa. Se oli vain loppujen lopuksi aika erilainen kuin olin odottanut ja kyllähän se loppujen lopuksi juhlimisen ja ikuisen kesän puolelle meni. Vaikka kunnianhimoiset haaveet todellisesta kv-suhteiden haltuunotosta sain unohtaa, päätavoitteeni täyttyi: opin espanjaa sille tasolle kuin toivoinkin. Toisaalta, olen pari viimeistä vuotta painanut aika kovaa vauhtia opinnoissani eteenpäin, joten puolen vuoden – tai oikeastaan vuoden Istanbul mukaan luettuna – breikki tekee ihan hyvääkin ennen kandin tutkinnon loppurutistusta ensi vuonna. Maanantaina menen tekemään kurssivalinnat yliopistolleni täällä Istanbulissa ja veikkaan, että samalla linjalla jälleen mennään: valitsen ensin kasan kursseja, joista karsin epämieluisat pois. Ainakin kurssivalikoima vaikuttaa valtavan mielenkiintoiselta, toivotaan että edes puolet niistä olisivat myös todellisuudessa antoisia.

Vielä ehdit – Näyttelyvinkki Helsinkiin

Tätä aihetta olen jemmannut jo yli vuoden ja nyt kun se viimein oli ajankohtainen, se melkein pääsi unohtumaan, enkä millään meinannut kirjoittaa tätä ulos. Mutta ripeät vielä ehtivät – vielä tämän kuukauden ajan, eli 31.1. saakka tämä vinkki on ajankohtainen. Kävin siis Roomassa joulukuussa 2014 katsomassa yhden hienoimmista valokuvanäyttelyistä koskaan. Kuullessani sen tulevan myös Suomeen loppuvuodesta 2015, ajattelin jemmata tämän menovinkin myöhemmälle – helpompihan se on nähdä Helsingissä kuin Roomassa.

Henri Cartier-Bressonin (1908-2004)) valokuvanäyttely The Man, the Image and the World on upea kokoelma valokuvia kirjaimellisestikin ympäri maailmaa. Ranskalainen oli oman aikansa löytöretkeilijä ja seikkaili ympäri maailmaa esimerkiksi ympäri Meksikoa, Intiaa, Neuvostoliittoa ja Intiaa, aivan vain muutaman mainitakseni. Tai voitteko kuvitella miltä Norsunluurannikko, Togo ja Kamerun ovat näyttäneet 1930-luvun alussa valokuvaajan linssin läpi?

Mitä itse arvostin näyttelyssä oli se, ettei Cartier-Bresson eksoottisista kohteistaan huolimatta sorru kuvissaan eksotismiin, vaan kaukaisemmissakin kohteissa kuvaa loppujen lopuksi arkisia asioita rotuja tai köyhyyttä korostamatta – realismia kuitenkaan unohtamatta. Esimerkiksi alla oleva kuva on yksi hänen ikonisista teoksistaan meksikolaisista prostituoiduista.

IMG_1418_1024

Näyttely koostuu hetkistä. Ne Cartier-Bresson hallitsi ja niistä hän tuli tunnetuksi. Hetket, välähdykset, kuvien henkilöiden katseet kertovat tarinaa, jota me voimme vuosikymmeniä myöhemmin vain arvailla. Kuvajournalisti myös tallensi historiallisesti merkittäviä aikoja useampaan otteeseen: Eurooppaa toisen maailmansodan jälkeen, Kiinaa juuri ennen kommunistien valtaantuloa, Gandhia juuri ennen tämän kuolemaa. Hän näki Espanjan sisällissodan, Berliinin muurin, Kuuban kriisin ja Neuvostoliiton rautaesiripun laskeuduttua. Kuten Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla 23.10. mainittiin, ”Cartier-Bresson oli kameroineen läsnä niin monissa maailmanhistorian käännekohdissa, että Ateneumin näyttely käy historian kertauskurssista. ”

Siispä, jos haluat historialliselle maailmanympärysmatkalle kauniiden kuvien siivittämänä, suuntaa askeleesi viimeistään tulevan viikonlopun aikaan kohti Ateneumia. Vaikka en varmaksi tietysti voikaan tietää, onko näyttely sama kuin minkä itse Roomassa reilu vuosi sitten näin, olen aika varma, että se on vaikuttava. Sen verran ainakin tiedän, että Ateneumin näyttelystä löytyy enemmän kuvia Neuvostoliitosta. Menkää, ihastukaa!

Henri Cartier-Bressonin näyttely ”The Man, the Image and the World” avoinna Ateneumissa 31. tammikuuta saakka. 

Matkamessut lähenevät

Blogit vilisevät jo matkamessulippujen arvontoja ja mitä muut edellä, tällä kertaa myös minä perässä. Minulle matkamessuista on jo kehkeytynyt yksi vuoden tärkeimmistä viikonlopuista. Siellä kerätään reissuinspiraatiota tulevalle vuodelle (jota sinänsä ei kyllä tarvitsisi lietsoa yhtään enempää), jutellaan mielenkiintoisten tyyppien kanssa ja tavataan bloggaajakollegoja.

Viime vuonna omat ehdottomat kohokohtani olivat Iskelmä-radion lyhyt haastattelu sekä kahvitauko toimittaja Rauli Virtasen kanssa.

Tänä vuonna Matka 2016 -messuilla aion ainakin käydä tutustumassa huolella Etiopian ständiin, sillä tuohon maahan mulla on ollut melkoinen pakkomielle Tansanian kesästä saakka – sinne haluaisin päästä rauhassa ja ajan kanssa seikkailemaan. Tietysti Turkin ständi tulee varmasti tutkittua huolella kevään varalle ja luultavasti uteliaisuudesta käyn kurkkaamassa myös Meksikon ja Kuuban.

Matkamessut

Muuten aion antaa messujen yllättää minut. Koska muita suunnitelmia ei ole, aion olla kaikelle avoin. Viime vuonna käytin aikaa aika paljon myös ohjelmien seuraamiseen, mutta nyt en ohjelmasta bongannut niin paljon mielenkiintoisia juttuja. Toisaalta se on hyvä – jääpä aikaa enemmän ihmisten tapaamiseen.

Itse olen paikalla torstaina ja perjantaina. Torstai starttaa bloggaajien ja alan ammattilaisten Destination Breakfastilla. Torstaina toki on paljon ohjelmaa, mutta ne vaikuttavat kietoutuvan aika paljolti rahan, matkailutrendien, sosiaalisen median ja matkailumarkkinoinnin ympärille. Ehkä käyn muutaman katsomassa, mutta en jaksa niissä juosta hirveällä tohinalla. Torstai-iltana suomalaiset matkabloggaajat järkkäävät viime vuoden tapaan NBE-bileet Nordic Blogger’s Experienciin osallistuvien kansainvälisten bloggaajien kunniaksi. Niitä odotan jo!

Matkamessut2

Yksi iso juttu tänä vuonna on Travel Bloggers Give Back, joka on matkabloggaajien oma hyväntekeväisyystempaus. Kyseessä on hyväntekeväisyyskirpputori, jonka tuotot ohjataan lyhentämättöminä Autolla Nepaliin -projektin hyväksi. Kirppari on pystyssä lauantaina sekä sunnuntaina mikäli tavaraa riittää. Valitettavasti itse en pääse tätä tsekkaamaan paikan päällä.

Ja ai niin! 17 bloggaajalle on varattu tapaamistunti Rantapallon Meeting Pointissa perjantaina kello 12-13. Minulla tulee olemaan pöytä siellä, joten tulkaa lukijatkin ihmeessä moikkaamaan! Pöydän päällä keikkuu ainakin kyltti blogini nimellä varustettuna, mikäli ette mua tunnista. Yksin on hieman ikävä siellä tunti istuksia, joten juttuseura kyllä kelpaa :)

IMG_5765-1

Mutta sitten viimein itse asiaan: arvontaan, jonka voittaja saa kaksi yhden päivän lippua Matka 2016 -messuille. Osallistua voit kommentoimalla alle ja vastaamalla kahteen kysymykseen:

1) Mistä aiheista, maista tai reissuista haluaisit lukea blogistani vuonna 2016?
2) Mihin haluaisit matkustaa tänä vuonna?

Ole tarkkana, että täytät tietokenttään myös oman sähköpostiosoitteesi, sillä sitä kautta tulen ottamaan voittajaan yhteyttä. Osallistumisaikaa on lauantaihin klo 22 saakka. Otan yhteyttä voittajaan sunnuntaina ja liput lähetän postissa maanantaina.

Hei, ja muuten. Facebook-sivuni lähentelee seuraavaa satasta. Arvostaisin tositosi paljon, jos kävisit myös tykkäämässä. Sitä kautta saat myös nopeimmin tiedon uusista postauksistani ja sieltä löytyy muitakin juttuja, jotka eivät aina päädy blogiin saakka ollenkaan – tällä hetkellä esimerkiksi hakemusvideoni Madventuresin kirjeenvaihtajaksi. Käy kurkkaamassa!

Arvonta suoritetaan yhteistyössä Matkamessujen kanssa.

Matkamessut pe-la 22.-24.1. Avoinna seuraavasti:

PE klo 12-19
LA klo 10-18
SU klo 10-18