Vaihto-opiskelijana Meksikossa tunsin itseni jälleen ysiluokkalaiseksi

On aika pistää viime lukukauden fiilikset yhteen pakettiin ennen kevään opintojen alkua. Muistatte ehkä, miten motivaatiota ja kunnianhimoa puhkuen lähdin Meksikoon. Opinnot Pueblan UPAEP-yliopistossa vaikuttivat valtavan mielenkiintoisilta ja olin vakaasti päättänyt ottaa opinnot tosissani. Ei juhlimista ja rellestämistä, kuten vaihdossa yleensä (ja koska olin ajatellut sen vaihtokokemuksen kokea myöhemmin Erasmus-vaihtarina Istanbulissa), vaan pänttäystä, espanjan oppimista, lukematta jääneiden kirjojen kahlaamista, itsestä huolta pitämistä ja mindfulnessia.

No eihän siinä kuitenkaan niin käynyt. Mitä ihmettä oikein kuvittelin?

Jo ensimmäisten viikkojen aikana kävi selväksi, että suomalaisen yliopisto-opiskelijan näkökulmasta opinnot meksikolaisessa korkeakoulussa tuntuvat aika pelleilyltä. Meininki oli toisinaan kuin peruskoulussa konsanaan ja koin vahvoja flashbackeja 2000-luvun alkupuolelle.

Kurssini

Mutta opiskelukulttuurista lisää lopussa. Tämä vuosi on opinnoissani pieni syrjähyppy, sillä journalistiikan sijaan opiskelen kansainvälisiä suhteita niin Meksikossa kuin Istanbulissakin. Näistä opinnoista saatavan laajan sivuaineen myötä haluan pitää ovet auki mahdollisille jatko-opinnoille kv-suhteiden ja kv-politiikan parissa kandidaatin tutkinnon jälkeen. Toimittajan hommia kyllä haluan ensisijaisesti tehdä, siitä ei ole epäilystäkään, mutta median nykytila ei lupaile liikoja tulevaisuuden työmarkkinoille. Plan B ei liene huono idea. Ja toisaalta, ulkomaantoimittajan työssä tietysti on ihan plussaa tietää mistä kirjoittaa – ja juuri se on työ, jota eniten haluaisin tehdä., ainakin tällä hetkellä.

Meksikossa valitsin ensi alkuun seitsemän kurssia. Siellä kaikki kurssit kestävät koko lukukauden, joten variaatiota kouluviikkoihin ei juurikaan ole. Seitsemän kurssin kanssa päivät olivat aika työllistettyjä, joten alun alkaenkin tiesin tiputtavani jotain pois niin, että minulle jäisi jotain vapaa-aikaakin. Lukujärjestykseen päätyivät seuraavat (jos ei yksityiskohtainen selostus kursseistani kiinnosta, hyppää tämän yli):

  • Negociación internacional y resolución de conflictos – Neuvottelu ja konfliktinhallinta
  • África – Afrikka
  • Relaciones internacionales – Kansainväliset suhteet
  • Español intermedio – Keskitason espanja
  • Derechos humanos – Ihmisoikeudet
  • Política internacional contemporánea – Nykypäivän kv-politiikka
  • Servicio social

Niinhän siinä lopulta kävi, että seitsemästä kurssista tiputin kolme viimeisintä pois. Ihmisoikeuskurssi oli yhteinen oikeustieteiden ja kansainvälisten suhteiden opiskelijoille ja näin ollen painottui aika paljon kuivaan lakitekstiin ja Meksikon lainsäädännön pykälöihin – ei erityisen relevanttia tietoa minulle. Política internacional contemporánea osoittautui keskittyvän pääasiassa Euroopan poliittiseen historiaan, joka käydään läpi Suomessa lukion historian tunneilla. Kertaus ei toki olisi ollut pahitteeksi, mutta keksin kyllä parempaakin tekemistä neljän viikkotunnin ajalle.

Servicio social oli hieno, vaihtareille kehitelty kurssikokonaisuus. Kyseessä oli siis vapaaehtoistyö jonkin paikallisen järjestön hyväksi. Suurin osa opetti englantia lapsille tai köyhän lähiön aikuisille, mutta osa meni myös orpokotiin. Vaihtoehtojen joukossa oli myös esimerkiksi sairaalan syöpälasten kanssa työskentelyä. Vapaaehtoistyötä oli neljä-viisi tuntia viikossa paikasta riippuen ja lisäksi kurssiin integroitiin kahdeksan tuntia opetusta meksikolaiseen kulttuuriin ja maan epäkohtiin liittyen.

Itse ilmoittauduin mukaan ja kävin tutustumassa orpokotiin, jossa minun oli määrä työskennellä. Kuitenkin vasta paikan päällä kävi ilmi, että he halusivat meidän työskentelevän joko iltapäivisin tai viikonloppuisin, sillä lapset ovat koulussa aamupäivästä. Minulle taas tämä oli mahdottomuus, koska iltapäivisin minulla oli kaikki muut kurssini ja viikonloppuni halusin pitää vapaana matkustelua varten. Siispä jouduin tästä valitettavasti myös luopumaan, mikä oli vähän sääli. Opetustyöhön minusta ei taas ole, kärsivällisyyteni ei riitä siihen millään.

IMG_5704-6Loppujen lopuksi neljä kurssia oli ihan hyvä lukumäärä, mutta aika helpoksi elämä kävi niiden kanssa. Jokaisesta sain kuusi opintopistettä. Lisäksi maan omalla kielellä opiskelusta yliopistomme kielikeskus antaa kahdeksan opintopistettä, joten koko lukukaudelta minulle pitäisi tulla 32 opintopistettä, mikä on varsin hyvin – etenkin siihen nähden, että mulle jäi fiilis että juuri mitään en kyllä tehnyt niitä ansaitakseni.

1) Relaciones internacionales oli johdantokurssi kansainvälisiin suhteisiin ensimmäisen vuoden opiskelijoille, jotka ovat pääasiassa 17-19-vuotiaita. Kurssin sisältö oli hieman sillisalaattia tarjoten pieniä palasia alan eri puolista. Kävimme läpi erilaisia hallintomuotoja (parlamentarismi, kommunismi, autoritarismi, totalitarismi, mitä on demokratia), kansainvälisen talouden perusteita, kansainvälisten suhteiden perusteorioita (realismi, liberalismi), kansainvälisten suhteiden historiaa ja maailmanpolitiikan eri aikakausia sekä tiettyjä maailmanpolitiikan tapahtumia hieman niitä analysoiden (Kuuban kriisi, Jugoslavian hajoamissodat, Ukrainan sota).

Vaikea sanoa, miten hyödyllinen kurssi oli. Monia asioita tiesin ennestään, mutta toki moniin asioihin sain myös teoreettisemman näkökulman. Opettaja puhui hitaasti, joten tällä kurssilla opin myös paljon espanjaa, erityisesti hyödyllistä sanastoa ja käsitteistöä. Kurssiin sisältyi neljä välikoetta, jotka olivat pääasiassa monivalintakysymyksiä. Vasta loppukokeessa piti vastata kirjallisesti viiteen eri kysymykseen parin kappaleen verran. Loppuarvosanaksi kurssista sain 9.1.

2) Negociación internacional y resolución de conflictos oli mielenkiintoinen, mutta helppo kurssi. Opettaja oli suosikkini, vaikka hänellä olikin hieman hankala aksentti. Alkukurssista kävimme läpi erilaisia neuvottelutaktiikoita läpi, ja niihin liittyen meillä oli noin kymmenen kysymyksen monivalintakoe, josta sain parhaan arvosanan koko luokasta yhdellä väärällä vastauksella. Kertonee luokan ja opetuksen tasosta jotain, sillä itse en edes ymmärtänyt kokeeseen luetusta materiaalista kaikkea, kokeessakin jouduin joitain sanoja varten käyttämään sanakirjaa. Ehkä olin ainoa, joka ylipäänsä tekstin oli lukenut, kuka tietää. Sen jälkeen luimme kirjaa Negociando con el diablo, josta analysoimme jokaista kappaletta parin luentokerran verran. Joka kappaleessa oli esimerkkitapaus, esimerkiksi Churchillistä neuvottelemassa natsien kanssa tai Mandelasta neuvottelemassa valkoisten kanssa mustien oikeuksista.

Loppukurssista pidimme jokainen lyhyen, melko epämuodollisen esitelmän jostakin konfliktista, jota ei ole saatu ratkaistua ja esittää vaihtoehtoratkaisu ja neuvottelumenetelmä. Itse pidin esitelmäni armenialaisten kansanmurhasta vuonna 1915, jota Turkki ei edelleenkään tunnusta tapahtuneeksi. Esitelmän oheen piti myös kirjoittaa noin viisisivuinen essee, ainoa jonka jouduin koko lukukauden aikana kirjoittamaan espanjaksi. Siitä huolimatta, etten kurssilla aina kyennyt seuraamaan opetusta, tuntui kurssi helpolta ja professori vähän turhankin rennolta. Arvostin häntä kyllä suuresti, hän oli tosi fiksu ja kykeni vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, mutta olisi hän voinut vähän enemmän opiskelijoiltaan vaatia – varsinkin kun kyse oli neljännen vuoden opiskelijoista. Arvosanaksi sain tältä kurssilta 9.5.

IMG_5700-5

3) Kolmas kurssini oli espanjan kielikurssi, jonka valitsin tukemaan kielen oppimistani. Ajattelin, että arjessani tulen kuitenkin käyttämään suullista espanjaa, joten olisi hyvä opetella kieltä myös kirjallisena, kielioppia ja oikeinkirjoitusta. Opettaja yritti kuitenkin olla moderni ja keskittyä nimenomaan suulliseen kielenkäyttöön. Häntä ei kiinnostanut kielioppi lainkaan, eikä hän puhuessammekaan korjannut meitä, vaan oli iloinen kun sitä puhuimme, oli se sitten oikein tai väärin. Voitte arvata, että tuolla kurssilla en kyllä mitään oppinut. Arvosana kurssilta oli 9.8.

4) Neljäs kurssini oli África, joka saamistani ennakkotiedoista poiketen olikin englanniksi. Opettaja oli melko suomalaismentaliteettinen nainen, joka opetti aina kahvikuppi kädessä, eikä ikinä hymyillyt. Hänelle oli käytännössä aivan sama mitä tunneilla teimme, niin kauan kun tunneilla ei ollut hälinää ja poissaolomäärät eivät ylittyneet. Itse kurssi oli sisällöltään pettymys. Opettaja oli todella älykäs ja tunsi Afrikan erittäin hyvin siihen nähden, että hänen erityisalansa on oikeastaan Lähi-Itä. Kuitenkin koko lähes koko kurssin ajan kävimme Afrikan muinaishistoriaa, alkaen tuhansia vuosia sitten. Opettelimme kuninkaallisten ja heimojen nimiä, niiden liikkeitä mantereella ja muinaista kulttuuria. Loppua kohden siirryimme orjakauppaan, valkoisten valtaan, kolonialismiin ja Afrikan maiden itsenäistymiseen. Nykypäivää ja mantereen nykytilaa käsittelimme viimeisten kahden luennon ajan. Todella sääli. Mielestäni muinaishistoriaa olisi voinut käydä vain hieman alussa, siirtyä saman tien 1900-luvun tapahtumiin ja loppukurssi käsitellä nimenomaan siitä, mitä mantereella tapahtuu juuri nyt. Afrikan nykypolitiikka ja nyky-yhteiskunta jäi aika tuntemattomaksi tämän kurssin raameissa. Kurssilla meillä oli viisi koetta: kolme välikoetta, loppukoe ja maantiedon koe jossa piti osata kaikki mantereen maat, pääkaupungit, vuoret, joet ja järvet. Lisäksi pidimme esitelmän jostain maasta – minulle osui Mosambik – ja tehdä maahan liittyen 5-7-sivuinen essee. Itse kirjoitin naisten roolista Mosambikin sisällissotien jälkeisessä rauhanrakennusprosessissa. Ai miksikö? Koska olen viime keväänä kirjoittanut jo yhden esseen naisten asemasta rauhanrakennuksessa, joten pystyin kopioimaan puolet vanhasta esseestäni ja liittämään siihen uuden osion tapausanalyysia. Afrikka-kurssista sain loppuarvosanakseni 10, sillä osallistuminen UPAMUNiin korotti arvosanaa yhdellä automaattisesti, ja kokeiden perusteella arvosanani oli hieman yli 9.

 Mikä ihmeen UPAMUN?

UPAMUN oli koulumme oma kolmipäiväinen Malli-YK-seminaari, joka oli kansainvälisten suhteiden opiskelijoille pakollinen. Muiden kurssien opettajat vapauttivat vaihto-opiskelijat tästä pakosta, mutta relaciones internacionales –kurssin opettaja vaati myös minua ja toista vaihtaria kurssillamme osallistumaan. Ja vaikka ei olisikaan, olisin osallistunut silti. Malli-YK on siis tietynlainen YK-stimulaatio, voisi jopa sanoa roolipeli. Jokainen delegaatti edustaa jotain maata tietyssä neuvostossa. Itse edustin Nigeriaa turvallisuusneuvostossa ja aiheinamme oli ISIS, sen pysäyttäminen, kemikaaliaseet Syyriassa ja humanitaarinen apu Eurooppaan pyrkiville pakolaisille. Nigerian delegaattina pyrin kantamaan huolta erityisesti terrorismin leviämisen estämisestä ja onnistuin puhumaan muut Afrikan valtiot kanssani taistoon Boko Haramia vastaan. Sattuuhan sitä.

IMG_5667-1

Malli-YK on aika raskas rysäys, mutta palkitseva sellainen. Taustatyö on tehtävä huolella, muuten siitä ei nauti lainkaan. On tutustuttava omaan maahansa, käsiteltävään aiheeseen ja YK:n aiempiin päätöksiin aiheesta. Lisäksi on tutustuttava muihin delegaatioihin ja yritettävä ennakoida heidän kantojaan, jotta voi jo päätellä potentiaalisia liittolaisia tai konflikteja. Itse kuitenkin innostuin tästä sen verran, että maaliskuussa odottaa Roomassa seuraava Malli-YK osana Suomesta lähetettävää delegaatiota, johon hieman hetken mielijohteesta hain, ja ihme kumma pääsin! Kyseessä on Harvard World MUN, Euroopan suurin ja maailman toisiksi suurin Malli-YK, joita myös MUNien olympialaisiksi kutsutaan. Olen yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Viiden päivän seminaariin kuuluu myös joka päivä iltaohjelmaa ja onpa ohjelman sekaan ujutettu jopa virallinen tapaaminen paavin kanssa. Huh! Tulen edustamaan Mosambikia Afrikan Unionin neuvostossa ja onneksi olemme täällä pareittain, joten aivan yksin ei tarvitse seminaarihuoneessa hikoilla.

IMG_5698-4

Meksikolainen opiskelukulttuuri eroaa melkoisesti suomalaisesta

Meksikossa opiskelu on helppoa, jopa silloinkin kun opetuksesta ei edes aina kaikkea ymmärrä. Siksi ehdottomasti kannustaisinkin kaikkia sinne vaihtoon lähtijöitä ottamaan kurssinsa espanjaksi, jotta edes kielenopiskeluun saa lisätehoa tunneilta, sillä itse kurssien sisältö ei välttämättä aina anna niin paljon kuin odottaisi. Opiskelutahti tuntuu suomalaiseen verrattuna tehottomalta ja hitaalta. Koko lukukauden kestänyt kurssi käytäisiin samoine sisältöineen suomalaisessa yliopistossa parissa kuukaudessa. Tunneille ei juurikaan tarvinnut lukea muuta kuin joitain yksittäisiä kappaleita tai artikkeleita, mutta yhtäkään kirjaa kannesta kanteen ei vaadittu lukemaan. Kaikki kokeet olivat pääasiassa monivalintakysymyksiä tai oikein-väärin-kysymyksiä. Yhtäkään esseetä en kokeessa joutunut kirjoittamaan.

IMG_5710-7

Kerran ääneen ihmettelin, miten kursseilla opetellaan niin paljon pientä nippelitietoa; vuosilukuja, nimiä, yksittäisiä tapahtumia. Tiedot eivät aina tuntuneet lainkaan relevanteilta ja paikallisilla opiskelijoilla tuntui puuttuvan kyky yhdistellä tietoaan kokonaisuuksiksi. Koin olevani jälleen yhdeksännellä luokalla peruskoulussa. Ystäväni selitti, että kansainvälisissä suhteissa vuosiluvut ja tapahtumat ovat tärkeitä osata ulkoa, koska pienikin poikkeavuus niiden kulussa olisi voinut kirjoittaa historian täysin uusiksi. Ehkä tietysti niinkin, mutta itse koen, että yliopistossa tärkeintä on opetella laajoja kokonaisuuksia, analysoida niitä, kriittiselläkin otteella. Meksikolaisessa yliopistosysteemissä ei kannusteta kriittiseen omaan ajatteluun tai pohdintaan. Asiat opetetaan ja ne tulee vastaanottaa sellaisenaan.

Läsnäolo tunneilla oli ehdottoman tärkeää, ja niistä pidettiin kirjaa. Tunnit alkoivat aina nimenhuudolla. Itse kampesin tunneille sairaanakin, sillä olin laskenut käytössäni olevat poissaolotunnit melko tarkalleen reissujani varten. Yleensä poissa sai olla noin 12 tuntia, mikä tarkoitti kuutta kertaa, eli kolme viikkoa. Siispä pystyin ihan hyvin tekemään kaksi kymmenen päivän reissua Kaliforniaan ja Kuubaan.

Meksikolaisessa järjestelmässä kandidaatin tutkintoa vastaava ”Licenciatura” kestää viisi vuotta. Mikäli he siis mielivät maisterinkin tehdä, opintojen kokonaiskestoksi tulee seitsemän vuotta. Yliopisto aloitetaan nuorena, 17-18-vuotiaana, ja homma hoidetaan yhdessä putkessa, toisin kuin Suomessa, jossa opiskelijat harhailevat, eksyvät ja lopulta ehkä puolivahingossa valmistuvat. 25-vuotias lääkäri oli ihan normijuttu, vaikka se minua vähän ajatuksen tasolla kauhistuttikin. Jos täysin rehellisiä ollaan, en myöskään ole varma miten valmiita ”diplomaatteja” kansainvälisistä suhteistakaan valmistuneista opiskelijoista tulee. Vaikka kandidaatin tutkinto kestää peräti viisi vuotta, tuntui minusta välillä, että neljännen vuosikurssin opiskelijat olivat opintovuosiinsa nähden hämmästyttävän pihalla maailmanmenosta. Mutta kaikki tietysti pyrkivät Yhdysvaltojen, Englannin, Saksan tai Espanjan suurlähettiläiksi, tietysti. Välillä kävi mielessä, ettei kaikilla tainnut olla ihan jalat maan pinnalla tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, varsinkin siihen nähden että harva opiskelija oli koskaan ollut päivääkään minkäänlaisessa työssä.

IMG_5696-3

UPAEP oli yksityinen koulu, johon sisälle pääsee rahalla. Kuten valitettavan usein maailmalla, omilla kyvyillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen suhteen, mitä alaa kukakin opiskelee. Suomessa tottuu helposti siihen, että vaikkapa lääketieteiden tai oikeustieteiden opiskelijoita väkisinkin katsoo hieman yläviistoon ihaillen – ”vau, tuo tyyppi ei ole mikään turha tapaus.” Meksikossa moisen ajatusmaailman voi unohtaa. Muutama toki pääsee sisälle kykyjensä avulla stipendin kautta, mutta muiden sisäänpääsy on tullut isin lompakon kautta. Karua, mutta totta. Näin ollen isi on monen tulevaisuuden suhteen ottanut vallan omiin käsiinsä. Usein kysyin uusilta tuttavilta, miksi he halusivat tulla opiskelemaan kv-suhteita. Muutaman kerran sain vastaukseksi seuraavan: ”En minä tätä valinnut. En ollut oikein varma mitä opiskelisin, niin vanhempani päättivät että tulen tänne opiskelemaan tätä.”

Opettajat olivat kyllä mukavia, siitä suuri kiitos koululle. He vain saisivat vaatia enemmän, hieman haastaa opiskelijoita omaan ajatteluun ja ylipäätään itsenäiseen opiskeluun lisää.Alakoulun tasolle opiskelijat tuntuivat vajoavan silloin, kun heidän odotettiin tekevän jotain. Puskaradiossa kulki esseiden pimeä kauppa ja noin kuuden euron hinnalla sai jonkun tekemään viisisivuisen esseen toisen puolesta. Kokeissa oli normi, että takarivissä istuvat googlasivat vastaukset tai kopioivat ne kaverin paperista. Ensimmäisten kokeiden aikaan homma tuntui pöyristyttävältä, varsinkaan kun en usko opettajien olleen sokeita sille, ainoastaan välinpitämättömiä.

Vaikka tekstini ehkä vaikuttaa varsin pessimistiseltä, olen silti tyytyväinen vaihtooni Meksikossa. Se oli vain loppujen lopuksi aika erilainen kuin olin odottanut ja kyllähän se loppujen lopuksi juhlimisen ja ikuisen kesän puolelle meni. Vaikka kunnianhimoiset haaveet todellisesta kv-suhteiden haltuunotosta sain unohtaa, päätavoitteeni täyttyi: opin espanjaa sille tasolle kuin toivoinkin. Toisaalta, olen pari viimeistä vuotta painanut aika kovaa vauhtia opinnoissani eteenpäin, joten puolen vuoden – tai oikeastaan vuoden Istanbul mukaan luettuna – breikki tekee ihan hyvääkin ennen kandin tutkinnon loppurutistusta ensi vuonna. Maanantaina menen tekemään kurssivalinnat yliopistolleni täällä Istanbulissa ja veikkaan, että samalla linjalla jälleen mennään: valitsen ensin kasan kursseja, joista karsin epämieluisat pois. Ainakin kurssivalikoima vaikuttaa valtavan mielenkiintoiselta, toivotaan että edes puolet niistä olisivat myös todellisuudessa antoisia.

16 vastausta artikkeliin ”Vaihto-opiskelijana Meksikossa tunsin itseni jälleen ysiluokkalaiseksi

  1. Tulipa aika elävästi mieleen mun tunteenpurkaus perulaisesta yliopistosta: http://sarrrri.com/2012/06/sananen-perulaisesta-yliopistokulttuurista/

    Olen itse asiassa kirjoittanut yhden toisenkin vastaavanlaisen, mutta sen olen laittanut joskus privaatiksi, kun on niin kovaa tykitystä että ajattelin ihmisten vain pelästyvän sitä ja jättävän sitten Perun pois kaikista matkasuunnitelmistaan. :D

    Mutta joo, tutulta kuulostaa. Mulla tosin oli ihan oikeasti vaikeitakin kursseja, ja itse tekemällä sai kyllä paljon irti. Sitä vain ihmettelee kovasti, että mikä noita muita riivaa ja mistä päästä näitä ongelmia pitäisi ryhtyä ratkomaan. Perussa yliopistoon mennään 16-17 vuotiaina, ja pohjakoulutus on yleensä joku todella surkea peruskoulua vastaava juttu. Paperitollot ja kuminpalat vain lentelevät. :(

    • Kyllä toki helpoimmistakin kursseista saa aina jotain irti, jos itse haastaa itseään, mutta itse tiedostan ainakin olevani laiska opiskelija. Haluan tiettyä kurinalaisuutta ja vaatimustasoa, jotta saan itseni tsempattua liikkeelle ja tekemäänkin jotain arvosanojen eteen. Erityisesti tää toimii mulla kieltenopiskelussa, mä tarvitsen vanhanaikaista pänttäystä, ääneen lukemista, sanojen kirjoittamista ja verbimuotojen hokemista.

      Mutta tosi harmi, jos monelle muulle opiskelu on vain arvosanojen jahtaamista opettajia ja vanhempia miellyttääkseen. Vaikka Suomenkin koulutuksessa on ongelmakohtansa, meillä menee yleisesti ottaen varsin hyvin, ellei peräti erinomaisesti. Nyt vaan toivotaan, ettei koulutusleikkaukset liiaksi tätä pääse muuttamaan.

      Ja tosiaan, vaikka aika kriittisellä silmällä vaihtoa itse opintojen kannalta katsonkin, niin – kuten mainitsenkin postauksessa – silti suosittelen kaikkia tietty lähtemään. Vaihdossa on onneksi kyse niin monesta muustakin tekijästä ja ne olivat kyllä Pueblassa kohdallaan :)

  2. Mulla on muutamia meksikolaisia tuttuja jotka on juuri näitä vanhempien kustantamien yksityiskoulujen käyneitä. Mulla loksahti suu auki kun yksi niistä kertoi että au pairin hommat Kiinassa 23-vuotiaana oli tyypin ensimmäinen oikea työpaikka ja vanhemmat oli kustantaneet kaiken aina lentolipuista takuumaksuihin mutta tää on sit ilmeisesti ihan normaalia :D Jos 25-vuotias lääkäri kauhistuttaa niin mä tapasin kerran kiinalaisen tytön joka opiskeli lääketiedettä ja se kertoi ettei koskaan oikein läpäissyt tenttejä vaan sen vanhemmat maksoi yliopistolle että se pääsisi kursseista läpi… Kiva ois olla sen potilaana!

    Mihin yliopistoon sä oot muuten menossa Istanbulissa? Mulla olis ollut mahdollisuus hakea sinne vaihtoon, mut kurssivalikoima ei mennyt tarpeeksi hyvin yhteen mun nykyisten opintojen kanssa, tai ainakaan siinä määrin että olisin kokenut että sinne lähtemisestä olis ollut opiskelujen kannalta jotain iloa. Harmittaa koska paikkana Istanbul kiinnostaa älyttömän paljon!

    • Näinpä. Mutta en tiedä onko ennemminkin Suomi (tai ehkä ennemminkin Skandinavia) poikkeus maailmalla vai onko tosiaan 23-vuotias ensiduunari niin harvinainen. Etenkin kesätyökulttuuri tuntuu vallitsevan pääasiassa pohjoisessa, mutta toki muissa maissa moni tekee työtä opintojen ohessa. Mä en enää edes ylläty kuullessani valmiista maistereista joilla ei työkokemusta ole kuin ehkä korkeintaan harjoittelun verran. On vain hiljalleen oppinut arvostamaan sitä, että suomalaisnuoret joutuvat itsenäistymään ajoissa ja hankkimaan työkokemusta teini-iästä lähtien. Ai kauhee toi kiinalaistyttö ja maksetut koeläpäisyt… Huh!

      Opiskelen Kültür Universitesissa, joka ymmärtääkseni myös on rikkaiden perheiden nuorten koulu, ja jonka opetus ei ole kovin kummoista. Sisältä löytyy esim. liukuportaita, pankki, oma kampaamo ja Starbucks. Saa nähdä saako täällä kursseista mitään irti. Mäkin valitsin aika paljon hieman ehkä irrallisia kursseja, mutta juuri sellaisia joita missään muualla en ikinä varmaan pääse opiskelemaan; esim. Kurdien historiaan, politiikkaan ja kulttuuriin liittyvä, Turkin politiikkaan, Turkin ulkopolitiikkaan, Turkin ja USAn suhteisiin ja Balkanin politiikkaan. Erityisesti Lähi-Itä ja uskonto & yhteiskunta -kursseja odotan, ne voi olla mielenkiintoisia. Äh oisit lähtenyt! Kaupungin takia minäkin tänne ennen kaikkea lähdin, Istanbul on ihan paras paikka maailmassa jos multa kysytään :)

  3. Mielenkiintoinen postaus! Itse olen ollut yliopistovaihdossa Yhdysvalloissa ja mikäli mahdollista haluaisin vielä vaihdon tai pari jonnekin päin maailmaa. Etelä-Amerikkaa en ole miettinyt, mutta on silti hauskaa lukea eri maiden opiskelukulttuureista.

    Jenkit oli haastava ja motivoiva yhtä aikaa. Opiskelu oli paljon vuorovaikutteisempaa ja kurssit laajempia. Aika vastakohta siis Meksikolle! Opin hurjasti puolessa vuodessa, vaikka tavallaan olisi ollut hauskaa viettää perinteinen vaihto. No, vaihtelu virkistää ja aina oppii jotakin uutta – vähintään kielestä ja kulttuurista. :)

    Nora / dreamerachiever.com

    • Kiitos Nora! Aika samanlaisia kokemuksia olen kuullut muiltakin. Samaan aikaan mun kanssa oli pari mun kaveria Jenkeissä vaihdossa ja tasaisin väliajoin vaihdeltiin kuulumisia. Meillä olikin aika päinvastaisia fiiliksiä koulusta ja molemmat sanoivatkin, että koulunkäynti oli siellä rankempaa kuin Suomessa. Ei ehkä teoriassa vaikeampaa, mutta työläämpää – enemmän palautettavia tehtäviä ja kokeita. Mä oon ihan samaa mieltä: oli vaihto opiskelun kannalta mitä tahansa, aina siihen sisältyy roima annosa kulttuuria ja kieltä ja se on loppujen lopuksi ehkä isoin juttu jota vaihdolta lähdetään hakemaan :)

  4. Eipä kyllään yhtään ihmetytä kokemuksesi meksikolaisesta yliopistosta. Lukiovaihtoni oli mahtava kokemus, mutta lukiotasolla käyttäydyttiin kuin ala-asteella – rakennettiin englannin tunnilla tiipiitää koulun pihalle ja leikittiin intiaaneja, tytöt tappelivat luokan lattialla ja repivät toisiaan hiuksista, tunnit olivat Pueblan parhaassa(?) yksityisessä koulussa (Instituto Mexico de Puebla) äärettömän helppoja, jos muisti historian tärkeät vuosiluvut ulkoa… Mitä näitä nyt on. Ei siis yhtään ihmetytä, että sama meno on jatkunut myös yliopistossa.

    Halusin kuitenkin vielä kertoa, nyt kun Sarikin kävi kertomassa vaihtokokemuksistaan, että Argentiinan yliopistovaihto syksyllä 2014 yllätti mut täydellisen positiivisesti. Argentiinassa opiskelijat käyttäytyivät erittäin aikuismaisesti ja melkeinpä kaikki kävivät opintojensa ohella töissä. Opiskelijat keskittyivät oikeasti opetukseen ja ottivat opinnot vakavasti. Opintojen taso oli mielestäni Suomea parempi, koska opettajat olivat omien alojensa ammattilaisia ja kertoivat mielellään omista kokemuksistaan. Jokaiselle kurssille kuului vielä kaksi välitenttiä ja final exam, joista osa oli suullisia (jolloin asiat piti oikeasti tietää by heart) tai kirjallisia (esseitä, casejen hyödyntämistä ja muita laajoja kysymyksiä). Kursseille kuului vielä laajoja esseitä ja ryhmätöitä, hyvin samaan tyyliin mitä Suomessa. Jouduin kyllä tekemään äärettömän paljon töitä opintojen eteen ja jokaista opintopistettä kohden kaksi kertaa enemmän duunia kuin Suomen kursseilla, mutta opin puolessa vuodessa taatusti enemmän kuin Suomessa kahdessa yliopistovuodessa.

    Hyvä kokemus saattoi tietenkin myös johtua siitä, että yliopisto oli Argentiinan paras markkinointia opettava yliopisto ja satuin opiskelemaan markkinointia. Mutta tosiaan… Ajattelin, että lähden Lattareihin taas vaihtoon ja pääsen helpolla, mutta huomasin, että Lattareissakin osataan :D

    • Kiva kuulla, että löytyy myös vakavasti otettavia kouluja. Ja ei siinä, kyllä Meksikossakin tietysti arvostetuimmissa korkeakouluissa saa laadukasta opetusta. Voisin kyllä uskoa, että juurikin Argentiinassa ja Chilessä opiskelu enemmän samankaltaista kuin Euroopassa. Aina kyllä niin jännää, miten paljon voikaan poiketa opiskelu ja sen haastavuus ihan maittain ja yliopistoittain.

  5. Olipa mielenkiintoinen postaus. Vähän eri meininki tosiaan kuin Suomessa, tai Australissa. Australiassa opiskelu oli ehkä pykälän vaativampaa kuin Suomessa, mutta ei paljon. Paikalliset ottaa opiskelunsa tosissaan ja usein panostaa 100%.
    Semmosta mietin, että miten kauan olit opiskellu espanjaa ennen lähtöä? Oot epäilemättä kertonut siitä joskus menneisyydessä, mutta en nyt etsimälläkään sitä postausta löytänyt.

    • Kiitos! Voin uskoa, että Australia vastaa aika pitkälti Suomen ja muiden länsimaiden opiskelukulttuuria. Veikkaan, että Ausseissa myös opintojen hinta vaikuttaa siihen, että motivaatio opiskella voi olla hieman eri kuin Suomessa.

      En itseasiassa tiedä, olenko sitä ikinä blogin puolella maininnutkaan. Aloitin espanjan opinnot yliopiston ensimmäisenä vuonna ja ennen lähtöä siis olin lukenut sitä kaksi vuotta. Ehdin opiskella kurssit 1-4, suht tehokkaan koko lukukauden kestävän valmennuskurssin ja yhden keskustelukurssin ennen lähtöä. Jos kielen oppiminen ja opiskelu näin yhtään kiinnostaa, olen siitä ajatellut piakkoin tehdä myös oman postauksen.

  6. Olipa tosi kiva lukea! Opiskelukokemukset muistuttivat paljon omiani italialaisessa yliopistossa. Mieleen on jäänyt erityisesti yhden opettajan toteamus tentissä: “tärkeintä on se, että toistat sanasta sanaan sen, mitä kerroin luennolla; ei se, miten sinä tämän asian tulkitset”.

    • Kiitti! Oho, jännä että Euroopassakin törmää näin ala-arvoiseen opiskeluun. Tuo on kyllä pahinta, mitä proffat voi opiskelijoilleen opettaa; aivojen kotiin jättämisen ja konemaisen ulkoa opettelun.

  7. Mahtavia arvosanoja olet kursseista saanut! Ihmeen helpolta vaikuttaa koulunkäynti verrattuna siihen miten sain raataa omien opintopisteideni eteen Islannissa. Ehkä sitä rankempaa opiskelutahtia voi kiittää vähän tasokkaampien yliopistojen ja tutkintopapereiden takia, ettei täältäkin valmistu lääkäreitä parikymppisinä, joiden isit on maksaneet ne paperit. :D

    • Nojoo, kertoo mun mielestä enemmän koulun kuin mun tasosta, Suomessa olen kuitenkin aika keskitason opiskelija. Nimenomaan! Jos ei muuta, niin vaihdot ovat ainakin opettaneet arvostamaan pohjoismaalaista koulutussysteemiä NÄÄÄÄÄIN paljon enemmän.

  8. Kiitos postauksesta, oli hirmu mielenkiintoista ja hyödyllistä luettavaa minulle, sillä olen ensin syksynä suuntaamassa UPAEPiin vaihtoon. Kuulin puskaradiolta, että kielikurssi on siellä turha ottaa, olet ilmeisesti samaa mieltä? Oma tavoite on espanjan mahdollisimman hyvässä oppimisessa vaihdon aikana, mutta liikaan löpsyilyyn palaa varmasti käämit nopeasti. Miten monta viikkotuntia noihin neljään kurssiin kului ja olisiko siellä ollut mahdollista järkkäillä lukujärjestys siten, että pari arkipäivää olisi vapaana? Haluaisin järjestää pitkille viikonloppureissuille mahdollisimman paljon aikaa :D

    • Kiitos itsellesi lukemisesta :) Paras vinkki jonka voin antaa, että älä vaan herrantähden tuhlaa aikaasi kielikurssiin. Todella, todella turha – suoraan sanottuna mitään en siellä kyllä oppinut. Lisäksi se on joka ikinen päivä, viisi kertaa viikossa tunnin verran. Valitse ennemmin kaikki muut kurssisi espanjaksi, niin kieltä ehdottomasti oppii tehokkaimmin.

      Kyllä ainakin yhden arkipäivän saa helposti tyhjäksi, uskoisin että kaksikin. Mun mielestä pari saksalaistyttöä onnistui sumplimaan kurssinsa jopa niin, että tiistai ja keskiviikko olivat aivan täynnä, mutta muut päivät vapaina. Siinä tapauksessa tietysti pitää valita kurssit vain ja ainoastaan aikataulun perusteella. Itse yritin enemmänkin valita niitä, jotka oikeasti kiinnostivat.

      Kansainvälisissä suhteissa joka kurssia oli neljä tuntia viikossa jaettuna kahdelle luennolle, eli 2 x 2. Niitä oli siis yhteensä 12 tuntia. Siihen päälle espanja, jota oli joka päivä tunti, eli yhteensä viikossa istuin luokkahuoneessa 17 tuntia. (ma 11-18, ti 14-17, ke 14-18, to 14-17 ja pe 14-15, väleissä toki hyppytunteja). Mulla oli aika kevyt ja helppo lukujärjestys ja itse järjestelin sitä niin, ettei olisi aikaisia herätyksiä :D Suurimmalla osalla vaihtareista oli viisi tai kuusi kurssia. Mutta neljälläkin saa sen 24 opintopistettä ja jos saa kielikeskukselta hyvityspisteitä kohdemaan omalla kielellä opiskellusta, niin sehän on jo vallan riittävästi! :)

      Näitkö jo muuten tämän videoni, jonka tein arjesta Pueblassa?
      http://tuntemattomaanjatakaisin.pallontallaajat.net/2015/10/15/se-oli-aivan-tavallinen-maanantai-meksikossa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *