IG Travel Thursday: Levottomista jaloista ja syvistä ystävyyssuhteista

Nyt muutamassa eri maassa asuttuani, seilailtuani pitkin maapalloa ja Suomea olen oppinut erottamaan ystävät kavereista, kaverit hyvän päivän tutuista. Samalla olen huomannut, miten vaikeaa loppujen lopuksi uusien ystävien hankkiminen onkaan. Enää ei riitä kirkonrotan leikkiminen pari kertaa samassa porukassa, vaan ystävyyteen täytyy itsekin panostaa. Vielä vaikeammaksi sen tekee fyysinen välimatka.

Levottomat jalkani kaipasivat maailmalle ensimmäisen kerran syksyllä 2012. Seitsemän kuukauden maailmanympärysmatkasta jano kasvoi, ja seuraavana talvena olin pari kuukautta Afrikassa, muutamaa kuukautta myöhemmin neljä kuukautta Tansaniassa. Viihdyin enemmän tai vähemmän Suomessa vuoden verran, vietin seuraavan kesän jälleen uusissa kuvioissa Lahdessa, syksyn tullen lähdin Meksikoon vaihtoon, josta lähes suoraan jatkoin matkaa tänne Istanbuliin. Uusia kasvoja on tipahdellut elämääni lähes viikottain.

Boca de Iguanas -festari viime elokuussa ja joukko uusia festarikavereita.

Boca de Iguanas -festari viime elokuussa ja joukko uusia festarikavereita.

Lienee selvää, etteivät kaikki ystävät mitenkään pysy matkassa mukana. Vasta nyt olen oppinut arvostamaan niitä vanhoja ystäviä, joiden tietää pysyvän aina rinnalla, missä ikinä olenkaan. Suurin osan näistä on jo lukiossa läheisiksi tulleita, muutama myös yliopistossa Suomessa. On ihanaa tietää, että yhteyttä ei tarvitse väkisin pitää viikoittain, ei edes kuukausittain. Silti palatessani kotiin voimme viettää iltaa yhdessä jatkaen oikeastaan täsmälleen siitä mihin viimeksi jäätiin, tuntien samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin aina ennenkin.

Matkustamisen mahtavin puoli on uusiin ihmisiin tutustuminen ja heidän tarinoidensa kuuleminen. Tosiasia kuitenkin on se, että harva näistä jää vaikuttamaan elämäämme. Minulla on kavereita ympäri maailmaa. Lähes kaikille voin laittaa viestiä, kysyä sohvaa yöksi tai kahviseuraa sinne palatessani. Kaikille mieluusti tarjoan myös itse yöpaikan kotona ollessani. Kovin montaa heistä en kuitenkaan vaivaisi henkilökohtaisilla suruillani tai iloillani saatikka kutsuisi ystäväkseni, ainakaan siinä merkityksessä, että yhteyttä pitäisimme säännöllisesti vaikkapa whatsappissa.

On muuten jännää, miten suomen kielessä meillä ylipäänsä on omat sanansa erityyppisille tuttaville. Kertonee jotain jo kulttuuristammekin, että erottelemme mielessämme ihmiset kavereihin ja ystäviin.

Essin ja minun tarina on suhteellisen unohtumaton. Olemme tavanneet Berliinissä uutena vuotena 2011-2012. Reppureissasimme yhdessä Balilla muutaman viikon syksyllä 2012 ja viimein näimme ensimmäistä kertaa Suomessa käydessäni Oulussa viime kesänä. En malta odottaa, että näemme taas!

Essin ja minun tarina on suhteellisen unohtumaton. Olemme tavanneet Berliinissä uutena vuotena 2011-2012. Reppureissasimme yhdessä Balilla muutaman viikon syksyllä 2012 ja viimein näimme ensimmäistä kertaa Suomessa käydessäni Oulussa viime kesänä. En malta odottaa, että näemme taas!

Saksalainen ja sveitsiläinen vaihtarikaveri Meksikosta.

Saksalainen Lea ja sveitsiläinen Gina,  kaverini Meksikossa. Kuvittelin alussa, että meistä tulisi läheisiä ystäviä, mutta tässä kävi klassisesti: päädyimme kuitenkin viettämään liian vähän aikaa yhdessä.

Muutamia heitäkin on ja heistä olen äärimmäisen kiitollinen. Kaikki ovat tulleeni elämääni hyvin eri tavoin; ugandalainen ystäväni yhteisen ystävän kautta Tansaniassa, belgialainen oltuani hänen tutorinsa hänen ollessaan vaihtarina Suomessa ja San Fransiscossa asuva meksikolainen hostattuaan minua couchsurfingin kautta – näin muutama minulle tärkeä ihminen mainitakseni. Toisten kanssa olimme tekemisissä neljä-viisi kuukautta, toisaalta esimerkiksi hostini kanssa vain viisi päivää. Kaikki on niin kiiinni henkilökemioista. Esimerkiksi meksikolaisen kämppikseni kanssa jaoimme huoneen viiden kuukauden ajan ja vietin peräti kymmenen päivää hänen perheensä luona joululomalla. Siltikään en usko, että tulevaisuudessa tulemme paljoakaan pitämään yhteyttä – olemme kuitenkin aika erilaisia ihmisiä.

Monesti on sääli, miten ei tule ystävystyttyä ihan siitä syystä, että molemmat osapuolet tiedostavat ystävyyden ylläpidon hankaluuden. Vähän kuin parisuhteessakin; jos tiedossa on pitkä välimatka, ei välttämättä motivaatio riitä ystävyyden rakentamiseen, vaikka se voisikin muuten olla varsin hedelmällinen. Tätä olen kuullut vaihtareiden valittelevan Suomessa. Suomalaisten ystävien hankkiminen on hankalaa, koska kukaan ei vaivaudu uhraamaan aikaansa tutustuakseen heihin. Saman ilmiön huomasin toisinaan myös itse Meksikossa. Joihinkin kaveriporukoihin oli hankalaa päästä, koska aina minua ei pidetty vaivan arvoisena, lähtisinhän pois kuitenkin muutaman kuukauden kuluttua.

Ex-kämppikseni Meksikossa on ehkä maailman kultaisin ihminen ikinä. Fernanda myös opetti minulle espanjaa enemmän kukaan muu vaihtoni aikana.

Ex-kämppikseni Meksikossa on ehkä maailman kultaisin ihminen ikinä. Fernanda myös opetti minulle espanjaa enemmän kukaan muu vaihtoni aikana.

Koulukaverini, jonka kanssa ystävystyimme valitettavan myöhään Meksikossa.

Koulukaverini Julio, jonka kanssa ystävystyimme valitettavan myöhään Meksikossa.

Oikeastaan vahvimmat ystävyyssuhteet ulkomailla olen luonut muiden suomalaisten kanssa, mikä on toisinaan jopa vähän nolottanut minua. Mitä järkeä on lähteä maailmalle ja tulla takaisin suomalaisystävien kera? Olen vain huomannut, että yhdessä ongelmia ratkoessa vieraassa kulttuurissa yhdistää kummasti. Meksikossa meitä oli yhteensä neljä suomalaista, kaikki samasta yliopistosta. Aluksi ajattelin, että me emme tule ystävystymään, emme sitten mitenkään. Kaksi toisistaan hyvin erilaista kauppatieteilijää, toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija tuntui omituiselta kombolta, enkä usko että Suomessa olisimme liiemmin ikinä jutelleet tai tutustuneet. Vieraassa ympäristössä kummasti kuitenkin ystävystyimme väkisinkin ja nyt en voisi siitä olla onnellisempi.

Suomalaismimmit Zanzibarilla. Tansanian kesästä on ehkä päällimmäisenä jäänyt mieleen seikkailut juuri näiden naisten kanssa ja heistä olen äärimmäisen kiitollinen.

Suomalaismimmit Zanzibarilla. Tansanian kesästä on ehkä päällimmäisenä jäänyt mieleen seikkailut juuri näiden naisten kanssa ja heistä olen äärimmäisen kiitollinen.

Itsenäisyyspäivää vietimme Meksikossa brunsseillen ja linnan juhlia striimaten suomalaisporukalla.

Itsenäisyyspäivää vietimme Meksikossa brunsseillen ja linnan juhlia striimaten suomalaisporukalla.

Totta puhuen Meksikosta minulle ei jäänyt yhtäkään paikallista niin rakasta ystävää, jonka takia voisin kuvitella esimerkiksi matkustavani maahan takaisin. Kavereita kyllä, pari tärkeämpääkin, mutta ei eliniän kestäviä suhteita, en ainakaan itse usko. Monet vaihdosta palanneet puhuvat lämpimästi vaihtoaikanaan saamistaan ystävistä, jotkut heistä ovat jopa vierailleet toistensa kotimaissa. Nyt kun toinen vaihtoni on juuri käynnistymäisillään, haastan itseni: aion vaalia joka ikistä täällä luomaani ystävyyssuhdetta kuin kukkaa kämmenellä ja pyrkiä rakentamaan mahdollisimman monesta kaveruudesta ystävyyden. Luulen, että olen ainakin jo hyvällä mallilla. Tänään ainakin tuli se fiilis, kun tanskalainen ystäväni – kyllä, näin jo häntä kutsuisin – kysyi voiko hän tulla luokseni kahville. Kyllä ystävän kanssa aina kahvitella ehtii, mikä ettei. Hymyilytti.

Onko teidän mielestänne ystävyyssuhteiden luominen vaikeaa yhdistää matkustelun kanssa? Miten ylläpidätte suhteitanne ystäviin ympäri maailmaa ja Suomessa?

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogiTravellover ja Muru Mou -matkablogi. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @laurapylv.