IG Travel Thursday: Levottomista jaloista ja syvistä ystävyyssuhteista

Nyt muutamassa eri maassa asuttuani, seilailtuani pitkin maapalloa ja Suomea olen oppinut erottamaan ystävät kavereista, kaverit hyvän päivän tutuista. Samalla olen huomannut, miten vaikeaa loppujen lopuksi uusien ystävien hankkiminen onkaan. Enää ei riitä kirkonrotan leikkiminen pari kertaa samassa porukassa, vaan ystävyyteen täytyy itsekin panostaa. Vielä vaikeammaksi sen tekee fyysinen välimatka.

Levottomat jalkani kaipasivat maailmalle ensimmäisen kerran syksyllä 2012. Seitsemän kuukauden maailmanympärysmatkasta jano kasvoi, ja seuraavana talvena olin pari kuukautta Afrikassa, muutamaa kuukautta myöhemmin neljä kuukautta Tansaniassa. Viihdyin enemmän tai vähemmän Suomessa vuoden verran, vietin seuraavan kesän jälleen uusissa kuvioissa Lahdessa, syksyn tullen lähdin Meksikoon vaihtoon, josta lähes suoraan jatkoin matkaa tänne Istanbuliin. Uusia kasvoja on tipahdellut elämääni lähes viikottain.

Boca de Iguanas -festari viime elokuussa ja joukko uusia festarikavereita.

Boca de Iguanas -festari viime elokuussa ja joukko uusia festarikavereita.

Lienee selvää, etteivät kaikki ystävät mitenkään pysy matkassa mukana. Vasta nyt olen oppinut arvostamaan niitä vanhoja ystäviä, joiden tietää pysyvän aina rinnalla, missä ikinä olenkaan. Suurin osan näistä on jo lukiossa läheisiksi tulleita, muutama myös yliopistossa Suomessa. On ihanaa tietää, että yhteyttä ei tarvitse väkisin pitää viikoittain, ei edes kuukausittain. Silti palatessani kotiin voimme viettää iltaa yhdessä jatkaen oikeastaan täsmälleen siitä mihin viimeksi jäätiin, tuntien samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin aina ennenkin.

Matkustamisen mahtavin puoli on uusiin ihmisiin tutustuminen ja heidän tarinoidensa kuuleminen. Tosiasia kuitenkin on se, että harva näistä jää vaikuttamaan elämäämme. Minulla on kavereita ympäri maailmaa. Lähes kaikille voin laittaa viestiä, kysyä sohvaa yöksi tai kahviseuraa sinne palatessani. Kaikille mieluusti tarjoan myös itse yöpaikan kotona ollessani. Kovin montaa heistä en kuitenkaan vaivaisi henkilökohtaisilla suruillani tai iloillani saatikka kutsuisi ystäväkseni, ainakaan siinä merkityksessä, että yhteyttä pitäisimme säännöllisesti vaikkapa whatsappissa.

On muuten jännää, miten suomen kielessä meillä ylipäänsä on omat sanansa erityyppisille tuttaville. Kertonee jotain jo kulttuuristammekin, että erottelemme mielessämme ihmiset kavereihin ja ystäviin.

Essin ja minun tarina on suhteellisen unohtumaton. Olemme tavanneet Berliinissä uutena vuotena 2011-2012. Reppureissasimme yhdessä Balilla muutaman viikon syksyllä 2012 ja viimein näimme ensimmäistä kertaa Suomessa käydessäni Oulussa viime kesänä. En malta odottaa, että näemme taas!

Essin ja minun tarina on suhteellisen unohtumaton. Olemme tavanneet Berliinissä uutena vuotena 2011-2012. Reppureissasimme yhdessä Balilla muutaman viikon syksyllä 2012 ja viimein näimme ensimmäistä kertaa Suomessa käydessäni Oulussa viime kesänä. En malta odottaa, että näemme taas!

Saksalainen ja sveitsiläinen vaihtarikaveri Meksikosta.

Saksalainen Lea ja sveitsiläinen Gina,  kaverini Meksikossa. Kuvittelin alussa, että meistä tulisi läheisiä ystäviä, mutta tässä kävi klassisesti: päädyimme kuitenkin viettämään liian vähän aikaa yhdessä.

Muutamia heitäkin on ja heistä olen äärimmäisen kiitollinen. Kaikki ovat tulleeni elämääni hyvin eri tavoin; ugandalainen ystäväni yhteisen ystävän kautta Tansaniassa, belgialainen oltuani hänen tutorinsa hänen ollessaan vaihtarina Suomessa ja San Fransiscossa asuva meksikolainen hostattuaan minua couchsurfingin kautta – näin muutama minulle tärkeä ihminen mainitakseni. Toisten kanssa olimme tekemisissä neljä-viisi kuukautta, toisaalta esimerkiksi hostini kanssa vain viisi päivää. Kaikki on niin kiiinni henkilökemioista. Esimerkiksi meksikolaisen kämppikseni kanssa jaoimme huoneen viiden kuukauden ajan ja vietin peräti kymmenen päivää hänen perheensä luona joululomalla. Siltikään en usko, että tulevaisuudessa tulemme paljoakaan pitämään yhteyttä – olemme kuitenkin aika erilaisia ihmisiä.

Monesti on sääli, miten ei tule ystävystyttyä ihan siitä syystä, että molemmat osapuolet tiedostavat ystävyyden ylläpidon hankaluuden. Vähän kuin parisuhteessakin; jos tiedossa on pitkä välimatka, ei välttämättä motivaatio riitä ystävyyden rakentamiseen, vaikka se voisikin muuten olla varsin hedelmällinen. Tätä olen kuullut vaihtareiden valittelevan Suomessa. Suomalaisten ystävien hankkiminen on hankalaa, koska kukaan ei vaivaudu uhraamaan aikaansa tutustuakseen heihin. Saman ilmiön huomasin toisinaan myös itse Meksikossa. Joihinkin kaveriporukoihin oli hankalaa päästä, koska aina minua ei pidetty vaivan arvoisena, lähtisinhän pois kuitenkin muutaman kuukauden kuluttua.

Ex-kämppikseni Meksikossa on ehkä maailman kultaisin ihminen ikinä. Fernanda myös opetti minulle espanjaa enemmän kukaan muu vaihtoni aikana.

Ex-kämppikseni Meksikossa on ehkä maailman kultaisin ihminen ikinä. Fernanda myös opetti minulle espanjaa enemmän kukaan muu vaihtoni aikana.

Koulukaverini, jonka kanssa ystävystyimme valitettavan myöhään Meksikossa.

Koulukaverini Julio, jonka kanssa ystävystyimme valitettavan myöhään Meksikossa.

Oikeastaan vahvimmat ystävyyssuhteet ulkomailla olen luonut muiden suomalaisten kanssa, mikä on toisinaan jopa vähän nolottanut minua. Mitä järkeä on lähteä maailmalle ja tulla takaisin suomalaisystävien kera? Olen vain huomannut, että yhdessä ongelmia ratkoessa vieraassa kulttuurissa yhdistää kummasti. Meksikossa meitä oli yhteensä neljä suomalaista, kaikki samasta yliopistosta. Aluksi ajattelin, että me emme tule ystävystymään, emme sitten mitenkään. Kaksi toisistaan hyvin erilaista kauppatieteilijää, toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija tuntui omituiselta kombolta, enkä usko että Suomessa olisimme liiemmin ikinä jutelleet tai tutustuneet. Vieraassa ympäristössä kummasti kuitenkin ystävystyimme väkisinkin ja nyt en voisi siitä olla onnellisempi.

Suomalaismimmit Zanzibarilla. Tansanian kesästä on ehkä päällimmäisenä jäänyt mieleen seikkailut juuri näiden naisten kanssa ja heistä olen äärimmäisen kiitollinen.

Suomalaismimmit Zanzibarilla. Tansanian kesästä on ehkä päällimmäisenä jäänyt mieleen seikkailut juuri näiden naisten kanssa ja heistä olen äärimmäisen kiitollinen.

Itsenäisyyspäivää vietimme Meksikossa brunsseillen ja linnan juhlia striimaten suomalaisporukalla.

Itsenäisyyspäivää vietimme Meksikossa brunsseillen ja linnan juhlia striimaten suomalaisporukalla.

Totta puhuen Meksikosta minulle ei jäänyt yhtäkään paikallista niin rakasta ystävää, jonka takia voisin kuvitella esimerkiksi matkustavani maahan takaisin. Kavereita kyllä, pari tärkeämpääkin, mutta ei eliniän kestäviä suhteita, en ainakaan itse usko. Monet vaihdosta palanneet puhuvat lämpimästi vaihtoaikanaan saamistaan ystävistä, jotkut heistä ovat jopa vierailleet toistensa kotimaissa. Nyt kun toinen vaihtoni on juuri käynnistymäisillään, haastan itseni: aion vaalia joka ikistä täällä luomaani ystävyyssuhdetta kuin kukkaa kämmenellä ja pyrkiä rakentamaan mahdollisimman monesta kaveruudesta ystävyyden. Luulen, että olen ainakin jo hyvällä mallilla. Tänään ainakin tuli se fiilis, kun tanskalainen ystäväni – kyllä, näin jo häntä kutsuisin – kysyi voiko hän tulla luokseni kahville. Kyllä ystävän kanssa aina kahvitella ehtii, mikä ettei. Hymyilytti.

Onko teidän mielestänne ystävyyssuhteiden luominen vaikeaa yhdistää matkustelun kanssa? Miten ylläpidätte suhteitanne ystäviin ympäri maailmaa ja Suomessa?

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogiTravellover ja Muru Mou -matkablogi. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @laurapylv.

33 vastausta artikkeliin ”IG Travel Thursday: Levottomista jaloista ja syvistä ystävyyssuhteista

  1. Kivasti kerrottu maailmankansalaisen raadollisemmastakin puolesta. Kun välimatkat kasvaa, niin todelliset ystävyydet punnitaan vasta silloin. Omat ystäväni ovat pitkälti kaikki ala-asteelta saakka ollut matkassa, vaikka aika harvoin nykyään nähdään. Myöhemmälle iällä muutama pelikaveri on noussut samaan kategoriaan. Yleisesti ottaen naisilla ystävyyden rakentaminen taitaa olla vielä pidempi prosessi kuin meillä miehillä, mutta naiset ehkä jakavat henkilökohtaiset asiansa sitten syvällisemmin?

    Joka tapauksessa reissuilla olen huomannut saman, että helppo on jonkun kanssa kaverina toimiin tien päällä, mutta kotiin päästyä lyhempikin matka kasvaa henkisesti pidemmäksi. Reissuilla ihmiset erilaisia kuitenkin kuin arjessa, näin pääasiassa lyhyempiä reissuja tehneenä ajatellen.

    Ps. Huippuja päiviä Istanbuliin sulle! Oli mukava törmätä messuilla :-)

    • Aika samaa mieltä. Toisinaan tuntuu, että naisten välisessä ystävyydessä on joskus jotain pientä pelinkin makua, jota en itse jaksa yhtään. Yleensä tällaisten ihmisten kanssa ei tosin tule juuri sen syvemmin ystävystyttyäkään. Ja tuo on myös hyvä huomio, että reissussa ihmiset irtautuu arjesta ja on jotenkin aivan erilaisia. Itse ainakin tiedostan, että persoonana saatan olla aika erilainen tien päällä kuin kotona, jossa velvollisuudet kutsuvat ihan eri tavalla.

      Kiitos! Oli hauska nähdä tosiaan (:

  2. Voi vitsi miten kiva ja tavallaan vähän surullinenkin kirjoitus, koska tuli mieleen ne kaikki ihmiset, joita olen itse reissussa tavannut ja joiden kanssa yhteydenpito on sitten kuitenkin syystä tai toisesta jäänyt. Olen tavannut reissussa ihmisiä, joiden kanssa on itketty ja naurettu ja oltu kuin parhaat ystävät ikinä, mutta kyllä vaan tosi asia on, että jo raha on sellainen juttu, että aika hankala lähteä tapaamaan näitä ihmisiä vielä uudelleen ympäri maailmaa. Tapasin mm. Etelä-Afrikassa aivan ihanan kanadalaisen naisen, mutta en tiedä tavataanko enää ikinä. Mulla ei ole hirveitä hinkuja matkustaa Kanadaan ja sinne päin on aika kalliit lennot lähteä sitten ihan vain kahville. Joitakin ihmisiä olen kadottanut aivan täysin, koska kaikki eivät ole Facebookissa tai muutenkaan aktiivisia somessa ja rikki menneiden puhelinten takia olen kadottanut aivan liian monen ihmisen yhteystiedot jossain vaiheessa. On se silti kiva, että on näitä tuttuja ympäri maailmaa, niin voi sitten ottaa yhteyttä, jos liikkuu niillä kulmilla :)

    • Kiitos. Sepä se. Reissussa ystävystyy paljon nopeammin kuin arjessa kotona, mutta nämä uudet ystävät ovat myös helpompia unohtaa. On muuten uskomatonta, miten henkilökohtaisia juttuja on tullut jaettua joidenkin reissukavereiden kanssa, jotka on tuntenut vain pari päivää. Mutta totta, kaveriverkosto maailmalla on ihan kullanarvoinen!

  3. Mä luulen että olin aika hyvin kartalla niistä ystävyyssuhteista jotka tulisi kestämään Suomesta lähtemisen jälkeen. Oikeastaan mulle on tullut vain yksi yllätys siinä mielessä ja joku jonka kanssa ajattelin olevan enemmän yhteyksissä on pudonnut tavallaan kuvioista kokonaan pois. En mä voi todellakaan sanoa että pitäisin hyviä tai edes kohtalaisia yhteyksiä suomalaisiin kavereihin, mutta toisaalta taas joka kerta kun tavataan niin jutut jatkuu siitä mihin ne oli jääneetkin eikä mikään meidän välillä tavallaan ole muuttunut. Vähän vaikeampia on noi ulkomailla solmitut ystävyydet varsinkin silloin kun samassa paikassa ei ole vietetty kamalasti aikaa. Mulla on muutama tosi läheinen ystävä jotka oon tavannut asuessani ulkomailla ja joiden kanssa ollaan edelleen tekemisissä – ei välttämättä yhtään sen useammin kun suomalaisten kavereiden kanssa mutta niille voi aina mennä juttelemaan kun siltä tuntuu, mutta vastaavasti taas on pari ihmistä joiden kanssa oon ollut tosi läheinen ja jotka on vaan kadonneet siitäkin huolimatta että oon yrittänyt viestitellä. Ihan varsinaisilta matkoilta mulle on tarttunut vain yksi tosi läheinen ystävä, tai no poikaystävä mikä sinällään ehkä selittää sen että ollaan paljon yhteyksissä – toisaalta vaikkei seurusteltaisikaan niin oltaisiin varmaan silti. Kavereita ja tuttuja löytyy kyllä sitten sieltä sun täältä, just noita ihmisiä joiden luokse voi mennä kylään jos siltä tuntuu mutta joille ei halua kaikkia huoliaan kertoa. Mä en oo koskaan ollut äärettömän sosiaalinen ja oon tarvinnut aina sen oman tilan mikä on usein ollut enemmän tilaa kun mun kaverit olisi ehkä halunneet mulle antaa. Tavallaan musta on siis ehkä jopa helpottavaa, että kaikkien kanssa ei tarvitse olla kokoajan yhteyksissä mutta voidaan silti olla ystäviä ja käydä kuluneen vuoden tapahtuman läpi sitten kun tavataan! :)

    • Samaa voisin sanoa myös itsestäni. En voi osoitella sormella ketään ystävistäni, koska itsekin olen niin huono pitämään yhteyttä. Ennemmin halaan entistä pidempää kuin tavataan taas ja olen kiitollinen siitä, ettei mikään ole pitkänkään ajan kuluttua muuttunut meidän välillä. Joskus myös riippuu ihan henkilökemioista minkälainen ystävyyssuhde sopii. Toisten kanssa viestitellenkin sen ylläpito onnistuu, mutta toisten kanssa se vaatii säännöllistä face-to-face-tapaamista.

  4. <3 !
    Tajusin iteki vasta nyt ton suomen kielen tutut/kaverit/ystävät -jaon erityisyyden. Tosin onhan esim englannin kielessä tutulle sana acquaitance, ja kaikenmaailman slangisanoja kaverille, mut nimenomaan suomalaiselle kulttuurille toi on niin älyttömän luonteenomanen juttu.
    Toivottavasti Turkinmaalla kaikki edelleen hyvin, täällä ikävä!:)

    • Jep! Mä joitain vuosia sitten sen oivalsin ja se oli kyllä melkoinen ahaa-hetki itsellenikin. Täällä kaikki paremmin kuin hyvin, tuu käymään ja ostamaan korviksia ja pussukoita! <3

  5. Tuttu tunne, ja hyvä kirjoitus! Minäkin ystävystyin ulkomailla opiskellessa itseasiassa parhaiten muiden suomalaisten kanssa (vaikka siihen tiiviseen ystävysporukkaan mahtui samanmielisiä ruotsalaisia ja venäläisiä :)). Ystävät kuin ystävät, ei se kansallisuus onneksi määritä sitä kenen ystävä voi olla tai kenen kanssa klikkaa, kyllähän se yhteinen kulttuuripohja yhdistää kuten sanoit!

    8 vuotta sitten muuttaessa ulkomailla mietin miten ystävyyssuhteille käy – jotkut on pysyneet, jotkut himmentyneet ja uusia ystäviä on tarttunut matkan varrelta mukaan. Nykyään hyväksyn jo sen tosiasian että kaikki ystävyyssuhteet eivät jää elämään ikuisesti, mutta ne jotka jäävät ovat kultaakin kalliimpia. Ja yleensä ne on juuri niitä että vaikka ei välttämättä olisikaan yhteydessä joka viikko niin silti taas nähdessä in real life kaikki vaan klikkaa takaisin paikalleen!

    • Ihan oikeassa olet. Jotenkin ne ystävyyden säännötkin on heti hyväksytetty kaikilla osapuolilla, kun tullaan kutakuinkin samasta kulttuurista. Kieli myös vaikuttaa – ehkä en kämppikseni kanssa ihan sielunkumppanuustason ystävyyttä löytänyt siksi, että oma espanjani nyt ei vain yllä suomen tai englannin osaamiseni tasolle. Mä myös hiljalleen olen hyväksynyt sen, etteivät kaikki pysy matkassa mukana millään. Mutta tietyt ihmiset onneksi löytyy, joista ei kyllä pystyisi luopumaan mistään hinnasta. Olisi ihanaa, jos kymmenienkin vuosien päästä voisi katsoa muutaman ystävän kanssa taaksepäin ja päivitellä nuoruusvuosien menoa.

  6. Kivaa pohdintaa!

    Suomen lisäksi kahdessa muussa maana asuneena voin allekirjoittaa täysin tuon, miten helppo on tutustua ulkomailla toisiin suomalaisiin, joiden kanssa ei varmaan Suomessa mikään yhdistäisi.

    Mutta ei siinä minusta mitään hävettävää ole: Kyllä esimerkiksi espanjalaiset vaihtarit, joihin tutustuin muutama vuosi sitten Helsingissä, hengasivat lähes pelkästään toisten spaniardojen kanssa. Kreikassa asuessani kaikkien tuntemien norjalaisten expattinaisten parhaat ystävät olivat toisia norjalaisia maahanmuuttajia. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Se, kun saa puhua omaa kieltä ja tulee aivan varmasti ymmärretyksi, on ihanaa, kun yrittää solvia eteenpäin ulkomailla.

    Tuo, että harva ulkomailla tehty tuttavuus jää sydänystäväksi pitää kyllä omankin kokemukseni perusteella kutinsa. Toisaalta sama koskee vaikkapa vanhoja työkavereita Suomessa: harva on enää läheinen sen jälkeen, kun duunipaikka on vaihtunut eikä nähdä enää joka päivä.

    Kuten kirjoitit, aikuisena ystävystyminen ei ole yhtä helppoa kuin lapsena. Toisaalta on huojentavaa, kun saa valita, kenen kanssa oikeasti haluaa olla ja millaisiin ystävyyksiin on valmis panostamaan.

    • Kiitos Anu! Tottahan tuo on. Sitä vain helposti kuvittelee itsestään liikoja, on muka olevinaan niin kansainvälinen ja kaikkea, ja lopulta päätyykin ikävöimään ruisleipää muiden suomalaisten kanssa :D Mutta ihan inhimillistä.

      Aikuisena toisaalta on ihan mukavaa myös se, että ystäviä ei tarvitse olla yhtä luokkahuoneellista. Muutama loistoystävä korvaa määrän paremmin kuin hyvin.

  7. Mä oon opiskellessa ja matkustellessa tavannut monenmoisia tyyppejä maailmalta. Joistain tietää, että niihin voi aina luottaa ja ottaa yhteyttä pitkänkin ajan jälkeen. Toiset vaan putoaa matkasta jossain vaiheessa. Mun vanhimmat ulkomaalaiset ystävät on vaihto-oppilasajoilta Jenkeistä ja heihin onkin erityisen kiva pitää edelleen yhteyttä. Lisäksi on Meksikolainen vaihto-oppilasystävä lukioajoilta Suomesta ja lukuisia lattareita ja italialaisia yliopistoajoilta. Lyhyemmillä matkoilla tutustuu harvoin ihmisiin paremmin, mutta joskus käy niinkin ja silloin pelissä on selkeästi kohtalo. :)

    • Tätä itsekin toivon tältä vaihdolta: että saisi edes pari sellaista ystävää, joiden kanssa voisi palata menneitä muistelemaan pitkänkin ajan päästä, vaikka ei ehkä usein edes nähtäisi. Varsinkin vika lauseesi on hyvin sanottu: joskus asiat vaan niin sanotusti klikkaa välittömästi ja silloin harvoin kun niin käy, voi että se on mahtavaa.

  8. Minusta on yhtäaikaa sekä haikeaa että mahtavaa, että ulkomailla asuminen vie ja tuo ystäviä. Mutta yhtälailla ystävyyssuhteet hiipuvat, vaikka ei edes muuttaisi mihinkään. Elämäntilanteet muuttuvat ja väistämättä osa ystävistä liittyy vahvemmin vain tiettyihin elämänvaiheisiin. Olen itse kirjoittanut ulkosuomalaisen ystävyyssuhteista joku aika sitten http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/2015/12/21/kauneimmat-joululaulut-ja-mietteita-ystavyydesta/

    • Sehän se. Kaikkea ei vain ehkä vain voi saada: sekä vanhoja ystävyyssuhteita että uusia maailmalla. Minäpä käyn kurkkaamassa postauksesi!

  9. En ole samassa paikassa reissussa koskaan niin kauaa, että edes kaipaisin tutustumista kehenkään ystävyysmielessä. Ihania ihmisiä olen tavannut, Facebook-kavereita heistä on voinut jäädä, mutta en usko, että ketään tapaana enää, jollen sitten itse mene käymään kotikulmillaan. Sen sijaan huomaan, että se, että olen niin paljon reissussa, vaikuttaa yhtävyyssuhteisiini kotona. Kun minulla olisi aikaa tavata, perheellisillä ystävillä ei niinkään. Kun taas lomia, jolloin olisi enemmän aikaa, saatan itse olla kaukana poissa. Olen huomannut tämän kulkuriveren yhdeksi hinnaksi.

    • Tämä taitaa olla aika pitkälti kiinni matkustustyylistä. Sinä käsittääkseni liikut aika paljon ripeämpään tahtiin reissuillasi kuin minä, joka välillä laahustaa kaupungista toiseen laiskiaisen vauhtia :D Ja suurin osa edes jollain tapaa kestävistä ystävyyssuhteista ulkomailla on mulle ainakin kehittynyt ulkomailla asuessa. Reissulla täytyy aika kovaa klikata, että yhteydenpito on muutakin kuin uinuva facebook-ystävyys. Mutta tuo on aika hyvä huomio, siis tuo miten käy ystävyyssuhteille Suomessa. Itse kun olen opiskelija, Suomessa kyllä kavereilla on lähes aina aikaa, mikä on varmaan aika eri juttu kuin perheellisillä ystävillä.

  10. Kuulostaa kyllä hyvin tutulta. Itse olen muuttanut paikasta toiseen oikeastaan koko elämäni ajan, joten mulla ei ole sellaisia lapsuudenystäviä kuin useimmilla tuntuu olevan. Jossain vaiheessa he ovat vain pudonneet pois kelkasta, kun välimatka on kasvanut ja elämä kasvattanut eri suuntiin. Oon kaiken lisäksi hyvin vastahakoinen puhelimessapuhuja, ja viesteissäkin tykkään lähinnä sopia, koska voidaan seuraavaksi nähdä livenä. :D Mutta ei kellään ihan määrättömästi voi sydänystäviä ollakaan, joten uskon kyllä ite siihen että vanhan katoaminen tekee vaan tilaa jollekin uudelle hyvälle.
    Mullekin kävi vaihdossa niin, että parhaiten tutustuin juuri muihin suomalaisiin! Ollaan sen jälkeen nähty muutaman kerran myös Suomessa, ja uskon kyllä että vaikka nähtäisiin harvoin, on meillä silti niin paljon yhteisiä muistoja jne. että juttu luistaa aina ihan kuin ei oltaisi erossa oltukaan. Toisaalta löysin myös portugalilaisen sielunkumppanin, jonka kanssa olen mennyt naimisiin, joten se selittää miksi aikaa ei jäänyt niin paljon muihin ihmissuhteisiin panostamiseen. :D
    Musta ne facebook-tutut, joihin ei reissuilla ole ihan tarpeeksi hyvin ehtinyt tutustua jotta heitä voisi ystäviksi kutsua, on kuitenkin tärkeitä, koska kuka tietää minne elämä vielä vie. Ehkä joku päivä ollaan uudestaan samassa paikassa ja ystävyys voi alkaa kasvaa siitä mihin se jäi. Ihmisetkin kun muuttuu koko ajan. :)

    • Tunnistan itseni aika hyvin tuosta viestittelyn ja soittelun hankaluudesta, itse olen myös vähän laiska. Kyllä skypettely on ihanaa sitten kun vihdoin siihen vaiheeseen pääsee, jotenkin vain tuntuu, että yhteisen ajan sopiminen on aina yksi mahdottomuus. Viestitse taas on ihan mahdotonta kertoa sen enempää, kuin että ”hyvää kuuluu”. Whatsappin ääniviestit ovat kyllä olleet tähän pieni pelastus, kun kuulee toisen äänen livenä, on helpompi kertoa vähän syvemmin omia kuulumisia, mutta linjoilla ei tarvitse olla samaan aikaan.

      Oho, no sun tapauksessa ei voi ainakaan väittää, ettei ulkomailta olisi mitään ihmissuhdetta jäänyt käteen :D Ihanaa!

  11. Ihan sairaan hyva postausaihe! Olen nimittain itsekin miettinyt vastaavia juttuja paljon ympari maailmaa seilaillessa. Olen tullut siihen tulokseen, etta kussakin elamanvaiheessa ns oikeiden ystavien maara on melko vakio. Samalla kun elamaan tulee uusia tuttavuuksia, yhteydenpito joihinkin muihin vaistamatta vahenee. Ja se tietenkin on hirvean surullista, mutta kuten elamantilanteet myos ihmiset muuttuvat, luonnollista on etta myos ihmissuhteet.

    Eli siis on ihmisia, jotka ovat elamassa vuodesta toiseen ja vaikka yhteydenpito olisi todella harvaa, tietaa etta tavatessa juttu jatkuu siita mihin se jai. Sitten on tosiaan uusia tuttavuuksia, joista voi tulla samassa elamantilanteessa kuin juurikin tuo vaihto hyvin lyhyessa ajassa hyvin laheisia. Sitten on ihmisia, joiden kanssa joskus oli laheinen, mutta elamat ovat vain menneet eri suuntiin ja yhteydenpito on molemminpuolisesti jaanyt…

    Kaiken kaikkiaan olen todella kiitollinen tyypeista, joita on matkojen varrelta tarttunut mukaan, vaikka sydanystavia ei oltaisikaan. Olen myos kiitollinen tyypeista, jotka eivat kilometreista huolimatta unohda.

    Oikeast ystavat ovat kuin tahtia: et aina nae niita mutta siella ne ovat silti :)

    • Näinhän se on. Aikaa ei vaan ole rajallisesti. Joskus olen miettinyt, että joillain tuntuu olevan ihan hirmuinen määrä läheisiä ystäviä, mutta se johtuu yleensä tiiviistä ystäväporukasta, joka tapaa usein porukalla. Mutta jos kaikkia näkee erikseen, ei ystäviä yksinkertaisesti mahdu lähipiiriin rajatonta määrää. Yhdyn siis tuohon ajatukseen, että ystävien määrä on aika vakio.

      Tuo viimeinen virke on tosi osuva :)

  12. Mulla on käynyt sillä tavalla jännästi, että sattumoisin yhdestä reissulla tapaamastani tyypistä on tullut todella hyvä ystävä. Tavatiin Floridassa bussipysäkillä kun oltiin menossa samalle risteilylle. Sielläkin törmäiltiin muutamaan otteeseen ja sitten oltiin FB-kavereita. En itse ainakaan aluksi ajatellut asiaa sen enempää, lähinnä ajattelin että taas yksi tuttu, jonka kanssa tulee ehkä joskus pidettyä yhteyttä. Plus että olisihan ihan jees, että on Jenkeissä tuttu, jos sinne kulmille joskus taas eksyy. Jotenkin siinä sitten alettiin jutella aina vain enemmän ja satunnaisesta tutusta tuli ystävä. Ollaan parin kaverini kanssa käyty häntä moikkaamassa, hän meitä täällä Suomessa ja taas olen menossa hänen luonaan käymään kuukauden päästä. Ja ollaan vielä menossa toukokuussa yhdessä Peruun. :)

    • Tällaiset tarinat on aina jotenkin ihanaa kuultavaa, tällaisista ystävyyksistä sitä itsekin salaa haaveilee, mutta aika harva menee noin maaliin asti. Bussipysäkki on kyllä aika random :D Ehkä oma omituisin ystävystymispaikkani on ollut Auschwitz, jossa yhden kolumbialaisen kanssa tutustuttiin ja hän myöhemmin kävi luonani Suomessakin. Nyt kyllä yhteydenpito on jäänyt, valitettavasti…

  13. Mielenkiintoinen postaus! Samanlaisia kokemuksia mullakin. Vaihtoaikana Irlannissa tutustuin ihaniin ihmisiin mutta vaikka kuulumisia vielä vaihdellaankin niin välimatkan takia ystävyyssuhteet eivät niin läheisinä pysyneet. Ollaan kuitenkin vierailtu toistemme luona mikä on ollut ihan huippua. On ihana tietää että tulevaisuuden reissuilla voi tavata niitä vanhoja tuttuja ja on yöpaikka tiedossa. Australian matkaa ajattellen harmittaa vähän näin jälkeenpäin etten kovin aktiivisesti etsinyt uusia tuttavuuksia. Sen aion korjata tulevilla reissuilla. Oli kuitenkin ihana huomata että vaikka olin vuoden pois niin silti samat ihanat vanhat ystävät täällä Suomessa olivat kiinnostuneita matkastani ja kun taas tavattiin niin tuntui kuin ei oltaisi erossa oltukaan :)

    • Se on ihan uskomatonta, miten tosi läheisetkin ystävyyssuhteet hiipuu niin helposti, kun välimatka kasvaa. Tosi sääli, mutta ihan ymmärrettävää. Ihanaa, että te olette kuitenkin peräti käyneet toistenne luona! Aina ei aktiivisesti vain jaksa etsimällä etsiä uusia ystäviä. Toisinaan sooloilu oikeastikin on kivempaa :) Ensi kerralla tosiaan sitten!

  14. Tosi mielenkiintoinen postaus! Välillä itsekin mietin, kuinka Skotlannin vuosilta tai Kanadan vaihdosta jäi enimmäkseen käteen suomalaisia ystäviä. Toisaalta heihin on jotenkin helpompi pitää yhteyttä, koska aina sitä joskus sattuu samaan maahan (lähinnä Suomeen) samaan aikaan. Espanjassa asuessa en tuntenut yhtään suomalaista, joten sieltä matkaan tarttui muutama ulkomaalainen ystävä myös.

    Olen vuosien aikana todennut, että ulkomailla ollessa toisesta suomalaisesta tuntuu jotenkin helpommalta heti alussa nähdä ollaanko samalla aaltopituudella kun taas muun maalaisista tätä ei ehkä samalla tavalla heti aluksi huomaa.

    • Näinhän tuo on, niin ankealta kuin se kuulostaakin. Tuo toinen kappaleesi on muuten myös hyvä pointti. Kun on vieras kieli kyseessä, on ehkä kielimuurin takaa vaikeampaa hahmottaa samantien toisen persoonallisuus ja kaivaa yhteisiä mielenkiinnon kohteita.

  15. Niin tuttua, niin tuttua! Seitsemän ympäri maailmaa vietetyn vuoden jälkeen on pakko tunnustaa, että eipä niitä oikeita ystäviä kovinkaan montaa enää ole. En ole halunnut panostaa ystävyyssuhteiden luomiseen, kun on ollut tiedossa, että tulen taas pian vaihtamaan maata – vaikka monesta uudesta kaverista olisikin ollut ystäväksi. Ja sitten ne vanhat ystävät ovat pikku hiljaa jääneet, kun heitä ei ole koskaan voinut etäisyyden vuoksi nähdä. Mutta onneksi on tuttuja ja kavereita, eihän niissä mitään vikaa ole! :)

    • Panostuksen kiinnostuksen puute on ehkä ollut oma syntini myös. Jotenkin on niin hukkaan heitettyä aikaa, jos melkein osaa jo ennustaa, ettei tulevaisuudessa ystävysty kuitenkaan. Tai sitten pitää klikata tosi kovaa toisen kanssa :)

      Voi tosiaan olla, että seitsemän vuotta alkaa olla jo aika pitkä aika Suomi-ystävien säilymiseen. Itse olen toistaiseksi vain piipahtanut alle ja vähän yli puolen vuoden pituisilla visiiteillä ulkomailla, mutta Suomi on silti säilynyt tukikohtana, jotta ystävät ainakin toistaiseksi ovat sielläkin säilyneet – toivottavasti myös tulevaisuudessa! :)

  16. Hyvä kirjotus! Itellä on tosi harva tuttu reissusta jäänyt kaveriks, mutta yks on vieläkin parhaita kavereita. Ollaan tavattu yhteensä 3 kertaa livenä, mukaanlukien ensitapaaminen. Joka kerta eri maassa! Ja parin viikon päästä tavataan neljännen kerran, kun mulla loppuu koulu ja reissaan toiselle puolen Kanadaa. Sovittiin, että tavataan kerran vuodessa koko elämän ajan. Kai se vaatii sitä, että molemmat on valmiita pitämään saman verra yhteyttä ja panostamaan ystävyyteen. Tähän asti on toiminut oikein hyvin :)

    Oon siis vaihdossa Yukonissa Kanadassa, ja oon pitkälti ainoa vaihtari täällä. Muita ulkomaisia opiskelijoita on, mutta ne ei oo vaihtareita ja moni niistä on aasialaisia. Joten mulla on ollut aika hankalaa löytää mitään omaa porukkaa, kun paikka on pieni eikä oikein tunnu sopivan mihinkään koloseen. Toisaalta tunnen paljon ihmisiä, mutta oikeita ystäviä on vain yks tai kaks. Ja tänä aikana on oppinut arvostamaan menoa kotiyliopistossa, ainejärjestöjä ja kavereita. Ja on ollut aikaa oppia ittestäänkin asioita, kun ei koko ajan käytä kaikkea energiaa sosialisoitumiseen! Hankalinta, vaikkakin yllättävän helppoa on ollut jättää poikaystävä Suomeen puoleksi vuotta. Kuitenkin meidän suhde on syventynyt vaihdosta huolimatta.

    Kaverit sanoo aina, että munhan on niin helppoa saada uusia kavereita ja ystäviä. Mutta ei se aina, tai enää, mene niin. Mutta eipä se haittaakaan :)

    • Kiitos Pipsa! Ihana sopimus tuo kerran vuodessa -diili. Vaatii tietysti molemmilta vähän panostusta, mutta ei tunnu lainkaan mahdottomalta.

      Ymmärrän kyllä tuon vaihtaripulmasi täysin. Itselleni Istanbulissa on käynyt niin, että turkkilaiset puhuvat tosi huonoa englantia, joten paikallisten kanssa ystävystyminen on hankalaa. Meitä vaihtareita on aika pieni ja tiivis porukka, noin 20 henkilöä. Mutta mekin asutaan niin hajallaan ympäri kaupunkia (ja Istanbul on niin valtava), ettei millään jakseta nähdä niin usein kuin ehkä haluttaisiin iltaisin. Mulle onkin pelastus ollut aivan mahtavat kämppikset, joiden kanssa tullaan hyvin juttuun ja vietetään paljon aikaa.

      Ulkomailla toisaalta on se hyvä puoli, että tosi läheisiä ystäviä ei ehkä samalla tavalla kaipaakaan kuin Suomessa. Koko ajan tulee mentyä niin kovaa ja elämä on aika pinnallista kotiarkeen verrattuna, että ainakin mulle silloin riittää aika hyvin ihan ne pelkät kaveritkin, joiden kanssa jakaa kokemuksia ja muistoja. Ainejärjestöä ja omaa opiskeluporukkaa mäkin olen oppinut vaihdossa kaipaamaan ja arvostamaan, samaa mieltä!

      Arvostan kyllä kaikkia, jotka lähtevät vaihtoon vaikka seurustelevat ja silti saavat suhteensa pidettyä hyvällä mallilla. Hatunnosto teille! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *