Iranin ihmeet odottavat

Tänä aamuna viimein mennään. Siinä missä Meksikoon vaihtoon lähtiessäni Kuuban reissu oli aivan ehdoton, olen odottanut Iranin reissua siitä lähtien kun Istanbuliin kuulin pääseväni. En edes tiedä mikä tarkalleen ottaen tuossa maassa on jo pitkään kiehtonut. Ehkäpä persialainen historia, sen menneet kuninkaalliset ja muutenkin dramaattinen historia muinaisista ajoista viime vuosikymmeniin? Upeasta luonnosta olen kuullut myös paljon positiivista. Ehkä kuitenkin maan paras käyntikortti on ollut sen uskomattoman lämpimän oloiset ihmiset. Olen kotiyliopistossani Suomessa tavannut muutamia iranilaisia ja myös yksi kulttuurienvälisen viestinnän professorini oli Iranista kotoisin. Kaikki ovat olleet mahtavia persoonia ja kaikin puolin niin cooleja tapauksia, että pakkohan se on päästä näkemään mistä nämä tyypit oikein ovat kotoisin.

Luulen, että kiinnostukseni heräsi kesän 2014 jälkeen, kun Tansaniassa kanssani ollut ystäväni suositteli minulle Persepolis-sarjakuvaromaania ja lainasi kyseisen teoksen minulle. Se oli ensimmäinen kunnon kosketukseni persialaiseen kulttuuriin, islamilaiseen vallankumoukseen ja Iranin islamilaisen tasavallan nykytilanteeseen. Poliittisesti mielenkiintoiset maat ovat aina kiehtoneet minua, eikä Iran ole tässä genressä poikkeus.

Siispä, viimein minulla on huivit, läkähdyttävän kuumat, peittävät vaatteet pakattuna rinkassani, luottokorttini visusti kotiin jemmattuna ja kasa käteistä lompakossa valmiina. Koska lähtö tulikin vähän extempore, en ehtinyt viisumia lähetystöstä hankkia. Siispä ensimmäinen jännitysmomentti lienee viisumin (visa on arrival) hankkiminen lentokentällä. Wish us luck!

RezaShrine

Luit oikein – meille, ei minulle. Joitain päiviä sitten ystäväni Annikki päätti liittyä seuraani, joten yhden sijasta meitä lähteekin kaksi. Annikki on onneksi myös melkoinen reissumimmi ja on esimerkiksi liftannut Portugalista Suomeen, joten eiköhän meidän reissufilosofiat yhteen sovi. Fun fact: me ollaan itseasiassa tavattu Snapchatissa. Sen kautta jonkin aikaa keskusteltuamme selvisi, että olemme aivan naapureita ja asumme linnuntietä noin 50 metrin päässä toisistamme. Aivan uskomaton sattuma, ainakin ottaen huomioon että Istanbulissa on yli 15 miljoonaa ihmistä!

Vaikka vpn-sovelluksia minulla on useampikin niin puhelimessa kuin läppärissäkin, en ole kovin luottavainen paikallisten nettiyhteyksien suhteen – valtio kun on blokannut sosiaalista mediaa ja paikallisetkin siitä termiä filternet usein käyttävät. Saa siis nähdä pääsenkö päivittämään Facebookia, Twitteriä, Instagramia ja Snapchatia tavalliseen tapaan. Toivotaan kuitenkin parasta, joten kannattaa blogini oman FB-sivun lisäksi pistää minun some-kanavani seurantaan, kaikista löydyn nimimerkillä @laurapylv. Nettirajoitusten vuoksi en myöskään uskalla luvata blogipäivityksiä tien päältä, mutta palaan tänne jälleen viimeistään toukokuun alussa, jolloin palaan Turkin maaperälle.

Kuva: Wikimedia Commons. Iahsan at the English language Wikipedia [GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html) or CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/)], via Wikimedia Commons

Kuumailmapallossa Kappadokian yllä vasta ymmärsin mitä rauha ja hiljaisuus todella ovat

Se, joka sanoi ettei omia ongelmia tai arkea voi vältellä pakenemalla reissun päälle, ei ole koskaan lipunut kuumailmapallon kyydissä auringonnousun aikaan.

Olen elämäni aikana ehtinyt nähdä melko eeppisiä auringonnousuja ja -laskuja ja jakanut muita tärkeitä, sydämeen jääneitä hetkiä. Nopeasti heittäisin esimerkeiksi ainakin jokailtaiset auringonlaskut Balilla, samoin kuin Lobitosin rannalla Perussa ja Tanganyika-järven rannalla Länsi-Tansaniassa – puhumattakaan auringonnousuista Angkor Watin temppeleillä ja Machu Picchulla.

Mutta voitteko uskoa, että Kappadokiassa jopa auringonnousu meinasi jäädä täysin huomioitta, niin pahasti se kalpeni maisemien, ilmaan kohoavien kuumailmapallojen ja hetken tuoman rauhan rinnalla. Tai ehkäpä rauha syntyi juuri siitä: kaikkien palasten symbioosista, siitä miten ne loksahtivat yhteen muodostaen täydellisen rauhan ja tasapainon tunteen. Sitä fiilistä vaikeaa väkisin tavoittaa. Kun se kuitenkin iskee, se meinaa vetää herkäksi ja käydä tunteisiin. Taivaalla liidellessä ei juuri osannut ajatella mitään muuta, sillä siinä hetkessä oli suorastaan pakko olla läsnä enemmän kuin pitkiin aikoihin olen ollut. Kaikki muu unohtui mielestä siltä seisomalta.

IMG_6651-18

Oman lentoni järjesti Royal Balloon, hieman ylellisempi kuumailmapalloyritys. En olisi voinut olla onnellisempi päätymisestäni heidän vierailijakseen. Sen verran once in a lifetime -tilaisuus kuumailmapallolento Kappadokian Love Valleyn yllä on, että sen ei halua olevan vain hieno vaan unohtumattoman täydellinen kokemus. Royal Balloonin kanssa oli koko ajan fiilis, että olin turvallisissa käsissä ja työntekijöillä oli homma hanskassa.

Lentoon kuuluu nouto hotellilta viiden aikaan aamulla. Paikan päällä odottaa aamupalabuffet, jonka syömiseen on varattu parikymmentä minuuttia aikaa. Itseäni jännitti jo niin, että varpaita kipristeli. Näykin hieman ruokaa ja keskityin pääasiassa kahvin kittaamiseen, sen verran meinasi silmäluomia painaa parin tunnin yöunien jäljiltä.

Seuraavaksi matkattiin aukean alueen keskelle jonkin matkan päähän, jossa seurasimme hetken aikaa kuumailmapallojen täyttöä. Ja viimein, viimein pallo malttamattomana jo pyrki yläilmoihin ja meitä kehotettiin kipuamaan korin kyytiin.

IMG_6487-1IMG_6490-2

Nousu oli kaiken kaikkiaan kutkuttavan tuntuinen. Se, miten kevyen tuntuisesti kuumailmapallo tuntui kohoavan korkeuksiin, olisi voinut saada mielen laukkaamaan villisti kehittelemään jos jonkinlaista skenaariota mahdollisista tavoista räsähtää alas – näin ainakin alunperin olin ennustanut ajattelevani. Mutta ei, keveydestään huolimatta kori tuntui yllättävän vakaalta ja tukevalta. Lennot tehdään aina auringonnousun aikaan, koska silloin sääolosuhteet ja tuulet ovat lentämiselle suotuisimmat. Lentoja myös perutaan usein liian villien tuulten takia, joten hieman onnea saa oman ajoituksen kanssa olla. Juuri ennen minun aamuani oli jouduttu lennot perumaan monena päivänä. Siksipä Kappadokiaan matkustavalla kannattaa olla aavistuksen joustava aikataulu, jottei lento jää kokematta sääjumalten oikuttelun vuoksi. Harvoin ajattelen, että jossain paikassa on yksinkertaisesti pakko tehdä jotain, mutta kyllä minusta on lähestulkoon rikollista vierailla Kappadokiassa kokematta kuumailmapallolentoa.

Omasta mielestäni parasta Royal Balloonissa on yrityksen korien koot. Suurimmat Kappadokian kuumailmapallot lennättävät noin kolmeakymmentä henkeä kerrallaan. Yläilmoissa oli niin hiljaista ja rauhallista, etten olisi voinut olla tyytyväisempi meidän pienestä ryhmästämme. Lensin Royal Queen -lennon, johon mahtuisi mukaan 18 ihmistä samanaikaisesti. Meitä oli kuitenkin vaatimattomasti vain seitsemän, kaikki maiseman kauneudesta häkeltyneinä yhtä hiljaisia. En olisikaan kaivannut viereeni selfieitä räpsivää kaveriporukkaa. Onneksi myös kori on jaettu lokeroihin väliseinillä niin, ettei korin sisällä pääsekään liikkumaan toisten reviirille tuosta vain, vaan oma tila ja rauha on taattu. Lentoni kesti tunnin verran, mikä tuntui sopivalta siitäkin huolimatta, että kului nopeasti. 90 minuuttiakin taivaalla viettäisi vaivatta, mutta tuntia vähempää en missään nimessä ottaisi.

IMG_6603-11IMG_6621-14IMG_6623-15

Olin ajatellut, että mahtavinta lennon aikana olisi juuri silloin, kuin saavuttaisimme korkeimman mahdollisen pisteen ja voisimme vilkutella maailmalle kaikkien muiden kuumailmapallojen yläpuolelta. Kävimme kyllä reilussa sadassa metrissä ja maisema oli vaikuttava. Silti loppujen lopuksi nautin eniten Love Valleyn keijusavupiippujen väistelystä ja laakson solassa matalalla lentämisestä. Niin lähellä kallioiden seinämiä lensimme, ettei voinut kuin ihailla lentäjän tarkkuutta – kaasulla toimivan pallon liikkeitä kun ei voi sataprosenttisesti koskaan kontrolloida. Tosin hän myös muisti meitä lohduttaa korin olevan kestävää tekoa ja ottavan kolhun jo toisenkin vahingoittumattomana vastaan, mikäli virhearviointi sattuisi ja kallioon kolahtaisimme. Mutta olin luottavainen lentäjämme suhteen, erityisesti kuultuani millaisen koulutuksen työ vaatii. Tiesittekö, että Turkissa kaikilla kuumailmapallolentäjillä täytyy olla yliopistotutkinto lentäjäkoulusta?

IMG_6588-8IMG_6590-9IMG_6568-5IMG_6602-10

Loppuhuipennus lennolle oli tyylikäs laskeutuminen, joka oli kuin oppikirjasta. Koska ilmassa ollaan täysin tuulten armoilla, ei koskaan voi tietää mihin lopulta päätyy laskeutumaan. Auto ja traileri seuraavat kuumailmapalloa ja radiopuhelimilla kommunikoinnin avulla jäljittäminen ja laskeutumisen ajoitus sujuvat näppärän oloisesti. Meitä alussa ohjeistettiin, miten laskeutumisen aikana pitää painua kyyryyn ja suojata päätä. Juuri ennen h-hetkeä lentäjämme kuitenkin totesi, ettei sille ole tarvetta, sillä lasku tuntui sujuvan normaalia nätimmin ja saimmekin seistä aivan normaalisti. Laskeuduimmekin suoraan trailerin päälle, tyylikkäästi ja töyssyittä. Ei muuta kuin alas korista ja skumpalle!

Lennon lopuksi joimme after flight -skumpat mansikoiden kera ja saimme muistoksi mitalit todistuksena. Vaikka se varmaan jonnekin laatikoiden kätköihin päätyykin piiloon, oli se ihan hauska idea. Loppujen lopuksi aamu tuntui hurahtaneen vauhdilla ohi ja kahdeksaan mennessä olin jo takaisin hotellilla, pää tyynyllä ja valmiina vielä muutaman tunnin jatkounille – ennen toista aamupalakierrosta hotellin buffetissa.

IMG_6681-19IMG_6697-20

Juttu on toteutettu yhteistyössä Royal Balloonin kanssa. Pääsin ilmaiseksi kokeilemaan Royal Queen -lentoa, mutta kaikki ajatukseni ja mielipiteeni ovat omiani.

Royal Balloon:in Royal Queen -lento kestää 60 minuuttia (max 18 henkilöä) ja maksaa 175 euroa. Royal King -lento kestää 90 minuuttia (max 12 henkilöä) ja maksaa 240 euroa. 4- ja 5-vuotiaat lapset ilmaiseksi, 6-12 -vuotiaille 50% alennus. 

 

 

Karun kaunis Kappadokia

Muistan, miten ensimmäistä kertaa näin kuvia Kappadokiasta. Tai korjataan hieman: olin kyllä nähnyt matkailulehtien sivuilla aikaisemminkin kuvia karuista kalliomaisemista, mutta en aiemmin ollut kiinnittänyt sen enempää huomiota siihen, missä moinen maisema sijaitsee. Rekisteröin paikan tarkan sijainnin syksyllä 2014. Olin mukana pressimatkalla Itä-Turkin Vanissa ja osana ohjelmaa osallistuimme kaupungin ensimmäisille matkailumessuille. Tuolloin Kappadokian ständillä kuvia jälleen ihaillessani päätin, että sinne on päästävä.

Tuo päivä koitti viimein reilu kuukausi sitten, jolloin lähdimme pitkäksi viikonlopuksi Anatolian maakuntaan yli 11 tunnin bussimatkan päähän Kappadokiaan. Hieman kuluja laskeskeltuamme totesimme porukalla kavereiden kesken, että halvimmaksi tulisi lähteä vaihtarijärjestön järjestämälle muutaman päivän reissulle. Omatoimireissulla ei mitenkään saisi matkoja, aamupaloja ja illallisia sekä yöpymisiä 90 euron hinnalla – varsinkaan Hilton-hotellissa. Niinpä ryhmärämämme hyppäsi mukaan tälle aavistuksen överiltä tuntuvalle pakettimatkalle. Mutta emme valittaneet, lähinnä näimme unta notkuvista buffet-pöydistä ja hotellin uima-altaasta jo viikkoja etukäteen.

Muutama päivä riittää mainiosti Kappadokian tutkimiseen, sillä itse kylä on pieni ja hiljainen. Turistisesongin ulkopuolella myös turistikohteiden luona oli mukavan rauhallista, olimme lähes kaikkialla ainoat ulkomaalaiset. Kesäisin kuulemma Kappadokia osaa olla tuskaisen kuuma, joten maaliskuu osoittautui mainioksi ajankohdaksi. Kappadokia on ihan mieletön paikka, vastaavaa luontoa ei takuulla löydy mistään maailmasta. Fiilis oli kuin yöbussimme olisi toiselle planeetalle tupsahtanut. Koska kuvailu ei millään riitä tai anna oikeutta, tulee tästäkin postauksesta nyt todella kuvapainotteinen.

Mutta mitä ihmettä siellä Kappadokiassa sitten oikein on? Mitä siellä pitäisi tehdä

No ne kivet ja kalliot

Ankealtahan kivien katselu kuulostaa, mutta uskokaa pois, Kappadokiaan matkustetaan juuri sen takia. Alue on ihan mieletön luonnonmuodostelmien näyttämö, jollaista ei ole mahdollista nähdä missään muualla. Monien kallioiden sisällä on nähtävissä ihmisten kaivertamia luolia ja asumuksia, jotka juontavat juurensa tuhansien vuosien päähän. Historia kertoo, että kristityt pakenivat alueelle ja usein suojautuivat muslimien hyökkäyksiltä juurikin kallioiden sisään vetäytyen. Alueelta löytyy myös valtavia maanalaisia kaupunkeja, joiden sokkeloisille käytäville en todella haluaisi eksyä. Alueelta löytyy paljon kalliokirkkoja, joista useat armenialaista alkuperää.

Me vierailimme ihan älyttömässä määrässä eri laaksoja, linnoja ja muita rakennelmia, sillä niitähän Kappadokiassa riittää. Mieleenpainuvimpia ja minusta kiinnostavimpia olivat esimerkiksi Selime-luostari, Göremen ulkoilmamuseo, Derinkuyun maanalainen kaupunki ja Zelven keijusavupiiput (”fairy chimneys”), jotka tosin minusta muistuttivat hämmentävästi paljon enemmän valtavia kivifalloksia. Niin ja tietysti Devrent Valley ja sen kuuluisa kivinen kameli olivat ihan hauska kymmenen minuutin pysähdys. Myös bussissa vietetyn yön jälkeen auringonnousun katsominen suolajärvellä oli mieleenpainuva juttu, vaikka itse järvi ei ehkä muuten kovin kummoinen ole.

Kappadokiassa on myös tarjolla kalliohotelleja, joissa yöpyminen varmasti olisi jännä kokemus.

IMG_6086-1

Göremen ulkoilmamuseo

Göremen ulkoilmamuseo

IMG_6283-13

Selimen luostari

Selimen luostari

IMG_6115-4

Selimen luostarin huipulla

Selimen luostarin huipulla

IMG_6112-3

Zelven keijusavupiiput

Zelven keijusavupiiput

IMG_6249-10IMG_6221-8

Devrent Valleyn kivinen kameli

Devrent Valleyn kivinen kameli

Üçhisarin linnan luona

Üçhisarin linnan luona

IMG_6329-16Keramiikka ja muu käsityö

Olen aika monessa maassa vieraillut eri työpajoissa katsomassa miten tuotteita, kuten ruukkuja tai koruja tehdään, enkä ikinä ole pitänyt käsitöitä erityisen kiinnostavina. Kappadokiassa mekin pääsimme näkemään, miten seudun kaunista keramiikkaa loihditaan. Ei ehkä tämän reissun mielenkiintoisin osuus minulle, mutta täytyy myöntää: ovat nämä upeita.

IMG_6367-17 IMG_6368-18Turkkilainen ilta

Alunperin olin hieman skeptinen turkkilaisen illan konseptista. Ajattelin, että turistit pakataan luolan sisässä olevaan ravintolaan, niille juotetaan viinaa, esitetään pari hassua paikallista tanssia ja se on siinä. Todellisuudessa turkkilainen ilta oli todella positiviinen yllätys ja ehdottomasti ensin suolaiselta tuntuneen 60 liiran (reilu 20 euroa) väärti.

Turkkilainen ilta on siis luolan sisällä (jossa kenenkään netti ei toimi ja kerrankin seurueen on pakko seurustella keskenään jatkuvan somettamisen sijaan), johon asetutaan istumaan pitkiin pöytiin. Hintaan sisältyvät pöydissä valmiina odottavat naposteltavat ja rajaton alkoholi. Rakia, seudun omaa punaviiniä ja olutta saa kitata illan loppuun saakka niin paljon kuin oma pää kestää. Ilta täyttyy tanssiesityksistä, jotka ovat Turkin eri alueiden perinnetansseja. Osan esittävät ainoastaan naiset, osan miehet ja joitain esitetään yhdessä. Illan hienoin esitys oli todennäköisesti kaikkien mielestä erään napatanssijan soolotanssi. Ihan mieletön!

Positiivista myös oli se, että meidän porukka oli illan ainoa turistiryhmä ja muutoin paikalla oli yllättävän paljon paikallisia. Toki voi olla, että he ovat muualta päin Turkkia tulleet hekin, mutta silti oli aika hauskaa, kuinka paikalliset perheet valtasivat tanssilattian ja jorasivat menemään. Itse ohjelma päättyi yhdentoista aikaan, minkä jälkeen puolet porukasta jatkoi vielä yökerhoon. Kappadokian yökerhoja en välttämättä suosittele: hiljaisia, kalliita ja huonoa musiikkia. Ihan hauskaa siellä silti oli, kun isolla omalla porukalla oltiin liikenteessä.

IMG_6407-21

IMG_6449-22

Ratsastus

Viimeisenä iltapäivänä ennen bussin nokan kääntymistä kotia kohti oli tilaisuus vielä käydä joko mönkijäsafarilla tai ratsastusreissulla. Varmaan arvaatte kumman valitsin. Vaikka mukana oli myös pari kokematonta tyttöä, päästiin onneksi muutama laukkaspurtti ottamaan ystäväni kanssa, joka on myös ratsastanut koko nuoruutensa. Ja kyllähän niissä maisemissa kelpasi! Minulla kävi myös tuuri ja sain aivan loistavan ratsun, kantavana olevan tulisen, mutta ihan nöyrän tamman.

IMG_6728-23IMG_6754-24

Reissu oli onnistunut ja muutama päivä vierähti tosi nopeasti. Kappadokia on uniikki ei pelkästään Turkissa, vaan koko maailmassa ja lämpimästi suosittelen sitä kaikille enemmän tai vähemmän maailmaa kolunneille reissaajille. Minusta ainakin on valtavan antoisaa nähdä muutakin Turkkia kuin Istanbulia tai hiekkarantoja, jotka yleensä ovat ensimmäiset maasta saatavat mielikuvat. Tietysti näin budjetilla yleensä reissaavalle opiskelijalle yöpyminen Hiltonissa, sen ruokabuffetit ja uima-allasosasto porealtaineen ja saunoineen jäi melko luksuksena mieleen.

Ainakin te, jotka olette mua sosiaalisessa mediassa reissuni aikaan seuranneet, huomasitte varmaan että yksi juttu jäi tästä listasta puuttumaan. Pysykää kuulolla – siitä lisää ihan ikiomassa postauksessaan pian!