Pieni hamam-opas: Mitä suljettujen ovien takana oikein tapahtuu?

Ensimmäinen kertani hamamissa tammikuussa 2015 olisi voinut traumatisoida monet. Hamam oli todella halpa ja paikallinen, hostellin työntekijän vinkkaama. Olin hamamin ainoa asiakas hieman ennen sulkemisaikaa, eikä kukaan puhunut englantia ja näin ollen voinut antaa tarkempia ohjeita koko touhun konseptista ja kulusta. Alussa minut jätettiin yksin istumaan hamamiin, enkä oikein tiennyt mitä tehdä. Hieman siinä taisin muodon vuoksi heitellä vettä päälleni, koska niin oletin ihmisten hamamissa tekevän. Siihen toki myös viittasi se, että minut oltiin vesialtaiden ja –hanojen viereen istutettu. Saunaan päädyttyäni luulin pesijöiden unohtaneen minut tyystin sinne, niin pitkältä odotus tuntui. Lopulta kun päästiin itse asiaan, pesijänaisen rinnat riippuivat parin sentin päässä naamastani selälläni kivipaadella maatessani, mikä hieman häiritsi itse pesuun keskittymistä ja siitä nauttimista. Käytännössä odotin vain henkeäni pidätellen hetkeä, jona tissit viimein läsähtäisivät vasten kasvojani. Eivät läsähtäneet. Jossain vaiheessa panin merkille, ettei hän turkiksikaan sanonut ohjeita – hän murahteli ja ärisi niitä, ja kuin painottaakseen sanojaan läiskäisi minua takapuolelle halutessaan minun kääntyvän ympäri.

Onneksi onnistuin kääntämään kokemuksen pikemminkin tragikoomiseksi, ja hamamista tallustellessani en tiedä olinko enemmänkin huvittunut vai hämmentynyt, jotain siltä väliltä. Olo oli kyllä rentoutunut ja puhtaampi kuin koskaan, täytyi myöntää. Vaikka pitkän saunaillan päätteeksikin on ihanan puhdas olo, niin voi pojat – mikään ei vedä vertoja hamamille. Vasta silloin tietää, miltä puhtaus tuntuu.

En tiedä traumatisoituiko mieleni alitajuisesti kuitenkin, sillä kesti suhteellisen kauan, ennen kuin nyt täällä Istanbulissa asuessani viimein jälleen hamamiin astelin. Mutta siitä vasta ilo irtosikin, kun vihdoin tajusin konseptin idean. Sittemmin olen kokeillut yhteensä neljää eri hamamia. Harmittaa, että tajusin homman hienouden hieman myöhään. Muuten olisin ottanut tavaksi käydä hamamissa viikoittain.

IMG_1222-1

Mitä hamamin suljettujen ovien takana siis oikein tapahtuukaan? Miten siellä ollaan ja mitä siellä tehdään? Mikä koko hamam oikein on olevinaan?

Hamamit ovat turkkilaisten versio kylpylästä. Niitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa esimerkiksi meidän tuntemiimme spa-kylpylöihin. Jos mennään perinteisen hamam-etiketin mukaan, ideana ei ole ottaa erilaisia hoitoja. Hamam on pääasiassa peseytymistä ja puhtautta varten, hieman vain pidemmän kaavan mukaan. Moni hamam toki nykyään, pääasiassa turistien kysynnän vuoksi, tarjoaa myös vaikkapa öljyhierontoja ja kasvonaamioita hamam-kokemuksen kylkeen, mutta perinteisesti nämä eivät hamamin seinien sisälle ole kuuluneet.

Hamamit ovat myös mielenkiintoinen pala ottomaanihistoriaa. Monien hamamien sisäänkäynnin yläpuolella ilmoitetaan, minä vuonna se on rakennettu. Onhan se nyt mieletöntä fiilistellä, miten samassa huoneessa ovat ottomaanit peseytyneet 1500-luvulta lähtien, samaa kattoa katsellen.

Hamam-kokemus alkaa sillä, että marssit sisään ja ilmoitat mitä haluat. Hamamia ei tarvitse varata etukäteen, tavallisesti suoraan paikan päälle tuleminen riittää. Kannattaa toki muistaa tarkistaa aukioloajat huolella, jotta aikaa on runsaasti. Ikävintä on hamamissa kiirehtiminen. Suurin osa hamameista lienee auki välillä 8-22, mutta tiedänpä eräänkin, joka pitää ovien auki aamukuudesta puoleenyöhön.

Aulassa sinulle annetaan hamam-pyyhe, tossut ja mahdollisesti myös avain pukuhuoneeseen. Lisäksi joissain paikoissa annetaan myös alushousut pesun ajan käytettäviksi. Parissa paikassa näitä ei ole ollut, jolloin toki bikinien alaosa olisi näppärin ratkaisu. Itse en ole tajunnut oikein ikinä bikinein varautua, joten jollei mitään ole annettu aulassa, olen pitänyt omat pikkuhousuni päällä. Bikinien yläosaa on turha oikeastaan laittaakaan, sillä pesijänainen todennäköisesti sen kuitenkin jossain vaiheessa kiskoo yltäsi pois. Miehet ja naiset ohjataan omiin pukuhuoneisiinsa ja hamameihinsa, ellei jo sisäänkäynnit ole olleet erilliset.

Kaikissa hamameissa on tavaroiden lukitsemismahdollisuus. Joko jokaiselle on kokonainen oma pieni lukittava pukukoppi, tai isommissa pukukopeissa on lukittavat lokerot tavaroille. Kun olet riisunut vaatteesi, kietonut pyyhkeen ympärillesi ja lukinnut tavarasi, työntekijät ohjaavat sinut joko hamamiin tai jonkinlaiseen saunaan – riippuu hamamista. Olen käynyt hamamissa, jossa ensin istuttiin saunassa, sitten höyrysaunassa ja vasta sitten siirryttiin itse hamam-huoneeseen. Muissa puolestaan minut on ensin jätetty hamam-huoneeseen.

Huoneen keskellä on lämmin kivipaasi, jonka päällä maatessa itse pesu tapahtuu, ja jolla voi myös vain maata ja rentoutua. Huoneen laidoilla on kauniita vesialtaita, joiden toisesta hanasta tulee kuumaa, toisesta kylmää vettä. Usein altaissa kelluu metallisia kippoja, joilla voi vettä kaataa päälleen. Aluksi onkin usein ideana istahtaa laidalle altaan viereen ja hieman huuhtoa itseään. Yleensä alussa kerrotaan, mitä sen jälkeen on tarkoitus tehdä. Usein se on joko höyrysaunassa istuminen, mikä irrottaa kivasti kuollutta ihoa ja valmistelee sitä pesun aikana tehtävää kuorintaa varten. Toisinaan taas oman alkuhuuhtelun jälkeen olen vain maannut kivipaadella pesua odotellen, jos hamamissa ei saunoja ole ollut. Käytäntö riippuu hieman paikasta, eikä ole vain yhtä ja oikeaa tapaa. Sinua kyllä aina ohjataan paikasta toiseen. Itse nautin alussa juurikin höyrysaunasta, jos hamamissa vain sellainen on.

Lopulta näiden alkurituaalien jälkeen jossain vaiheessa pesijänainen nappaa sinut matkaansa. Todennäköisesti hän myös tempaisee pyyhkeen ympäriltäsi, ennen kuin ehdit kissaa sanoa, mikä tuntuu ehkä aavistuksen hämmentävältä. Vaikka suomalaisena on tottunut alastomuuteen, tuntuu oudolta, kun joku toinen repii pyyhettä pois ympäriltä. Sinut komennetaan makaamaan joko vatsallasi tai selälläsi kivipaadelle ja kuorinta alkaa. Ensin pesijä käy läpi kuorintahanskalla koko vartalosi, pyytäen välissä sinua kääntymään selällesi tai vatsallesi aloituspuolesta riippuen. Kuorinnan jälkeen kuollut iho huuhdellaan. Tämän jälkeen on itse pesun aika, jota kutsutaan “bubblebathiksi”, kuplakylvyksi. Tämä vaihe tuntuu aika veikeältä. Pesijä levittää vartalon ylle valtavan kasan vaahtoa, minkä hän jotenkin onnistuu tekemään ämpäriin sotketusta veden ja saippuan sekoituksesta pitkällä kankaanpalalla. Tämän vaahdon hän levittää ympäri vartaloasi, ja tässä vaiheessa yleensä pesijä myös hieman hieroo esimerkiksi raajoja, selkää ja hartioita. Pesu kestää yleensä noin kymmenen minuuttia ja tehdään myös sekä vatsa- että selkäpuolelle. Lopuksi huuhdellaan ja pestään hiukset, yleensä istuvaltaan joko kivipaaden laidalla tai erillisellä jakkaralla. Kun homma on ohi, sinut kiedotaan uuteen pyyhkeeseen ja myös hiuksille annetaan oma pienempi pyyhe.

Pesun jälkeen toki voit myös jäädä vielä kivipaadelle makaamaan ja rentoutumaan, ja tämän yleensä teenkin. Kattoa katsellen tai ihan vain silmät kiinni kivipaaden lämpöä tunnustellen on mukavaa ihan vain uppoutua omiin ajatuksiinsa. Tämän jälkeen rentoutumista voi jatkaa myös hamamin aula-alueella, joka usein on suunniteltu yhteiseksi oleskelutilaksi kylpemisen jälkeen. Siinä on mahdollista vaikkapa seurustella ja juoda teetä, ihan vain viettää aikaa ja fiilistellä hyvää oloa.

Kerran olen ottanut öljyhieronnan osana hamamia, koska se oli todella halpa. En kuitenkaan suosittelisi sitä. Hieronta itsessään oli ihan hyvä, mutta ongelma on ajoitus. Hieronta tehdään itse pesun jälkeen, jolloin iho jää hieman öljyiseksi. Itse toki palasin vielä hamamin puolelle, mutta itse pesten en saanut kaikkea öljyä mitenkään iholta pois. Pesu ennen hierontaa tuntuikin vähän turhalta. Kun kysyin syytä järjestykselle, löytyi selitys kuorinnasta: pesua ennen tehtävä kuorinta ei onnistu, jos iho on öljyinen. Siispä totesin, että hamam-pesu ja hieronta kannattaa suosiolla pitää erillään.

IMG_9241-18

Kiireettömyys ja rentoutuminen on koko hamamin ydinajatus. Aluksi huomasin ajattelevani jatkuvasti, että minut on vain unohdettu johonkin. Saunassa, kivipaadella ja hamamin laidoilla istuminen tuntui loputtoman pitkältä, kunnes jossain vaiheessa oivalsin alkaa nauttimaan verkkaisuudesta. Vaikka itse pesu on toki tärkein elementti, ei hamam-kokemus ole sama ilman muita hitaita välivaiheita ennen ja jälkeen sen. Siispä, ykkösneuvoni hamam-ensikertalaiselle: Lopeta murehtiminen. Sinua ei takuulla ole unohdettu yhtään mihinkään. Joku tulee kyllä aina neuvomaan, mitä tehdä seuraavaksi.

Itse yllätyin siitä, miten ensimmäisellä kerralla ajatus alastomuudesta ujostutti. Olenhan suomalainen! Mehän toisinaan saunotaan sekasaunassakin ihan ongelmitta. Tilanne on kuitenkin eri: pimeän pienen saunan sijaan tila onkin yhtäkkiä avara ja valoisa, ja toinen ihminen pesee vartalosi. Tilanne tuntuu saunaa intiimimmältä. Hamamissa miehet pesevät miehiä ja naiset naisia, mikä on ensimmäinen helpottava tekijä. Toisekseen, minua ainakin hieman helpotti ujoudestani ylipääsyä se, että pesijätkin ovat joko alushousuisillaan tai alusvaatteisillaan. Ja uskokaa minua, vaikka jälkimmäisessä he ovat enemmän peitettyinä kuin sinä, todennäköisesti rintaliivit päällä on kuitenkin omaa pesukokemustasi nähden miellyttävämpi vaihtoehto. Kolmanneksi, jossain vaiheessa oivalsin, että pesijänaiset ovat takuulla nähneet satoja, ellei tuhansia naisvartaloita elämänsä aikana. He tuskin yllättyvät enää yhtään mistään ja heille paljaan ihon hinkkaaminen on arkipäivää, tavallista duunia. Mitäpä siinä ujostelemaan. Pesijänaisten työnkuva on kyllä ehkä yksi maailman erikoisimmista, täytyy myöntää.

Siispä, mitä tästä opimme? Hamamiin voi mennä ilman varausta, eikä sinne tarvitse ottaa mitään mukaan. Hamamissa kyllä saa kaiken pyyhkeitä, saippuaa ja shampoota myöten. Puhtaat alusvaatteet toki saatat haluta ja bikinien alaosa voi joskus tulla tarpeen, jos alushousuja pesun varalle ei tarjota. Hamamista tulee ihan mielettömän hyvä, rento fiilis ja sille kannattaa ainakin antaa mahdollisuus! Silläkään ei juuri ole merkitystä tuletko yksin vai yhdessä kaverin kanssa. Itse olen käynyt sekä-että, ja aina ollut yhtä mukavaa.

Tämä oli osa 1/2 hamam-postausteni sarjasta. Toisessa postauksessa esittelen kokeilemani Istanbulin hamamit.

Oletteko te käyneet hamamissa? Millaisia kokemuksia ja fiiliksiä teillä on ollut?

 

47 vastausta artikkeliin ”Pieni hamam-opas: Mitä suljettujen ovien takana oikein tapahtuu?

  1. Mä oon kerran ollut hamamissa ja olihan se joo melkoisen outo kokemus kun pesijä rupesi riisumaan uikkareiden yläosaa pois. :D

    Olis ehkä kiva kokeilla uudestaankin.

    • Joo, tää pesijöiden luonnollisuus koko homman ja alastomuuden kanssa vähän yllättää. Mutta, kuten mainittu, he tekevät sitä työkseen ja ovat aika varmasti muutaman muunkin alastoman naisen elämänsä aikana nähneet. Suosittelen kyllä, musta ainakin homma tuntui paljon paremmalta tokalla kerralla, kun vähän oli jyvällä siitä mitä tapahtuu, eikä enää jännittänyt yhtään :)

  2. Minä niin rakastan hamameita! Makaaminen lämpimien laattojen päällä koristeellista kattoa tuijottaen ja hyvän tuoksuista höyryä hengitellen on todella rentouttavaa. Murahtelut ja riippuvat rinnat eivät ole koskaan kokemusta onneksi pilanneet :)

    • Älä muuta sano! Alkuhämmennyksen jälkeen hamam on jotain aivan ihanaa. Ei onneksi ekakaan kerta pilalle tuosta mennyt, saivat vain pienen ihmisen vain ihmettelemään. Myöhemmin olen oppinut nauttimaan, jopa niistä murahteluista. Tietyissä hamameissa ne vaan tuntuvat kuuluvan konseptiin ja oma viehätyksensä niissäkin :D

  3. Kuinkahan osaisin rentoutua toisen pestävänä, hmm… Tuntuisi ehkä oudolta, vaikka toisaalta mitenpä se eroaa vaikkapa koko selän hieronnasta. Ilman paitaahan sitä siinäkin ollaan!

    • Tätä samaa mäkin mietin! Ei se nyt loppujen lopuksi paljoa eroa. Ehkä ylipäätään vaan ajatus nimenomaan pesemisestä on se, joka tuntuu yhtäkkiä kovin intiimiltä.

  4. Tosi mielenkiintoisia nämä erilaiset kylpyläkokemukset. Tosi monessa paikassa on oma kylpyläkulttuurinsa, ja siellä tietyt säännöt, minkä mukaan mennään. En ollut hamamista ennen lukenutkaan. Hyvä postaus!

    • Tämä on niin totta! Ja me oletetaan niin helposti, että moni on kuin eurooppalainen spa, mutta nämä eroavat toisinaan niin paljon. Siksi tämän postauksen teinkin, sillä tuntuu että moni hamamia vierastaa, eikä siitä infoa mistään oikein löydy. Kiitos!

  5. Hei taa oli avartava postaus! Voin hyvin kuvitella itseni tuohon sinun ensimmaiseen kokemukseen. On jotenkin turvallista tietaa etukateen mihin on menossa ja mita on odotettavissa. Ensimmaista hamam kokemustani innolla odottaen.

    • Kiitos Maarit kommentista <3 Hehhehh salakavalasti tartutan sulle mahdottoman Lähi-itä-kuumeen. Ei sun kohta auta muuta kuin lähteä Turkki-Iran kiertoreissulle!

  6. Minulla ensimmäinen hamam-kokemus on turistihamamista Alaniassa. Siellä osattiin hieman englantiakin ja oltiin totuttu ensikertalaisiin. Toisen kerran halusimme tyttäreni kanssa aitoon paikallisten suosimaan hamamiin ja löysimme sellaisen Antalyan matkalla. Pesu ym. tapahtui kertomasi mukaan, päälle otimme hieronnan. Minun vuoroni oli ensin; pieni huone, jonka perällä korkeahko pehmustettu penkki, ei perinteinen hierontapöytä ollenkaan. Hierojanainen oli tuhti rouva, jolle taisi tulla hieroessa kuuma ja hän sitten tempaisi paitansa pois ja rinnat heiluen hieroi valmiiksi. Tyttäreni ilme oli jonkin verran yllättynyt :), kun tulin hieronnasta ja nainen tuli häntä hakemaan pelkässä puolihameessa tissit paljaina. Jos reissaatte Kyproksella, niin siellä Nikosiassa on myös ainakin kaksi hamamia, toisessa kävimme äitini kanssa ja olipa ihana kohtelu äidilleni, vanhempia ihmisiä arvostetaan siellä erityisesti. Tuossa Nikosian hamamissa Hamam Omerye nimeltään, oli ihanat itämaisin tekstiilein verhoillut pukeutumissopet, joissa oli kosteusvoiteita ym jälkeenpäin käytettäviksi ja upeasti sisustettu oleskelutila, jossa tarjottiin teetä. Kannattaa tosiaan ottaa oma uikkarin alaosa mukaan, nimittäin ne kertakäyttöpöksyt ovat aika kammottavat ja vaikka niitä nyt siellä yleisesti käytettäisiinkin, niin oma fiilis on kyllä parempi ilman niitä.

    • Nimenomaan turistikohteissa ehkä eka kokemus onkin vähän “turvallisempi”, ainakin nimenomaan tuon englannin osaamisen suhteen. Kuulostaa kyllä aika tyypilliseltä tuo teidän kokemuksenne, heh. Hei kiitos paljon vinkistä! Varmaan perjantain vietän Nikosiassa, kun lentoni lähtee vasta illalla. Enemmän mua kaupungin eteläpuoli kiinnostaa, mutta jos aikaa jää, niin miksei vaikka lopuksi kävisikin vähän hemmottelemassa itseään vielä viimeisen kerran hamamissa. Tsekkaanpa löytyykö tuo hamam netistä!

    • Missä nämä hamamit ovat sijainneet? Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi etelärannikolla turistikohteissa on hieman “eurooppalaistuneita” hamameita, joissa saattaa miehet ja naiset kylpeä sekaisin ja jopa mies pestä. Perinteisissä hamameissa pesijä on kuitenkin aina samaa sukupuolta. En kyllä tiedä antaisinko itse miehen edes minua pestä, olisi se vähän kiusallisen tuntuista :D

  7. Samoin, Turkissa ainoa kokemus. Oli todella ihana, kun opin rentoutumaan pesun edetessä. Mies pesijä oli minullakin ja se vähän ujostutti :)

    • Se on, ja etenkin fiilis jälkeenpäin on niin rentoutunut. Hmm, useammallakin on ollut miespesijä, tosi erikoista! Oliko tämä Istanbulissa vai jossain rannikolla?

  8. Voi ei tuota ensimmäistä hamam-kokemustasi! Kuulostaa kieltämättä aika kaamealta, mutta hyvä että sait sen käännettyä huvittavaksi. :D Itse en ole koskaan hamamissa käynyt, mutta nyt tiedän miten siellä käyttäydytään jos mahdollisuus tulee joskus eteen. Voin vain kuvitella sen ihanan puhtaan fiiliksen mikä hamamin jälkeen on. Siitä olen kuullut puhuttavan paljon ja sen haluan vielä joskus kokea.

    • Se saattaa ehkä kuulostaa kaameammalta kuin mitä se oli. Ei se järkyttänyt tai mitään, kaikki vaan oli niin uutta, että ihmetytti :) Mutta mun mielestä kaikelle kannattaa antaa uusi mahdollisuus ja tässä tapauksessa se kannatti! Kannattaa, hamamit ovat ihania <3

  9. Kuulostaa tosi jännittävältä, etenkin jos kukaan ei puhu mitään länsimaista kieltä, sekä kovin intiimiltä. Itsepalvelukulttuurissa kasvaneena en ole tottunut olemaan passiivinen hoidettava enkä hoivattava, vaan varmasti olisin tosi vaivautunut tuosta kaikesta. Kaikkea pitää kuitenkin kokeilla, paitsi kansantanhuja. Erityisesti olen tykännyt kokeilla saunoja eri maissa. Turkissa en ole vielä käynyt, mutta jos käyn, niin tiedän kyllä, mitä siellä tehdä, siis geokätköilyn lisäksi.

    • Onneksi eka kerta oli ainoa, jolloin en mitään opastusta englanniksi saanut. Kaikkialla muualla on englantia puhuttu vähintäänkin auttavasti niin, ettei ole tullut orpoa oloa. Hamamiin mentäessä pitää asennoitua siten, että on itse maksava asiakas ja maksaa palvelusta. Suosittelen ainakin kokeilemaan! Toiset tykkää, toiset ei, mutta kokeilemalla se omalla kohdalla selviää :)

  10. Olipa mainio postaus! Tosi mielenkiintoinen ja toivottavasti jonakin päivänä myös hyödyllinen, jahka Turkkiin asti kerkeän. Vähän mua alussa huvitutti, että miten ikinä edes rohkaistuit menemään hamamiin uudelleen sen ensimmäisen kokemuksen jälkeen. Mutta näinpä meidän kaikkien pitäisi osata antaa uusi mahdollisuus myös niille jutuille, jotka ekalla kerralla aiheuttivat pettymyksen.

    • Kiitos! Hyödylliseksi tätä yritinkin tehdä, koska tuntuu että hamam-käytännöistä ei juurikaan tietoa löydy ja siksi ensikertalaisia kovasti ujostuttaa ja jännittää. Ei se eka kerta nyt ihan niin kaamea ollut, mitä ehkä tekstin kautta voisi luulla. Hauskaa se silti oli, kunhan vain olin vähän hämmentynyt :D Sepä, samaa mieltä! Kaikki ansaitsee toisen mahdollisuuden.

  11. Kun on tällainen, että aina haluaisi tietää miten missäkin toimitaan, on erinomaisen ihanaa lukea tällainen kuvaus. Seuraavan tilaisuuden tullen olen aika tavalla innokkaampi kokeilemaan. Kiitos!

    • Kiitos itsellesi kommentista ja lukemisesta! Siinä tapauksessa tämä postaus oli just sulle. Suosittelen kokeilemaan, hamamit ovat mahtavia.

  12. Kerran Istambulin reissulla kävin ison basaarin suulla olevassa hamamissa. Pitihän paljon puhuttu saunan serkku kokea. En kyllä yhtään muista oliko kalsarit jalassa vai ei, luultavasti ei. Töppäsinkö siis? Ensitöiksi menin luonnollisesti saunaan, tai löyhuoneeseen. Jossa oli melkein kylmä, suomalaiselle. Ei siellä höyryäkään ollut. Aikani siellä istuin ensin parin muun miehen kanssa, ja sitten yksikseni.

    Pois tultuani ilmaantui paikalle roteva mies, joka pesi meinut päästä jalkoihin useaan kertaan. En kyllä tajunnut miksi niin moneen kertaan, mutta eka kerta taisi sitten olla em kuorintaa. Paljon vaahtosaippuaa meni myös. Taatusti tulin puhtaaksi.

    Mutta kyllä jäin kaipaamaan kunnon suomalaista saunaa vaikka kuinka yritin olla kulttuurisopeutuvainen. Ja hyvin ystävällisiä olivat kaikki siellä kun turisti ilmaantui heidän paikkaansa palloilemaan.

    • Mä en suoraan sanottuna tiedä, mitä miesten puolella tapahtuu. En siis tiedä, miten siellä homma toimii, ollaanko kokonaan ilkosillaan vai ei. Mutta uskoisin, että töppäämisvaara on minimaalinen, kyllä pesijät aina kertovat miten he toivovat siellä toimittavan. Monessa paikassa molemmin päin on ok – voi olla alasti tai sitten ei. Monet pesijät esimerkiksi ovat varmasti jo tottuneita siihen, että monia turisteja ujostuttaa ja mielellään pitävät edes jotain päällään, vaikka muuten oltaisiinkin ilman rihmankiertämää. Mutta varmasti asia oli ok!

      Turkkilainen sauna tuntuu kieltämättä vähän vaisulta, sellainen lämmin henkäisy. Se kyllä pehmentää ihon kivasti ennen kuorintaa ja pesua, mutta ei siellä kunnolla hikoilemaan pääse. Yhdessä hamamissa oltiin ensin perinteisessä suomalaisessa saunassa ja sitten vasta mentiin turkkilaiseen höyrysaunaan. Se oli aika kiva yhdistelmä.

  13. Hyvä postaus, ei nimittäin ollut oikein hajuakaan, että mitä niissä hamameissa oikein tapahtuu. Nyt on. Kivan tarkasti kuvailit. Vaikka voin kuvitella itsekin hiukan kiusaantuvani lähes alasti toisen pestävänä, kuulostaa ihanan rentouttavalta. Varsinkin kun makaan just nyt sohvalla rättiväsyneenä, ois pieni hamamreissu nyt täydellisyyttä. Varmaan nukahtaisin sinne…

    • Kiitti! Joo ei ollut mullakaan ennen sinne menoa – ois ehkä ollut parempi jos ois vähän jotain tiennyt :D Hamamit on huippuja, niille supersuositus! Lopuksi sillä kivellä maatessa on kyllä itsekin tullut käytyä siellä unen ja valveen rajamailla. Mutta se lienee hamameiden tarkoituskin – ultimate-rentoutus!

  14. Mielenkiintoinen juttu! Mulla ei tätä ennen oikeastaan ollut mitään kuvaa hamamien toiminnasta. Toki tiesin niiden olevan eräänlaisia kylpylöitä, mutta mitään muuta en sitten tiennytkään. Voisin ehdottomasti hamami joskus kokeilla, jos sellainen tulisi reissuilla vastaan. Onko niin että hamameita on vain Turkissa, vai löytyykö niitä myös Turkin naapurimaista?

    • Kiitos Tanja! Hamamit tunnetaan nimenomaan ottomaanien perintönä, “turkkilaisena kylpylänä”. Niitä voi kuitenkin myös löytää entisen Ottomaani-imperiumin maista. Moni turisti on kertonut käyneensä hamamissa Marokossa, joten se lienee tunnetuin maavaihtoehto Turkille. Google kertoo ainakin, että hamameja löytyy myös esimerkiksi Kyprokselta, Venäjältä (?), Espanjasta ja Unkarista. Mutta veikkaan, että ne eivät järin autenttisia ole :)

      • Asun Kyproksella ja Istanbulissa hamamissa kayneena ja siita haltioituneena voin kertoa, etta Kyproksen hamamit ovat huonoja ja kalliita, luksukseksi vaannettyja versioita Turkin hamameista. SUURI pettymys! :( Tosin en ole kokeillut viela hamamia pohjois-Kyproksen puolella, mutta turkkilaisena alueena voisin kuvitella hamamien olevan siella astetta autenttisempia kuin taalla etelassa. Hamamit ovat kylla parhautta ja nimenomaan ne pesijattarijen aantelyt, hahha <3 Puhdasta tulee!

        • Hieman katselinkin Tripadvisorissa Pohjois-Kyproksen hamameja, mutta moni siellä kommenteissa sanoi samaa: kuulemma kaikki ylihintaisia, eivätkä niin perinteisiä, pikemminkin eurooppalaisten makuun tehtyjä eksoottisempia spa-kylpylöitä. Taidan siis jättää sittenkin väliin ja jättää hamamit Turkkiin :)

  15. En ole käynyt, siis oikeasti, kurkistanut pariin sisälle paikan nähdäkseni, mutta jotenkin tuo, että joku vieras alkaa minua pesemään ei ole tuntunut houkuttelevalta. No toisaalta enpä ole kylpyläfani Suomessakaan …

  16. Tämä on vielä kokematta, mutta selkeästi täytyy testata. Turkissa en tosin ole ikinä vielä käynyt, mutta Istanbul on ehdottomasti listalla :)

    • Todellakin kannattaa! Kulttuurikokemus parhaimmillaan. Istanbul on mieletön kaupunki, siellä tutkittava ei lopu ikinä kesken <3

  17. Tosi mielenkiintoista oli kuulla tästä, sillä en ole koskaan itse käynyt Hamamissa. En tiedä, saattaisi kyllä ahdstaa mennä tuntemattoman pestäväksi, erityisesti, jos pesijä osoittautuis mieheksi, niin kuin joillekin kommentoijille oli käynyt! Mutta kulttuurikokemuksena olisi tosiaan mielenkiintoinen! Niinhän minäkin usein ulkomaalaiset ystäväni raahaan saunaan ja ainakin yritn houkutella avantoon uimaan :D.

  18. Mun piti hetki miettiä, että mikä on hamam! Tosi kattava juttu aiheesta Laura, tykkäsin. Kuten Pirkko tuossa yllä totesi ettei ole kylpyläihminen, menen ehkä tähän samaan kategoriaan. Mutta kyllä hamamia haluaisin testata, kokemuksen vuoksi. Matteo oli Istanbulissa taannoin käydessään käynyt hamamissa, ja oli kuulemma ollut mielenkiintoinen kokemus. Ehkä se Istanbul tulisi minun myös kokea, harmittaa kun ei ole vielä tullut käytyä.

  19. Hamam on vielä kokematta ja oli mielenkiintoista lukea siitä, miten siellä toimitaan. Saattaapi olla, että oloni olisi hieman kiusaantunut toisen pestävänä, vaikka muuten tykkäänkin hemmotteluhoidoista kosmetologilla / spassa.
    Olo on varmasti ihanan rentoutunut hamamin jälkeen, jahka vain pääsee siihen tilaan, ettei kiusaannu itse tilanteesta. :)
    Olihan kokemus se ensimmäinen!

  20. Eksoottisen oloinen kylpyläkokemus mutta varmasti kokemisen arvoinen. Herkempi saattaisi pelästyä mutta kyllä ehdottomasti meinaan kokeilla jos sinne päin maailmaa eksyn!

  21. Voi ei, haluan ehdottomasti kokea OIKEAN hamamin viimeistään tämän jutun jälkeen!! :D Tuon suuntainen kuva minulla onkin ollut niistä, mutta tarkat omakohtaiset kuvailut saivat minutkin tuntemaan itseni lähes putipuhtaaksi! ;) Olen suuri sauna- ja Japanissa onsen-fani, joten luulen, että addiktoituisin hamamissa käyntiin välittömästi, jos joskus Turkkiin päädyn. Suomalaiset “kylpylät” sen sijaan eivät ole ollenkaan minun juttuni: liian kylmää vettä joka puolella, ihme kasvohoitoja ja hipelöintiä, jotka ei tunnu missään. Ronskit otteet ne pitää olla!

  22. Hamamia haluaisin tosiaankin kokeilla, koska rakastan japanilaista ja korealaista kylpyläkulttuuria. Vähän erilainen kokemushan tää tosiaan on, kun ei siinä taida siis mitään allasta olla? Pelkästään noi pesutilat + mahdollisesti höyrysauna? Mut varsinkin kylmänä päivänä tää ois varmasti niin ihanaa. Tai pitkän reissupäivän päätteeksi, kun ei tarvitse itse pestä itseään. Kiitos kattavasta ohjeistuksesta!

  23. Mä tykkään kylpylöistä, joten hamamiin on pakko päästä, jos (toivottavasti kun!) joskus Istanbulissa käyn. Mun lontoolaisessa vakkarikylpylässä (kyllä, mulla on vakkarikylpylä – ja vuoden ajan oli jopa rajoittamattoman käytön kausikortti sinne :D) on monia erilaisia saunoja, ja mä itse asiassa tykkään vähän viileämmästä, koska siellä voi istua lukemassa ilman että paahtuu (tai että kirja menee pilalle). Venäläisissä saunoissa on muuten myös tyypillistä, että paikalla on hoitaja – pesun sijaan/lisäksi tämän tehtävä on ruoskia asiakkaita vihdoilla, hahah. En ole itse kokeillut vielä sitäkään, eli nyt on listalla kaksi uutta kylpyläkokemusta :). Kiitos supermielenkiintoisesta ja kattavasta postauksesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *