Esfahanin basaarikujilla ja moskeijoissa

Aavikolta jatkoimme matkaa Esfahaniin, Iranin kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin. Kolmen yön visiittimme perusteella voisin vain todeta, että samanaikaisesti kaupungissa ei ole mitään pakollista must see -nähtävää, ja silti kuitenkin niin paljon kaikkea.

Me hieman loikimme yöpaikasta toiseen, sillä ensimmäisen yön meille tarjonnut sohvasurffausisäntä joutuikin lähtemään töihin seuraavaksi yöksi. Toiseksi yöksi siirryimme halpaan hostelliin, josta löysimme kolmanneksi yöksi toisen sohvasurffaus-hostin. Meidän sohvasurffauskokemuksistamme tulen kuitenkin kirjoittamaan ihan oman postauksensa myöhemmin.

Tehranin ja aavikon paahteen jälkeen Esfahan tuntui ihanan raikkaalta. Kaupunkia halkoo Zayanderud-joki, teiden varsilla kasvaa viilentäviä puita ja kaupungista löytyy puistoja joka nurkalta. Vajaan kahden miljoonan asukkaan kaupungiksi Esfahan ei ole liian kiireinen. Joen yli menee myös useita näyttäviä siltoja, joista upein kivinen Si-o-Seh Pol. Huokuuko se kenenkään muun mielestä jotenkin todella italialaista tunnelmaa?

IMG_8212-47

Monen muun turistin tavoin suuntasimme askeleemme ensimmäisenä Naqsh-e Jahan -aukiolle. Annikin shoppailujalkaa jo vipatti, joten kiertelimme verkkaisesti sen ympärillä olevia kauppoja. Aukion takaa myös aukeavat kaupungin basaarin kiemurtelevat kujat, joilla oli mukava kierrellä ja katsella, vaikka itseäni ei juuri kiinnostanut mitään ostaakaan. Lopulta päädyin kuitenkin yhden muiston Iranista ostamaan itselleni, noin 1m x 1m -kokoisen neliönmallisen pöytäliinan kauniilla printillä. Basaarissa miellyttävin yllätys oli se, että tavaroita sai katsella melko rauhassa ilman että kukaan tulee tyrkyttämään ja myymään väkisin.

Kesken kiertelyä päädyimme juttelemaan erään kauppiaan, Abedin kanssa. Hän tarjosi meille take away -kahvit läheisestä uudesta hipsterikahvilasta Meydoon cafesta, minkä seurauksena päädyimme istuskelemaan hänen ystävänsä mattokauppaan loppuiltapäiväksi. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että hän tuntee ystäväni Emman, joka oli joitain viikkoja ennen meitä liftannut ympäri maata ja matkallaan kohti Irania yöpynyt luonani Istanbulissa. Kyllä maailma on välillä pieni.

IMG_8297-74 IMG_8118-29IMG_8170-42 IMG_8161-40IMG_8159-39 IMG_8154-37 IMG_8147-36IMG_8224-52 IMG_8108-26Pari moskeijaakin kävimme vilkaisemassa, vaikka tiesimme tulevissa kaupungeissa niitä vielä riittävän pilvin pimein. Sheikh Lotfollah Mosque oli samaisen aukion toisella sivulla, mutta 200 000 rialin hinnallaan (n. 6 euroa) tuntui vähän ylihintaiselta, vaikka upea olikin. Toisena päivänä kävelimme myös basaarin pohjoispuolelle Masjed-e Jameh -moskeijaan, joka oli ilmainen. Ihmettelin hieman, miten se oli nostettu ykkösnähtävyyksien joukkoon, koska ei se omaan silmääni niin erikoinen ollut (seuraavista kuvista kaksi viimeisintä ovat sieltä).

IMG_7995-8IMG_8016-16IMG_8076-22IMG_8271-63IMG_8260-61

Tykkäsimme kovasti myös armenialaiskortteli Jolfasta. Armenialaiset muodostavat suurimman kristillisen yhteisön Iranissa, mikä tietysti on melko mielenkiintoista tiukasti islamiin sitoutuneessa valtiossa. Jolfasta löytyy esimerkiksi Vank-katedraali, jonka muuriin oli kiinnitetty lakanoita julistamaan Turkin syyllisyyttä armenialaisten kansanmurhaan vuonna 1915 anteeksipyyntöä vaatien. Sisälle saakka emme menneet, vaikka kuulemma katedraali on näyttävä. Muutoin Jolfa oli täynnä toinen toistaan persoonallisempia kahviloita ja ravintoloita. Jolfassa sijaitsevalla aukiolla myös törmäsimme moraalipoliiseihin ja saimme noottia, mutta tästäkin lisää myöhemmin oman postauksensa verran.

Jolfassa mieleen jäi aivan mielettömän upea kahvila, Firouz Sherbat House, joka ilmeisesti on hiljattain remontoitu, koska tällä nimellä googlaamalla löytyy aivan eri näköinen, mutta selkeästi samalla paikalla sijainnut paikka. Näin jälkeenpäin ajateltuna en ole edes varma, kantaako paikka edes tuota samaa nimeä enää – nimi kun on ulko-oven yläpuolella farsiksi, mitä on aivan mahdotonta latinalaisin aakkosiin tottuneena lukea. Siellä saimme koko reissun ehdottomasti parhaimman kahvimme. Muutenkin hyvän kahvin metsästys käy teekulttuurin maassa aina työstä, mutta tällä kertaa pitkä kävely palkittiin. Tämän kahvilan meille näytti sohvasurffaushostimme Vahid ja hämmästelin, miten tätä ei löydy Lonely Planetista, mutta ehkäpä se päätyy seuraavaan painokseen. Konsepti oli kaikin puolin herttainen; seiniltä löytyi persialaisille tuttujen tarinoiden kuvia, pöydissä oli pöytäliinat, kukkia ja persialaisrunoilijoiden farsinkielisiä runokirjoja. Kävimme Jolfassa myös illallisella tunnelmallisessa Romanos-ravintolassa, jossa oli mukavan paljon vaihtoehtoja kasvissyöjälle.

IMG_8314-82IMG_8324-85

Esfahanissa Unescon maailmanperintöluetteloonkin nostettu Naqsh-e Jahan -aukio on toki todella upea keskellä olevine altaineen, nurmineen ja kukkaistutuksineen. Muutoin Esfahanin parhainta antia nähtävyysjahdin sijaan on päämäärätön haahuilu, erinäisiin paikkoihin päätyminen ja paikallisten kanssa jutusteleminen – jolta muuten kaupungissa ei voi välttyä, vaikka yrittäisikin. Jos kuitenkin kaupunkiympäristö ja jatkuva sosiaalisuus alkaa ahdistamaan, voi aina paeta Mount Sofen rinteille chillaamaan.

IMG_8335-87

Tarina siitä, miten päädyimme liftaten aavikolle telttailemaan, ihan vahingossa

Iranin reissu aluksi vietimme yhden yön Tehranissa. Olimme alunperinkin ajatelleet todennäköisesti jatkavamme matkaa jo seuraavana aamuna kohti Esfahania, ja päätös osoittautui hyväksi paikan päällä. Istanbulin vilinän jälkeen mieli teki jo pienempiin kaupunkeihin, eikä Tehran 8 miljoonan asukkaan kaupunkina sellainen varsinaisesti ollut – vaikka toki Istanbulia melkein puolet pienempi onkin.

Menimme metrolla kaupungin eteläpäätyyn, tarkoituksenamme mennä tiemaksuaseman luo liftaamaan kyytiä. Muuan afgaanipoika auttoi meitä ja kyseli aseman jälkeen pysähtyneiltä autoilta, ottaisiko joku meidät kyytiin, tuloksetta. Ennen kuin ehdimme varsinaista liftausta edes aloittaakaan, muuan pariskunta pysähtyi ja tarjosi kyytiä jonkin matkaa etelään päin. Auton sivussa oli tarra, jossa luki “Life is a journey, enjoy the ride.” Pakkohan siihen kyytiin on nousta.

IMG_2110-10

Negar ja Mehdi osoittautuivat uskomattoman mukaviksi ja Iranin mittakaavassa mielestäni hieman poikkeukselliseksi pariskunnaksi. 37-vuotiaiden seurustelu ja yhdessä asuminen ei ole normi maassa, jossa yleensä avioidutaan nuorehkoina ja yhdessä ei yleensä asuta ennen kuin sormukset ovat sormessa. Negar myös vastustaa huivinpitosääntöä ja muita vaatetussäädöksiä ja kehotti meitäkin heti ne pois ottamaan autoon noustuamme. “Olette niin onnekkaita, minä vihaan näitä huiveja”, hän kommentoi kerrottuani, että Suomessa voi kulkea kaupungilla vaikka shortsit jalassa.

Reilun tunnin verran ajeltuamme pari oli ilmeisesti todennut meidän olevan ihan kelvollisia tapauksia, sillä he pudottivat kysymyksen: “Haluatteko liittyä seuraamme aavikolle?”

No ai että halutaanko? Todellakin!

He olivat matkalla aavikolle telttailemaan kolmen muun autolastillisen kanssa. Seurue oli melko kirjava, ikähaarukka oli luokkaa vauvasta vaariin. Kaikki olivat kuitenkin vain ystäviä keskenään ilman sukulaisuussuhteita, mikä oli melko hauskaa. Niin me vain lopulta päädyimme kuin päädyimmekin iranilaisen seurueen matkassa aavikolle. Ajatus tuntui samaan aikaan täysin absurdilta ja eeppiseltä ja silti niin luonnolliselta.

IMG_7666-23

Aavikko tuntuu olevan iranilaisille kova juttu. Tehranissakin panimme merkille retkeilykauppojen määrän, sillä hostellimme naapurikatu oli täynnä myytäviä telttoja ja muita varusteita. En ainakaan itse olisi assosioinut iranilaisia ensimmäisenä luontointoilijoiksi. Myös piknikit ovat iranilaiseen kulttuuriin kuuluvia – ei ole puistoja, joissa ei olisi vähintään yhtä seuruetta piknikillä, oli vuorokaudenaika mikä tahansa. Varsinkin iranilaisen viikonlopun aikaan, eli torstai-perjantaina iranilaiset suuntaavat puistoihin ja aavikoille. Myös me kävimme ensin piknikillä puistossa matkan varrella ennen aavikolle siirtymistä.

IMG_7621-6

Olin myös suorastaan liikuttunut, miten kasvissyöntini otettiin huomioon. Matkalla jo kysäisin, olisiko jotain kauppaa josta voisin omat sapuskani ostaa, koska epäilin heidän varautuneen melko lihapainotteisesti. “Höpöhöpö, te olette meidän vieraitamme nyt. Me hoidetaan”, kuului tiukka vastaus. Pian pysähdyimme kaupassa ja miehet palasivat ruokakassit täynnä munakoisoja, kananmunia ja muuta. Meille selvisi samantien, että huhupuhe iranilaisesta vieraanvaraisuudesta ei ollut pelkkää hölynpölyä, vaan totisinta totta.

Aavikolle saavuttuamme aluksi ajattelin sen olevan pikemminkin erämaata, pientä kasvustoa oli siellä sun täällä. Eipä ollut minulla hajuakaan, mitä oli luvassa. Selvisi, että osa hupia – varsinkin kuskeina toimiville miehille – oli nimenomaan matka aavikon halki. Me tosiaankin menimme keskelle ei mitään. Kruisailimme ylös ja alas ihan älyttömiä dyynejä, töyssyjen tahdissa pomppien ja välillä jännityksestä vähän ehkä kiljuenkin. Välillä autot eivät päässeetkään ylös ja piti palata alas ottamaan lisää vauhtia. Toisinaan ne jäivät jumiin, jolloin matkassa olleet lapiot, vetoköydet ja muiden autojen apu tuli tarpeen. Olin todella vaikuttunut kaikkien ajotaidoista ja siitä, miten jyrkimmätkin dyynit kivuttiin ylös yksi toisensa jälkeen. Totisesti tätä oli tehty ennenkin. Huh miten oli hauskaa!

Tässä esimerkki siitä, miten helposti hiekkaan voi jäädä jumiin.

Tässä esimerkki siitä, miten helposti hiekkaan voi jäädä jumiin.

Samantien aavikon maaperälle saavuttuamme meitä komennettiin heittämään huivit auton takapenkille, avaamaan puseroidemme napit ja jättämään kengätkin suosiolla kokonaan pois. Paljas hiekka tuntuikin varpaiden alla paljon paremmalta. Matkalla pysähdyttyämme kaivamaan autoa irti hiekasta hieman vanhempi herra Yosef lähestyi meitä ja dialogi meni kutakuinkin näin:

Yosef: “Do you want a drink?”
Annikki: “I already have water” (näyttäen pulloa)
Yosef: “I mean VODKA” (nauraen)

IMG_7955-113IMG_7660-21IMG_7678-28

Oivalsin samantien aavikon suosion syyn. Siellä ei ole sääntöjä vahtivia poliiseja ja paikalliset voivat elää rennosti mistään huolehtimatta, ainakin niiden parin siellä vietetyn päivän ajan. Saa pukeutua vaikka napapaitaan jos huvittaa, voi jopa humaltua jos siltä tuntuu. Aavikolla iranilaiset ovat vapaita. Koko loppureissun Yosef vähän väliä vinoili meille siitä, halusimmeko drinkin. Välillä halusimmekin. Vaikka kotipolttoinen viina oli mahdottoman pahaa, tuntui sen juonti muiden seurassa asialta, jota vaan aavikolla kuuluu tehdä.

Auringonlasku aavikolla on ehkä kaunein näky, jonka olen saanut nähdä pitkään aikaan. Ensin on punaisen eri väreissä leiskuva taivas ja hiekka, minkä jälkeen hiljalleen maisema taittuu lämpimän eri sävyistä kohti sinistä hetkeä. Sen jälkeen yllä aukeaa mieletön tähtitaivas. Me olimme onnekkaita, sillä kuukin oli melkein täysi. Taivas oli niin kirkas, ettemme olisi oikeastaan valojakaan tarvinnut.

DCIM100GOPROGOPR0628.

IMG_7731-3-1 IMG_2142-21 IMG_2124-17IMG_7751-54

Illalla söimme, istuimme nuotion ääressä ja nautimme toistemme seurasta. Vain muutama seurueesta puhui englantia, hekin varsin kömpelösti. Olikin hassua, miten luonnollista yhteisolomme silti oli. Yleensä on aina hieman kiusallista kommunikoida ilman yhteistä kieltä, mutta tämän seurueen kesken seurustelu tuntui uskomattoman mutkattomalta kielimuurista huolimatta.

Yöllä oli kylmä, mutta meille onneksi lainattiin lämpimiä vaatteita. Saimme ikioman teltan Annikin kanssa, mistä tuli hieman huono omatunto: muutama muu joutui siis nukkumaan autossa. Heille ei mikään muu järjestely sopinut, joten oli turha inttää vastaan ja tarjoutua nukkumaan missään muualla.

IMG_7809-70IMG_7823-4-72

Seuraavana päivänä vietimme aavikolla aikaa iltapäivään saakka. Autojen väliin viriteltiin suojaa, jonka alle pääsi pakoon paahtavaa aurinkoa. Kiipesimme ylös dyyneille katsomaan maisemia ja meille selvisi, ettemme olleetkaan laisinkaan ainoat lähistöllä, kuten olimme koko ajan kuvitelleet. Dyynien toisella puolella oli muutamia muita telttaseurueita. Monet myös ajelivat maastureillaan dyynejä ylös ja alas, melko uhkarohkeasti. Hymyilytti. Juuri silloin en olisi keksinyt parempaa tapaa viettää viikonloppua.

IMG_7909-98

Jälleen auto dyynin päällä erittäin jumissa.

Jälleen auto dyynin päällä erittäin jumissa.

IMG_7892-6-89IMG_7919-102 IMG_7907-97 IMG_7895-90 IMG_7857-5-81

Päivällä vielä lounastimme ja siinä yhdessä syödessämme Mehdi kehui meitä uskomattoman kilteiksi ja ystävällisiksi. Kehu tuntui hämmentävältä ihmisiltä, jotka olivat juuri tarjonneet meille yhden unohtumattomimmista matkakokemuksistani, pelkästään vilpittömyydestä ja hyvästä tahdosta. Oli uskomattoman kiitollinen ja siunattu olo.

Näin se vain sattuma tuo ihmisiä yhteen. Jälkeenpäin on tuntunut, että meidän oli tarkoituskin tavata nämä ihmiset, eikä kyseessä välttämättä ollutkaan pelkkä sattuma. Jokatapauksessa, uskoni ihmiskuntaan, ihmisten hyvyyteen ja liftaamisen hienouteen kasvoi monella pykälällä. Matkafilosofiani “sano kaikkeen kyllä, vastaa aina myöntävästi ehdotuksiin ja uusiin ideoihin” ainakin tässä tapauksessa oli kultainen.

IMG_7969-127 IMG_7965-121IMG_7966-123

Iltapäivällä muut palasivat takaisin Tehraniin, mutta me jäimme lähimmälle tiemaksuasemalle liftaamaan kyytiä Esfahaniin. Auto pysähtyi kohdallemme noin kahdessa minuutissa ja matka jatkui.

Iranin ihmeet odottavat

Tänä aamuna viimein mennään. Siinä missä Meksikoon vaihtoon lähtiessäni Kuuban reissu oli aivan ehdoton, olen odottanut Iranin reissua siitä lähtien kun Istanbuliin kuulin pääseväni. En edes tiedä mikä tarkalleen ottaen tuossa maassa on jo pitkään kiehtonut. Ehkäpä persialainen historia, sen menneet kuninkaalliset ja muutenkin dramaattinen historia muinaisista ajoista viime vuosikymmeniin? Upeasta luonnosta olen kuullut myös paljon positiivista. Ehkä kuitenkin maan paras käyntikortti on ollut sen uskomattoman lämpimän oloiset ihmiset. Olen kotiyliopistossani Suomessa tavannut muutamia iranilaisia ja myös yksi kulttuurienvälisen viestinnän professorini oli Iranista kotoisin. Kaikki ovat olleet mahtavia persoonia ja kaikin puolin niin cooleja tapauksia, että pakkohan se on päästä näkemään mistä nämä tyypit oikein ovat kotoisin.

Luulen, että kiinnostukseni heräsi kesän 2014 jälkeen, kun Tansaniassa kanssani ollut ystäväni suositteli minulle Persepolis-sarjakuvaromaania ja lainasi kyseisen teoksen minulle. Se oli ensimmäinen kunnon kosketukseni persialaiseen kulttuuriin, islamilaiseen vallankumoukseen ja Iranin islamilaisen tasavallan nykytilanteeseen. Poliittisesti mielenkiintoiset maat ovat aina kiehtoneet minua, eikä Iran ole tässä genressä poikkeus.

Siispä, viimein minulla on huivit, läkähdyttävän kuumat, peittävät vaatteet pakattuna rinkassani, luottokorttini visusti kotiin jemmattuna ja kasa käteistä lompakossa valmiina. Koska lähtö tulikin vähän extempore, en ehtinyt viisumia lähetystöstä hankkia. Siispä ensimmäinen jännitysmomentti lienee viisumin (visa on arrival) hankkiminen lentokentällä. Wish us luck!

RezaShrine

Luit oikein – meille, ei minulle. Joitain päiviä sitten ystäväni Annikki päätti liittyä seuraani, joten yhden sijasta meitä lähteekin kaksi. Annikki on onneksi myös melkoinen reissumimmi ja on esimerkiksi liftannut Portugalista Suomeen, joten eiköhän meidän reissufilosofiat yhteen sovi. Fun fact: me ollaan itseasiassa tavattu Snapchatissa. Sen kautta jonkin aikaa keskusteltuamme selvisi, että olemme aivan naapureita ja asumme linnuntietä noin 50 metrin päässä toisistamme. Aivan uskomaton sattuma, ainakin ottaen huomioon että Istanbulissa on yli 15 miljoonaa ihmistä!

Vaikka vpn-sovelluksia minulla on useampikin niin puhelimessa kuin läppärissäkin, en ole kovin luottavainen paikallisten nettiyhteyksien suhteen – valtio kun on blokannut sosiaalista mediaa ja paikallisetkin siitä termiä filternet usein käyttävät. Saa siis nähdä pääsenkö päivittämään Facebookia, Twitteriä, Instagramia ja Snapchatia tavalliseen tapaan. Toivotaan kuitenkin parasta, joten kannattaa blogini oman FB-sivun lisäksi pistää minun some-kanavani seurantaan, kaikista löydyn nimimerkillä @laurapylv. Nettirajoitusten vuoksi en myöskään uskalla luvata blogipäivityksiä tien päältä, mutta palaan tänne jälleen viimeistään toukokuun alussa, jolloin palaan Turkin maaperälle.

Kuva: Wikimedia Commons. Iahsan at the English language Wikipedia [GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html) or CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0/)], via Wikimedia Commons