Tangoa ja hassuja taloja BsA:ssa

Tänään vietin päivän kävellen. Kävelin paljon. Itseasiassa ihan hirveästi. Mulla on varpaiden väleissä rakkuloita. Mutta aion ottaa tän urheilun kannalta. Katsoin google mapsista, että mun reitti tänään oli semmoset 8-9 kilometriä. Ihan kun reidet ei jo eilisestä ois aamulla jo huutanut hoosiannaa ja kävelykengätkin oli ihan asialliset, onnettomat nahkasandaalit.

Ekana tosin aamulla kyselin hostellilta heidän bussihintojaan Saltaan. 778 pesoa kerrottiin (n. 115e). Kovasti sanoivat, että kaikkialla hinta on suunnilleen sama, joten vertailu ei kannata. Minä kuitenkin itsepäisenä päätin yrittää onneani ja hujautin metrolla Retiro-bussiasemalle kyselemään luukuilta eri yhtiöiden hintoja, ihan vain todetakseni että hostellin täti oli oikessa. Mikä hemmetin kartelli täällä nyt on meneillään?

En ostanut vielä lippua vaan huristelinkin San Jose-asemalle ja lähdin tallustelemaan kohti San Telmoa, Buenos Airesin tangokeskusta. Vähän salaa toivoin näkevänikin sitä tangoa ja kappas kummaa, se toive toteutuikin Plaza Dorregolla. Sieltä löytyi aukio täynnä ravintoloita ja kahviloita ja ympärillä oli myyntikojuja aina käsitöistä taiteeseen ja kirjoihin. Aukion keskellä oli pari tangoamassa. Tango Buenos Airesissa, check.

San Telmo

Magneeteissakin oli aika hyvin näytillä maan historiaa ja etenkin politiikkaa. Valkoinen huivi symboloi Las Madres de Plaza de Mayoja.

Plaza Dorrego San Telmossa. Sunnuntaisin täällä ilmeisesti ois isompikin juhlahumu ja jonkinlaiset antiikkimarkkinat, mutta kyllä näin tiistainakin nähtävää riitti.

Taidetta näkyi kaikkialla ja niissä tyypillisemmin oli myös tango-aihe

San Telmolta jatkoin matkaa seuraavaa kaupunginosaa, La Bocaa kohden. Se on alunperin ollut italialaisten siirtolaisten asuinalue ja nykyään tunnetaan hassuista värikkäistä taloistaan ja jalkapallojoukkue Boca Juniorsien kotikentästä, joka ei kyllä pahemmin mua liikuttanut, mutta tulipa nähtyä. Stadionin edessä kyllä turistit poseerasi peace-merkit ojossa, joten kyllä fotboll taitaa täällä olla joku juttu. Ei vaan mun sellainen.

La Bocassa kiertelin ja katselin about tunnin verran meininkejä,siellä oli katutaiteilijoita aina tanssijoista ja harmonikansoittajista miimikoihin ja johonkin sambakarnevaalihässäkkään. Turistikrääsäkauppoja oli myös ihan riittävästi. Tulipahan nähtyä.Viiden maissa köpöttelin takaisin metrolle ja huristelin hostellille. Päivä meni hirmu nopeasti.

Juttelin tänään myös yhden saksalaisen ja englantilaisen kanssa, joiden laukut oli viime viikolla varastettu täällä. Tyyppillisimmin tuntuu, että Etelä-Amerikassa voi käydä hassusti joko taksissa tai niin, että joku läikyttää jotain juomaa/sylkee päälle ja sitten tulee “auttamaan ” siistiytymisessä, minkä seurauksena lompakko lähtee kävelemään. Näillä kahdella oli kuitenkin vähän eri tarina. Ilmeisesti heitä oli juksannut kahden hengen tiimi, joista  toinen tuli juttelemaan ja kauhean innostuneesti kertoilemaan juttuja, jotta parivaljakon huomio kiinnittyisi häneen. Sillä välin pikkupoika oli käynyt heidän takana ja vienyt laukut mennessään. Hyvästi rahat, passi, luottokortit ja kamerat. Itse olen tähän saakka kokenut Buenosin hirmu turvallisena kaupunkina, mutta kaksi päivää nyt ei tietenkään hirveästi kerro. Ja tietysti tarkkana olen yrittänyt itsekin olla laukkuineni.

Ihanin levykauppa ikinä. Ulkona soi Beatlesin Yellow Submarine ja väkisinkin tuli aika hyvä mieli.

Siinä se The Jalkapallopaikka tai mikä lienee ois. Jee.

Rumpukarnevaalihässäkkää

Ja vaihteeksi taidetta, tällä kertaa aiheena La Bocan talot

Vasemman alakulman maalauksen olin aika lähellä ostaakin, mutta sitten sain hillittyä itseni

Hommissa

Ja vaihteeksi Las Madres de Plaza de Mayo

Ja Boca ja hassut talot Caminito-kävelykadulla. Mua ainakin piristi tuo pää kovasti.

Katukoirat osaa täällä ainakin ottaa rennosti. Ja niitä muuten on kaikkialla.

Sellanen oli La Boca. Palattuani hostellille varasin lipun pohjois-Argentiinaan Saltaan. Bussi lähtee huomenna kuuden maissa illalla ja on neljältä seuraavana iltapäivänä kaupungissa, eli matka-aika ois taas sellaset 22 tuntia. Siellä vietän torstai-illan ja 00:30 yöllä lähtee bussi vielä pohjoisemmaksi La Quiacaan, jossa olen perillä perjantaiaamuna kahdeksan maissa. Nämä liput rokotti mua 137 euron verran, mutta sitten ainakin pian ollaan vähän halvemmilla vesillä. La Quiacassa ois tarkoitus ylittää raja Boliviaan ja jatkaa eteenpäin samana aamupäivänä johonkin päin Boliviaa, pitäisi vaan keksiä mihin. Huomenna aamupäivästä mulla on aikaa miettiä sitä, kun bussi lähteekin vasta illalla. Buenos Aires on mun puolesta nähty, joten voi olla että huomenna vaan otan rennosti ja lataan akkuja ennen matkaa. Täältä tullaan 30 tunnin matka ja kaksi hyvinlevättyä bussiyötä. Mut sitten Boliviaaaaa, kuin siistii! Mä etenen! Ja Boliviassa on ainakin pari aika siistiä juttua tiedossa, joita en kyllä jätä tekemättä vaikka kuinka oisin jo köyhä!

Buenos Aires – Etelä-Amerikan Pariisi(ko?)

Eilen illalla siis saavuin, joten vasta yksi päivä Argentiinan pääkaupungissa takana. Vain kolme yötä olen suunnitellut täällä viettäväni, sillä maan korkeat hinnat kovasti houkuttelevat äkkiä poistumaan rajan yli pohjoiseen halvempiin maisemiin, joten aika tehokkaasti yritin käyttää jo ekan päiväni.

Tankkasin aamulla tuhdisti ilmaisella aamupalalla ja pöllin banaaneja laukkuun päivän varalle. Hostelli tarjosi myös ilmaisen kävelykierroksen, ja Santiagon erinomaisen vastaavan innostamana päätin osallistua. Aluksi katsottiin videota kaupungin historiasta (olo oli kuin lukion historian tunneilla) ja meidän opastyttö sen jälkeen selitti ja tarkensi vielä videon asioita. Lähinnä käsiteltiin argentiinalaisten alkuperää (n. 86 prosenttia eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisiä, erityisesti italialaisten), nykyistä poliittista tilannetta (hallitus laski juuri äänestysiän kuuteentoista), peronismia, hallitsija Juan Perónia ja erityisesti hänen vaimoaan, lähes pyhimyksenä pidettyä poliittisesti vaikutusvaltaista Eva “Evita” Perónia sekä Plaza de Mayolla marssineita kiertäviä huivipäisiä “äitejä” esittämässä kantansa 70-luvulla “kadonneista” lapsistaan (tästä aiheesta voi lukea lisää vaikkapa täältä tai täältä)

Sitten lähdettiin kävelemään, katseltiin Government Housea, yhtä patsasta ja saavuttiin Plaza de Mayolle, jossa kerrottiin, että loppukierros maksaisi 75 pesoa (11,20e). Ai että ilmainen kierros, justiinsa. Koska olen jonkin verran budjetista jäljessä, päätin jättää väliin. Nyt köyhäillään!

Plaza de Mayo

Plaza de Mayo ja pulumies

Sen sijaan kartta toisessa kädessä ja Lonely Planet toisessa lähdin tekemään omaa kävelykierrostani. Suuntasin metrolla kohti Recoleta-kaupunginosaa, La Recoletan hautausmaata kohti, josta olen kuullut monesta suusta kehuja. Enkä turhaan.

Olipahan nimittäin melkoisen vaikuttava “hautausmaa.” Muurien sisältä paljastuikin satoja toinen toistaan hienompia hautarakennuksia ja mauseleumeja koristeineen, joihin on haudattu Argentiinan arvostetuimpia poliitikkoja, johtajia, kirjailijoita ja muita merkittäviä henkilöitä. Kuuluisin hauta lienee Evitan hauta, jota itsekin etsin aikani. Ei tästä sen enempää, antaa kuvien puhua puolestaan.

Evitan hauta. Evita muuten kuoli kohtusyöpään vain 33-vuotiaana ja alunperin haudattiin Milanoon, josta myöhemmin vasta Espanjan kautta kuljetettiin takaisin Buenos Airesiin.

Haluisko joskus joku rakentaa mulleki tämmösen?

Evitan (ja koko suvun) hauta, joka oli vähän pettymys muiden tosi upeiden rakennelmien rinnalla. Odotin kieltämättä jotain mahtipontisempaa.

Tää kivikasa oli ehkä mun lemppari

Tämän kävelyn jälkeen painelin takaisin metroasemalle ja tällä kertaa huristelin Palermon asemalle. Kartasta bongasin, että siellä olisi pooloareena ja laukkarata. Ajattelin, että siellä tuskin mitään on meneillään, mutta mun sisäinen heppatyttö halusi edes nähdä kerran elämässään ihan oikean laukkaradan, koska laukkahevoset on jostain syystä aina vähän kiehtonut mua. Pooloareena nyt oli mitä mä odotinkin ja kaltereiden takaa sitä vähän tiirailin. Ehkä valtavampi tosin mitä odotin. Kun kävelin laukkarataa kohti, joka oli ihan vieressä itseasiassa, mua odottikin yllätys. Saavuin keskellä laukkakisoja! Jestas mikä tuuri! Mun sisäinen heppatyttö hihkui riemusta. Vau!

Ihan nauratti, kun nähdessäni ekan hevosen laukkaavan radalla mulla kihosi kyyneleet silmiin. Ai että onko ikävä hevosen selkään?!? Reaktio oli kyllä outo, olenhan mä reissun aikana hevosia nähnyt! Mutta en ole nähnyt ketään ratsastamassa niillä, ehkä se sitten oli se…

Pari tuntia istuin katsomassa ja tunnelma katsomossa oli loistava aina hevosten lähestyessä maalilinjaa. Kaikki nousivat seisomaan kannustamaan omaa suosikkiaan. Veikkausluukuilla oli pitkät jonot ihmisten veikatessa suosikkiensa puolesta. Voi juku, kyllä oli hienon näköistä. Oon aina toivonut näkeväni ihan oikean laukkakisan, Suomessa kun niitä ei ole, ja nyt sen näin, ihan vahingossa. Vaikka kyseessä taisikin olla vain arkinen, jokaviikkoinen kisa superarvostetun cup-osakilpailun sijaan, se on mulle ihan yksi ja sama. Vau.

Kyllä sitä vaan voi reissun kohokohtia saada ihan ilmaiseksikin ;)

Hevosten esittelykierros oli aina ennen lähtöä, jotta veikkaajat tietävät mitä veikata

Olin jo lähdössä, kun näin esittelykierroksessa kulkevan tosi makeen orin. Se sätkyi ja oli hankala minkä ehti, mutta voi luoja se oli upea. Painoin tuntomerkit ja numeron mieleen: jockeylla sininen paita, hevosella keltaiset suitset ja turpapehmuste, numero 8… Halusin nähdä sen lähdön ja kuinka ollakaan, arvatkaas kuka voitti:

Numero kahdeksaaaaaaan!

No eikö muka oo hieno? Sen lämmittelylaukkoja katsellessa en voinut miettiä miten tuo ori mahtaisi hypätä. Sillä ois niin makee laukka, rakenne ja asenne kenttään myös ;)

Ja vei pelin muuten aika ylivoimaisesti

Iltakuuden maissa sitten huristelin metrolla takaisin hostellin suuntaan. Jalat oli ihan murskana. Käveltyä tuli paljon, sillä metroasemat olivat aika kaukana mun kohteista tänään. Illalla kävin syömässä mun ilmaisillallisen, jonka hostelli tarjoaa lähibaarissa ma-ke-iltaisin. Ennen kuutta pitää vain ilmoittautua listaan ja ottaa kuponki tiskiltä, jolla saa yhden juoman ostettuaan ilmaisen illallisen. Lisäksi meillä kaikilla täällä on rannekkeet, joilla saa 20% alennuksen kaikista juomista siellä, joten lopulta yhden oluen hinnalla (1,5e) sain koko illallisen. Ei paha. Kasa pastaahan se vain oli, mutta kyllä silläkin mahan saa täyteen. Enköhän hyödynnä tuon huomeniltanakin.

Buenos Airesin metro on kiva, koska yksi kyyti maksaa vain 2,50 pesoa (30 senttiä)

Argentiina on ollut mulle ennakkokäsityksissä lähinnä tangoa, karjapaimen-gauchoja, naudanpihvejä, pampaa, jalkapalloa ja pooloa. Yhden päivän perusteella olen edelleen aika samaa mieltä, itseasiassa. Olen joskus kuullut myös väitteen, että Argentiinassa ovat maailman kauneimmat ihmiset, mutta tähän en kyllä vielä ehkä yhdy. Buenos Airesia kutsutaan myös Etelä-Amerikan Pariisiksi arkkitehtuurinsa ja ilmapiirinsä vuoksi, mutta tätä en kyllä tajua yhtään. Onhan Chilessäkin eurooppalaistyylisiä rakennuksia? Ja ilmapiiri on ainakin kaikkea muuta kuin pariisilainen. Jos tää aukeis mulle lisää huomenna, saa nähdä.

Huomenna meinasin vaellella päämäärättömästi parissa lähiössä, tangokeskus San Telmossa ja italialaissiirtolaisten La Bocassa, ehkä istua alas ja juoda kupposen kahvia jossain ja katsella elämää kaduilla. Luvassa myös bussilipun metsästystä, koska tarkoitus olisi keskiviikkona päästä jatkamaan pohjois-Argentiinaan ja sitä kautta jotenkin joku päivä rajan yli Bolivian puolelle. Huomaatteko miten aukoton suunnitelma mulla taas on! ;)

Rikkaan leikkimistä Valparaisossa ja bussihelvetti Argentiinaan

Tällä hetkellähän olen jo Buenos Airesissa Argentiinassa, mutta jotta tämä postaus ei paisu kilometrin pituiseksi, kerron tässä vaan meidän minilomasta Chilen rannikolla ja helvetillisimmästä bussimatkasta – ikinä. Myöhemmin pistän toista postausta perään Buenosista!

Torstai-iltana lähdettiin Sergion kanssa rannikolle, Viña del Mar-nimiseen kaupunkiin, tarkemmin sanottuna viereisen Reñacan alueelle. Siellä Sergiolla ja sen kämppiksellä Pablolla on toinen asunto ja huh millainen asunto olikin! Mulle ei kerrottu sen tarkemmin paikasta, mutta kyllä täytyi henkäistä kun sisään astuin. Heillä olikin siellä valtava huoneisto 20. kerroksessa mäen huipulla Tyynenmeren rannalla ja maisemat parvekkeelta oli aika huikeat (mun kysymys vaan kuuluu mitä paikallisia miljonäärejä nää oikein on?). Talosta luonnollisesti löytyi uima-altaat niin alhaalta kuin katoltakin, ovimiehet, siivoojat ja videovalvonta. Justjust. Alueella oli vähän Miami-viboja (ei sillä että siellä oisin ikinä ollut, mutta sellaiseksi itse Miamin olen aina kuvitellut). Rantaboulevardeja, palmuja, kalliin näköisiä autoja, rantaa ja kasino. Heti saavuttuamme aloiteltiin ilta skumpalla parvella ja lähdettiin illalliselle. Syötiin, juteltiin ja jatkettiin lattariklubille illanviettoon, jossa parin piscolan jälkeen alkoi taas salsa irrota. Neljän jälkeen palailtiin nukkumaan.

Maisemia parvekkeelta. Harmi, etten ottanut illalla kuvaa, vastapäisen Valparaison valot yöllä oli hienot!

Kukkulan kahdesta kerrostalosta oikeanpuoleisessa siis oltiin.

Biitsi, jääkylmä vesi ja tulikuuma hiekka. Ja niin vahvat virtaukset, ettei meressä saanut uida.

Seuraavana päivänä käytiin ensin rannalla parin tunnin ajan (merivesi on täällä jäätävää) ja sitten jatkettiin matkaa melkein naapuriin, Valparaiso-nimiseen kaupunkiin. Ennen Chileen tuloa se oli itseasiassa ainoa kaupunki josta mulla oli jotain tietoa, koska muistan muinoin tulleen Amazing Race-jakson sieltä ja siksi pyysinkin jo ennen tuloani että Sergion kanssa käytäisiin siellä. Siellä käytiin lounastamassa ja kierreltiin päivä katsellen. Kaupunki oli jotenkin hirmu suloinen kaikkine värikkäine pikkutaloineen rinteissä. Sitten jatkettiinkin matkaa takaisin Santiagoon illaksi nappaamaan mun bussi Buenos Airesiin. 


Sivukujan ravintola, jossa Sergion mukaan on pakko käydä, jotta voi kertoa käyneensä Valparaisossa. Seinät olivat täynnä viestilappuja ja ihmisten passikuvia.

Hauskaa ravintolassa oli myös se, että sieltä sai vain yhtä annosta, joka oli kahden hengen setti – tänne ei tulla syömään yksin. Annos oli hassusti käsiteltyjä ranskiksia, possunlihaa (joka maistui hirvenlihalle), sipulia ja kananmunaa. Ihan jees.

Kivuttiin kaapelivaunusysteemillä mäen päälle – Valparaiso on yhtä rinnettä

Siinähän niitä rinteitä ois. En välttämättä haluisi asua tuolla huipulla, ainakaan jos en omistaisi autoa.

Lainaa siitä pyörää! Aamuyöstä piscolien ja terremotojen jälkeen saattaisinkin kokeilla onneani…

Tätä kutsuisin jo kokeilevaksi sisustukseksi ;) Tätä rakastan lattareissa: katukuvassa on kaikkialla värejä, taidetta ja ripaus mielikuvitusta.

Lisää paljon värikkäitä pikkutaloja

Bussiasemalta eteenpäin alkoikin taas alamäki…Onneksi oltiin pari tuntia etuajassa (Sergion oli mentävä illaksi töihin, joten heitti mut ennen sitä asemalle). Mentiin kysymään miltä laiturilta bussi lähtee, mutta meille kerrottiinkin, että Mendozaan (välipysäkkiin, jolla oli määrä vaihtaa bussia) ei kulje busseja, koska tie sinne on katki sille vyöryneen kiven takia. Siis ihan oikeesti, mitä tää nyt on?! Ensin tulvia, sit jotain vyöryneitä kiviä? Mulla alko olla jo fiilis, että kaikki luonnonvoimat haluaa estää mun poistumisen Santiagosta. Täällä päin sentään bussifirmoilla on tapana palauttaa rahat (n. 100e). Että terkkuja vaan Australiaan!

Onneksi siinä sitten sattui aseman käytävillä olemaan mies kyltin kanssa, että heiltä lähtee minibussi jonnekin pikkukaupunkiin (Nunca tai jotain?) heti kun se saadaan täyteen, ja sieltä sitten voi vaihtaa bussia Buenos Airesiin. Matka maksoi n. 70e (50 000 pesoa) ja luvattiin, että sieltä on sitten lyhyt, n.5-6 tunnin matka Buenosiin. Eihän se sit ihan niin mennyt…

Illalla puoli kahdeksan aikaan lähdettiin liikkeelle. Oli mukamas niin kiire saada bussi liikkeelle, etten saanut edes ostettua evästä tai vettä matkaan. Bussi oli ahdas ja epämukava kaikin puolin eikä asiaa yhtään auttanut mun ylipainoinen vierustoveriukkeli. Illasta pysähdyttiin huoltsikalle, mutta sieltä ei saanut kuin vettä. No, parempi sekin kun ei mitään, ennemmin olen nälkäinen kuin janoinen. Eka stoppi tuli yöllä, kun tie oli suljettu, syystä jota en edelleenkään tiedä ja jota mun perulainen hirmu ystävällinen uusi toverini bussissa ei osannut mulle tarpeeksi simppelillä espanjalla selittää. Siinä ihmeteltiin muutama tunti, että mitäs nyt. En vieläkään tiedä miten tilanne ratkesi, koska nukahdin bussiin. Ilmeisesti kuitenkin otettiin uusi, pitempi reitti toiselle rajanylityspaikalle. Aamulla heräsin kun piti mennä nököttämään keskellä kylmiä vuoria Chilen immigrationiin leimaamaan itsensä ulos maasta. Siellä odotettiin yli tunti jonossa, ennen kuin luukku aukesi. Pari tuntia meni siinä hässäkässä ja jatkettiin keskelle ei-mitään Andien keskelle aika hienoihin maisemiin! Siellä vuorten alla laidunsivat niin lehmät kuin puolivillit hevosetkin ja oli aika vau-fiilis…kunnes päästiin Argentiinan rajalle. Ja olipahan muuten vittumaisin rajanylitys tähän mennessä ikinä! Ja se ei johtunut siitä, että viranomaiset yrittivät kiskoa rahaa kun Kambodzassa, hirmuisesta paperisodasta tai epäluuloisista tullisedistä. Ei – homma oli helpompaa kuin ikinä ennen, koska meidän ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin täyttää turistikortti ja antaa bussin matkanjohtajalle, joka kiikutti kaikki toimistoon. Sitten odotettiin. Ja odotettiin. Ja odotettiin. 5 tuntia meni. En vieläkään tiedä miksi, mutta nälkä oli jo kova. Rajalla oli kyllä pikkukioski, mutta siellä setä sanoi just vähän ennen mua, että sanwichit on loppu. Jaa. No, ainoa syömisen tapainen mitä sieltä sitten sain irti, oli pussi muffinsseja, jee. 

Tämmönen tiekatkos oli vastassa ekana yönä

 
Argentiinan rajalla Andien keskellä. Taustalla näkyvä sininen pikkubussi oli meidän. Huomatkaa tien laatu – tuota pitkin köröteltiin satoja kilometrejä kiemuraisella tiellä vuoristojen välissä.

 Rajalta päästiin lopulta lähtemään ja sitten mulle selvisi, että ei me mihinkään pikkukaupunkiin ollakaan enää menossa, vaan Mendozaan, jossa mun alunperinkin piti vaihtaa! Ei siinä muuten mitään, mutta kun sieltä on Buenosiin vielä melkein 20 tuntia ja bussilippu maksaa varmasti maltaita. Ihan kiva. Matkalla kerran pysähdyttiin huoltsikalla, mutta siellä ei ollut automaattia, mulla ei ollut Argentiinan pesoja ja kortilla maksuun oli korkea minimiostoraja. Pari muffinssia vielä lisää nassuun naminami. Illalla saavuttiin Mendozaan yhdeltätoista (alkuperäisen 12-1 aikaan päivällä) enkä nähnyt enää mitään järkeä lähteä etsimään hostellia ja maksaa yöstä kun aamulla kuitenkin haluan lähtee heti matkaan kun eka bussi Buenosiin lähtee. Perulaispoika Daniel äiteineen kyllä kutsuivat kovasti sukulaisensa luoksi yöksi (olivat oikeasti hirmu ystävällisiä tyyppejä!), mutta päätin jäädä kuitenkin vartomaan asemalle ekaa aamun bussia. Kielimuurikin meidän välillä oli vähän turhan iso, valitettavasti. 

Asemalla ei ollut mikään paikka enää auki, ei lipputoimistot eikä ruokapaikat. Viimeinen muffinssi nassuun. Todistin sen: päivän voi elää kahdeksalla pikkumuffinssilla! Etelä-Amerikassa muuten hassua on se, että bussiasemat ovat täynnä eri yhtiöiden luukkuja, joilla voi olla ihan eri hinnat eri kohteisiin. Siinähän onkin sitten homma kierrellä niitä läpi kyselemässä monelta menisi busseja mihinkin kaupunkiin ja paljonko maksaisi. Istumapaikkatyyppejäkin on parhaimmillaan viisi erilaista ja erihintaista sen mukaan onko se ykkös- vai kakkoskerroksessa ja miten pehmeä tuoli on ja miten makuuasentoon sen saa. Kaikki kunnia Matkahuollolle! Vaikka meidän bussit on ihan onnettomia näihin verrattuna (missä elokuvat, missä pehmeät, mukavat tuolit, missä kahvi- ja välipalatarjoilu? Jossain busseissa saa kuulemma samppanjaakin!), niin kyllä silti alkaa kummasti arvostamaan simppeliä Matkahuoltoa ja nettiaikatauluja yhdenmukaisine hinnastoineen. Ja sitä ettei lippua tarvitse ostaa päiviä etukäteen jos haluaa varmistaa matkansa.

Nojoo, pointti tuli varmaan selväksi. Bussilipun osto täällä on vittumaista. Bussiasemalla sen sijaan oli suihkut ja niitä käytin 10 peson (1,5e) hintaan oikein mielelläni. Aamulla, kovalla penkillä hyvinnukutun yön jälkeen aukesi kuudelta ekan yhtiön toimisto. Menin kysymään lippua ekaan bussiin ja hinta olikin pikkasen jotain muuta, mitä Lonely Planet lippuhinta-arvioissaan listaa. Olin varautunut maksamaan sen ilmoittaman n. 150 pesoa (22e), mutta lopulta lippu maksoi 530 pesoa (80e). Neiti tiskin takana sekä paikalliset mun takana jonossa vahvistivat, että kaikkialla on aikalailla samanhintainen lippu, turha yrittää. Hirmuisen kiva ylläri. Ainoa positiivinen asia oli se, että tällä aamuseitsemän bussilla ehtisin sittenkin saman illan aikana Buenosiin, eikä mun tarvitsisi maksaa turhaan varaamastani hostellista.

Tämä bussimatka oli tosi mukava, mulla oli kakkoskerroksessa peräpenkki nurkassa, joka oli melkein pehmeämpi kuin mun oma sänky. Matkalla näkyi leffoja ja tarjoiltiin leivoksia, kahvia ja Spriteä. Välillä pidettiin pidempiä vessataukoja asemilla, jolloin pystyi ostamaan kunnon syötävääkin. Siinä missä ekalla bussimatkalla katseltiin vuoria, tällä matkalla sitten ei katseltu yhtään mitään. Tai no, aroa, aroa ja aroa. Argentiinalaista pampaa kaikkialla. En ole ikinä nähnyt päivän aikana niin paljon peltoa, puskaa, aukeaa aluetta, lehmiä ja hevoslaumoja. Kyllä sen rinnalla Pohjanmaakin kalpenee kirkkaasti. 16 tunnin päästä saavuttiin luvatusti Buenos Airesiin 11 aikaan illalla. Nappasin taksin (ja kävin kokonaisen keskustelun mun puoliseniilin pappakuskin kanssa – espanjaksi! Hän alkoi kutsumaan mua chiquitaksi (“pikkutyttönen”) kysyttyään mun iän, ihana!) ja huristelin hostellille. 

Kelpasi näitä katsella


Kokonaisuudessaan siis maksoin busseista n.150e alkuperäisen 100e sijaan, istuin bussissa sellaiset 43 tuntia (matka suoraan Santiagosta Buenos Airesiin on normaalisti n.20 tuntia), nukuin bussiasemalla ja olin ensi kertaa itselleni todella ärtynyt, etten osaa paremmin espanjaa. Voi sen viikonlopun näinkin viettää. 

Ensi postauksessa vähän iloisempia meininkejä tangokaupungin sykkeestä!