Perussa jälleen, vaan ei kauaa

Montanitassa juhlittiin, rentoiltiin, vietettiin grillijuhlia ja nautittiin elämästä. Sunnuntaina otinkin suunnaksi jälleen Liman ja 33 tuntia myöhemmin bussi saapui kaupunkiin. Matkalla mm. hondurasilainen tyttörassu jäi rajalle viisumiongelmien vuoksi ja jenkkinainen pisti metelin laukkutarkastuksessa luullessaan, että meidät ryöstetään. Lopulta näppäränä hän päätti ottaa valokuvia – kyllä, valokuvia viranomaisista rajalla. Jopa minä tajuan, että se on yksi niistä asioista, joita täällä päin ei ikinä kannata tehdän viranomaisten kanssa asioidessa. Pitkien kuulustelujen jälkeen päästettiin nainen takaisin bussiin ja matka jatkui. Matka vielä huipentui siihen, että mun matkakaverin, hollantilaisen Robin kännykkä pöllittiin. Semmonen reissu se.

Eilen lähdin israelilaisen Hadarin kanssa kohti Liman yhtä suurinta ostoskeskusta, Jockey Centeriä. Mulla on ollut jo kova ikävä kunnon shoppailua ja tähän saakka olen ajatellut, että moiseen lystiin mulla ei tule olemaan varaa pitkiin aikoihin. Nyt kuitenkin kun kesällä olenkin palkkatöissä päätin, että nyt mennään törsäämään ja pistetään rahaa palamaan. Enää reilu pari viikkoa jäljellä, joten vähän lihonuttakin rinkkaa jaksaa sen ajan jo kantaa. Meidän reissu ei vaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja palattiin melkein tyhjin käsin. Ostoskeskus oli kyllä valtava, mutta kaikki liikkeet olivat mahdottoman kalliita eikä oikein meidän makuun. Ainoat tutut liikkeet olivat Zara ja Mango, mutta nekin tuntuivat olevan täynnä vain neuleita ja muita syysvaatteita ja mitä mä niillä teen kesän tullessa? Kuitenkin meillä oli kiva päivä ja lopulta kuitenkin ostin sen, mitä eniten lähdin etsimään: uuden kameran! Ensi postauksesta lähtien lupaan siis jälleen kuvia!

Kuitenkin koko päivä onnistuttiin huristelemaan paikallisilla, mikä on jo seikkailu sinänsä. Paikallisliikennehän täällä tarkoittaa lähinnä isoja pakuja, jotka nappaa ihmisiä kyytiin ja tiputtaa niitä ihan mihin vaan. Reittejä ei paikallisetkaan kovin hyvin taida tietää, sisällä oleva rahastaja vain huutaa katujen nimiä mihin suuntaan auto kulkee. Mutta perille päästiin parilla vaihdolla ja vielä takaisinkin hostellille, saavutus sinänsä. Yksi kyytihän tosiaan maksaa yhden solin, eli noin 30 senttiä. Taksikyyti olisi ollut 6-10 euroa/suunta, joten kannattaahan tuo.

Eilenillalla tuli taas juhlittua elämää ja puoli-ilmaista happy houria ja tänäaamuna lupasin taas jälleen kerran ties kuinka monetta kertaa jo, etten ikinä enää pelaa beerpongia, sen verran petollinen peli mun pelitaidoilla. Meinasin tänään mennä Robin kanssa katsomaan kaupungin keskustaa, mutta meillä oli niin karmivat olot tänäaamuna, että se ikäänkuin sitten  jäi. Kirjauduin ulos hostellista päivällä, käytiin vähän kävelemässä ulkona Robin ja Hadarin kanssa ja loppupäivän olen lähinnä maannut hostellin sohvilla. Kahdesti tuli Limassa käytyä ja ikinä en sitä kuuluisaa keskustaa nähnyt. Onpa syy tulla tänne joskus vielä kolmannenkin kerran! Lisäksi olisin halunnut käydä uimassa merileijonien kanssa, mutta mikään yrityksistä joille laitoin meiliä muutama päivä sitten ei vastannut mulle, joten olkoon. Jos eivät asiakkaat ja niiden rahat kelpaa niin ei sitten.

Nyt sitten tapan aikaa hostellilla ja pian huristelen lentokentälle, lento lähtee yhdeltä yöllä. On aika viimein jättää Etelä-Amerikka. Veikkauksia mistä herään huomenaamuna?

Ai niin! Rob kertoi lukeneensa jostain tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset ovat maailman iloisinta kansaa (todella outoa mun mielestä). Itse hämmästelin vain sitä, että eikös Suomi nimenomaan ole tunnettu masentuneista ihmisistään ja korkeista itsemurhaluvuistaan. Lopulta tultiin lopputulokseen, että ehkä kaikki onnettomat tekevätkin itsemurhan ja jäljellä on vain iloisia ihmisiä! Loogista? Heh. Kyllä, olen väsynyt, alkaa jutun taso olla sitä luokkaa, ettäh…

No mutta hei

Tulee nyt vähän kuvatonta postausta. Ai että miksikö? No, lienee aika päivittää taas kameraa, olihan edellinen kuitenkin jo ainakin kolme viikkoa vanha! Muistatteko kun taisin aiemmin mainitakin, miten kameran objektiivi kiukuttelee ja välissä taitaa olla hiekanmurunen tai jotain? Nyt mun pelko sitten kävi toteen ja kamerapieni ei tee enää mitään. Nothing. Nada. Eikä se siitä tunnu korjaantuvan vaikka kuinka monella kielellä sitä toistelisi… Joten, nyt jonkin aikaa tiedossa pelkkää mun sekavaa höpinää, yritän ensi viikon alusta päästä ostamaan uutta kun pääsen taas ihmisten ilmoille.

Quitossa vika päivä meni rattoisasti, Nelsonin kaveri Luis haki mut aamulla hostellilta ja ajelutti ympäri kaupunkia. Olen ihmetellyt missä ne kaikki kuumat lattarimiehet piileskelee, jotka laulaa, tanssii ja näyttää hyvältä MTV:llä, mutta löytyhän se, ainakin yksi kappale! Pitää näköjään vaan kilauttaa kaverille! Luis oli muutenkin tosi mukava ja päivä oli kiva. Kierrettiin ympäri Centro Historicoa, eli vanhaa kaupunkia, ja nähtiin ihan liian monta kirkkoa. Käytiin ihmettelemässä kaupunkia yläilmoista Panecillo-mäen huipulta ja lopuksi käveltiin pitkin kallista boulevardia, jonka varrella olevassa Chanelin liikkeessä Luis kuulemma käy katsomassa kauniita myyjätyttöjä.

Illalla matka jatkui yöbussilla kohti Canoaan, jonne saavuin kuudelta aamulla. Pieni kylä, jossa ei näkynyt aamulla ristinsielua. Hostelleissa ei näkynyt liikettä lainkaan, joten menin rinkkoineni hetkeksi istumaan rannalle ja katsomaan auringonnousua. Siitä sitten kirjauduin myöhemmin hostelliin ja nukuin vielä muutaman tunnin. Canoassa en tehnyt kirjaimellisesti mitään. Makasin riippumatossa ja katsoin leffoja. Tapasin koskenlaskusta tutut chileläistytöt ja kävin uimassa meressä, jonka vesi oli kuin keittovettä.

Canoasta eilen päätin jatkaa matkaa Montanitaan, Ecuadorin Mancoran vastineelle. Kyseessä on pieni (tosin Canoaa huomattavasti isompi) turistoitunut kylä meren äärellä. Paikka on tunnettu lähinnä aalloistaan ja bileistään, joten surffarit kokoontuvat tänne surffaamaan ja juhlimaan. Tosin miellyttävän paikan tästä tekee se, että täällä on sekä paikallisia että ulkomaisia lomailijoita. Eilinen matka tänne tosin ei ollut elämyksellisin: lähdin matkaan yhdeksältä aamulla ja perillä olin viiden maissa illalla. Matkalla vaihdoin bussia neljästi ja pienillä paikallisbussilla piti körötellä reittiä Canoa-Bahia-Portoviejo-Jipi Japa – Puerto Lopez – Montanita (onko muuten ehkä ihanin paikannimi ikinä, Jipi Japa!). Nyt sitten viivyn täällä kolme yötä, tehden ei-mitään. Vähän olen tehnyt kirjoitusjuttuja ja opiskeluhommia, kyllä tämä tästä etenee.Illalla näen italialaisia ja ilmeisesti barbecue tiedossa.Ihan hyvä valinta oli jatkaa matkaa yksin, sillä pojat on tosiaan ehtineet vasta Montanitaan rannikkoa pitkin, itse olen sentään ehtinyt tehdä jo kokonaisen lenkin  Ecuadorissa. Mutta ihan hauska niitä nähdä pitkästä aikaa!

Sunnuntaille kävin jo ostamassa bussilipun takaisin Peruun, Limaan. Mun pitäisi siellä olla perillä maanantai-tiistai välisenä yönä, joten mulla on tiistai ja keskiviikko aikaa kaupungissa ennen kuin lentoni eteenpäin lähtee keskiviikko-torstai välisenä yönä. Ihana 29 tunnin bussimatka taas tiedossa.

Ensi kesän suunnitelmiin muuten tuli muutos. Alunperinhän mun piti lähteä Irlantiin kesätöihin, mutta kappas vain, jäänkin Suomeen! Sain työtarjouksen, josta en malttanut kieltäytyä, joten saankin nauttia ensi kesän kotimaisemista ja kauniista kesäöistä. Olen itseasiassa tosi iloinen tästä käänteestä, koska mä todella tykkään Suomen kesästä. Joten, tästä lähtien voitte kutsua mua kesätoimittaja Pylvänäiseksi!

Tuntemattomaan ja takaisin tällä hetkellä kakkosena blogikisassa!

Hei kaikki ihanat! Ääniä on tullut ja tämän tuloslistan mukaan näyttääkin siltä, että blogini on kakkosena, tämänhetkisen tulostilanteen mukaan 42 äänellä. Johtavalla blogilla on 65 ääntä ja kolmannella 22, melko tasaiset välit siis. Vielä ehtii kiriä! Kiitos paljon kaikille jo äänestäneille ja nyt loputkin äänestämään! Saa kertoa kavereillekin ;)

Äänestämäänhän pääsee TÄÄLTÄ.

Nyt lähden kaupungille, Nelson järkkäsi Australiasta käsin kaverinsa mulle oppaaksi täksi päiväksi näyttämään kaupunkia ja sehän kelpaa. Ei tarvii kaupungin surkeilla julkisilla körötellä kun on auto käytössä, mahtavaa! Illalla jatkankin yöbussilla rannikolle Canoaan.