Vaikka lukion jälkeen pidin välivuoden, oli minulle koko ajan selvää mikä suuntani on sen jälkeen: halusin päästä yliopistoon lukemaan journalistiikkaa. Olin jo abikeväänä käynyt Tampereella pääsykokeita kokeilemassa hädin tuskin kirjoja avaten, mikä oli ihan hyvä veto: ihmismäärän ja motivaation kokeminen paikan päällä antoi melkoisesti lisäpuhtia seuraavaan vuoteen, kun tosissani sisään halusin. Pääsykoekirjat kulkivat rinkan pohjalla kaikki seitsemän kuukauttani reissussa, mutta nekin mokomat menivät juuri tuolloin vaihtumaan ja äitini sai lopulta lähettää uuden minulle Australiaan. Perussa tarkoituksella hakeuduin Lobitokseen surffihostelliin muutamaksi viikoksi vapaaehtoistöihin. Muutaman tunnin työnteon jälkeen oli näppärää vetäytyä rannalle pänttäämään Mediayhteiskuntaa. Moni kotona voivotteli. Eikö ole kurjaa olla siellä paratiisissa ja opiskella? Takaisin näpäytin mieluummin opiskelevani siellä kuin keskellä Suomen räntäloskaa. Tuo kirja tulikin luettua noiden viikkojen aikana rikkinäiseksi saakka.

Suomeen palattuani Tampereen yliopiston pääsykokeet iskivät vasten kasvoja lähes samantien ja menivät huonosti. Sen sijaan Jyväskylän pääsykokeisiin saamastani kutsusta iloitsin valtavasti ja päätinkin, että sitä tilaisuutta en enää mokaa. Pidin lupaukseni ja kesäkuun lopulla postilaatikosta kurkkasi hyväksymiskirje.

Huvikseni hain myös Aalto-yliopistoon opiskelemaan dokumentaarista elokuvaa, mutta tiedostin tietysti koko ajatuksen hulluuden. Tälle linjalle nimittäin otetaan vuosittain noin neljä opiskelijaa. Turun yliopiston mediatutkimus oli varasuunnitelmani, mikäli journalistiikkaan eivät ovet avautuisikaan. Pääsykoe oli todella helpon tuntuinen ja aika hauskakin. Esseetehtävän lisäksi piti esimerkiksi analysoida valkokankaalta näytettyjä elokuvakohtauksia eri vuosikymmeniltä. Jälkeenpäin olen kyllä ollut tyytyväinen, ettei tarvinnut tuohon kouluun lähteä, vaikka sisään pääsinkin. Toki sisältö olisi ohjannut oikeaan suuntaan ja journalistiikkaan olisin jatkanut yrittämistä, mutta olisihan tuo ollut hieman hukattua aikaa kiertoreitillä harhaillen.

Tässä siis oma tarinani. Tiedän, että olen ollut tosi onnekas tietäessäni mitä haluan lukion jälkeen ja päästessäni haluamaani kouluun silloin kun oikeasti sisään halusin. Mikä parasta, ala tuntuu näin toisena opiskeluvuotena edelleen omalta, enkä voisi tällä hetkellä kuvitellakaan opiskelevani mitään muuta. Näin yhteishakujen aikaan moni nuori miettii omaa suuntaansa, ja mahdollisesti pohtii journalistiikkaa yhtenä vaihtoehtona. Siispä ajattelin raottaa hieman verhoa journalistiikan opintoihin. Millaista se yliopistossa on? Millaiset olivat pääsykokeet? Entä miten opiskelu poikkeaa ammattikorkeasta, ainakin näin yliopistolaisen mututuntumalla arvioituna?

Ota mukava asento. Kun minä pääsen vauhtiin yhdestä lempiaiheestani opiskelusta kertoessani, jutun loppu ei tule aivan heti.

Journalistiikan pääsykokeet

Journalistiikkaa voi opiskella vain kahdessa yliopistossa, Tampereen ja Jyväskylän. Toki jos ruotsi sujuu, voi myös hakeutua Helsingin yliopiston Soc & Komiin. Helsingin yliopistosta löytyy myös viestinnän oppiaine, mutta se ei suoranaisesti toimittajan ammattiin valmenna. Ammattikorkeissa ala kulkee journalismin nimellä ja näistä suurimmat linjat löytyvät Turusta ja Helsingin Haaga-Heliasta. Tampereen journalistiikka on huomattavasti suurempi oppiaine, sillä sinne otetaan vuosittain noin 60 uutta opiskelijaa. Meille Jyväskylään on nyt parina viime vuonna otettu 16 uutta opiskelijaa alempaa korkeakoulututkintoa suorittamaan. Hakiessani vuonna 2013 hakijoita oli yhteensä 599, pääsykokeisiin kutsuttiin arvioni mukaan noin sata ja sisään otettiin tuo 16. Siispä meille oli 37 hakijaa yhtä paikkaa kohden. Viime vuonna hakijamäärä oli aavistuksen pienempi niin, että yhtä paikkaa haki 32 nuorta.

Pääsykoemateriaaleja eri vuosilta. Vasemmalla nykyinen pääteos Mediayhteiskunta. Tampereelle luettiin ennen sitä Kuneliuksen Viestinnän vallassa (edelleen klassikko, jota joutuu pakosti jollain kurssilla lukemaan) sekä Johanna Sumialan Median rituaalit. Jyväskylässä oli aiemmin myös Kunelius sekä Johanna Vehkoon Painokoneet seis! Tele-visioita -kokoelmateoksen luin mediatutkimuksen pääsykokeisiin. Journalismi ajassa puolestaan hiljattain julkaistiin eläköityneen professorimme Raimo Salokankaan kunniaksi.

Kuulostaa raa’alta, mutta ei mahdottomalta. Todellinen motivaatio ja palo alalle kyllä tulee pääsykokeissa esille. Tampereella ja Jyväskylässä tosin on eri systeemit, vaikka pääsykoekirja onkin sama, Esa Väliverrosen ja Janne Seppäsen Mediayhteiskunta. Kirja on mukavan selkeä ja helppo sisäistää ilman koukeroisia teorioita, joten siitä tuskin ainakaan sisäänpääsy on kiinni, mikäli kirjan on huolella lukenut. Tampereelle pitää lisäksi lukea artikkeleita, joiden painoarvo on kokeessa yllättävän suuri. Lisäksi kokeessa todennäköisesti jaetaan lisämateriaalia, niin Tampereella kuin Jyväskylässäkin. Tampereella kaikki hakijat pääsevät kokeisiin ilman erillistä kutsua, mutta koe on ainastaan kirjallinen ja melko raskas. Jyväskylään sen sijaan kutsutaan ylioppilastodistuksen perusteella ja koe sisältää niin kahden tunnin kirjallisen kokeen kuin 15 minuutin ryhmäkeskustelunkin. Muistaakseni me jouduimme keskustelemaan aiheesta, joka liittyi journalismin riippumattomuuteen, talouteen ja politiikkaan, mutta tarkempaa aiherajausta en enää muista. Uskoisin kuitenkin, että tässä ennen kaikkea mitataan keskustelutaitoja ja argumentointia ennemmin kuin teoriatietoa. Tänä vuonna pääsykokeisiin kutsutaan peräti 180 ihmistä, mikä on jo ihan mukava kasvu aiempaan. Itsehän en suoraan lukiosta hakiessani edes päässyt Jyväskylän pääsykokeisiin, vaikka omistakin papereistani laudatureja ja eximioita löytyy.

Opiskelu – käytännönläheistä journalistiikka ja akateemisempia sivuaineita

Yliopisto on monelle synonyymi kaikuville luentosaleille, satojen sivujen tiiliskivikirjoille, teorioille ja kuiville professoreille. Tenttejä, esseitä, loputtomia kirjastossa vietettyjä väsyneitä tunteja. Monelle yliopisto voikin symboloida juuri tätä, mutta itse olen todennut journalistiikan opiskelun tarjoavan muutakin. Meidän opiskelu on aika varmasti sieltä epäakateemisimmasta päästä ja tunnustan, että toisen vuoden alussa koinkin pientä alemmuuskompleksia akateemisissa ympyröissä, joka tosin on nyt hiljalleen karissut sivuaineopintojen myötä. Me opimme paljon käytännössä, pienissä ryhmissä, ihan itse tehden ja matkalla mokaillen. Parasta on suoran palautteen saaminen opettajalta ja opiskelukavereilta kaikista töistä. Palaute myös kasvattaa kritiikinsietokykyä, mikä on aika tärkeä juttu. Toimittajalla kun saa olla melkoisen paksu nahka.

Fuksivuonna tehdään pääasiassa journalistiikan opintoja. Niihin kuuluvat niin hieman teoriapainotteisemmat viestinnän perusopinnot yhdessä puhe- ja yhteisöviestijöiden kanssa kuin hauskoja aineopintojakin. Perusopintojen paketti sisältää niin johdantoa viestintätieteiden tutkimukseen, viestinnän vaikuttavuutta, media-analyysiä ja -kritiikkiä, mediamaiseman murrosta ja median historiaa, työelämän viestintää sekä median normeja ja etiikkaa Julkisen Sanana Neuvoston päätöksiä analysoiden. Tarkoituksena on herätä kriittiseen ajatteluun ja opetella akateemisen opiskelun aakkosia. Varsinaisista aineopinnoista lysti varsinaisesti vasta alkaa, kunhan aavistuksen puiseva kielenhuollon kurssi on paketissa. Syksyn uutistyön kurssilla opetellaan sanomalehtityön perusteet kirjoittaen, taittaen ja hieman kuvatenkin ja lopulta Keskisuomalaisella pari päivää harjoitellen. Kevään radio- ja televisiotyön kursseilla lähestulkoon täysillä tehoilla kuvataan, äänitetään, editoidaan ja raahataan painavaa kuvauskalustoa ympäri kaupunkia. Joka viikko tulokset katsotaan porukalla luennoilla ja saadaan palaute. Juuri paremmin ei voisi oppia. Kivaa on myös se, että kaikki pääsevät tekemään kaikkea. Aiemmin opiskelijoiden on pitänyt valita, erikoistuvatko he printtiin vai sähköiseen mediaan. Nykypäivän hengessä nämä aidat on kuitenkin kaadettu ja jokaisen tulee hallita kaikki median välineet opintojensa lopuksi – myös se some.

Toisena vuonna monet tekevät monimediakurssin, jolla lennätellään videohelikopteria päin seiniä ja pidetään ikiomaa hyperlokaalia mediaa. Tämän jälkeen on mahdollista hakea neljän kuukauden pituiseen monimediaharjoitteluun, johon koulullamme on parin median kanssa sopimus. Muutoin toinen vuosi on aika pitkälti sivuaineiden aikaa, mahdollisesti myös pakollisten ruotsin ja englannin kurssien alta poistekoa. Itse olen tehnyt Intercultural communication –sivuaineopintokokonaisuutta ja se onkin parhaillaan meneillään olevaa kahta kurssia (Media and Online Cultures sekä Migration and Transition in a Global World) vaille valmis. Lisäksi teen yhteiskuntatieteiden Living with Globalization -kokonaisuutta. Sitä varten olen opiskellut mm. globalisaatioteorioita, kehitysyhteistyötä, YK:n roolia rauhan ja turvallisuuden kontekstissa, sekä tutkinut seminaarikurssilla globalisaation vaikutusta sukupuolten väliseen tasa-arvoon nykypäivän Ruandassa. Tämä semmakurssi ja sitä varten tehty pitkä tutkimusessee oli kyllä raskain yliopistoaikainen juttuni, jonka olen tähän mennessä tehnyt, mutta kova työ palkittiin vitosen arvosanan napsahtaessa rekisteriin. Lisäksi kurssi oli tosi tehokasta harjoitusta viimeisen vuoden kandityötä varten. Tällä hetkellä menossa ovat myös esimerkiksi englannin pakollinen, melko turhalta tuntuva kurssi, ajankohtaisjournalismi televisiossa (televisiotyön jatkokurssi), Foreign reporting, Ethics of Global Responsibility ja Immigration Policy. Ekasta vuodesta saakka matkassa ovat kulkeneet myös espanjan opinnot, jotka ovat nyt kuutta kurssia myöhemmin edenneet valmentavalle kurssille.

Tässä piilee mielestäni yliopiston vahvuus. Sivuaineilla leikkimällä tutkinnosta saa muokattua täysin omannäköisensä. Lienee melko selvää, että omilla sivuaineillani pyrin ulkomaantoimittajan uraa kohti. Taloustoimittajaksi haluava valitsisi taloustieteitä, politiikan toimittajaksi haikailevat puolestaan valitsevat yhteiskuntapolitiikkaa, valtio-oppia tai sosiologiaa. Kulttuurifanit löytää usein esimerkiksi kirjallisuuden opintojen parista ja urheilutoimittajiksi haluavilla on Jyväskylässä spesiaalitilaisuus erikoistua, sillä Suomen ainoa liikuntatieteellinen löytyy täältä. Vaikka ammattikorkeassa käytännön opiskelua on vieläkin enemmän, kyllä mekin saamme riittävät taidot journalistiikan kursseilta ja substanssiosaamisen sivuaineiden kautta.

Journalistiikan yksi todella suuri etu on se, että oman alan kesätöitä pääsee tekemään fuksivuoden jälkeisestä kesästä lähtien, mikä tietysti tehostaa opiskeluakin, kun kosketuspintaa työelämään löytyy jo toisesta vuodesta alkaen. Itse olin paikallislehdessä yhden kesän jo ennen opintoja, fuksikesän jälkeen sain uskomattoman tilaisuuden lähteä koulumme harjoitteluohjelman kautta Tansaniaan tekemään tv- ja freelance-työtä ja ensi kesäksi menen Lahteen Etelä-Suomen Sanomiin. Meillä on myös muutama ohjattu harjoittelu-/kesätyöpaikkaa Keskisuomalaiselle, Ylelle ja Helsingin Sanomille, mutta loput etsivät paikkansa itse. Nämä kesätyöpaikat voi raporttia vastaan hyväksilukea opintoihin kuuluvaksi harjoitteluksi, joten me aika harvoin teemme harjoittelua enää erikseen lukuvuoden aikana. Tosi näppärää mielestäni. Omaksi harjoittelukseni hyväksiluin jo ennen opintojani viettämäni kesän Kangasniemen Kunnallislehdessä.

Mutta entä ammattikorkeakoulu?

AMK-opiskeluista en osaa paljoa muuta osaa sanoa, kuin että opiskelussa on takuulla vieläkin enemmän käytäntöä ja tietysti viestinnän ja journalistiikan akateemisen tutkimuksen ulottuvuudet puuttuvat. Sivuaineita ei voi opiskella kuten yliopistossa. Lisäksi harjoittelujen edessä AMK- ja yliopisto-opiskelijat ovat melkoisen epätasa-arvon edessä. Journalistiliiton TES määrää, että meille on maksettava harjoittelu- ja kesätöissä vähintään reilut 1700 euroa kuussa, kun taas ammattikorkealaiset tekevät harjoitteluitaan usein täysin palkatta – mutta tämä riippuu täysin mediasta. Opiskeluajoissa on tietysti myös eroa. Yliopistossa tehdään journalistiikan kandia kolme vuotta ja päälle maisteria kaksi vuotta. Ammattikorkeassa koko tutkinto kestää nelisen vuotta.

Opiskelijaelämä on niin paljon muutakin kuin opiskelua

Minulle opiskeluaika on ollut myös omien mielenkiinnon kohteiden ja muutenkin oman itseni tutkiskelua. Journalistiikan opiskelijoille muodostuu tosi vahva ammatti-identiteetti jo opintojen alkuvaiheessa ja meillä tietynlainen me-henki on tosi vahva. Saamme liittyä Journalistiliiton jäseniksi ja näin ollen saamme samantien pressikortin ja kuukausittaisen Journalisti-lehden. Kyllähän tällaiset tekijät pönkittävät ammattiajattelua melkoisesti.

Kuitenkin tosi iso tekijä taustalla on opiskelijajärjestö, meidän tapauksessamme Lööppi ry, Tampereella Vostok. Lööppi järjestää kaikenlaista, niin koulutustilaisuuksia, sitsejä ja muita bileitä kuin reissujakin. Syksyn traditioita ovat esimerkiksi valtakunnallinen journalistiopiskelijoiden risteily, Journalistiliiton opiskelijaseminaari jossain päin Suomea sekä viestintätieteiden laitoksen pikkujoulut. Keväisin suunnataan sekä ulkomaan ekskursiolle että hieman rähjäisemmälle reissulle maakunnan räkälöihin pubibussilla. Itse olin viime vuoden myös Lööpin hallituksessa kansainvälisyys- ja ekskursiovastaavana, ja näiden tapahtumien suunnittelu oli myös tosi hauskaa.

Satunnaisesti on myös tiedossa kaikkea muutakin hauskaa. Olemme käyneet Pasilan Ylellä semmailemassa journalismin riippumattomuudesta ja istumassa Sarasvuon studioyleisössä. Tiistaina suuntaamme Mtv3:n suoraan vaalitenttiin. Parhaillaan käynnistyy myös yhteistyö vuoden journalistisen teon palkinnolla palkitun Faktabaarin kanssa, ja pääsemme mukaan tarkistamaan poliitikkojen laukomia faktoja näin vaalien alla. Itse osallistuin myös viime syksynä Nuorten Journalistien verkoston järjestämään Nordic Youth Journalism Meeting -seminaariin Helsingissä monen muun pohjoismaalaisen journalistiopiskelijan kanssa. Puhumattakaan kesästäni Tansaniassa, joka oli täysin kouluni ansiota ja yksi upeimmista kokemuksistani ikinä.

Jos ei varsinainen oman alan opiskelijajärjestö nappaa, on yliopistopiireissä tarjolla kyllä muutakin. Itse olen esimerkiksi Jyväskylän YK-yhdistyksen hallituksessa toista kauttani, tällä hetkellä varapuheenjohtajana. Ylioppilaskunta järjestää jatkuvasti jotain rientoja ja sporttiset löytävät vaikka mitä yliopistoliikunnan parista. Kaikki oman oppiaineen ulkopuoliset kontaktit ovat aina plussaa, erityisesti toimittajan työssä, jossa verkostoituminen ja kontaktit ovat ensiarvoisen tärkeitä.

Itse kannustan kaikkia hakemaan rohkeasti kouluihin ja tavoittelemaan unelmiaan, myös niitä mahdottomankin tuntuisia.  Mikäli Jyväskylän yliopiston journalistiikka kiinnostaa, voi täältä lukea lisätietoa valintamenettelyistä ja pääsykokeista. Mielelläni myös vastailen kysymyksiin, mikäli sellaisia tekstini herätti.