Lost in the Hilton and… Bieber Fever!

Onpas pari päivää menneet hirmuisella vauhdilla ja olleet täynnä mahtavia tyyppejä ja hassuja juttuja.

Toissailtana suunnattiin siis ulos Kylen kanssa. Matkalla dormista loungeen ja ulos mukaan kutsuttiin loputkin meidän dormista: kanadalainen Jered, ranskalainen Jillian sekä juuri paikalle saapunut skotlantilainen Julie. Jered on matkalla Etelä-Afrikkaan suorittamaan lakimiestutkintonsa loppuun, Kyle on viiniasiantuntija, joka reissailee ympäri Aasiaa kokkauskursseja kierrellen ja Julie opettaa englantia lapsille Thaimaassa. Jillian taas…on vähän erikoinen tyyppi eikä juurikaan puhua pukahda. Muut tosin höpisevät senkin edestä ja pari päivää natiivi englanninkielisten kanssa on tehnyt hirmu hyvää mun omalle enkulle.

Meillä oli hirmu hauska ilta ja se menikin nopeasti rupatellessa. Jossain vaiheessa iltaa tuopit vaihtui kannuihin ja… Mukavaa oli. Muistona jäi palovammamustelma reiteen kun kävelin päin kuumaa parkissa seisovaa autoa, mikä on itseasiassa aika noloa, koska siinä vaiheessa en ollut juonut vielä tippaakaan. Sattuuhan sitä.

Maanantaiaamuna noustiin Julien kanssa skarppina kymmenen maissa ja otettiin suunta kohti Batu Caves-luolia. Otettiin ensin monorail (sellanen pikkujuna, joka kulkee kaupungin yläpuolella kulkevaa linjaa pitkin) KL Sentralille, josta hypättiin junan kyytiin. Junaa odotellessa törmättiin slovakialaiseen Veronikaan, joka oli myös suuntaamassa luolalle. Rupateltiin ja jotenkin päädyttiin jatkamaan matkaa kolmisin. Niin odottamatonta, mutta ah niin mukavaa. Veronika on itseasiassa viettänyt kaksi vuotta Indonesiassa opiskellen maan kieltä ja kulttuuria ja on nyt hitaasti, mutta varmasti matkalla kohti kotia, viettäen ensin kuukauden Japanissa. Veronika osoittautui myös Suomifaniksi ja kertoi rakastavansa Fazerin suklaata – tulevaisuudessa varmasti vielä nähdään siis.

Luolat oli ihan jees. Yhteensä niitä olisi ollut kolme, mutta kaksi oli maksullisia, joten käytiin vain yhdessä. Sisälle päästäkseen piti kiivetä 272 rappusta ylös. Luolat ovat itseasiassa hindujen pyhä paikka ja huipulta löytyikin hindualttari ja intialaiskoristeita. Apinoita oli tuolla kaikkialla ja tavaroistaan kannatti pitää tiukasti kiinni. Ne oli tosi kesyjä, koska ihmiset ovat keksineet syöttää niitä ja sen myötä apinoista on tullut hirmu röyhkeitä. Ihan hauskoja otuksia, mutta liian kesyytensä takia vähän karmivia.

Kipuaminen alkakoon. Etualalla Julie ja Veronika.

Julie ja vähän turhan innokas pikkuapina
Kiusanhenkiapinat

Itse luolasta mulla ei kovinkaan hyviä kuvia ole, tässä nyt joku räpsy sieltä

Julie ja Veronika, matkalla alas. Veronikalla on muuten feikkisormus vasemmassa nimettömässä ja suositteli sitä lämpimästi. Toimii kuulemma erittäin tehokkaana mieskarkottimena, erityisesti jos vielä muistaa  vuolaasti kehua suloisia lapsiaan, jotka odottavat kotimaassa.

Käytiin syömässä intialaisessa (me ollaan Julien kanssa ihan hulluina intialaiseen ruokaan) ja lähdettiin takaisin KL Sentralia kohti. Aiottiin ensin mennä katsomaan Lake Gardenia (jonkinlainen järvi ja puutarha kaupungin laidalla), mutta alkoi näyttää siltä, että pian sataa. Katsottiin kartasta, että lähellä olisi National Museum ja ajateltiin suunnata sitä kohti. Sitten oltiin vähän noloja. Joku ystävällinen mies neuvoi meille reitin enkä tosiaan tiedä eksyttiinkö me siltä vai oliko sen ohjeet yksinkertaisesti vain tosi huonot. Seuraavaksi me joka tapauksessa löydettiin itsemme Hilton-hotellin aulasta ja oltiin ilmeisesti saavuttu jonkun taksikaistasysteemin kautta, eikä todellakaan kehdattu palata takaisin enää samaa reittiä. Siinä sitten yritettiin sulautua solmiomiesten ja jakkupukunaisten joukkoon (helppoa kuin mikä), miettiä miten päästään oikeaoppista kävelyreittiä pitkin ulos ja pidätellä naurua. Koko tilanne oli yksinkertaisesti täysin absurdi. Kukaan ei olisi kehdannut kysyä ovimieheltä apua, mutta pakkohan se lopulta oli… “Excuse me, can you tell me how we can get out of this building?” Ja voi pojat miten ovimies nauroi meille.Ainakin piristettiin jonkun päivää. Lopulta itseasiassa naurettiin kaikki neljä, siinä Hiltonin fiinissä aulassa. Mies oli kuitenkin hirmu mukava ja näytti meille ikkunasta reitin – oli tosin vähän epäilevän oloinen kun kuuli, että aiotaan kävellä. Ja pian selvisikin miksi: välissä oli lyhyt autokaista, jota pitkin ei vain voi kävellä. Mokoma pikkumatka olisi pitänyt taittaa taksilla, joten päätettiin unohtaa koko juttu. Pieleen meni koko homma, mutta mitäs pienistä. Lystiä ainakin riitti.

Hetken pohdinnan jälkeen uudeksi suunnitelmaksi muotoutui Merdeka Squarella käynti. Veronika jatkoi omia matkojaan (Veronika muuten sohvasurffaa täällä KL:ssä, huikeeta!), koska oli jo paikan nähnyt. Julie ja minä jatkettiin aukiolle, jolla siis Malesia julistettiin itsenäiseksi 31.8.1957 ja jonka 95 metriä korkeassa lipputangossa liehui ensi kertaa maan ikioma lippu. Aukion ympäristö on täynnä erilaisia vanhoja merkittäviä rakennuksia ja alue on KL:n siisteimpiä. Käytiin myös KL Galleriassa, jossa esiteltiin Malesian historiaa ja alueen arkkitehtuuria ja rakennuksia lisää. Jatkettiin matkaa kävellen ja köpöteltiin pitkin pieniä ahtaita katuja, joilla näkyi vain paikallisia, ja sekös vasta mukavaa olikin. Käveltiin ihan hirmu pitkä matka ympäri kaupunkia jutellen ja Twin Towersien avulla suunnistamalla osattiin takaisin hostellille ihan ilman karttoja. Pavilion-ostoskeskuksen läpi kävellessä törmättiin kehenkäs muuhunkaan kuin ärsyttävään arabiin. Huoh…Joten nyt se ainakin tietää, että en olekaan vielä palannut Suomeen. Onneksi sillä oli joku kaveri matkassa, joten se ei lähtenyt meidän perään, moikkasi vaan melko iloisesti. Illalla se oli taas käynyt täällä kyselemässä mua.

Tyttövaunu junassa

Merdeka Squarea ympäröiviä rakennuksia

KL City Galleryssa oli hirmu hieno pienoismalli kaupungista. Siellä pääsi myös seuraamaan käsityöläisten työntekoa, kun he tekivät noita pieniä rakennuksia

Liikenne on länkkärinäkökulmasta katsottuna välillä melkoinen kaaos, mutta veikkaan, että pahempaa on vielä tulossa tällä reissulla

Merdeka Square

Illalla käytiin syömässä Julien, Kylen ja Jeredin kanssa intialaisessa (yllätys) buffetissa. Nähtiin taas tilannekomiikkaa parhaimmillaan, kun Jeredillä oli v-kaula-aukkoinen Justin Bieber paita ( kanadalaiset…) ja yhtäkkiä taustalla alkaa soida Bieberin “Baby” kunnon bassojumputuksella. Oli aika mennä nukkumaan.

Jered lähti aamulla Johor Bahruun, Julie taas Malaccaan. Voi olla, että Julien kanssa nähdään vielä joulukuun tienoilla. Tämä päivä menee takuulla laiskotellessa, samoin varmaan huominen. Ensin meinasin osallistua päivän pituiselle viidakko-vesiputoustrekille, mutta hinta vähän hirvitti, joten jätin välistä. Luulen, että vastaavia tilaisuuksia tulee vielä muualla Aasiassa reilusti alle 70-80 euron hintaa. Huomenillalla sitten Air Asiaa alle ja kohti uusia maisemia!

Hengailupäivä

Eilisilta meni mukavissa merkeissä marokkolaisperäisen yhdeksän vuotta Lontoossa asuneen pariisilaisen Abdulin kanssa. Kierrettiin vähän lähikatuja ja keskustaa, käytiin syömässä ja parin tuopin verran istumassa naapurikuppilassa. Tämän aamun aloitin rennosti lueskellen (Eat, Pray, Love, voiko kliseisempää matkalukemista olla. Yksi kanadalainen veikkasikin, että taidan olla Balille menossa, haha) ja sitten päätin lähteä tutkimaan vähän paremmin KL:n katuja.

Tänään törsäilin. Lähdin mun risaakin risoimmilla tennareilla Suomesta liikkeelle aikomuksenani ostaa sandaalit täältä. Hostellin Sophie neuvoi mut BB Plaza-ostarille, ja sinne lähdinkin suuntaamaan päätöksenäni tulla ulos vain ja ainoastaan uudet tossut jalassa. Ne löytyikin helposti, tosin melkein kalleimmasta putiikista jossa kävin. Mua ihan nauratti itseänikin miten mua hirvitti MYR53,90 (n. 13.60e) hinta, mutta oli ne niin kauniit, ettten voinut vastustaa. Biitsiläpsykkäät ostan sitten sieltä missä niitä tarvitsen. Nämä saa nyt olla mun kaupunkiedustusläpsyt.

Kummat on kivemmat? Nämä vai…

…nämä?

Kauniit kengät jalassani lähdin kipittämään kohti Kuala Lumpurin ylpeyttä, Twin Towersia. Yleisestikään mua ei juurikaan korkeat tornit jaksa kiehtoa, mutta totesin tän nyt olevan aika must kerta täällä ollaan. Siellähän ne pari tornia pöjötti. Jos olisi ylös halunnut päästä, olisi pitänyt aamulla olla jo ennen yhdeksää lippujonossa seisomassa, joten tyydyin sammakkoperspektiiviin tällä kertaa ihan suosiolla.

Ostoskeskus tornien alakerroksissa, jossa kävin ihmettelemässä omaa pienuuttani. Täältä Kuala Lumpurista löytyy ihan mikä kauppa vaan, Bershka, Topshop, Mango, Zara, H&M, Calvin Klein jne…

Petronas Twin Towers. 452 metrin korkeudellaan nämä pilvenpiirtäjät pitivät maailman korkeimmanpilvenpiirtäjän paikkaa vuoteen 2004, jolloin Taipei 101 valmistui. Molemmissa on 88 kerrosta, huh! Yövalaistuksessa tornit näyttää aika huikeilta kaukaakin katsottuna.

Torneilta suuntailin verkkaiseen tahtiin Chinatownia kohti. Ärsyttävästä Reggae-eksymisestä johtuen päätin nujertaa tuon kaupunginosan niin, että osaisin kulkea siellä vaikka silmät sidottuina. Ja loppujen lopuksi sekin oli ihan simppeli alue, ihan nauratti miten hukassa mä silloin toissailtana siellä olin. Ehkä pimeys ja väsymys vain teki tepposet. Chinatownissa oli myynnissä kaikenlaista härpäkettä, mutta itse päätin vain syödä siellä.

Chinatown

Tän Hello Kitty-kaverin kanssa keskusteluhan meni suunnilleen näin:”Hey, who took the photo!” “Well, I did.” “Why?” “‘Cause you’re shop is so cute” “Aww, so are you.”
Kiinalaistemppeli, jonka sisälle ei tosin enää päässyt viiden jälkeen.

KL:stä löytyy myös Little India, joten musta on todella outoa, että intialaistemppeli löytyy Chinatownista, melkein vastapäätä kiinalaistemppeliä. Sinne pääsi sisällekin, kunhan jätti kengät ulkopuolelle. Satuin juuri paikalle, kun jonkinlainen seremonia alkoi. Rummut ja torvet soi ja kellot kilkatti suitsukkeen tuoksun ympäröidessä kaikki temppelissä olijat. Kyllähän siinä euforinen fiilis tuli, vaikkei uskonnolla ollutkaan varsinaista tekemistä asiaan.

Ja lopuksi… Aiemmin olen jo maininnut pakkomielteeni ihaniin hedelmäkojuihin. Nyt lisään listaan vielä tuoreen hedelmämehun. Mutta kuka näitä voisi vastustaa, kun hintaakin on about euron verran? Vesimeloni oli vieläpä positiivinen ylläri, haha.

Viimeisenä vielä meidän mökki, dormin parvekkeen ovi on tuo oikeanpuoleinen punainen.

Sophie kertoi, että ärsyttävä arabi oli taas tänään päivällä käynyt täällä. Olisi halunnut ensin varata huoneen ja kun se ei onnistunut, hän sanoi haluavansa nähdä mut. Sophie oli onneksi väittänyt, että mä olen lähtenyt Kuala Lumpurista jo. Saa nähdä miten sinnikäs tää kaveri meinaa olla.

Siinä päivitys tältä päivältä, nyt suunnataan uuden kämppikseni, jenkki-Kylen kanssa iltaa viettelemään johonkin lähistölle. Huomenna (jos jaksan reippailla taas) olen ajatellut suunnata Batu Caves-luolia kohti kaupungin ulkopuolelle. Huomiseen!

Red Palm ja rasittava arabi

Tänään päivän ainoa missio oli operaatio hostellin vaihto. Koska Reggaesta check out oli klo 12 ja uuteen hostelliin, Red Palmiin pääsi huoneeseen vasta kahdelta, ajattelin että voin vaikka ihan yhtä hyvin kävelläkin. Matkaa oli Googlen mukaan reilu kaksi kilometriä. Tuumasin, että siinä on samalla tilaisuus nähdä vähän lisää KL:ää, ja näin päiväsaikaan se näyttikin paljon miellyttävämmältä kuin eilen pimeässä. Rinkan sadesuoja ja mun hehkeä kertakäyttösadetakki tosin saivat käyttöä kaupungin toivottaessa mut tervetulleeksi järkyttävällä kaatosateella. Minähän en moisen antanut lannistaa, koska halusin navigoida perille ihan itse! Ero Singaporeen näkyy kyllä heti rakennuksissa ja siisteydessä, mutta kyllä täältäkin korkeita, hienoja pilvenpiirtäjiä löytyy tietyistä kaupunginosista. Guest houseja, hostelleja ja takseja sisäänheittäjineen näkyy kaikkialla, joten tavallaan kaupungissa on helppo pärjätä. Kaiken lisäksi ne on halpoja.

Matkalla kävin syömässä (MYR11,50, n.2,90e juomineen, ruokalistan toiseksi kallein annos haha) ja nostamassa rahaa ATM:ltä. Mukava yllätys on ollut se, että raha-automaatit ovat tähän saakka olleet tosi simppeleitä, täysin Suomen Ottoihin verrattavissa.

Oikealle kadulle lopulta päädyinkin, vähän reitiltä poiketen ja eksyen, mutta ei mitenkään dramaattisesti. Vähän ennen perille pääsyä joku nuori jamppa yritti tunkea mun seuraan vaikka väkisin. Olisi kovasti halunnut suojata mua sateelta sateenvarjolla, mutta pyysin poistumaan, koska mulla on sadetakki. Seuraavaksi se ois halunnut kantaa mun rinkan tai päivärepun, mutta ei kiitos, kannan tavarani ihan itse. Lopuksi se ois kovasti halunnut auttaa mua pääsemään perille, mutta en tajua miten se sen meinasi tehdä, sillä sei ei puhunut järin hyvää englantia ja se ilmeisesti luuli koko ajan, että mä olen menossa ystäväni talolle. Sitten se halusi kutsua mut mukaan jollekin saarille kaveriensa kanssa. Jaa, no voi harmi, koska mä kerroin kaverin odottavan hostellilla ja että me lennetään huomenna yhdessä takaisin Suomeen. Häntä kovasti kiinnosti olenko Palestiinasta ja mikä mun uskonto on. Voi jumalauta. Mua ei todellakaan kiinnosta alkaa rupattelemaan jonkun arabikiihkoilijan kanssa. Enkä todellakaan tajua mistä se keksi hokea koko ajan, että mä olisin palestiinalainen. Oikeesti? Kato mun ihonväriä, näytänkö siltä?! Tilanne ei onneksi ollut mitenkään uhkaava, oltiin vilkkaalla kadulla keskellä ihmisjoukkoa ja tyyppi ei vaikuttanut mitenkään vaaralliselta, tosi rasittavalta vain.

Kävelin kadun kertaalleen jo päästä päähän, kun hostellin edessä ei lukenut missään nimeä. Rasittava arabi jäi johonkin kadunkulmaan päivystämään. Toisella kävelykerralla vasta hoksasin oikean rakennuksen netissä näkemästäni kuvasta. Ette uskokaan kuinka häiritsevää on tietää lähellä olevien rakennusten perusteella olevansa tosi lähellä, mutta ei vaan tajua oikeaa ovea. Sisälle tultiin sellaisista rautaporteista ja oli huippua tulla sisälle kun respan työntekijä Jonathan oli ovella vastassa paksun pyyhkeen kanssa ja huusi “Lauraaaaa! Welcomeeee!”

Nyt siis ollaan sisällä Red Palmissa, ja rakastan tätä mestaa jo nyt. Tää ei ole niin ylisiisti ja viimeisen päälle, vaan tosi kotoisa. Alakerrassa on ihana olohuone, josta löytyy kirjahyllyä, tv:tä ja dvd:itä. Hedelmiä, teetä ja kahvia on tarjolla koko ajan. Ja täällä on kissoja! Huoneet on sitten yläkerrassa ja nukun 6 hengen sekadormissa, jossa on parveke ja jossa on mun lisäks tällä hetkellä vaan kaksi muuta tyyppiä. Kyllä täällä kelpaa. Katu on täynnä pelkkiä guest houseja, 24h auki olevia ruokapaikkoja ja baareja, joten käytännössä täältä ei ole pakko poistua mihinkään jos ei yksinkertaisesti vaan kiinnosta. Tänään ainakin suunnittelin viettävän illan vaan lukien, jutellen muiden backpackereiden kanssa ja jossain syömässä käyden. Katotaan huomenna sit jaksaako tehdäkin jotain. Nyt mä oon lomalla.

Näkymät parvekkeelta Red Palmista

Minun! Seuraavat neljä yötä. Ja litimärät sukat kuivumassa, haha.

Rasittava arabi kävi myös respan tyypille antamassa puhelinnumeronsa portin raosta. Oon kerrankin tosi onnellinen siitä, että kuka tahansa ohikulkija ei voi lompsia tänne sisään.

EDIT // Jonathan kertoi äsken ärsyttävän arabin käyneen kyselemässä huonetta täältä itselleen. Nice… Onneksi tyypit tuolla on ihan mahtavia ja lähetti sen vaan pois. Kysyin kuitenkin mun ranskalaista kämppistä syömään mun kanssa kohta, ihan vaan varmuuden vuoksi. En oikein haluaisi törmätä siihen tyyppiin enää tuolla pimeessä yksinäni.