Matkamessutunnelmista kohti Lappia

Miten voi olla jo yli viikko Matkamessuista? Oma reissuni Helsingissä venyi kanditutkielmamme tutkimushaastattelujen teon takia, joten nyt vasta tajusin, että yli viikko hävisi johonkin, en tiedä yhtään mihin. (Tai oikeastaan tiedän – kirjastolla istumiseen ja haastattelujen litterointiin ja läpikäymiseen). Huikataanpa nyt silti vielä bloginkin puolella näin jälkikäteen, että mikäli Matkamessuilla jäi meidän Madventures-paneeli näkemättä, voi sen edelleenkin katsoa Ulkoministeriön facebook-sivuilla.

Pääasiassa keskustelu tietysti koski Ulkoministeriön palveluita, joita en onneksi itse ole koskaan tarvinnut, sekä matkustusturvallisuutta. Senkin suhteen koen olleeni melkoisen onnekas tähän saakka. Varsinkin Iran tuntui myös jälkeenpäin herättävän kiinnostusta ja tuli jotenkin tosi kiva fiilis levittää sanomaa maasta, koska itselleni se näyttäytyy liki ystävällisyyden ja vieraanvaraisuuden synonyyminä, ja siellä käymisen jälkeen tuntuu uskomattomalta, että joku on maan suhteen varautunut.


Muutoin Matkamessujen tarjonta oli mielestäni tänä vuonna vähän heikko. Itsenäiselle reissaajalle aiemminkin ständit ovat olleet hieman turhia, mutta tänä vuonna ohjelmakin oli tavallista heikompaa. Etuovilla itsekin todistin keskustelua, jossa pari naista ihmetteli mihin on kadonnut messuhumu, karkit, kynät ja kilpailut. Itse en kaipaa messuilta ilmaiskrääsää (päinvastoin, välttelen flaijerikasojen kantamista viimeiseen saakka) tai karnevaalia, mutta edes vähän inspiraatiota uusista kohteista, tarinoita matkoilta tai muuta mielenkiintoista. Entäs te, löysittekö te mitään mielenkiintoista messuilta?


Tänään kuitenkin on suuntana minulle aivan uusi kohde: talvinen Lappi! Keväällä 2015 kävin Oulua pohjoisemmassa ensimmäistä kertaa liftausreissullamme ympäri Lappia, mutta  talvisaikaan en ole napapiirin pohjoispuolen käynyt. Suuntana on Rovaniemen kautta Pyhä ja Bättre Folk i fjällen -festarit. Erityisesti odotan Samuli Putron keikkaa, Riikka Pulkkisen ja Juha Itkosen kaksipäiväistä kirjallisuustyöpajaa (aivan mieletön tilaisuus!) ja aktiviteetteja, kuten jääkiipeilyä, joogaa ja avantouintia. Kesäversio Bättre Folkista Hailuodossa oli sen verran huikea, että odotukset on korkealla viikonlopun suhteen! Koko reissun kruunaisivat myös porot ja revontulet – ehkä ne eivät ole liikaa pyydetty?

 

 

Matkamessut lähenevät

Blogit vilisevät jo matkamessulippujen arvontoja ja mitä muut edellä, tällä kertaa myös minä perässä. Minulle matkamessuista on jo kehkeytynyt yksi vuoden tärkeimmistä viikonlopuista. Siellä kerätään reissuinspiraatiota tulevalle vuodelle (jota sinänsä ei kyllä tarvitsisi lietsoa yhtään enempää), jutellaan mielenkiintoisten tyyppien kanssa ja tavataan bloggaajakollegoja.

Viime vuonna omat ehdottomat kohokohtani olivat Iskelmä-radion lyhyt haastattelu sekä kahvitauko toimittaja Rauli Virtasen kanssa.

Tänä vuonna Matka 2016 -messuilla aion ainakin käydä tutustumassa huolella Etiopian ständiin, sillä tuohon maahan mulla on ollut melkoinen pakkomielle Tansanian kesästä saakka – sinne haluaisin päästä rauhassa ja ajan kanssa seikkailemaan. Tietysti Turkin ständi tulee varmasti tutkittua huolella kevään varalle ja luultavasti uteliaisuudesta käyn kurkkaamassa myös Meksikon ja Kuuban.

Matkamessut

Muuten aion antaa messujen yllättää minut. Koska muita suunnitelmia ei ole, aion olla kaikelle avoin. Viime vuonna käytin aikaa aika paljon myös ohjelmien seuraamiseen, mutta nyt en ohjelmasta bongannut niin paljon mielenkiintoisia juttuja. Toisaalta se on hyvä – jääpä aikaa enemmän ihmisten tapaamiseen.

Itse olen paikalla torstaina ja perjantaina. Torstai starttaa bloggaajien ja alan ammattilaisten Destination Breakfastilla. Torstaina toki on paljon ohjelmaa, mutta ne vaikuttavat kietoutuvan aika paljolti rahan, matkailutrendien, sosiaalisen median ja matkailumarkkinoinnin ympärille. Ehkä käyn muutaman katsomassa, mutta en jaksa niissä juosta hirveällä tohinalla. Torstai-iltana suomalaiset matkabloggaajat järkkäävät viime vuoden tapaan NBE-bileet Nordic Blogger’s Experienciin osallistuvien kansainvälisten bloggaajien kunniaksi. Niitä odotan jo!

Matkamessut2

Yksi iso juttu tänä vuonna on Travel Bloggers Give Back, joka on matkabloggaajien oma hyväntekeväisyystempaus. Kyseessä on hyväntekeväisyyskirpputori, jonka tuotot ohjataan lyhentämättöminä Autolla Nepaliin -projektin hyväksi. Kirppari on pystyssä lauantaina sekä sunnuntaina mikäli tavaraa riittää. Valitettavasti itse en pääse tätä tsekkaamaan paikan päällä.

Ja ai niin! 17 bloggaajalle on varattu tapaamistunti Rantapallon Meeting Pointissa perjantaina kello 12-13. Minulla tulee olemaan pöytä siellä, joten tulkaa lukijatkin ihmeessä moikkaamaan! Pöydän päällä keikkuu ainakin kyltti blogini nimellä varustettuna, mikäli ette mua tunnista. Yksin on hieman ikävä siellä tunti istuksia, joten juttuseura kyllä kelpaa :)

IMG_5765-1

Mutta sitten viimein itse asiaan: arvontaan, jonka voittaja saa kaksi yhden päivän lippua Matka 2016 -messuille. Osallistua voit kommentoimalla alle ja vastaamalla kahteen kysymykseen:

1) Mistä aiheista, maista tai reissuista haluaisit lukea blogistani vuonna 2016?
2) Mihin haluaisit matkustaa tänä vuonna?

Ole tarkkana, että täytät tietokenttään myös oman sähköpostiosoitteesi, sillä sitä kautta tulen ottamaan voittajaan yhteyttä. Osallistumisaikaa on lauantaihin klo 22 saakka. Otan yhteyttä voittajaan sunnuntaina ja liput lähetän postissa maanantaina.

Hei, ja muuten. Facebook-sivuni lähentelee seuraavaa satasta. Arvostaisin tositosi paljon, jos kävisit myös tykkäämässä. Sitä kautta saat myös nopeimmin tiedon uusista postauksistani ja sieltä löytyy muitakin juttuja, jotka eivät aina päädy blogiin saakka ollenkaan – tällä hetkellä esimerkiksi hakemusvideoni Madventuresin kirjeenvaihtajaksi. Käy kurkkaamassa!

Arvonta suoritetaan yhteistyössä Matkamessujen kanssa.

Matkamessut pe-la 22.-24.1. Avoinna seuraavasti:

PE klo 12-19
LA klo 10-18
SU klo 10-18

Tärppilista Matkamessuille

Ihan kohta ne alkavat! Viime vuoden Matkamessut olivat minulle bloggaajana aika iso juttu, enkä malta odottaa mitä tämä vuosi tuokaan tullessaan. Tapahtui suuria tai ei, on aina ihanaa tavata muita matkabloggaajia, niin vanhoja tuttuja kuin uusiakin kasvoja. Aika usein eri messuilla kiertely muuttuu jossain vaiheessa puolitahattomaksi ilmaisten kynien ja karkkien keräilyksi. Matkamessut ovatkin ehkä ainoat, joissa oikeasti tulee kierrettyä lähes kaikki näytteilleasettajat aidosti kiinnostuksesta. Ohjelmassa on tänä vuonna jo hieman yritetty ottaa huomioon vaihtoehtoisetkin matkaajat esimerkiksi sohvasurffausohjelmalla. Tätä ehdottomasti tulevina vuosina lisää!

Torstaina on messujen ammattilaispäivä, jonne itsekin bloggaajapassin turvin olisin päässyt. Harmittaa, että koulu haittaa välillä harrastuksia ja muiden solmiessa suhteita, minä treenaan espanjaa keskustelukurssilla. Illaksi hurautan kuitenkin junalla meidän suomalaisbloggaajien hostaamiin NBE TweetUp-bileisiin, joihin kaikki Nordic Bloggers’ Experience-kampanjaan osallistuvat kansainväliset bloggaajat ovat kutsuttu.

Ajattelin kuitenkin tähän koota itse messujen juttuja, joihin ainakin aion käydä tutustumassa paikan päällä.

IMG_9730-1

Näytteilleasettajat

1) Eri maiden näytteilleasettajat. Yhteensä messuilla on edustettuina lähes 90 maata, joten niiden joukkoon takuulla mahtuu jokunen kiinnostava jokaiselle. Egypti on tänä vuonna messujen virallinen partnerimaa, mutta minua ei ehkä se juuri nyt niin paljoa kiinnosta. Sen sijaan haluan käydä ihailemassa jälleen Turkin ständiä (edelleen Cappadocia ja Pamukkale suorastaan huutavat nimeäni) ja moikkaamassa sen työntekijöitä. Uteliaisuudesta käyn katsomassa Tansanian lähetystön ja Colors of Zanzibarin osaston ja käyn kurkkaamassa ainakin, mitä Meksikon ja Marokon osastoilla on tarjota.

IMG_9783-6

2) Kotimaan matkailu. Olen hieman haaveillut pienestä Suomireissusta kesän kynnyksellä, jos kesätyökuviot onnistun jotenkin järjestämään niin, että jonkinlaisen lomankin ehtisin viettää. Varsinkin Lapin kohteiden osastolla tulen pyörimään haltioituneena, mutta katsotaan riittääkö resurssit ikinä sinne saakka. Aina voi toki haaveilla. Toki muitakin kohdeideoita yritän ammentaa kotimaan osaston puolella. Lisäksi käyn vilkaisemassa Pietarin Sokos-hotellin ständin, vaikka se nyt ei kotimaan matkailua olekaan. Kolin kirjoituksella voitetut palkintoyöt pitäisi käyttää kevään aikana, ja Pietari on aika vahva vaihtoehto tällä hetkellä.

IMG_9775-5

3) Järjestöt ja muut kiinnostavat. Olen aika järjestö- ja yhdistysnörtti ja siksipä minua aina kiinnostaa, mitä muut järjestöt touhuilevatkaan. Messuilla minua kiinnostavat ainakin Suomen Hostellijärjestön ja Reilun matkailun yhdistyksen osastot. Tietysti eri lehtien ständit kierrän huolella Mondosta Matkalehteen ja myös Ulkoministeriön ständi on aina aika mielenkiintoinen. Tänä vuonna ainakin tuntuu teema siellä olevan ”Matkailun kolme M:ää”. Mitä ne sitten ovat? Mene ja ota selvää.

IMG_9733-2

Ohjelma

Itse olen ajatellut käydä katsomassa nämä, mikäli muut aikataulut sen sallivat. Suurin osa on aika matkablogiteemaisia, mutta tietysti messuilta löytyy valtavasti myös muuta ohjelmaa!

1) Perjantai.

Pietarin salaisuudet. Kuten aiemmin sanoin, olemme mahdollisesti jo helmikuulle miettineet pitkää viikonloppua Pietariin. Lopullinen päätös varmaan tulee tehtyä messujen jälkeen, joten siksi aion imeä kaiken mahdollisen tiedon kaupungista. Klo 14.40 & 16, Mondo-lava. 

2) Lauantai

10 vinkkiä täydellisen matkakuvan ottamiseen. Samuel ja Daniel Taipaleen uskomattomia matkakuvia olen seuraillut Instagramissa jonkin aikaa, joten ihan siksi kiinnostaa käydä kuuntelemassa, mitä miehet puhuvat. Klo 13-13.30, Sun&Sea-alue.

Näe maailmaa uusin silmin sohvasurffailemalla. Hauskaa, että viimein vaihtoehtoistakin matkustamista tuodaan esille messuilla. Couchsurfing Ambassador Patrik Sabel kertoo omista kokemuksistaan, joten toki niitä mieluusti menen kuuntelemaan. Klo 13.30-14, Blogger’s Lounge. 

Matkabloggaaminen uudelle tasolle kansainvälisten matkailutapahtumien avulla. Inna-Pirjetta Lahti kertoo hieman kv-tapahtumien potentiaalista matkabloggaamisen näkökulmasta, uskoisin että NBE-kampanjaa muun muassa malliesimerkkinä käyttäen. Aihe kiinnostaa, luonnollisesti. Klo 15-15.30, Blogger’s Lounge.

Ei vain postauksia – blogiyhteistyö 2015. Heti perään lisää matkablogeihin liittyvää asiaa, tällä kertaa erityisesti blogiyhteistyön näkökulmasta. Tästä ei voi tietää ikinä liikaa, onhan matkablogien yhteistyökuviot vielä melko lapsenkengissä moniin muihin blogigenreihin verrattaessa.Tämän jälkeen on myös tunnin pituinen verkostoitumistilaisuus bloggajille ja yrityksille. Klo 15.30-16 (+ mingle with bloggers and companies 16-17), Blogger’s Lounge. 

IMG_9747-3

3) Sunnuntai 

Itse tuskin paikalla enää olen, mutta jos olisin, kävisin katsomassa nämä.

Matkalla kaikkialla – maabongarin maailma. Sympaattinen Meriharakka-blogin Pirkko kertoo maabongaamisesta harrastuksena. Klo 13-13.30, Blogger’s Lounge.

Älä huku verkkoon – vinkit hakukoneoptimoinnista sosiaaliseen jakamiseen. Kaukokaipuu-blogin Nella jakaa vinkkejä, joita itse bloggaajana kernaasti ottaisin vastaan. Klo 14.30-15, Blogger’s Lounge.

Onnistu matkavideon teossa – 5 vinkkiä, 5 esimerkkiä. Videoita olen itsekin harkinnut blogini sisällöksi, mutta toistaiseksi idea on jäänyt ajatuksen tasolle. Tosin, ajatus mahdollisesti muuttuu todellisuudeksi tässä vielä tämän vuoden puolella ja ajatus on muhinut jo seuraavalle asteelle. Tästä varmasti lisää loppuvuodesta :) Vinkit kuitenkin olisivat tarpeen! Klo 15-15.30, Blogger’s Lounge. 

IMG_9753-4

Tarjoukset ja kilpailut

Rantapallon sivuille on koottu kattavat listat messujen tarjouksista ja kilpailuista. Minulle messujen kilpailuagenda on kristallinkirkas ja varsin vaatimaton: Aion voittaa Kemijärven Kehitys Oy:n osastolta junamatkat kahdelle Kemijärvelle sekä Traveller Oy:n osastolla junalipun Moskovasta Pekingiin. Junafani, minäkö? Majoituspaketteja eri puolilla Suomea arvotaan vaikka kuinka, ja näistä kelpuuttaisin toki myös minkä vain. Jostain syystä Visit Kokkolan risteily ja majoitus Tankarin majakkasaarelle kutkuttaisi, kuten myös Lapland Hotelsin kolmen päivän loma Lappiin. Ulkoministeriön nettisivuilla voitin jo puolivahingossa yhden ylimääräisen matkamessulipun. Kävisiköhän arpaonni myös messuilla niin, että voittaisin Madventuresin Maailmanselitys – seikkailijan käsikirja kaikkeen -kirjan?

Kannattaa muuten ladata Matkamessujen virallinen mobiiliopas! Sen avulla ohjelma ja näytteilleasettajat kulkevat helposti mukana ja appiin voi myös merkata kiinnostavat ohjelmat ja asettaa muistutukset. Latasin ohjelman itselleni hetki sitten ja vaikuttaa ainakin ihan näppärältä.

Ja hei, te siellä ruudun toisella puolen. Oletteko te tulossa messuille? Mikä teitä messujen tarjonnassa eniten kiinnostaa? Jos näette minua keskellä messuhulinoita, tulkaa ihmeessä nykäisemään hihasta ja tervehtimään :) Insiroivia messuja kaikille!

Aukioloajat ja liput

Perjantai 16.1.2015 klo 12–19
Lauantai  17.1.2015 klo 10–18
Sunnuntai 18.1.2015 klo 10–18

Aikuiset 18 €/hlö
Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 €/hlö
Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 €
Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 11 € /hlö
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa

Kokoaikalippu (ranneke) 3 päivää 33 € (aikuiset)
Kokoaikalippu (ranneke) 3 päivää 23 € (lapset 7-15 v., opiskelijat, eläkeläiset)

Vielä torstain ajan liput saa ennakkoon netistä ostettuna edullisemmin!

Kuvat viime vuoden Matkamessuilta.