Kursseja valitessa on olo kuin karkkikaupassa konsanaan – ensifiiliksiä lukukauden alusta

Hieman yllätyinkin, miten paljon monia tuntui kiinnostavan opiskelu Meksikossa. Ajattelin, että itse vaihto ei olisi niin mielenkiintoinen kaikkien reissujen rinnalla, mutta toisin kävi. Siispä vahingosta viisastuneena päivittelen enemmän ihan arkisia koulukuulumisia nyt täältä Istanbulista.

Hieman yli kuukausi on nyt takana ja lukujärjestys on viimein muokkautunut viimeiseen versioonsa. Samaisen kuukauden aikana olen saanut jo melko selkeän käsityksen siitä, mistä turkkilaisessa opiskelukulttuurissa on kyse.

Alunperin minua hieman huoletti tahti, jolla koulu näytti lähtevän liikkeelle. Huoli oli onneksi täysin turha. Saavuin Istanbuliin 24. tammikuuta ja orientaatioviikko ja kiivas asunnon etsintä alkoi heti seuraavana päivänä. Koulun oli määrä alkaa heti viikkoa myöhemmin, 1. helmikuuta. Olisinpa vain tiennyt, että Turkissa lukukaudet alkavat hieman verkkaisessa tahdissa.

Orientaatioviikolla tutustuttiin kampukseen, verkkosysteemeihin, puhelimen rekisteröinti- ja oleskelulupahakemusprosesseihin ja tietysti toisiimme. Meitä on aika pieni porukka täällä, vaihto-opiskelijoita on vain noin kaksikymmentä. Meksikon yli sadan hengen porukan jälkeen tiiviimpi ja pienempi porukka tuntuu hyvältä, muutamassa kuukaudessa ehditään jo tutustuakin toisiimme. Orientaatioviikon jälkeen oli koulun määrä alkaa, mutta ensimmäinen viikko olikin kursseille rekisteröitymisviikko, jonka aikana käytännössä ei siis tehty mitään muuta kuin käytiin koordinaattorimme luona rekisteröitymässä kursseille.

Seuraavallakaan viikolla puolet opettajista eivät saapuneet tunneille ollenkaan, puolet taas kertoivat kymmenessä minuutissa kurssin suoritustavat ja häipyivät. Luennot varsinaisesti alkoivat vasta pari viikkoa sitten, mikä tuntuu ihan hullulta siihen nähden, että välikokeiden pitäisi olla jo maaliskuun lopulla, loppukokeiden toukokuun loppupuolella. Täällä lukukausi on uskomattoman lyhyt.

Mutta mitä minä täällä edes opiskelen? Oikeastaan Suomen tutkintoani varten en opintopisteitä tarvitsisi ollenkaan enempää, ainoa minimivaatimukseni olisi Kelan tukia varten 20 opintopistettä. Mutta kursseja valitessani olen aina kuin karkkikaupassa konsanaan, enkä taaskan osannut oikein valita ja karsia.

  • World politics (6 op)
    Hieman johdantokurssin tapainen, aika kattava paketti maailmanpolitiikan eri ulottuvuuksista. Menee osittain päällekkäin kv-suhteiden johdannon kanssa, jonka tein viime lukukaudella, mutta pidän tämän kurssin nuoresta naisopettajasta, jolla riittää vielä intoa ja motivaatiota opettamiseen. Lisäksi tällä kurssilla ehkä voisin saada korvattua kotiyliopistoni maailmanpolitiikan johdantokurssin jos päätän tehdä maailmanpolitiikan sivuainekokonaisuuden vielä ensi vuonna – sitten olisi vain neljä kurssia tehtävänä kotona ja koko sivuiaineen teko olisi ihan mahdollinenkin idea. Tällä kurssilla tehdään sekä väli- että loppukoe, ei esitelmiä.
  • Issues in development (3 op)
    Outo, outo kurssi. Opettaja on vasemmistopoliitikko, oli ainakin viime vaaleissa ehdolla. Hän ilmestyy luennoille milloin sattuu, aina vähintään puoli tuntia myöhässä, joskus ei ollenkaan. Kurssin aluksi hän kertoi sen olevan maailmantalouteen sidottu, mutta kuitenkin tunneilla puhumme vain ilmastonmuutoksesta. Hän vaikuttaa kuitenkin sen verran höhlältä, että hyvän arvosanan saanee helposti. Erään tunnin päätteeksi hän vei minut ja pari muuta vaihtaria opettajian yksityiselle kattoterassille kahville, tyrkytti puhelinnumeronsa ja samana iltana pyysi meitä facebook-kavereiksi, mikä tuntui omituiselta. Kurssilla tehdään esitelmä ja muutaman sivun essee kolmen-neljän hengen ryhmissä vapaavalintaisesta aiheesta ja loppukoe.
  • Global Issues in International Relations (3 op)
    Tätä ja erästä toista kurssia vetää lempiopettajani. Hän on 80-vuotias Intian ex-suurlähettiläs ja ulkoministeriön työntekijä, työskennellyt YK:ssa, Natossa ja EU:ssa. Kun hän kertoi jääneensä varhaiseläkkeelle kaksikymmentä vuotta sitten jouduttuaan erimielisyyksiin ulkoministerin kanssa, olin antaa hänelle aplodit. Hän on pieni mies isolla karismalla ja liian suurella puvuntakilla. Hän asuu saarella Istanbulin edustalla ja kirjoittaa muistelmiaan. Toisinaan viikonloppuisin hän ottaa bussin alle ja lähtee tanssimaan Ateenan krouveihin ja nukkumatta lainkaan paikan päällä hurauttaa takaisin. Hän on myös CNN:n Türkin kansainvälisen politiikan kommentaattori. Arvostan myös hänen feminististä otettaan opetukseen ja satunkin tietämään, että hän vuosittain antaa kaksi opiskelustipendia nimenomaan nuorille naisille.

    Ai millainen se kurssi sitten on? Tykkään tämän opettajan tavasta opettaa, se on aika lähellä suomalaista tyyliä. Hän painottaa, ettei mitään numeroita ja vuosilukuja saa opetella ulkoa. Hän korostaa erityisesti asioiden ymmärtämistä, sekä omaa argumentointia. Professori on itse sanonut, ettei ole jumala ja aina oikeassa. Suomalaisen yliopiston kasvatille tämä on itsestäänselvyys, mutta täällä ei aina niinkään. Toisinaan asiat pitää opetella ja toistaa kokeessa juuri niin kuin opettaja ne on kertonut – ainakin näin olen kuullut. Tykkään myös tämän opettajan sarkasmista ja pienestä piilovittuilusta opiskelijoille. Hän tiputtelee jatkuvasti kirjojen ja artikkeleiden nimiä, lisäten aina loppuun: ”mutta turhaan minä näitä teille kerron, kun ette te kuitenkaan lue”. Hän korostaa jatkuvasti lukemisen ja uutisten seuraamisen tärkeyttä. Hän myös kysyy usein, paljonko maksoi barreli öljyä samana aamuna. Kuulemma energiapolitiikasta ei voi ikinä olla liian perillä.Tällä kurssilla käsittelemme esimerkiksi Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen roolia, Mustan meren seutua ja sen muuttuvaa poliittista kenttää, Keski-Aasiaa, Kaspianmerta ja niiden seutujen energiapolitiikkaaja Natoa. Kurssiin kuuluu väli- ja loppukoe, ei esitelmiä.

  • Religion, society and politics (3 op)
    Tämä kurssi vaikutti todella, todella mielenkiintoiselta. Kurssiohjelman saatuani petyin kuitenkin hieman, sillä kurssilla keskitytään todella paljon Keski-Aasian, Balkanin ja Kaukasian uskontoihin, mitkä tuntuvat hieman kaukaisilta suomalaisopiskelijan näkökulmasta. Tietysti pääpaino on islamissa, kuten odotinkin. Opettaja on itse harras muslimi ja kuulemma AKP:llä eli konservatiivisella hallituspuolueella leipätyössä, mikä varmasti vaikuttaa opetuksen sisältöön melkoisesti. Koska työpaikka sijaitsee Ankarassa, ovat luennot vain joka toinen viikko.Kurssilla tehdään kaksi esitelmää, ensimmäinen johonkin artikkeliin liittyen, toinen täysin vapaavalintaisesti. Itse teen shiialaisuudesta ja uskonnon ja valtion suhteesta, lähes teokreettisesta hallintomuodosta Iranissa, mikä on minusta hurjan mielenkiintoinen aihe. Toista aihetta en ole vielä päättänyt, mutta hieman olen mietiskellyt pitäisikö kokeilla kepillä jäätä ja opettajan avoinmielisyyttä. Seksuaalivähemmistöt muslimiyhteisöissä olisi sellaien aihe, joka varmasti herättäisi keskustelua luokassa. Lopuksi meillä on loppukoe, mutta ei välikoetta.
  • Seminar on Middle East (3 op)
    Tämän otin ihan siksi, että tiedostan itsekin tietäväni Lähi-idästä vähemmän kuin ulkomaantoimittajan urasta haaveilevan opiskelijan pitäisi tietää. Opettaja on varsinainen Lähi-itä ekspertti, sillä hän on työskennellyt koko ikänsä ulkomaantoimittajana nimenomaan Lähi-itään erikoistuneena, jopa CNN Türkin ulkomaantoimituksen päällikkönä. Hänessä on ehkä ripaus omahyväisyyttä, mutta kaipa esimerkiksi Arafatia haastatelleelle toimittajalle se sallittakoon. Nykyisin hän työskentelee Euronewsin Lähi-idän kirjeenvaihtajana ja usein tunneilla katsomme hänen tekemiään uutisraportteja. Onkin tosi mielenkiintoista kuulla, mitä täällä on meneillään juuri nyt, sillä esimerkiksi ensi viikolla hän on jälleen lähdössä työmatkalle Syyriaan. Olemme tähän saakka käyneet läpi Syyriaa ja Israel-Palestiina -konfliktia, tulevia teemoja en vielä tiedä. Netin mukaan Hamas ja Hezbollah sekä Iranin vallankumous ja shiialaisuus olisivat tulossa, mutta näistä ei ikinä tiedä. Tälle kurssille ei tarvitse tehdä esitelmiä, väli- ja loppukokeet riittävät.
  • Diplomatic Correspondence (3 op)
    Opettaja on varsinainen diplomaattikonkari, sillä on on ollut Turkin Syyrian, Israelin, Kreikan ja Thaimaan suurlähettiläs. Ensimmäisen luennon alussa katseltiin vain kuvasarjaa hänestä seisomassa tärkeiden miesten rinnalla. Hän heti aluksi ilmoitti, että jokainen diplomaattiuraa vielä karsastava alkaa takuulla lämmetä idealle kurssin aikana. Seuraavaksi hän näytti kuvia yksityislentokoneista sekä virka-asunnoistaan eri maissa. Hän vielä muistutti, että diplomaattina pääsee tapaamaan kaikkia tärkeitä henkilöitä, näyttäen seuraavaksi kuvan hänestä seisomassa Bashar al-Assadin ja tämän perheen vieressä. Itse en ole ihan varma näyttäisinkö ylpeänä kuvaa, jossa esiinnyn yhdessä joukon kansastaan teurastaneen diktaattorin vieressä. Mutta jokaisella on kai omat motiivinsa alanvalinnoilleen. Hänelle se selkeästi on ollut se status, jonka diplomaattina saa.

    Hän on varsin viisas mies, mutta opettajana keskinkertainen. Tiedättehän, monet ammattilaiset saattavat olla valtavan älykkäitä, mutta heillä ei vain ole aina pedagogisia taitoja välittää osaamistaan opiskelijoille. Tämäkin opettaja toisinaan eksyy tarinoimaan omia kokemuksiaan. Tunnit ovat ihan hauskoja, mutta en ole ihan varma mitä minun olisi siellä määrä oppia, saatikka mitä ihmettä hän tulee kysymään loppukokeessa. Välikoetta ei ole, vaan sen sijaan valitsemme pareittain eri kahdenvälisiä kriisejä ja teemme esitelmän, jossa edustamme eri osapuolia. Esimerkiksi me valitsimme parini kanssa Länsi-Saharan miehityksen, jossa toinen esittelee Marokon ja toinen Länsi-Saharan kannan.

  • Issues in Turkish Foreign Policy (5 op)
    Tämän kurssin opettaa samainen diplomatiakurssin opettaja ja hän toisinaan puhuu hieman päällekkäin kurssien sisältöjä. Tällä kurssilla hän kyllä ihme kyllä opettaa hieman paremmin. Käymme käytännössä läpi Turkin suhteita muihin maihin, erityisesti Yhdysvaltoihin, Venäjään ja naapurimaihin. Kurssivaatimukset ovat samat kuin toisellakin kurssilla: yksi esitelmä vapaavalintaisesta aiheesta (meidän tapauksessamme Turkin suhteet pohjoismaihin) ja loppukoe.
  • Current Debates in International Relations (3 op)
    Tämän kurssin opettaa myös lempiopettajani, pieni mies suurella puvuntakilla. Fanituksestani kertonee se, että valitsin tämän kurssin siitäkin huolimatta, että se on perjantaisin kello yhdeksän aamulla. Kurssi on tismalleen samanlainen kuin toinenkin, ainoastaan eri aiheilla ja siksi välillä sekoitan nämä kaksi keskenään. Tällä kurssilla puhumme esimerkiksi alueiden itsemääräämisoikeuksista ja itsenäistymisprosesseista (esimerkkeinä Katalonia, Skotlanti, Kurdistan), kansalaisjärjestöjen roolista, ihmisoikeuksista ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta, humanitaarisesta avusta ja sisällissodista. Tällä kurssilla on väli- ja loppukokeet – ja olen kuullut tämän opettajan vaativankin jopa jotain, kokeista ei läpi pääse vain onneaan kokeilemalla.
  • Balkan politics (3 op)
    Tämän kurssin opettaja on myös hirmuisen mukava – ehkä peräti toinen suosikkini – Kreikan ex-suurlähettiläs ja diplomaatti. Kurssin sisältö on melko selkeä: käymme läpi eri Balkanin maiden historiaa ja politiikkaa. Halusin tämän kurssin jo ihan siitä syystä, että aiheen opiskeluun ei meillä ole mahdollisuutta ja muutenkaan Suomessa ei juuri tähän Euroopan osaan kiinnitetä huomiota niin paljon kuin pitäisi. Opettaja on kovasti meille ehdotellut kurssiretkeä jonnekin ja koulubussilla pääsisimmekin ilmaiseksi huristelemaan helposti johonkin lähimaahan. Erityisesti hän haluaisi meidät lähettää Thessalonikiin – toivottavasti saataisiin reissu järjestymään! Meidän kuitenkin pitää itse järjestää reissu, enkä ole ihan vakuuttunut paikallisten organisointikyvyistä ja -innosta. Tällä kurssilla on väli- ja loppukoe.
  • Kurds, Kurdish and Kurdish history (3 op)
    Tästä kurssista olin alunperin valtavan innoissani, koska kurdikysymyksen opiskelu Turkissa on ihan mieletön tilaisuus paneutua tähän kuumaan perunaan tarkemmin. Maanantaiaamuna kello yhdeksän aamulla kökötin luokassa, turhaan. Opettaja ei koskaan ilmestynyt paikalle (hän on muuten samainen outo opettaja, joka opettaa Issues in Development -kurssia). Myöhemmin saimme kuulla, että kurssi on suunnattu vain vaihtareille ja koska meitä oli vain kaksi kurssin valinnutta vaihtaria, kurssia ei pidettäisi, vaan se tulee tehdä itsenäisenä. No, parempi kuin ei mitään, vaikka luennotkin olisivat olleet kivoja.

    Nyt kuitenkin kolme opintopistettä napsahtaa rekisteriin kahdella, noin kolmen sivun pituisella esseellä.Yhteensä opintopisteitä tulee siis 35, jossa on kyllä vähän liikaa. Mutta toisaalta, en aio hikaroida koko kevättä, vaan ottaa aika rennolla otteella kurssit. Jos sitten käykin, etten jostain läpi pääse, se ei niin haittaa. Uskoisin kuitenkin, ettei ongelmaa ole, sillä kurssit tuntuvat helpoilta ja uskon että koeviikoista selviän ihan kelvollisilla arvosanoilla lähes lukemattakin. Pienistä pistokokeistakin olen tähän saakka saanut hyviä arvosanoja oikeastaan ennalta tietämieni asioiden pohjalta. Lisäksi tuntuu, että täällä paikallisten oppilaiden kriittisen ajattelun ja argumentoinnin kyky on heikohkoa, joten hyvin kirjoittamalla ja argumentoimalla voi pelastaa paljon, vaikka itse tieto aiheesta olisikin vähissä.

    Alunperin lukujärjestyksessäni oli myös kurssit Introduction to Turkish Politics sekä Comparative Political Systems. Näitä opetti sama opettaja, ja hän oli niin hävyttömän huono, että minun oli pakko jättää molemmat kurssit. Hän oli uskomattoman kuiva ja puhui englantia niin huonosti, että ymmärtääkseen sai pinnistellä ja paljon. Varsinkin Turkin politiikkaan paneutuvan kurssin jättö harmitti, koska aihe kiinnosti. Mutta jos kurssin anti on nolla, turhaan siellä olisin istunut.

    Kuten ehkä rivien välistä päättelittekin, täällä opettaja on äärimmäisen tärkeä tekijä kurssien laatua ja mielenkiintoa mitattaessa. Siksi valitsinkin paljon kursseja, kävin kokeilemassa vähän kaikkia ja lopulta tein päätökset pääasiassa opettajien perusteella. Täällä opettajat ovat joko äärimmäisen hyviä tai luokattoman huonoja, enkä itse viitsi tuhlata aikaani huonojen opettajien tunneilla istumiseen, ellei ole pakko. Itse arvostan sitä, miten yliopistollamme on näinkin kovia ammattilaisia opettamassa, vaikka muutoin koulullamme on aika keskinkertaisen opinahjon maine. Ainoa mikä vähän harmittaa on se, että vain kaksi opettajaa (world politics -kurssilla ja religion and society -kurssilla) käyttävät powerpointeja ja antavat esityksensä meidän käyttöömme muistiinpanoina. Oma keskittymiseni herpaantuu heti helposti, jos joudun itse jatkuvasti tekemään muistiinpanoja enkä pysty täysillä keskittymään pelkkään kuunteluun, ja toisinaan opettajien opetus täällä risteilee ja harhailee niin, että sieltä on hankalaa poimia oikeasti tärkeitä pointteja, joita he esimerkiksi saattavat tulla kokeissa kysymään. Meillä on välikokeet jo kahden viikon päästä ja parin kurssin osalta minulla ei vielä ole hajuakaan mitä ihmettä opettajat meiltä edes tulevat kysymään, niin epämääräisesti aiheiden ympärillä on kaarreltu.

    Hieman myös harmitti, ettei lukujärjestykseen mahtunut turkin kielikurssi, mutta lopulta päätin sen jättää. Se olisi ollut kahdesti viikossa, joten sitä varten minun olisi pitänyt luopua kahdesta muusta kurssistani. Lisäksi olen siitä kuullut pääasiassa heikohkoa palautetta, joten päätin jättää sen. Kun tietoa ei ole, tulenko Turkissa ikinä enää asumaan, ei itsellänikään välttämättä olisi ollut todellista motivaatiota kielen oppimiseen. Lisäksi juuri espanjan haltuun saatuani uuden kielen omaksuminen heti perään tuntui hieman raskaalta ajatukselta.

    Huh, olisikohan siinä kaikki tältä erää? Jospa jättäisin jotain opiskelukulttuuriin liittyviä seikkoja tuleviinkin postauksiin. Miltä kevään kurssipakettini teistä kuulostaa?

IMG_6082-1

Vaihto-opiskelijana Meksikossa tunsin itseni jälleen ysiluokkalaiseksi

On aika pistää viime lukukauden fiilikset yhteen pakettiin ennen kevään opintojen alkua. Muistatte ehkä, miten motivaatiota ja kunnianhimoa puhkuen lähdin Meksikoon. Opinnot Pueblan UPAEP-yliopistossa vaikuttivat valtavan mielenkiintoisilta ja olin vakaasti päättänyt ottaa opinnot tosissani. Ei juhlimista ja rellestämistä, kuten vaihdossa yleensä (ja koska olin ajatellut sen vaihtokokemuksen kokea myöhemmin Erasmus-vaihtarina Istanbulissa), vaan pänttäystä, espanjan oppimista, lukematta jääneiden kirjojen kahlaamista, itsestä huolta pitämistä ja mindfulnessia.

No eihän siinä kuitenkaan niin käynyt. Mitä ihmettä oikein kuvittelin?

Jo ensimmäisten viikkojen aikana kävi selväksi, että suomalaisen yliopisto-opiskelijan näkökulmasta opinnot meksikolaisessa korkeakoulussa tuntuvat aika pelleilyltä. Meininki oli toisinaan kuin peruskoulussa konsanaan ja koin vahvoja flashbackeja 2000-luvun alkupuolelle.

Kurssini

Mutta opiskelukulttuurista lisää lopussa. Tämä vuosi on opinnoissani pieni syrjähyppy, sillä journalistiikan sijaan opiskelen kansainvälisiä suhteita niin Meksikossa kuin Istanbulissakin. Näistä opinnoista saatavan laajan sivuaineen myötä haluan pitää ovet auki mahdollisille jatko-opinnoille kv-suhteiden ja kv-politiikan parissa kandidaatin tutkinnon jälkeen. Toimittajan hommia kyllä haluan ensisijaisesti tehdä, siitä ei ole epäilystäkään, mutta median nykytila ei lupaile liikoja tulevaisuuden työmarkkinoille. Plan B ei liene huono idea. Ja toisaalta, ulkomaantoimittajan työssä tietysti on ihan plussaa tietää mistä kirjoittaa – ja juuri se on työ, jota eniten haluaisin tehdä., ainakin tällä hetkellä.

Meksikossa valitsin ensi alkuun seitsemän kurssia. Siellä kaikki kurssit kestävät koko lukukauden, joten variaatiota kouluviikkoihin ei juurikaan ole. Seitsemän kurssin kanssa päivät olivat aika työllistettyjä, joten alun alkaenkin tiesin tiputtavani jotain pois niin, että minulle jäisi jotain vapaa-aikaakin. Lukujärjestykseen päätyivät seuraavat (jos ei yksityiskohtainen selostus kursseistani kiinnosta, hyppää tämän yli):

  • Negociación internacional y resolución de conflictos – Neuvottelu ja konfliktinhallinta
  • África – Afrikka
  • Relaciones internacionales – Kansainväliset suhteet
  • Español intermedio – Keskitason espanja
  • Derechos humanos – Ihmisoikeudet
  • Política internacional contemporánea – Nykypäivän kv-politiikka
  • Servicio social

Niinhän siinä lopulta kävi, että seitsemästä kurssista tiputin kolme viimeisintä pois. Ihmisoikeuskurssi oli yhteinen oikeustieteiden ja kansainvälisten suhteiden opiskelijoille ja näin ollen painottui aika paljon kuivaan lakitekstiin ja Meksikon lainsäädännön pykälöihin – ei erityisen relevanttia tietoa minulle. Política internacional contemporánea osoittautui keskittyvän pääasiassa Euroopan poliittiseen historiaan, joka käydään läpi Suomessa lukion historian tunneilla. Kertaus ei toki olisi ollut pahitteeksi, mutta keksin kyllä parempaakin tekemistä neljän viikkotunnin ajalle.

Servicio social oli hieno, vaihtareille kehitelty kurssikokonaisuus. Kyseessä oli siis vapaaehtoistyö jonkin paikallisen järjestön hyväksi. Suurin osa opetti englantia lapsille tai köyhän lähiön aikuisille, mutta osa meni myös orpokotiin. Vaihtoehtojen joukossa oli myös esimerkiksi sairaalan syöpälasten kanssa työskentelyä. Vapaaehtoistyötä oli neljä-viisi tuntia viikossa paikasta riippuen ja lisäksi kurssiin integroitiin kahdeksan tuntia opetusta meksikolaiseen kulttuuriin ja maan epäkohtiin liittyen.

Itse ilmoittauduin mukaan ja kävin tutustumassa orpokotiin, jossa minun oli määrä työskennellä. Kuitenkin vasta paikan päällä kävi ilmi, että he halusivat meidän työskentelevän joko iltapäivisin tai viikonloppuisin, sillä lapset ovat koulussa aamupäivästä. Minulle taas tämä oli mahdottomuus, koska iltapäivisin minulla oli kaikki muut kurssini ja viikonloppuni halusin pitää vapaana matkustelua varten. Siispä jouduin tästä valitettavasti myös luopumaan, mikä oli vähän sääli. Opetustyöhön minusta ei taas ole, kärsivällisyyteni ei riitä siihen millään.

IMG_5704-6Loppujen lopuksi neljä kurssia oli ihan hyvä lukumäärä, mutta aika helpoksi elämä kävi niiden kanssa. Jokaisesta sain kuusi opintopistettä. Lisäksi maan omalla kielellä opiskelusta yliopistomme kielikeskus antaa kahdeksan opintopistettä, joten koko lukukaudelta minulle pitäisi tulla 32 opintopistettä, mikä on varsin hyvin – etenkin siihen nähden, että mulle jäi fiilis että juuri mitään en kyllä tehnyt niitä ansaitakseni.

1) Relaciones internacionales oli johdantokurssi kansainvälisiin suhteisiin ensimmäisen vuoden opiskelijoille, jotka ovat pääasiassa 17-19-vuotiaita. Kurssin sisältö oli hieman sillisalaattia tarjoten pieniä palasia alan eri puolista. Kävimme läpi erilaisia hallintomuotoja (parlamentarismi, kommunismi, autoritarismi, totalitarismi, mitä on demokratia), kansainvälisen talouden perusteita, kansainvälisten suhteiden perusteorioita (realismi, liberalismi), kansainvälisten suhteiden historiaa ja maailmanpolitiikan eri aikakausia sekä tiettyjä maailmanpolitiikan tapahtumia hieman niitä analysoiden (Kuuban kriisi, Jugoslavian hajoamissodat, Ukrainan sota).

Vaikea sanoa, miten hyödyllinen kurssi oli. Monia asioita tiesin ennestään, mutta toki moniin asioihin sain myös teoreettisemman näkökulman. Opettaja puhui hitaasti, joten tällä kurssilla opin myös paljon espanjaa, erityisesti hyödyllistä sanastoa ja käsitteistöä. Kurssiin sisältyi neljä välikoetta, jotka olivat pääasiassa monivalintakysymyksiä. Vasta loppukokeessa piti vastata kirjallisesti viiteen eri kysymykseen parin kappaleen verran. Loppuarvosanaksi kurssista sain 9.1.

2) Negociación internacional y resolución de conflictos oli mielenkiintoinen, mutta helppo kurssi. Opettaja oli suosikkini, vaikka hänellä olikin hieman hankala aksentti. Alkukurssista kävimme läpi erilaisia neuvottelutaktiikoita läpi, ja niihin liittyen meillä oli noin kymmenen kysymyksen monivalintakoe, josta sain parhaan arvosanan koko luokasta yhdellä väärällä vastauksella. Kertonee luokan ja opetuksen tasosta jotain, sillä itse en edes ymmärtänyt kokeeseen luetusta materiaalista kaikkea, kokeessakin jouduin joitain sanoja varten käyttämään sanakirjaa. Ehkä olin ainoa, joka ylipäänsä tekstin oli lukenut, kuka tietää. Sen jälkeen luimme kirjaa Negociando con el diablo, josta analysoimme jokaista kappaletta parin luentokerran verran. Joka kappaleessa oli esimerkkitapaus, esimerkiksi Churchillistä neuvottelemassa natsien kanssa tai Mandelasta neuvottelemassa valkoisten kanssa mustien oikeuksista.

Loppukurssista pidimme jokainen lyhyen, melko epämuodollisen esitelmän jostakin konfliktista, jota ei ole saatu ratkaistua ja esittää vaihtoehtoratkaisu ja neuvottelumenetelmä. Itse pidin esitelmäni armenialaisten kansanmurhasta vuonna 1915, jota Turkki ei edelleenkään tunnusta tapahtuneeksi. Esitelmän oheen piti myös kirjoittaa noin viisisivuinen essee, ainoa jonka jouduin koko lukukauden aikana kirjoittamaan espanjaksi. Siitä huolimatta, etten kurssilla aina kyennyt seuraamaan opetusta, tuntui kurssi helpolta ja professori vähän turhankin rennolta. Arvostin häntä kyllä suuresti, hän oli tosi fiksu ja kykeni vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, mutta olisi hän voinut vähän enemmän opiskelijoiltaan vaatia – varsinkin kun kyse oli neljännen vuoden opiskelijoista. Arvosanaksi sain tältä kurssilta 9.5.

IMG_5700-5

3) Kolmas kurssini oli espanjan kielikurssi, jonka valitsin tukemaan kielen oppimistani. Ajattelin, että arjessani tulen kuitenkin käyttämään suullista espanjaa, joten olisi hyvä opetella kieltä myös kirjallisena, kielioppia ja oikeinkirjoitusta. Opettaja yritti kuitenkin olla moderni ja keskittyä nimenomaan suulliseen kielenkäyttöön. Häntä ei kiinnostanut kielioppi lainkaan, eikä hän puhuessammekaan korjannut meitä, vaan oli iloinen kun sitä puhuimme, oli se sitten oikein tai väärin. Voitte arvata, että tuolla kurssilla en kyllä mitään oppinut. Arvosana kurssilta oli 9.8.

4) Neljäs kurssini oli África, joka saamistani ennakkotiedoista poiketen olikin englanniksi. Opettaja oli melko suomalaismentaliteettinen nainen, joka opetti aina kahvikuppi kädessä, eikä ikinä hymyillyt. Hänelle oli käytännössä aivan sama mitä tunneilla teimme, niin kauan kun tunneilla ei ollut hälinää ja poissaolomäärät eivät ylittyneet. Itse kurssi oli sisällöltään pettymys. Opettaja oli todella älykäs ja tunsi Afrikan erittäin hyvin siihen nähden, että hänen erityisalansa on oikeastaan Lähi-Itä. Kuitenkin koko lähes koko kurssin ajan kävimme Afrikan muinaishistoriaa, alkaen tuhansia vuosia sitten. Opettelimme kuninkaallisten ja heimojen nimiä, niiden liikkeitä mantereella ja muinaista kulttuuria. Loppua kohden siirryimme orjakauppaan, valkoisten valtaan, kolonialismiin ja Afrikan maiden itsenäistymiseen. Nykypäivää ja mantereen nykytilaa käsittelimme viimeisten kahden luennon ajan. Todella sääli. Mielestäni muinaishistoriaa olisi voinut käydä vain hieman alussa, siirtyä saman tien 1900-luvun tapahtumiin ja loppukurssi käsitellä nimenomaan siitä, mitä mantereella tapahtuu juuri nyt. Afrikan nykypolitiikka ja nyky-yhteiskunta jäi aika tuntemattomaksi tämän kurssin raameissa. Kurssilla meillä oli viisi koetta: kolme välikoetta, loppukoe ja maantiedon koe jossa piti osata kaikki mantereen maat, pääkaupungit, vuoret, joet ja järvet. Lisäksi pidimme esitelmän jostain maasta – minulle osui Mosambik – ja tehdä maahan liittyen 5-7-sivuinen essee. Itse kirjoitin naisten roolista Mosambikin sisällissotien jälkeisessä rauhanrakennusprosessissa. Ai miksikö? Koska olen viime keväänä kirjoittanut jo yhden esseen naisten asemasta rauhanrakennuksessa, joten pystyin kopioimaan puolet vanhasta esseestäni ja liittämään siihen uuden osion tapausanalyysia. Afrikka-kurssista sain loppuarvosanakseni 10, sillä osallistuminen UPAMUNiin korotti arvosanaa yhdellä automaattisesti, ja kokeiden perusteella arvosanani oli hieman yli 9.

 Mikä ihmeen UPAMUN?

UPAMUN oli koulumme oma kolmipäiväinen Malli-YK-seminaari, joka oli kansainvälisten suhteiden opiskelijoille pakollinen. Muiden kurssien opettajat vapauttivat vaihto-opiskelijat tästä pakosta, mutta relaciones internacionales –kurssin opettaja vaati myös minua ja toista vaihtaria kurssillamme osallistumaan. Ja vaikka ei olisikaan, olisin osallistunut silti. Malli-YK on siis tietynlainen YK-stimulaatio, voisi jopa sanoa roolipeli. Jokainen delegaatti edustaa jotain maata tietyssä neuvostossa. Itse edustin Nigeriaa turvallisuusneuvostossa ja aiheinamme oli ISIS, sen pysäyttäminen, kemikaaliaseet Syyriassa ja humanitaarinen apu Eurooppaan pyrkiville pakolaisille. Nigerian delegaattina pyrin kantamaan huolta erityisesti terrorismin leviämisen estämisestä ja onnistuin puhumaan muut Afrikan valtiot kanssani taistoon Boko Haramia vastaan. Sattuuhan sitä.

IMG_5667-1

Malli-YK on aika raskas rysäys, mutta palkitseva sellainen. Taustatyö on tehtävä huolella, muuten siitä ei nauti lainkaan. On tutustuttava omaan maahansa, käsiteltävään aiheeseen ja YK:n aiempiin päätöksiin aiheesta. Lisäksi on tutustuttava muihin delegaatioihin ja yritettävä ennakoida heidän kantojaan, jotta voi jo päätellä potentiaalisia liittolaisia tai konflikteja. Itse kuitenkin innostuin tästä sen verran, että maaliskuussa odottaa Roomassa seuraava Malli-YK osana Suomesta lähetettävää delegaatiota, johon hieman hetken mielijohteesta hain, ja ihme kumma pääsin! Kyseessä on Harvard World MUN, Euroopan suurin ja maailman toisiksi suurin Malli-YK, joita myös MUNien olympialaisiksi kutsutaan. Olen yhtä aikaa innoissani ja kauhuissani. Viiden päivän seminaariin kuuluu myös joka päivä iltaohjelmaa ja onpa ohjelman sekaan ujutettu jopa virallinen tapaaminen paavin kanssa. Huh! Tulen edustamaan Mosambikia Afrikan Unionin neuvostossa ja onneksi olemme täällä pareittain, joten aivan yksin ei tarvitse seminaarihuoneessa hikoilla.

IMG_5698-4

Meksikolainen opiskelukulttuuri eroaa melkoisesti suomalaisesta

Meksikossa opiskelu on helppoa, jopa silloinkin kun opetuksesta ei edes aina kaikkea ymmärrä. Siksi ehdottomasti kannustaisinkin kaikkia sinne vaihtoon lähtijöitä ottamaan kurssinsa espanjaksi, jotta edes kielenopiskeluun saa lisätehoa tunneilta, sillä itse kurssien sisältö ei välttämättä aina anna niin paljon kuin odottaisi. Opiskelutahti tuntuu suomalaiseen verrattuna tehottomalta ja hitaalta. Koko lukukauden kestänyt kurssi käytäisiin samoine sisältöineen suomalaisessa yliopistossa parissa kuukaudessa. Tunneille ei juurikaan tarvinnut lukea muuta kuin joitain yksittäisiä kappaleita tai artikkeleita, mutta yhtäkään kirjaa kannesta kanteen ei vaadittu lukemaan. Kaikki kokeet olivat pääasiassa monivalintakysymyksiä tai oikein-väärin-kysymyksiä. Yhtäkään esseetä en kokeessa joutunut kirjoittamaan.

IMG_5710-7

Kerran ääneen ihmettelin, miten kursseilla opetellaan niin paljon pientä nippelitietoa; vuosilukuja, nimiä, yksittäisiä tapahtumia. Tiedot eivät aina tuntuneet lainkaan relevanteilta ja paikallisilla opiskelijoilla tuntui puuttuvan kyky yhdistellä tietoaan kokonaisuuksiksi. Koin olevani jälleen yhdeksännellä luokalla peruskoulussa. Ystäväni selitti, että kansainvälisissä suhteissa vuosiluvut ja tapahtumat ovat tärkeitä osata ulkoa, koska pienikin poikkeavuus niiden kulussa olisi voinut kirjoittaa historian täysin uusiksi. Ehkä tietysti niinkin, mutta itse koen, että yliopistossa tärkeintä on opetella laajoja kokonaisuuksia, analysoida niitä, kriittiselläkin otteella. Meksikolaisessa yliopistosysteemissä ei kannusteta kriittiseen omaan ajatteluun tai pohdintaan. Asiat opetetaan ja ne tulee vastaanottaa sellaisenaan.

Läsnäolo tunneilla oli ehdottoman tärkeää, ja niistä pidettiin kirjaa. Tunnit alkoivat aina nimenhuudolla. Itse kampesin tunneille sairaanakin, sillä olin laskenut käytössäni olevat poissaolotunnit melko tarkalleen reissujani varten. Yleensä poissa sai olla noin 12 tuntia, mikä tarkoitti kuutta kertaa, eli kolme viikkoa. Siispä pystyin ihan hyvin tekemään kaksi kymmenen päivän reissua Kaliforniaan ja Kuubaan.

Meksikolaisessa järjestelmässä kandidaatin tutkintoa vastaava ”Licenciatura” kestää viisi vuotta. Mikäli he siis mielivät maisterinkin tehdä, opintojen kokonaiskestoksi tulee seitsemän vuotta. Yliopisto aloitetaan nuorena, 17-18-vuotiaana, ja homma hoidetaan yhdessä putkessa, toisin kuin Suomessa, jossa opiskelijat harhailevat, eksyvät ja lopulta ehkä puolivahingossa valmistuvat. 25-vuotias lääkäri oli ihan normijuttu, vaikka se minua vähän ajatuksen tasolla kauhistuttikin. Jos täysin rehellisiä ollaan, en myöskään ole varma miten valmiita ”diplomaatteja” kansainvälisistä suhteistakaan valmistuneista opiskelijoista tulee. Vaikka kandidaatin tutkinto kestää peräti viisi vuotta, tuntui minusta välillä, että neljännen vuosikurssin opiskelijat olivat opintovuosiinsa nähden hämmästyttävän pihalla maailmanmenosta. Mutta kaikki tietysti pyrkivät Yhdysvaltojen, Englannin, Saksan tai Espanjan suurlähettiläiksi, tietysti. Välillä kävi mielessä, ettei kaikilla tainnut olla ihan jalat maan pinnalla tulevaisuudensuunnitelmien suhteen, varsinkin siihen nähden että harva opiskelija oli koskaan ollut päivääkään minkäänlaisessa työssä.

IMG_5696-3

UPAEP oli yksityinen koulu, johon sisälle pääsee rahalla. Kuten valitettavan usein maailmalla, omilla kyvyillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen suhteen, mitä alaa kukakin opiskelee. Suomessa tottuu helposti siihen, että vaikkapa lääketieteiden tai oikeustieteiden opiskelijoita väkisinkin katsoo hieman yläviistoon ihaillen – ”vau, tuo tyyppi ei ole mikään turha tapaus.” Meksikossa moisen ajatusmaailman voi unohtaa. Muutama toki pääsee sisälle kykyjensä avulla stipendin kautta, mutta muiden sisäänpääsy on tullut isin lompakon kautta. Karua, mutta totta. Näin ollen isi on monen tulevaisuuden suhteen ottanut vallan omiin käsiinsä. Usein kysyin uusilta tuttavilta, miksi he halusivat tulla opiskelemaan kv-suhteita. Muutaman kerran sain vastaukseksi seuraavan: ”En minä tätä valinnut. En ollut oikein varma mitä opiskelisin, niin vanhempani päättivät että tulen tänne opiskelemaan tätä.”

Opettajat olivat kyllä mukavia, siitä suuri kiitos koululle. He vain saisivat vaatia enemmän, hieman haastaa opiskelijoita omaan ajatteluun ja ylipäätään itsenäiseen opiskeluun lisää.Alakoulun tasolle opiskelijat tuntuivat vajoavan silloin, kun heidän odotettiin tekevän jotain. Puskaradiossa kulki esseiden pimeä kauppa ja noin kuuden euron hinnalla sai jonkun tekemään viisisivuisen esseen toisen puolesta. Kokeissa oli normi, että takarivissä istuvat googlasivat vastaukset tai kopioivat ne kaverin paperista. Ensimmäisten kokeiden aikaan homma tuntui pöyristyttävältä, varsinkaan kun en usko opettajien olleen sokeita sille, ainoastaan välinpitämättömiä.

Vaikka tekstini ehkä vaikuttaa varsin pessimistiseltä, olen silti tyytyväinen vaihtooni Meksikossa. Se oli vain loppujen lopuksi aika erilainen kuin olin odottanut ja kyllähän se loppujen lopuksi juhlimisen ja ikuisen kesän puolelle meni. Vaikka kunnianhimoiset haaveet todellisesta kv-suhteiden haltuunotosta sain unohtaa, päätavoitteeni täyttyi: opin espanjaa sille tasolle kuin toivoinkin. Toisaalta, olen pari viimeistä vuotta painanut aika kovaa vauhtia opinnoissani eteenpäin, joten puolen vuoden – tai oikeastaan vuoden Istanbul mukaan luettuna – breikki tekee ihan hyvääkin ennen kandin tutkinnon loppurutistusta ensi vuonna. Maanantaina menen tekemään kurssivalinnat yliopistolleni täällä Istanbulissa ja veikkaan, että samalla linjalla jälleen mennään: valitsen ensin kasan kursseja, joista karsin epämieluisat pois. Ainakin kurssivalikoima vaikuttaa valtavan mielenkiintoiselta, toivotaan että edes puolet niistä olisivat myös todellisuudessa antoisia.

Se oli aivan tavallinen maanantai Meksikossa

Matkablogeissa on viime aikoina pyörinyt lifestyle-blogeissa tyypillisemmin tuttu Päivä mun kanssa -haaste, jonka aloitti Lena London and Beyond -blogista. Olen jo tämän pari kuukautta kieputellut mielessä ajatusta, että jotenkin voisin yrittää arkeani täällä Pueblassa kuvailla. Siinä mielessä tämä haaste sopii siihen erinomaisesti ja päätin pukea oman arkeni videon muotoon.

Kuvailinpa siis erästä maanantaitani, olisikohan ollut jo 5. lokakuuta, jolloin olin ollut Meksikossa tismalleen kaksi kuukautta. Välissä on myös sekavaista höpinää arjesta ja elämästä täällä, joten lopulta video venähti melkein kahteenkymmeneen minuuttiin.