Perussa jälleen, vaan ei kauaa

Montanitassa juhlittiin, rentoiltiin, vietettiin grillijuhlia ja nautittiin elämästä. Sunnuntaina otinkin suunnaksi jälleen Liman ja 33 tuntia myöhemmin bussi saapui kaupunkiin. Matkalla mm. hondurasilainen tyttörassu jäi rajalle viisumiongelmien vuoksi ja jenkkinainen pisti metelin laukkutarkastuksessa luullessaan, että meidät ryöstetään. Lopulta näppäränä hän päätti ottaa valokuvia – kyllä, valokuvia viranomaisista rajalla. Jopa minä tajuan, että se on yksi niistä asioista, joita täällä päin ei ikinä kannata tehdän viranomaisten kanssa asioidessa. Pitkien kuulustelujen jälkeen päästettiin nainen takaisin bussiin ja matka jatkui. Matka vielä huipentui siihen, että mun matkakaverin, hollantilaisen Robin kännykkä pöllittiin. Semmonen reissu se.

Eilen lähdin israelilaisen Hadarin kanssa kohti Liman yhtä suurinta ostoskeskusta, Jockey Centeriä. Mulla on ollut jo kova ikävä kunnon shoppailua ja tähän saakka olen ajatellut, että moiseen lystiin mulla ei tule olemaan varaa pitkiin aikoihin. Nyt kuitenkin kun kesällä olenkin palkkatöissä päätin, että nyt mennään törsäämään ja pistetään rahaa palamaan. Enää reilu pari viikkoa jäljellä, joten vähän lihonuttakin rinkkaa jaksaa sen ajan jo kantaa. Meidän reissu ei vaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja palattiin melkein tyhjin käsin. Ostoskeskus oli kyllä valtava, mutta kaikki liikkeet olivat mahdottoman kalliita eikä oikein meidän makuun. Ainoat tutut liikkeet olivat Zara ja Mango, mutta nekin tuntuivat olevan täynnä vain neuleita ja muita syysvaatteita ja mitä mä niillä teen kesän tullessa? Kuitenkin meillä oli kiva päivä ja lopulta kuitenkin ostin sen, mitä eniten lähdin etsimään: uuden kameran! Ensi postauksesta lähtien lupaan siis jälleen kuvia!

Kuitenkin koko päivä onnistuttiin huristelemaan paikallisilla, mikä on jo seikkailu sinänsä. Paikallisliikennehän täällä tarkoittaa lähinnä isoja pakuja, jotka nappaa ihmisiä kyytiin ja tiputtaa niitä ihan mihin vaan. Reittejä ei paikallisetkaan kovin hyvin taida tietää, sisällä oleva rahastaja vain huutaa katujen nimiä mihin suuntaan auto kulkee. Mutta perille päästiin parilla vaihdolla ja vielä takaisinkin hostellille, saavutus sinänsä. Yksi kyytihän tosiaan maksaa yhden solin, eli noin 30 senttiä. Taksikyyti olisi ollut 6-10 euroa/suunta, joten kannattaahan tuo.

Eilenillalla tuli taas juhlittua elämää ja puoli-ilmaista happy houria ja tänäaamuna lupasin taas jälleen kerran ties kuinka monetta kertaa jo, etten ikinä enää pelaa beerpongia, sen verran petollinen peli mun pelitaidoilla. Meinasin tänään mennä Robin kanssa katsomaan kaupungin keskustaa, mutta meillä oli niin karmivat olot tänäaamuna, että se ikäänkuin sitten  jäi. Kirjauduin ulos hostellista päivällä, käytiin vähän kävelemässä ulkona Robin ja Hadarin kanssa ja loppupäivän olen lähinnä maannut hostellin sohvilla. Kahdesti tuli Limassa käytyä ja ikinä en sitä kuuluisaa keskustaa nähnyt. Onpa syy tulla tänne joskus vielä kolmannenkin kerran! Lisäksi olisin halunnut käydä uimassa merileijonien kanssa, mutta mikään yrityksistä joille laitoin meiliä muutama päivä sitten ei vastannut mulle, joten olkoon. Jos eivät asiakkaat ja niiden rahat kelpaa niin ei sitten.

Nyt sitten tapan aikaa hostellilla ja pian huristelen lentokentälle, lento lähtee yhdeltä yöllä. On aika viimein jättää Etelä-Amerikka. Veikkauksia mistä herään huomenaamuna?

Ai niin! Rob kertoi lukeneensa jostain tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset ovat maailman iloisinta kansaa (todella outoa mun mielestä). Itse hämmästelin vain sitä, että eikös Suomi nimenomaan ole tunnettu masentuneista ihmisistään ja korkeista itsemurhaluvuistaan. Lopulta tultiin lopputulokseen, että ehkä kaikki onnettomat tekevätkin itsemurhan ja jäljellä on vain iloisia ihmisiä! Loogista? Heh. Kyllä, olen väsynyt, alkaa jutun taso olla sitä luokkaa, ettäh…

Haaveista totta

Ihan alkuun pieni arvoitus. Vilkaiskaas kahta seuraavaa kuvaa ja koittakaa arvata mitä tein tänään (tämä on muuten tosi vaikea!)

Mancora on tosi turistoitunut paikka ja siksi olinkin lentää pyllylleni hämmästyksestä kun menin rannalle aamulla ja näky oli tämä. Missä ihmiset?!

Tämmönen näky odotti myös melkein suoraan hostellin edessä.

Arvaatteko?

Lopputuloshan oli tämä:

Voi juku miten olen onnellinen nyt. Buenos Airesin laukkakilpailuiden jälkeen en uskonut enää sen veroista hevoselämystä tällä reissulla saavani, mutta kyllä tämä pisti aika kovan vastuksen. Kuinka moni heppatyttö ei muka ole haaveillut autiolla rannalla laukkaamisesta kohti auringonlaskua? Mun bucket list vaan lyhenee lyhentymistään. Mulla sattui tuuri ja mun ratsu Felipe oli ihan loistava persoona, vähän villi, mutta hyvällä tavalla. Pukkeja tuli kun en antanut laukata ja kun viimein laukattiin niin sit muuten kans laukattiin – mokoma poni kiisi hirmuista kyytiä! Ei tuo ehkä ihan enää poni ollut, mutta siinä 150cm tuntumissa, eli ei koolla pilattu. Lisäksi hepoilla oli niin menohaluja, että käytännössä ravattiin koko tunti. Kivaa Kambodzan ja Bolivian laiskojen ponivätyksien jälkeen, joilla tuntui kunto loppuvan jo puolen tunnin kävelyn jälkeen. Aluksi yritin saada hevosen vaan vuokralle tunniksi, mutta biitsin pojat eivät suostuneet. Vaihtoehdot olivat joko, että joku pojista tulee kävellen mukaan, mutta se ei hirveästi houkutellut, koska siten meno on kovin hidasta. Toinen vaihtoehto oli, että poika tulee mukaan hevosella, mutta se maksaa kymmenen solea lisää ja siihenkään en suostunut. Hetken intettyäni vuokrausideaa poika hyppäsi hevosensa selkään ja totesi, että selvä, nyt mennään maksoit kymppiä tai et. Ja sit mentiin. Lopulta hintaa tunnin reissulla oli noin 9e, mikä musta oli vähän siihen nähden, että muuten Mancorassa tuntuu hinnat olevat muuta Perua korkeammat.

Tämän voimalla leijun metrin maan yläpuolella varmaan vielä viikonkin päästä. Joka tapauksessa, eilen saavuin Mancoraan lopulta siinä kahdeksan maissa ja jostain syystä olin niin poikki, että kävin vaan ulkona syömässä ja painuin pehkuihin. Loki-hostelli täällä on tosi makea, ihan kuin kalliimpikin lomaresortti. Löytyy allasalue, suora yhteys merenrantaan, valtavat riippumattoalueet ja baarista voi piikkiin hakea syötävää ja juotavaa pitkin päivää (vaarallista…). Mitä muuta tarvitsee? Hintaa tosiaan vähän päälle 8e/yö kuuden hengen dormissa ja aamupala sisältyy hintaan. Tämä päivä menikin muuten vain altaalla aurinkotuolilla lojuen ja altaassa polskien ja vesilentopalloa pelaten israelilaisten kanssa. Tänä iltana täällä olisi tiedossa Havaiji-bileet.

En ole ikinä nähnyt koirien viihtyvän meressä kovin syvällä, korkeintaan vähän kierivän vesirajassa. Nuo saksanpaimenkoirat sen sijaan olivat hulluna kepin perään ja uivat ihan uskomattoman isojen aaltojen läpi sitä hakemaan.

Näkymä mun huoneen parvekkeelta

Mun upouusi kamera oikuttelee. Oikeesti?! Mua seuraa joku paha kamerakarma. Mä en tiedä miksi, mutta välillä tulee teksti ”objektiivivirhe” ja se yrittää itsekseen sulkea objektiivia, mutta ei kykenekään vaan pitää ihan karmivaa räksättävää ääntä. Jotenkin sitä tökkimällä oon sen lopulta aina saanut sisään ja sit se on aina jonkin aikaa toiminut. Ettei objektiivin väliin olisi joku hiekanmuru joutunut tai jotain? Toivotaan, että se menee ohi tai kestää edes Suomeen asti, että voin kiikuttaa sen johonkin korjattavaksi. Kuinkakohan monta kameraa vakuutusyhtiö voi korvata yhden reissun aikana? :D Mun seuraavan matkavakuutuksen ehtoihin varmaan yhtiö lisää jo kohdan ”ei korvaa kameroita.”

Lisäksi mulla on pieni pulma. En osaa päättää lähdenkö huomenna Ecuadoriin vai odotanko maanantaihin ja jatkankin pakulla matkaa parin italialaisen ja chileläisen kanssa, kun ne tulevat silloin tänne Mancoraan. Lobitoksessa tutustuin Jacopoon ja he matkustaavat campervan-teltta yhdistelmällä ja kutsui mut mukaan Ecuadorin osiolle. Kuulostaa ihan hirmu mahtavalta, mutta ongelma on se, että mulla on vain kaksi viikkoa Ecuadorissa ja tietysti haluan nähdä mahdollisimman paljon. Pojat taas ovat surffareita ja reissaavat ainoastaan isojen aaltojen perässä ja suht hitaalla temmolla. En tiedä niiden tarkkaa suunnitelmaa (tuskin niillä edes on sitä), ja ja… Itse haluaisin käydä ainakin Banosissa ja Quitossa sisämaassa ja muun ajan viettää rannikolla, ei niin väliä missä. Mutta jos pojat rannikolla reissaavat, ehkä liityn heidän seuraan ekaksi viikoksi ja sitten toiseksi viikoksi jatkan itsekseni Quitoon ja Banosiin. Ehkä odotan maanantaihin ja kun kuulen poikien matkasuunnitelman ja muun, päätän. Löhöillään nyt sit siihen asti Mancorassa.

Mitä muuten pidätte uudesta ulkoasusta? Oli tarkoitus vaihtaa vain banneri (kiitos paljon siitä, Miretta!!), mutta sitten innostuinkin pistämään koko sivun uusiksi.

Se liikkuu sittenkin!

Tänään on se päivä. On aika jättää autiomaa taakse ja alkaa etenemään. Huilitauko pidetty ja nyt reissataan taas! Melkein ahdistaa, jotenkin matkustus tuntuu taas kauhean työläältä nyt kun on eletty helppoa ja laiskaa elämää paikoillaan kolme viikkoa. Mielessä kävi tänne jääminenkin, mutta kun on nähnyt miten niin monet ihmiset on tänne jämähtäneet kerta toisensa jälkeen monista lähtöpäätöksistä huolimatta ja päätin että minä pidän nyt edes pääni ja jatkan matkaa. Lunakin on naapurissa edelleen, vaikka hänen piti lähteä pari viikkoa sitten. Tosin hän ilmeisesti toivoo, että Delfin lähtisi reissaamaan Boliviaan myös, jostain syystä Luna taitaa vähän kammota yksin matkustusta. Mutta siis, jos en nyt reissaisi enää, jälkeenpäin harmittaisi.

Hei hei kotiranta. Tuolla ei tarvinnut tilasta tapella.

Viime päivinä ollaan mm. vietetty Lunan synttäreitä. Meillä oli mahdottoman mukavat kekkerit rannalla nuotion ääressä ja en edes tiennyt Lobitoksessa olevan niin paljon nuoria! Kolmisenkymmentä ihmistä lopulta kokoontui sinne ja oli tosi kivaa. Törmäsin suomalaispariskuntaankin, jotka työskentelevät naapurihostellissa ja tuntuipa muuten suomen kieli puhuttuna taas tönköltä. Kirjakieli on kyllä kaunista kuin mikä, mutta puhekieltä joutuu nykyään hetken jo maistelemaan suussa, ennnen kuin tuntuu taas luontevalta. Suomen puhekieli ei vaan ole kovin nättiä mun mielestä.

Tosi selvää kuvamateriaaliakun valaistus oli ihan hirrrveen hyvä. Fahed, Delfin, Luna ja Lia.

Charlotte (jolla on 26 kg painoinen rinkka ja vaatteita koko painon edestä, huh sitä määrää! Olen ehkä vähän lainaillut välillä, ihan pikkiriikkisen vain), Saskia ja minä.

Lia, Charlotte, Saskia ja minä

Päivänsankari Luna ja Julian.
Kekkereistä uupunut Peanut, joka muuten on Lunan koira. Luna sen poimi mukaansa farmilta, jossa työskenteli Ecuadorissa ja meinaa sen ottaa mukaansa Saksaan.

Synttärikekkereitä seuraavana päivänä vieteltiin tyttöporukalla beauty-iltapäivää. Mentiin rannalle tekemään hiekkakuorinta maito-hunaja-hiekkamössöllä, kipattiin kylmää teetä hiuksiin ja sen sellaista. Lopuksi polskittiin meressä, josta muuten on viimeisen viikon aikana tullut ikävän kylmä. Talolla sitten vielä leviteltiin aloe veraa iholle (siis ihan siitä oikeasta kasvista) ja tehtiin kasvonaamiot. Olipas mukavaa. Naapurin hollantilaisnaisen Saskian argentiinalaismieheke Julian oli vielä tehnyt meille lettuja, mikä kruunasi illan. On muuten älyttömän hyvää, kun pistää lettujen sisään tuorejuustoa, muussattua avokadoa ja pippuria, kokeilkaapa!

Hiekkakuorintaa

Koirat jostain syystä rakasti tuota mössöä ja tuli nuolemaan sitä

Kasvonaamiot! Minä, Luna ja Delfin.

Eilen maltillisesti juhlittiin mun tämänpäiväistä lähtöä. Mentiin naapurihostelliin La Casonasiin hengailemaan, pelattiin vähän pöytäfutista ja biljardia. Oli ihan mukava ilta, mitä nyt meidän pomo alkoi avautumaan mulle kuinka olen ollut mukava työntekijä ja oispa kiva jos jäisin ja voisi kuulemma lennättää mun hevosenkin tänne jos yhään helpottaisi. Saattoi olla hieman alkoholilla osuutta asiaan. Tapasin myös perulaisen arkkitehdin, joka innostui höpöttämään mulle ummet ja lammet suuresta idolistaan Alvar Aallosta.

Me Fahedin kanssa hävittiin aika pahasti, lähinnä mun maalivahtitaitojen ansiosta… Hups.

Nyt sitten menen viikonlopun viettoon pohjoisemmaksi Mancoraan, joka on vain 1,5 tunnin ajomatkan päässä. Tarkoitus ainakin olisi, Cesar ja Fahed ovat vain kadonneet enkä viitsi lähteä hyvästelemättä (enkä jaksa kävellä rinkan kanssa bussipysäkille, joten odotan autoa) ja kello on jo kolme ja mua vähän ottaa päähän. Anyway, Mancora on noin 8500 hengen pikkukaupunki (vai kyläksikö pitäisi sanoa?), joka on nykyään tosi turistoitunut. Aurinko, ranta ja surffaus ovat paikan avainsanat. Meinasin sinne mennä viikonlopuksi rentoutumaan ja nauttimaan auringosta hostellin uima-altaalle ja aurinkotuoleille. Sunnuntaina tai maanantaina jatkan Ecuadoriin, jonne mulla ei juuri suunnitelmia ole. Ehkä keksin jotain Mancorassa, ehkä vasta Ecuadorissa. Siellä mulla harmillisesti on vain kaksi viikkoa aikaa ennen paluuta Limaan nappaamaan mun lento, joka lähtee 25. päivä. Alunperinhän tosiaan suunnittelin reissavaani Ecuadorissa ainakin kuukauden, mutta kappas vaan kun jumahdin Peruun kuudeksi viikoksi… Onpahan hyvä syy tulla uudestaan Ecuadorin ja Kolumbian reissulle joku kaunis pävä.