Valtion siipien suojissa on hyvä olla

Ajattelin jo nyt päivittää kuulumiset tähän viikkoon, sen verran on jo alkuviikosta tapahtunut. Töistä ei juuri kuvia ole, joten pahoittelen valmiiksi aiheeseen täysin sopimatonta kuvitusta. Se olkoon tällä kertaa kuvasarja lauantaina kisatusta ”Great Goatsby” -Goat Racesta, joka oli siis hyväntekeväisyystapahtuma. Suuri osa yleisöstä oli Darissa asuvaa valkoista väestöä, joten autenttiset kuvat pölyn seassa kirmaavista vuohista kuivalla maaseudulla saa unohtaa. Hauskaa silti oli ja vetoakin löin, Jeremy Jeepster vain sattui olemaan hidas vuohi.

Vielä toiveikkaana numeron 5, Jeremy Jeepsterin puolesta.

Vielä toiveikkaana numeron 5, Jeremy Jeepsterin puolesta.

Maanantain törmäsin minäkin ensimmäiseen tärkeään ihmiseen, jota kiinnosti mitä kaupungissa oikein teen. Pressitilaisuuteen tullessani tämä pukumies kätteli kaikki ja kohdallani oli tietysti kiinnostunut kuka olen ja mitä teen. Joka vastauksen myötä miehen otsa rypistyi enemmän ja enemmän ja aloin hiljalleen huolestua. Miksi häntä yhtäkkiä niin paljon kiinnosti olenko opiskelija, mistä ja missä olen töissä? ”Why I’m not informed that TBC has a foreign intern?” oli loppukateetti ja ajattelin että nyt aletaan vaatia työlupia ja olen pulassa. Onnekseni työparini Elisha selitti jotain swahiliksi hetken aikaa, minkä jälkeen tämän tärkeän miehen suupielet levisivät hymyyn ja hän toivotti ”karibu sana to Tanzania” – tervetuloa Tansaniaan. Elisha ei ikinä suostunut kertomaan mitä sanoi tyypille, mutta kertoi tämän olleen viestintäministeriön palveluksessa. Tyttöjen kanssa jälkeenpäin spekuloimmekin onko TBC:n ja valtion omistussuhteella jotain tekemistä asian kanssa. Joka tapauksessa, en pistä pahakseni, ainakin nyt tämä muzungu from TBC saa tehdä työtään rauhassa ilman muiden osapuolten ylimääräistä mielenkiintoa.

Miksi ihmeessä esittelykierroksella oli aina mukana säkkipilli?

Miksi ihmeessä esittelykierroksella oli aina mukana säkkipilli?

Työt ovat jatkuneet muuten samaan tapaan. Olemme ravanneet pressitilaisuuksissa, joissa toimittajat kuuntelevat kiltisti, ottavat lehdistötiedotteet, kahmivat ruokaa, juomaa, lehtiöitä ja kyniä ja jatkavat toimitukseen kirjoittamaan juttuja sen kummemmin tahoja haastattelematta. Toisaalta, jos taho on tarpeeksi iso kiho, uutiset kerrotaan nimenomaan auktoriteetti edellä: uutinen alkaa sillä, mitä presidentti, pääministeri tai muu tärkeä tyyppi tilaisuudessa sanoikaan ja mahdollisesti jutun lopussa tulee ilmi varsinainen uutinen. Swahilinkieliset tilaisuudet minua on puolestaan käsketty raportoimaan pelkkään englanninkieliseen tiedotteeseen nojaten. Tuntuukin toisinaan todella typerältä istua tilaisuuksissa ymmärtämättä juuri sanaakaan ja jälkeenpäin tivata parilta mitä juuri tapahtui, jotta voi kirjoittaaa aiheesta uutisen. Pressien aikana olen usein keskittynyt swahilin opiskeluun Elishan kirjoittamilta papereilta.

IMG_3752

Tansanialaisessa mediassa ei juuri tavalliset kansalaiset ääneen pääse, sillä pääasiassa esillä ovat vallanpitäjät ja yritysten johdot. Kovin kriittistä uutisointia en myöskään ole nähnyt missään ja TBC:lläkin asia tiedostetaan. Työkaverini asian tiivisti heidän tapauksestaan: ruokkivaa kättä ei purra. TBC:llä ei hallitusta ja poliitikkoja kritisoivaa uutisointia tunneta.

Tilaisuuksien aikana salien ulkopuolella suljettujen ovien takana tapahtuu välillä kummia. Tämänpäiväisen pressin aikana huomasin toimittajien käyvän siellä yksi toisensa jälkeen ja palaavan kirjekuori kädessä. Elishan palatessa selvisi mitä kuori sisältää: kutsun coctail-tilaisuuteen samaiselle hotellille perjantaina! Minulle luvattiin avec-pesti, mutta pistinkin paremmaksi. Sain lopulta hotellin johdolta puhuttua yhteisen kutsun kaikille meille Suomi-tytöille! Olenhan muzungu from TBC. Huomenna meillä on siis hyvä syy lähteä shoppailemaan! Meillä kun edustusvaatteet ovat vähän vähissä.

Ja menoksi! Käytännössähän vuohet eivät Goat Racessa juokse, vaan niitä tuupitaan puomilla eteenpäin. Omituinen laji.

Ja menoksi! Käytännössähän vuohet eivät Goat Racessa juokse, vaan niitä tuupitaan puomilla eteenpäin. Omituinen laji.

Tilaisuuden alussa kiersi nimi- eli rekisteröitymislista ja huoneessa alkoi haista raha. Kuten aavistinkin, tilaisuuden jälkeen syötiin aamupalaa ja palattiin huoneeseen jonottamaan. Itse olin jo päätökseni tehnyt: enää en hairahtaisi ja tästä huoneesta en ulos kävelisi rahanipun kanssa. Koska päivän workshop oli jatkoa edellispäivän suurelle pressitilaisuudelle, oli summa myös melko iso: 50 000 shillinkiä, eli melkein 23 euroa. Olihan summa korvaus molemmilta päiviltä.

Kieltäytymiseni aiheutti hämmennystä, huvittuneisuutta ja jopa ärtyneisyyttä samaan aikaan. Paikalliset toimittajat eivät voineet ymmärtää periaatettani. ”Eihän tässä ole mitään väärää, toimittajien palkka on niin huono, maan tapa, tämä mikään lahjus ole, lounas- ja taksirahaa vain, ruskea kirjekuori vasta on korruptiota”, kuulin selityksinä. Jäi myös fiilis, että omat työkaverini olivat hieman pettyneitä käytökseeni, ilmeisesti herätin liikaa huomiota. Ainakin kun kysyin olinko ihan typerä, sain vastaukseksi vain hiljaisuutta. Kaiken kaikkiaan oli jännä kokeilla ihmisten reaktiota, mutta en tiedä jaksanko samaa sirkusta enää. Helpointa on vaan mennä, allekirjoittaa ja ottaa rahat. Kieltäytymisestä tulee samalla olo, että asetun jotenkin muiden yläpuolelle. Pahalta tuntui myös, kun työkaverini toivoivat, että olisin allekirjoittanut ja antanut rahat edes heille, vaikka bensarahana – onhan summa paikallisille tosi iso. Olin kuitenkin periaatepäätökseni tehnyt ennen tilaisuutta – en haluaisi allekirjoituksellani ja rahan vastaanotolla osoittaa tukea järjestäjäorganisaatiolle. Ehkä olen vain vainoharhainen ja säikky länkkäri, mutta tuntuu tosi likaiselta journalistin asemassa ottaa vastaan seteleitä. Jos sen tosiaan on ajateltu olevan lounasrahaa, eikö vain toimittajille ennemmin voisi ihan oikeasti vain tarjota sen lounaan?

IMG_3764

Eilen oli mielenkiintoisin päivä tähän saakka. Tiistaina näin eräässä tilaisuudessa Salma Kikweten, presidentin vaimon. Vitsailinkin, että varapresidentin ja presidentin vaimon jälkeen pitäisi päästä enää näkemään itse pääministeri ja presidentti, ja valtion johto olisi tuttu. Keskiviikkoaamuna päätoimittajamme lähettikin minut pressitilaisuuteen, jossa pääsin nämä herrat, presidentti Jakaya Kikweten ja pääministeri Mizengo Pindan näkemään. Joskus siis kannattaa avata suunsa, voi vaikka lykästää. Tilaisuus oli tosi kiinnostava, ei vain näiden herrojen takia vaan myös aiheeltaan, josta sain poimittua myös juttuidean freelance-jaksolleni. Mutta jotta tämä postaus ei paisu ihan pullataikinaksi, kerron siitä ihan omassa tekstissään. Nyt suuntaamme juhlistamaan kämppikseni Päivin maisteriohjelmaan pääsyä karaokeen Coco Beachille!

Korruptiohedelmiä ja uutistyötä swahiliksi – ensimmäinen viikko harjoittelussa

Viime viikko oli mielenkiintoinen. Pääsin eka kertaa tekemään uutistyötä tv-toimituksessa. Swahiliksi, vieraassa työkulttuurissa. Sunnuntai-iltana mietinkin onko mulla oikeastikin tosi rautahermot vai olenko vain typerä, kun en osannut kaikesta huolimatta jännittää tulevaa. En tosiaan tiedä. Kuitenkin maanantaiaamuna edessä oli aikainen herätys pitkästä aikaa ja bajaajin kyydissä suuntasin pienten lampien halki kohti TBC:tä, Tanzania Broadcasting Corporationia.

Onneksi sadekausi loppui juuri ja lammikoissa ei tarvitse enää juurikaan uiskennella.

Onneksi sadekausi loppui juuri ja lammikoissa ei tarvitse enää juurikaan uiskennella.

Päivä 1

Päätoimittaja Dorothy oli vastassa, kuten sovimme. ”Osaatko swahilia?” oli ensimmäinen kysymys. En osaa, kai se muuten ilmi olisi käynyt jo ansioluettelostani. ”Hmm, sitten meidän täytyykin vähän miettiä mitä pystyt täällä tekemään…” Paikkoja ja ihmisiä ei juuri vaivauduttu minulle esittelemään. Selvisi, että eteläisen Afrikan mailla on uutisyhteistyö Sabanews. Sabanewsille siis jokainen maa kirjoittaa pari radiosähkettä päivittäin. Tehtäväkseni lankesikin parin uutissähkeen kirjoittaminen Daily Newsiin pohjautuen leikkaa-liimaa-periaatteella. Lähdettä ei kuulemma ollut tarpeen mainita. Selvä. Loppupäivän seurailin vieruskaverini, urheilutoimittaja Malyon editointipuuhia ja luin päivän lehtiä. Kotiin pääsin jo kahden maissa ja fiilis oli vähän sekava: toisaalta kaikki olivat hirmuisen ystävällisiä, mutta kuukaudesta tulisi tällä työmäärällä äärimmäisen tylsä.

InstagramCapture_635df8e6-1bea-441c-b5d8-0c48b45dc5c7_jpg

Kotimatkalta hedelmiä matkaan!

Kotimatkalta hedelmiä matkaan!

Päivä 2

Toisen päivän vietin urheilutoimittaja Malyon matkassa. Aamusta suuntasimme jo eräälle hotellille pressitilaisuuteen. Alle 15-vuotiaiden junnujen futisjoukkue oli voittanut hopeaa African Youth Gamesissa Botswanassa, mikä oli aika hieno saavutus, olihan joukkueita yhteensä 52. Tilaisuuden jälkeen kävi kuitenkin jotain todella omituista. Kaikki toimittajat jäivät aulaan odottelemaan. Pian kaikki kutsuttiin takaisin sisään ja Malyo viittoi myös minut mukaan. Kaikki asettuivat jonoon, kuten myös minä sen suurempia ihmettelemättä, sillä juttelin samalla toisen tv-kanavan toimittajan kanssa. Jono liikkui ja pian itse olin pöydän takana istuvien herrojen edessä ja he käskivät allekirjoittaa nimilistaan oman nimen perään. Tein työtä käskettyä ja seuraavaksi mulle tyrkättiin 15 000 shillinkiä käteen. MITÄ? Katsoin Malyota ja ennen kuin ehdin suutani avata, oli hän jo tyrkännyt minut jonon kärjestä pois ovea kohti ja komensi menemään autolle päin.

”Korruptiota” huusi ääni pääni sisällä ja ajattelin törmänneeni pahamaineisten ruskeiden kirjekuorten esiasteeseen. En kuitenkaan viitsinyt alkaa asiasta paikan päällä metelöimään, sillä käytäntö tuntui paikallisille toimittajille olevan tavallinen. Ei tuntunut järkevältä ensimmäisessä pressissä alkaa nostaa itseäni muiden yläpuolelle, länsimaalaisten ”oikeiden arvojen” julistajana. Autossa kuitenkin vaadin vastauksia samantien. Malyon mukaan monessa pressitilaisuudessa järjestäjät ”muistavat” toimittajia pienellä vaivanpalkalla, tai lounasrahaksi hän sitä pikemminkin kutsui. Tansanialaisten mielestä tämä ”pikkuraha” on oikeutettu jo siksi, että toimittajien palkat ovat niin huonoja. Kun varovasti vertasin tätä lahjontaan ja ruskeisiin kirjekuoriin, oli Malyo pöyristynyt. Niissä ei ollut kuulemma mitään yhteistä. 15 000 shillinkiä on noin 6,70 euroa. Meille pieni raha, mutta paikallisille jo tuntuva. Niinpä 2000 shillinkiä maksaneet lounaamme maksoi lopulta Olympiakomitea.

Raha tuntui kuitenkin omituiselta jo siksi, että kyseessä oli junnufutis. Kuka junnuista kirjoittaisi negatiivisesti? Vai varmisteltiinko rahalla vain hieman suurempaa palstatilaa? Ei rahaa vain hyvästä tahdosta jaeltu, siitä ainakin olen varma.

Kyllä, hieman morkkis jäi omasta toiminnastani. Lupasin kuitenkin, että toiste en salli samaa.

Tilaisuuden jälkeen jatkoimme matkaa keskustaan, tarkoituksena käydä muotinäytöksessä tekemässä juttua (urheilutoimittajan heiniä?). Näytös oli kuitenkin mennyt jo, joten paluu toimitukseen. Hetken seurailin Malyon kirjoitushommia ja editointia, kunnes lähdin kotiin. Fiilis päivän jälkeen jälleen sekava.

Junnufutispressi.

Junnufutispressi.

Päivä 3

Keskiviikkona päätoimittajalla oli ensi kertaa jo jotain mietittynä minua varten. Aamupalaverin jälkeen minut lähetettiin taloustoimittaja Stanin mukaan. Aamupäivä vierähti Temeke Stereon torilla, mikä oli tosi kivaa. Isolla hedelmätorilla en ole vielä ehtinyt täällä käydäkään, joten oli jo korkea aikakin. Itseäni vain nauratti torin johtajan huoli siitä, pärjäänkö mukana – onhan torilla niin likaista ja haisee pahalta. Omasta mielestäni alue sen sijaan oli yllättävänkin siisti. Stan teki juttua ruoan hinnasta, joka on noussut viime aikoina runsaiden sateiden ja niistä seuranneiden kuljetusongelmien vuoksi. Huomasin pian herättäväni melkoisesti huomiota: kuvaajamme käänsi erään huutelun tarkoittaneen kosintaa ja yksi haastattelu piti ottaa kokonaan uusiksi, kun taustalta kuului liian kovaa ”muzungu”-huuteluja. Muzungu on siis nimitys kaltaisilleni valkonaamoille.

Torilta mukaani lähti pari kiloa passionhedelmiä lahjana torin johtajalta, jotka tämä halusi antaa kysyttyäni löytyykö niitä edes Tansaniasta. Mietin kyllä, otanko lahjaa vastaan. Lopulta totesin sen olevan ehkä ennemminkin ihan vain muzungu-lahja kuin mitään ammattiini liitttyvää – torillahan en oikeastaan itse edes tehnyt muuta kuin seurailin Stanin ja kuvaajamme Laminan työskentelyä. Toimituksessa kuitenkin selvisi, että itseasiassa automme peräkontissa oli myös laatikolliset tomaatteja ja mangoja. Syyllisyys iski taas, kun Stan ei halunnut hedelmiä vietävän toimitukseen päätoimittajan silmien alle, vaan ne siirrettiin toimituksen autosta Stanin autoon odottamaan päivän päättymistä. Korruptiohedelmiä ne taisivat lopulta kuitenkin olla.

InstagramCapture_76f0fa03-66ce-4551-80db-3494c62f0743_jpg InstagramCapture_263c378c-cac0-444e-a5fc-90a48a5e6873_jpg InstagramCapture_4e0837f7-81b4-4bb8-8d3f-077bf5d9ad91_jpg

Iltapäivällä kävimme vielä kahdessa pressitilaisuudessa, joista toinen, puhelinoperaattorien pressi oli englanniksi ja sain sen tehtäväkseni. Kolmas oli swahiliksi, mutta hotellin kaupungille avautuvat näköalat kuudennesta kerroksesta viihdyttivät minua sen puolituntisen ajan. Toimituksessa kirjoitin juttuni, kävimme Stanin kanssa sen läpi ja se myös käännettiin swahiliksi. Lopulta kuuden maissa pääsin kotiin.

Päivä 4

Toinen päivä Stanin kanssa – kivaa! Päivän suuri aihe oli vesiputkistoseminaari ja tilaisuuden järjestäneet, Tansaniaan rantautuvat yritykset. Pressi oli suurin tähän saakka näkemäni ja siihen osallistui about yli sata miestoimittajaa ja minä, täysin alipukeutuneena ja kaikin puolin aiheesta ulkona. Tietysti homma sysättiin minulle, olivathan puheet suurimmaksi osaksi englanniksi. Stan hoiti kuitenkin haastattelut, joista tärkein oli vesi- ja kasteluministeri Jumanne Maghemben. Swahilinkielisestä sisällöstä Stan briiffasi hyvin niukasti, joten lopulta kirjoitin juttua puoliksi arvaillen ja odotetusti valmista tekstiä sai muokata melkoisesti käännöksen yhteydessä. Mutta tein jutun putkista, yrityksistä ja vesiministeriöstä, mistä olin silti aika ylpeä, olinhan täysin oman mukavuus- ja osaamisalueeni ulkopuolella.

Seminar of pipe technology järjestettiin överiäkin överimmässä Kilimanjaro-hotellissa, jossa mm. Obama on yöpynyt.

Seminar of Pipes Technology järjestettiin överiäkin överimmässä Kilimanjaro-hotellissa, jossa mm. Obama on yöpynyt.

Etsi sopulilauman seasta ministeri.

Etsi sopulilauman seasta ministeri.

Seuraavaksi kävimme erään tullijärjestön tiloisa tekemässä oman haastattelun tulevista säännösmuutoksista. Kaikki swahiliksi, joten keskityin pyörittelemään peukaloitani. Haastattelun jälkeen näin erään työntekijän työntävän kymppitonneja Stanin kouraan. Tämäkin päivä venyi ja kotiin pääsin kuuden maissa.

Päivä 5

Halleluja, perjantai! Päivän vietin jälleen eri toimittajan, Zaitunin seurassa. Aamupäivästä pyörähdimme journalismiseminaarissa, josta en ymmärtänyt jälleen kielen vuoksi sanaakaan. Tänään kuitenkin ylenin jo tehtävissäni. Aiemmin olin saanut jo kantaa mikkiä, mutta tänään peräti sain pidellä sitä haastattelussa – voinko jo sanoa, että melkein haastattelin? Typeräksihän siinä olonsa tuntee, kun ei ymmärrä haastattelusta sanaakaan, mutta seistä tönöttää vieressä mikin kanssa. Yritin asiaan kuitenkin suhtautua huumorilla. Jälkeenpäin Zaituni briiffasi seminaaripuheiden sisällön muutamalla lauseella, jotta osasin päätoimittajallemme kertoa mitä tänään opinkaan.

Lounasta, jolla hintaa reilu euro. Ja niin hyvää!

Lounasta, jolla hintaa reilu euro. Ja niin hyvää!

Toimituksesta meidät lähetettiin kuitenkin toiselle keikalle, Institute of African Leaders of Sustainable Development -kokoukseen, jossa kunniavieraana tulisi puhuman varapresidentti Mohammed Gharib Bilal. Hurautettiin kauhealla kiireellä White Sands-hotellille vain päätyäksemme odottamaan kaksi tuntia myöhässä saapunutta poliitikkoa. Kuuntelimme englanninkielisen puheen, tiimimme jäsenet kävivät keräämässä ruokaa mukaan ja juomassa viinilasilliset, minkä jälkeen palasimme tulipalokiireellä toimitukseen, juttu autossa jo kirjoitettuna. Ruoan mukaan pakkaaminen ja alkoholin juominen kiireessä tuntui jo vähän liian hävyttömältä minulle, vaikka lounas olikin jäänyt aiemmin syömättä. Toimituksessa kirjoitin oman, englanninkielisen versioni tilaisuudesta ja lähdin kotiin seitsemän aikaan, yhdentoista tunnin päivän tehtyäni. Ah, viikonloppu!

Jorurnalismiseminaarista perjantailta

Journalismiseminaarista perjantailta

Seminaarin jälkeen pysähdyttiin Coco Beachille syömään aamupalaksi take away -kassavaa ja juomaan kookospähkinämaitoa. Ei huono idea yhtään.

Seminaarin jälkeen pysähdyttiin Coco Beachille syömään aamupalaksi take away -kassavaa ja juomaan kookospähkinämaitoa. Ei huono idea yhtään.

Kassavaa, joka on ihan mielettömän hyvää piripiri-kastikkeessa ja suolassa dipattuna.

Kassavaa, joka on ihan mielettömän hyvää piripiri-kastikkeessa ja suolassa dipattuna.

Rannalta olisi saanut myös lihavartaita. Olen kuitenkin päättänyt pysyä vegelinjalla kesän yli, joten vartaat jäivät osaltani maistamatta.

Rannalta olisi saanut myös lihavartaita. Olen kuitenkin päättänyt pysyä vegelinjalla kesän yli, joten vartaat jäivät osaltani maistamatta.

InstagramCapture_e227c5c9-ed1e-47ba-916f-dfb822a33f6e_jpg

 

Varapresidentti ihan itse.

Varapresidentti Mohammed Gharib Bilal  ihan itse. Keltahuivinen nainen oli myös ministeri, mutta tarkempaa titteliä Zaituni ei minulle osannut englanniksi selittää.

Ekan viikon jälkeen lopulta jäi ihan hyvä mieli. Alkuviikon pelko siitä, että päädyn vain johdon assistentiksi kantamaan kahvia oli onneksi turha. Vaikka en ihan täysipainosta toimittajan työtä pääse varmaan koko kuukauden aikana tekemään kielimuurista johtuen, pääsin kuitenkin kirjoittamaan joitain omia tv-juttuja ja radiosähkeitä. Harjoitteluni tulee näillä näkymin olemaan lähinnä pressitilaisuuksia, ministereitä, liikenneruuhkissa istumista ja hotellien konferenssihuoneita, mutta en tosiaan valita. Niissä kuitenkin näkee ja oppii tansanialaisesta yhteiskunnasta ja tutustuu muiden medioihin toimittajiin. Jo ensimmäisen viikon aikana monet kasvot tulivat tutuiksi ja piirit tuntuvat olevan aika pienet.

Emme vieläkään ole ihan varmoja työskentelymme laillisuudesta. Tai siis me kyllä olemme, mutta hieman varovainen saa olla. Koska olemme palkattomia harjoittelijoita, opiskelijaviisumit ovat riittävät. Kuitenkin Hannaa tultiin jo uhkailemaan yhdessä pressissä poliisilla, kun tällä ei ollut työlupaa näytettäväksi. Itse olen onneksi valtion kanavan siipien suojissa, joten epäilen, ettei minulla vastaavaa vaaraa ole. Päiviä puolestaan ei edes toimituksen sisältä lasketa ulos, ennen kuin sanomalehti Citizenin lakiasiantuntijat ovat todenneet dokumenttien olevan riittäviä –  tai siis jos toteavat.

Näihin maisemiin kelpasi päättää viikon viimeinen työpäivä.

Näihin maisemiin kelpasi päättää viikon viimeinen työpäivä.

Huomenaamuna suunnataan jälleen takaisin töihin viikonlopun jäljiltä. Kivaa viikonalkua kaikille!

Siis häh, loppuks se reissu muka jo?

Otsikko kuvailee aika lailla viime viikkoja. Kolme viikkoa jo takana Suomessa ja omassa sängyssä nukuttuja öitä karkeasti arvioituna noin viisi ja kotona on tullut lähinnä pyörähdettyä. Tuli kierrettyä Sulkavaa, Haveria, Tamperetta, Jyväskylää moneenkin otteeseen, Mikkeliä, Vantaata, Lappeenrantaa, Rantasalmea, Punkaharjua ja Turkua. Ei ole ollut tylsää!

Näistä kuitenkin lisää ensi postauksessa, jonka toivottavasti saan huomenna, tai tarkemmin sanottuna itseasiassa tänään rustailtua. Tiedossa ainakin joitain kuvia mun kotimaan matkailusta ja tarinaa mitä tässä onkaan tullut touhuttua.

Nyt kuitenkin tulin tänne vain kertomaan olevani elossa sekä heittämään linkin mun uusimpaan kolumniin, jossa on hieman ajatuksia kotiinpaluusta. Paluufiiliksistä meinasin kyllä kirjoittaa isommankin postauksen blogin puolelle, mutta sen tekoon vaadin paaaaaljon aikaa – ajatuksia kun on vino pino.

Maanantainahan siis palasin tosielämään ja aloitin työni paikallislehtemme kesätoimittajana ja näin kolmen työpäivän perusteella täytyy sanoa, että tämä työ tuntuu sopivan mulle paremmin kuin hyvin! Oon ihan superinnoissani kaikesta mitä pääsen tekemään, jopa kesätapahtumakalenterin monta tuntia vaatineesta kasailusta. Olin innoissani jopa ensimmäisestä jutustani, joka koski luvatonta jätekasaa, jonka tarkkaa sijaintia kukaan toimituksessa ei tiennyt eikä lukijavinkkikään ollut ainakaan liian täsmällinen. Siellä keskellä puskia ja puita metsän siimeksessä rämpiessäni kameralaukku olalla ja hiukset täynnä neulasia vähän hymyilytti. Tilanne oli oikeastaan aika koominen. Mutta hei, suunta on vain ylöspäin. Tästä se ura urkenee!

Jos haluatte olla tosi ihania, voisitte klikata myös tätä linkkiä ja sieltä ”äänestä”-nappulaa. Autetaanhan mun isosisko perheineen Haniaan kesälomareissulle, jookos?

Nyt nukkumaan, pus!